Mikko Koivisto

Crazed Fruit (1981)

Ohjaaja:

• Kichitaro Negishi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kichitaro Negishi

Kichitaro Negishin Crazed Fruit toi 50‑luvun Sun Tribe ‑elokuvat uudelle aikakaudelle. Negishin ja käsikirjoittaja Fumio Konamin innoitteena toimii alun perin kirjailija Shintaro Ishiharan lanseeraama Sun Tribe ‑käsite, joka viittasi sodanjälkeiseen hedonistiseen nuorisoon. Sun Tribe ‑nuoret siirtyivät valkokankaille 50‑luvun kohuelokuvissa Season of the Sun (1956) ja Crazed Fruit (1956). Vuoden 1981 Crazed Fruit on teeman täysimuotoinen päivitys, jossa tarina on laitettu uusiksi ja tapahtumat siirretty hiekkarannoilta suurkaupunkiin.

Crazed Fruitin päähenkilö on bensa-asemalla päivätöitä paiskiva turhautunut Tetsuo (Yuji Honma). 50‑luvun Sun Tribe ‑nuorista poiketen hän ei juuri vapaa-aikaa näe, vaan iltahämärän laskeuduttua työtehtävä vaihtuu seksiklubin tarjoilijaksi, joka velottaa asiakkailtaan törkysummia. Ratkaiseva käänne tapahtuu Tetsuon törmätessä hienostotyttö Chikaan (Yuki Ninagawa), joka on seksisuhteessa isäpuolensa (Eiji Okada) kanssa. Tetsuota autosta tarkkaileva kaksikko tuumaa, että Chika voisi vaihteeksi kokeilla omanikäistään miestä.

50‑luvun Sun Tribe ‑elokuvia sävytti vahva yhteiskunnallinen lataus. Valkokankaiden nuoret kapinalliset saivat yhteiskunnan auktoriteetteja ylläpitäneet tahot kauhun valtaan. Lajityyppi ajettiin moraalisen paniikin vallassa lopulta alas. Lajityypin isän Shintaro Ishiharan kirjoittamat repliikit olivat kuitenkin tehneet lähtemättömän vaikutuksen aikalaisyleisöihin. 80‑luvun Crazed Fruit on edeltäjiinsä verrattuna pienimuotoisempi. Poliittisuus on karissut ja tilalla on nuorten hämmentyneisyys ja kyvyttömyys tulkita omia tunteitaan. Negishi tuo kameran iholle ja lukkiutuu hahmojen kanssa pieneen huoneeseen. Muutos kuvastaa kolmen vuosikymmenen aikana tapahtunutta muutosta nuorisossa ja nuorisoelokuvassa.

Crazed Fruit on hyvä yhteenveto Negishin vahvuuksista elokuvantekijänä. Ohjaaja ei väännä rautalangasta, vaan pakottaa katsojan tulkitsemaan hahmoja, jotka eivät itsekään tiedä minne ovat matkalla. Negishin parhaat elokuvat ovat aina älykkäästi kirjoittuja ja sisältävät herkullisia jaksoja, kuten Crazed Fruitin osuus, jossa ammattinsa salailuun turhautunut Tetsuo kutsuu sarkastisesti tyttöystävänsä kaverit vierailemaan hänen seksiklubilleen. Pari päivää myöhemmin he todellakin ilmaantuvat paikalle, jolloin Tetsuo alkaa työnkuvansa mukaisesti kusettamaan heitä kiskurihinnoilla.

Negishin elokuvissa nähtävät hahmojen väliset suhteet poikkeavat usein Roman Porno ‑genren yksioikoisista konventioista. Vaikka ohjaajan elokuvat kertovat rakkaudesta, seksi puuttuu päähenkilöiden väliltä toisinaan kokonaan (From Orion's Testimony: Formula for Murder, 1978) tai se esiintyy epätavallisessa muodossa, kuten koston instrumenttina (Rape Ceremony, 1980). Crazed Fruitissa seksi on sosiaalisen kyvyttömyyden sivutuote. Pääparin romanssi käynnistyy kiusoitteluna ja etenee raiskauksen kautta hämmentyneeseen tilaan, jossa kumpikaan ei tiedä, mikä on sallittua ja mikä ei, tai mitä he toisiltaan toivovat.

Crazed Fruitissa on esillä myös Negishin iskevä elokuvallinen tyyli. Ohjaaja vie kameran kaduille, kuvaa käsivaralta ja käyttää pop‑musiikkia tunnelman luonnissa. Kuvista välityy pienten katukuppiloiden tunnelma ja aamun raikas ilma.

Negishi oli Roman Porno ‑sarjassa aina hieman ulkopuolinen. Monet hänen elokuvistaan olisivat sopineet paremmin Art Theatre Guildin katalogiin kuin Nikkatsun Roman Porno ‑sarjaan. Tämä heijastui myös Negishin tavassa käyttää elokuvissaan studion ulkopuolelta palkattuja valtavirtanäyttelijöitä. Crazed Fruitin kolmesta päätähdestä yksikään ei ollut Roman Porno ‑esiintyjä. Pääosassa loistava Honma tunnettiin Art Theatre Guild ‑klassikosta The Nineteen Year-Old's Map (1979) ja hänen vastanäyttelijänsä Ninagawa ponnisti valtavirtaelokuvista (Shogun's Ninja, 1980). Isäpuolta esittävä Eiji Okada näytteli parikymmentä vuotta aiemmin Hiroshima mon amourin (Hiroshima, rakastettuni, 1959) pääosan.

Nikkatsun omasta tallista Negishi kelpuutti mukaan ainoastaan seksiklubin omistajaa esittävän Nobutaka Masutomin (Assault, 1976) sekä valtavirtaelokuviakin tehneen Eiko Nagashiman (Ryuji, 1983). Etenkin Nagashima on roolissaan mainio. Näyttelijättären suorituksessa pienestäkin lohdusta ilahtuvana prostituoituna on jotain tavattoman koskettavaa.

Crazed Fruit ei laadukkuudestaan huolimatta ole kyennyt nousemaan alkuperäisen Crazed Fruitin veroiseen asemaan. Syynä lienee osittain aikakauden muutos – 80‑luvulla ei ollut tilausta suurelle yhteiskunnalliselle kannanotolle – ja osittain elokuvan Roman Porno ‑luokitus, mikä on ollut omiaan vähentämään sen näkyvyyttä. Elokuvana Negishin versio on kuitenkin jopa parempi kuin vuoden 1956 Crazed Fruit.

Triviana mainittakoon, että Japanin mielenkiintoisin elokuva-alan palkintogaala Yokohama Film Festival valitsi Crazed Fruitin vuoden 1981 parhaaksi japanilaiseksi elokuvaksi vuosittaisessa palkintojenjakotilaisuudessaan. Negishin toinen saman vuoden ohjaustyö, Art Theatre Guild ‑tuotanto Distant Thunder, nimettiin vuoden toiseksi parhaaksi elokuvaksi.