Mitä Elitisti-forumin väki katsoo 2015

Mogel & Paul: The D Train ***

Ymmärrän hyvin miksi elokuva on saanut hyvin jakautuneen vastaanoton. Onko elokuva draama vaiko komedia? Minulle tämä oli enemmän draama, johon on ynnätty arkikomiikkaa. Jack Black ja James Marsden on oiva aisapari.

Faqua: Southpaw ***

Draama ****

Treenaus **

Nyrkkeily ***

Gylleenhal & Whitaker on hyviä, kuten lähes aina mutta nyrkkeilyelokuvana jää valitettavasti vain keskikastiin. Kyllä näiden elokuvien suola pitäisi olla treenausosiot, jonka Southpaw jättää hyvinkin etäiseksi.

Alex Garland : Ex Machina (2015) ****

Suuren it-firman koodarinörtti valitaan testaamaan uutta ja kehittynyttä tekoälyä idylliseltä vaikuttavaan paikkaan firmansa boheemin pomon luokse. Unelmajobi osoittautuu kuitenkin luultua kinkkisemmäksi koska kaikki ei ole aivan silä miltä alussa näyttää. Onnistunut A.I. elokuva. 

Darren Aronofsky : Noah (2014) ***

Russel Crowe pääosassa jumalan valitsemana arkin rakentajana. Aronofskyn visiot ovat paikoin hulppeita mutta kokonaisuutena elokuva ei nouse sille tasolle mille se olisi parhaimmillaan voinut nousta.

Peter Yates : Bullitt (1968) ***½

Steve McQueen-klassikko, joka ei ole mielestäni aivan maineensa veroinen koska Yatesin ohjaus ei rakenna riittävää jännitystä elokuvan kokonaistunnelmaan ja välillä kerronta laahaa. Autotakaa-ajokohtaus on toki itsessään klassikkokamaa, sitä en kiellä.

Peter Yates : Mother, Jugs & Speed (1976) ***

En tiennytkään että tämä oli Bullittin ohjaajan elokuva. Bill Cosby, Harvey Keitel ja Raquel Welch yksityisen ambulanssifirman sekalaisena työporukkana elokuvassa joka yhdistelee komediaa ja myös synkempiä sävyjä. Cosby on tässä hyvässä vedossa, eikä muissakaan ole valittamista.

Rachid Bouchareb : Indigènes (2006) ***½

Pohjois-Afrikasta kootut Ranskan armeijan Toisen maailmansodan joukot vannovat emämaansa nimiin, mutta joutuvat kokemaan sodassa vääryyttä natsien lisäksi myös vallasväeltään. Sotadraama joka lähestyy aihetta uudesta näkökulmasta ja on työvoitto pitkälti hyvien mutta ei naamoiltaan kuluneiden näyttelijöidensä osalta.

Milos Forman : The People vs. Larry Flynt (1996) ***½

Hustler-miestenlehden perustajan Larry Flyntin taistelu sananvapauden puolesta moralisteja ja aikalaisia vanhoillisia arvoja vastaan. Woody Harrelson tuntuu nauttivan pääosassa ja Courtney Love on nappivalinta sleazyn vaimon rooliin. Lisäksi mukana on myös Edward Norton joka tekee kanssa hyvän roolisuorituksen. Ehkä tämä oli kuitenkin hieman liian pitkä kestonsa puolesta ja alkaa hieman toistamaan itseään. Muuten kyllä varsin jees.

sorsimus (30.8.2015 21:16)

187- Docter & Del Carmen: Inside Out (Leffassa), Pseudotieteellinen väliinputoajaleffa Pixarilta joka on aikalailla vähemmän onnistunut versio Finding Nemosta. Silti, tarinankerronnaltaan ihan sujuvaa perus Pixar laatua, mutta tästä ei oikein tiedä kenelle tämä on tarkoitettu. Pienet ei varmaankaan ymmärrä mutkikkaita aivotoiminnan mekanismeja toiminnan motivaatioina ja aikuisille tarjotaan puolivillaista keittiöpsykologiaa, jota ei tarvitse perustella kunnolla koska pitää taas laittaa hahmot juoksemaan seuraavaan paikkaan. Jos Inside Outia analysoisi (siis Freudilaisittain) voisi diagnosoida jonkinlaista skitsofreniaa. Tai ainakin identiteettikriisin... **1/2

Suurinpiirtein samaa mieltä, vaikka en ole Finding Nemoa nähnytkään ja tähditystä vähän nostaisinkin. Kertoo varmaan jotain psykologian asemasta "tieteenä", kun kaiken maailman kallonkutistajat tulevat julkisuuteen sössöttämään, miten tässä on totuudenmukaisesti kuvattu ihmismielen toimintaaa....

Matti Erholtz (30.8.2015 22:34)

Nabuhiko Obayashi: Hausu (1977) ***½


Kohtalaisen hämmentävää kamaa! Lieneeköhän ohjaajan muut filmit mistään kotoisin?

Ovat toki, tosin Obayashin parhaat elokuvat löytyvät fantastia/draama/komedian saralta. Omasta mielestäni paras on Futari (1991), jota lähemmäksi live action Hayao Miyazakia ei varmaan ole päästy. Myös Tenkousei (1982) on oikein hyvä. The Aimed School (1981) on ihan hyvä kans: natseja, tanssia ja avaruuteen sijoittuvia jaksoja.

Jeremias Rahunen (31.8.2015 21:45)

Peter Yates : Bullitt (1968) ***½

Steve McQueen-klassikko, joka ei ole mielestäni aivan maineensa veroinen koska Yatesin ohjaus ei rakenna riittävää jännitystä elokuvan kokonaistunnelmaan ja välillä kerronta laahaa. Autotakaa-ajokohtaus on toki itsessään klassikkokamaa, sitä en kiellä.

Hahaa, viimeinkin joku on samaa mieltä ettei Bullitt nyt ole niin kova tai toimiva leffa ollenkaan. 

92. R.O.T.O.R. ***⅓
Ei kyllä vastannut näissä piireissä esiintynyttä massiivista hypeä.. taikka supermageen julisteen luomaa mielikuvaa. Ehkä tämä kalkkuna kypsyy vasta useammilla katsomiskerroilla. 

93. American Guinea Pig: Bouquet of Guts And Gore ?
tästä tarkemmin myöhemmin

94. Baahubali: The Beginning ****
Jotain 300 ja Lord of the Ringsin väliltä, intialaisella faux-mytologialla. Niin eeppinen, että jo elokuvan metallisen logon nostamiseen tarvittiin armeijallinen elefantteja ja sotilaita. Virkistävästi tässä Intian (sisäisesti) eniten massia takoneessa megablockbusterissa näkyy tekijöiden inspiraatio jokaisessa kohtauksessa. Käsittämättömän coolit jaksot seuraavat toisiaan. LotR-maisesti tarina ei mahtunut yhteen 2h39min elokuvaan, joten nyt sitten odotellaan toista osaa, jonka pitäisi tulla ulos ensi kesänä. 

95. Her ****+
Fiksu ja mielenkiintoinen, kuten “kaikki” ovat sanoneetkin.

96. Mission Impossible: Rogue Nation ***
Unohdettava mutta sujuva, makeat lokaatiot. Varastaa hieman Sherlock ‑sarjasta (“puhuvat pommit”). 

97. The Turning Point **+
Tylsähkö, 90% sotastrategiakeskustelua kuvaava neukkuleffa vuodelta 1945. Övereimmässä sankarikohtauksessa kuoleva kommarisotilas raahautuu naama hiekassa yhdistämään upseerien puhelinlinjan katkenneet piuhat suussaan ja kuolee purren ne yhteen. Vähäiset taistelukuvaukset ovat osittain stock footagea ja osittain ilmeisesti leffaa varten komeasti räjäyteltyjä rakennuksia. Cannes-voittaja. 

98. Rituals ****-
Kanadalainen Syvä joki ‑kopsu, mutta slasher-twistillä. Parasta on aitouden tuntu, ja tosiaan, näyttelijät joutuivat rypemään joissa ja kallioilla juuri samalla tavalla kuin leffan viisi lääkäriä, jotka lähtevät Ontarion syrjäseuduille retkeilemään, ja telomaan itseään jonkun asettamiin ansoihin.

99. Amityville 3D ***-
Vain kaksi hyvää kohtausta: Nuorten spiritismi-kohtaus ja sitä seurannut vetisen tytön paluu taloon, sekä tietty hullu finaali jossa kaivosta tulee liekinheitinsuinen örkki. Muuten täysin turha. Katsoisin kyllä 3D:nä mielellään.. 

100. Masterblaster ****
Ah, vuoden sadas leffa oli erinomainen whodunnit- paintball slasher. Toinen toistaan briljantimpia hahmoja joista useilla vielä oma teemamusiikki. Älkää sekoittako paljon heikompaan Blastfighteriin. 

190- Box & Park: The Curse of the Were-Rabbit (Kovo Re-), Eka uusintakatselu sitten ensi-iltakierroksen. Hienohan tämä on edelleen, mutta ei kyllä tällä kertaa enää tuntunut viiden starban leffalta. ****

191- Carpenter: Dark Star (Kovo Re-), Carpenterin (ja Dan O'Bannonin) sympaattinen esikoispitkä pitää pintansa vuodesta toiseen. Poikkeuksellinen yhdistelmä slackerhuumoria, scifiä ja kauhua pienellä budjetilla toimii aikakaudelle tyypillisen pessimistis- nihilistisen pohjavireen maustaessa komediaa. ****

192- Scorsese: Shutter Island (Kovo), Näitä jälkipään Scorbia, tyyliä on tarjolla enemmän mitä sisältöä. Dennis Lehanen tekstiähän tässä taas kuvitetaan. Ylipitkähän tämä on ja sortuu loppupuolella selittelyyn, mutta lavastus ja mysteeri on toki kuvattu kiehtovasti. Jos tämä nyt sitten on osuva allegoria jostain merkityksellisestä niin multa ainakin meni ohi. **1/2

193- Wise: The Body Snatcher (Kovo), Val Lewtonin halpis... kauhuiluiksihan näitä on tapana ollu luokitella, mutta enempi menee psykologisen jännityksen puolelle. Ihan mallikas ja ytimekäs veto Skotlannin ruumiinryöstöistä, muttei kuitenkaan yllä sinne Curse of the Cat Peoplen maagisiin sfääreihin. **1/2

194- Brooks: Cat on a Hot Tin Roof (Kissa Kuumalla Katolla) (Kovo), Keskinkertainen filmatisointi Williamsin loistavasta tekstistä. Paul Newman on kyllä hyvä, mutta muuten mennään kesäteatterisuorituksilla ja ajoittain jopa rasittavuuden rajoilla. Brooksin ohjauksessa ei kuusama tuoksu eikä hikikään haise, steriilin puolelle jäädään. Parhaimmillaan tässä kuitenkin, muutamassa kohtauksessa, puolivälin paikkeilla päästään sille alueelle, mitä Williams- leffalta sopii odottaa, syvien psyykkisten totuuksien eteen. ***

195- Nourizadeh: American Ultra (Leffassa), Todella heikko toimintapätkä, jonka ainoana plussapuolena on Jesse Eisenberg. Kliseestä toiseen pompitaan innottomasti alusta loppuun, mutta suurin tragedia tässä on se, että Eisenbergin inhimillistämä päähahmon ei saa minkäänlaista uskottavaa vastavoimaa naurettavasti karrikoiduista vastustajista. Loppuratkaisun säälittävä konservatiivisuus (paremman termin puutteessa) on viimeinen naula jo aiemmin huolella suljettuun arkkuun. Yök. *1/2

196- Sidney: Pal Joey (Kovo), Klassiset laulunumerot (huikea Lady is a Tramp!) ja Sinatran loistava tulkinta nimiroolissa eivät riitä vetämään kuiville tätä hidastempoista ja väsyneenoloista musikaalidraamaa. Oma iki- inhokki Kim Novak "tulkitsee" roolinsa tutulla eleettömällä tyylillään ja jopa normaalisti karismaattinen Rita Hayworth on kuin unessa. Pettymys. **

Shocky (8.9.2015 02:01)

Jeremias Rahunen (31.8.2015 21:45)

Peter Yates : Bullitt (1968) ***½

Steve McQueen-klassikko, joka ei ole mielestäni aivan maineensa veroinen koska Yatesin ohjaus ei rakenna riittävää jännitystä elokuvan kokonaistunnelmaan ja välillä kerronta laahaa. Autotakaa-ajokohtaus on toki itsessään klassikkokamaa, sitä en kiellä.

Hahaa, viimeinkin joku on samaa mieltä ettei Bullitt nyt ole niin kova tai toimiva leffa ollenkaan. 

Luin jostain joskus, että Yatesin tarkoituksena oli eräänlaisella toimintaelokuvan prototyypillään vain tuoda esiin McQueenin kylmäkiskoinen ja fiilistelevän zenmäinen olemus mahdollisimman syvältä ruopaten, tämän toki tapahtuessa paljolti kerronnan kustannuksella vaikka leffa on varsin 70-lukulainen koruttomuudessaan. Jos siis kykenee katsoessaan sisäistämään ajatuksen, että metodinen, mutta muutoin varsin vähäeleisesti aina esiintyvä McQueen = Bullitt, ja Bullitt on kaikki kaikessa jokaista pientä elettä myöten, niin ehkä leffa toimii paremmin.

seagull (9.9.2015 16:50)

Shocky (8.9.2015 02:01)

Jeremias Rahunen (31.8.2015 21:45)

Peter Yates : Bullitt (1968) ***½

Steve McQueen-klassikko, joka ei ole mielestäni aivan maineensa veroinen koska Yatesin ohjaus ei rakenna riittävää jännitystä elokuvan kokonaistunnelmaan ja välillä kerronta laahaa. Autotakaa-ajokohtaus on toki itsessään klassikkokamaa, sitä en kiellä.

Hahaa, viimeinkin joku on samaa mieltä ettei Bullitt nyt ole niin kova tai toimiva leffa ollenkaan. 

Luin jostain joskus, että Yatesin tarkoituksena oli eräänlaisella toimintaelokuvan prototyypillään vain tuoda esiin McQueenin kylmäkiskoinen ja fiilistelevän zenmäinen olemus mahdollisimman syvältä ruopaten, tämän toki tapahtuessa paljolti kerronnan kustannuksella vaikka leffa on varsin 70-lukulainen koruttomuudessaan. Jos siis kykenee katsoessaan sisäistämään ajatuksen, että metodinen, mutta muutoin varsin vähäeleisesti aina esiintyvä McQueen = Bullitt, ja Bullitt on kaikki kaikessa jokaista pientä elettä myöten, niin ehkä leffa toimii paremmin.

Niin kauan, kuin itse olen lukenut kriitikoiden arvosteluja Bullitt on ollut lähes aina **** elokuva. Ei koskaan erinomainen.

Bullitt on tietysti jäänyt elämään modernin toiminnan merkkipaaluksi Mustangin ja Chargerin takaa-ajosta. Ei aikaisemmin oltu yhdistetty hyvän ja pahan mittelöä näin näyttävästi hevosvoimien avulla. Oli vielä tietoisesti valittu aikansa pahimpien kilpailijoiden upo uudet tuotteet. Tai sitten kaikki oli vain sattumaa ja McQueen ja Hickman vain valitsivat mieleisensä raudat.

101.

The Redsin Tower **½
kohta lisää etusivulla

102. salainen ***
kiinalaiset syö outoja asioita

103. Beyond the Black Rainbow ****+
Edelleen yksi 2010-luvun tykeimpiä tuotoksia, etenkin audiovisuaalisesti. Sentionautit tulevat!

104. Rooma, avoin kaupunki ***+
Cannes-voittaja. Natseja. Alkupuoli sekavaatylsää, loppupuolella vastarintameininki tiivistyy. 

105. Alleluia ***½
Fabrice du Welzin versio “the lonely heart killers” tositapauksesta, ja noudatteleekin sitä yllättävän tarkasti – mitä nyt nettideittailua ei tainnut olla vielä 40-luvulla. Näyttelijät hyviä, jotain mystiikkaa Welz taas tunkenut mukaan (aidossa tapauksessakin tosin äijjä harjoitti jotain magiaa). 

106. salainen ***½
velankerääjät vievät munuaiset ja sarveiskalvotkin

107. The Gods Must Be Crazy ***½
Se kokispulloleffa. Hyvällä, sympaattisella tavalla vanhentunut. Auton rikkinäisestä käsijarrusta ainakin otettiin kaikki mahdollinen huumori irti.

108. The People Under the Stairs ***½
Käänteinen Home Alone; skidille on viritelty ansoja taloon. R.I.P. Wes Craven. Onneksi on vielä toinen saman tapainen äijjä jäljellä eli Joe Dante.

109. Wassup Rockers *****
Vastoin kaikkea todennäköisyyttä resetoi aivot ja täyttää ne uudella inspiraatiolla. Kuin The Warriors, mutta latinoskeittarijengillä joka käyttäytyy kuin olisivat ottaneet reilun satsin rauhoittavia. Porukan harmiton skedehengailu paljastaa ympäristön rasistit, ja jopa taidepiirit innostuvat “meksikolaisesta Ramonesista”, tyyliin Wild Stylen Zoro. Charlton Heston / Clint Eastwood kohtaus etenkin nauratti. Larry Clark sai idean kohtaukseen mietittyään että mitähän Charlton Hestonkin, varmaan 30 vuotta hipelöinyt asetta takapihallaan ja toivonut että joku mamu ilmaantuisi tähtäimeen. Janice Dickinson kohtaus ruletti myös. Paras Larry Clark? 

110. salainen **½
trollaava alieni

111. Company of Wolves ****+
The Labyrinth + Schraderin Cat People + then some. Toimi kasarilla, toimii edelleen. Tietty entisenä belgianpaimenkoiran omistajana oli vaikea ottaa vakavasti sudet, joita "näyttelivät" juurikin ilmiselvät belgit. Harmi että uudemmat Neil Jordanit ovat verrattain tylsiä ja latteita, esim. toinen vähän samoilla alueilla vetelevä teos Byzantine.

112. The Visit (shyamalaman) ***+
Hahah, pidin. Aikamoinen twisti, ja karmivia kakkavaippakohtauksia. Aluksi vaikutti maailman raivostuttavimmalta pätkältä: ei pelkästään “found footage”, vaan LASTEN kuvaama found footage. Lapsinäyttelijät onneksi yrittävät tosissaan, ja oikeaan kauhuun voi identifioitua helposti: vanhukset ovat pelottavia, käyttäytyivät oudosti tai eivät. 


+ niin ja aiemmin Monstroid/Monster kelailemalla, ei helvetti.. perustuu alkutekstien mukaan tositapahtumiin. Monsteri näyttää tältä:

No niin, oltu foorumilta pois jonkin aikaa, mutta palataan asiaan pikku hiljaa. Viikonloppuna tuli tsekattua aussi-netflixin tarjontaa ja siellä olikin muutama mainio tärppi joita ei ainakaan jenkkilän NF:stä löydy.

Wake In Fright (aka. Kova loma, 1971)

Semi-unohdetun aussikirjailijan Kenneth Cookin esikoisromaanin hiekan, veren ja kengurun makuinen filmatisointi. Oleellinen merkkipaalu australiasessa elokuvahistoriassa, ohjaajan pallilla Ted Kotcheff. Opettaja lähtee joululomalle ja ajautuu ryyppäämään, pelaamaan uhkapelejä ja toteuttamaan kaikenlaisia muita hillittömyyksiä. No eihän siinä hyvin käy... Fatalistinen stoori on sukua Goodis-tyyppiselle ei-mitään-valoa-missään-parempi-vain-ryypätä ‑noirille, vaikka aurinko kuumasti paistaakin.

The Boys (1998)

Todenmakuinen kuvaus Sydneyn työttömyyskortteleissa asuvasta pikkurikollisperheestä. Sisältö: 90 minuuttia kaljan juontia, vittuilua, tappeluita, nalkuttavia ämmiä ja sen sellasta rempseätä meininkiä. Esim. brittiläisen realismin rikos-siipi on lähinnä Disney-kamaa tähän verrattuna. Hypnoottinen.

The Animal Kingdom (2010)

Tässäkin seurataan pikkurikollisperheen arkea ja vähintään yhtä vittumaista porukkaa tämäkin veljessarja on. Down Terrace kävi myös mielessä, eikä vähiten pirullisen äiti-hahmon takia. Tää tais olla levityksessäkin täällä päin. Harmi että jäi silloin väliin.

The Square (2008)

Uhhuh, todella genretietoinen noir-tarina, joka kuljtetaan vankalla ammattitaidolla alusta loppuun. Set up on tuttu n. miljoonasta elokuvasta ja romaanista: Rakastavaiset päättävät yhdessä ryöstää naisen aviomiehen (rikoksilla saadut) hillot itselleen ja karata. Täydellinen suunnitelma, mikään ei voi mennä pieleen... eipä tietenkään. Ja pikku hiljaa alkaa ruumispino kasvaa. Kombinaatiossa yhdistyvät maanläheinen aussimeininki ja perinnetietoinen noir – lopputuloksena täysosuma pessimistisen ja ihmisiä vihaavan noir-elokuvan diggarille.

197- Visconti: Senso (DVD Re), Upeasti kuvattu pukudraama, joka vasta loppuratkaisussaan etenee sille alueelle, mita sopii odottaa aatelishomokommari- ohjaajalta. Pateettinen nayttelemistyyli rasittaa ajoittain, mutta siedettavan mittainen melodraama etenee kylla vakuuttavalla tavalla kohti lopetustaan. Ei parhaita Visconteja, mutta silti kevyesti: ****

198- Rye: The Student of Prague (Prahan ylioppilas) (DVD Re-), Se varhaisempi mykkaversio. Teknisesti kompelo, mutta ajoittain aavemaisella tavalla kiehtova kauhuilu, missa opiskelija myy sielunsa paholaiselle ja joutuu sietamaan arsyttavaa doppelgangeria. ***

199- Allen: Irrational Man (Leffassa), Hyva moraliteetti Allenilta. Tassa on paljon Eric Rohmer meets film noir- meiningin charmia. Joaquin Phoenix paaosassa vetaa kiitettavan hillitysti ja Emma Stone on oivassa vireessa myos professoriinsa rakastuvana ylaluokan kissana. Kiinnostavasti Allen pyorittelee moraalifilosofisia perusprobleemeja, mutta lopussa ruuvi ei kiristy kunnolla, vaan loppupeleissa kateen jaa hieman puolivillainen maku. Vuoden paras silti tahan mennessa. ****

200- Chabrol: Que la bete meure (The Beast Must Die) (DVD), Hutaistunoloinen kostomoraliteetti, missa hit and run- onnettomuudessa poikansa menettanyt kirjailija alkaa etsimaan syyllisia. Murhamielella isukki soluttautuu kalmakuskin perheeseen, mutta todellisuus on monimutkaisempi, mita alkuperaisen suunnitelman mustavalkoinen asetelma antaa olettaa. Kuvaus ja leikkaus on kauttaaltaan viimeistelemattoman oloista ja lopussa sorrutaan sentimentaaliseen melodraamaan, mutta on tassa hetkensa etenkin alkupuolella. **1/2

201- DeSica: Miracolo a Milano (Milanon ihme) (DVD), Aukon paikkaus. Todella erikoinen komediafantasia Milanon koyhimmista, jotka perustavat hokkelikylan oljyesiintyman paalle. DeSica tyylittelee hienosti hauskoilla hahmoilla ja antaa mielikuvituksensa liitaa lastenkirjamaisiin sfaareihin sympaattisen yhteison taistellessa kotitantereensa puolesta. Kotikutoiset trikkiotoksetkin vaan lisaavat taman helmen charmia. ****

Holloway: Snake and Mongoose ****

Miehet tekivät marginaali moottoriurheilu drag racingille saman, kuin Raaka-Arska kehonrakennukselle ja Yksinäinen susi karatelle. Hienosti kuvattu ajankuva yhdistettynä toimivilla musavalinnoilla. Kukapa ei kersana olisi omistanut jonkun Mattelin luoman Hot Wheels lelun. Eikä välttämättä edes kersana.

Scott: Call Me King ***1/2

Uhoamista, räiskintää niin nyrkeillä, kuin aseilla koko rahan edestä. Pop corn vati eteen ja nauttimaan pariksi tuntia. Syvällistä sanomaa turha odottaa mutta who cares.

Stokwell: In the Blood ***1/2

Gina Carano on nainen paikallaan. Mixed martial arts toimii hyvin ja tehokkaasti. Ei nouse missään vaiheessa keskivertoa toimintaelokuvaa paremmaksi mutta vastaan tullessa ei kannata kuitenkaan missata. Trejo & Guzman hyvä ekstra pienissä sivurooleissa.

73. The Hobbit: The desolation of Smaug (netflix) *** Kivaa katsottavaa, mutta vaikea tästä on päästä mihinkään LOTR-fiiliksiin. Tai siis mahdoton.

74. Penquins of Madagasgar (netflix) **** Kauheeta kohellusta mutta onhan tämä toisinaan ihan ääneen naurattavan hauska!

Sitten dokkariputkeen, kiitos Docventures.

75. Citizenfour (yle areena) ***½ Leffan aihe on tärkeämpi kuin leffa on hyvä, vaikka kyllähän tämä kylmäävää kamaa on. Ja nyt kun Snowden paljastuu ihan oikeaksi eläväksi henkilöksi, joka on tietoisesti päättänyt tavallaan tuhota elämänsä tuomalla nämä asiat julkisuuteen, niin sekin tuo asiaan lisäarvoa. Mutta ehkä itse asia on liian suuri edes tajuttavaksi, vai miksi se on lähes vaiettu kuoliaaksi? Jokaista meistä voidaan kuunnella / seurata päivittäin, mutta kiinnostaako se meistä ketään?

76. Red army (yle areena) ***½ No enemmän tämä lienee Slava Fetisovin tarina, mutta kiinnostava totta kai. Olisin kyllä odottanut enemmän osallisuutta myös muilta tästä kaikkien aikojen viisikosta. Mitenkään ei myöskään kokeiltu kepillä jäätä CCCR:n mahdollisten dopingohjelmien osuudesta menestykseen, mutta sitähän ei jääkiekossa tapahdu.

77. The Red Chapel (yle areena) **** Kuumottavaa menoa Pohjois-Koreassa. Ambassodor-kaveri Tanskasta on kyllä kiinnostava tyyppi. Ja tekee varsin intensiivisiä dokkareita. Tämähän on useamman vuoden vanha, mutta toisaalta meno ei ole kai ainakaan muuttunut vähemmän absurdiksi Pohjois-Koreassa.

75. Citizenfour (yle areena) ***½ Leffan aihe on tärkeämpi kuin leffa on hyvä, vaikka kyllähän tämä kylmäävää kamaa on. Ja nyt kun Snowden paljastuu ihan oikeaksi eläväksi henkilöksi, joka on tietoisesti päättänyt tavallaan tuhota elämänsä tuomalla nämä asiat julkisuuteen, niin sekin tuo asiaan lisäarvoa. Mutta ehkä itse asia on liian suuri edes tajuttavaksi, vai miksi se on lähes vaiettu kuoliaaksi? Jokaista meistä voidaan kuunnella / seurata päivittäin, mutta kiinnostaako se meistä ketään?

Arguing that you don't care about the right to privacy because you have nothing to hide is no different than saying you don't care about free speech because you have nothing to say. Snowden, 2015 

Epäilen enemmän, ettei porukkaa vain kiinnosta tai ehkäpä ei osaa hahmottaa millaista olisi elää maailmassa, jossa tiettyjä tähän asti totuttuja vapauksia ei olisi.
 
Snowdenista on muuten ilmestynyt juuri Luke Hardingin kirjoittama uunituore kirja suomeksi. Greenwaldinhan taannoinen kirja ilmestyi myös samantien Suomessa kuin kirja yleensäkin tuli maailmalla ulos. Tietoa olisi kyllä käsillä vaikkei ihan Guardiania kiinnostaisikaan seurata. Greenwaldin kirjassa on noita dokumentteja sepustettu jonkin verran; on suhteellisen absurdia nähdä tavallisia powerpointteja, joita on kuvitettu officen tökeröllä clipart-kirjastolla ja jossa sisältö on sitten kuivan toteavaa jostain pyrkimyksestä valvoa kaikkea liikennettä.

Dokkarin hienous on oikeastaan ehkä se sattuman oikku, että se saatiin kuvattua purkkiin ilmiannon alkaessa. Miten tahansa käykin, niin historiaan jää hieno ja inhimillistävä dokumentti juuri siltä hetkeltä kun kaikki räjähti. Dokkari omalta osaltaan ehkä estää tarkoitushakuista lokaamista. Jos vertaa tyyppiä esim. Assangeen, niin onhan nuo ihan eri planeetoilta.

Totta. Kun Snowdenista ekan kerran kuulin, mieleen pompsahti Assangen kuva, joka ei ole omiaan herättämään sympatiaa. Siinä dokumentti onnistui erinomaisesti että se inhimillisti henkilön ihan tavalliseksi tyypiksi, joka ei halunnut olla hiljaa tällaisesta pikku kuprusta. Täydellisessä maailmassa Snowden olisi juhlittu globaali sankari, tässä missä me asutaan se on pakolainen Moskovassa (?).