Komediasarjojen eliitti

Son of the Beach on kyllä hieno sarja. Tuo vol.2 on vielä hankkimatta, mutta sieltä muistuu ainakin mieleen erinomainen "Saturday night queefer" jakso. Eikä tuo maksaisikaan kuin noin 20 taalaa...

Komediasarjaeliittiyleissivistystä on tullut paikkailtua viime aikoina.

The Thick Of Itin kaikki tähänastinen matsku löytyy yhdestä dvd-boksista, jota näyttää saavan Playlta silloin tällöin 10 eurolla. Series 3 panee lisävaihdetta päälle niin, että kaukosäädinsormea täytyy alinomaa lepuuttaa joko pausella tai rewindillä: juttuja menee ohi jatkuvasti. Luojan kiitos tämä hektinen meininki on tekstitetty. Kun ei tiedä mitään brittipolitiikan koneistoista, tästä putoilee vähän väliä väkisinkin, muttei se pääse häiritsemään lainkaan, kun vittuiluhuumorin taide on viety niin täydelliseen potenssiin, että juoni jää täysin toissijaiseksi. Ja tosiaan: viimeaikaisten mellakoiden valossa tämä sarja saa aivan uuden, puolitraagisen lisätason. Eli kun ihan joka paikassa perseillään näin, niin ei ole ihme, että näyteikkunat heläjävät ja autot palavat. Perhana kun saataisiin Suomeenkin tuommoinen Malcolm Tucker. Ei Raimo Sailaksella pahemmin henkseleitä paukutella.



Chappelle's Show:n boksin kurssi näyttäisi tällä hetkellä olevan 11 ja puoli euroa. Ei paha, ei ollenkaan paha. Mikäli ei perusta hiphop-skenestä (<-- musaesityksistä suurin osa poistettu tekijänoikeussyistä), voi boksin ostaa hyvillä mielin. Lisäksi muutama pikselöity tissi löytyy "uncensored" ‑leimasta huolimatta: ilmeisesti nuo sensuurit ovat olleet läsnä alusta asti... Chappellen kama on omiin silmiini hyvin vaihtelevaa, esim. Charlie Murphyn seiskapäivää-sisäpiirijutut joko iskevät tai eivät. Korista pelaava Prince on toki klassikko. Molemmat kaudet ovat joka tapauksessa mainioita, ja USA:n sketsiviihteen aateli on mustan miehen käsissä, piste. Boksista löytyvät myös artefaktit keskenjääneeltä kolmoskaudelta. Silläkin on hetkensä, mutta melkolailla aikaansasidottua raakiletta ja itsetilittävää spedeilyä on matsku. Mielestäni oli myöskin tyylitöntä antaa koko sarjassa viimeinen sana yleisön mustalle matamille, joka vaahtoaa, että sillä, mitä Dave Chappelle "sanoo", ei ole väliä, pääasia on, että hän saa meidät nauramaan. Mitäpä jos tukehtuisit MADTv:hesi, stupid bitch.

The Office (US) – 4. Kautta takana. Enkkuversion katsomisesta on aikaa joten vertailu on hakankalaa. Mutta tykkään kyllä Carellista ja kumppaneista ihan sikana ja sarja naurattaa ihan ääneen. Jos jotain vertailua niin Carellin esittämä Michael Scott ei ole samalla tavalla piilomulkero kuin Gervaisin David Brent. Scott on ajattelematon törppö eikä välttämättä uppoa alkuperäisen sarjan faneihin. Mutta jenkkiversiossa kun on moninkertainen määrä jaksoja alkuperäiseen verrrattuna on myös paljon herkullisia sivuhahmoja. Rainn Wilson on sivuroolissaan mainitsemisen arvoinen.

Janne Timonen ( 10.3.2010 12:38)

Arrested Development on varsin hilpeä show. Tuli telkusta nimellä Sukuvika.

Uutta kautta ja leffaa pukkaa. Sarjan kolme kautta olivat kyllä todella hyvä kokonaisuus, toivottavasti uudet jaksot vetävät niille vertoja. Uutinen tässä.

Subi näyttää esittävän

Harry & Paul:ia. Tuotakin on näemmä ehditty tehdä kolme kautta. Harry Enfieldiä ei vaan oikein millään nappaisi huolia näkökenttään, mutta toisaalta luulisi, että aisapari Paul Whitehouse soisi edes muutamat irtohörähtelyt. Mutta kun ei jaksa keskellä yötä kukkua tämän takia hereillä. Olisiko täällä sarjaa/sarjan nähneitä: kannattaako tuo katsoa edes kerran?

QCine ( 8.11.2011 22:54)

Subi näyttää esittävän Harry & Paul:ia. Tuotakin on näemmä ehditty tehdä kolme kautta. Harry Enfieldiä ei vaan oikein millään nappaisi huolia näkökenttään, mutta toisaalta luulisi, että aisapari Paul Whitehouse soisi edes muutamat irtohörähtelyt. Mutta kun ei jaksa keskellä yötä kukkua tämän takia hereillä. Olisiko täällä sarjaa/sarjan nähneitä: kannattaako tuo katsoa edes kerran?

Toihan tuli sunnuntaina ihan alkuillasta, ei siinä tarvi paljon kukkua.



Mulla on myös antipatia Harry Enfieldia kohtaan, en aio katsoa yhtään sarjaa missä mies esiintyy. Men Behaving Badlyn eka kausi poislukien.

Humphrey Bogart ( 10.11.2011 10:44)

Mulla on myös antipatia Harry Enfieldia kohtaan, en aio katsoa yhtään sarjaa missä mies esiintyy. Men Behaving Badlyn eka kausi poislukien.

Harry & Paulin eka kausi (2007) oli ehkä aavistuksen odotetunlaista parempaa settiä, mikä ei tietenkään ole paljon. Enfieldin edellistä Suomessa esitettyä show'ta sata kertaa parempi joka tapauksessa. Hit or miss ‑linjoilla mennään, parhaat jutut ovat kyllä hyviä, mutta helmasynniksi muodostuu toisto ja vakiohahmojen juttujen varioinnin suht täydellinen puute. Huonoimmat jutut ovatkin sitten matalan riman halpahintaista paskaa, joiden kohdalla käy sääliksi Paul Whitehousea. Esim. Laurel & Hardy ‑parivaljakon Brokeback Mountain on ideana hulvaton, mutta toteutus täysin ala-arvoista lad-crappia.

Tänään alkaa kello 19 subtv:ltä

That Mitchell & Webb Look:n kolmannen kauden jaksot. En enää muista, kärsikö toinen vai kolmaskausi sarjassa pienen notkahduksen tasaisuudessa mutta suositeltavaa joka tapauksessa.

Sangen osuvasti nimetty

At Last Smith & Jones (volume one) tarjoaa parin dvd:n verran kokoelmajaksoja "Lunta tupaan" ‑kausilta 1-4. Takavuosina Not the Nine O'Clock Newsin samanlainen julkaisupolitiikka petti monet fanit, ja varmasti nytkin monet S&J ‑friikit jäävät kaipaamaan täysiä kausibokseja. Mutta tämä ratkaisu saattaa olla yllättävän mielekäs, sillä mielestäni häkellyttävän suuri osa 80-luvun brittiviihteestä on menettänyt hohtoaan sellaisella huonolla tavalla, mikä tuli eniten ilmi Naked Video- ja Spitting Image ‑dvd:itä katsoessani parikolme vuotta sitten. Eli nykyisin jo väsyttävät Thatcher-kritiikit saakin puolestani kernaasti saksia minimiin, kiitos.



Eiköhän Smith & Jones kuitenkin ole 80-luvun brittisketsiviihteen parhaimmistoa. Erittäin karismaattinen parivaljakko hallitsee hienosti sekä pelleilyn että pokkanaamaroolit, rytmityskin on hallussa. Klassiset "naamat vastatusten" ‑dialogit ovat hienosti kirjoitettuja. Railakkaampi matsku pysyy vaikuttavalla tavalla hallinnassa, sortumatta hale&pacemaiseen oi!-kansan viihdyttämiseen. Käsikirjoittajia on tuttuun tapaan noin tiu. Tietenkin jotkut ideat ovat väkisinkin väsähtäneitä, mutta vastineeksi kokoelmiin on valittu myös yllättävän hämärää, pythonismin puoleen kumartavaa kamaa.



Kyllä tämä jossain määrin puolipakko-ostos on ainakin x-sukupolvelaisille brittikomiikan ystäville. Englanninkieliset tekstit löytyvät, ja hintakin on tällä hetkellä vain säälittävät 4,5 euroa Playlla.

BBC:n

Not Going Out ‑sitcomista on ollut yllättävän vähän juttua missään. Ilmeisesti sarja ei ole saanut suomenkielistä nimeä, eikä sitä ole esitetty Suomessa kuin MTV3:en maksukanavalla? Eka kausi tuli katsottua, ja eivätköhän nuo kaikki neljä tähänastista kautta tule vahdattua dvd:ltä, tekstitysten puutteesta huolimatta. Meinaan vaan, että sarjan primus motorin eli Lee Mackin englanti on senverta tanakkaa, että vitseistä missaa puolet. Mackin aisaparina on tuolla stand-up ‑puolella hehkuttamani Tim Vine, ja parivaljakko on kyllä niin sympaattinen ja keskinäistä kemiaa tirsuava, että se riittää kannattamaan heppoisammatkin juonet. Eivätkä ne muutenkaan yritä mitään rakettitiedettä tai inceptioneja olla: Not Going Outin vahvuus on mielestäni "perustoimivuus", jonka puitteissa voi olla napakka ja oikeasti hauska ilman, että tarvitsisi äityä HooBOiluun. Hyvällä tavalla perinteisten komediasarjojen eliittiä, kyllä.



Edit 2.3.12: Kaikki neljä tähänastista kautta on tullut nyt vahdattua dvd:ltä, tekstitysten puutteesta huolimatta. Kakkoskausi toimii vielä, Miranda Hart on mainio supporting actress ‑komedienne. Mutta kolmoskaudella väsähtää. Nelonen ottaa hieman ryhtiä peliin, mutta juonilta olisi ehkä toivonut enemmän Mack/Vine ‑akselin verbaalinokkeluutta ja muutenkin jalkojen pysymistä maassa. Lisäksi komedian + draaman mikstuura on silmiinpistävästi hakusessa. Tapahtumia vaivaa paikoin harmillinen kuluneisuus ja ennalta-arvattavuus. Ihmettelen, jos tätä tehdään lisää, onneksi sarja saa kuitenkin ihan miellyttävän lopetuksen. Eli puoliksi perinteisten komediasarjojen eliittiä, ehkä.

Tuli juuri katsottu Psychovillen Halloween-spessu, joka sijoittuu kahden kauden väliin. Ja täytyy sanoa, että kyseessä oli yksi parhaista spessuista mitä olen koskaan nähnyt. Hahmoille on otettu melkoisia vapauksia sarjaan verrattuna, mutta mitä moisesta kun kerran kyse on Halloweenista. Pienistä kauhutarinoista kasattu kokonaisuus pyörii mallikkaasti ensimmäisen sarjan mielisairaalan ympärillä. Episodeista uskomattomin on ehdottomasti Mr. Jellyn petikokemus, joka sai kirjaimellisesti tippumaan penkiltä.

Sitten vain toisen kauden kimppuun pikavauhtia.

Australialaisen

Micallefin ykköskausi tuli viimein nähtyä. Kakkos- ja kolmoskausien uusintakatseluiden myötä olen tunnustanut show'n epätasaisuuden, mutta siitä huolimatta parhaat jutut ovat niin jumalattoman nerokkaita, että tällaisenaankin sarja yltää meikäläisen eliittikastiin kevyesti. Micallef/Hope/Greenslade/Hammond ‑kvartetin jäljestä näkyy spontaani komediantekemisen ilo, ja sangen erityyppiset näyttelijät tukevat toisiaan esimerkillisesti. Kyllä tämä kengurumaan ylpeys ansaitsisi ehdottomasti Eurooppa-/Suomi ‑dvd-julkaisunsa.



Ykköskausi on kokonaisuutena kieltämättä hieman haparoivaa hakemista, ja alkuvaiheessa homma on jopa kankeaa. Mutta jostain nelosjakson paikkeilta lähtee potkimaan tutulla tavalla. Pöljien ja surrealististen pokkanaama-gagien parhaimmisto tulee hihityttämään vielä kauan. Ja joka tapauksessa kausi elää koko ajan ja tarjoaa vaihtelua: jaksosta toiseen toistuvia vitsijatkumoita on hyvin vähän, ja nekin ovat mainioita, etenkin maailman pelottavin uutistenlukija Jim, joka varmasti on aiheuttanut monelle aussimukulalle kunnon traumoja.







Ilman muuta suositeltavaa kamaa. Harva sketsisarjahan on pelkkää timanttia, Micallefin suvannot luulisi antavan hiukankin pythonismeista pitävä katsoja anteeksi vaivatta.

Areenan kautta tuli vastaan

Funny or Die Presents, joka mielestäni on oikein edustava osoitus siitä, että kyllä jenkit halutessaan osaavat muutakin kuin threestoogesia. Erilaisista segmenteistä koostuva sarja sai alkunsa HBO:n ostettua osuuden Will Ferrellin ja Adam McKayn funnyordie.com ‑nettisaitista. Pelkäsin USA:n sketsiviihteen olevan edelleen mustan miehen (Dave Chappelle) varassa, ja toki nytkin sorrutaan paikoin MADtv:mäiseen ylinäyttelyyn, tarpeettomista HBO-ylilyönneistä puhumattakaan, mutta hölmöilyjen lomasta löytyy kirkkaita helmiä.. Jonkinlaisen klassikon aseman taitaa jo nyt olla saanut sketsijatkumo "Drunk History", jossa historia-asiantuntija juotetaan känniin, minkä jälkeen niminäyttelijät tulkitsevat hänen höpinänsä täydellisellä (tietokoneavusteisella?) huulisynkalla.



Ilahduttavan terävää ja paikoin rohkean haastavasti rytmitettyä settiä. Funny or Die ansaitsee olla enemmän kuin pelkkä netti-ilmiö.

Jaa, Kalle Kinnunen ainakin lyttäsi tuon Funny or Dien täydellisesti Tv-Maailmassa, enpä jaksanut sitten perehtyä asiaan.

Kyllä tuota Funny or Die:ta voi suositella. "Drunk Historyn" lisäksi "Playground politics" oli aika hyvää settiä. Sellaista tasaisen hyvää pöljäilyä.