Mitä Elitisti-forumin väki katsoo 2015

173- Sjöman: Jag är nyfiken – en film i gult (I Am Curious (Yellow)) (Olen utelias – keltainen) (DVD), Aukkoja taas paikkaillen, ruotsalaisen uuden aallon klassikko on hurmaavaa 60-luvun rotestileffaa, missä tasapainoillaan komedian keinoin (yhteiskunnallisen) tragedian alueella. Ohjaaja Vilgot ja näyttelijä Lena koittavat pitää yllä suhdetta ja tehdä elokuvaa. Narratiivissa kaikki menee tietty kiehtovasti sekaisin, politiikka, seksuaalisuus, fakta ja fiktio. Olen aina tykänny uuden aallon estetiikasta eikä vasuripolitiikkakaan aiheuta näppylöitä, eli tää on just mulle sopivaa viihdettä. ***1/2

174- Sjöman: Jag är nyfiken – en film i blått (I Am Curious (Blue)) (OIen utelias – sininen) (DVD), Edellisen sisarteos, samaan aikaan kuvatusta materiaalista samoilla "hahmoilla" tehty kakkosleffa on siis tietty ihan samaa matskua mitä Keltainenkin. Mutta annan tälle pointseja puolikkaan enemmän, koska tässä on 30min vähemmän kestoa ja jotenkin vähemmän riehakas ja enempi raadollinen meininki. ****

175- Antonioni: Chronicle of a Love (Story of a Love Affair) (DVD), Antonionin, kuten Viscontinkin aiemmin, esikoinen on noir- henkinen rakkausleffa. Mutta siinä missä Visconti sovittaa James M. Cainin aiheen Italian syrjäseuduille Ossessionessa, Antsa tekee, niinkuin odottaa sopiikin, urbaania draamaa rikkaiden tyhjästä eksistenssistä. Rikos ei ole välttämättömyys vaan tapa kokeilla olemisen rajoja. Täysin yksitotiset näyttelijät näyttelevät hahmoja, jotka näyttelevät rakastuneita tavalla, jonka sisäinen tyhjyys vakuuttaa. Mutta kaiken tämän Antsa kyllä myöhemmin teki paremmin. Kaikkien on toki jostain aloitettava, miksei sitten vaikka näin. ***

176- Godard: Eloge de l'amour (In Praise of Love) (DVD), Vaikeaselkoinen (d'oh) ja runollinen kahdella aikatasolla tapahtuva esseeruno rakkaudesta. Vissiin. Visuaalisesti huikean kaunis; ekan puoliskon kontrastikas mv- kuvaus hivelee silmää ja kakkospuolen surrealistinen videovärimaailma vakuuttaa epärealistisuudellaan. Saattaa olla vaika minkälainen mestariteos, mutta eihän nää loppupään Godardit yhdellä katselukerralla aukea. Tällekin neutraalit ***

177- Venditti: Billy the Kid (DVD), Hyvä dokkari, missä käsivaralta seurataan hieman "spesiaalin" teinin Billyn elämää Amerikan tuppuseuduilla. Teinivuodet on vaikeita kaikille, mutta Billyn tilannetta vaikeuttaa jonkinlainen autismi. Ittellä hieman häiritsi keskittymistä se, että Billy on ihan totaalinen tosielämän Napoleon Dynamite! Siis oikeesti... ****

Marc Caro: Dante 01 (2008)

Vankilaelokuvat ovat vankilaelokuva, mutta ranskalaisilta löytyi jälleen oma kulma asioihin ja Marc (Jeunetin kaveri) Caron näkemys on kieltämättä omanlaisensa. Ei mikään helppo tiketti, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen, jopa ilman Jeunetia.

Greg Mottola: Clear History (2013)

Onko komedian päähenkilöstä pidettävä? Onko hänen oltava välttämättä millään tasolla pidettävä henkilö? Elokuvan historiasta löytyy tietysti kaikkea Chaplinin kulkurista aina katastrofaaliseen Beaniin saakka, joten nämä kysymykset tahtovat nousta tasaisin väliajoin esiin. Larry David ei ole ehkä oman sukupolvensa Mel Brooks, vaikka yritystä piisaa, mutta leffan parissa kyllä viihtyy. Osin kiemurrellen.

Achim von Borries: 4 Tage im Mai (2011)

Toisenlainen sotaelokuva kertoo paljon toisen maailmansodan viimeisistä kaoottisista päivistä, kun puna-armeija pisti Saksaa matalaksi ja haaveet sekä ideologiat kuolivat yhden kauden päättyessä.

Phil Tippett: Starship Troopers 2 – Hero of the Federation (2004)

Moderneiksi klassikoiksi laskettavien elokuvien jatko-osat ovat vaikea sarka. Oikeaa tietä ei oikeastaan ole ja teetpä sitten mitä tahansa pökäle iskeytyy helposti tuulettimeen. Starship Troopersin ensimmäinen jatko-osa pistää gorea myllyyn ja pyrkii aukomaan uusia uria araknidien maailmasta, mutta mikä on lopputulos? Puolivillainen sekoilu halvassa teollisuushalliympäristössä.

Len Wiseman: Total Recall (2012)

Totaalinen unohdus olisi kai ainoa mikä tekisi oikeutta tälle pökälemäiselle uusiokuvaukselle. Juonessa on otettu periaatteessa ihan toimivia askelia uuteen suuntaan, mutta ei tämä toimi – ei niin millään tasolla.

Anthony C. Ferrante: Sharknado 2 – The Second One (2014)

Airplane oli (ja on tietysti edelleen) aivan loistava elokuva, joten haihurrikaanin toisen tulemisen ensimmäiset 12 minuuttia ovat tietysti parhainta mahdollista viihdettä (olosuhteet huomioonottaen). Robert Hays sai taas lentää kusessa olevaa konetta ja, no, hait ovat kova vastus korkeissa ilmanaloissa. Sharknado part deux osaa pelata myös muilla viittauksilla ja niitähän sitten riittääkin. Onko se riittävästi jotta leffa toimii? Oikeastaan ei, mutta kyllähän tämän parissa viihtyi.

Sylvester Stallone: Rambo (2008)

Tästä muotovaliosta elokuvan omassa ketjussa.

Henri-Georges Clouzot : Les diaboliques (1955) ****

Ranskalainen murhamysteeritrilleri. Periaatteessa hyvä, joskin tietyt pienet asiat lopussa hieman häiritsevätkin käsikirjoituksen osalta. Erinomaisesta jää siis jonkin verran, koska vertailukohtana tällä aikakaudella minulla ovat esim. Hitchcockin elokuvat ja Hitch hoisi homman usein karvan verran tätä paremmin.

Clint Eastwood : The Eiger Sanction (1975) ***

Sovinistinen jännäri, jossa Eastwood esittää yliopiston proffaa, joka tekee sivutöinä keikkaa hämäräperäisen valtion laitoksen laskuun. Ei yllä sille tasolle mille monet muut tämän tapaiset Clintin toimintajännärit ovat parhaimmillaan asettuneet. Elokuvan sovininismi ilmenee tavalla jolla Eastwood (joka on myös elokuvan ohjannut) esittää elokuvan naishahmot. Siinä jää Bond-elokuvatkin toiseksi. Toimii kesäelokuvana kuitenkin riittävän hyvin.

Walter Hill : The Long Riders (1980) ***

Ruudinkäryinen ja perushyvä western Hilliltä. Kertoo Youngerin ja Jamesien lainsuojattomista veljeksistä ja heidän rikollisesta polustaan pitkin villiä länttä. Lopussa nähdään astetta kovempi ampumiskohtaus hevosralleineen.

Stipe Delic : Sutjeska (1973) **½

Suomi-dvd on luokattoman kehno. Kyseessä Jugoslavialainen sotadraama johon on pestattu mukaan mm. Richard Burton (joka on valitettavasti dubattu). Hieman kotimaisia sotaelokuvia tyyliltään muistuttuva eli yleistunnelma on haikean melankolinen. Lisäksi elokuva on eräänlainen hatunnosto kys. oikean elämän taisteluista selvinneille ja natseja vastaan taistelleille joukoille. Ansaitsisi ehkä puoli tähteä paremman arvosanan, sillä kuvauksessa on hyödynnetty hyvin kauniita ja laajoja maisemia ja joukkokohtauksia, jotka nyt dvd:llä jäävät valitettavasti paitsioon.

Karel Reisz : The Gambler (1974) ***

James Caan esittää yliopiston proffaa (mikäs juttu tämä muuten on kun päähenkilön pitää aina olla professori :) ) , joka siviilielämässään on kovan luokan uhkapeluri ja todennäköisyydet huomioonottaen on tietysti pahasti tappiolla. Hänen on kerättävä rahat velkojilleen, mutta samaan aikaan pelaaminen houkuttelee edelleen kovalla kädellä mukaansa. Kohtuu onnistunut toiminnallinen draama, joka ehkä kuitenkin kärsii yksioikoisesta käsikirjoituksesta ja keskivaiheella hieman laahaa. Lisäksi tuntuu siltä, että Caan on tällä kertaa jotenkin puolivaloilla mukana pääosassa.

John Lasseter: Toy Story (1995) ***½

                      Toy Story 2 (1999) ***½

Animaatiosivistysaukkojen paikkailua. Aika tasavahvaa kamaa molemmat, kakkonen tietysti vähän paremmin animoitu. Toivottavasti kolmososa ei lässähdä...


Jeethu Joseph: Drishyam (2013) ***½


Hieno malayalaminkielinen trilleri keski-ikäisestä perheenisästä, joka joutuu suojelemaan perhettään poliiseilta kun hänen vaimonsa ja tyttärensä vahingossa tappavat heitä kiristämään tulleen poliisipäällikön pojan.


Aki Kaurismäki: Rikos ja rangaistus (1983) ***½


Vähän oli Akilla tyyli hakusessa vielä tässä vaiheessa, mutta lupaava debyytti joka tapauksessa. Helsinki-kuvastolla oli vahvaa nostalgia-arvoa tietysti.


David Robert Mitchell: It Follows (2014) ***


Kummallinen letarginen tunnelma oli parasta.


Jacques Tourneur: Canyon Passage (1946) ****


Kaikin puolin kiinnostava technicolor-western. Lännenelokuvien kliseet kuten avarat preeriamaisemat loistivat poissaolollaan eikä päähenkilökään ollut mikään lehmipaimen tai pyssysankari, vaan tavarakuljetuksia kaupunkien välillä järjestelevä logistiikkanero. Mennee uusintakatseluun.


Lars von Trier: Melancholia (2011) ***


Ei paskemmat musat tässä.

63. Event Horizon (netflix) *** Joskus VHS-aikana viimeksi katsottu ja silloin pidin tätä oikein hyvänä avaruuskauhuna. Nyt ongelmat näkyy selvemmin ja varsinkin alkupuoli on kovin laahaava. Meno kuitenkin tiivistyy loppua kohti ja ja kevyesti Hellraiserin mieleen tuovat kohtaukset ovat ihan ryhdikkäitä. Hyvä mutta epätasainen.

64. Hot Girls Wanted (netflix) *** Dokkari am-pro aikuisviihde-maailmasta… ei kauheasti yllätä. Vähän hämmästyttää niin suuren tyttömäärän hirveä hinku nöyryytettäväksi.

65. You’re next (netflix) ***½ Sujuva home-invasion elokuva, joka ei ehkä ole erityisen omaperäinen, mutta sujuva ja sopivan yllättävä. Ja onhan tommoset maskihiipparit aina aika kuumottavia. Tämähän on näitä Ti Westin kavereiden leffoja.

66. Carrie (2013) (netflix) *** Ei tämä tietenkään alkuperäiselle vedä vertoja. Mutta kohtuullisen viihdyttävä ja nykytekniikalla tietty telekineesi näyttää suurimmaksi osaksi hyvältä. Eniten hämmästelin miten kauaksi Julianne Moore jää Piper Laurien intensiviisyydestä, eikä tämä uusi Carrie tavoita oikein mitenkään Sissy Spacekin herkkyyttä, vaikkei huono ollutkaan. Kertakatseluun.

67. Martha Marcy May Marlene (tv) ***½ Ei ehkä niin intensiivinen kuin odotin. Mutta Elisabeth Olsen on kyllä kehujen arvoinen.

178- Wong: Days of Being Wild (DVD), vanhalta devarilta kattelin toisella silmalla, kyllahan tassa oli sita samaa fiilinkia, mita Wongin parhaimmissa. Mutta keskittymisen puutteen takia en nyt sitoudu suuremmin kehumaan. Musiikin kaytto jalleen erinomaista, mutta missa oli loppulaulu? Uusintakatselua odotellessa: ***

179- Fuqua: Southpaw (Leffassa), Toimintaohjaaja Fuqua kokeilee tassa rajojaan sosiaalisesti realistisemman nyrkkeilygenren puitteissa ja tarjoilee kimaltavapintaisen rikkauksista ryysyihin- tarinan. Kliseilla mennaan ja Fuquan ohjaus on innotonta, mutta tama kannattaa katsoa Gyllenhaalin ja Forest Whitakerin takia. Ei mitaan jarisyttavia suorituksia, mutta hyvin pojat vetaa. **1/2

180- Verhoeven: Soldier of Orange (DVD), Pettymys. Ulkokohtainen ja pinnallinen panoraama Hollannin meiningista 2:n Maailmansodan melskeissa. Aika lailla kayntikorttimainen fiilis tasta jai, mihinkaan kiinnostavaan ei menna pintaa syvemmalle. Black Book on melkeist joka tasolla parempi. Mutta eipa tama toisaalta mitenkaan vastenmielinenkaan ole. Komeat lavastukset ajoittain. **1/2

181- McEveety: Firecreek (Kovo), 60-lukulainen western missa tosielaman ystavykset James Stewart ja Henry Fonda esittavat lannenmiehia lain eri puolilla. Jonkinlainen vasynyt versio Sheriffistahan tama kaiketi on, mutta ei ihan ilman plussapuolia. Fonda etenkin on kovassa vedossa ja Disney- ohjaanana muistettu McEveety/ William H. Clothier sommittelevat kuvia valilla hienosti. (Tassa epailematta auttoi, etta nain leffasta restauroidun HD version) Harmi, etta hyvasta kassarista huolimatta lopputulos jaa liian kiltiksi. Kirjallista pohjaa raadollisempaankin leffaan olis ollu tarjolla. ***

182- Kurosawa: Yojimbo (Kovo Re-), Oma suosikki- Kuro pitaa pintansa kerrasta toiseen. Hyva tasapaino draamaa ja huumoria. Mifune on ehka Jorma Tommilan ohella maailman paras elokuvanayttelija. Eika Tatsuya Nakadaikaan jaa paljoa jalkeen vaikka roolinsa tassa saisi isompikin olla. Klassikko. *****

183- Kurosawa: Sanjuro (Kovo), Yojimbon uusinnan jalkeen teki mieli vihdoin katsastaa jatko-osa. Ja ihan hieno on Sajurokin. Rakenteellisesti enemman "juonileffa" ja sisaltaa enemman huumoria/ kohkaamista, mutta vakavoituu juuri oikeilla kohdilla. Jo mittakaavankin puolesta pienempi leffa mita Yojimbo, mutta ottaa paikkansa hyllyssa ja varmasti tulee saamaan uusinnankin. ****

53. Tourneur: Nightfall (1957) ***

Alku lupaili hieman parempaa mitä kokonaisuus sitten lopulta oli. Ensimmäiset kohtaukset Anne Bancroftin ja Aldo Rayn välillä ovat hieno muistutus film noirin tyylikkyydestä, vaikka vuonna 1957 genre elelikin viimeisiä huippuvuosiaan. Toisaalta ennalta-arvattavan oloinen loppupuoli on sitten lähempänä sitä keskiverto noiria.

54. De Toth: Pitfall (1948) ***

Melko melankolistakin film noiria, osittain myös toisen maailmansodan jälkeinen synkkyys on kutakuinkin havaittavissa tästä. Keskivaiheilla puhti meinaa loppua, mutta tietyt yksittäiset kohtaukset ovat hienoa tummanpuhuvaa film noiria.

55. Fuller: Shock Corridor (1963) ****-

Leffa on kieltämättä rakennettu mielenkiintoisen idean ympärille: journalisti lähtee selvittämään ratkaisematonta murhaa mielisairaalaan, esittäen itse potilasta. Hyvän alun jälkeen meno hieman tasoittuu, vaikka onhan Fullerin rohkea ja raakakin tyyli tässä hyvin esillä.

56. Pevney: Female on the Beach (1955) ***

Hyvin lähellä yllätyksetöntä ja peruskaavaa noudattelevaa film noiria, mutta hyvä kesätunnelma ja totta kai Joan Crawford nostavat tämän leffan hitusen keskiverron yläpuolelle.

57. Altman: 3 Women (1977) ****+

Mielenkiintoinen leffa. Suurimman osan ajasta tuntuu kuin tässä ei olisi kunnollista juonta ollenkaan, ja tapahtumat tuntuvat etenevän omalla painollaan tasaisesti. Silti esim. Californian upeat maisemat näyttävät hienoilta ja Shelley Duvallin sekä Sissy Spacekin suorituksissa on jotain erityistä. Ei tämä aivan täysillä iskenyt tällä katselukerralla, mutta jos leffaa ja sen merkityksiä täytyy jäädä kunnolla pohtimaan vielä jälkeenpäin, ei kyseessä voi olla huono elokuva.

58. Browning: The Unknown (1927) ****

On se aina yhtä hienoa kun vastaan tulee joku yli 80 vuotta vanha elokuva mikä vielä tänäkin päivänä toimii monella eri tasolla. The Unknow:n parhaimmat puolet lienevät sen musiikki, poikkeuksellinen tunnelma ja totta kai Lon Chaney. Jo pelkästään Chaneyn kasvonpiirteet ovat kuin tehtyjä mykkäelokuvia varten, noita jää kyllä helposti tuijottamaan syvemmin. Kaikenkaikkiaan poikkeuksellisen oloinen mykkäelokuva, etenkin painostavan tunnelmansa puolesta.

59. Fuller: Pickup on South Street (1953) ****-

Tämähän nappasi heti alusta alkaen mukavasti otteeseensa. Kokonaisuutenakin varsin tiukkaa film noiria Fullerin terävällä tyylillä, visuaalisestikin tyyliteltyä kamaa. Jean Peters sopii hienosti naispääosaan, ja esim. Richard Widmark tarjoilee hyvää tulitukea.

Edelleen keväisissä menossa, joten lyhyitä lohkaisuja muistivarannoista:

51. Bert Torn: Justine och Juliette (1975) DVD ** Kesyä, mutta kyltymätöntä pehmoirstailua Marie Forsålle tutulla tyylillä. Pikakelaukseksihan tämä taas meni.

52. John Erick Dowdle: As Above, So Below (2014) BD ***1/2 Harvoin tulee uusia rainoja kateltua, mutta tämän jälkeen täytyy antaa mahdollisuuksia. Totta maar oli kliseisiä buu-säikyttelyjä äänitehosteilla ja tapahtumia oli apinoitu ties mistä aiemmista. Tunnelma oli silti kohdallaan ja näyttelijät eivät kumma kyllä ärsyttäneet suuresti.

53. Edward Dmytryk: Back to Bataan (1945) DVD *** Heikko DVD-julkaisu vesitti katsomiskokemusta melkoisesti. Hyvät pääosat ja hommat toimi niin kuin Dukella aina.

54. Albert Pyun: Blast (1997) DVD ***1/2 Pyunin leffoista ensimmäinen, joka päätyi verkkokalvoilleni asti. Postiivinen yllätys, pätevästi kuvattua toimintaa ja jännitystäkin kehitellään. Otti mukaansa.

55. Joseph Merhi: Repo Jake (1990) DVD * Huh, mitä räpellystä. Voiko tästä mitään sanoa.. Ai niin, älkää koskaan katsoko tätä!

56. Sergio Corbucci: Chi trova un amico trova un tesoro (1981) DVD *1/2 Ei näitä enää jaksa. Ainoastaan Hill & Spencer ‑spagut ovat katsottavia.

57. Scott Derrickson: Deliver Us from Evil (2014) BD ***1/2 Olen kenties ollut liian kauan katsomatta uudempia, niin poikkeuksetta nämä tehoavat meikäläiseen. Ei mitään uutta, silti kiehtovaa seurattavaa.

58. Gary Sherman: Wanted: Dead or Alive (1987) DVD ***1/2 Hauer parhaina päivinään, kyllähän näitä katsoo mielissään.

59. Andrew Goth: B.U.S.T.E.D (1999) DVD ** Kaikkeen se Bowie on lähtenyt mukaan. Toki muutama varsin pätevä kohtaus.

60. Mark Dippé: Frankenfish (2004) DVD **1/2 Ihan katsottava, vaikken välttämättä uudelleen laittaisi soittimeen. TV-elokuvaksi ok tehosteet.

61. Anthony Hickox: Last Run (2001) DVD **1/2 Juonessa oli yritystä ja Prochnow on yleensä hyvä, kuten tässäkin. Assante ansaitsi myös leipänsä.

62. Hal Needham: Cactus Jack (1979) DVD *** Pääosin koin myötähäpeää Kirkin puolesta. Kaveri sai jatkuvalla syötöllä sarjakuvamaisesti turpiinsa ACME-tyyliin. Ann-Margret oli kyllä kuuma.

63. Geoff Cox: Rapid Fear (2004) DVD **1/2 Selviytymiskamppailut luonnon äärellä kiinnostavat aina ja niin tämäkin osan aikaa. Steven Grives oli mies paikallaan.

64. Josh Eisenstadt: Dark Reel (2008) DVD *** Joitain visuaalisesti kivoja juttuja, mutta liian useasti mennään persmäkeä.

65. Sergio Corbucci: Poliziotto superpiú (1980) DVD **1/2 Vaikka usein mennään mauttomasti yli humoriikassa, oli tässä silti jotain. Liekö Ernest Borgninen läsnäoloa vai Bud Spencerin puuttumista kiittäminen.

66. Budd Boetticher: The Man from the Alamo (1953) DVD *** Ainakin tässä rainassa Fordilta puuttuu reilusti karismaa, jotta jaksaisi seurata mahdollisimman innostuneesti tapahtumia.

67. Steno: Piedone lo sbirro (1973) DVD **1/2 Tätäkin jaksoi paremmin kun Hill ei ollut temppuilemassa mukana. vähemmän velmuilua, enemmän toimintaa.

68. Allan Dwan: Suez (1938) DVD **1/2 Annabella oli suorastaan loistava osassaan. Tyrone Power taas hiukan vaisu, ehkä se taas johtui käsikirjoituksesta.

69. Jean Negulesco: Lure of the Wilderness (1952) DVD ****1/2 Päihitti selvästi Renoirin saman aiheen kuvauksen. Todellista vaaran tuntua ja autenttisuutta. Toiminnallisissa kohtauksissa huikeita yksityiskohtaisia jaksoja ja romantiikkakin osataan kertoa oikein. Näyttelijöistä Brennan varastaa toistuvasti shown.

70. Richard Wilson: Invitation to a Gunfighter (1964) DVD **** Toinen hieno leffa heti putkeen. Brynnerissä on sitä jotain, mikäli sattuu oikeaan leffaan ja ennen kaikkea rooliin. Kannatteli koko elokuvaa harteillaan. Segalista olen myös aina pitänyt, mutta nyt jäi statistiksi pienessä roolissaan.

71. Sam Firstenberg: Avenging Force (1986) DVD **1/2 Tässä oli jo munaa, toisin kuin American Ninjassa. Ei tällä tosin kuuhun vielä mennä.

72. John Lafia: The Rats (2002) TV *1/2 Täyttä roskaa, ei pitäisiä jäädä TV:n ääreen.

73. Don Siegel: The Black Windmill (1974) DVD **** Vanhan liiton jännäri, jollaisia katsoo aina todella mielissään. Näyttelijät pätivät ja juoni piti otteessaan.

74. Tobe Hooper: The Mangler (1995) DVD *** Ilman Englundia tämä ei olisi mitään. Ukko osaa loihtia vakuuttavaa pahan ilmentymää. Toinen hieno suoritus oli Jeremy Crutchley vahvassa maskissa.

75. Desmond Davis: Ordeal by Innocence (1984) DVD ** Tarina oli kuuleman mukaan Agatha Christien suosikki omista kirjoituksistaan. Harmittaa vietävästi, että tällä castilla saatiin aikaiseksi täysin imuton ja löysä kokonaisuus. Musiikkikin oli kuin toisesta maailmasta.

68. War of the Dead (netflix) ** Joo, ihan hauska kuriositeetti suomalaisella filmitaivaalla. Ei vaan kovin hyvä, mutta toisaalta on sitä nähty urpompiakin viritelmiä zombie-aiheesta. Vauramo saattaa olla kansainvälisesti(kin) potentiaalinen näyttelijä. Jouko Ahola ei. Go figure.

69. Sightseers (netflix) *** Pikku outoilu briteistä ja briteissä. Tällainen kuivakka musta huumori parhaillaan iskee terävästi ja pahimmillaan puuduttaa – tässä on kumpaakin. Katsomisen arvoinen silti ilman muuta.

70. Staten Island Summer (netflix) ** 80-luvun hengessä tehty kesäteinikomedia, josta löytyy ihan kaikki kliseet, kunnollinen kaveri pääosassa, tämän nörtti-mutta-hauska sidekick, tyhmä bodari, ilkeä pomo, vanhempi stoner jne jne. Ja tietty paljon tyttöjä bikineissä. Ei tässä mitään isoa vikaa ole, onpahan ihan sama juttu mikä on tehty jo sataan kertaan. Mutta kyllähän tämän näin ”helteillä” katsoo. Bonuksena voi todeta että Gina Gershon on yhä varsin hot.

71. Warrior (netflix) ***½ Kliseinen, mutta viihdyttävä MMA-turnaus-leffa. Matsit oli pääsääntöisesti hyvin toteutettu ja sai ihan penkin reunalle, vaikka eipä tässä mitään yllätyksiä tietenkään ollut. Jos pituutta olisi karsitty parikymmentä minuuttia (nyt kesto melkein 2:20), ja loppu olisi vähemmän siirappinen ja epäyllättävä, niin tämä olisi vielä paljon parempi. Näinkin ihan varmasti esim. Fighterin tasolla. Tom Brady on kyllä pikkuhiljaa kasvamassa suosikkinäyttelijäksi ja Noltella ei ole mitään vaikeuksia esittää ex-juoppoa.

72. Creep (netflix) ***½ Hyvin simppeli found-footage leffa, joka vetää pisteet kotiin olemalla kuitenkin onnistuneesti omaperäinen.

Cantell: Kohtaamisia (2010) Olen aivan järjettömän allerginen "magnoliamaisuudelle", mutta kyllähän tämä luonnikkuus silti viilsi, parista hieman laimeammasta segmentistään huolimatta. Erinomaisuus saavutetaan, kun meininki on kiireetöntä, kesto kompressoitu ja näyttelijäkaarti tiptop. Jenni Banerjeen loihtima täydellinen epävakaan kusipäämuijan arkkityyppi saattaa olla parhaita roolisuorituksia kotimaisessa elokuvassa koskaan. Hypotetiahan tämä on: hahmojen hyvyys luiskahtaa välillä sadunomaisuuden puolelle, mutta vilpitön usko ihmiseen ja siinä sivussa terveen feministinen vivahde vaikuttivat silti. Ei meidän tarvitse välittää paskan vertaa Markus Selinin Hangaround-klubin edesottamuksista, kun joukossamme on Cantellin ja mm. J-P Valkeapään tasoisia osaajia. ****1/2

Eri "ohjaajia": Our RoboCop Remake (2014) Joukkorahoitettu fanituote joukkoraiskaa tyylikkäästi kohtauksen tarkkuudella Robon tarinan noin viidenkymmenen eri ohjaajan ja "ohjaajan" (mm. Tube-velhoja ja videomaakareita) toimesta. YouTubesta löytyvä lopputulos on jotakuinkin odotetunkaltainen: hykerryttävyys syntyy enimmälti siitä, että seuraava kohtaus voi olla toteutettu vaikkapa musikaalin tai nukkeanimaation keinoin. Vajaamielinen Funny or Die ‑kohkaus ei pääse hirveämmin harmittamaan, kun tämä nyt kuitenkin on RoboCop, ja varmasti enemmän rakkaudella tehty kuin se virallinen remake, jota en koskaan tule katsomaan. Kannattaa antaa kökköhomagelle mahdollisuus: voi inehmo elämästään pari tuntia huonomminkin käyttää. ***

Allen: Whatever Works (2009) Allenin viime aikojen elokuvien alter ego ‑hahmoista Larry Davidin tulkitsema Boris on mielestäni ehdottomasti onnistunein. Mia Farrowin marinoima Allen onnistuu kertomaan vanha mies ja nuori nainen ‑fantasiansa häikäisevän hienovaraisesti, kauniistikin, mihin eivät vähemmän ohjanneet noviisit pystyisi. Mainiolla näyttelijäkaartilla on ollut taatusti hankala pitää pokka noita hiukankin pitempiä dialogikohtauksia kuvattaessa. Nähdäkseni Allen on vielä jalostanut Mira Sorvinon Linda Ash ‑hahmoa tämänkertaiseen Melodie-typykkään, jota tulkitsee raikas Evan Rachel Wood. Toimi uusintakatselullakin varsin upeasti tämä taitavasti synkkä hyvänmielen elokuva ja sympaattinen neljännen seinän rikki kivitys. Allenin ja Davidin symbioosi aikaansaa sitä samaa komediallista terävyyttä, jonka luuli jo kadonneen. ****

Fisher: The Revenge of Frankenstein (Frankensteinin kosto, 1958) Hammer-yhtiön Technicolor-patsasteluja on aina lähtökohtaisesti nautinto katsella, etenkin kun kuvioissa luimistelee Peter Cushing. Sujuvasti etenevä klassikkotarinan jatko tarjoaa mm. herkullisen Michael Palin ‑hirviön ja edelläkäypää, esi-splatteristista laboratoriokuvastoa. Huvittumatta ei voi myöskään olla tarinan kokoomuslaisesta opetuksesta, jossa julkisella puolella lääkärivastaanoton pito pro bono kiittämättömille ja epäluotettaville, lian eteen vannoville köyhälistömoukille käy lankeemuksen edellä. Tarinan höntöistä epäloogisuuksista ja ehkä jopa timburtoninapinoidenplaneettamaisesta MitVit-loppukäänteestä ei jaksa vouhkata, kun plussaa on matkan varrella kertynyt mm. piikkikypärien ja monokkelin käytöstä. ***1/2

Dassin: Rififi (

Du rififi chez les hommes, 1955)

Tästä perinteisen kolminäytöksisestä noir-klassikosta lie kirjoitettu kaikki tarpeellinen siellä sun täällä

. Rififin voisi ajatella pehmeänä, kohtuukestoisena laskuna ranskalaiseen rikoselokuvaan, mikäli esim. Melvillen Punainen ympyrä tuntuu ra(n)skaalta. Vastakkain ovat hyvät, tyylikkäät rikolliset ja pahat, näätämäiset rikolliset. Katsojan kohtaloksi koituu jättäytyä vähiten filunkien puolelle. Väkivallalta ei vältytä. Lohduttomuutta, fatalismin tuntua, jonka suvannoissa annetaan naisille pari litsaria. En ole koskaan oikein päässyt kiinni elokuvan nimisävelmään, joka soi omaan makuuni alleviivaavan usein. Ihan kiva, mutta jotenkin tarttumapinnaton chanson.

Silti: yksi niistä ryöstökeikkaelokuvista, joihin verrataan, ansaitusti. Myös kiehtovan yllättävä pala ranskalaisen elokuvan historiaa: täytyi sitten tulla amerikkalaisen näyttämään fransmanneille rikoselokuvan malli – ja vielä todella pienellä budjetilla. Aivan: Jules Dassin ei ole ranskalainen. En minäkään tiennyt kuin vasta katsomisen jälkeen. *****

Noé: Seul contre tous (Yksin kaikkia vastaan / I Stand Alone, 1998) Teurastajan aivoitukset oli vain katsottava uudelleen jonkin aivojeni kartoittamattoman viettikerrostuman vaatimuksesta. Jetro Suni on Elitisti-arviossaan osunut napakymppiin kiteyttäessään: "Uusintakatseluiden myötä elokuvasta löytyvät uudet nyanssit ja katsojan iän karttuessa tapahtuva mahdollinen henkinen kasvu voimistavat katselukokemusta aina entisestään." Niin, kasvusta en sitten tiedä, mutta taatusti tämä oli nyt nelikymppisenä aivan erilainen kokemus kuin 23-vuotiaana Kino Engelissä, ja nimenomaan voimakkaampi. Onhan tämä kertojaäänielokuvien taiturimaista aatelia, ja ankeana sairaskertomuksena ajaton, mistä todisteena sijoittuminen vuoteen 1980. Tekstiplakaateista välittyi nyt aavistuksen häiritsevä godardointi, ja ne jatkuvat zoom-mäiskähdyksetkin ehtivät kärsiä inflaation. Ultimaattisen pahanolonelokuvan muutamat nyrkiniskut ja mädän surullinen loppu eivät jätä kylmäksi, kyynelittäkään. Lopputekstien alettua seurasi huojennus: en nyökännyt ymmärtävästi kertaakaan elokuvan aikana, joten ei tässä sentään varmaan kyynisyyteen ole vajottu. Seuraava tsekkaus sitten taas 17 vuoden päästä. ****

Franju:

Les yeux sans visage (Silmät ilman kasvoja, 1960)

Ei oikein voi välttyä siltä ajatukselta, että tämä ranskalais-italialainen pieni helmi jäi väkisinkin Hitchcockin Psykon varjoon. Ihonsiirto- ja kasvottomuusotokset ovat varmasti tehneet aikoinaan suuren vaikutuksen ja tulleet herkimpien uniin, eikä tämän Frankenstein-perhemuunnelman virstanpylvyyttä voi kiistää. Kuitenkin sen kerronta ryhdittyy vasta loppupuoliskolla, ja mieleen tulee väkisinkin mielikuva "ranskalaisesta B-elokuvasta". Alkupuolella tullaan, mennään ja kuikuillaan liiaksi, ja Maurice Jarren ansiokas musiikkiteema unohtuu jonnekin matkan varrelle. Nykypäivästä käsin on helppo lytätä tällaista verraten yksinkertaista, perusmukavaa, tunnelmallista Tales from the Crypt ‑tyyppistä tarinaa unohtaen sen oikeasti olevan kauhun bluesia. Joten: kuten em. musiikissakin, luettakoot tämän elokuvan mahdolliset kömpelöydet rouheuden piikkiin. ***1/2

Anthony C. Ferrante: Sharknado 3 – Oh Hell No! (2015)

Voi helvetti, jo kolmas osa – tai, no: mitä väliä. Antaa mennä vaan kun alamäki on kohdallaan. Ensimmäiset kymmenen sekuntia aiheuttavat välittömän pyrskähdyksen, kun Bond-alkua terästetään kaksiteräisellä moottorisahalla. Juonen loogisuutta on turha lähteä edes huhuilemaan, sillä nythän on vain ja ainoastaan tarkoitus viihtyä. Efektien "taituruus" ja Jaws-kokoluokan haiden kyky selvitä hengissä vaikka polvenkorkuisessa vedessä saivat nauramaan juuri sopivissa kohdissa ja mitä loppuun tulee, niin – jatkoahan on luvassa jo ensi kesänä. Tuskin maltan odottaa...

Woody Allen: Whatever Works (2009)

Koska Woody Allen on vanha jamppa hän on päättänyt napata alter egokseen nuorekkaan Larry Davidin, joka on kuitenkin kokonaiset 12 vuotta mestaria nuorempi. Naispääosaan on kiinnitetty 40 vuotta myöhemmin syntynyt Evan Rachel Wood ja epätasaisen parin onnea ahdistaa vanhempi nainen, josta voinee lukea viittauksia Allenin omaan elämään.

Sivussa häärii vielä Henry "Superman" Cavill ja mukana ovat kaikki Allenin teatterimaisemmista töistä tutut kurvit, käänteet ja mainiosti ajoitetut neljännen seinän rikkomiset. Elokuvan tekeminen on ollut taatusti hauskaa ja viihdyttävää, sillä niin vahvaa positiivista energiaa koko teos säteilee, joistain tummemmista juonteistaan huolimatta. Hieno hyvän mielen elokuva, jonka katsoisi mieluusti uudelleenkin.

Terence Fisher: The Revenge of Frankenstein (1958)

Hammerin sarjan toisesta elokuvasta studion omassa ketjussa.

Xavier Gens: Hitman (2007)

Pelisarjaa sen paremmin tuntematta ihan kelpo viihdettä. Tuskin tulee katsottua toiste.

Tämän päivityksen lopussa pääsen viimeinkin tämän hetken katsantoihin:

76. Reynaldo Villalobos: Conagher (1991) DVD **** Länkkäriromantiikkaa kliseisimmillään, nautin silti täysillä. Sam Elliottin yrmyilyssä on jotakin perimmäistä perisuomalaiseen mentaliteettiin käyvää.

77. Michael Apted: Critical Condition (1987) DVD *** Kyllä Pryorit kertaalleen katsoo. Aina nämä hetkellisesti viihdyttää.

78. Alan Myerson: Steelyard Blues (1973) DVD ** Näyttelijöiden keskinäistä hassuttelua, jonka seuraamisesta tuloksena jatkuva kyllästyminen. Jane Fondalle silti respektit, jostain syystä naisen charmi on allekirjoittaneelle iskevää.

79. Arthur Hiller: Tobruk (1967) DVD **** Aika kului kuin siivillä, kestää useita katselukertoja..

80. John McNaughton: Mad Dog and Glory (1993) DVD *** Oli erikoista nähdä Murray ja De Niro totutusta poikkeavissa rooleissa. Tuntuivat olevan väärissä saappaissa kumpikin.

81. King Vidor: Solomon and Sheba (1959) DVD *** Tahattoman koomisia kohtauksia tasapainotti varsin eeppiset ja mukaansatempaavat jaksot. Brynner sopii näihin jäyhiin ja ylimystön ryhdikkyyttä ja ylpeyttä vaativiin rooleihin.

82. Steven Hilliard Stern: Black Fox (1995) DVD ***1/2 Sinällään lännenkuvaston peruskauraa, tosin tummaihoisen pääsankarin lisämaustein. Reeves aika pihalla, onneksi ei pääosassa.

83. Perry Lang: Men of War (1994) DVD ***1/2 Lundgrenin tähdittämäksi pätevää työtä, mikäli unohtaa ylivedetyn mustavalkoisen pääpahiksen.

84. Gabriele Salvatores: Nirvana (1997) DVD ** Salvatores on tehnyt hyviäkin leffoja. Tässäkin oli lähtökohta ok, mutta ainakin puupökkelömutisija olisi kannattanut heivata pääosasta.

85. Lowell Sherman: Born to Be Bad (1934) DVD **1/2 Sinällään rohkeaa sisältöä tekoaikaansa nähden sekä Loretta Youngin hyvä roolityö, muuten ohitettava.

86. Jess Franco: Die seben Männer der Sumuru (1969) DVD *1/2 Taisipa olla vasta toinen katsomani Franco ja jotenkin tuntuu ettei nämä uppoa meikäläiselle koskaan. Kohtaukset vilisevät lapsuksia ja näytteleminen on pääosin surullisen teennäistä. Sanderskin mukana, huh!

87. Roy Huggins: Hangman's Knot (1952) DVD *** Suljetun tilan kuvauksena ihan pätevä. Harmi vaan, kun Scottin karisma ei tätä pysty kannattelemaan. Onneksi loistava perusmulkero Marvin pistää välillä hieman kierroksia pyttyyn.

88. Richard Marquand: Eye of the Needle (1981) DVD **** Tämähän oli ajan myötä parantunut. Hienosti toimivaa juonen kuljetusta.

89. Steven H. Stern: Black Fox: The Price of Peace (1995) DVD ** Tuntui paljon televisiomaisemmalta kuin aloitusosa. Nyt Reevesistä oli tehty jo epämiellyttävä vässykkä.

90. Richard Brooks: Bite the Bullet (1975) DVD **** Melkoinen liuta samaistuttavia henkilöhahmoja, osaavasti kuvattua toveruutta ja kasvutarinaa.

91. Ronald Neame: The Odessa File (1974) DVD ***1/2 Hyvin käsikirjoitettua, mutta hivenen ylipitkä.

92. Sidney Lumet: The Anderson Tapes (1971) DVD *** Ilmestymisaikanaan varmasti asian ytimessä, nyttemmin liialliset "isoveli valvoo" ‑nostatukset häiritsivät. Voisi sanoa olevan Lumetin välitöitä.

93. Michael Anderson: Operation Crossbow (1965) DVD ***1/2 Osa elokuvan dialogista jäi vailla ymmärrystä, kun runsaille saksankielisille kohtauksille ei ollut tekstitystä. Harmi kyllä, aivan uskomattoman castin omaava soluttautumistarina olisi varmasti avautunut tekstien kera vielä paremmin.

94. Frank R. Pierson: The Looking Glass War (1969) DVD ***1/2 Ensiksi Jonesin näytteleminen ärsytti suunnattomasti, kunnes huomasin kaverissa piilleet kyvyt. Voisi tämän uudelleenkin tiirata.

95. Andrew V. McLaglen: The Man in the Vault (1956) DVD *** Duken yhtiön pienimuotoinen ryöstötarina. Ei mitään kummempaa muistijälkeä.

96. Norman Taurog: Speedway (1968) DVD *1/2 Myötähäpeän määrä oli melkoinen, kun Nancy Sinatran näyttelemistä joutui seuraamaan. Bill Bixbyn velmuilut pelasti mitä pelastettavissa oli ja yksi Elviksen luritus kääntyi plussaksi.

97. Ronald Neame: The Card (1952) DVD *** Jostain kumman syystä luulin katsoneeni 30-luvulla valmistunutta leffaa. Tarinankerronnan tyyli oli jotensakin vanhoillista. Guinness oli toki mies paikallaan.

98. Ted Kotcheff: Fun with Dick and Jane (1977) DVD ***1/2 Jatkuvaa äksyilemistä, mutta hienot näyttelijät. Kyllä tästä nautti, hauskaa oli.

99. Ron Winston: Ambush Bay (1966) DVD ***1/2 Vaikka Mitchumin vanhin poika oli totaalisen karismaton ja ärsyttävä, oli kuvaus ja toiminta hienosti toteutettu. Aika nimetön roolitus, joka oli kyseisen genren rainalle vain hyvästä.

100. John Carpenter: Memoirs of an Invisible Man (1992) DVD *** Ainekset parempaan. Harmi vain, että hyvän alun jälkeen loppu meni enemmän tai vähemmän pöpelikköön. Tehosteet pääosin toimivia.

Lumettu, arvostan kovasti että olet nähnyt vaivaa tekstin muotoilussa, mutta nyt noi sun rivit on hieman hankalia lukea kun tyyli vaihtuu 5 kertaa peräkkäin. Esim "DVD" ei ehkä ole niin tärkeä tieto boldata. Säästäisi sulta myös työtä yksinkertaistaa rivejä hieman ;) Itse ainakin etsin lähinnä leffan nimeä silmilläni, ja sitten vasta päätän luenko tarkemmin.. 

81. Football Factory ***½
Danny Dyer on inhokkeja, mutta olihan tässä hyvä meno. Etenkin kohtaus jossa kuvattiin Billyn vihanhallintaongelmaa baarissa, jossa joku seurue metelöi.

82. Kung Fury ******
Naurattaa kun kelailee melkein mitä tahansa kohtaa, viimeisimpänä unijakson kobraa. 

83. Equalizer 2000 ***
Puuduttavahko post-apy

84. Green Street 2 ***
Helvetin brutaali ainakin. Kaikille Green Streeteille yhteistä on se, että jokaisessa pääosa on jotenkin liian kiltti/urpo/epäuskottava/muuten sopimaton rooliinsa. 

85. Hollywood Cop ***
Vuodelta 1987, eli vissiin Beverly Hills Cop kakkosen mainingeissa syntynyt tämä epäsikiö. Omituinen prototyyppi Samurai Copille samalta ohjaajalta. Tekninen toteutus aivan yhtä toivottoman kökkö, ja juonikin saman kaltainen, mutta jotenkin Samurai Copissa joka ikinen hahmo on korvattu viisi kertaa tykimmällä näyttelijällä. Hämmentävä kohtaus: vangittu pikkuskidi puhuu vahti-dobermannin puolelleen. 

86. John Dies at the End ***½
Lopussa vähän alkaa itsetarkoituksellinen kikkailu maistumaan puulta, käy ns. Lostit, eli tajuaa että jahas tässä voi tapahtua mitä tahansa ja kaikki voi olla jotain halluja joten miksi välittäisin. Siihen asti pirun jees Naked Lunch meets Cabin in the Woods. 

87. Jurassic World ***½
LENTOLISKOT OVAT KARANNEET! Eka tunti todella jepa, huvipuistossa olemisen kokemus on vahva, mutta sitten lopussa cgi saurukset juoksentelee hohhoijaa. 

88. San Andreas ***½
Maanjäristyspornografiaa. Ihmisiä tippuu pilvenpiirtäjistä, San Francisco aaltoilee, kokki syttyy tuleen, The Rock lentelee helikopterilla ja vetää vain yhtä loottaajaa pataan. Tsunamia veneellä ylös. 

89. Team America ***-
Olenko outo, vai miksei tämä ollut puoliksikaan yhtä hauska kuin South Park..

90. Der Todesking ****
Kaunista. Suosikki Buttgereittini yhdessä Nekromantik II kanssa. 

91. Kill Theory *1/2
Näitä Netflixin jämäkauhuja. Saw-mukaelma: “tapatko kaikki kaverisi ja pelastat itsesi?”. Uskottavuudesta nolla tähteä. Yksi ukkeli pystyy pitämään vankina talollista teinejä hyvin vähäisin keinoin. Paskaa

184- Walters: High Society (Kovo), Sinatra, Crosby ja Grace Kelly pökkelöivät heikossa Philadelphia Storyn uudelleenfilmatisoinnissa. Päälimmäisenä käteen jää tunne, ettei karismaattisesta kolmikosta kukaan oikeastaan osaa varsinaisesti näytellä. Parasta tässä onkin musanumerot, Louis Armstrongin bändin säestyksellä. Etenkin Sinatran ja Crosbyn duetto on hieno. Mutta muuten meno todella väkinäistä. **

185- Affleck: Gone Baby Gone (Kovo HD), Oikein mainio pedarimysteeri. Toimii paremmin alkupuolella kun päästään kurkkaamaan Hollywoodin perinteisesti hylkimään Bostonin alamaailmaan. (Muistuttaa aika paljon syvän etelän punaniskameininkiä...). Loppupuolella juonenkäänteitä on jo liikaa ja koko homma menee hieman Dennis Lehanen kirjan kuvittamiseksi kiitolaukkavauhdilla. Mutta ainahan näitä laadukkaita krimejä katsoo puutteineenkin. ***1/2

186- Green: S.O.S. Pacific (Kovo), PIenkoneen pakkolaskudraama alkaa kaavamaisena mutta etenee ilahduttavasti loppua kohden alueelle, jonne harva leffa viihdeleffa loppupeleissä on päätynyt: ydinkokeiden ytimeen. Siinä alkaa pienemmät riidat unohtumaan kun alkaa ison jysäyksen uhka roikkumaan ilmassa. Juoneltaan perussettiä, mutta laskeuma- mausteilla. Kurio. **1/2

187- Docter & Del Carmen: Inside Out (Leffassa), Pseudotieteellinen väliinputoajaleffa Pixarilta joka on aikalailla vähemmän onnistunut versio Finding Nemosta. Silti, tarinankerronnaltaan ihan sujuvaa perus Pixar laatua, mutta tästä ei oikein tiedä kenelle tämä on tarkoitettu. Pienet ei varmaankaan ymmärrä mutkikkaita aivotoiminnan mekanismeja toiminnan motivaatioina ja aikuisille tarjotaan puolivillaista keittiöpsykologiaa, jota ei tarvitse perustella kunnolla koska pitää taas laittaa hahmot juoksemaan seuraavaan paikkaan. Jos Inside Outia analysoisi (siis Freudilaisittain) voisi diagnosoida jonkinlaista skitsofreniaa. Tai ainakin identiteettikriisin... **1/2

188- McCowan: Shadow of the Hawk (Kovo), Jonkinlaisessa kulttimaineessa oleva 70's inkkarikauhuilu on aikakautensa hupaisa tuote. Menestyvä ja heimojuurensa unohtanut juppi J-M Vincent joutuu (kirjaimellisesti) kohtaamaan menneisyytensä demonit matkatessaan poppamies isopapan ja hottis journalistin kanssa hoitamaan reservaatin asiat kondikseen. Aika kökkö kuitenkin vaikka ainahan seittekytluku viehättää. *1/2

189- Ritchie: The Man from U.N.C.L.E. (Leffassa), Riemastuttavan retro agenttiseikkisversio kultti TV sarjasta. Parasta tässä on hienovarainen euroroskan mieleentuova meininki, etenkin musiikki. Ritchie ei karahda Tarantinon mokaan ja käyttää hieman tuntemattomampia aikakauden sävelmiä, mikä ei särähdä alan harrastajan korvaan. Tyylitietoista höttöä jonka suurimmat miinuspuolet ovat hidas tempo toimintakohtausten ulkopuolella, karismattomat pääosanäyttelijät ja hieman liian pitkä kesto. Silti: retroherkkua! **1/2

Teuvo Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944) ****


Peter von Bagh: "Doctor of nothing", heh heh.


Jean Renoir: La nuit du carrefour (1932) ***


Outotunnelmainen Simenon-filmatisointi.


Anwar Rasheed: Usthad Hotel (2012) ***½


"Uuden aallon" malayalaminkielistä draamaa. Ulkomailla kokiksi opiskellut nuori mies joutuu menemään töihin isoisänsä merenrantaravintolaan, kun hänen ammatinvalintaansa pettynyt isänsä ottaa häneltä passin ja luottokortit pois. Raikkaasti käsikirjoitettu juttu kiertää ne kaikkein ilmeisimmät sudenkuopat ja pysyy koko ajan kiinnostavana.


Zach Braff: Garden State (2001) **


Braff on hyvä tyyppi ja Scrubs parhaita tv-sarjoja ikinä, mutta elokuvantekijänä hän ei ole kovin omaperäinen. Tyypillistä indie-fiilistelyä ah niin eksentrisine henkilöhahmoineen ja lapsuudentraumoineen.


Nabuhiko Obayashi: Hausu (1977) ***½


Kohtalaisen hämmentävää kamaa! Lieneeköhän ohjaajan muut filmit mistään kotoisin?