"Julma nuoruus. Aikuisten kipeä rakkaus. Moninaiset naiskuvat. Roman Porno ei ole pink-elokuvaa!"
Studion 100‑vuotissyntymäpäivää juhlistaneet esityssarjat lanseerattiin Tokion, Sapporon ja muiden suurkaupunkien arthouse-teattereissa, joissa ujoimmille naispuolisille katsojille oli varmuuden vuoksi varattu omat penkkirivit.
Roman Porno ‑sarja käynnistyi vuonna 1971. Vielä 60‑luvulla Nikkatsu oli ollut Aasian johtava huipputyyliteltyjen toimintaelokuvien ja trendikkäiden nuorisokuvausten koti. Studion luottonäyttelijät Akira Kobayashista Yujiro Ishiharaan olivat maan suurimpia kassamagneetteja ja nuorisoidoleja. Tilanne kuitenkin muuttui vuosikymmenen lopulla. Tähtinäyttelijät alkoivat menettää vetovoimaansa ja televisio söi ison osan alan liikevaihdosta. Lähes täydellinen tuotantostrategian muutos nähtiin ainoana tapana pelastaa yhtiö vararikolta. Nikkatsun uusi, loppuvuodesta 1971 lanseerattu tuotantosarja nimettiin Roman Pornoksi – viheliäinen termi, joka on aiheuttanut väärinkäsityksiä niin kauan kuin se on kantautunut ulkomaalaisten katsojien korviin.
Roman Porno on lyhenne joko sanoista romantic pornography tai romance pornography – täyttä varmuutta termin alkuperästä ei ole. Lajityypillä ei kuitenkaan ole oletusarvoisesti paljoakaan tekemistä niin sanotun aikuisviihteen kanssa. "Porno" oli Japanissa trendikäs lainasana, jonka alle on sijoitettu vuosikymmenten mittaan hyvin vaihtelevaa sisältöä. Roman porno ‑tuotantosarjasta löytyy elokuvia niljakkaista S&M-tuotannoista kepeisiin nuorisodraamoihin, joista osan voisi kuvitella saavan K‑12 ‑ikärajan vapaamielisissä Pohjoismaissa (esim. Pink Hip Girl: Proposal Strategy, 1980). Myös Japanissa osa lajityypin klassikoista on sittemmin alennettu alkuperäisestä R18-kategoriasta niille paremmin sopivaan R15-ikärajaluokkaan. Japanilaisen sensuurikäytännön mukaisesti Roman Porno ‑elokuvissa ei myöskään nähdä paljaita rintoja ja takapuolta ihmeellisempää alastomuutta – vyön alle jäävät strategiset paikat pysyvät visusti silmän kantamattomissa.
Roman Porno osoittautui Nikkatsun pelastukseksi. Lajityyppi menestyi ja jatkui vuoteen 1988 saakka tuottaen yli 1000 elokuvaa. Roman Porno otettiin avoimin mielin vastaan myös useiden elokuva-arvostelijoiden toimesta. Japanilaiset kriitikot löysivät Nikkatsun elokuvista taiteellisia meriittejä ja äänestivät niitä vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Suurinta arvostusta lajityyppi nautti elokuvalehti Eiga Geijutsun toimituksen parissa, jonka vuosittaisilla top‑10 ‑listoilla nähtiin lähes joka vuosi useita Roman Porno ‑nimikkeitä. Myös Japanin tunnetuimman elokuvalehti Kinema Junpon muutama vuosi sitten koostamalla 200 parhaan japanilaisen elokuvan listalla on yhdeksän Roman Porno ‑tuotantoa, kuten Love Hotel (1985), Street of Joy (1974) sekä Suomen televisiossa nimellä Maailman vanhin ammatti esitetty She Beast Market (1974).
Roman Porno ‑elokuvien tuotantoarvot olivat etenkin alussa kohtuulliset. Vaikka 7,5 miljoonan jenin tuotantobudjetti (noin 160 000 euroa nykyrahaksi muutettuna) kalpenikin valtavirtatuotantojen rinnalla, oli se kaksinkertainen määrä rahaa verrattuna muiden studioiden pink-elokuviin. Nikkatsulla oli lisäksi käytössään laadukkaat studiotilat, jotka periytyivät yhtiön valtavirtavuosilta. Studiolla saatettiin tosin kuvata samaan aikaan kolmea elokuvaa, minkä johdosta ohjaajat saivat kamppailla huomiosta seinän takaa kantautuvien "action!" ‑huutojen kanssa. Dialogi ja äänet lisättiin jälkituotannossa samaan tapaan kuin italialaisissa ja hongkongilaisissa elokuvissa.
Nikkatsu tunnettiin ohjaajilleen suomasta taiteellisesta vapaudesta. Ohjaajilla oli melko vapaat kädet hyödyntää formaattia parhaaksi näkemällään tavalla, kunhan elokuvasta löytyi riittävän monta seksikohtausta. Politiikan seurauksena useat lahjakkaat ohjaajat, kuten Tatsumi Kumashiro ja Noboru Tanaka, pesiytyivät Nikkatsulle ja käyttivät lajityyppiä omien tarinoidensa kertomiseen. Erinomainen esimerkki on myös poliisikorruptiota armottomalla kädellä ruotiva rikoselokuva Retreat Through the Wet Wasteland (1973), jota valtavirtastudiot kieltäytyivät rahoittamasta sen poliittisuuden takia. Elokuva kyettiin kuitenkin tuottamaan Roman Porno ‑elokuvana sen jälkeen, kun tarinaan oli kirjoitettu muutama ylimääräinen seksikohtaus.
Karkeammin muotoiltuna voitaneen sanoa, ettei studiota aina kiinnostanut muu kuin riittävän usean seksikohtauksen löytyminen elokuvasta. Erottelu Roman Pornon ja pink-elokuvan välillä voidaankin nähdä osittain teennäisenä. Nikkatsun ensisijainen tarkoitus ei ollut tuottaa suurta elokuvataidetta, vaan pelastaa yhtiö vararikolta paljaiden naisvartaloiden voimin. Valtaosa Roman Porno ‑elokuvista edustaa – studion kauniista sanoista huolimatta – itsetarkoituksellista ja taiteellisesti heikkoarvoista pehmopornoa. Kuvaavinta lienee se, että noin yksi kolmasosa Roman Porno ‑julkaisuista oli todellisuudessa muiden studioiden tuottamia pienempibudjettisia elokuvia, jotka Nikkatsu osti omaan Roman Porno ‑sarjaansa. Osa Nikkatsun ohjaajista onkin todennut, ettei Roman Pornon ja pink-elokuvien välillä ollut kovin paljoa muuta eroa kuin suuremmat budjetit ja paremmat levitysmahdollisuudet. Väittämässä on eittämättä perää, vaikka se kannattaakin tulkita ainoastaan yhtenä mielipiteenä.
Oli totuus mikä tahansa, Roman Porno ‑katalogin monimuotoisuutta ei käy kieltäminen. Tuotantosarjan sisältämien elokuvallisten helmien johdosta aihetta lähestytään Elitistin artikkelisarjassa poikkeuksellisesta näkökulmasta: turhanpäiväisistä seksikohtauksista annetaan vain ja ainoastaan miinusta. Tarkoituksena ei ole esitellä Nikkatsun tuotantolinjaa tasapuolisesti, vaan keskittyä ainoastaan poikkeuksellisiin elokuviin, joiden kaltaisia ei odottaisi löytävänsä Roman Porno ‑nimellä kulkevasta lajityypistä. Tämänkertainen kattaus pitää sisällään muun muassa rajun väkivaltatutkielman Assault (1976), pirteän nuorisoelokuvan Pink Hip Girl (1978) sekä dokumentaarisen katsauksen 70‑luvun lopun rock-bändi Devilsin arkeen elokuvassa Red Violation (1980). Mukana on myös vuosikymmenet kateissa ollut pahamaineinen väkivaltaelokuva Zoom Up: Rape Site (1979).
Omalaatuisten elokuvien esittelyn ohella artikkelisarjassa pyritään piirtämään kuvaa lajityypin sisällä vaikuttaneista mielenkiintoisista suuntauksista, kuten toimintaelokuvien vaikutuksesta varhaisiin Roman Porno ‑elokuviin sekä studion yrityksistä valtavirtaistaa lajityyppiä 70‑luvun lopulla. Lähitulevaisuudessa julkaistavissa jatkoartikkeleissa perehdytään myös muun muassa Roman Porno ‑elokuvien levitykseen sekä vieraillaan aidossa pink-teatterissa. Elitistissä jo aiemmin arvioidut elokuvat, kuten Retreat Through the Wet Wasteland ja Love Hotel, löytyvät arvostelutietokannasta Roman Porno ‑kategorian alta.
