Komediasarjojen eliitti

Anttiloista löytynee vielä parilla eurolla kolmen dvd:n

Tommy Cooper ‑boksia, joka sisältää 13 jaksoa vuodelta 1970. Alkuperäisen Trivial Pursuitin kysymyksen kautta me x-sukupolvelaiset muistanemme Cooperin kuolleen suorassa lähetyksessä, mutta muuten mies on jäänyt tuntemattomaksi tähän asti. Cooper on karskin näköinen brittikomiikan peruspuurtaja, joka heittää kokoperheen puujalkaa puujalan perään ja demoaa nykynäkökulmasta haukotuttavia taikurirekvisiittoja esi-timvineaanisessa hengessä, mutta niin hengästyttävällä tempolla, ettei hänelle voi olla vihainen. Kaiken brittikomiikan ei tarvitse olla pervoa tai absurdia. Jutuilleen jatkuvasti nauraa käkättävä, maneristinen Cooper jakaa varmasti mielipiteet, mutta minuun kyllä upposi Cooperin selvästi huolella hiottu kahelius.

Ihanan komediennen

Miranda Hartin ympärille kurottu hyväntuulen sitcom Miranda kannattaa tsekata. Kaksi kautta on tehty, kolmas on ilmeisesti tulossa, ja mikä ettei: eiköhän tätä sangen valloittavaa hölmöilyä voi vielä jatkaa suht hedelmällisesti. Hartin sähläämistä ja vauhkoamista joko rakastaa tai inhoaa, itse voisin mennä tuon eukon kanssa naimisiin milloin tahansa. Ympärillään häärää oikein mainio näyttelijäporukka, jonka heikoimmaksi lenkiksi mielestäni osoittautuu hieman yllättäen Smack the Ponysta tuttu Sally Phillips, mikä johtunee hiukan epäsopivasta roolista. Lisäksi Mark Heap menee hukkaan yhden jakson psykiatriroolissaan.



Sarjan vahvuus/heikkous on myös, että se on melko vahvasti kolmevitosten, mieluummin vielä sinkkujen, sarja. Mutta jos kuuluu edes jompaankumpaan "kohderyhmään", niin luulisi tästä nauttivan. Nappiin ajoitettu häröily- ja pöllöilyosasto on siedettävintä sitten Mr.Beanin, ja kun seassa on myös todella terävästi kirjoitettuja juttuja, niin viihtyyhän Mirandan seurassa. Mielestäni myös sarjan teatraalinen toteutus, jossa puhutaan vähän väliä kameralle, onnistuu olemaan hyvällä tavalla omaperäistä, freesiäkin. Tekijäporukalla(kin) on varmasti ollut vilpittömästi hauskaa.

Itse haluaisin Dad's Armyn kokonaisuudessaan Suomi teksteillä. Ihme touhua julkaista kolmen jakson DVD.

Fry&Laurie. Kolmos ja Neloskausi uusittu 2003 ja joskus muutama vuosi sitten.

En tiedä miksei niitä kahta ekaa ole uusittu.



Äijät oli tuolloin parhaimmillaan.

Osa vitseistä Monty Python remakea, mutta myös äivan omaa sairasta huumoria.

Klovnin kolme ekaa kautta tsekattu. Ns. ennalta-arvaajakatsoja näkee tämän varmaan palikkamaisena komediana, mutta jos malttaa nauttia kohtaus kerrallaan, niin täyttä suihinantoahan tämä sarja on. Pienet yliasetelmallisuudet ja Sam Kinisonilta pöllityn "Pillunnuolennan ABC":n antaa kevyesti anteeksi, kun on näin mainiot hahmot, kursailemattomat teemat – ja silti pohjalla sympaattinen positiivisuus. Mielestäni tätä sarjaa voidaan käsitellä noiden turhan lokeroivien "äärihuumori"- ja "rankistelu"-käsitteitten ulkopuolella. Enkä nyt oikein kernaasti lähtisi muihin sarjoihin vertaamaan, korkeintaan Curbiin. Mutta johonkin Mr.Beaniin vertaaminen on jo törkeää. Myös juuttien maailmankuvaa tuodaan hienosti esiin rivien välistä, ja tämän katsomisen jälkeen ymmärtää astetta enemmän noita kaikkia takavuosien pilakuvaskandaaleja, ja miksei myös maan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Klovni itseironisoi tanskalaiset samaan malliin kuin miten Asterix-sarjakuvat ranskalaiset.

Pakko tässä yhteydessä on myös toistaa se miljoona kertaa aiemmin toistamani pointti. Eli miksi me putouksiin jämähtäneet puoliryssät emme tällaiseen komediakerrontaan kykene, oi miksi? Onko sekä huumorin- että draamantajun puuttuminen kirouksemme, jota eivät pysty poistamaan edes sukupolvet X, Y, Z jne. koskaan iankaikkisesti, amen?

Tällä hetkellä tuntuu kyllä uskomattomalta, että kolme kautta on vielä katsomatta. Voiko tekijöiden laadukas flow kestää loppuun saakka? Jää nähtäväksi. Jos Klovni-boksit tulevat jossain välissä tarjoukseen, niin tulen hamstraamaan niitä joululahjoiksi muutaman jos toisenkin.

Klovnin kaudet 4-6 koettu. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että kolmella ekalla kaudellakin tulee toimeen, eikä näissäkään ole ainuttakaan huonoa jaksoa, mutta jotkut voivat nähdä ongelmana sen, etteivät nämä kaudet tarjoa sarjaan enää mitään kovin ihmeellistä. Lisää sitä samaa, mutta onneksi se "sama" on kuningaskamaa. Ihan aavistuksen heppoisempaa on meno, mikä johtunee siitä, että joukossa on huomattava määrä jaksoja, jotka sijoittuvat komediamielessä mielenkiinnottomiin ympäristöihin, esim. böndelle tai skutsiin. Vaan silti: EiJumalauta-vatsanpohjanauruihin on edelleen aihetta ihailtavalla frekvenssillä, hardcore-pirkkapekkapetelius Casper Christensenin kusipäähahmoa on nautittavaa inhota, Mia Lyhne on maailman ihanin, ja Bodil-jaksot ovat taatusti herättäneet keskustelua. Eikä varmaan minkään komediasarjan loppu ole ollut eikä tule olemaan näin musta.

Ja miljoonannen kerran tuli perifeerinen, puoliryssäisä olo, kun sarjassa ei viitattu Suomeen kuin Marimekko-lampulla ja Kempin hitsauskoneella. Hitto: ruotsalaiset, norjalaiset ja jopa grönlantilaiset saivat sentään osansa!

En epäile hetkeäkään, etteikö Hvam/Christensen-duolla olisi edelleen tarjota hersyviä eväksiä Klovni-leffan mahdolliseen tulevaan jatko-osaan!

Vanha kunnon Get Smart uusintakatselussa. 1.kausi nähty, ja kyllähän tämä aikaansa edellä olevaa sixties-bestoffia on. Tyylikkäitä autoja, kuteita, lavasteita, Technicolor-värimaailmaa, agenttimentaliteettia, Cone of Silence. Erittäin arvokkaasti vanhennut sarja. Don Adams on pokkanaamakomiikan ikoni, Barbara Feldon persoonallisella tavalla kaunis. Jaksojen ja gagien taso heittelee hieman, mutta viihdyttää silti koko ajan. Viisi kautta tätä alkuperäissarjaa yhteensä tehtiin: mielenkiinnolla varaudun siihen, että myöhemmin homma alkaa hieman polkea paikallaan... Vaan mitäpä tuosta, kun ainakin tämä ykkössesonki potkii odotetulla tavalla, ja HBO:n dvd-julkaisukin on laadukas kiintoisine extroineen.

Kaikenkin uhalla kirjoitan tähän ketjuun, että taisipa tuo Pasila sitten loppua eilen. Vaikka se ehtikin manerisoitua huolestuttavasti matkan varrella ja viljellä turhia, umpiärsyttäviä anglismeja, oli partaveitsenteräviä momentteja tarjolla loppuun saakka. Atte Järvinen ja työryhmä onnistuivat kiteyttämään sarjaansa 2000-2010 ‑lukujen Suomen ilmapiirin ja asenteet. Mielestäni velvollisuutemme on seurata Järvisen seuraavia ura-askeleita suomalaisen satiirin saralla ja siinä sivussa myöntää hänelle tunnustus jos toinenkin, sillä nykypäivän Hardwickhan äijä selvästi on.

Hakuammuntaa, anteeksi siitä:

Sattuisiko joku kykenemään paikallistaa tietyn Big Trainin (olikohan edes Big Train vai Fast Show) sketsin: lyhyt pätkä luontodokumenttia savannilta, jossa voice overilta lähtee homma lapasesta ja hän alkaa kommentoimaan eläimien tekemisiä lapsekkaalla innostuksella. 

Yoshua Ben Yosef (23.3.2013 22:33)

Hakuammuntaa, anteeksi siitä:

Sattuisiko joku kykenemään paikallistaa tietyn Big Trainin (olikohan edes Big Train vai Fast Show) sketsin: lyhyt pätkä luontodokumenttia savannilta, jossa voice overilta lähtee homma lapasesta ja hän alkaa kommentoimaan eläimien tekemisiä lapsekkaalla innostuksella. 

"One bird... two birds... thr... lots of birds..." Kyseinen sketsi oli Fast Showssa ja jos en täysin väärin muista niin suht alkupään jaksoissa. Tarkempaa sihtausta en näin ulkomuistista osaa valitettavasti antaa.

Roscoe (24.3.2013 08:34)

Yoshua Ben Yosef (23.3.2013 22:33)

Hakuammuntaa, anteeksi siitä:

Sattuisiko joku kykenemään paikallistaa tietyn Big Trainin (olikohan edes Big Train vai Fast Show) sketsin: lyhyt pätkä luontodokumenttia savannilta, jossa voice overilta lähtee homma lapasesta ja hän alkaa kommentoimaan eläimien tekemisiä lapsekkaalla innostuksella. 

"One bird... two birds... thr... lots of birds..." Kyseinen sketsi oli Fast Showssa ja jos en täysin väärin muista niin suht alkupään jaksoissa. Tarkempaa sihtausta en näin ulkomuistista osaa valitettavasti antaa.

Joo, Fast Show se oli, kiitos vinkistä. Season 2, episode 2, jossain 20min jälkeen. Huikea sketsi.

Nelisenkymmentä jaksoa Tex Averyn MGM-animaatioita katsottu, mikä myös YouTube-vinkkinä ilmoitettakoon. Ja dvd-boksihan menee ostoon heti, kun sen saa mukavaan, tulliriskittömään hintaan. Ovat ne Avery ja kumppanit vain olleet sangen perkeleellinen, aikaansa edelläolepa anarkistijoukko, jolle jokainen hiukankin mielenkiinnon arvoinen komedian- ja animaationtekijä on takuulla velkaa. Sinänsä nautittavat, suositummat väiskivemmelsääret ja repesorsat jätettiin Warnerille, minkä jälkeen Averyn porukka sai tehdä leijonafirmalle ja tuottaja Quimbylle omaa juttuaan täysin sanattomaksivetävin lopputuloksin.

Näissä (kirjaimellisestikin) vajaissa kymmenminuuttisissa on täysin oma todellisuutensa ja herkulliset konventionsa. Olen nyt astetta onnellisempi ja täydempi ihminen nähtyäni näitä. Aivan totaalista, elämänlaatua parantavaa maksimitähtiarvosanan kamaa.

BBC:n scifi-komediasarja Hyperdrive onnistui minulle ilmaantumaan täysin puskista, vaikka seuraankin hyvin innokkaasti sarjan näyttelijäkärkikolmikon (Nick Frost, Miranda Hart, Kevin Eldon) touhuiluja. Kevin Cecilin ja Andy Rileyn kirjoittamat kaksi kuusiosaista kautta haldaavat kiitettävästi avaruusalus HMS Camden Lockin seikkailut ihan sikälikin, ettei tuo "hei me ollaan brittejä avaruudessa" ‑konsepti mene turhan itseisarvoiseksi ja halvaksi omaan napaan tuijottamiseksi. Myöskin alati avaruuskomediassa vaanivat liiat adamsmaisuudet käsikirjoittajapari välttää, ja keskinkertaisimmillaankin touhuilu on kauniin näköistä. Avaruusalukset ovat näyttäviä ja Sandström ihana. 

MiR tuolla katsotut sarjat ‑ketjussa jo on näemmä ehtinyt kirjoittaa sarjasta, ja itsekin onneksi päädyin samoille linjoille hänen kanssansa. Ekan kauden lopulla nimittäin uhkasi mielestäni väsähtäminen, semmoinen "mitäs hauskaa näillä hahmoilla tässä jaksossa keksittäisiin" ‑fiilis. Lisäksi hahmot kohkaavat välillä aavistuksen liikaa, ikään kuin paikatakseen noita laimeampia kässäreitä. Mutta toisella kaudella saadaan taas mainiosti lihaa luiden ympärille, ykköskaudelta jääneitä herkkuteemoja kierrätetään taiten, ja loppukin on hauska.

Kyllä aineksia olisi ollut vielä ainakin kolmanteen kauteen. Mutta oikein hyvä näinkin.

Kokohela Psychoville on tarjolla Areenassa syyskuun alkuun saakka. 14 jaksoa hykerryttävää kamaa. Pakkohan oli vahdata ykköskausi uudelleen muistin virkistämiseksi, koska tässä on kyseessä melkomoinen mosaiikki. Halloween-spessu on hyvä "erätauko", ja kakkoskausi panee aivan riittävän kunniakkaasti homman pakettiin, vaikka itse lämpeninkin ykköskauden maanläheisemmälle menolle enämpi. Mainioita nämä sarjat, joita ei venytetä turhaan.

Ja täytyy kyllä sanoa, että tekijäporukalla on kyllä silmää vaikuttavalle, erittäin tyylikkäälle kauhukuvastolle. Vaikka liikutaankin mustan komedian alueella, on monessa detaljissa enemmän väreilyä ja imua kuin useissa kokonaisissa elokuvissa. Pemberton, Shearsmith ja kumppanit kannattaisi päästää valloilleen "oikean" kauhun pariin: tuloksesta tulisi varmasti oivallinen!

Little Britain ‑parivaljakko Matt Lucasin ja David Walliamsin tuoreimmaista Come Fly With Me:tä (suom. "Lennetään!") on tehty kuusi jaksoa. Tämäkin tuli suht yllätyksenä nettipuljun dvd-alennusmyynnin kautta: se, ettei enää käytä Play.comia ja pläräile sen uutuuslistoja, näyttäisi hieman pudottavan kärryiltä myös noiden brittikomedian tämänhetkisten virtausten suhteen.

Eipä sen puoleen, Lucas ja Walliams ovat poikkeuksellisen flexiibelejä ja karismaattisia karikatyyrien ja stereotyyppien tulkkeja. Mutta tämän lentokenttädokumenttiparodian ongelmat taitavat olla samat kuin Pikku-Britanniassakin: me suomalaiset olemme niin ehdollistettuja ja turtuneita tällaiseen hahmovetoiseen pölöilyyn, ettei se välttämättä iske kvaliteettia vaativaan katsojaan aivan satasella, vaikka kässäripuolella löytyisikin ajoittaista brittiterää. Nytkin homma on melkoista vuoristorataa: parhaimmillaan komediamomentit ovat herkullisia ja 2010-luvun ilmastoa osuvasti kartoittavia, mutta välillä kyllä luisutaan alle lipan halvalle lad-puolelle. Ainakin itselleni Lucas ja Walliams ovat sitä hauskempia, mitä enemmän hahmonsa luottavat pokkanaamakomiikkaan ja mitä vähemmän (sinänsä taidokkaisiin) maskeerauksiin. Myös kaksikon naishahmot ovat alkaneet harmillisesti toistaa itseään.

Nämä kuusi jaksoa kuitenkin katsoo ilman muuta vaivatta. Tosin tämä kyllä riittää tätä osastoa, ainakin näiden hahmojen varassa.

Mirandan kolmoskausi ei tarjoa mitään yllättävää, vaan juurikin sitä-samaa nokkelaa, teatteriesitysmäistä, ehkä hieman turhankin usein neljännen seinän rikkovaa hilipatipippaa, jota rakastaa tahi inhoaa. Replikoinnin ajoitukset ja koheltelun koreografiat on rytmitetty sekunnilleen ja millilleen. Touhuilu on toki aavistuksen valjumpaa ja väljempää kuin parina ekana kautena, ja varsinaiset gagi-kuningasideat ovat harvemmassa. Kevyt, duurissa soiva komedia potkii edelleen vähintään näyttelijöidensä varassa, ja viimeisen jakson cliffhanger-lopetus on oikein mukava, mutta jos tästä vielä neljäs kausi tulee, niin ehkäpä sen jälkeen mademoiselle Hart voisi keksiä jotain muuta, rauhallisempaa.