Virallinen Sarjakuva-thread

Griffin 22.2.2009 23:55

Hyllystä löytyi pari Sarjakirjaa joissa on Pyhimyksen seikkailuja, numerot 64 (1981) ja 92 (1983). 92:n tarinat on julkaistu lehdessä ‑77 ja ‑78 ja lisäksi mukana on kaksi jotain muuta tarinaa. Molemmissa on mainos jossa kerrotaan että lehden ilmestymistiheys olisi ollut 8 numeroa vuodessa.





64:n tarinat:

Tuhon tie

Hiipivää myrkkyä

Murhaliiga

Arvoituksellinen jade-samurai

Joulupukkimurha



92:n tarinat:

Lohikäärmeliiga

Arvoitusten alus

John Steel: Metsämiehen silmä

Vaarallinen tehtävä

John Steel: Kadonnut legioonalainen

Vaarallista metsästystä
Goose 23.2.2009 11:59

Paljon kiitoksia tähän asti tulleista Pyhimys vinkeistä! Selailin noita omia varastojani ja vastaan tuli myös pari

James Bond – agentti 007 sarjista, joiden olemassaolosta ei ollut minkäänlaista muistikuvaa. Kaikki tiedot myös James Bond- sarjakuvan tiimoilta ovat tervetulleet.



Vanhana Marvel-sarjakuvien kerääjänä tiedän noitten ilmestymismäärien kiharaisuuden. Esimerkiksi tulee hyvin mieleen 80-luvun alkupuoliskon Hulkit ja Ihmeneloset, joille oli ennalta ilmoitettu numero/kuukausi mutta erinäisten ongelmien seurauksena määrät jäivät yleensä täyttämättä. Ulkomuistista heitän Hulkin viimeisen vuoden 83, jolloin ilmestyi 10 numeroa ja vaje korvattiin muistaakseni kahdella erikoisjulkaisulla.

Selkeästi Pyhimyksenkin kohdalla on ollut heilahduksia vuotuisissa ilmestymismäärissä, sillä itseltäni löytyy lehti 9/1977.
Humphrey Bogart 23.2.2009 14:53
Goose ( 23.2.2009 13:00)
Ulkomuistista heitän Hulkin viimeisen vuoden 83, jolloin ilmestyi 10 numeroa ja vaje korvattiin muistaakseni kahdella erikoisjulkaisulla.




Hulkin viimeinen vuosi oli kyllä ‑85 ja täydet 12 numeroa. Tietty eri asia jos tarkoitat vain Mail-Man Kyn julkaisemia Hulkeja etkä Semicin.



Ýksi James Bond ‑numero on tainnut joskus olla itsellä, ehkä jopa kaksi. Ainakin Hänen majesteettinsa... ilmestyi sarjakuvana. Taisin voittaa Bond-lehden kilpailusta joskus jonkun Bond-julisteen.
Goose 23.2.2009 16:40
Humphrey Bogart ( 23.2.2009 14:54)
Goose ( 23.2.2009 13:00)
Ulkomuistista heitän Hulkin viimeisen vuoden 83, jolloin ilmestyi 10 numeroa ja vaje korvattiin muistaakseni kahdella erikoisjulkaisulla.


Hulkin viimeinen vuosi oli kyllä ‑85 ja täydet 12 numeroa.


Piti ihan käydä porukoilla ja samalla matkustaa ajassa taaksepäin 25 vuotta, kiitokset Bogielle siitä!

Jep, en tiedä mistä revin tuon viimeisen vuoden mutta pointtini oli kuitenkin, että ilmestyi 10 numeroa vaikka oli luvattu täydet 12. Olipa nuo muutoinkin odottavalle junnulle aivan karsean pitkiä odotusaikoja, kun ilmestymispäivämäärä saattoi myöhästyä yli kuukaudella mitä edellis numero lupaili.

Osuipa samalla reissulla Ihmenelosten jäsen diplomikin käteen, jossa komeilee jäsen nro.357. laugh.gif
Antti Vanhala 23.2.2009 19:27

Ennen vuotta 1986 James Bond ‑lehti ilmestyi ilmeisesti 6 kertaa vuodessa. 1986 ilmestymistahtia harvennettiin neljään kertaan ja samalla lehteä uudistettiin jotenkin siihen suuntaan että mukana olisi pääsarjakuvana vain Flemingin romaaneihin perustuvia seikkailuja. Sivumäärä kasvoi 52 -> 68 sivuun. Tarinat olivat enimmäkseen John McLuskyn ja Yaroslav Horakin jo 1950-luvulta alkaen piirtämiä, Bond oli näissä hahmoteltu enimmäkseen Sean Conneryn näköiseksi. Itselläni on vain muutama lehti ennen vuotta 1986 mutta tässä listaus siitä lähtien julkaistuista Bond-tarinoista suomeksi:





http://en.wikipedia.org/wiki/James_Bond_(comic_strip)



1/86: On Her Majesty's Secret Service

2/86: Live and Let Die & The Living Daylights

3/86: Man With the Golden Gun

4/86: The Hildebrand Rarity

1/87: Goldfinger

2/87: Dr. No

3/87: Octopussy

4/87: Thunderball

1/88: From Russia With Love

2/88: Casino Royale

3/88: You Only Live Twice



Lisäksi 80-luvulla ilmestyivät albumisovitukset ainakin elokuvista Octopussy, A View To a Kill, Living Daylights ja Licence To Kill. Mysteeriksi on jäänyt ilmestyikö 1988 neljä numeroa, mutta ainakaan sen jälkeen lehteä ei minusta lehtipisteissä näkynyt, tilata sitä ei voinut.
Humphrey Bogart 24.2.2009 00:19
Goose ( 23.2.2009 18:41)
Osuipa samalla reissulla Ihmenelosten jäsen diplomikin käteen, jossa komeilee jäsen nro.357. laugh.gif




Pistitkö Mail-Manille postia? rolleyes.gif



Tuon Octopussy-albumin muistan kaverin omistaneen. Oli aika hieno!
Goose 24.2.2009 07:45
Humphrey Bogart ( 24.2.2009 00:20)
Goose ( 23.2.2009 18:41)
Osuipa samalla reissulla Ihmenelosten jäsen diplomikin käteen, jossa komeilee jäsen nro.357. laugh.gif




Pistitkö Mail-Manille postia? rolleyes.gif



Tuon Octopussy-albumin muistan kaverin omistaneen. Oli aika hieno!


Mtäpä alle kymmenen vuotias olisi osannut sinne tarinoida, isot kundit olivat siellä aikaansa edellä ja tiesivät jo silloin asioista aika helvetisti. Vähän sama olisi, jos 8-vuotias Ari kirjoittelisi tänne hiekkalaatikolle tapaan "Katselin karatesankari Chuk Norriksen Octakon, mie tykkäsin siitä."

On tallessa nuo Bond, Tähtien sota & Indy- albumit. Onneksi!
Goose 28.2.2009 13:16




Pientä varmistusta. Eli oliko näin, että Suomessa ei ilmestynyt, kuin nämä kolme Stormia? Stormista saisi kyllä oikeissa käsissä aika helvetin hyviä elokuvia.
Griffin 28.2.2009 20:27
Goose ( 28.2.2009 13:17)
Pientä varmistusta. Eli oliko näin, että Suomessa ei ilmestynyt, kuin nämä kolme Stormia? Stormista saisi kyllä oikeissa käsissä aika helvetin hyviä elokuvia.


En ole enempää missään nähnyt joten uskoisin että asia on näin. Ekan numeron ostin aikanaan kaverille synttärilahjaksi ja vasta toinen albumi sai kiinnostuksen heräämään. Onneksi ei liian myöhään ja kaikki löytyvät kokoelmista. Kolmannen osan kohdalla painossa lienee tapahtunut joku kämmi kun muistaakseni siinä on värit lievästi päin vittua ja piirrosjälki kohtuu suttuista.
kekkuli 22.3.2009 13:51

Muistutus 3. Tampere kuplii ‑sarjakuvafestivaalista ensi viikonloppuna Tampereen keskustassa. Itseäni kiinnostaa eniten lauantai, mm. Eläkeläisten Korkeajännityksen julkistus ja paneelit aiheina mm. porno ja Myrkky-lehti. Hyvällä tuurilla voi löytää shoppailtavaa. Vapaa pääsy. Old school ja manga-teinitytöt sulassa sovussa.





http://2009.tamperekuplii.fi/
Griffin 2.4.2009 20:56

Pyhimyksiä löytyi kuusi kappaletta sieltä täältä vuosien varrelta eli vähemmän kuin muistelin niitä löytyvän, mutta Bondeja olikin sitten huomattavasti enemmän. Pyhimykset kaikki aivan järkyttävän huonokuntoisia, Bondien kunnot laidasta laitaan.Seuraa tylsää listailua:





Pyhimykset, laitan pelkät Pyhimys seikkailut, kun mukana tuntui olevan kaikenlaista muuta tavaraa maan ja taivaan väliltä



8/74 Kuolleen kintereillä

1/76 Aurinkojumalan kosto

2/79 Sfinksin salaisuus

3/83 Jumalatar

4/83 Suuret setelit



8/84 Tyrmäävä tapaus



Bondit, kirjoihin pohjautuvissa ei ole oikeastaan muita juttuja



1/77 Myrkkyammukset, Huumekauppiaat

2/79 Moonraker

3/79 Operaatio big mama

1/81 Elät vain kahdesti

4/81 Timantit ovat ikuisia

3/82 Projekti fenix

4/82 Kultainen kolmio

2/83 Orjakauppiaat

3/83 Koodinimi Nemesis

4/83 Tappajavirus

1/84 Valkoinen kuolema

4/84 Tappakaa Bond

6/84 Operaatio Alaska star

2/85 Operaatio UFO

3/85 Kuoleman tuoksu

4/85 Operaatio "Blücher"

5/85 Vihreä kuolema

6/85 Kuoleman Tahiti



Vuodesta 86 eteenpäin onkin jo listattu tuossa ylempänä.



1985 elokuvasovituksien lisäksi albumina ilmestyi myös James Bond Tappava juoni.

Kuoleman katseeseen pohjautuva himmee Sinun suuri seikkailusi kirja James Bond ja tappava tehtävä, interaktiivista seikkailua parhaimmillaan smile.gif
Goose 3.4.2009 11:10
Griffin ( 2.4.2009 20:57)
Pyhimyksiä löytyi kuusi kappaletta sieltä täältä vuosien varrelta eli vähemmän kuin muistelin niitä löytyvän, mutta Bondeja olikin sitten huomattavasti enemmän. Pyhimykset kaikki aivan järkyttävän huonokuntoisia, Bondien kunnot laidasta laitaan.


Kiitokset vaan noista lisäyksistä. Kyllähän totuus lienee n. 90 prosenttisesti sarjakuvien kohdalla, että mentiin pitkälle 80-lukua, että niitä ruvettiin arvostamaan muutenkin kuin saunan sytykkeenä. Muistan aika elävästi, kun isoveljeni sai Hämiksen puraisun alkuvuodesta ‑82 ja sen myötä oli kierreltävä kaikki divarit metsästäen vaivaiset kaksi jo ilmestynyttä vuosikertaa. Voi veljet mihin kuntoon suurin osa oli jo kerinnyt mennä alle kahdessa vuodessa. Ja mitkä muutoin oli siedettävissä kuosissa niin divarin pitäjä oli nasevana laittanut kirahvin kokoisilla numeroilla hinnan kanteen ja tietysti paksulla tussilla.

Näinä päivinä, kun niistä ajoista on kulunut likipitäen kolmekymmentä vuotta, saadaan olla aika pirun onnellisia että niitä ylipäänsä on vielä muutenkin, kuin kultaisissa muistelmissa.
Humphrey Bogart 3.4.2009 12:45
Griffin ( 2.4.2009 20:57)
Kuoleman katseeseen pohjautuva himmee Sinun suuri seikkailusi kirja James Bond ja tappava tehtävä, interaktiivista seikkailua parhaimmillaan smile.gif




Hei, mullahan taisi olla tuo!! laugh.gif
Spaddu 14.8.2009 12:48

Luin Shockyllä juuri heinäkuun Heavy Metalia, jossa oli tuorein, kolmas osa Jodorowsky+Manara ‑yhteistyön hedelmästä BORGIA. Orgioita, saastaa, väkivaltaa, teurastuksia, raiskauksia, orgioita, poliittista peliä 1500-(?)luvun Italiassa hullun paavin masinoimana. Jokseenkin Caligula-tyyppistä tavaraa. Verhoeven saisi tästä hyvän elokuvan aikaiseksi, tosin osa kamasta siivoutuisi mielenterveydellisistä syistä luultavasti veks. Loistavaa, että Jodo ja Manara vielä vanhoillakin päivillään luovat moisia häpeilemättömiä perversioita sarjakuvaksi.





Olikin pakko pistää tilaukseen kovakantiset osat yksi ja kaksi. Valitettavasti Heavy Metalin episodi oli sensuroitu, älyvapaat jenkit ovat esim. pistäneet naiselle pikkuhousut kuvaan, jossa nainen kusee haarat levällään maljakkoon.
Jakel 14.8.2009 13:27
Goose ( 28.2.2009 14:17)
Pientä varmistusta. Eli oliko näin, että Suomessa ei ilmestynyt, kuin nämä kolme Stormia? Stormista saisi kyllä oikeissa käsissä aika helvetin hyviä elokuvia.




Kolme Stormia tosiaan vain ilmestyi kuten Griffin sanoikin. Olen monasti aikonut hankkia nämä lontoojulkaisuina, mutta ovat niin helvetin kalliita, lisäksi osaa numeroista ei ilmeisesti saa kuin hollanniksi (Hollanti oli jostain syystä hullaantunut Storm-sarjaan ja se olikin varsinainen päämarkkina-alue). Tai näin ainakin oli joskus.