Tatu Piispanen

Sister Street Fighter (1974)

Ohjaaja:

• Kazuhiko Yamaguchi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kazuhiko Yamaguchi

Ennen Enter the Dragonia (1973) Japanissa ei käytännössä ollut karate-elokuvan genreä. Bruce Leen räjäyttäessä pankin paikalliset tekijät eivät kuitenkaan paljoa aikailleet kotoperäisien tuotantojen kankaalle saattamisessa: vuonna 1974 ensi-iltaan ehti jo tukeva nipullinen mättämistä, johtotähtenään Shinichi "Sonny" Chiban ikimuistoisen väkivaltainen The Street Fighter.

Sister Street Fighterin konsepti on pääteltävissä suoraan sen nimestä: Chiba-hitin kaltaista totaalibrutaalia karate-pieksentää naispuolisella pääosalla. Hongkongin Angela Maon palkkaamisen epäonnistuttua elokuvan koreografiksi ja stunt-koordinaattoriksi värvätty Chiba suostutteli Toein tuottajat Kineo Yoshiminen ja Kenji Takamuran ottamaan tilalle henkilökohtaisesti valkokangaskuntoon kouluttamansa Etsuko Shihomin.

Nuoren ja viattoman näköisen Shihomin sijoittaminen Sister Street Fighterin muutoin suoraan Toein aikakauden pinky violence ‑törkyilyistä lainatun, veren ja paljaan pinnan kyllästämän maailman keskelle iskemään kalloja pirstaleiksi muodostaa ison osan elokuvan viehätyksestä. Lisäksi Shihomi suoriutui elokuvasta ilman sijaisnäyttelijöitä, mikä lisää katsomiskokemuksen riemua entisestään. Taidokkaalla nunchakun pyörityksellä show'n aloittava Shihomi etenee esittelemään osaamistaan mm. sai‑parin kanssa ja toteuttaa muutaman erittäin vakuuttavan stunt-tempauksen.

Pääosan esittäjän lisäksi Sister Street Fighterin mainetta on mittavammin kasvattanut tietysti sen äärimmäinen, kaikki vertailut The Street Fighteriin täysin kestävä väkivaltaisuus, joka Shihomin ulkoiseen olemukseen kytkettynä synnyttää suorastaan perverssin ällistyttävyyden yhtälön. Tuntee todella kokevansa jotain ainutlaatuista, kun pääsee todistamaan tyttömäisen hurmaavan Shihomin pahoinpitelevän hämmentävän rumia korstoja mm. upottamalla useammankin erilaisen taisteluvälineen syvälle muutaman päähän. Hurmetta suihkuaa paikoin kuin chambara-elokuvissa villeimmillään. Vielä astetta groteskeimmilla leveleillä liikutaan, kun Shihomi vääntää huono-onnisen vastustajan niskat nurin 180 astetta, minkä jälkeen verta oksentavaa, nurinkurista päätä kannatteleva ruumis vielä kävelee "takaperin" alas portaita ennen lopullista kopsahtamistaan.

Sister Street Fighterilla ei ole juonellisesti tai muutenkaan mitään varsinaista tekemistä The Street Fighterin kanssa, vaan nimi on Japanin ensimmäisen karate-menestyksen mainetta hyödyntävää puffausta. Konkreettisempaa vetoapua saadaan Sonny Chiban mainiosta cameo-esiintymisestä. Hänen Hibiki Kawasaka ‑hahmollaan ei ole todellisia Takuma Tsurugi ‑yhteyksiä, ja Shorinji Kempo ‑univormussaan tämä muistuttaakin enemmän Killing Machinen (1975) Doshin Soa. Kawasakan otteet ovat kuitenkin riuskaa Tsurugi-koulukuntaa sisäelimet ulos mahasta pursottavine täsmäiskuineen, eivätkä Chiban huomattavasti Shihomia nopeammat ja voimakkaammilta näyttävät liikkeet aseta taistelijasisartaan huonoon valoon, kuten vähemmän viehättävän pääosittajattaren kanssa olisi voinut käydä.

Maon kyydistä tippumisen ei katsottu vaativan minkäänlaista käsikirjoituksen tarkastusta, vaan Etsuko Shihomi näyttelee Hongkongissa työskentelevää, puoliksi japanilaista, puoliksi kiinalaista erikoisagentti Koryu Leetä (dubatussa versiossa Tina Long), joka lentää Jokohamaan tutkimaan huume-etsivänä ahkeroivan veljensä Mansein (Hiroshi Miyauchi) katoamista. Paikan päällä selviää pian, että Mansein on kaapannut muuan runsaslukuisella taistelija-armeijalla selustansa turvaava rötösherra nimeltä Kakuzaki (loistavan liero Bin Amatsu), joka pitää poikapoloa vankina luolastossaan ja piikittää tähän isoja määriä heroiinia. Luonnollisesti Kakuzaki on vastuussa myös Japanin laajamittaisimmasta huumeiden salakuljetusbisneksestä...

Sister Street Fighter sijoittuu sarjakuvamaisen värikkääseen vaihtoehtotodellisuuteen, joka on vielä The Street Fighter ‑trilogian maisemia tyylitellympi. Parasta tässä vinksahtaneessa maailmassa on älyvapaan persoonalliset vihollishahmot, jotka esitellään harjoittelemassa Kakuzakin kartanon pihalla, isännän loikoillessa uima-altaansa reunalla naistenpalvelijoiden hellimänä: konnien rivistöön lukeutuu muun muassa ison kilven taakse piiloutuva, myrkkynuolten puhalteluun erikoistunut keesipääsoturi, seitsemän leopardinnahkaan verhoutunutta thaimaalaista kickboxing-amatsonia sekä Eva Parrish, Australian naisten karatemestari. Angela Maon jäljet näkyvät paitsi päähenkilössä, myös useassa tarinan Enter the Dragon ‑lainassa, joista näkyvimmät ovat Kakuzakin Mr. Han ‑fiksaatiot huumekokeista veitsikoura-apuvälineeseen.

Jos Sister Street Fighter jää jollain tasolla riittämättömäksi, niin arvattavasti puutteet voi löytää tarinan heppoisuudesta. Etsuko Shihomi taisteluineen riittää kuitenkin sisällöksi paremmin kuin hyvin ja eteenpäin ryskitään yskimättä. Osittain jopa juoneensa varsin vähäisesti tukeutuvan luonteensa ansiosta Sister Street Fighter on erittäin tehokkaasti kulutusta hylkivä kamppailueksploitaatioklassikko, joka ansaitsee kunniapaikan sekä karate‑ että naistoimintaelokuvien parhaimmistojen listauksilta. Söpöys ja väkivalta eivät ole koskaan yhdistyneet yhtä vastustamattomasti.