Mitä Elitisti-forumin väki katsoo 2015

6.

Hamburger Hill ***½
Hyvä ja mutainen platoon/fmj wannabe. Kielenkäyttö on karkeaa, oikeastaan suurin osa leffasta on paskanjauhantaa ja hyvä niin. Erityisen hieno kohtaus on se, jossa nyyppäreitä opetetaan pesemään hampaat. 

7. Howling V ***-
Howling-jatkumon heikoin esitys, mutta silti tunnelmallinen whodunnit linnaympäristössä. Ei kuitenkaan läheskään sen toisen ihmissusi whodunnitin eli The Beast Must Dien veroinen. Pahin ongelma H5:ssä on se, ettei budjetti ole riittänyt edes yhden ihmissusitransformaation näyttämiseen. Weak. 

8. Thief of Bagdad (1940) ***1/2
Hyvin rullaava ja aikaa kestänyt efektispektaakkeli. 

9. Angel (1984) ****
Sleazy draama teinihuorasta Hollywoodin kaduilla, jota vielä vainoaa aikakaudelle tyypillinen himassaan alasti treenaava sarjamurhaaja juippi. Angel luultavasti matki 10 to Midnightia, ja Fear City Angelia tai päin vastoin, molemmat samalta vuodelta. Erinonomaista matskua, jatko-osat pitää tsekata myös.

10. El Topo ****-

11. Moontrap ***+
Ei kyllä lunastanut trailerinsa lupauksia, ei lähellekään. Hyviä ideoita, mutta ensikertalaisohjaaja Robert Dyke ei vaan osaa, ja Bruce Campbellkin käy hieman vajaalla. Lähinnä tuli mieleen kuinka hyviä leffoja esim. samalla kuvastolla pelaavat Hardware, Galaxy of Terror tai jopa Death Machine ovat Moontrapiin verrattuna. 

12. Dirty Harry ****+

13. Holy Mountain *******

14. Rawforce ****+
Mahtava kökköaction vuodelta 1981. Joukko taistelulajitaitajia poikkeaa Warrior’s Islandille, jossa munkit syöttävät naisten lihaa martial arts ‑zombeille.. vai söikö ne sitä itse.. oli miten oli, tissejä lyödään ruudulle niin paljon että korvat punottaa, ja etenkin laivalle hyökkäävä jengi on ihan vuosikymmenen huippuluokkaa. Itse en haluaisi ainakaan että intiimit hetkeni keskeyttäisi hakaristikypäräinen gangsteri, joka paukkaa ovesta sisään ja loiskuttaa bensaa päälle ja yrittää tuikata tuleen. Ohjaaja on oman kertomansa mukaan joku nykyinen lakimies, joka nuorena ajatteli mennä elokuvakouluun muttei jaksanut, joten käveli Hollywoodin katuja pari vuotta kunnes tunsi olevansa valmis tämän mestariteoksen luomiseen. Suunnitelma toimi. 

15. Baxter ****+
Vaikuttava ja kipeä ranskadraama Baxter-nimisestä pittbullterrieristä, jonka ajatuksia kertojaääni välittää katsojalle. Ratkaisu on luultavasti ollut esikuvana Gaspar Noén Seul contre tous ‑leffalle, sen verran samankaltainen pahaenteinen ajatusmaailma rakilla ja Noén teurastajalla on. 

16. Blackhat ***½
Viihdyttävä hakkeritoimintapätkä Michael Mannilta. Luonnollisesti yleisöstä kuuluu naureskelua hölmöimmissä hakkeroinneissa (toki kaikki NSA pamput menevät lankaan, jos meilitse lähettää keyloggerin pdf:n nimellä…) Jotain cooliuden hetkiäkin näissä kohtauksissa oli, etenkin Indoneasialaisen serverihuoneen sisäänpääsyn haxorointi . Myös yllättävän rajua sarjatulta sivullisia päin ja ruuvaria kalloon ‑toimintaa ja upeaa kuvaa Hong Kongin yöllisiltä kaduilta, mm. Temple Street Marketilta. 

17. [salainen]

QCine (5.2.2015 00:43)

Lam Nai-choi: Riki-Oh: The Story of Ricky (1991) [...] Muita naisia ei tainnut elokuvassa olla kuin Rickyn naisystävä?

Nooh.. miten nyt lasketaan. Yukari Oshimahan on nainen ja näyttelee sitä kaikkein kungfuinta pahista, mutta jenkkiversiossa hänet on dubattu miesäänellä. Kiinaversiossakin hänet on dubattu, mutta feminiinisemmällä miesäänellä...

Shocky (8.2.2015 17:44)

14. Rawforce ****+

Mahtava kökköaction vuodelta 1981. Joukko taistelulajitaitajia poikkeaa Warriors Islandille, jossa munkit syöttävät naisten lihaa martial arts ‑zombeille.. vai söikö ne sitä itse.. oli miten oli, tissejä lyödään ruudulle niin paljon että korvat punottaa, ja etenkin laivalle hyökkäävä jengi on ihan vuosikymmenen huippuluokkaa. Itse en haluaisi ainakaan että intiimit hetkeni keskeyttäisi hakaristikypäräinen gangsteri, joka paukkaa ovesta sisään ja loiskuttaa bensaa päälle ja yrittää tuikata tuleen. Ohjaaja on oman kertomansa mukaan joku nykyinen lakimies, joka nuorena ajatteli mennä elokuvakouluun muttei jaksanut, joten käveli Hollywoodin katuja pari vuotta kunnes tunsi olevansa valmis tämän mestariteoksen luomiseen. Suunnitelma toimi.

Tämä vetää puoleensa yhä kuin makkaratehtaan takaovi homoja ikään. Aivan loistavaa roskaa! Vieläkin muistaa sen saatanallisen työtaakan, jonka takana leffan leikatun fixin kauppaaminen oli. Kellekään ei tuntunut kelpaavan, vaikka kuinka kehuit. Vinegar Syndrome:n combo-julkaisu on hankintalistalla. Murphyn kahden elokuvan filmografiasta se ehdottomasti elitistisin.


Hmm, eikös elokuvan valmistusvuosi ole '82...?


Edit. Myös Heated Vengeance on suositeltavien joukossa sitä vielä näkemättömille kasarifaneille.

Shocky (8.2.2015 18:03)

QCine (5.2.2015 00:43)

Lam Nai-choi: Riki-Oh: The Story of Ricky (1991) [...] Muita naisia ei tainnut elokuvassa olla kuin Rickyn naisystävä?

Nooh.. miten nyt lasketaan. Yukari Oshimahan on nainen ja näyttelee sitä kaikkein kungfuinta pahista, mutta jenkkiversiossa hänet on dubattu miesäänellä. Kiinaversiossakin hänet on dubattu, mutta feminiinisemmällä miesäänellä...

Wtf??? Katsoimme juuri Qcinen kanssa tuon leffan, enkä kyllä olisi uskonut että kyseessä on nainen. Puhe tuli kiinaksi, enkä huomannut siinä kovinkaan paljoa femiinisyyttä, enemmänkin hahmo tuntui hieman hintahtavalta. Kaikkea sitä oppii...

Shocky (8.2.2015 18:03)

Nooh.. miten nyt lasketaan. Yukari Oshimahan on nainen ja näyttelee sitä kaikkein kungfuinta pahista, mutta jenkkiversiossa hänet on dubattu miesäänellä. Kiinaversiossakin hänet on dubattu, mutta feminiinisemmällä miesäänellä...

Kappas indeed. Olihan tuo nyt androgyyni, ja kiinaksi kuunneltiin, mutta bowiesilmä petti silti! Toisaalta, ei ole pitkään aikaan tullut erehtymisestä näin hyvät, opikseenottaneet fiilikset. Olo on kuin Turakaisella Thaimaassa, mutta jotenkin... valveutuneemmin ja sivistyneemmin! Tackar und pockar.

Harold Ramis: Groundhog Day (1993)

Okei, oikea Groundhog Day (eli helmikuun 2. päivä) tuli missattua muutamalla päivällä, mutta ei tartuta pikkujuttuihin. Mainio leffa joka muodosti aivan omanlaisensa tarinankerronnan muodon ja Bill Murray nyt on aina mies paikallaan.

Coen bros: The Big Lebowski (1998)

Toimii edelleen. Ajat vaihtuvat ja meininki muuttuu, mutta The Dude on yhä The Dude. En muistanutkaan enää kuinka hervottomia fantasia-/uni-kohtaukset olivatkaan parhaimmillaan, näpsäkästä dialogista nyt puhumattakaan. Ja onhan tässä leffassa aivan omanlaisensa fiilis, joka vie tarinaa nätisti eteenpäin ja joka saa hymyn nousemaan väkisinkin huulille.

Chris Wedge & Carlos Saldanha: Robots (2005)

DVD-painonhallintaa parhaimmillaan. Kuinkahan monta kertaa tämäkin leffa on pitänyt katsoa, mutta sitten aivan loppumetreillä jokin muu on tullut ja syrjäyttänyt tarinan roboteista. Juoni on aika peruskauraa ja komediallisissa kohtauksissa on paikoin melkoista ADHD-kohellusta, mutta näistä tyyppivioista kun pääsee yli niin nauttiihan tästä. Loppuakaan ei oltu paisuteltu liiaksi.

J.J. Abrams: Mission – Impossible III (2006)

Kolmas mahrotoinen missio on sarjan tähänmennessä heikointa kamaa. Ihan ok toimintarymistelyä, mutta siitähän tässä ei pitäisi olla kyse. Abramsin käsivarainen tyyli tuntui joissain kohdissa jo ärsyttävän tärisevältä, kun poikittaista liikettä ja pystysuuntaista poukintaa tungettiin väkisin muuten seesteisiin kohtauksiin.

Hayao Miyazaki: Gake no ue no Ponyo (2008)

Tästä animaatiosta Tuoreeltaan katsottuja aasialaisia elokuvia ‑ketjussa

Rian Johnson: Looper (2012)

Pikkunäppärää "mitä jos" aikamatkailua, jossa palataan takaisin muuttamaan juttuja menneisyydessä, vai oliko se tulevaisuus sittenkin sen toisen tulevaisuuden/menneisyyden kaatis, vai miten se nyt menikään... Kuten QCinen tuossa jo aiemmin totesi, leffa on logiikaltaan kaikkea muuta kuin ehyt, mutta samalla keitos on sangen viihdyttävä. Pariisiin tekijöillä ei rahaa ollut, joten kuvasivat osan sitten Kiinan omassa Pariisissa (Shanghaissa). Eipä tuo haitannut, sillä Kiinaanhan monet asiat ovat hiljalleen keskittymässä ja jos kerran vielä rahoittivat, niin pitäisikö siinä tekijöiden jättää muka moinen mahdollisuus käyttämättä?

Milos Forman: Horí, má panenko / The Firemen's Ball (1967)

Palomiesten törttöilystä ja onnettomista juhlista Formanin omassa ketjussa.

Pariisiin tekijöillä ei rahaa ollut, joten kuvasivat osan sitten Kiinan omassa Pariisissa (Shanghaissa).

Kiinan Pariisi

Jakel (10.2.2015 08:37)

MiR (9.2.2015 17:34)

Pariisiin tekijöillä ei rahaa ollut, joten kuvasivat osan sitten Kiinan omassa Pariisissa (Shanghaissa).

Kiinan Pariisi

Okei, kaikki on näemmä mahdollista Kiinassa. Ehkä niitä otti pannuun toistuvat vertailut ja päättivät sitten tehdä asialle jotain...

14. Dictator (tv-tallennus) ***½ Näistä Cohenin leffoista vähiten myötähäpeään perustuva ja eniten ehkä perinteisemmän komedian edustaja. Mikä ei imo ole ollenkaan huono juttu, vaikka ei tämä ihan täysin maaliin osukkaan. Helpompi katsoa kyllä. Muutamia riemukkaita kohtauksia.

15. Moneyball (tv-tallennus) *** Hmm, toivoin vähän enemmän sitä nörttipuolta, missä statistiikalla valitaan oikeita pelaajia oikeille paikoille ja vähemmän yleistä draamaa. Ja kun baseball ei muutenkaan osu omalle urheilukentälle millään lailla mielenkiintoisena lajina, niin latteaksihan tämä vähän jää. Perushyvä, jonka kertakatseli sujuvasti mutta uusintaan ei mitään mielenkiintoa.

16. Dallas buyers club (netflix) **** No joo, tämä draama osui maaliinsa. Hieno elokuva hienoilla näyttelijöillä.

17. Frankenweenie (netflix) ***½ Tim Burtonin animaatioissa on toki aina se oma vinksahtanut maailmansa josta saa jo hyvät peruspisteet. Ei tämä mikään pankinräjäyttäjä ole, mutta ihan kiva.

18. Spaceballs (netflix) ** Uh, en junnunakaan oikein tajunnut tämän suurta suosiota, eikä uusinta näin 30 vuotta myöhemmin tilannetta parantanut. Joitain ihan hauskoja gageja mutta kokonaisuutena liian rasittava ja tylsä, lähinnä pääparin takia. Eikä John Candykään tässä auta.

19. Beavis & Butt-Head do America (netflix) ***½ No tämähän taas oli riemastuttavampi kuin muistinkaan. Jotain hienoa taikaa tässä täysin omassa maailmassaan elävässä kaksikossa on. Beavisin cornholio- sekoilu on elokuvahistoriaa.

46- Griffith: The Painted Lady (Stream/ Archive.org), PvB:n hehkuttama 15min 1912- lyhäri on teknisestä/ visuaalisesta alkeellisuudestaan huolimatta kovaa kamaa (Tosin Archiven streamikään ei ole maailman parasta laatua). Asetelmaltaan ja moraalisesti Painted Lady on ilahduttavan monisäikeinen (vaikkei ehkä aivan NIIN syvällinen mitä Bagh antaa ymmärtää Rikoksen Hehku- kirjan avausesseessään) ja olishan näistä tapahtumista saanut pidemmänkin leffan tehtyä. Griffith keskittyy viisaasti Blanche Sweetin naamaan ja sen kautta naisen sisäiseen maailmaan joka siis viidessätoista minuutissa romahtaa aika totaalisesti. ***

47- Montero: Rangers Attack! (Rangers: attacco ora X) (Kovo), Heikko sotavankileiri/ sissiretki- tylsistely jonka unohtaa aika tehokkaasti n.20 min leffan päättymisen jälkeen. Halpaa roskaa. *

48- Wilder: The Apartment (Poikamiesboksi) (DVD Re-), Wilderin mestariteoksista se, jota oon vähiten vuosien saatossa uudelleenkatsellu. Tämä ei suinkaan johdu elokuvan laadusta, ohjauksellisesti Wilder on tässä parhaimmillaan, eikä miehen oma (Izzy Diamondin kanssa kynäilemä) kässärikään montaa vertaista tunne, vaan pikemminkin ns. "Easy Rider"- efektistä, missä tämän muistaa jälkeenpäin hauskana komediana, vaikka kyseessä on aika rankka draama yksinäisyydestä ja ujoudestakin. *****

49- Francis: The Brain (Kovo), Heikko salapoliisi- scifi Freddie Francisilta. Tylsiä dialogeja, halpoja lavasteita, heikohkot roolitukset ja liian vähän scifiä. Erikoisesta loppuratkaisusta sentään plussaa. **

50- Dmytryk: Cornered (Kovo), Tylsähkö Argentiina- natsinoiri joka kaatuu naurettavan kökköön juoneen ja Dick Powellin surkeuteen näyttelijänä (eikä Walter Slezakia lukuunottamatta sivuosatkaan tässä briljeeraa). Teknisellä puolella tulos on parempi, Harry J. WIldin kuvaus on asiallisen kontrastista, mutta tuskin vähempää sopi odottaakaan, olihan kyseessä sentään ison studion tuotanto. **

51- Gilbert: There Is Another Sun (Kovo), Hyvä rikosdraama Bond- ohjaajana parhaiten tunnetulta GIlbertiltä. Loistavan tulevaisuuden nyrkkeilijä ja synkän menneisyyden surmanajaja kaveeraavat tyylikkäissä tivolimaisemissa. Samaa tyttöäkin vikitellään. GIlbert rakentaa toimivan draaman tutusta asetelmasta käyttäen hienosti miljöötä ja toimintaa. Vaikka välillä jutellaankin liialti, on näyttelijöiden taso etenkin sivuosissa riittävä pitämään leffan kiinnostavana. Nyrkkeilijän housuissa nuori Laurence Harvey vetää yhden ensimmäisistä pääosistaan. ****

7. Boetticher: Buchanan Rides Alone (1958) ***½

Lisää tasaisen varmaa Boetticheria. Randolph Scott vetää myös hyvän pääroolin perinteisellä tyylillään.

8. Welles: Citizen Kane (1941) **½

Ei tämä allekirjoittaneelle iske niin hyvin että se minun silmissäni olisi enää mikään mestariteos, mutta Orson Wellesille hyvästä pääroolista kuitenkin plussat.

9. Tarkovski: The Mirror (1975) ***

Kyllä tässä paljon hyviä kohtauksia oli ja visuaalisestihan tässä ollaan parhaimmillaan asian ytimessä. Silti yleisfiilikseksi jäi se että ehkäpä tämä leffa tarvitsee vielä uusintakatselun.

10. Siegel: The Big Steal (1949) ***

Keskivertoa hitusen parempaa film-noiria. Mukana ripaus huumoria ja ajoittain tuo meinaa viedä leffasta parhaimman terän, mutta kokonaisuutena jäädään plussan puolelle.

11. Hill: The Driver (1978) ***+

Juoni ei tässä(kään) Hillin leffassa ole välttämättä mikään poikkeuksellinen, mutta toisaalta takaa-ajokohtaukset ovatkin The Driverin suola. Noissa pitkissä kohtauksissa öinen katuvalaistus ja neon-valot tulevat upeasti esille, eikä soundtrackina tarvitse olla kuin renkaiden ulinaa ja moottoreiden ääntä. Jos tähän olisi vielä keskivaiheille yhden tyylikkään takaa-ajokohtauksen saanut mukaan niin arvosanaan voisi puolikkaan tähden laittaa lisää.

Evans: The Raid 2: Berandal (2014) Taidokkaalla tavalla erilainen kuin ensimmäinen raidi. Mahdolliset videopelimäisyyden tunteet väistyivät melko nopeasti, kun tilalle tulivat ne samat sävärit, joita aikoinaan sai teininä John Woon hardboiledista, killeristä ja apetertumoroweista. Ei ihan niin graafinen kuin odotin, mutta silti paikoin vihlaisevan tyly. Mättökohtaukset ovat pitkine otoksineen freesin vastaansanomattomia tänä silppuleikkausten aikakautena. Eihän juonikuvio juuri pornoelokuvaa monisyisempi ole, mutta näin alkuvoimaisen jurruutuksen tullessa vastaan antaa kevyesti ylikaksituntisuudenkin anteeksi. En pane lainkaan hanttiin, mikäli tämä nivelrikko-kungfu ‑ooppera täydentyisi trilogiaksi! ****

Anderson: The Master (2012) Vedin henkeä, nukuin yön yli, nyt voin kirjoittaa tästä. Tunnustan Andersonin omanlaisuuden ja sen, ettei hän välttämättä halua "kertoa" mistään. Monta kertaa elokuva niinsanotusti heittää pallon katsojalle, mutta Anderson vyöryttää hänen päälleen kokonaisen pallomeren. Miehen elokuvat jakavat huomattavasti mielipiteet. Ei se ole täysin turhan ohjaajan merkki.

Mutta valitettavasti kuulun yhä tuohon "Boogie Nights oli OK, mutta"-osastoon. Minä yritin pitää The Masteristakin. Mutta ei. Jotenkin tämä vaan kelluu liiaksi ei-missään. En kaipaa aristoteliaanis-tsehovilaista kerrontaa, mutta jotain haahuilua ja suoranaista tylsyyttä tiukempaa. Jotain jimjones-vivahdetta aiheeseen, ehkä. Myönnän Joaquin Phoenixin ja Philip Seymour Hoffmanin olevan rooleissaan erinomaisia, etenkin ensinmainitun kasvot sopisivat tulkitsemaan ketä tahansa 50-luvun äijää missä tahansa ammatissa. Phoenixin kasvot paranevat vuosi vuodelta.

Mikä hitto tässä kuva- ja äänikielessä oikein mättää? Ei nyt pelkkä ylipituuskaan. Ihan kuin moni kohtaus olisi ollut silkkaa piruilua, tahallisen huono, improttu kohtaus. Mutta ilmeisesti ei. Mitään "katsojan palkitsemistakaan" en odottanut. Mutta jotain rehellisemmän vinoa, gilliamiaanista konkretiaa näiden ihankivojen kuvien vahvikkeeksi. Cinemaattista liimaa. Nyt jäljelle jäi vain armoton antipatia ja harmitus siitä, ettei The Masterin filmiryhmälle käynyt kuin The Day of the Locustin Waterloo-kuvauskohtauksessa. **1/2

Parajanov: Sayat Nova / The Colour of Pomegranates (Granaattiomenan väri, 1968) YLE Teeman Parajanov-sarja ei ole enää vain kulttuuriteko, se on laupeudentyötä. En sanoisi, että pitäisi tietää mitenkään erityisen paljon runoudesta tai armenialaisuudesta, kun tämä joka tapauksessa kertoo kaikesta kaiken tarvittavan. Toiset käyttävät tätä unilääkkeenä, toiset tajuntaalaajentavana. Kolmiokamaa joka tapauksessa. Voinette kuvitella tämän kauniin mosaiikin räjäyttävän pään ihmiseltä, jolle absurdius on sekä uskonto että todellisuus. Sieluni kasvoi tämän elokuvan katsomisen myötä ainakin muutaman pykälän. Tokkopa tätä kummemmin kannattaa kuvata. Tietenkin haaviin jää väkisinkin myös silmitön ulkoelokuvallinen korpeaminen itänaapurin pitkäperinteistä "niputetaan kaikki hiukankin persialaisemmat kansat kaukasialaisiksi"-natsismia kohtaan. *****

Cortés: Buried (Haudattu, 2010) Suorituksena erittäin kunnioitettava. Kyllähän tämänkin jonkun täytyi kerran toteuttaa. Armoton, klaustromaaninen vyörytys käyttää eväänsä taitavasti, ja pari köpöisempää juonielementtiä antaa kyllä anteeksi. Elävältähautaamis-stoori on elävä, eikä Cortés maitoile. Miehen itsensä kynäilemä gospelinomainen kantripiisi lopputekstien päällä on mielestäni erinomainen, levottomaksi jättävä kiero katharsis. Vaikka lyhentääkin olisi tästä puolitoistatuntisestakin voinut, bravo. ****

Allen: Blue Jasmine (2013) Ensikatselusta ei ole mahdottoman kauaa, potki edelleen. Blanchett vakuuttaa Oscarinsa arvoisesti, Alec Baldwin on herkullinen sutkifrederik, eikä muustakaan castista heikkoa lenkkiä löydy. Allen jos kuka osaa kuvata näitä ihmisiä, joilla on kaikkea, muttei silti oikeastaan mitään. Satumainen, näytelmällinen, junakerrontaan sortumaton grimmindraama, jonka mahdollinen huumori on katsojan päätettävissä. Edelliseen arvosanaani on täten lisättävä uusintakatselunkesto-puolikas. ****1/2

Mangold: 3:10 to Yuma (Kello 15.10 lähtö Yumaan, 2007) Oli hyvä, ettei tästä harmaasävyjen palapelistä tiennyt mitään etukäteen. Ei tässä oltukaan koko ajan junassa! Erityistä verenlentoa ei tarvita, kun on tyylitietoisuus ja käsikirjoitus näin hallussa: taitaapi olla paras western vuosiin, ja alkuperäistä vuoden 1957 elokuvaa (vielä tätä kirjoittaessa) näkemättä arvelisin, että nyt vie kyllä uudempi filmatisointi voiton. Russell Crowe oli aluksi makuuni turhan nallemainen uskottavamman Christian Balen rinnalla, mutta alati kiihkeytyvän äijätunnelman myötä mies kasvoi silmissäni rooliinsa sopivaksi. Hienosti eteenpäin puskevassa, kaksituntisuutensa vaivatta kestävässä länkkärissä on silmää rujoille kasvoille ja herkullisille yksityiskohdille, muttei se silti sorru apinointiin. On hieno suoritus saada aikaan lännenelokuva, joka ei tuo mieleen niin perinteistä wayneilya kuin spagettisävyistäkään leoneilua. Koska tämä pätee myös musiikkiin, erityisplussa annettakoon Marco Beltramille. ****, uudelleenfilmatisointina *****

Daves: 3:10 to Yuma (1957) Ja niin vei kyllä uudempi filmatisointi voiton. Yumankauta kun olikin mielenkiintoinen elokuvapari! Odotetusti tämä oli perinteisempi ja kiltimpi näkemys aiheesta, mutta kyllä mukana on takuulla enemmän pohdiskelevuutta ja harmaasävyjä kuin tuon ajan normiwesterneissä keskimäärin. Glenn Ford ja Van Heflin ovat elokuvan toimiva, sympaattinen selkäranka, ja selvitettäväksi jääkin enää, mitkä kaikki James Mangoldin filmatisointiinsa lisäämät rosot ja sävyt ovat peräisin Elmore Leonardin lyhyestä pulp-alkuteoksesta. Olettaisin, että kaikkia Leonardin aivoituksia ei ole voitu ainakaan sellaisinaan elokuvaan saakka ottaa vielä vuonna 1957. Joka tapauksessa ei tule juuri nyt mieleen ainuttakaan Mangoldin elokuvaansa tekemää muutosta tai lisäystä, joka olisi Davesin versiota epäonnistuneempi.

Sen verran kiehtovasti erilaisia ratkaisuja ja painopisteitä sisältävät ovat nämä kaksi samasta tarinasta tehtyää elokuvaa, että kumpaakin voi hyvillä mielin suositella mahdollisimman putkeen katsottuina. ***

18.

Una iena in cassaforte ***
Pikkukiva varhais-giallo

19. Beware: Children at Play **½
Troman 1989 julkaisema Maissilapset-ripoff. Lupaavan hölmö alku ja lopun aikuiset vastaan lapset ‑teurastus (kerrankin realistinen lopputulema) eivät riitä oikeuttamaan koko muun ajan vallitsevaa tappavaa tylsyyttä. Troll 2 diggarit saanevat tästä jotain irti, leffa kun tuntui tapahtuvan jokseenkin samassa universumissa maisemien, dialogin ja näyttelemisen suhteen. 

20. 35 Cows and a Kalashnikov ***+
Hienosti kuvattua afrikkamatskua hieman mondohenkeen, vaikka vuosi onkin 2014. Punaista lankaa kolmesta erillisestä pätkästä (etiopialaiset heimomeiningit, kongolaiset “sapeur” herrasmiesdandyt, ja kongolaiset voodoo-painijat) ei löydy, eikä ohjaaja ole enää hengissä kertomassa sitä. 

21. The Rainbow Thief ***-
Tiedossa olikin, että tämä on jonkinlainen mahalasku Jodorowskylta, mutta odotin pahempaa. Alku jo itsessään on hillitön (Christopher Lee hulluttelee kartanollaan, tarjoilee perinnöstä kiinnostuneille vieraille safkaksi luita ja loikoilee tissihorojen hyväiltävänä), ja kyllähän sen jälkeinen outo chaplinmainen kulkuriestetiikka jää väkisin mieleen kummittelemaan. Chaplinin tytär Jane on itse asiassa mukana leffassa. Omar Sharif juoksentelee pöllien kaiken mahdollisen ja viettää aikaansa viemäreissä kuollutta koiraansa elävänä kohtelevan Peter O’Toolen kanssa. Tulvakohtaus vakuutti. 

22. Teen Witch **
Juuri sitä miltä kuulostaakin, eli käppäinen ‘89 high school teininoitakomedia ilman eksploitaatioelementtejä. Alussa vaikuttaa asialliselta: Kliseiset hahmot (ärsyttävä pikkuveli, check, football hero, check, outo nörttifrendi, check…) ja etenkin kaduilla gettoblasterin kanssa jammaileva räp-jengi ilahduttavat. Silti lopulta ainoaksi todella hyväksi kohtaukseksi jää, kun noita taikoo limaisen ja lähentelevän deittinsä “pois” autosta – eikä tyyppiä enää ikinä nähdä. Missä hän on nyt herran vuonna 2015? Helvetissä? Jossain limbossa??

23. Death Wish ****

24. Deadly Prey ****+
VHS-kauden sivistysaukkojen paikkailua. Todella asian ytimessä oleva Rambo+Predator+ihmismetsästys secoituscalccuna, jossa metsän ohuimmatkin kepit ovat paljon vaarallisempia kuin esim. käsikranaatit. Tai no okei joku taisi kuolla housuihin pudotettuun kranuun. Kaikkeen se roskapussin ulos vieminen voikin johtaa. 

25. Miami Connection ****+
Ninja Turfin tekijöiden toinen korea-immigrantti action. Orpoaikuisista koostuva bändi Dragon Sound! Pahisjengin johtajana outo ruippanaversio George Eastmanista! They will not escape.. the Miami ninja! Friends through eternity. Loyalty, honesty!

https://www.youtube.com/watch?v=R43dYg_Kuc0

26. Dario Argento’s Dracula **
Jättimäinen halpis-cgi rukoilijasirkka, need I say more? Tästä ehkäpä kohta lisää kaikki yllättävässä salaise

52- Merino: Suicide Mission (When Heroes Die) (Kovo), Tuli katsottua tämä häröklassikka vähän toisella silmällä, eli vaikutelma oli välillä semmonen, ettei aina oikein tienny kuka tekee mitä ja kenelle. Mutta meno oli vauhdikasta ja juonesta ei ainakaan käänteitä puuttunut. Varaan oikeuden muuttaa arviota kunnon katselun jälkeen, mutta tällä kertaa turvalliset ***

53- Fregonese: Blowing Wild (Kovo), MIelenkiintoinen, mutta loppupeleissä aika puolivillainen öljykenttämelo. Lähtökohdat on semmoiset, että kyllä näillä näyttelijöillä ja miljööllä pitäis saada aikaan jotain hieman maagisempaa. Fregonese ohjaa rima aika matalalla ja näennäisellä intensiteetillä joka menee lähinnä meuhkaamisen tai pateettisen puolelle. Mutta onhan Cooperia ja Stanwyckiä aina kiva kattella. **

54- Lanfield: Station West (Kovo), Noir- western missä (tällä kertaa siedettävä) Dick Powell ratsastaa kaupunkiin ja koittaa laittaa asiat järjestykseen salapoliisi- metodeilla. Noir- vakio Jane Greer on hyvä ja sävykäs kuvaus miellyttää silmää. Kokonaisuus kuitenkaan ei nouse lentoon millään merkittävällä tavalla, vaikka aika kivuttomasti tämän kyllä katsoo. **1/2

55- Castellari: Keoma (Kovo), Tyylikkäästi tyylitelty myöhäis-spagu, missä Franco Neron puoliverinen vaeltelija saapuu vanhaan kulkutaudin riivaamaan kotikaupunkiin selvittämään välit kolmen velipuolensa kanssa. Castellari tekee hienoa, eeppistä ja dramaattisesti vellovaa draamaa, missä kamera menee ilahduttavasti kadun ja lian tasolle. Nero on hyvässä fyysisessä iskussa ja muutenkin roolitukset ovat kohdillaan. Keoma on Johnny Guitarin ja Hurjan joukon kaunis äpärälapsi, jolla on vahva kiinnitys epiteettiin "tämän jälkeen ei yhtä hyvää spagua enää tehty." ****

56- Fidani: Quel maledetto giorno d'inverno... Django e Sartana all'ultimo sangue (One Damned Day at Dawn) (Kovo), Heikohko kaupunkispagu missä Jack Bettsin Django helppii Fabio Testin sheriffi- Sartanaa erinäisiä vihulaisia vastaan. Suurin heikkous tässä on semmoisen kattavan juonen puute, tässä lähinnä lässytellään löysiä löysien taisteluiden välissä. En muuten tiennyt, että Fidania on kutsuttu spagujen Ed Woodiksi... *1/2

57- Minnelli: Brigadoon (Lumottu laakso) (DVD-Re), PvB kiteyttää tästä kaiken oleellisen Kaipuun punaisessa hetkessä, mutta jos sen kiteytyksen koittaa vielä kiteyttää niin: Brigadoon on suuri elokuva juuri keinotejoisuutensa vuoksi. Se paljastaa muovisuudessaan sen kevyen asetelman vakavuuden kaikessa karuudessaan tuomalla hetken ja ikuisuuden mittakaavat rakkauden kontekstissa samaan elokuvaan paljaina. Ja Van Johnson on hyvä lusmuna sidekickinä. Kaunis ja herkkä leffa. ****

58- Tourneur: Berlin Express (Kovo), Realisminsa vangiksi jäävä (kuvattu tuhotun Saksan/ Berliinin raunioissa) ja siksi henkilöiltään piinallisen teennäinen pre- kylmän sodan juonittelu, missä koitetaan estää nasurippeiden nousua jaetun Saksan tuhkasta. Häviää Kolmannelle miehelle joka alueella. Mutta siitä huolimatta ihan miellyttävä kuriositeetti. Ja Robert Ryan on aina vaivan arvoinen. **

27. Menneiden sukupolvien varjot ***½

No voi rähmä, en huomannut että tämä olisi mennyt Orionissa (kiitos kavi.fi sivujen käsittämättömän hankaluuden paljastaa MITÄ VITTUA SIELLÄ OIKEIN ESITETÄÄN JA MILLOIN), joten katsoin areenasta surkulaadulla. Ivanin kuolema ‑jakso on ehkä hienoin kuvaus tuonpuoleiseen astumisesta mitä olen nähnyt.

28. Green Street 3 ***-

En tajua/muista miten tämä liittyy kahteen ekaan, ei varmaan mitenkään. Scott Adkins palaa West Ham “firma” Green Street Eliten pomoksi, mutta oikeasti haluaa lähinnä selvittää kusipää-broidinsa kuoleman. Vastassaan hänellä on Millwall-huligaanien pomo (Spencer Wilding, pahan näköinen walesilainen jätti, joka osaa potkiakin – Vinnie Joneskin saattaa jäädä toiseksi yrmyilyssä). Nykyään firmat ovat siirtyneet kaduilta tappelemaan syrjäisissä ug-turnauksissa, mikä on tietenkin tylsää, koska huligaanileffojen parasta antia perinteisesti on rellestys matsien liepeillä, junissa, pubeissa jne. Heikompi kuin eka, tokasta vaikea sanoa kun en jaksanut katsoa moista skeidaa kuin 20 mins aikoinaan. Perustoimintaelokuvana ihan siedettävä, parasta ja tyhmintä oli ehkä GSE:n fyssarääkkitreenit, joissa suuren osan ajasta lagersiepot opettelivat potkimaan joukolla maassa olevaa uhria edustavaa nyrkkeilysäkkiä lattialla! Adkins on liian hyväntahtoisen hölmön näköinen otettavaksi vakavasti huligaaniroolissa, mutta ihan ookoosti vetää kuitenkin (ja vähän malttaa rajoittaa kikkailua potkujen kanssa – paitsi loppuottelussa).