Mitä Elitisti-forumin väki katsoo 2015

Dario Argento: Giallo (2009)

Adrien Brody ja Emmanuelle Seigner ovat kauniisti sanottuna epätasapainoinen pari johtamaan tätä murhailuleffaa. Kaksikon keskinäinen suhde on toki elokuvassakin jännitteinen, mutta tämä ei nyt vain jostain syystä toimi. Juoni on sinällään aika peruskauraa ja Brodyn suorittama tuplarooli on ihan näppärä lisä, mutta siinä se – kivaa näppäryyttä.

Kurt Wimmer: Equilibrium (2002)

Raskaasti dumatusta leffasta sen omassa ketjussa.

Frank Oz: Death at a Funeral (2007)

Maukkaan mustaa komediaa hautajaisista joissa oikeastaan juuri mikään ei mene puikkoihin. Totuudet horjuttavat kulisseja, joiden takaa löytyvät ne ihmisten oikeat luonteet. Upeita pieniä rooleja ja mehukasta dialogia, näin sitä pitää. Ihan uskomatonta vääntöä,

woo-hoo! Kunpa myös omissa hautajaisissani tapahtuisi jotai vastaavan kalibeerin sekoilua.

Alejandro Jodorowsky: El topo (1970)

Parhaimpia ja oudoimpia lännenelokuvia kautta aikan, ja aika paljon muutakin. Jodorowskyn tarve kritisoida (länsi)maallisia arvoja, tapoja ja näkemyksiä antavat elokuvalle mielenkiintoiset kehykset, mutta ne palaset joilla kuva täydennetään: ahh, kuinka upeita, surrealistisia, moniselitteisiä palasia. Tästä jalokivestä löytyy joka katselukerralla vain enemmän ja enemmän herkkua.

Michel Gondry: L'écume des jours (2013)

Elokuva jossa oli ensinäkemällä todella paljon tavaraa. Jopa siinä määrin, että etenkin alkupuolella kaikesta ääni- ja kuvavyörystä tahtoi tulla ähky. Tarina itsessäänon kaikessa suoruudessaan yksinkertainen, mutta se tahtoo miltei unohtua kaikkien kerrosten alle. Pitänee katsoa uudelleen ja aika lyhyenkin ajan kuluttua.

Don Coscarelli: Phantasm II (1988)

Oman Phantasm-universuminsa toisessa osassa Coscarelli otti muutaman rohkean askeleen kohti kaupallisempaa suuntaa, mutta eihän tämä mikään onneton leffa ole – se vain ei pärjää ensimmäiselle tai neljännelle osalle. Viidettä osaa odotellessa...

Rainer Werner Fassbinder: Angst vor der Angst (1975)

Arjen ahdistuksesta ja epätoivosta ohjaajan omassa ketjussa.

Rudolph Maté: When Worlds Collide (1951)

Katastrofi-scifiä suoraan 50-luvun alusta, jolloin ihmiskunta oli vielä yksissä tuumin matkalla kohti avaruuden tähtitarhaa. Ison budjetin meininkiä aina viime metreille saakka, mitä nyt juuri se viimeinen kuva on sitten halpaa taustakangasta.

Joel & Ethan Coen: Barton Fink (1991)

Tästä Coenin veljesten varhaisesta helmestä herrojen omassa ketjussa, kun sellainenkin tuolta nyt löytyi.

106- Rizzo: Heroes Without Glory (I giardini del diavolo) (Kovo), Sitä parempaa italoaavikkosotaa, mikä nyt ei vielä merkkaa mitään. Alkaa ihan peruskaurana, likainen n. tusina gonapappoja joutuu aavikolle sadistisen brittimajurin johtamana ja kohteena on jonkinlainen tukikohta jossain, minne pitää tietenkin kävellä. Mutta kun matkalla tulee huhua egyptiläisten kulta- aarteesta alkaa juoni pölvästöimään ilahduttavasti pois tavanomaisesta. Kuuma Lili Marleen- kissakin tulee kävelyreissulle mukaan herättämään ristiriitoja. 85% samaa paskaa, mitä muutkin tämän lyhyen genrekukinnon edustajat, mutta se loppu 15% nostaa tämän jopa: **1/2

107- Daves: The Hanging Tree (Kovo), Mallikas western melodraama genren duunarimies Delmer Davesilta. Gary Cooper on korttia lyövä lääkäri, joka saapuu vuoriseutujen kultakaupunkiin menneisyyttään pakoon löytääkseen sen edestään. Maria Schell sveitsiläisenä orpotyttönä toimii tarinan katalysaattorina tuoreella tavalla ja nuoret Karl Malden ja George C. Scott tuovat sivuhahmoihinsa sellaista mukavaa maanisuutta, mitä usein ei tämän kauden westerneistä tapaa. Tykkäsin. ****

108- Lucidi: The Battle of Sinai (Hamisha Yamim B'Sinai) (Kovo), Samaa italosota- sykliä 60/70 lukujen vaihteesta, tällä kertaa Maurizio Lucidi tiimeineen on Siinain erämaassa Israelilaisrahoitteisen projektin varjolla, missä Italian aavikkosotagenren konventiot tuodaan propagandatarkoituksin tuoreeltaan soditun Kuuden Päivän Sodan jälkilöylyihin. Tarinassa on klassisia kaikuja, erilaisista taustoista tulevat juutalaisressut joutuvat aavikolla toimimaan yhdesää pelastaakseen isänmaan arabeilta ja voittaakseen (varsinaisen tarinan ulkopuolella) Itkumuurin (ja koko Jerusalemin) takaisin sille poppoolle "jolle se kuuluu". Sentimentaalista ja herooista huttua, mutta kaiken kaikkiaan aika turha veto. * 1/2

109- Preminger: The Human Factor (Kovo), Otto Premingerin viimeinen ohjaustyö on ristiriitainen pakkaus. Osa brittivaklausleffagenreä, mutta tässä koitetaan tuoda inhimillisempää näkökulmaa vakoiluun. Loistava ja aliarvostettu (vaikean uran tehnyt) Nicol Williamson (ei sukua Fredille) on pääosassa ulkoministeriön Afrikka- osaston tunnollisena pikkuvirkamiehenä aikaan, jolloin osastolla on tietovuotoepäily. Preminger näyttää kylmänviileästi pelin valtarakenteet antaen herkullisia "yläluokan pelle"- rooleja Derek Jacobille, John Gielgudille, Richard Attenboroughille ja Robert Morleylle, jotka viikonloppujen pyymetsästyksen lomassa kylmän viileästi vetelevät vakoilupelin naruista suuntaan ja toiseen. Leffan vahvuus on juuri tämän henkilökohtaisen ulottuvuuden korostaminen, minkä ansiosta itse pelin raadollisuus korostuu entisestään. Kuvauspaikkojen arkisuus ja alivalaisu vielä korostaa tätä efektiä, mutta samalla tekee lopputuloksesta hieman visuaalisesti lattean ja tasapaksun. Kokonaisuutena silti kiinnostava ja onnistunutkin, mutta lähinnä loistavien näyttelijöiden ansiosta. ****

110- Killy: Nevada (Kovo), Tyylipuhdas RKO:n halpis mutta kiinnostava Robert Mitchumin ensimmäisenä pääosaroolina. Tunnin mittainen tekele ei uusia uria genressään auo, Mitchumin hahmon pitää todistaa viattomuutensa postivaunuryöstöön ja samalla puhdistaa pikkukaupunki korruptiosta. Kahta kisaakin keritään kutittelemaan. Ihan keskitasoa tämä joka suhteessa. **

111- De Toth: The Stranger Wore a Gun (Kovo), Randolph Scottin omalle firmalleen tuottamat westernit kertovat usein miehestä, joka on tehnyt pahoja menneisyydessä, mutta jolle tulee tilaisuus pistää asiat kondikseen. Niin tässäkin. Mark Stone on ollut sodan loppupuolella Quantrillin rosvojoukossa, ja pakenee menneisyyttään pikkukaupunkiin, joka on joutumassa kilpailevien rikollisryhmien kurimukseen. Stone pelaa peliä, missä rikolliset niistävät henkiä toisiltaan ja lopussa Stone hoitelee jäljellä olevat. Monella tapaa tämä on ihan peruskamaa, mutta hyvät sivuosat (Claire Trevor, George MacReady, Lee Marvin ja Ernerst Borgnine) pelastavat paljon. Andre de Tothin 3D ohjaus pistää välillä silmään, mutta on muuten napakkaa. Suositellaan varauksella. **1/2

Lindsay Anderson : If.... (1968) ***½

Brittiläisessä sisäoppilaitoksessa kuohuu jopa pienimuotoiseen vallankumoukseen asti. Herkullinen satiiri Andersonilta ja Malcolm McDowell on oikeassa roolissa. Kuitenkin halvan tuntuista että tässä oli käytetty mustavalkokuvausta värielokuvan välillä, sillä mikään taiteellinen ratkaisu se ei voinut olla. Oliko todella niin, että filmirahat olivat vähissä kuten esim. imdb tietää kertoa?


William Friedkin : To Live and Die in L.A. (1985) ***½

Friedkin kuuluu suosikkeihini, mutta paperilla vielä erinomaiselta vaikuttava To Live and Die in L.A. ei ole itselleni aivan täysillä kolahtanut. Onhan tämä hyvä mutta ei ehkä kuitenkaan niin hyvä. Jotenkin tuntuu että kestoa on snadisti liikaa ja pääosanesittäjältä uupuu tarvittava karisma. Ampumakohtaukset ovat kyllä kovia.

William Friedkin : Jade (1995) **½

Tämä Friedkinin ohjaama trilleri on jäänyt pimentoon johtuen siitä, ettei elokuva ole järin hyvä. Pidin kyllä elokuvan castingistä ja Caruson "Worst New Star Golden Raspberry Award"-ehdokkuus tuntuu epäreilulta. Elokuvan suurin ongelma on käsikirjoitus, eikä Friedkinin ohjauskaan oikein toimi elokuvan muistutaessa liikaa tv-tuotantoa, mutta kyllä tämä on kaikesta huolimatta ihan katsottava kokonaisuus. Siitä pitää huolen esim. tyylikäs takaa-ajokohtaus ja jos edellisessä elokuvassa oli kovat ampumakohtaukset, niin tässä oli kuumottavat autolla yliajot.

40. Zoolander (netflix) **** Tämäkin oli näkemättä (kokonaan), mutta olipa hyvä että tuli katsottua. Stiller teki kyllä vuosituhannen vaihteessa monta oikeasti hauskaa komediaa ja tämä oli yksi niistä. Oikein viihdyttävä ja hauska.

41. Edge of Tomorrow (netflix) ***½ Vahvasti videopelimäinen mutta omituisen viihdyttävä. Sopivasti ripoteltu toimivaa huumoria mukaan. Ei kyllä välttämättä uusintakatseluarvoa, näinkin oli toistoa riittämiin.

112- Penn: Night Moves (Yön siirrot) (DVD Re-), Piti taas ajast aikaa katsastaa tämä omassa top-10:ssä majaileva rikosdraama (?). Ei se ainankaan huonontunut ole sitten viime katsoman. *****

113- Greenaway: The Belly of an Architect (Arkkitehdin vatsa) (Kovo), Greenawayn kova kasariluvun klassikkohan tämä vissiin on, mutta nyt jälkikäteen ensikatseltuna ei kyllä mene ihan sinne Petterin suosikkien joukkoon. Vaikka onhan tässä samanlaiset vahvuudet mitä niissä muissakin. Jotenkin leffan sijoittuminen Rooman on kaksijakoinen juttu, ikuisen kaupungin habitus luo kulttuurista ja historiallista gravitasta taustalle, mutta samalla hallitsee kerrontaa ja tiputtaa normaalisti vahvasti pinnalla olevan arkisten paikkojen absurdismin (kuten oudoksi karnevaalipaikaksi muuttuva tivoli ZOO:ssa) oikean kaupungin tasolle. Hyvä silti, ja erikoisista roolituksista huolimatta nautittava kertomus burnoutista tjsp. ***

114- Milestone: Edge of Darkness (Kovo), Lewis Milestonen norjalaisista vastarintamiehistä (ja ‑naisista) kertova jännäri on mielenkiintoisempi mitä se on hyvä tai onnistunut. Selkeää sotaponnisteluleffa (sotapullistelu?), minkä kautta USA:n kansaa yritettiin sivistää eksotiisemmista sotatantereista maailmalla. Lopputulos on taattua Hollywood- kitschiä, missä postikorttimaisissa studiolavasteissa rehdit ja reilut Norjan Gunnarit pistävät kapuloita ilkeiden natsimiehittäjien rattaisiin ratkoen samalla sisäisiä lojaliteettejään. Ihan viihdyttävää kertakatsottavaa huttua. Milestonen taito ohjaajana välähtelee ajoittain ilahduttavasti, etenkin alkujaksossa. **1/2

115- Vinterberg: Far from the Madding Crowd (Leffassa), Keskitien laadukas pukudraama Thomas Hardyn kirjasta on pettymys juuri keskitiesyydessään. Odotin enemmän jotain Vinterbergmäistä otetta, mutta miehen kädenjälki on tässä aika näkymätön. Silti, Mulligan, Schoenaerts ja Sheen ovat kaikki mainioita rooleissaan, jotka eroavat jonkin verran standardista ainakin siinä, että Hardyn hahmot eivät ole tunkkaisia yläluokkalaisia, vaan lihaa ja verta olevaa omat rahat niittänyttä maaseudun keskiluokkaa. Ihan OK, mutta odotin enemmän särmää. Charlotte Bruus Christensenin kuvaus filmille hivelee silmää ja nostaa kauniit Dorsetin (ja Tanskan...) maisemat henkilöiden tasolle tunnelmoinnissa. ***

116- Kurosawa: Throne of Blood (Seittien linna) (Kovo), Etäinen ja teatraalinen (ilmeisistä syistä) historiallinen draama samuraipomojen juonitteluista ei nyt oikein jaksanut kiinnostaa. Piti oikein kattoa osissa, kun meinas keskittyminen herpaantua kaiken aikaa. Visuaalisesti tunkkaisen sumuinen tarina perustuu tietysti Shakespearen skottinäytelmään, ja vissiin tälle esillepanolle uskollisena esim. Seitsemälle samuraille ominainen loistava arkinen lihallisuus on poissa ja kaikki roolit ovat kovin teatraalisia ja jäykkiä. Maailman toiseksi paras näyttelijä (Jorma Tommilan jälkeen) Toshiro Mifune sentään pääsee välillä omiin rekistereihinsä miehenä, joka riutuu bushido- koodin lojaliteettien ja vaimonsa häikäilemättömyyden välisellä harmaalla alueella. **1/2

117- Hitchcock: Foreign Correspondent (Ulkomaankirjeenvaihtaja) (Kovo), Heikko sotamoraalinostatus mestarilta, missä löysä ja jotenkin lipevä Joel McCrea lähtee ummikkona Eurooppaan ottamaan selvää, että mikä siellä ruutitynnyrissä kihisee. No, salaliitto ja muutakin nasujen juoniahan siellä. Ponneton leffa, joka ei toimi jännärinä (liian löysä ja hidas) eikä komediana. Ehdottomasti huti Hitchiltä. Tosin samaan hengenvetoon on mainittava, että William Cameron Menziesin erikoistehosteet ovat todella hienot. George Sanders on kanssa hyvä McCrean brittiläisenä aisaparina. **

118- McDonagh: In Bruges (Kovo), Hauska ja hilpeä rikoskomedia, missä irlantilainen palkkamurhaajaparivaljakko lähetetään jäähylle Belgiaan keikan mentyä mönkään. Siellä sitten tokkaroidaan pubista toiseen ja ihmetellään nähtävyyksiä, kunnes komennuksen todellinen sävy paljastuu. Klassinen rakenne antaa näyttelijöille paljon tilaa minkä Gleeson & Farrell hyvin täyttävät. Loppua kohden meno vakavoituu ja kerronta tiivistyy ilahduttavasti. PIenestä kolmannen neljänneksen tyhjäkäynnistä huolimatta ihan mukava ja rosoinen pätkä. ***1/2

119- Lang: Moonfleet (Kovo), Heikko nuortenkirja- filmatisointi Langilta, missä nuori kloppi dumpataan mulkeron Stewart Grangering riippakiveksi keskelle salakuljetusbisneksiä. Jos nyt jotain positiivista pitää esille kaivaa, niin Robert Planckin laajakuva-värikuvaus studiossa hivelee silmää. Mutta aika sonni saa olla, jos kärvistelemättä pystyy katsomaan Grangerin ja Jon Whiteleyn "yhteispeliä" kameran edessä. George Sanders mukana tässäkin (ja ilahduttavasti Joan Greenwood myös!), mutta väärässä ja liian pienessä roolissa. *1/2

120- Tourneur: Days of Glory (Kovo), Viikon kolmas sotaponnistelu- leffa ja monella tapaa kuin Edge of Darknessin kaksonen. Tällä kertaa sympatiseerataan venäläisiä partisaaneja, joiden maanalaisen salaisen tukikohdan ympärille draama kietoutuu. Ihan perustason kamaa; jos oli Edge of Darknessissa välillä näkyvissä Lewis Milestonen taitoja, on tässä henkilöohjauksessa ajoittain havaittavissa Tourneurille ominaista "herkkyyttä kovuuden keskellä". Gregory Peck ensimmäisessä pääroolissaan on ihan OK Wladimirina. Muu näyttijästö onkin sitten vajonnut enemmän tai vähemmän unohduksiin. **

sorsimus (7.5.2015 13:45)

119- Lang: Moonfleet (Kovo), Heikko nuortenkirja- filmatisointi Langilta, missä nuori kloppi dumpataan mulkeron Stewart Grangering riippakiveksi keskelle salakuljetusbisneksiä. Jos nyt jotain positiivista pitää esille kaivaa, niin Robert Planckin laajakuva-värikuvaus studiossa hivelee silmää. Mutta aika sonni saa olla, jos kärvistelemättä pystyy katsomaan Grangerin ja Jon Whiteleyn "yhteispeliä" kameran edessä. George Sanders mukana tässäkin (ja ilahduttavasti Joan Greenwood myös!), mutta väärässä ja liian pienessä roolissa. *1/2

****1/2 tai *****

Flash (8.5.2015 14:59)

sorsimus (7.5.2015 13:45)

119- Lang: Moonfleet (Kovo), Heikko nuortenkirja- filmatisointi Langilta, missä nuori kloppi dumpataan mulkeron Stewart Grangering riippakiveksi keskelle salakuljetusbisneksiä. Jos nyt jotain positiivista pitää esille kaivaa, niin Robert Planckin laajakuva-värikuvaus studiossa hivelee silmää. Mutta aika sonni saa olla, jos kärvistelemättä pystyy katsomaan Grangerin ja Jon Whiteleyn "yhteispeliä" kameran edessä. George Sanders mukana tässäkin (ja ilahduttavasti Joan Greenwood myös!), mutta väärässä ja liian pienessä roolissa. *1/2

****1/2 tai *****

Millä asteikolla/ lääkityksellä?

Brad Bird: The Incredibles (2004)

Taas on yksi jonkun kokoinen aukko paikattu populaarikulttuuriyleissivistyksessä. Räiskivää tarinankerrontaa ja mukavasti viitteitä supersankariskenen "oikeisiin" teoksiin, mutta olisihan tästä saanut irti niin paljon enemmänkin.

Hans Richter: Dreams That Money Can Buy (1947)

Surrealismia ja avantgardea on nähty ennenkin, mutta useimmiten tällainen normaaliuden rajoilta pakeneva ilotulitus on tiivistetty lyhytelokuvan mittaan. Dreams That Money Can Buy täyttää kuitenkin pitkän elokuvan mitat ja se on myös dadaistisen palapelin vakavin ongelma. Toisaalta leffa on niin selvästi jaettu segmentteihin että se kannattaa nauttia useammassa pienemmässä palassa. Tämän jälkeen aivot tuntuivatkin mukavan tehosekoitetuilta.

Jean Cocteau: Orphée (1950)

Kolme vuotta kulunut edellisestä katsomiskerrasta ja toimii edelleen kuin häkä. Tällä kertaa huomio kiinnittyi enemmän kauniiseen ääniraitaan, jossa vähemmän on taas enemmän. Kaunista, monitasoista, mystistä – eli aivan mahdottoman ranskalaista.

Roberto Rossellini: Roma città aperta (1945)

Rajoja rikkoneesta draamasta Fellinin omassa ketjussa, kun kerran on mestarin käsikirjoittama.

Otto Brower & David Burton: Fighting Caravans (1931)

Karavaanareiden kovista kohtaloista klassisten westernien ketjussa.

Peter Hewitt: Zoom (2006)

Hullunhauskasta (huoh!) superhulluttelusta supersankarielokuvien omassa ketjussa.

Matthijs van Heijningen Jr.: The Thing (2011)

Taisin vannoa ihan ääneen noin neljä vuotta sitten, että tätähän remakea en tule katsomaan ikimaailmassa. Eikä koskaan pitäisi sanoa never, vai miten se menikään... Mutta joo, aika perussettiä ja taattua roisketta. Poissa oli Carpenterin teoksesta tuttu painostava ilmapiiri ja thingit vipelsivät turhan nopeasti pitkin seiniä, mutta katsoihan tämän kerran – ja vain tämän yhden ainoan kerran.

Frank Borzage: A Farewell to Arms (1932)

Hieman vaikea on ymmärtää tämänkään suurteoksen saavuttamaa mainetta. Rakkautta suuren sodan varjossa – joo, kyllähän sitä piisaa, mutta jäykkää ja jäyhää tämä ihmiselon kurjuutta alleviivaava teos on. Viimeisen vartin aikana suorastaan nolostuttavissa määrin.

121- Del Ruth: On Moonlight Bay (Kovo), Näemmä kotirintaman hengennostatusleffaputki jatkuu. OMB on Doris Day vehicle, 10- luvulle sijoittuva (40-l tehty) nostalgismi, minkä yhtenä tarkoituksena on 1.MS retroilun varjolla nostaa tekoajan aikaan meneillään olleen 2.MS:n kannatusprosentteja. Pintatasolla tässä mennään hempeän perhedraaman piirissä, DD on naimaikään saapuva keskiluokan kissa, joka alkaa seukkaamaan naapurin liberaaleja ajatelmia viljelevän opiskelijapojan kanssa. Selkkauksesta toiseen mennään, mutta lopulta naapurin pojasta kasvaa oikea kunnon jermu armeijan vihreisiin. Kahdella tasolla toimivaa nostalgiakoneistoa katsoo huuli pyöreänä, etenkin kun tekninen toteutus on ihan mainio. ***

122- Fukasaku: Battle Royale (DVD), Eka uusintakatselu sitten ensi-iltakierroksen. Jolloin en silloinkaan ollu kauheesti vakuuttunut. Kiva idea, mutta puolivillainen toteutus pilaa paljon. Ja ajan hammaskin on purrut kuvastoa aika ankaralla kädellä. **

123- Helander: Big Game (Leffassa), Jos ei nyt varsinaisesti kauhealla hypellä, niin ainakin kunnioitettavalla mainoskampanjalla on levitetty Suomi- filmiä Britanniassa. Leffa itsessään on ihan mukiinmenevä retro- actioni jonka pelastaa pitkälti lyhyt kesto. Rare Exports oli parempi. Mutta hienoa tässä tietysti suomalaisittain on, että mitään eksotiikkalisää Big Gamelle ei ole annettu, on täällä paikallisessa multipleksissä ihan samalla viivalla kansainvälisten tuotteiden kanssa. Ja sille nostan hattua. ***

124- Mann: The Last of the Mohicans (Viimeinen mohikaani) (Kovo), Ei kannattais katsella teinivuosien suosikkeja näin vuosien jälkeen, aika pahasti on VM aikansa lapsi hyvässä ja pahassa. Simppeli tarina elää suuren pateettisen tunteen varassa ja tykityksen täydentävät jylhät maisemat ja sentimentaalinen taustamusiikki. Herttasarjan rakkauselokuvahan tämä ilman muuta ensisijaisesti on. Vaikkei siinä sinänsä mitään pahaa ole. Mutta näin kyynisenä varhaiskeski-ikäisenä jonkinlainen toinen dimensionkin olisi ollut tervetullut. **

125- Fleischer: The New Centurions (Kovo), Hyvä 70's kyttäleffa New Hollywood- mausteilla. Loistava George C. Scott ja OK Stacy Keach tamppavat tovereineen Losin katuja komedian ja tragedian välimaastossa. Konkari Fleischer maalaa karun freskon suurkaupungin kääntöpuolesta ja niistä ihmisistä, jotka kahdessa sukupuolessa pitävät yllä jonkinlaista illuusiota turvallisuudesta. Tätä voi suositella Serpicon ja Kovaotteisten miesten ystäville. Irrallisista kohtauksista koostuva leffa muistuttaa huomattavasti tyypillistä Hill Street Bluesin episodia. Pidin, vaikken täydelliseksi sanoisi. ****

30. Lynch: The Straight Story (1999) *****

Olikohan kolmas katselukerta, mutta kyllä tämä toimii edelleen. Sellaisessa seesteisessä sunnuntai-illan fiiliksessä tuntuu uppoavan entistäkin paremmin.

31. Pressburger, Powell: Black Narcissus (1947) ***½

Visuaalisesti edelleen tyylikästä katseltavaa, Technicoloria on kyllä hyödynnetty tässä parhaalla mahdollisella tavalla ja se luo leffaan tietynlaisen ajattoman tunnelman. Juonessa on hieman liikaa tyhjäkäyntiä, mutta kokonaisuutena yhä varsin toimiva paketti.

32. Gilliam: Twelve Monkeys (1995) ***

Ei enää uponnut niin lujaa mitä vuosia sitten ensimmäisellä katselukerralla.

33. Villeneuve: Enemy (2013) ***½

Leffa joka vaatinee vielä lisäkatselukertoja, mutta onnistui kyllä pitämään hyvin otteessaan jo näin ensimmäisellä kerralla.

34. Costamatos: Cobra (1986) ***

Juonessa ei ole mitään järkeä, mutta se tekeekin tästä hauskan katseltavan. Musat, leffan pahis ja tyyli ylipäätään on silkkaa Cannon-kasaria. :)

35. Russell: Altered States (1980) ***½

Visuaalisesti parhaillaan erittäin tyylikäs ja taidokkaasti tehty leffa. En ollut nähnyt Russellilta aiemmin kuin Crimes of Passionin mutta näiden kahden leffan myötä pitänee tsekkailla Keniltä vielä lisää taidonnäytteitä. Altered States voisi olla erinomainen leffa jos tässä ei olisi niin perinteisiä kaavoja noudattelevia juonikuvioita, ehkäpä studion kädenjälki näkyy tässä sikäli, ikävä kyllä. Eli siis, enemmän uni/hallusinaatiokohtauksia ja yllätyksellisempi juoni niin olisin voinut paukuttaa tälle viisikin tähteä.

Mel Gibsonin toteutamaton cameo-rooli..

William Lustig : Vigilante (1983) ***

Kun kadut ovat täyttyneet rikollisista, oikeuslaitos on mätä ja kun uhka kohdistuu konkreettisesti omaan perheseen on aika tarttua aseeseen ja käyttää oman käden oikeutta. Lustigin ohjaama Vigilante on peruspätevää 80's actionia mutta välillä turhankin puinen. Toimintakohtauksissa on kyllä hienoja hetkiä.  


Paul Thomas Anderson : Inherent Vice (2014) ***½

70-luvulle sijoittuva draamakomedia, jossa Joaquin Phoenixin esittämä yksityisetsivä lähtee selvittämään tulossa olevaa kidnappausta ja siihen liittyvää juonta. Herkullisten henkilöhahmojen ryydittämä seikkailu. Pidin tästä enemmän kuin Anderson aikaisemmasta ohjauksesta The Masterista.


John Huston : The List of Adrian Messenger (1963) ***½

Kirjailija Adrian Messenger kuolee lento-onnettomuudessa, jättäen jälkeen listan nimistä ja salakoodatun viestin. Nimilista koostuu henkilöistä jotka ovat alkaneet kuolla omituisissa olosuhteissa ja linkittyvät jotakin kautta toisiinsa. Salakoodattu viesti taasen sisältäisi avaimen mysteerin ratkomiseen. Hyvä vanhan ajan komediallinen jännäri jossa nähdään tähtinäyttelijöitä ja iso osa elokuvan tehoista perustuu onnistuneeseen maskeeraukseen.


Scott Derrickson : Sinister (2012) ***

Kauhuelokuva rikoskirjailijasta ja hänen perheestään jotka muuttavat taloon jossa tapahtui aiemmin siellä asuneen perheen joukkomurha. Ei mene kauan kun käy ilmi, että tapahtumiin liittyy jotain yliluonnollista ja aiemmista tapahtumista on jäänyt todisteeksi karmivat filminauhat. Perushyvää pelottelua jossa vanhat filmit toimivat hyytävänä ja unenomaisina lisätehosteina elokuvan psykologista painostusta luotaessa.


Doug Liman : Swingers (1996) ***

Ei ole varsinaisesti kuulunut koskaan omiin suosikkeihini, mutta onhan tässä kyllä lukuisia hienoja kohtauksia. Tuon aikaisella Vince Vaughnilla olisi ollut kova potentiaali esiintyä vaikka muissakin nousuhumalaelokuvissa, sen verran hyvin hän vetää kohtauksensa läpi.


Mike Nichols : Carnal Knowledge (1971) ***

Art Garfunkel ja Jack Nicholson naisten perässä. Aikalaisia tabuja rikkova tarina joka jatkaa hieman The Graduaten hengessä. Ihan ok mutta ei nyt sen enempää.


Dominik Moll : Lemming (2005) ***

Allekirjoitan Elitistin arvostelun. Sisältöönsä nähden ylipitkä mutta kuitenkin hyvillä näyttelijäsuorituksilla varustettu ranskalainen jännäri.


Alejandro González Iñárritu : Birdman: Or (The Unexpected Virtue of Ignorance) (2014) ***½

Aikoinaan supersankari Birdmania näytellyt ja nyttemmin teatteriuraa luova mies on edelleen vanhan roolinsa vanki. Lisäksi hän kuulee päänsisäisiä ääniä. Kokonaisuus on lähellä nappionnistumista ja etenkin roolisuoritukset ja kameratyöskentely ovat hyvällä mallilla, mutta ei kuitenkaan aivan nouse sille tasolle mille potentiaalia periaatteessa olisikin.

42. Blitz (netflix) **½ Ihan katsottava brittiläinen rikosthrilleri, pääosassa yrmyilee Jason Statham. Oikeastaan se brittiläisyys tekee tästä katsottavan, onhan tämä aika keskinkertainen kaikin tavoin. 

43. Dog Pound (netflix) ***½ Ihan hyvä nuorisovankilakuvaus, jonka suurin puute lienee se että ei tässä varsinaisesti mitään uutta ja yllättävää ole. Tuntemattomat näyttelijät tuovat kuitenkin hommaan tuoreutta ja realismia.

44. Only God Forgives (netflix) ****½ Loisteliaan Driven jälkeen odotukset olivat Refnin jatkolle korkealla, mutta ilmestymisaikana saadut ristiriitaiset arvostelut saivat odottamaan rauhassa tämän näkemistä. Ja niinhän se on, että ei tämä Driven tasolle nouse, mutta jotain maagista tässäkin on. Tulee mieleen Valhalla Risingin parhaat puolet. Voimakkaasti muotoon –kuvaukseen ja

äänimaailmaan- nojaava elokuva muistuttaa myös parhaillaan Lynchin visioita. Toisaalta sisällön selittämättömyys on vähän turhankin alleviivattua, mikä syö hieman nautintoa. Mutta tykkäsin kyllä enemmän kuin uskalsin odottaa. Hienoa että kaunis poika Gosling tekee tällaisia rooleja.

45. Caligula (dvd) ** Uusintakatselu n. 10 vuoden jälkeen, ihan vaan kun mietin että oliko tässä oikeasti sellainen ja sellainen kohtaus. Olihan tässä. On todella hämmentävää että tässä on ihan niminäyttelijöitä mukana. Erikoinen tapaus, mutta ehdottomasti katselemisen arvoinen – on kyllä hauskaa että tällaisia elokuvia on olemassa. Kuka tekisi remaken – HC:lla tietysti?

46. Out of the Furnace (netflix) *** Tähtinäyttelijöillä pakattu vuoristo-white thrash draamathrilleri, jonka suurin ongelma lienee ettei se oikein tiedä kumpi on. Nyt keskitytään Christian Balen nynnyhahmoon ja kuumottava vuoristomeininki ja todella ilkeä Woody Harrellson jää turhan taka-alalle. Ihan katsottava kyllä, mutta aineksia olisi ollut paljon kovempaankin vetoon.

47. Boot Camp (netflix) * Just jostain luin näistä leireistä jonne rikkaan amerikkalaiset lähettävät ongelmanuorensa rehabiloitumaan. Siksi tämä kiinnosti. Mutta leffa oli tylsää, valmiiksi pureskeltua tyhjyyttä, jossa muutama niminäyttelijä käy nolaamassa itsensä. Todellinen klisekimppu.

48. Choose (netflix) *½ Sarjamurhaajathrilleri, joka on ominut paljon Seitsemästä ja toisaalta myös esim. Screamista. Ja saanut niistä täysin käsittämättömän päättömän sotkun aikaan, josta on kyllä vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Ehkä lopun nopea antikliimaksi voidaaan sellaiseksi laskea?

49. Red (netflix) *** Siis tämä Ketchum- McGee yhteistyö. Ilkeat rikkaat skidit versus perusjäärä-punaniska on tuttu lähtökohta ja ”ihan hyvä” on lopputuloskin. Jotenkin särmää jäi kuitenkin puuttumaan ja Tom Sizemore hukataan roolissaan.

55.

Supermarkt ****
Seitkytlukulainen rumuus saattoi olla vahvimmillaan Saksassa. Se suorastaan kurottelee valkokankaalta. Kova.

56. The Lesson ***½
Näppärä bulgarialainen draama kouluopettajasta, joka rahavaikeuksien kautta joutuu ongelmavyyhtiin. Mielenkiintoisinta ehkäpä nähdä tuollainen yhteiskunta joka päällisin puolin voisi olla Suomi, mutta rahan vähyys saa kaikenlaiset valtasuhteet pintautumaan herkemmin.

Night Visions

57. Good Night, Mommy ****
Täysin hanekelainen leffa, eikä se ole huono asia. 

58. Nekromantik II ****+
Hieno teos, etenkin akkojen kasuaali nekrofiliaklubi. 

59.  Wyrmwood ***
Australialaiset yrittävät yhdistää kansallisaarre Mad Maxin ja zombiet. Ei todellakaan klassikkoainesta. Aluksi vituttaa, koska mitään omia ideoita ei näytä olevan, mutta löytyyhän niitä kaksikin kappaletta lopulta. Se riittää pitelemään menon plussan puolella, ja aussit saa aina muutaman sympatiapisteen, aboriginaalit parikin. 

60. Clown ***-
Liian… varman päälle pelattu ja “by the book” tuotettu. 

61. V/H/S Viral ****
Paras VHS, ei yhtäkään heikkoa episodia – noh okei, kehystarina ei ole kummoinen. Nacho Vigalondon scifihenkinen pätkä on aivan hillitön, ja sitä ehkä paransi vielä se, että se esitettiin espanjaksi ilman tekstejä vahingossa. Skedepätkän tunnelma oli myös mahtava. Ja eka episodi myös, näyttää juuri ne jutut mistä aina tulee mietittyä että miksi taikuri ei tee näin. 

62. The Taking of Tiger Mountain 3D ***+
Hyvä meno. 

63. The Duke of Burgundy **1/2
En pitänyt Berberian Sound Studiosta, ja tämä oli melkein yhtä tyhjänpäiväinen, vaikka sisälsikin joitakin visuaalis-kerronnallisia oivalluksia ja hauskan idean (top määrännyt bottomin näyttelemään toppia bdsm-suhteessa). 

64. German Angst **-***1/2
Noh.. en kyllä piitannut lainkaan kahdesta ekasta episodista, vaikka sieluswäppäysepisodi olikin tehokkaasti tehty. Kolmas oli sen sijaan kiinnostava, samalla lailla kuin Tears of Kali, toivottavasti Andreas Marschall saa tilaisuuden tehdä lisää leffoja. Pitääpä laittaa hänen aiempi Masks-niminen leffa katsomislistalle. 

65. Schramm ***½
Eka katsomisyritys vuonna 93 tai 94 tyssäsi siihen että leffa (josta en tiennyt mitään, sattui vaan olemaan toisen leffan perässä kassulla) oli LIIAN SAIRAS KATSOTTAVAKSI. Eka ja ainoa joka on tullut tästä syystä keskeytettyä (noh, pikakelattua). Toisella kerralla filmiprintiltä ohjaajan kera osasi arvostaa teosta ihan toisella tapaa, eikä paatunutta sielua enää hätkähdytetty. 

66. Battle Between the Planets ?
Nukuin osan, ihastuttavan kökkö oli.

67. Tokyo Tribe ****
Paras hiphop taistelumusikaali. Niin paljon hyvää ettei nyt jaksa alkaa luettelemaan. 

68. Death Weekend ****-
Mainiota sleazea. 

(NV loppuu)

69. Ex Machina ****
Pelkäsin että on jotain muovista cgi-actionia, mutta olikin pienimuotoinen tekoäly/androidi trilleri, ja erittäin hyvä sellainen.

70. Vampire in Venice / Nosferatu a Venezia ***½
Eli Nosferatu 2. Kinskin vampyyri ei kylläkään ole kovin pelottava (ainoastaan lopussa on pari häiritsevää temppua), vaan näyttää ja vaikuttaa krapulassa kotiin hortoilevalta glamrokkarilta. Kinski on tässä ainakin naisten kanssa miltei yhtä päällekäyvä kuin Paganinissa, joka siis jäi hänen viimeiseksi leffakseen – Vampire in Venice on toiseksi viimeinen. Luulen, että hän innostui ja tajusi että tämä historiallisissa lavasteissa muodokkaiden naisten kouriminen ja nuoleminen onkin hyvä homma. Musiikkia löytyi noin kolmea eri tyyppiä, eräs kuulosti aivan Vangelikselta ja niinhän se lopulta olikin, Mask-levyltä. Erikoinen seos, pakkokatsottavaa Venetsia-fiilistelijöille. 

71. Bounty Killer **½
Semi-sympaattinen uusi Mad Max ‑wannabekomedia, joka vissiin saanut alkunsa Kickstarterissa. Se näkyy, paljon intoa mutta vähän tietämystä miten hyvä leffa tehdään. Lopussa sentään hauska käänne päähenkilön suhteen, ja Gary Buseykin örveltää mukana pakollisena “tähtenä”. 

72. Hungry Snake Woman / Petualangan cinta nyi blorong ****-
Täyttä asiaa, dracula, kääpiö, käärmehiukset, vaikka mitä. Jopa pilottilaseista heijastuva moottorisahataistelu. 

73. Grudge 3 **-
Yhdeksäs näkemäni Ju-On/Grudge, ja yhdeksäs identtinen leffa. Teho laskee joka kerralla, mutta oli tämä muutenkin tökerö – aaveita näytettiin liian pitkään, liian läheltä, ja etenkin liiassa valaistuksessa. Koomiseksihan se meni.

74. Mad Max: Fury Road (3D) ****+
Arvostelu etusivulla!

75. Mad Max: Fury Road (2D) ****½
Parani, sai paremmin selvää mitä tapahtuu ja yksityiskohdat ja värit jne. FUCK 3D! Ei siitä tunnu olevan kuin haittaa. 

76. The Pyramid ***½
Egyptin viimeisimmän vallankumouksen aikaan löytyy kolmisivuinen pyramidi maan alta, voiko sen sisällä olla.. tappajamuumioita? Ancient alieneita? Mitä? Found footage syöpää liikaa, mutta ihastuttavan yliampuvaa Descent-tyylin action-horroria. Alexandre Aja ollut tuottajana ja herran kädenjälki kyllä näkyy. Pakkohan tästä on tykätä. 

126- Jarmusch: Ghost Dog: The Way of the Samurai (Kovo), Aika erikoinen tapaus, juoneltaan aika kaavamainen mutta sarjakuvamainen mise en scene vie tämän lopultakin plussan puolelle. Forest Whitaker on hyvä nimiosassa kunniavelkaisena nykyajan mustana samuraina jonka velvollisuudentunto johtaa miehen puolivahingossa sotaan mafian kanssa. Jarmusch tyypittelee kaikki hahmot absurdin tuolle puolen, mutta pitää kaksin käsin kiinni päähahmojen moraalisesta selkärangasta perinteiseen samurai/ western tyyliin. Visuaalisesti urbaanin arkinen leffa saa pontta juuri hahmojen ja tilanteiden arvaamattomuudesta tai toisinpäin. Ihan riemastuttava ja uniikki pieni helmi. ****

127- Colizzi: Boot Hill (La collina degli stivali) (Kovo), Ace High:iä heikompi trilogian osa joka omillaan kuitenkin nousee kirkkaasti kuiville keskivertospagujen suosta. Enempi totista Hilliä kuin yhtälailla totista Spenceriä (tämä vielä ajalta ennen nyrkkisekoilukomedioita) tarjoileva nokkela spagukomedia pysyttelee kostolinjoilla mutta tuo mukaan toimivana mausteena sirkusmiljöön. Alkaa hieman hitaasti mutta parantaa juoksua loppua kohden. Tuli nähtyä huonosti masteroituna TV streaminä, eli varaan oikeuden nostaa arvosanaa kun näen tämän oikeassa kuvasuhteessa hieman terävämpänä kopiona. Mutta siihen asti neutraalit 3 starbaa. ***

128- Minnelli: Meet in St. Louis (Kovo), Aukon paikkaus. Minnellin klassikkomusikaalissa tuleva vaimo Judy Garland ja siskonsa etsivät heiloja hieman Pride and Prejudice- tyyliin 1900- luvun maailmannäyttelyyn valmistautuvassa St. Louisissa. Minnellin perhekuvaus on hienosäkeistä ja tapahtuma- ajan kulttuurisävyjenkin maalaukseen on panostettu. Kun vielä tekninen puoli, näyttelijät ja musiikit on kohdillaan on tämä helppo nostaa klassikoiden jalustalle vaikkei ihan omien suosikkien kärkeen mennytkään. Hauska yhteensattuma tässä oli, että pari viikko sitten katseltu Doris Day leffa on Moonlight Bay on joko esikuva tälle tai jälkeen tehty rahastus, sen verran paljon yhtymäkohtia leffoissa on. Mutta niinhän Hollywoodissa on tavattu tehdä. ****1/2

129- Young: The Red Beret (Kovo), Broccollin Warwick Filmsin euroroskaa tämä, halpa ja sentimentaalinen sotakoulutusdraama, missä menneisyyden omaava jenkki Alan Ladd on tullut vapaaehtoisena mennyttä pakoon brittien laskuvarjojääkärikurssille. Vastuunkantoahan tässä opetellaan ja itselleen anteeksi antamista. Samalla tiimillä tehtiin myöhemmin ensimmäisiä Bond- leffojakin, mutta tässä meno on vielä tunkkaista ja innotonta. Pääosassa Ladd velloo liikaa omassa surkeudessaan pilaten melkein joka kohtauksen jurottamisellaan. Toimintakin lopussa on kaukana Bond- tasosta. **

130- Montero: The Battle of the Damned (Quella dannata pattuglia) (Kovo), 60-luvun italosotagenren unohdettavia teelmyksiä tämä. Amerikkalais- brittiläinen joukko gonapappoja laitetaan Saharaan tuhoamaan nasujen lentoasemaa. Matkalla koetaan vastarintaa, eli vain muutama selviää perille. Nämä muutamat eivät jostain syystä siedä toisiaan, mutta kuitenkin onnistuvat suorittamaan tehtävän. Finaalin aikana toinen elossaolevista uhraa itsensä toisen puolesta. Vain yksi palaa sankarina takaisin. Pahoittelut juonen spoilaamisesta. Nuori Fabio Testi tässä mukana radistina. *1/2

131- Miller: Mad Max: Fury Road (Leffassa (2D)), Loistava veto Milleriltä, jatkuvaa tykitystä aavikolla alusta loppuun. Asiallinen simppeli juonikuvio, todella loistavat lavastukset (siis muutenkin kuin se erämaa) ja etenkin ne ajoneuvot! Tälläisiä moderneja westernejä saisi olla enemmänkin. Ei tämä silti Road Warriorille vertoja vedä, mutta ei yritäkään kilpailla sen kanssa vaan vie saagan ihan uusille urille. Kissaosastosta tuli jotenkin mieleen Picnic at Hanging Rock... Rehti ja rapsakka toimintapläjäys jossa panostus on yksityiskohdissa. En tiedä oliko tämä laitettu levitykseen hieman kiireellä kun joissain kohdissa kankaalla oli teknisesti hieman heikkolaatuisia otoksia/ koodausta? Mutta taidan jokatapauksessa mennä kattomaan tämän vielä uudestaankin, ehkä toisella kertaa 3D:nä. ****

132- Korda: Sahara (Kovo), Ihan OK Sahara- sotapätkä. Bogartin johtama joukko-osastostaan eksynyt yksinäinen M3 panssarivaunu seikkailee Saharassa kunnes joutuu tilanteeseen, missä varmaa itsemurhaa tarkoittava tilaisuus avautuu: puolustaa keidasta ylivoimaista vihollista vastaan ja ehkä viivyttää Rommelia merkittävissä määrin tai vaan mennä eteenpäin. Sotamoralisointiahan tämä, mutta hyvässä ohjauksessa ja näyttelijöillä. Pienessä sivuroolissa italialaisena sotavankina oleva J. Carroll Naish sai jopa oscar- ehdokkuuden. Ja hyvinhän mies vetää. ***1/2

133- Vidor: Love Me or Leave Me (Kovo), Nykynuoret eivät suuremmin arvosta James Cagneytä, ainakin mulla on vähän semmoine mututuntuma. Mutta parhaimmillaan mies oli ihan Bogartin veroinen karismaattinen yrmy. LMoLM on MGM:n selkeä vastine A Star Is Born:ille ja kertoo laulaja Ruth Ettingin elämäntarinan nuoresta tähtösestä aina Hollywoodiin saakka. Ruth Ettingiä näyttelee Doris Day, eli sai olla tässäkin Judy Garlandin korvikkeena (vrt yllä Meet Me in St. Louis ja A Star is Born). Kaikesta näkyy, että MGM on panostanuy Love Me:hen isolla kädellä, ohjaajan pallilla Charles "Gilda" Vidor, Day ja Cagney pääosissa ja kaiken kukkuraksi tämä kuvattiin todella upeasti Technicolor- kuvattu siinä kaikkein leveimmässä suhteessa (2.55:1) ja todennäköisesti 55mm filmille, mikä ilahduttavasti Film4 kanavan streamissä oli säilytetty ja näkyi hyvänä kuvanlaatuna jopa SD:nä. Leffana ihan OK, Day on söpö, mutta yllättävän manipulattivinen ja muutenkin harvinaisessa vakavassa roolissa. Cagney katuviisaana gangsterina riehuu kuin elovalkea, mutta tekee sen omaan tinkimättömään tyyliinsä ja vetää nautinnolla. Ei Star is Bornin veroinen, mutta omillaan ihan mainio ja TODELLA hyvännäköinen technicolor- karkki. ***1/2