20.10.2008 17:03
Fatty Recordsissa oli halpaa psykedeliaa CD:llä, ostin japanilaista happopopfolk Harumia (7.90) ja Perfumed Garden vol kakkosen (5,90).
»
Musiikki » Ostetut levyt
Ostetut levyt
20.10.2008 18:06
AC/DC: Black Ice. Pakkohan tämä oli saada heti. Hyllyllä hämmästytti hieman erihintaistan ja ‑väristen digipackien lukumäärä, valitsin kumminkin sen halvimman kun biisivalikoima näytti olevan kaikissa sama. edit: niin, hinta siis perusversio 17,95, kalliimpi 19,95 Anttilassa, kalliimmassa näytti olevan jotain vihkosen tapaista sisällä kun tarkemmin katsoin.
25.10.2008 17:58
Marillion: This Strange Engine (1996)
Keskinkertaista Marillionia. Melko huima pudotus biisien tasossa verrattuna edellisenä vuotena ilmestyneeseen hienoon Afraid Of Sunlightiin joka on kuitenkin yksi bändin parhaista levyistä. Parasta levyllä on 15 minuuttinen nimibiisi jossa intoudutaan oikein progeilemaan. Hienoa syntsaujellusta. Ärsyttävästi vaan tämän biisin loppuun on laitettu 15 minuuttia tyhjää minkä jälkeen Marillionin jampat naureskelevat partaansa. Todella älytön "piiloraita" etenkin kun nykypäivän maailmassa se tarkoittaa sitä että tuota muuten hyvää biisiä ei viitsi laittaa iPhonelle tilaa viemään.
Tangerine Dream: Sorcerer (1977)
Tangerine Dreamin soundtrack William Friedkinin elokuvaan. Ihan ok, vaikkei saman aikakauden normaaleille TD-levyille pärjääkään.
Tangerine Dream: Zeit (1972)
Synkkää surinaa ja suhinaa. Ei tämä oikein aktiiviseen kuunteluun sovi, mutta ihan toimivaa ambient-musiikkia iltoihin tietokoneen ääressä.
David Bedford: The Rime Of The Ancient Mariner (1975)
Samuel Taylor Coleridgen saman nimiseen eeppiseen runoon perustuva konseptilevy. Musiikki on jonkinlaista avantgarde taidemusiikkia jonka päälle kertoja pölisee välillä pätkiä kirjasta(?). Vähän tylsäksi tämä jää tai sitten en vaan ole vielä päässyt sisälle levyyn. Levyn parhaissa (pirteimmissä) hetkissä Mike Oldfield soittelee sähkökitaraa. Toisin kuin Bedfordin myöhemp
Marillion: Radiation (1998)
Selkeästi heikoin Marillionin levyt. Biisit ovat väsyneitä ja levyn soundit aivan kamalat. Ehkä tässä on haettu jotain 1998 muodissa ollutta Britti-rock-fiilistä, mutta ei tämä kyllä vaan toimi.
The Robert Fripp String Quintet: The Bridge Between (1993)
Robert Fripp sähkökitarassa, Trey Gunn stickissä ja ne kolme jamppaa joista myöhemmin tuli California Guitar Trio akustisissa. Kaikki siis Frippin kitarakoulusta "valmistuneita". Eli Frippin tavaramerkiksi muodostunutta nopeaa ja eksaktia näppäilyä on runsaasti tarjolla. Repertuaarina porukan omia sävellyksiä ja klassista kuten Bachia. Mukava levy vaikkei tälläistä niin kovin usein teekään mieli kuunnella.
Keskinkertaista Marillionia. Melko huima pudotus biisien tasossa verrattuna edellisenä vuotena ilmestyneeseen hienoon Afraid Of Sunlightiin joka on kuitenkin yksi bändin parhaista levyistä. Parasta levyllä on 15 minuuttinen nimibiisi jossa intoudutaan oikein progeilemaan. Hienoa syntsaujellusta. Ärsyttävästi vaan tämän biisin loppuun on laitettu 15 minuuttia tyhjää minkä jälkeen Marillionin jampat naureskelevat partaansa. Todella älytön "piiloraita" etenkin kun nykypäivän maailmassa se tarkoittaa sitä että tuota muuten hyvää biisiä ei viitsi laittaa iPhonelle tilaa viemään.
Tangerine Dream: Sorcerer (1977)
Tangerine Dreamin soundtrack William Friedkinin elokuvaan. Ihan ok, vaikkei saman aikakauden normaaleille TD-levyille pärjääkään.
Tangerine Dream: Zeit (1972)
Synkkää surinaa ja suhinaa. Ei tämä oikein aktiiviseen kuunteluun sovi, mutta ihan toimivaa ambient-musiikkia iltoihin tietokoneen ääressä.
David Bedford: The Rime Of The Ancient Mariner (1975)
Samuel Taylor Coleridgen saman nimiseen eeppiseen runoon perustuva konseptilevy. Musiikki on jonkinlaista avantgarde taidemusiikkia jonka päälle kertoja pölisee välillä pätkiä kirjasta(?). Vähän tylsäksi tämä jää tai sitten en vaan ole vielä päässyt sisälle levyyn. Levyn parhaissa (pirteimmissä) hetkissä Mike Oldfield soittelee sähkökitaraa. Toisin kuin Bedfordin myöhemp
Marillion: Radiation (1998)
Selkeästi heikoin Marillionin levyt. Biisit ovat väsyneitä ja levyn soundit aivan kamalat. Ehkä tässä on haettu jotain 1998 muodissa ollutta Britti-rock-fiilistä, mutta ei tämä kyllä vaan toimi.
The Robert Fripp String Quintet: The Bridge Between (1993)
Robert Fripp sähkökitarassa, Trey Gunn stickissä ja ne kolme jamppaa joista myöhemmin tuli California Guitar Trio akustisissa. Kaikki siis Frippin kitarakoulusta "valmistuneita". Eli Frippin tavaramerkiksi muodostunutta nopeaa ja eksaktia näppäilyä on runsaasti tarjolla. Repertuaarina porukan omia sävellyksiä ja klassista kuten Bachia. Mukava levy vaikkei tälläistä niin kovin usein teekään mieli kuunnella.
25.10.2008 18:08
Enslaved – Ruun (Platekompaniet 9€)
Aika vähälle on Enslavedin kuuntelu jäänyt aiemmin, mutta tämä toimii harmaan lauantai-iltapäivän musiikkina. Vaikka Opethia arvostankin, niin ei se ole koskaan oikein uponnut. Siitä huolimatta tätä voi suositella Opethin ystäville, jopa KCrimsolle, joka toki on varmasti sitä mieltä, että black metal rääkynät pilaavat muuten kohtuullisen progen. Off topic: tämän päivän Aftenpostenissa oli aukeaman artikkeli Enslaved-miesten kalastusharrastuksesta.
Miseration – Your Demons, Their Angels Play (x€)
Kyllä Scar Symmetry parempaa on. Tämä toki rankempaa.
Testament – The Formation of Damnation (Platekompaniet 9€)
Kerran pari pyöritellyt läpi soittimessa. Yllättäen vokalisti kuulostaa paikoin sen verran Hetfieldiltä, että jos Metallica olisi pukannut tämän albumin ulos Death Magneticina, kaikki olisivat varmasti olleet tyytyväisiä.
Aika vähälle on Enslavedin kuuntelu jäänyt aiemmin, mutta tämä toimii harmaan lauantai-iltapäivän musiikkina. Vaikka Opethia arvostankin, niin ei se ole koskaan oikein uponnut. Siitä huolimatta tätä voi suositella Opethin ystäville, jopa KCrimsolle, joka toki on varmasti sitä mieltä, että black metal rääkynät pilaavat muuten kohtuullisen progen. Off topic: tämän päivän Aftenpostenissa oli aukeaman artikkeli Enslaved-miesten kalastusharrastuksesta.
Miseration – Your Demons, Their Angels Play (x€)
Kyllä Scar Symmetry parempaa on. Tämä toki rankempaa.
Testament – The Formation of Damnation (Platekompaniet 9€)
Kerran pari pyöritellyt läpi soittimessa. Yllättäen vokalisti kuulostaa paikoin sen verran Hetfieldiltä, että jos Metallica olisi pukannut tämän albumin ulos Death Magneticina, kaikki olisivat varmasti olleet tyytyväisiä.
25.10.2008 19:30
The Cure – 4:13 Dream 19,90 e Stupido
Paaaaaaljon parempi kuin edellislevy. Musiikkilaji on jossain v. 1992 iloisten ja vauhdikkaiden pop-rallien tasolla, ja kappalepituudet pysyttelevät 3-4 minsan tietämillä. Avausraita on bändin parhaita vuosiin. Mukavan energinen levy, kai tämä hyvä on.
Paaaaaaljon parempi kuin edellislevy. Musiikkilaji on jossain v. 1992 iloisten ja vauhdikkaiden pop-rallien tasolla, ja kappalepituudet pysyttelevät 3-4 minsan tietämillä. Avausraita on bändin parhaita vuosiin. Mukavan energinen levy, kai tämä hyvä on.
25.10.2008 23:19
Mogwai – The Hawk is Howling (12")
Hyvä, muttei yhtä hyvä kuin edellinen.
Darkthrone – Dark Thrones & Black Flags
Keskisormea kaikille. Vitun hyvä levy.
Hyvä, muttei yhtä hyvä kuin edellinen.
Darkthrone – Dark Thrones & Black Flags
Keskisormea kaikille. Vitun hyvä levy.
26.10.2008 07:56
KCrimso (25.10.2008 16:59)
nykypäivän maailmassa se tarkoittaa sitä että tuota muuten hyvää biisiä ei viitsi laittaa iPhonelle tilaa viemään.
Minusta on melko pieni vaiva avata tiedosto äänieditorissa, leikata ylimääräinen häntä pois ja tallentaa uudestaan.
26.10.2008 11:12
Artisan (KCrimso (nykypäivän maailmassa se tarkoittaa sitä että tuota muuten hyvää biisiä ei viitsi laittaa iPhonelle tilaa viemään.
Minusta on melko pieni vaiva avata tiedosto äänieditorissa, leikata ylimääräinen häntä pois ja tallentaa uudestaan.
Ei todellakaan kiinnosta ryhtyä moiseen säätöön. Ja pitäisi ollakin ensin se äänieditori.
26.10.2008 13:02
Ainakin
Audacity on ilmainen ohjelma ja helppo käyttää. Pieni vaiva josta on kuunnellessa suuri ilo.Köh, ehkä tämä on juuri oikea hetki paljastaa, että olen tällä ohjelmalla tehnyt joistakin Opethin kappaleista omia editointeja, joissa ei öristä ollenkaan...
26.10.2008 19:22
Eli vähän kuin katsoisi elokuvia kuvakelaamalla tai vain kohtauksittain.
29.10.2008 20:59
Artisan (Köh, ehkä tämä on juuri oikea hetki paljastaa, että olen tällä ohjelmalla tehnyt joistakin Opethin kappaleista omia editointeja, joissa ei öristä ollenkaan...
Sanoisin että tuollaisille paljastuksille ei ole olemassa oikeata hetkeä.
Tai no, kieltämättä onhan jopa munkin hyllyssä kaikenlaista progevinkunaa jota voisi lyhentää oikean musan pituiseksi, kolm33n ja puoleen minuuttiin, niin jaksais ehkä kuunnellakin.
15.11.2008 17:59
Ahdistuksen aihio, CD Pacific ja 2nd hand, kaikki CDnä:
Peste Noire – Folkfuck Folie (ei aivan yhtä nerokas kuin debyytti La Sanie des siècles – Panégyrique de la dégénérescence. kiitettävän kieroa matskua joka tapauksessa.)
Blut Aus Nord / Karras / Bloodoline / Reverence – Dissosiated Human Junction split – pätevää ja hyvin olemassaolonsa perustelevaa ranskalaista ja espanjalaista ambient black metalia neljän orkesterin laajuudelta. Blut Aus Nordin ja Reverencen matskuthan on aikaisemmin julkaistu myös 10'':lla.
Darkspace III – hehkut blackis-topicissa
The Eye – Supremacy (vitun asiallinen varhainen bändi Blut Aus Nord ‑tyypiltä. Tunnelmallista ja keskitempoista Ultima Thule ‑luokan musiikkia. Harvinainen CD (lim. 500), samoin kuin Children of Maani – Veil of Osiris. Ranska rules.
Reverend Bizarre II – Crush the Insects (edelleen paras täyspitkä mulle on debyytti.)
Xasthur – Defective Epitaph (aika tylsältä kuulosti, mutta niinhän tää aina aluksi. Tuskin kuitenkaan nousee kovin merkittäväksi aiempien rinnalle.)
Cradle of Filth – Thornography (!!)
Tool – Aenima, Lateralus ja 10,000 Days (kauttaaltaan mahtavoo.)
3.12.2008 20:56
Metallica: Death Magnetic (2008)
Yllättävän hyvä levy Metallicalta. Soitto on energista ja hyviä riffejä riittää. Biiseissä on monimutkaisuutta sen verran että lähestytään proge-metallia, mutta tuolle genrelle tyypilliseen liialliseen kikkailuun ei sorruta (no ei nämä kaverit osaisikaa soittaa tarpeeksi hyvin...). Hetfield on hyvässä iskussa ja on edelleen ehdottomasti yksi metallin karismaattisimmista laulajista. Huonoja puolia levyllä on biisien liialliset pituudet. Usein pari vikaa minuuttia alkaa ja tylsistyttämään. Muutaman keskinkertaisuuden olisi voinut myös huoletta jättää pois. Soundit levyllä olisivat Metallicaksi muuten melko hyvät, mutta touhu on menty ryssimään sitten masterointi vaiheessa. Soundeista on kompressoitu kaikki dynamiikka ja luonnollisuus pois. Todella uuvuttavaa äänimassaa, digisärö on paikoin naurettavaa ja erityisesti symbaalit kuulostavat aivan helvetin huonoilta.
Stevie Wonder: Innervisions (1973)
Mukavaa soulpoppia. Paljon miellyttävää syntsan soittoa ja hyvä soundeja.
Colosseum: Those Who Are About To Die Salute You (1969, Deluxe Expanded Edition 2004)
Colosseumin ensimmäinen levy. Kohtalaista jazz-rokkia. Vähän liikaa jamittelua ja liian vähän hyviä biisi-ideoita. Jon Hisemanin rumpalointi on kyllä aina nautittavaa kuunneltavaa.
Colosseum: Daughter Of Time (1971, Expanded Edition 2004)
Tämä toimii jo hieman paremmin, mutta kyllä Colosseumin levyistä Valentyne Suite taitaa olla ainoa joka todella räjäyttää pankin.
Carl Palmer Band: Working Live Vol. 2 (2003)
Kitara-rummut-basso-sovituksia klassisesta musiikista ja ELP:n biiseistä. Carmina Burana toimii aika kivasti.
Leonard Cohen: The Future (1992)
Tässä on muutama varsin hieno biisi. Soundit ovat vähän halvan oloiset, mutta riisutut sovitukset miellyttävät silti. Tästä tulee hieman Roger Watersin soololevyt mieleen. Tai ehkä soundit huomioiden sittenkin Watersin demot...
Leonard Cohen: Death of a Ladies' Man (1977)
Kamala levy. Phil Spectorin koristeellinen tuotantotyyli ei sovi lainkaan Cohenille. Vaan eipä biisimateriaalikaan kummoista ole.
Leonard Cohen: Recent Songs (1979)
Ei oikein sykähdytä.
Bob Dylan: Highway 61 Revisited (1965)
Kohtuullisen miellyttävä folk rock ‑levy. Aika tasaista matskua, huippubiisit puuttu, mutta tässä ei toisaalta ole mitään susipaskoja biisejä joita yleensä Dylaninl levyille tuntuu muutama mahtuvan.
Bob Dylan: Bringing It All Back Home (1965)
Mr Tambourine Man on kyllä jumalattoman unettava kappale. Onneksi tässä on muutama parempikin renkutus.
Bob Dylan: Blonde on Blonde (1966)
Levyn ensimmäinen biisi on aivan uskomattoman ärsyttävä renkutus. Onneksi meno paranee ja tässä on joitakin parhaita Dylanilta kuulemiani biisejä kuten Visions Of Johanna, I Want You, Just Like A Woman ja etenkin hieno Stuck Inside Of Mobile With The Memphis Blues Again. Biisimateriaali on siis pääosin vahvaa, mutta Dylanin laulumaneerit käyvät tällä levyllä pidemmän päälle harvinaisen ärsyttäviksi.
Neal Morse: Lifeline (2008)
Melkoisen onneton tekele. Neal Morse kierrättää jälleen samat vanhat proge-kliseet ties kuinka monennetta kertaa. Nyt vaan väsyneemmin kuin koskaan. No onhan tässä kyllä "progressiivisen" rockin vastapainoksi myös muutama gospel-balladi. Jipii! Jokohan ymmärtäisin hypätä kelkasta ja jättää seuraavan levyn ostamatta...
Yllättävän hyvä levy Metallicalta. Soitto on energista ja hyviä riffejä riittää. Biiseissä on monimutkaisuutta sen verran että lähestytään proge-metallia, mutta tuolle genrelle tyypilliseen liialliseen kikkailuun ei sorruta (no ei nämä kaverit osaisikaa soittaa tarpeeksi hyvin...). Hetfield on hyvässä iskussa ja on edelleen ehdottomasti yksi metallin karismaattisimmista laulajista. Huonoja puolia levyllä on biisien liialliset pituudet. Usein pari vikaa minuuttia alkaa ja tylsistyttämään. Muutaman keskinkertaisuuden olisi voinut myös huoletta jättää pois. Soundit levyllä olisivat Metallicaksi muuten melko hyvät, mutta touhu on menty ryssimään sitten masterointi vaiheessa. Soundeista on kompressoitu kaikki dynamiikka ja luonnollisuus pois. Todella uuvuttavaa äänimassaa, digisärö on paikoin naurettavaa ja erityisesti symbaalit kuulostavat aivan helvetin huonoilta.
Stevie Wonder: Innervisions (1973)
Mukavaa soulpoppia. Paljon miellyttävää syntsan soittoa ja hyvä soundeja.
Colosseum: Those Who Are About To Die Salute You (1969, Deluxe Expanded Edition 2004)
Colosseumin ensimmäinen levy. Kohtalaista jazz-rokkia. Vähän liikaa jamittelua ja liian vähän hyviä biisi-ideoita. Jon Hisemanin rumpalointi on kyllä aina nautittavaa kuunneltavaa.
Colosseum: Daughter Of Time (1971, Expanded Edition 2004)
Tämä toimii jo hieman paremmin, mutta kyllä Colosseumin levyistä Valentyne Suite taitaa olla ainoa joka todella räjäyttää pankin.
Carl Palmer Band: Working Live Vol. 2 (2003)
Kitara-rummut-basso-sovituksia klassisesta musiikista ja ELP:n biiseistä. Carmina Burana toimii aika kivasti.
Leonard Cohen: The Future (1992)
Tässä on muutama varsin hieno biisi. Soundit ovat vähän halvan oloiset, mutta riisutut sovitukset miellyttävät silti. Tästä tulee hieman Roger Watersin soololevyt mieleen. Tai ehkä soundit huomioiden sittenkin Watersin demot...
Leonard Cohen: Death of a Ladies' Man (1977)
Kamala levy. Phil Spectorin koristeellinen tuotantotyyli ei sovi lainkaan Cohenille. Vaan eipä biisimateriaalikaan kummoista ole.
Leonard Cohen: Recent Songs (1979)
Ei oikein sykähdytä.
Bob Dylan: Highway 61 Revisited (1965)
Kohtuullisen miellyttävä folk rock ‑levy. Aika tasaista matskua, huippubiisit puuttu, mutta tässä ei toisaalta ole mitään susipaskoja biisejä joita yleensä Dylaninl levyille tuntuu muutama mahtuvan.
Bob Dylan: Bringing It All Back Home (1965)
Mr Tambourine Man on kyllä jumalattoman unettava kappale. Onneksi tässä on muutama parempikin renkutus.
Bob Dylan: Blonde on Blonde (1966)
Levyn ensimmäinen biisi on aivan uskomattoman ärsyttävä renkutus. Onneksi meno paranee ja tässä on joitakin parhaita Dylanilta kuulemiani biisejä kuten Visions Of Johanna, I Want You, Just Like A Woman ja etenkin hieno Stuck Inside Of Mobile With The Memphis Blues Again. Biisimateriaali on siis pääosin vahvaa, mutta Dylanin laulumaneerit käyvät tällä levyllä pidemmän päälle harvinaisen ärsyttäviksi.
Neal Morse: Lifeline (2008)
Melkoisen onneton tekele. Neal Morse kierrättää jälleen samat vanhat proge-kliseet ties kuinka monennetta kertaa. Nyt vaan väsyneemmin kuin koskaan. No onhan tässä kyllä "progressiivisen" rockin vastapainoksi myös muutama gospel-balladi. Jipii! Jokohan ymmärtäisin hypätä kelkasta ja jättää seuraavan levyn ostamatta...
9.12.2008 20:30
4.1.2009 13:50
Philip Glass: Mishima (1985)
Ok score Paul Schraderin elokuvaan. Olisipa kiva nähdä toi elokuvakin...
Keith Emerson Band: s/t (2008)
Keith Emersonin paluu ELP-tyyppisen musiikin pariin. Apunaan Emersonilla on hieman nuorempi Marc Bonilla joka on kohtuullisen taitava kitaristi, mutta ennen kaikkea loistava laulaja kuulostaen yllättävän samalta kuin Greg Lake parhaina päivinään. Vaikka Bonilla äänestä puuttuukin se majesteettinen ylimielisyys johon vain britti voi pystyä. Osa kappaleista on Bonilla ja Emersonin yhdessä säveltämiä osa merkitty vain Emersonin tai Bonillan nimiin. Luultavasti Bonillan vaikutuksesta perinteisten ELP-piirteiden lisäksi musiikissa on mukana myös hieman aor-sävyjä. Ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Valtaosan levystä vielä noin kolmikymmenen minuuttinen kokonaisuus joka on jaettu 15 osaan. Lisäksi levyllä on mukana ELP:lle tyypillisesti yksi sovitus klassisen musiikin puolelta (Ginasteran Malambo, yksi Emersonin parhaita sovituksia) sekä humoristinen kapakkapieno-kipale. Sävellykset ovat laadukkaita, mutta hieman jäin kyllä kaipaamaan sitä kunnon over-the-top-meininkiä josta ELP:tä aikoinaan eniten ihailtiin (tai vihattiin). Rummuissa on pätevä kaveri Gregg Bissonette, mutta silti jäin kaipaamaan hieman Carl Palmerin intensiivisyyttä ja energisyyttä. Suurin ero klassisiin ELP:n levyihin tässä syntyy siitä että koskettimet ovat enemmän tasapuolisesti osana bändiä eikä dominoi niin selkeästi pääosassa koska Bonillan kitaroinnilla on myös niin keskeinen rooli. Toki myös Emersonin soitto on hillitympää, ehkä käsivamma haittaa hieman vieläkin tai sitten kyseessä on vain iän tuoma "kypsyys". Kaikenkaikkiaan tämä on yksi vuoden parhaista proge-levyistä ja hieno suoritus vanhan kaartin Keith Emersonilta.
Overhead: And We're Not Here After All (2008)
Ihan kivaa, mutta hieman persoonatonta suomalaista perusprogea ripauksella psykedeliaa. Tämä kolmas ja tuorein levy on kuitenkin bändin vahvin toistaiseksi eli eteenpäin ollaan menossa.
Kuusumun Profeetta: Lyhtykuja (2008)
Elektronisin ja samalla myös progein Kuusumun levy. Ja saattaa olla myös paras. Raivon ruhtinaat on loistava biisi.
Anekdoten: Vemod (1993)
Lopultakin tuli hommattua tämä Anekdotenin debyytti hyllyyn bändin muiden levyjen joukkoon. Levy on myöhempää tuotantoa aggressiivisempaa ja kulmikkaampaa. King Crimsonin Red-levyähän tässä selkeästi kanavoidaan vaikkei toki samalle tasolle ylletäkään. Mukava levy silti. Mellotron pauhaa hienosti ja basso soi voimakkaasti pinnassa.
Genesis: 1970-1975 (7sacd+6dvd box, 2008)
Gabriel-ajan levyt (miinus debyytti) remasteroituina ja remiksattuina. SACD-versiot kuulostavat hienolta vaikka välillä soivatkin hieman liian "kovaa". Mukava haastatteluita ja mahtavaa kuvamateriaalia aikakauden konserteista.
Martin Orford: The Old Road (2008)
Miellyttävää ja kaikin puolin pätevää neoprogea vaan ei myöskään mitenkään erityisen päräyttävää. Välillä musiikki kuulostaa yllättävän paljon IQ:n ja Asian sekoitukselta. Ja miksipä ei kun Martin Orford on bändin kosketinsoittaja ja John Wetton Asiasta laulaa ja bassottelee muutamassa biisissä. Wetton on muuten laulajana levyllä yllättävän kovassa iskussa. Nick D'Virgilio ja Dave Meros Spock' Beardista muodostavat levyn vahvan rytmiryhmän. Orford on muuten ilmoittautunut vetäytyvänsä musiikkibisneksestä tämän levyn myötä kyllystyttyään internet-piratismiin ja sen myötä yleisesti vallitsevaan "ilmaisen musiikin kulttuuriin".
The Alan Parsons Project: Turn Of Friendly Card (1980, 2007 remaster)
Parhaasta päästä Alan Parsonsin levyistä. Paljon hyviä melodioita ja napakat soundit. Orkestroinnit menevät vähän yli ja osassa kappaleista on vähän liian selkeää diskomeininkiä. Turn Of A Friendly Card Part 1 on upea biisi ja juuri sellainen joissa APP on parhaimmillaan, mutta sinfoniaorkesterin kera vedetty kakkososa on sitten jo aika korni.
Tangerine Dream: Force Majeure (1979)
Tällä levyllään TD kuulostaa enemmän perusprogelta kuin koskaan. Rummut ja kitara ja ylipäätänsä sooloilu ovat keskeisemmässä roolissa kuin yleensä. Ihan onnistunut sinfonisen progen ja bändin oman tyylin hybridi.
Ok score Paul Schraderin elokuvaan. Olisipa kiva nähdä toi elokuvakin...
Keith Emerson Band: s/t (2008)
Keith Emersonin paluu ELP-tyyppisen musiikin pariin. Apunaan Emersonilla on hieman nuorempi Marc Bonilla joka on kohtuullisen taitava kitaristi, mutta ennen kaikkea loistava laulaja kuulostaen yllättävän samalta kuin Greg Lake parhaina päivinään. Vaikka Bonilla äänestä puuttuukin se majesteettinen ylimielisyys johon vain britti voi pystyä. Osa kappaleista on Bonilla ja Emersonin yhdessä säveltämiä osa merkitty vain Emersonin tai Bonillan nimiin. Luultavasti Bonillan vaikutuksesta perinteisten ELP-piirteiden lisäksi musiikissa on mukana myös hieman aor-sävyjä. Ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Valtaosan levystä vielä noin kolmikymmenen minuuttinen kokonaisuus joka on jaettu 15 osaan. Lisäksi levyllä on mukana ELP:lle tyypillisesti yksi sovitus klassisen musiikin puolelta (Ginasteran Malambo, yksi Emersonin parhaita sovituksia) sekä humoristinen kapakkapieno-kipale. Sävellykset ovat laadukkaita, mutta hieman jäin kyllä kaipaamaan sitä kunnon over-the-top-meininkiä josta ELP:tä aikoinaan eniten ihailtiin (tai vihattiin). Rummuissa on pätevä kaveri Gregg Bissonette, mutta silti jäin kaipaamaan hieman Carl Palmerin intensiivisyyttä ja energisyyttä. Suurin ero klassisiin ELP:n levyihin tässä syntyy siitä että koskettimet ovat enemmän tasapuolisesti osana bändiä eikä dominoi niin selkeästi pääosassa koska Bonillan kitaroinnilla on myös niin keskeinen rooli. Toki myös Emersonin soitto on hillitympää, ehkä käsivamma haittaa hieman vieläkin tai sitten kyseessä on vain iän tuoma "kypsyys". Kaikenkaikkiaan tämä on yksi vuoden parhaista proge-levyistä ja hieno suoritus vanhan kaartin Keith Emersonilta.
Overhead: And We're Not Here After All (2008)
Ihan kivaa, mutta hieman persoonatonta suomalaista perusprogea ripauksella psykedeliaa. Tämä kolmas ja tuorein levy on kuitenkin bändin vahvin toistaiseksi eli eteenpäin ollaan menossa.
Kuusumun Profeetta: Lyhtykuja (2008)
Elektronisin ja samalla myös progein Kuusumun levy. Ja saattaa olla myös paras. Raivon ruhtinaat on loistava biisi.
Anekdoten: Vemod (1993)
Lopultakin tuli hommattua tämä Anekdotenin debyytti hyllyyn bändin muiden levyjen joukkoon. Levy on myöhempää tuotantoa aggressiivisempaa ja kulmikkaampaa. King Crimsonin Red-levyähän tässä selkeästi kanavoidaan vaikkei toki samalle tasolle ylletäkään. Mukava levy silti. Mellotron pauhaa hienosti ja basso soi voimakkaasti pinnassa.
Genesis: 1970-1975 (7sacd+6dvd box, 2008)
Gabriel-ajan levyt (miinus debyytti) remasteroituina ja remiksattuina. SACD-versiot kuulostavat hienolta vaikka välillä soivatkin hieman liian "kovaa". Mukava haastatteluita ja mahtavaa kuvamateriaalia aikakauden konserteista.
Martin Orford: The Old Road (2008)
Miellyttävää ja kaikin puolin pätevää neoprogea vaan ei myöskään mitenkään erityisen päräyttävää. Välillä musiikki kuulostaa yllättävän paljon IQ:n ja Asian sekoitukselta. Ja miksipä ei kun Martin Orford on bändin kosketinsoittaja ja John Wetton Asiasta laulaa ja bassottelee muutamassa biisissä. Wetton on muuten laulajana levyllä yllättävän kovassa iskussa. Nick D'Virgilio ja Dave Meros Spock' Beardista muodostavat levyn vahvan rytmiryhmän. Orford on muuten ilmoittautunut vetäytyvänsä musiikkibisneksestä tämän levyn myötä kyllystyttyään internet-piratismiin ja sen myötä yleisesti vallitsevaan "ilmaisen musiikin kulttuuriin".
The Alan Parsons Project: Turn Of Friendly Card (1980, 2007 remaster)
Parhaasta päästä Alan Parsonsin levyistä. Paljon hyviä melodioita ja napakat soundit. Orkestroinnit menevät vähän yli ja osassa kappaleista on vähän liian selkeää diskomeininkiä. Turn Of A Friendly Card Part 1 on upea biisi ja juuri sellainen joissa APP on parhaimmillaan, mutta sinfoniaorkesterin kera vedetty kakkososa on sitten jo aika korni.
Tangerine Dream: Force Majeure (1979)
Tällä levyllään TD kuulostaa enemmän perusprogelta kuin koskaan. Rummut ja kitara ja ylipäätänsä sooloilu ovat keskeisemmässä roolissa kuin yleensä. Ihan onnistunut sinfonisen progen ja bändin oman tyylin hybridi.