Komediasarjojen eliitti

DVD:ltä tuli katsottua

Ihmebantu. Yksin parhaista kotimaisista sketsisarjoista. Ehkä vähän liikaa Julmahuvia, näyttelijöiden kierrätystä, muutamia liian "perinteisiksi" jääviä sketsejä ja Jamia. Mutta muuten toimi aivan täysillä. Loppujen lopuksi tuntuu että sarja olisi tarvinut enemmänkin kuin 7 puolituntista jaksoa. Jotenkin jäi vähän keskeneräinen maku, ehkä tarkoituksella sillä Ihmebantussa tuskin haettiin mitään Studio Julmahuvi tyylistä ympyrä sulkeutuu lopetusta.

QCine ( 7.1.2010 17:50)

Psychoville katsottu. Seitsemän jaksoa, ja käsitykseni mukaan lisää ei tule. Hyvä ratkaisu, jos. DVD:ltä löytyvät brittitekstit.



Tämä on fiilispohjainen, hahmovetoinen mysteeri, joka hallitsee rankat elementtinsä tyylillä. Sanoisin jopa, että Psychoville edustaa oikeinkin perinteistä, brittiläistä mustaa huumoria. Käänteitä löytyy sen verran, että varmasti tekijät tieten tahtoen ovat halunneet kiusata ylivaativia, kaikennähneitä besserwisser-arvaajakatsojia, jotka käyttävät energiansa sen julkituomiseen, mitä seuraavaksi heidän mielestään varmaan tapahtuu.



Upea tunnelma, upea musiikki, kääpiöitä, klowneja, kliseille nauramista. Paras ‑itse asiassa täydellinen- hahmo oli kuitenkin Dawn Frenchin kaheli hoitsu, jonka olemukseen tiivistyvät täydellisesti hoitoalalla työskentelevät "äidilliset" ääritapaukset, joiden tekemisistä Suomessakin on saatu viime aikoina lukea.



Luulenpa, että Psychoville on semmoinen sarja, jota tämän hetken lapset peräänkuuluttavat 20 vuoden päästä, tyyliin "Luvatta katottiin semmoista sarjaa jossa oli se pelottava nukke ja sokea mies ja..." Ainakin toivottavasti. Mainio sarja!

Katsoinpa itsekin tämän tuossa jokin aika sitten. Suoraan vielä yhdeltä (pitkältä) istumalta, jolloin tarinoiden kyydissä pysyi ainakin kunnolla mukana. Todella vinoa ja mustaa huumoria, etenkin Mr. Jelly vs. Mr. Jolly oli riemastuttavaa tarinointia.



Sarjaan on muuten kuvattu nyt kuuden jakson pituinen toinen kausi, jonka pitäisi tulla ulos "kevään 2011 aikana". Sitä odotellessa...

MiR ( 4.3.2011 13:19)

QCine ( 7.1.2010 17:50)

Psychoville katsottu. Seitsemän jaksoa, ja käsitykseni mukaan lisää ei tule. Hyvä ratkaisu, jos. DVD:ltä löytyvät brittitekstit.



Tämä on fiilispohjainen, hahmovetoinen mysteeri, joka hallitsee rankat elementtinsä tyylillä. Sanoisin jopa, että Psychoville edustaa oikeinkin perinteistä, brittiläistä mustaa huumoria. Käänteitä löytyy sen verran, että varmasti tekijät tieten tahtoen ovat halunneet kiusata ylivaativia, kaikennähneitä besserwisser-arvaajakatsojia, jotka käyttävät energiansa sen julkituomiseen, mitä seuraavaksi heidän mielestään varmaan tapahtuu.



Upea tunnelma, upea musiikki, kääpiöitä, klowneja, kliseille nauramista. Paras ‑itse asiassa täydellinen- hahmo oli kuitenkin Dawn Frenchin kaheli hoitsu, jonka olemukseen tiivistyvät täydellisesti hoitoalalla työskentelevät "äidilliset" ääritapaukset, joiden tekemisistä Suomessakin on saatu viime aikoina lukea.



Luulenpa, että Psychoville on semmoinen sarja, jota tämän hetken lapset peräänkuuluttavat 20 vuoden päästä, tyyliin "Luvatta katottiin semmoista sarjaa jossa oli se pelottava nukke ja sokea mies ja..." Ainakin toivottavasti. Mainio sarja!

Katsoinpa itsekin tämän tuossa jokin aika sitten. Suoraan vielä yhdeltä (pitkältä) istumalta, jolloin tarinoiden kyydissä pysyi ainakin kunnolla mukana. Todella vinoa ja mustaa huumoria, etenkin Mr. Jelly vs. Mr. Jolly oli riemastuttavaa tarinointia.



Sarjaan on muuten kuvattu nyt kuuden jakson pituinen toinen kausi, jonka pitäisi tulla ulos "kevään 2011 aikana". Sitä odotellessa...

Joko katsoit Halloween specialin? Siinähän vähän valotetaan ykköskauden tapahtumia lisää ja onpa mukana "traileri" toka seasonistakin.

Oho. Yllätyksenä tuli, että Psychovilleä tehdään lisää... mahtaakohan sarja kestää lisäjaksot, kun uutuudenviehätys on karissut? Enkä niin hirveästi ainakaan itse välittäisi hahmojen "syventämisistä" ja "kokonaisuuden" väkinäisistä täydentämisistä. Mielestäni jo League of Gentlemenissä tehtiin yksi turha kausi. Ja tuon brittisarjojen spesiaali-kulttuurin saisi puolestani haudata mahd. syvälle. Mutta eihän sitä tiedä, mitä Gatiss, Pemberton ja kumppanit keksivät, joten jää'ään odottamaan.

Tuli tsekattua The Thick of Itin ykköskausi / ‑seasoni / ‑mikälie, sillä toista varsinaista kautta ei ole, se jotenkin sisältyy tähän ensimmäiseen. Tässä tuli semmoinen "Not my cup of tea" ‑ilmiö: myönnän mukisematta sarjan terävyyden ja erinomaisuuden, mutta se oli aavistuksen turhan paljon brittipolitiikan kuvioihin sidottua iskeäkseen täysillä. Tietenkin tämä on upeaa satiiriperinnettä jatkava malliesimerkki siitä, miten poliittista huumoria tulisi tehdä: jos vastaavanlainen ylämaailmasta kertova sarja tehtäisiin Suomessa, joka ikinen tekijä saisi ehdotonta vankeutta. Suurin miinus oli, että heiluvan kameran ja levottoman leikkauksen jo auttamattoman passé kerrontatyyli meni sietokyvyn yli. Sori, lads: ei näin paljon, please, vähemmälläkin menee perille. Ja luojan kiitos siitä, että dvd:ltä löytyivät tekstitykset...



Olen kuullut, että tuo kolmas kausi on parempi, miten on? Aukeneeko helpommin tällaiselle ulkomaalaiselle?

Ei kai tässä ketjussa ole mainittu sarjaa

Keeping Up Appearences(?), siis suomalaisittain Pokka Pitää.



Aivan huikea sarja kokonaisuudessaan, ja Patricia Routledge on aivan huikea (fyysinen) koomikko. Ehdottomasti hauskimpia sarjoja mitä on tullut katseltua.

Peep Shown 7.kausi lähtee jäykähkösti liikkeelle, ja kun tarinaan tulee vieläpä mukaan vauva, niin iskeehän siinä pelko perseeseen, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Vaan onneksi ei: hienosti hoituu sivujuoni, sarjan luonteen kärsimättä. Eiköhän viimeistään tämän kauden myötä voi jo alkaa sovitella neron viittoja käsikirjoittajille (pääosanäyttelijäkaksikkohan vastaa vain "additional material":ista). Meininki jatkuu tutun hulvattomana, hienosti ohjattuna selkäänpuukottamisena, ja mielestäni vielä hieman astetta härskimpänä kuin aiemmin. Ylikirjoitettuja, ehkä osin siksikin hysteerisen hauskoja minimonologeja ja piruiludialogeja on siroteltu koko kausi täyteen, eikä sivuhahmoja yliviljellä liikaa. Joulujakso on ehkäpä jonkin sortin myötähäpeä-ultimatum. Niin ikään "Yhden tilan" nelosjakso, jossa Mark ja Jeremy jäävät lukkoon talon eteistiloihin, on upea brittikomedian taidonnäyte, jota kelpaa vaikka esittää demo-episodina Peep Show ‑noviiseille.



Eli ei muuta kuin virtuaalitrippi Play-saarille, ja klik klik. Tällä rintamalla menee edelleen erittäin lujaa. Ja lisääkin on luvassa.

QCine ( 4.4.2011 20:49)

Peep Shown 7.kausi lähtee jäykähkösti liikkeelle, ja kun tarinaan tulee vieläpä mukaan vauva, niin iskeehän siinä pelko perseeseen, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Vaan onneksi ei: hienosti hoituu sivujuoni, sarjan luonteen kärsimättä. Eiköhän viimeistään tämän kauden myötä voi jo alkaa sovitella neron viittoja käsikirjoittajille (pääosanäyttelijäkaksikkohan vastaa vain "additional material":ista). Meininki jatkuu tutun hulvattomana, hienosti ohjattuna selkäänpuukottamisena, ja mielestäni vielä hieman astetta härskimpänä kuin aiemmin. Ylikirjoitettuja, ehkä osin siksikin hysteerisen hauskoja minimonologeja ja piruiludialogeja on siroteltu koko kausi täyteen, eikä sivuhahmoja yliviljellä liikaa. Joulujakso on ehkäpä jonkin sortin myötähäpeä-ultimatum. Niin ikään "Yhden tilan" nelosjakso, jossa Mark ja Jeremy jäävät lukkoon talon eteistiloihin, on upea brittikomedian taidonnäyte, jota kelpaa vaikka esittää demo-episodina Peep Show ‑noviiseille.



Eli ei muuta kuin virtuaalitrippi Play-saarille, ja klik klik. Tällä rintamalla menee edelleen erittäin lujaa. Ja lisääkin on luvassa.

Aika pitkälti samaa mieltä mutta vaikka kahdelta edelliseltä kaudelta (6. & 7.) löytyy vielä ihan loistavaa kamaa niin minusta ei kyllä kokonaisuutena ylletä aikaisempien kausien tasolle. Jotenkin kuudetta ja seitsemättä kautta katsoessa on vähän sellainen fiilis että mennään aika nuorallatanssia ja olis hyvä lopettaa ennen kuin pudotaan. Ja korkealta. Tai sitten se voi olla omaa väsymistäkin. Taitaa Peep Show olla pisimpään jatkuneita brittikomedioita. Jostain luin myös sellaisen kommentin että Markin rassukkamaisuus on kärsinyt Mitchellin laihtumisesta mikä minusta pitää kyllä jollain tapaa ihan paikkansa.



Jotenkin Mitchellin omat jutut ovat viime aikoina kolahteneet kovemmin. Ja kaverihan tuntuu olevan vakiokasvo jos jonkinlaisessa komediapaneeliohjelmassa joista löytyy hyviä pätkiä youtubesta.



10 O'Clock Live

David Mitchell kommentoi lipun polttamista

David Mitchell Soapbox

Onko

Ricky Gervais Show komediasarjojen eliittiä? Playllä olisi kyseisen animaatiosarjan 1.kausi kohtuutarjouksessa, mutta traileripätkä ei mitenkään mahdottomasti vakuuttanut. Eli minkä tyyppistä settiä sarja tarjoaisi?

Jatkan kaikenkin uhalla

Omid Djalilin hehkuttamista, täällä, kun en oikein sopivampaakaan viestiketjua löytänyt. Playlta miehen "No Agenda" ‑Lontoon-setin sai oikein käypään hintaan, eikä edes tekstitysten puute haittaa, koska miehen englanti on hyvin selkeää. Loppua kohden aavistuksen väsähtävä, mutta silti vatsanpohjaisia joulupukkinauruja varmasti irrottava 80-minuuttinen maraton on silkkaa muuntautumiskyvyn, komediarytmitajun ja sarkasmin ilotulitusta. Ekstratkin ovat sangen katsomiskelpoista kamaa. Djalili on erittäin tärkeä koomikko tänä aikana, jolloin rasismista vouhkataan ihan joka nurkassa. Samalla hän(kin) tulee osoittaneeksi sen, millainen kääpiövaltio Suomi on, ja tulee vielä kauan olemaan stand-upin saralla.



Edit: Uudempaa "Live in London" ‑settiä on hankala arvottaa huonommaksi tai paremmaksi. Se lähtee alkuun hieman kankeasti, lisäksi Djalili henkii pientä epävarmuutta nauramalla omille jutuilleen liiaksi. Loppukin on pitkitetty: äijä ei millään meinaa poistua lavalta, ja kohkaamiseksi menee. Mutta matkan varrella meininki on pisteliästä, osa rutiineista on miehen tv-sarjasta tuttuja. Tärkeintä lie kuitenkin se, että nämä kaksi settiä ikään kuin täydentävät toisiaan: samoja vitsejä niissä on hyvin vähän. Jos olisi pakko valita jompi kumpi, niin se olisi kuitenkin tuo tiiviimpi "No Agenda".

*** Sisältää lievää spoileriksi mieltyvää detaljia ***

'Allo 'Allo! viimeinkin katsottu. Yhdeksän kautta, 85 jaksoa. Tämä jäi omiin aikakirjoihini jonkinlaiseksi perinteisen, selkeän, pikkutuhman brittikomiikan viimeiseksi saarekkeeksi, joka ei kuitenkaan ole vailla anarkistis-absurdimpiakaan piirteitä, kiitos mm. natsihuumorin suomien mahdollisuuksien taitavan hyödyntämisen. Mainittakoon kuitenkin, että sarjan toinen vakkarikirjoittaja David Croft sanoi aikoinaan julkisesti itsensä irti "vomit comedy":ksi nimeämästään, "Young Ones":in aloittamasta uuden aallon komediasta, eli old school ‑linjoilla on tämän sarjan kanssa nimenomaan haluttu olla.



"Maanalainen armeija iskee jälleen":n perusoppimääräksi riittää mielestäni neljä ensimmäistä kautta. Ylipitkä viitoskausi polkee pahasti paikallaan, ja voitaneen muutenkin yleistää, että kuta tiiviimpi kausi ja laajempi henkilögalleria, sen parempi. Jokainen poistuva henkilöhahmo jättää jälkeensä yllättävän paljon häiritsevän aukon. Rönsyävä juoni tietenkin natisee liitoksissaan koko ajan, mutta onneksi tapahtumia kertaillaan ja alleviivaillaan sopivissa kohdin, niin ei katsoja tipahda. 6-7 ‑kausilla homma saa hieman ryhtiä vierailevien näyttelijöiden myötä, eikä edes myöhempi David Croftin vaihtuminen Paul Adamiksi romuta sarjaa. Sen maneristisille gageille jaksaa nauraa lähes loppuun saakka, ja tunnelmaa pitää yllä myös näyttelijöiden selvästi havaittava yhteenhitsautuminen mitä edemmäs sarja etenee. Näyttelijävaihdokset toimivat mielestäni häkellyttävän hyvin, 9-kauden sitä viimeistä vaihdosta lukuunottamatta.



Lopetus ehti melkein olla sympaattinen, liikuttavakin, mutta viimeiset otokset jättivät ainakin meikäläiselle pahan maun suuhun. Loppu ei mielestäni oikein matsannut sarjan pohjimmaisen lämminhenkisyyden ja hyväntuulisuuden kanssa.



'Allo 'Allo!:n klassikkous on omanlaisensa. Se ei synny 100-prosenttisesta timanttiudesta, vaan rosoisesta brittikomiikan kiteyttämisestä. Juuri tätä saagaa tulee näyttää väkisin tuoliin sidotuille mattiklinge-hienoperseille. Sarja on loppusuoransa tuuliajolla-olosta huolimatta hyvällä tavalla kevyttä stereotypioihin ja catchphraseihin nojautuvaa peruskomiikkaa, jota kelpaa katsoa vaikka viini- / absinttilasillisen keralla. Peepshowien jälkimainingeissa 'Allo 'Allo! tuntuu jopa freesiltä ja miellyttävältä, haikealtakin: jonain päivänä tälle ei ehkä enää naureta, mutta varma paikka komedian museossa lämmittänee edes hieman.

Tuli väijyttyä tässä threadissa jo aiemmin mainittu Sohvanvaltaajat aka Royle Family läpi. Ensimmäistä kautta katsoessa olin sitä mieltä, että eihän tää nyt niin hyvä ollutkaan. Ekaa kertaa sarjaa seurannut tosin piti jo tästäkin. Toinen kausi petraa sille muistikuvatasolle. Kolmas kausi toimii yhtä hyvin, mutta mukaan tulee Office-tyylistä myötähäpeää, jota ihme kyllä ei aiemmin päädy kokemaan. Viimeinen pitkä – useampi vuosi myöhemmin kuvattu – hyvästelyjakso onkin enemmänkin koskettava kuin hauska. Hieno lopetus. Suosittelen. Julkaistu Suomessa kohtuuhintaisena boksina (pari kybää muistaakseni).

k-mikko ( 8.6.2011 22:26)

Viimeinen pitkä – useampi vuosi myöhemmin kuvattu – hyvästelyjakso onkin enemmänkin koskettava kuin hauska. Hieno lopetus.

Pari vuotta tämän jälkeen tuli vielä yksi pitempi jouluspesiaalijakso, jossa palataan takaisin koomisiin myötähäpeätunnelmiin. Yle Teema esitti molemmat jäähyväisjaksot viime jouluna.

Disco Studd ( 9.6.2011 16:00)

k-mikko ( 8.6.2011 22:26)

Viimeinen pitkä – useampi vuosi myöhemmin kuvattu – hyvästelyjakso onkin enemmänkin koskettava kuin hauska. Hieno lopetus.

Pari vuotta tämän jälkeen tuli vielä yksi pitempi jouluspesiaalijakso, jossa palataan takaisin koomisiin myötähäpeätunnelmiin. Yle Teema esitti molemmat jäähyväisjaksot viime jouluna.

Joo, näköjään. Eikä siinä vielä kaikki. Ainakin IMDB:n mukaan olisi vielä tuon (The New Sofa) jakson jälkeen tullut 2: The Golden Egg Cup ja Joe's Crackers.



Mutta Suomi-boksi sisältää vain 3 seasonin lisäksi The Queen of Sheban vuodelta 2006.

Hieman jännitti aloittaa

Son of the Beachin eli "Rantojen kunkun" ensimmäisen, puolitoista kautta kattavan dvd-boksin kahlaaminen, kun pelkäsin Sledgehammer-ilmiötä. Mutta tämä sarja pelittää mielestäni edelleen, ja edustaa 2000-luvun amerikkalaisen tv-komedian kärkikaartia. Pervo, mahdollisimman epäkorrekti, täynnä kaksimielisyyksiä ja stereotyyppejä, rosoinen, ironinen. Jaksoissa voi tapahtua aivan mitä tahansa. Sarja on pirunmoista vuoristorataa, jossa typeryydet ja nerokkuudet vuorottelevat muodostaen toimivan synteesin. Howard Stern, Timothy Stack ja kumppanit ovat onnistuneet tavoittamaan sarjassaan nykyiseltään harmillisesti harvinaistuneen bennyhill-russmeyer ‑spontaniteetin. Eli ei muuta kuin miespuolisilta katsojilta aivot narikkaan, naispuolisilta sveitsiläiseen pankkiin, ja press play on tape!



Jossain vaiheessa 90-lukua tuli pirunmoinen ikävä ZAZ-tyypin kreisikomediaa, ja mitä enemmän Farrellyn veljesten jöötejä ylistettiin, sen enemmän toivo hupeni. Mielestäni Son of the Beach on tärkeä, uskon palauttava malliesimerkki siitä, että eiköhän hyvää komediaa tehdä koko ajan jossain päin maailmaa jonkun toimesta. Ja toimii myös näpäytyksenä kaikille farrellyille sunmuille sandlereille: näin se pippelihuumori tulee tehdä.

Sattumalta olen itsekin Son of the Beachia nyt kesällä katsellut, viimeksi näitä tuli kateltua pienempänä kun ne pyörivät maikkarilla 2000-luvun alussa. Silloin huumori upposi, ja pieneksi yllätykseksi sarja toimii nykyäänkin mainiosti. Ok, onhan siellä muutamia hutikutejakin, mutta aina kun Timothy Stack on ruudussa niin en voi olla hymyilemättä tai nauramatta. Kakkoskausikin toimii ihan ykköskauden tasolla. Mielenkiinnolla odottelen kolmatta kautta, joka kuulemma on se heikoin näistä. Kaikenkaikkiaan hyvä aivot narikkaan ‑komediasarja ja Timothy Stackille kun löytyisi lisää tällaisia sarjoja niin kelpais mulle.