Sonny Chiban televisioura on niin laaja, että se ansaitsisi oman artikkelisarjansa, mikäli vain olisi aikaa katsoa Chiban koko tuotanto läpi. Tällä kertaa tyydymme näyttelijän televisioviihteen yleiskatsaukseen sekä 70‑luvun karate‑ ja etsiväsarjojen tarkempaan tutkailuun.
Chiban televisioura starttasi supersankariseikkailulla New Seven Color Mask (1960). Nuorekas Chiba esitti sarjassa seitsemän valeasua omaavaa nerokasta etsivää, joka kykeni muuntautumaan lyömättömäksi supersankariksi. New Seven Color Mask sai myöhemmin samana vuonna hupaisalta kuulostavaa jatkoa sarjalla Messenger of Allah (1960), jossa Chiba esitti valkoiseen turbaaniin pukeutuvaa supersankaria Lähi-idän aavikoilla! Tämänhetkisen tietämyksen mukaan Messenger of Allahin negatiivit ovat kuitenkin hukassa, ja ainoa nähtävillä oleva materiaali löytyy pari ensimmäistä jaksoa yhteen kutovasta elokuvaversiosta.
60‑luvun edetessä Chiban kasvot kävivät yhä tutummiksi televisioyleisöille. Chiba esitti muistinsa menettänyttä sokeaa judotaistelijaa sarjassa 5th Level Darkness (Kurayami godan, 1965–1966) ja teki lukuisia pienempiä rooleja muissa sarjoissa (esim. Japan National Railway Inspector #36, 1962–1967). Televisiotuotantojen määrää hillitsi ainoastaan Chiban samanaikainen elokuvaura: vuoden 1966 loppuun mennessä Chiballe oli kertynyt jo yli 50 valkokangaskrediittiä sitten hänen debyyttinsä vuonna 1961.
60‑luvun käännekohta koitti vuonna 1968, jolloin starttasi Japanin salaisen poliisin eliittiryhmästä kertova ikivihreä Key Hunter (1968–1973). Jaetun pääosaroolin ohella Chiba sai vastuun sarjan toimintajaksojen suunnittelusta, mikä ajoi hänet perustamaan oman elokuvakoulunsa Japan Action Club (JAC). Viisi vuotta jatkunut sarja nosti Chiban ennennäkemättömään televisiosuosioon ja siivitti hänet sille toimintapolulle, josta mies tänä päivänä tunnetaan. Vaikka sarja piti Chiban kiireisenä, esiintyi hän myös valkokankailla Key Hunteria sivunneissa toiminta- (Yakuza Deka, 1970) ja poliisifilmeissä (A Narcotics Agent's Ballad, 1972).
Key Hunterin päätyttyä vuonna 1973 koitti Chiban uran mielenkiintoisin ja hektisin vaihe. Chiban valkokangassuosio oli huipussaan miehen esiintyessä samanaikaisesti sekä rikos- että kamppailulajifilmeissä, joista varsinkin viimemainittuja tuotettiin hurjalla tahdilla. Toei ei kuitenkaan tyytynyt poliisi‑ ja karaterooleissa loistaneen tähtensä hyödyntämiseen pelkästään valkokankailla, vaan samaa kamaa piti saada myös televisiokatsojien ulottuville.
70‑luvun karate‑ ja etsiväsarjat
Chiballa oli vuosina 1974–1976 oma televisiosarjapaikkansa Toein yhteistyökumppanin NET‑kanavan iltaohjelmistossa. Viiden tuotannon laajuinen sarjaputki starttasi erinomaisella karatetykityksellä The Bodyguards (1974). Sitä seurasi pienellä viiveellä letkeä toimintaviihdyke The Gorilla Seven (1975), josta lähtien katsojat pääsivät nauttimaan Chiba-viihteestä lähes yhtäjaksoisesti vuoden 1976 lopulle saakka. Viiden sarjan kokonaisuuden täydensivät poliisijännärit Blazing Dragnetin (1975–1976) ja Emergency Line (1976) sekä perhedraama Nanairo tongarashi (1976). Viime mainittua lukuun ottamatta kaikkia sarjoja voidaan myös pitää JAC‑tuotteina, sillä Chiban lanseeraama stunt-miesten armeija vastasi jaksojen toiminta-annista.
Chiban toiminta‑ ja etsiväsarjoja sävyttää niiden keskinäinen linjattomuus. The Bodyguards on helppo nähdä näyttelijän väkivaltaisten karatefilmien televisioversiona, joka ei jää elokuvista jälkeen muuten kuin pahimman eksploitaatiokuvaston osalta. The Gorilla Seven oli hengeltään huomattavasti kepeämpi, jopa rasittavissa määrin. Paluu ruotuun nähtiin toimintakuvastoa harmittavasti vähentäneen Blazing Dragnetin sekä haudanvakavalla ilmaisulla ihastuttaneen Emergency Linen merkeissä. Niin hyviä kuin osa sarjoista olikin, ei tekijöillä vaikuta olleen selvää kuvaa siitä, mitä yleisö halusi.
Haparoivasta otteesta katsojiin kertoo myös sarjojen tuotantolaajuus. The Bodyguards ja The Gorilla Seven olivat molemmat 26‑jaksoisia, mikä oli 70‑ ja 80‑lukujen Japanissa vakiosetti. Sitä pidempään jatkuivat ainoastaan erityisen suositut sarjat. Perusmenestyksien kohdalla käytäntö oli koota samat tekijät koolle uuden sarjan merkeissä. Näin tapahtui Chibankin kohdalla, mutta sarjat olivat pituuksiltaan laskusuhdanteisia. Blazing Dragnet jäi 14 jaksoon, eikä Emergency Lineä tuotettu kuin 10 episodia. Hieman ironisesti niitä seurannut keittiödraama Nanairo tongarashi ylsi 21 jaksoon.
Chiban aktiiviura karate‑ ja etsiväviihteen parissa kesti vuoden 1976 tuntumiin saakka sekä valkokankailla että televisiossa. Molemmissa formaateissa käynnistyi uusi luku 70‑luvun lopulla Chiban siirryttyä samuraiseikkailujen pariin, jossa hän saavutti etenkin television puolella massiivisen suosion. Näiden käsittely jääköön kuitenkin seuraavaan kertaan, sillä nyt on aika perehtyä 70‑luvun karate‑ ja etsiväsarjoihin!
