Ostetut levyt

Kirppisvinyyliä:

Psychic TV – Force the hand of chance

Divine – The Story so far

Blondie – Eat to the beat

Kreator – Endless pain

Kreator – Out of the dark..

Kreator – Extreme aggression

The Smiths – Strangeways, here we come

LP:

Spear of Longinus: Nazi Occult Metal / Nada Brahma (elitistikontakteilla)

Leviathan: Blind Wound (Ahdistuksen Aihio)



CD:

Sigh: Scenario IV: Dread Dreams (Ebay)

Absu: The Third Storm of Cythraul (Ebay)

Conqueror: Hammer of Antichrist (History of Annihilation) (Drakkar)

Furze: Necromanzee Cognent (Drakkar)

Barbatos: Rocking Metal Motherfucker (Drakkar)

Melt Banana: Bambi's Dilemma (Dissari)

Reilukerho: mikästänlevynniminytolikaan

Paysage d'Hiver: #3 (Ahdistuksen Aihio)

Coffins: The Other Side Of Blasphemy (Ahdistuksen Aihio)

Maher Shalal Hash Baz: L'Autre Cap (Dissari)

Todesstos: Stelldicheim (Drakkar)

Circle: Earthworm (Hippie Shake)

Plague of Gentlemen: Primula Pestis (Hippie Shake)

Mystifier: The World Is So Good That Who Made It Doesn't Live Here (Music Hunter)

Yotsuya ( 5.7.2007 13:20)

CD:

Paysage d'Hiver: #3 (Ahdistuksen Aihio)

Mikäs tämä on?

THaavisto ( 5.7.2007 15:16)

Yotsuya ( 5.7.2007 13:20)

CD:

Paysage d'Hiver: #3 (Ahdistuksen Aihio)

Mikäs tämä on?

Oho, muistin jostain syystä tilanneeni bändin 'kolmoslevyn' ja kun siinä ei ollut nimeä niin luulin että bändi on niin eksentrinen ettei se käytä sellaisia mutta ilmeisesti olinkin tilannut ykköslevyn eli s/t.

Tuo s/t on bändin viides demo ja kolmas cd-julkaisu.

Tomi Pulkki ( 5.7.2007 19:40)

Tuo s/t on bändin viides demo ja kolmas cd-julkaisu.

Tarkennetaan vielä sen verran että kyseessä on "yhdenmiehenbändi".

Tomi Pulkki ( 5.7.2007 19:40)

Tuo s/t on bändin viides demo ja kolmas cd-julkaisu.

Tarkennetaan vielä sen verran että nuo ovat ihan täyspitkiä levyjä, eivät demoja. Vaikka Metal-archives listaa nuo demoiksi niin eihän niitä ole koskaan levy-yhtiöille lähetetty, vaan Wintherrin oma lafka Kunsthall on aina julkaissut kaikki Paysage d'Hiverit, myös nämä uudet digibookit. Mitään muuta Kunsthall ei kai ole sitten julkaissutkaan.



Archivesilla oli joskus sama ongelma esim. Branikaldin levyjen kanssa, jotka olivat kaikki 'demoja', eivät 'bändin' (=Kaldrad) itse (kasetilla) julkaisemia täyspitkiä. Sittemmin asia on kyllä korjattu.



Noista Paysagen levyistä tulee kirjekuorineen kyllä melko elitistisen näköinen kokoelma hyllyyn.

"Tarkennetaan vielä sen verran" että ihmisillä näyttää olevan omaa vakaa käsityksensä mitä "demolla" tarkoitetaan.

Cdon.com:

The Cure: Pornography

Danzig: II

Danzig: IV



FreeRecordShop:

Danzig: The Lost Tracks of Danzig

från 2nd hand (Fi) &

ISO666 (Gre)



Averse Sefira: "Tetragrammatical Astygmata"

Lutomysl: "The Challenge"

Profane Solitude: "Awakening in emptiness" (sis. 2 demoa, pre-Lutomysl, Ukraine!)

Forest: "s/t" A5 digibook

Pantheon: "Aryan rebirth" 2cd

Sa Meute: "Hyperboree"

Xasthur: "s/t" mcd

Asgeirr: "Diktat allianz"

Bloodhammer: "Abbedissan saatanalliset houreet"

Matricide: "Holy Virgin" mcd

Hakenkreuz Nocturna: "Eternal Introspective Winter"

Kesäkuun cd-hankinnat:

Dream Theater: Systematic Chaos (2007)

Laimean Octavariumin jälkeen varsin positiivinen yllätys. Vaihde on siirretty jälleen hieman Train Of Thoughtin raskaan metallin suuntaan. Ja raskaimmillaanhan DT on parhaimmillaan. Hieman liikaa tiluttelua tässä on taas mukana ja sanoitukset ovat paikoin aika naurettavia. Muse- pastissi Prophets Of War on sinänsä ihan ok biisi, mutta silti kuuntelen mieluummin ihan oikeaa Musea. Edelleen olen sitä mieltä että kosketinsoittaja Jordan Rudess pitäisi potkia helvettiin bändistä. Äijän lähinnä legopalikoista valmistetun sirkuksen mieleen tuovat soundit ovat hanurista eikä soolot tunnu vahingossakaan sopivan bändin muuhun musiikkiin. Positiivista on että John Myongin bassot kuuluvat tällä kertaa hieman tavallista paremmin.



Brian Eno: Here Come The Warm Jets (1974/remaster)

Mainio levy vaikka pidänkin tätä seuranneista, hieman hienostuneimmista levyistä Another Green World ja Before And After Science, enemmän. Robert Frippin kitarasoolo Baby’s On Firessa on erittäin päräyttävä.



Anekdoten; A Time Of Day (2007)

Aluksi fiilikset tästä olivat tyyliin ”blah, taas tätä samaa” ja tuttua ja turvallista Anekdoteniahan tämä tokin onkin, mutta useampien kuunteluiden jälkeen on todettava että kyllähän nämä hyviä biisejä ovat. Tyylillisesti tämä on jossain määrin paluuta Gravitya edeltävään orgaanisempaa ja progempaan soundiin. Mellotronia kuullaan edellistä levyä runsaammin ja uutena elementtinä mukana on myös jonkin verran Moogin ujellusta. Tässä on tyylikäs, todella 70-lukulainen kansi.



Sleepytime Gorilla Museum: In Glorious Times (2007)

SGM:n uusin teatraalinen sekoitus king crimsonmaisia riffejä, rio:a , deathmetallia ja outoja instrumentteja. Hullua, haastavaa ja erittäin omaperäistä musiikkia. Siitäkin huolimatta että vaikutteet hetkittäin ovat selviä (mm. Gentle Giant ja jo mainittu King Crimson) Vähintään yhtä hyvä kuin edellinen levy, mutta sulateltavaahan tässä riittää pitkäksi aikaa. Erittäin suositeltava hankinta kaikille etenkin rio-faneille (kunhan eivät ole metallille allergisia), mutta myös kaikille jotka haluavat kuulla jotain todella erilaista.



Nil: Nil Novo Sub Sole (2005)

Tuoretta sinfoprogea Ranskasta. Tämä tuo kovasti mieleeni 70-luvun ranskalaisbändin Arachnoidin. Mistään imitoinnista ei toki ole kyse. Nil Novo Sub Sole erottuu edukseen useimmista, kovin väsyneeksi käyneen sinfoproge genren edustajista, tavallista suuremmalla monimutkaisuusasteellaan, kunnianhimoisilla sävellyksillä sekä tietenkin kuulasäänisella naislaulajalla. Soppaa sekoitetaan myös vienoilla RIO-vaikutteilla. Ei ihan täysosuma, mutta hieno levy ja etenkin genressään 2000-luvulla kova suoritus.



Igor Stravinsky: The Firebird/The Rite Of Spring (2002)

Mielenkiintoista, mutta myös erittäin haastavaa kuunneltavaa. Ei pelkästään musiikin monimutkaisuuden vuoksi vaan myös äänitteen mielettömän dynamiikan vuoksi. Hankalaa kuunneltavaa, kun välillä menee minuutteja hiljaisissa kohdissa, ettei kuule juuri mitään, ja sitten pärähtää yhtäkkiä taas täysillä. Ja tämä siis kuitenkin kohtuullisen hyvillä laitteilla soitettuna. Onko asia tämän kyseisille sävellyksille ominaista vaiko vain tämän julkaisun tuottajan/äänittäjien/kapellimestarin taiteellinen ratkaisu. Tämä on siis Sonyn julkaisu, orkesterina Philharmonia Orchestra ja kapellimestarina Esa-Pekka Salonen.



Gentle Giant: The Power And The Glory (1974/remaster)

Giantin yksi parhaita.



Saga: Silent Knight (1980)

Käsittääkseni Saga-fanit pitävät tätä bändin yhtenä parhaista levyistä. Siihen nähden ei kovin vakuuttavaa. Ihan kuunneltavaa poppiprogea tämä kuitenkin on ja ehkä jonkinlainen suunnan näyttäjä myöhemmin ihmisiä kauhistuttaneelle Asialle. Pallaksen The Sentinel tulee myös usein mieleen tätä kuunnellessa.



The Underground Railroad : The Origin Of Consciousness (2004)

Aluksi tämä amerikkalaisen yhtyeen yhdistelmä progea ja fuusiojazzia kuulostaa aika kuivakkaan akateemiselta pitsinnypläiltyä, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen osoittautuu ihan kohtuu mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Näissä proge/fuusiojazz-yhdistelmissä laulu tökkii aika usein ja niin tällä kertaakin. Jotenkin persoonatonta, ärsyttävää ja hieman päälle liimatun kuuloista. Musiikista tulee välillä mieleen vanha Echolyn, mutta useammin tämä kuulostaa Echolynin sisaryhtyeeltä Finneus Gaugelta. Kitaristi Bill Pohl vinguttelee hieman Allan Holdsworth tyylisesti, mutta samanlaista tyylitajua äijältä ei ihan löydy.



Brett Kull: Orange-ish Blue (2002)

Ihan ok singer-songwriter kamaa Echolyn kitaristilta. Ihan sitä vaadittavaa karismaa tai omaperäisyyttä ei Brett Kullilta löydy jota vaadittaisiin todella hienon tällaisen levyn tekemiseen. Tyylikkäästä kitaroinnista plussaa. Pitkä miinus hirveästä levynkannesta.



Ray Weston: This Is My Halo

Ray Weston onnistuu bändikaveriaan Herra Kullia (on mukana kyllä tässäkin levyllä monessakin roolissa) paremmin soololevyllään. This Is My Halo on oikein hyvää indierokkia tarttuvine biiseineen. Ray Weston laulaa hienosto, ehkä jopa Paremmin kuin Echolynin levyillä. Tämä on myös tyylillisesti Kullin levyä lähempänä Echolynia .



Philip Glass: The Essential Philip Glass (1993)

Ensimmäinen kunnon tutustuminen Philip Glassin musiikkiin ja minimalistiseen taidemusiikkiin. Ja minusta taisi kerta heitolla tulla minimalismin ystävä. Kokoelma kattaa ilmeisen laajan skaalan Glassin eri tyylejä koska tässä liikutaan melko pop-sävyisiä englanniksi laulettuja kappaleista toisaalta oopperan kautta soolopiano-teoksiin. Kaikki ovat kuitenkin hieno kuultavaa ja muodostavat yllättävän toimivan kokonaisuuden vaikken yleisesti ottaen kokoelmista niin pidäkään. Glassin hypnoottinen toisaalta vähäeleinen, mutta pinnan alla rikas minimalismi on loistavaa vaihtelua progeräminälle. Glassilta lähti jo tilaukseen Koyaanisqatsi, mutta muitakin suosituksia otetaan vastaan. Tämän innostamana ostin eilen myös Steve Reichin viiden cd:n boksin.

Glassilta lähti jo tilaukseen Koyaanisqatsi, mutta muitakin suosituksia otetaan vastaan.

Candymanin (1992) musiikit Glassilta ovat leikkisää ja painostavaa unikauhumaalailua. Etenkin se alkuteksteissä soiva aaltoileva syntikkateema on hieno ja synkempi vastapaino sille leffan läpi toistuvalle korkealle pianomelodialle/pimputukselle. Glasshan ei alunperin kiinnostunut projektista, koska ei halunnut työskennellä kauhugenressä, mutta Bernard Rosen näytettyä sampleja valmistuvasta leffasta kiinnostui Glass sittenkin. Huomasin hiljattain myös että Michele Soavin hienossa ja eteerisessä italokauhu La Chiesassa (The Church, 1989) näyttäisi Goblinin lisäksi olevan Glassinkin sävellyksiä.

Marienbad ( 12.7.2007 20:20)

Glassilta lähti jo tilaukseen Koyaanisqatsi, mutta muitakin suosituksia otetaan vastaan.

Candymanin (1992) musiikit Glassilta ovat leikkisää ja painostavaa unikauhumaalailua. Etenkin se alkuteksteissä soiva aaltoileva syntikkateema on hieno ja synkempi vastapaino sille leffan läpi toistuvalle korkealle pianomelodialle/pimputukselle. Glasshan ei alunperin kiinnostunut projektista, koska ei halunnut työskennellä kauhugenressä, mutta Bernard Rosen näytettyä sampleja valmistuvasta leffasta kiinnostui Glass sittenkin. Huomasin hiljattain myös että Michele Soavin hienossa ja eteerisessä italokauhu La Chiesassa (The Church, 1989) näyttäisi Goblinin lisäksi olevan Glassinkin sävellyksiä.

Candyman olikin tällä foorumilla varsin odotettavissa oleva suositus. Kyllä toi pitää jossain vaiheessa tarkistaa (leffaakaan en ole nähnyt). Taidan kuitenkin Koyaanisqatsin jälkeen yrittää keskittyä joksikin aikaa Glassin muuhun tuotantoon elokuvamusiikin sijasta.

KCrimso ( 12.7.2007 18:11)

[Saga: Silent Knight (1980)

Käsittääkseni Saga-fanit pitävät tätä bändin yhtenä parhaista levyistä. Siihen nähden ei kovin vakuuttavaa. Ihan kuunneltavaa poppiprogea tämä kuitenkin on ja ehkä jonkinlainen suunnan näyttäjä myöhemmin ihmisiä kauhistuttaneelle Asialle. Pallaksen The Sentinel tulee myös usein mieleen tätä kuunnellessa.

Jo biisikolmikko "Don't Be Late", "Careful Where You Step" ja "Compromise" riittää tekemään tuosta yhden Sagan onnistuneimmista levyistä. Mieluisin Saga-albumi on minulle aina ollut live "In Transit", jolta löytyy em. biiseistä vielä toimivammat vedot. "Behaviour" oli viimeinen levy jolla oli vielä oikeasti jotain yritystä, näitä House Of Cardsien ym. vähän tuoreempien, hengetöntä paskaa sisältävien levyjen kehuja en sen sijaan ole koskaan ymmärtänyt, vaikka ainakin yhden kuuntelukerran olen yrittänyt uudemmille Saga-levyillekin antaa. Niiden kohdalla vaan on käynyt niin, että kiikutan ne äkkiä takaisin sinne kirjaston musiikkiosastolle.

Itse olen toistaiseksi Sagan levyistä pitänyt eniten juurikin tuosta "hengettömän paskasta" House Of Cardsista. Paljon on kyllä vielä kuulematta. Ei tosin ole tuon bändin läpikoluaminen tärkeysjärjestyksessä hirveän korkealla tällä hetkellä.