15.11.2008 17:35
Kaipaan nyt enemmän televisiosarjoista tietäviltä hyviä suosituksia älykkään, tiukan ja tiiviin
komedian osalta. Itsehän olen herännyt esim. brittilaadun tajuamiseen vasta nyt hiljattain (poislukien Monty Pythonit), enkä edelleenkään katso sarjoja koskaan lähetysaikoina, vain dvd:ltä, sillä en vain osaa sitoutua television ääreen jonain tiettynä aikana enkä myöskään harrasta tallentamisia. Oikeastaan kaikki alla mainitut olen hankkinut kommenttienne ja viestienne perusteella Elitistin aiemmista tv-ketjuista:The Office – kaiken hehkun arvoinen tämä Gervaisin ja Merchantin kolme lyhyttä kautta kattava britti-originaali. Lyhyesti sanottuna tämän keskeisin ydin piilee taidossa, jolla sarjan tietyt hahmot (David Brent ja Gareth) ovat "piilossa itseltään" mutta samalla paljastavat ulkomaailmalle kaiken mahdollisen itsestään, tarkkailevan silmän (Tim) suureksi iloksi. Vääränlaiselle (ammatti)ylpeydelle ja ihmisissä hyvin sitkeästi vaikuttavalle luokittelu- ja lokerointitarpeelle naurava huippusarja, joka vielä päättyy jouluspecialissa melko odottamattoman hienosti.
Extras – hyvin keskeinen ja nerokas tämäkin. Merchantin näyttelemän näyttelijäagentin hahmoon on ladattu niin käsittämättömän ärsyttäviä ominaisuuksia, että hahmoa tekee välillä pahaa katsoa; myötähäpeä-arvot ovat Extrasissa siis samaa luokkaa kuin The Officessa, vähintään.
I'm Alan Partridge 1 ja 2 – jossain määrin pidän tästä jopa enemmän kuin The Officesta, vaikka en olisi jälkimmäisen nähtyäni sitä uskonut. Ikuisesti optimistisen Alan Partridgen saagat ovat lähestulkoon terävintä mitä on koskaan kirjoitettu. Alanin vaiheet viihteen, journalismin ja muunlaisen ilmaisun parissa ovat kivuliaan upeaa seurattavaa, sillä hahmon äärinarsismi välittyy näissä puitteissa vielä astetta "näyttävämmin" kuin David Brentin toimistossa. Edes valmiit studioyleisönaurut eivät häiritse katsomista. Jopa näennäiset "puujalkavitsit" (kuten ykköskauden suklaaleikki daamin kanssa) ovat hysteerisen hauskoja.
Knowing Me, Knowing You – tämä Alan-saagan varhaisempi vaihe on melkein yhtä keskeinen kuin tuo ylläoleva kokonaisuus. Chat show:t (jälleen 30min each) sivuavat lukuisia Alanille "otollisia" aiheita, joten kannattaa ehdottomasti hankkia dvd jos on vielä näkemättä. Myös rehearsal-lähetyksen keskustelu kannattaa katsoa ekstroista.
The Day Today, Jam ja Brass Eye – Chris Morrisin syntymä on selkeästi 1900-luvun merkkitapauksia. Brass Eye on hektisempi ja turboahdetumpi versio The Day Todaysta, mutta kumpikin on sivuuttamaton. The Day Todayn mediaparodiassa viehättää Studio Julmahuvin tavoin se jokaista jaksoa määrittävä vakituinen runko (on urheilu-uutista with Alan Partridge, säätiedotusta, lastenohjelma tosin Morrisilta puuttuu!) sekä erityisen surrealistiset uutissähkeet, kun taas Brass Eye on tietoisesti tehty niin informaatiotäyteiseksi, että siihen pitää palata lukuisia kertoja uudestaan, jotta kaikkea näytettyä ja sanottua ehtii (ei-natiivina) edes tajuta. Morrisin vittuilu ja yhteiskunnallisen hierarkian ristiriitaisuuksien esittely on kuin astetta pidemmälle vietyä Flying Circusta.
Jam puolestaan on kaikkein övereintä, mitä olen tältä osastolta nähnyt. 140 minuutissa käydään läpi laajasti koko olemassaolon absurdisuus, irvokkuus ja Nietzschen vaikuttavaa ilmaisua lainatakseni (luonnon) tuhlailevaisuus. Ihmiseläin, tuo raukka, on tietysti Morrisin käsittelyn keskiössä. Morrisin huipputyön huumori muistuttaa sarjisketjussa mainitsemani Hugleikur Dagssonin yhden ruudun sarjiksia. Jam on myös ehdoton rinnakkaisteos mm. Lars Von Trierin Rigetin kanssa. En liioittele jos sanon, että jouduin nauramaan kauan ääneen nähtyäni, millä tavalla Jamin kuudes ja viimeinen episodi päättyy! Onko mitään vastaavaa tehty?
Nighty Night 1 ja 2 – makaaberin huumorin alueita venytetään entistä pidemmälle tabujen ja traditioiden ylle. Julia Davis, the bitch, hallitsee hienosti valitsemansa näkökulman, jonka ytimessä piilee kärjistetysti asetettu kysymys elämänsä ja tarmonsa omistaminesta vain (toista) ihmistä varten, vaikka jäljelle (tai ulkopuolelle) jää vielä laaja maailma. Tämä ei kyllä sovellu ihan jokaiselle, sillä Julia Davisin näyttelemän päähenkilön edesottamukset esim. sen syrjäytyneen deittiseuralais-poikaystävänsä kanssa menevät toisinaan "suht pitkälle." Mikään ei kuitenkaan Juliallakaan jää itsetarkoituksellisen vastenmielisyys-hakuisuuden lattealle asteelle. Kuten aiemmin sanottu, tässä on Julian lisäksi muutakin Chris Morrisin porukkaa mukana.
Siis,
mitäs kannattaisi hankkia seuraavaksi? Etsin ainoastaan aivan oleellista matskua, eli kausikaupalla jatkuneet keskinkertaisuudet eivät kiinnosta. Näissä BBC:n sarjoissahan on oivallettu se kunnianhimoinen seikka, että sarja voi tosiaan kattaa vain ne kaksi 6-jaksoista (30min each) kautta, yhteensä alle kuusi tuntia, minkä jälkeen kaikki ytimekkäin on sanottu ja tehty, minkä jälkeen voi alkaa kehittää vaikka seuraavaa sarjaa.
