25.1.2008 17:25
Yotsuya (25.1.2008 15:20)
Mistä löysit? A Banner Greater Than Deathin levitys on ollut todella huonoa, julkaisijana joku epämääräisessä maineessa oleva paskalafka.
»
Musiikki » Ostetut levyt
Ostetut levyt
Mistä löysit? A Banner Greater Than Deathin levitys on ollut todella huonoa, julkaisijana joku epämääräisessä maineessa oleva paskalafka.
26.1.2008 15:33
Cat Power: Jukebox, Itunes, €9.99
27.1.2008 12:08
Young Hova (Cat Power: Jukebox, Itunes, €9.99
27.1.2008 12:15
Carcass – Necrotism
Dismember – Like an Everflowing Stream
28.1.2008 09:13
Antti Tohka (Young Hova (Cat Power: Jukebox, Itunes, €9.99
Nii. Ajattelin että ehkä ton cd:n voi sitten joskus jostain (todnäk Times Squaren Virginistä) bongata kun alle kybällä saa, siihen asti riittää ipod-kuunteleminen.
31.1.2008 16:15
Warsaw: s/t ‑LP, 13€, Hippie Shake Records
Maukka Perusjätkä ja Sota Apatiaa Vastaan: Säpinää ‑LP, 20€, Hippie
United States Of America: s/t ‑LP, kröhöm, Tasavallan kirjakauppa
Difteria ‑7", TK
Cancercult ‑7", TK
Dance Reaction: Disco Train (Belgium Express mix) ‑7", TK
Necroccultus: Supreme Occult One... The Underworld Abhorrence ‑7"
Deathchurch: Unsilent Hate Anthem ‑7"
Sabbat: Dwelling ‑LP
Sadomator: Goats Brew Alcolust ‑LP
Resuscitator: Iniciation ‑LP
Der Stürmer: Banner Greater Than Death ‑LP
Necropsia: Unholy Attacks From Hell ‑CS
Hups. Eli Stürmer Pulkilta 20€.
Edelliset jotain 4-20 dollarin väliltä, Nuclear War Now
Television: Marquee Moon ‑CD, 10€, Stocka
Happy Mondays: Pills'n'Thrills and Bellyaches ‑CD, 10€, Stocka
31.1.2008 18:30
Godless North – Summon the Age of Supremacy €5 Cd (Huutonet)
Conjuration / Full Moon Lycanthrophy Split 7" €3,50 (Huutonet)
Death Raiser Demo 06' Cd-r €2 (Huutonet)
Kotimaista blackened trashiä, mutta demo oli pakko palauttaa kun bändi oli ryssinyt monistuksen ja levyllä olikin Amorphisin Eclipse.
3.2.2008 17:51
Art Bears: Winter Songs (1979)
Marxistista avantgardea osittain samalta porukalta (Fred Frith, Dagmar Krause & Chris Cutler) joka oli Henry Cown takana. Musiikki on myös melko samantyypistä kuin Henry Cowlla, tosin vokaalit ovat enemmän pääosassa, intstrumentaalisesti tämä on pelkistetympää ja kappaleet ovat täten myös lyhyempiä. Mielenkiintoista, mutta melko vaikeasti lähestyttävää matskua.
Orbital: Halcyon – The Platinum Collection (2005)
Electronica ei ole ihan suosikkigenrejäni, mutta laadukasta sellaista on välillä ihan mukava kuunnella esim. työnteon taustalla. Orbital tuntuu olevan yksi laadukkaimmista "bändeistä" tällä saralla. Erityisesti The Box Part 2 tällä kokoelmalla on aika maaginen biisi. Sopisi hyvin teemamusiikiksi johonkin jännäriin.
Chris Squire: Swiss Choir (2007)
Heh, kuorovetoista joulumusiikkia rock-taustoilla. Kitarassa Steve Hackett. Hackett soittaa ihan kivoja sooloja. Squire itse on bassossa valitettavan hillitty. Aika korn tekelehän tämä on, mutta ei kai joululevy oikein muuta voi ollakaan. Eiköhän tätä tule ensi jouluna muutaman kerran kuunneltua.
Rieflin, Fripp, Gunn : Repercussions Of Angelic Behavior (1999)
Täysin improvisoitua instrumentaalimusiikkia pitkälti samassa hengessä kuin King Crimsonin ProjeKctsit. Itseasiassa jos tämä laskettaisiin mukaan ProjeKtseihin niin tämä menisi kyllä aika kärkipäähän. Villiä musiikkia, vaikea käsittää että jotkut pystyvät heittämään ihan lonkalta tälläistä matskua.
Rick Wakeman: Criminal Record (1977)
Selkeästi Rick Wakemanin parhaimpia soololevyjä. Wakeman on panostanut tällä kertaa sävellyksiin tavallista enemmän eikä pelkästään tyydy tiluttelemaan koskettimilla mitä sattuu pelkistettyjen taustojen päälle. Apuna on pätevä rytmiryhmä Yesistä (Squire & White) ja bonukseksi voidaan laskea myös se että levy on lähes kokonaan instrumentaalinen koska tunnetustihan Wakemanilla on aivan helvetin huono maku laulajien suhteen. Levyn eeppisesti päättävä, kuorolla ja kirkkouruilla vahvistettu, Judas Iscariot on yksi Wakemanin parhaista sävellyksistä.
Oceansize: Frames (2007)
Tämä uudehko brittibändi yhdistelee varsin onnistuneesti GYBE!:maista sointia (ja hidasta jännityksen kasvatusta) moderniin hieman Porcupine Tree tyyppisen progeen. Välillä rytmisessä iloittelussa mennään Meshuggahin puolellekin. Etenkin rumpali on varsin taitava ja hyvin koko porukka hanskaa epäsäännölliset tahtilajit joissa musiikki kulkee lähes poikkeuksetta. Valitettavasti levy on noin 70 minuuttisena ylipitkä ja loppua kohden alkaa hieman puuduttamaan.
Theo Travis: Double Talk (2007)
Ihan tyylikästä jazzin ja progen välimaastossa liikkuvaa musiikkia. Travisin edellinen levy Earth To Ether oli kuitenkin toimivampi. Robert Fripp vierailee kolmessa kappaleessa.
Egg: The Metronomical Society (2007)
Mainio kokoelma ennenjulkaisemattomia live-esityksiä 70-luvun alusta aikansa ehkä monimutkaisinta progea soittaneelta yhtyeeltä.
The Beatles: Revolver (1966)
Melko epätasainen levy. On tässä kyllä muutama helmi yhdentekevien rallien seassa.
King Crimson: The Great Deceiver Part 1 (2cd) (2007)
King Crimson: The Great Deceiver Part 2 (2cd) (2007)
Alunperin 90-luvulla hienona neljän cd:n boksina julkaistu livekokoelma (vuosilta 73-74) on saanut nyt uuden elämän kahtena erillisenä tuplalevynä. Mitään extroja tai soundillisia eroja vanhaan julkaisuun tässä ei ole. Itse musiikkihan tässä on tietenkin aivan loistavaa ja King Crimson oli tämän julkaisun kattamina vuosina ehkä kovin rockbändi planeetalla. Etenkin raivoisa rytmiryhmä joka on samalla kertaa yhdistelmä älykästä ketteryyttä (rumpali Bill Bruford) ja brutaalia voimaa (basisti John Wetton) varastaa lähes koko shown. Toki ryhmän solistit viulisti/mellotronisti David Cross ja etenkin itse maestro Robert Frippkin pääsevät loistamaan useaan otteeseen. Ja näillä levyillä onkin mahdollista kuulla ehkä rokeinta soittoa mitä Fripp on kitarastaan esiin loihtinut. Neljä levyä koostuu lähes pelkästään tuohon aikaan tuoreesta materiaalista joten osa kappaleista esiintyy neljän levyn myötä useaan otteeseen. Se ei haittaa sillä Crimson ei soittanut kappaleita koskaan täysin samalla tavalla vaan joka esityksessä oli jotain uutta kuultavaa. Sävellettyjen biisien ohella tässä on myös hyvin runsaasti puhtaasti improvisoitua materiaalia joidenka musiikillinen taso vaihtelee "vain" hyvästä mykistävän loistaviin. Soundit ovat voimakkaat enkä itseasiassa osaa sanoa missä 70-luvun alkupuolen livessä olisi komeampi äänimaailma. The Great Deceiver kuuluu ehdottomasti ns. "välttämättömiin" livelevyihin, oli formaatti sitten nämä tuplasetit tai aikaisempi korskeampi neljän levyn paketti.
Marxistista avantgardea osittain samalta porukalta (Fred Frith, Dagmar Krause & Chris Cutler) joka oli Henry Cown takana. Musiikki on myös melko samantyypistä kuin Henry Cowlla, tosin vokaalit ovat enemmän pääosassa, intstrumentaalisesti tämä on pelkistetympää ja kappaleet ovat täten myös lyhyempiä. Mielenkiintoista, mutta melko vaikeasti lähestyttävää matskua.
Orbital: Halcyon – The Platinum Collection (2005)
Electronica ei ole ihan suosikkigenrejäni, mutta laadukasta sellaista on välillä ihan mukava kuunnella esim. työnteon taustalla. Orbital tuntuu olevan yksi laadukkaimmista "bändeistä" tällä saralla. Erityisesti The Box Part 2 tällä kokoelmalla on aika maaginen biisi. Sopisi hyvin teemamusiikiksi johonkin jännäriin.
Chris Squire: Swiss Choir (2007)
Heh, kuorovetoista joulumusiikkia rock-taustoilla. Kitarassa Steve Hackett. Hackett soittaa ihan kivoja sooloja. Squire itse on bassossa valitettavan hillitty. Aika korn tekelehän tämä on, mutta ei kai joululevy oikein muuta voi ollakaan. Eiköhän tätä tule ensi jouluna muutaman kerran kuunneltua.
Rieflin, Fripp, Gunn : Repercussions Of Angelic Behavior (1999)
Täysin improvisoitua instrumentaalimusiikkia pitkälti samassa hengessä kuin King Crimsonin ProjeKctsit. Itseasiassa jos tämä laskettaisiin mukaan ProjeKtseihin niin tämä menisi kyllä aika kärkipäähän. Villiä musiikkia, vaikea käsittää että jotkut pystyvät heittämään ihan lonkalta tälläistä matskua.
Rick Wakeman: Criminal Record (1977)
Selkeästi Rick Wakemanin parhaimpia soololevyjä. Wakeman on panostanut tällä kertaa sävellyksiin tavallista enemmän eikä pelkästään tyydy tiluttelemaan koskettimilla mitä sattuu pelkistettyjen taustojen päälle. Apuna on pätevä rytmiryhmä Yesistä (Squire & White) ja bonukseksi voidaan laskea myös se että levy on lähes kokonaan instrumentaalinen koska tunnetustihan Wakemanilla on aivan helvetin huono maku laulajien suhteen. Levyn eeppisesti päättävä, kuorolla ja kirkkouruilla vahvistettu, Judas Iscariot on yksi Wakemanin parhaista sävellyksistä.
Oceansize: Frames (2007)
Tämä uudehko brittibändi yhdistelee varsin onnistuneesti GYBE!:maista sointia (ja hidasta jännityksen kasvatusta) moderniin hieman Porcupine Tree tyyppisen progeen. Välillä rytmisessä iloittelussa mennään Meshuggahin puolellekin. Etenkin rumpali on varsin taitava ja hyvin koko porukka hanskaa epäsäännölliset tahtilajit joissa musiikki kulkee lähes poikkeuksetta. Valitettavasti levy on noin 70 minuuttisena ylipitkä ja loppua kohden alkaa hieman puuduttamaan.
Theo Travis: Double Talk (2007)
Ihan tyylikästä jazzin ja progen välimaastossa liikkuvaa musiikkia. Travisin edellinen levy Earth To Ether oli kuitenkin toimivampi. Robert Fripp vierailee kolmessa kappaleessa.
Egg: The Metronomical Society (2007)
Mainio kokoelma ennenjulkaisemattomia live-esityksiä 70-luvun alusta aikansa ehkä monimutkaisinta progea soittaneelta yhtyeeltä.
The Beatles: Revolver (1966)
Melko epätasainen levy. On tässä kyllä muutama helmi yhdentekevien rallien seassa.
King Crimson: The Great Deceiver Part 1 (2cd) (2007)
King Crimson: The Great Deceiver Part 2 (2cd) (2007)
Alunperin 90-luvulla hienona neljän cd:n boksina julkaistu livekokoelma (vuosilta 73-74) on saanut nyt uuden elämän kahtena erillisenä tuplalevynä. Mitään extroja tai soundillisia eroja vanhaan julkaisuun tässä ei ole. Itse musiikkihan tässä on tietenkin aivan loistavaa ja King Crimson oli tämän julkaisun kattamina vuosina ehkä kovin rockbändi planeetalla. Etenkin raivoisa rytmiryhmä joka on samalla kertaa yhdistelmä älykästä ketteryyttä (rumpali Bill Bruford) ja brutaalia voimaa (basisti John Wetton) varastaa lähes koko shown. Toki ryhmän solistit viulisti/mellotronisti David Cross ja etenkin itse maestro Robert Frippkin pääsevät loistamaan useaan otteeseen. Ja näillä levyillä onkin mahdollista kuulla ehkä rokeinta soittoa mitä Fripp on kitarastaan esiin loihtinut. Neljä levyä koostuu lähes pelkästään tuohon aikaan tuoreesta materiaalista joten osa kappaleista esiintyy neljän levyn myötä useaan otteeseen. Se ei haittaa sillä Crimson ei soittanut kappaleita koskaan täysin samalla tavalla vaan joka esityksessä oli jotain uutta kuultavaa. Sävellettyjen biisien ohella tässä on myös hyvin runsaasti puhtaasti improvisoitua materiaalia joidenka musiikillinen taso vaihtelee "vain" hyvästä mykistävän loistaviin. Soundit ovat voimakkaat enkä itseasiassa osaa sanoa missä 70-luvun alkupuolen livessä olisi komeampi äänimaailma. The Great Deceiver kuuluu ehdottomasti ns. "välttämättömiin" livelevyihin, oli formaatti sitten nämä tuplasetit tai aikaisempi korskeampi neljän levyn paketti.
16.2.2008 21:03
Rytmihäiriö – Seitsemän surman siunausliitto
Mastodon – Blood Mountain
Gorguts – Considered Dead & Erosion of Sanity
Strapping Young Lad – Alien
Death – Individual Thought Patterns
21.2.2008 11:57
Finnish Metal Exposta tarttui mukaan:
Stam1na: Uudet kymmenen käskyä
Stam1na: Raja
Ensinmainittu päivityksenä originaaliformaattiin. "Raja" on pyörähtänyt soittimessa vasta kertaalleen joten eipä oikein osaa sanoa tuosta mitään. Muutama biisi kolisee, muutama taas ei jättänyt minkäänlaista muistikuvaa.
21.2.2008 18:55
Hirax – BLASTED IN BANGKOK 10"
LÄRM – Straight on view / Campaign for musical destruction LP
25.2.2008 15:56
Horror Recordsilta ja muutamalta saksalaiselta muutamat vinyylit:
27.2.2008 12:39
Aborted – Archaic Abbaitor
Suffocation – Effegy of the Forgotten
Bolt Thrower – Warmaster
28.2.2008 20:08
Jon Anderson: Live At Sheffield 1980 (2cd) (2006)
Arkistojen "aarteita". Kamalat. lähinnä bootleg tasoiset soundit latistavat tämän muuten ihan kelvollisen livelevyn. Andersonilla iso (9 henkeä, mm. Morris Pert, John Giblin) bändi takanaan ja Yes-klassikoita tulkitaan (ja lyhennellään) kohtuullisen luovasti. Pääosassa tosin ovat Andersonin soolobiisit erityisesti levyltä Song Of Seven jotka eivät valitettavasti erityisen hyviä ole.
David Sylvian: Gone To Earth (2cd) (1986)
Oikein hyvä levy. Ensimmäinen levy on normaalia Sylvianin taidepoppia ja toinen maalailevaa akustista ambientia. Robert Fripp on suuressa roolissa ensimmäisellä levyllä.
Steve Howe: The Steve Howe Album (1979)
Tämä levy on aikamoinen tilkkutäkki. Howe esittelee monipuolisia kitaristin lahjojaan eri tyyliljajeissa kantrista, klassisen kautta juurevaan rokkiin. Sävellykset ovat pääosin ihan miellyttäviä, mutta mitään kovin ikimuistoista ei Howe ole saanut aikaisiksi tällä levyllä. Onneksi Howe ei laula kuin yhdessä kappaleessa ja on itseasiassa yllättävän siedettävä siinä.
Bubu: Anabelas (1978)
Tämä argentiinalainen jazz-proge-levy äänitettiin 70-luvun lopulla, mutta julkaistiin vasta vuonna 1984 (kuulema Argentiinalaisen diktatuurin sensuurin takia). Anabelas on monimutkaista ja värikästä, enimmäkseen instrumentaalista, musiikkia jossa viehättää erityisesti rikkaat sovitukset. Perinteisten rock-instrumenttien rinnalla käytetään tehokkaasti viuluja, huiluja ja saksofonia. Ja vaikka musiikki on soinniltaan jazzahtavaa niin turhaan noodlailuun ei sorruta vaan musiikki on selvästi suurimmaksi osaksi varsin huolellisesti sävellettyä. Lizard-kauden King Crimson tästä tulee paikoin mieleen.
Present: High Infidelity (2001)
Raskasta avant-progea Belgiasta. Present on (etenkin tuoreempi tuotanto) kuin Univers Zeron stereoideja täyteen pumpattu pikkuveli. Presentin musiikissa on mukana UZ:n monimutkaisuus, synkkyys ja osa hienovaraisista nyanseista, mutta kaikenkaikkiaan tämä on huomattavasti agressiivisempaa ja raskaampaa musiikkia. Kuin hevimetallia aikuisille ilman "oikean" metallin keskenkasvuista typeryyttä. Lähes 30 minuuttinen Soul For Sale on aivan käsittämättömän hieno teos. Ehdottomasti yksi parhaista eeppisistä progebiiseistä. Kuin läpi yön kestävä painajainen joka tuntuu toistavan itsepintaisesti itseään, mutta todellisuudessa mutatoituu hiljalleen yhä pelottavammaksi. Koko suuri (on selloa, saksofonia, trumpettia ym.) bändi soittaa hienosti, mutta erityispisteet on annettava rumpali Dave Kermanin (Thinking Plague) huikealle soitolle. Levyn kruunaa ehkä parhaat soundit mitä tämän genren levyssä on koskaan kuultu.
Discipline: Unfolded Like Staircase (1997)
90-luvulla ei tehty kovinkaan montaa oikeasti hyvää sinfonisen progen genreen kuuluvaa levyä. Tämä amerikkalaisen bändin toinen levy kuuluu ehdottomasto tuohon harvalukuiseen eliittiin. Disciplinen musiikki kuulostaa hieman VdGG:ltä ja Genesikseltä, mutta ilman plagioinnin kitkerää makua. Biisit ovat pitkiä ja synkähköjä, mutta myös melodisia koukkua on riittävästi. Levyn viidestä kappaleesta lyhyin on 13 minuuttinen, mutta Disciplinen eduksi on sanottava että eeppisiin mittoihin venyvät biisit pysyvät mainiosti kasassa ja tuntuvat ehyiltä kokonaisuuksilta. Miinusta täytyy antaa hieman latteista ja tasapaksuista soundeista.
Christian Vander: Tristan et Iseult (Ẁurdah Ïtah) (1974)
Magmaa Vanderin nimellä. Hieman vähemmän mahtipontista kuin Magma keskimäärin.
Emerson Lake & Palmer: Fanfare (97/02)
Yllättävän hyvä liveveto ELP:ltä vuodelta 1997. Olin ollut siinä uskossa että jampat oli ihan kuralla tuohon aikaan. Laken ääni ei toki ole entisensä ja Emersonin soundit ovat välillä yllättävän korneja. Tosin modernimmat soundit tuovat jossain määrin uutuudenviehätystä lukemattomia kertoja kuultuihin biiseihin. Pääosin homma toimii ihan hyvin ja kyllä tälläisen keikan olisi mielellään nähnyt.
Arkistojen "aarteita". Kamalat. lähinnä bootleg tasoiset soundit latistavat tämän muuten ihan kelvollisen livelevyn. Andersonilla iso (9 henkeä, mm. Morris Pert, John Giblin) bändi takanaan ja Yes-klassikoita tulkitaan (ja lyhennellään) kohtuullisen luovasti. Pääosassa tosin ovat Andersonin soolobiisit erityisesti levyltä Song Of Seven jotka eivät valitettavasti erityisen hyviä ole.
David Sylvian: Gone To Earth (2cd) (1986)
Oikein hyvä levy. Ensimmäinen levy on normaalia Sylvianin taidepoppia ja toinen maalailevaa akustista ambientia. Robert Fripp on suuressa roolissa ensimmäisellä levyllä.
Steve Howe: The Steve Howe Album (1979)
Tämä levy on aikamoinen tilkkutäkki. Howe esittelee monipuolisia kitaristin lahjojaan eri tyyliljajeissa kantrista, klassisen kautta juurevaan rokkiin. Sävellykset ovat pääosin ihan miellyttäviä, mutta mitään kovin ikimuistoista ei Howe ole saanut aikaisiksi tällä levyllä. Onneksi Howe ei laula kuin yhdessä kappaleessa ja on itseasiassa yllättävän siedettävä siinä.
Bubu: Anabelas (1978)
Tämä argentiinalainen jazz-proge-levy äänitettiin 70-luvun lopulla, mutta julkaistiin vasta vuonna 1984 (kuulema Argentiinalaisen diktatuurin sensuurin takia). Anabelas on monimutkaista ja värikästä, enimmäkseen instrumentaalista, musiikkia jossa viehättää erityisesti rikkaat sovitukset. Perinteisten rock-instrumenttien rinnalla käytetään tehokkaasti viuluja, huiluja ja saksofonia. Ja vaikka musiikki on soinniltaan jazzahtavaa niin turhaan noodlailuun ei sorruta vaan musiikki on selvästi suurimmaksi osaksi varsin huolellisesti sävellettyä. Lizard-kauden King Crimson tästä tulee paikoin mieleen.
Present: High Infidelity (2001)
Raskasta avant-progea Belgiasta. Present on (etenkin tuoreempi tuotanto) kuin Univers Zeron stereoideja täyteen pumpattu pikkuveli. Presentin musiikissa on mukana UZ:n monimutkaisuus, synkkyys ja osa hienovaraisista nyanseista, mutta kaikenkaikkiaan tämä on huomattavasti agressiivisempaa ja raskaampaa musiikkia. Kuin hevimetallia aikuisille ilman "oikean" metallin keskenkasvuista typeryyttä. Lähes 30 minuuttinen Soul For Sale on aivan käsittämättömän hieno teos. Ehdottomasti yksi parhaista eeppisistä progebiiseistä. Kuin läpi yön kestävä painajainen joka tuntuu toistavan itsepintaisesti itseään, mutta todellisuudessa mutatoituu hiljalleen yhä pelottavammaksi. Koko suuri (on selloa, saksofonia, trumpettia ym.) bändi soittaa hienosti, mutta erityispisteet on annettava rumpali Dave Kermanin (Thinking Plague) huikealle soitolle. Levyn kruunaa ehkä parhaat soundit mitä tämän genren levyssä on koskaan kuultu.
Discipline: Unfolded Like Staircase (1997)
90-luvulla ei tehty kovinkaan montaa oikeasti hyvää sinfonisen progen genreen kuuluvaa levyä. Tämä amerikkalaisen bändin toinen levy kuuluu ehdottomasto tuohon harvalukuiseen eliittiin. Disciplinen musiikki kuulostaa hieman VdGG:ltä ja Genesikseltä, mutta ilman plagioinnin kitkerää makua. Biisit ovat pitkiä ja synkähköjä, mutta myös melodisia koukkua on riittävästi. Levyn viidestä kappaleesta lyhyin on 13 minuuttinen, mutta Disciplinen eduksi on sanottava että eeppisiin mittoihin venyvät biisit pysyvät mainiosti kasassa ja tuntuvat ehyiltä kokonaisuuksilta. Miinusta täytyy antaa hieman latteista ja tasapaksuista soundeista.
Christian Vander: Tristan et Iseult (Ẁurdah Ïtah) (1974)
Magmaa Vanderin nimellä. Hieman vähemmän mahtipontista kuin Magma keskimäärin.
Emerson Lake & Palmer: Fanfare (97/02)
Yllättävän hyvä liveveto ELP:ltä vuodelta 1997. Olin ollut siinä uskossa että jampat oli ihan kuralla tuohon aikaan. Laken ääni ei toki ole entisensä ja Emersonin soundit ovat välillä yllättävän korneja. Tosin modernimmat soundit tuovat jossain määrin uutuudenviehätystä lukemattomia kertoja kuultuihin biiseihin. Pääosin homma toimii ihan hyvin ja kyllä tälläisen keikan olisi mielellään nähnyt.
2.3.2008 21:41
Cdonista:
Musta Joutsen: Musta Joutsen
‑Uusi tulokas suomirockpop "taivaalle". "Jossakin on vikaa"-biisi onnistui koukuttamaan senverran, että oli sitten pakko ottaa haltuun koko levy. Ja hyvinhän tämä taannoisesta Stratovarius-sekoiltustakin tutun "Miss K:n" bändi skulaa. Perinteistä suomirokkia, slovareita ja hiuksenhieno aavistus reggaepoljentoakin parissa biisissä. Sanoitukset taattua suomisynkistelyä eli erotaan, jätetään, ryypätään, rahat ei riitä jne. Piristävää kamaa.
Kauko Röyhkä & Riku Mattila: Kauko Röyhkä & Riku Mattila
‑Hel-vetin hyvä levy!