Mitä Elitisti-forumin väki katsoo 2016

Joku urpo: Making a Murderer (2015) *


Hyödynsinpä taas Netflixin ilmaisen tarjouskuukauden katselemalla tämän kohudokumentin. Kymmenen tuntia elämästäni joita en saa takaisin. Mikä ihmeen "dokumentti" se semmoinen on, jossa kymmenessä tunnissa ei saada suhteellisen simppelin keissin edes kaikkia perusfaktoja kerrottua, vaan katsoja joutuu ne googlen avulla haalimaan tietoonsa? VMP! Netflix on kyllä varsinainen elokuvakulttuurin syöpäkasvain.


Takashi Yamazaki: Parasyte: Part 1 (2014) **½


Kannibalistiset parasiitit valtaavat ihmiskehoja Tokiossa. Päähenkilöltä vallataan vain käsi, jossa asuvan parasiitin kanssa päähenkilö muodostaa omituisen ystävyyssuhteen. Ei huono moderniksi japanilaiseksi scifi-kauhuksi. Hienoa ettei tässä lähdetty hassuttelulinjalle ollenkaan, vaan pysyttiin vakavina koko ajan.


Jack Bernhard: Decoy (1946) ****


Mahtava pikku film noir, jossa gangsterin heila yrittää saada vankilassa kuolemantuomion täytäntöönpanoa odottavan poikaystävänsä elävänä ulos. Tyylikäs ohjaus, hyvää dialogia ja huvittavia yksityiskohtia, kuten sanakirjaa lukeva ja sieltä erikoisia sanoja bongaileva ruumishuonetyöntekijä.


Hershell Gordon Lewis: The Wizard of Gore (1970) **


Ei näitä käppäilyjä oikein enää jaksa. Montagin esittäjä veti kyllä ihan hyvin.

4 J.-P. Valkeapää: He ovat paenneet (2014)

Hieno, hetkittäin suorastaan kaunis elokuva. Parasta tässä oli että leffa tuli nähtyä täysin puhtaalta pöydältä, kiitos hyvin ystävän, ja näin yllätykset toimivat kuten pitikin. Juoni nyt oli suoraviivainen ja tuttu, eikä jokaista käännettä kannata pohti raa'an analyyttisesti. Etenkin viimeiset kaksi minuuttia jakavat taatusti mielipiteet, mutta mielestäni leffan kuuluikin päättyä juuri noin.


5 Béla Tarr & Ágnes Hranitzky: Werckmeister Harmonies (2000)

Uusintakatselu avasi leffan punoksia taas jonkin verran, mutta ei kai tätä pidä koskaan täysin ymmärtääkään. Kaunista silti.


6 Alex Proyas: Knowing (2009)

Nicolas Cage, Nicolas Cage, Nicolas Cage... Pitkään aikaan en ole tainnut nähdä herran leffaa, joka ei olisi jollain tasolla ottanut pannuun juuri herra Cagen maneerien takia, mutta nyt mies osasi kerrankin pitää itsensä kurissa. Tai sitten Alex. Niin tai näin, elokuvan heikkoudet eivät tällä kertaa johtuneet Cagesta. Apokalytisyys on parhaimmillaan kaunis asia, ja olihan tässäkin leffassa omat hetkensä. Niitä oli vain harvassa.


7 Roy Andersson: En duva satt på en gren och funderade på tillvaron (2014)

8 Roy Andersson: Sånger från andra våningen (2000)


Anderssonin uusin piti käydä ihan teatterissa katsomassa ja kun toinen Anderssonin elokuva tuli katsoa kotiteatterissa lämmittelyksi, niin siinähän tuli oikein kunnon annos ruotsalaista melankoliaa.


Anderssonin viimeinen osa 14 vuoden mitalle levinneestä trilogiasta jatkaa niitä samoja teemoja ja palasia, joita kaksi ensimmäistä osaa jo kattavasti kävivät lävitse. Business on synneistä edelleen pahin ja eihän elämästä selvieä tietenkään hengissä, mutta Anderssonin kyky löytää ja näyttää arjen pieniä hetkiä omanlaisellaan lämmöllä on ainutlaatuinen.


9 Alejandro González Iñárritu: Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance) (2014)

Kovastihan tätä on kehuttu, mutta vasta kun sinisäde päätyi marketin alelaariin tuli lintumiehen kyytiin hypättyä. Kaiken sen hehkutuksen ja rummutuksen jälkeen olin jopa hieman skeptinen leffan suhteen, etenkin kun pääosassa on Michael Keaton, mies joka ei ole saanut oikein mitään aikaiseksi sitten Bird... krhm, Batmanien.


Mutta mitä sitä kiertelemään: elokuva on täyden viiden tähän potti ja pääosaan on vaikea edes kuvitella ketään muuta kuin Keatonia. Iñárritun tapa viedä tarinaa eteenpäin on sanalla sanoen hengästyttävä ja vaikka alkuun seinät tuntuivat kaatuvan niskaan, kaatuivat ne sillä herkullisella tavalla. Tiedättehän. Ja ääniraita – noin mainiosti paikalleen osuvaa rumpujen soittoa ei ole taas vähään aikaan kuultu.


10 Paolo Sorrentino: This Must Be the Place (2011)

Pennin ja Sorrentinon yhteistyö toimii ja Penn jopa onnistuu välttämään ne kaikki normaalit maneerinsa. Erittäin positiivinen kokemus, kai tämäkin olisi pitänyt katsoa jo vuosia sitten.

Needham: Smokey and the Bandit (Konna ja koukku, 1977) Miehen pitää vähän väliä lepyyttää vuosituhantiset Benny Hill ‑vaistonsa, ja tämä on siihen hyvä elokuva. Sympaattinen ja sujuva meininki. Hyväntuulisia ja ajotaitoisia viiksimiehiä kaivattaisiin elokuviin 2010-luvullakin, puhumattakaan rehdin sovinistisista kerronnan mausteista. Minulla on pippeli, saan pitää tästä. Ja minulla on oikeus katsoa näitä kaahausviihteen virtsanpylväitä ainakin niin kauan, kunnes se Autopartio 525 ‑leffa tulee! ***

Valkeapää: He ovat paenneet (2014) Uusintakatselu, toimii erinomaisesti yhä. Valkeapää viljelee merkityksiä, joihin katsoja saa tarttua, mutta ilmankin pärjää. Twitterissä tuli ehdotettua ohjaajalle spin-off ‑elokuvaa siitä surullisen hahmon kauppamatkustajasta, joka maalaa mainioin siveltimenvedoin koko x-sukupolven. On lämmin fiilis siitä, että tämä on niittänyt ne kaikki ansaitsemansa palkinnot. Edes jotain statementtia sille, ettei meille kaikille riitä kurja, selinistinen lammasformaattiviihde. ****1/2

Tarr & Hranitzky: Werckmeister Harmonies (2000) Eka Tarr, ei jää viimeiseksi. Ei kerro mistään, mutta kaikesta, ja tavoittaa olennaisen, etenkin tällaiselle maailman ähkyiseen monimutkaisuuteen kyllästyneelle kyynikkokatsojalle. Hyvä elämäkin on sarja rauhallisia, harmaita otoksia. Parhaat leffat panevat kaikki nykyään järjestään pohtimaan tähdittämisen mielekkyyttä. Pannaan nyt kuitenkin vaikka *****.

Malle: Black Moon (1975) Kun ajaa mäyrän yli, käy näin. Polanskin What!:ista jäi aikoinaan pahat traumat tällaisia "nainen häröilee milomanaramaisesti pari tuntia"-fantasioita kohtaan, mutta tämä onnistuu olemaan mystisyydessään ja sanotaankonyt hienoisessa jodorowskymäisyydessään mielenkiintoinen. Ja Cathryn Harrisonhan on niin ylimaallisen sievä, että suojeluvaistokyynel olisi tullut jos olisi pimeässä huoneessa katsottu notta! Hienon, tinkimättömän hourekuvaston uutuudenviehätys kuitenkin karisee valitettavan väistämättä, ja jälkipuolisko jämähtää mielestäni walkingdeadkakkoskausimaisesti liikaa tarinan kartanon kafkaesqueihin elementteihin. Aavistus enemmän liikkuvuutta ja revittelyä, niin olisi päästy ns. nextille levelille. ***1/2

Andersson: Giliap (1975) Tämä lukeutuukin sitten aikakirjoissani Kaikkien Aikojen Välityöksi, Välityöksi isolla V:llä jne. Kellarikerroksen patsastelulaulussaan Roy Andersson on selvästi matkalla kohti legendaarista, lakonista tyyliään, mutta on sisältönsä kanssa hämmästyttävällä tavalla hukassa. Tarinaakaan en vaatinut, hyvin käppäisen kolmiodraaman kolmentähden näyttelijöin sain. Kauniissa Technicolor-väreissä kuultavia mielenkiintoisen näköisiä naamoja nähdään, mutt'en todellakaan ihmettele, miksi tämä laahustus aikanaan floppasi. Suosittelen ainoastaan paatuneimmille Roy Andersson ‑faneille, muilla tämä 130 minuuttia menee todennäköisesti täysin pelastusarmeijalle. **

Vaughn: Kingsman: The Secret Service (Kingsman: Salainen palvelu, 2014) Tyylipuitteet ovat kohdillaan, ja tämän olisi vissiin pitänyt vetää mukaansa, mutta omassa mukacooliudessaan rypeväksi sarjisfilmatisoinniksi tämä jäi. Tunnen oloni äärimmäisen epämukavaksi omnipotenttien sankarihahmojen äärellä: kun kaikki oli niin helppoa ja pikselintarkan jouhevaa, ei mikään oikein tuntunut miltään. Olisin vaatinut uhan tuntua edes johonkin – eikös siitä(kin) se jännitys ‑tai edes jännite- synny? Colin Firth ja Caine jäykistelevät siedettävästi, mutta Jackson on täysin pihalla. Silppuleikattu väkivalta-action ei oikein osaa päättää, olisiko se splatteria vai ei: tuloksena vuoristoratamaista, lähinnä vastenmieliseksi jäävää cgi-kuvamanipulaatiota videopelistä verenlennätykseen. Jos lopun päät olisivat räjähdelleet Scanners-tyyliin, olisin saattanut harkita viittä tähteä. Nyt **1/2. Ja pakkoko tämänkin agenttimakaronilaatikon oli yli kaksituntinen olla?

Lisää näitä viimeaikoina nähtyjä leffoja, joista en vain ollut ehtinyt sanoa mitään.


11 Peter Berg: Battleship (2012)

Uh-huh. Olipahan taas yltiöpatrioottista sontaa, jonka pääosassa Taylor Kitsch loistaa jälleen omalla kaiken onnen ja tunnelman tappavalla voimallaan. Miksiköhän Liam Neeson on saatu tähän mukaan? Tai, no joo, Neesonhan tekee nykyään mitä tahansa. Niin tai näin, alienit ovat hetkittäin täysin voittamattomia, toisinaan taas onnetonta tykinruokaa. Pitäisiköhän seuraavaksi katsoa American Battleship, se ei voi olla enää tätä huonompi, eihän?


12 Lorenzo Sena: Dark Relic (2010)

Lähtökohta on herkullinen: reilun sadan ristiritarin joukosta on jäljellä enää kourallinen, kun sotaan väsyneet miehet löytävät palan alkuperäisestä rististä. Siis siitä jolle Jeesus aikoinaan naulattiin ja jonka voimat ovat vain arvailtavissa. No, tässä tapauksessa risti vetää puoleensa pimeyden voimia ja näin pohjustus totaaliselle ryskeelle on pedattu.


Ikävä kyllä leffa on B-tai C-luokan hölmöilyä ja lisämiinuspisteet vielä tolkuttoman surkeista cgi-efekteistä. Olisi ollut parempi täyttää maisema tasaisin väliajoin sumulla kuin antaa näiden "tehosteiden" loistaa ruudulla.


13 William Sachs: Galaxina (1980)

On olemassa sitä hyvää huonoa sci-fi shittiä, ja sitten on sitä huonoa huonoa sci-fi shittiä. Ikävä kyllä Galaxina on kiistatta jälkimmäistä, ja erittäin raskaalla tavalla. Edes "Alienin" mukaantulo ei auttanut tilannetta, vaikka tunkeilija toikin muassaan mahdollisuuksia. Tarinan typeryydet, näyttelijöiden rimanalitukset ja keskelle touhua sijoitettu bordelli-kohtaus saavat haromaan hiuksia – olisipa tämä ollut edes riittävän huonoa, mutta ei.


14 Louis Malle: Black Moon (1975)

Elokuva jonka täyttä sisäistä viestiä en edes väitä ymmärtäväni, mutta joka on lumoavalla tavalla kaunis ja jokaisella katselukerralla hieman uusia palasia itsestään antava. Ja eikö jo se vie pitkälle. Tarinan kulku tavallaan seisahtuu jälkimmäisellä puoliskolla, kun kartanosta ei päästä mihinkään muualle kuin puutarhaan, mutta toisaalta lopussa kaikki langat lähtevät punoutumaan nopeasti yhteen.


15 Elliot Silverstein: Cat Ballou (1965)

Olipahan melkoista sekoilua, mutta Jane Fonda nyt on aina Jane Fonda – ja olihan siellä myös Lee Marvin. Western-sekoilusta enemmän klassisten westernien omassa ketjussa.

1.

Robocop (remake) ***½
Yllättävän jees kaiken sen vihan jälkeen mitä tämäkin (suotta) sai osakseen. Uuden ajan välittömän nopea tiedon kerääminen ja soveltaminen oli se juttu, ja makea design robon puvussa. 

2. 5th Element ****-
Niin ovat nämä pre-cgi spektaakkelit muuttuneet hieman paremmiksi ajan kanssa. 

3. Wakusei Daisensou / Sota avaruudessa ***½
Ehkä mielisairaampi kuin mitkään mielisairaimmat italo Star Wars ripoffit. Etenkin kohtaus, jossa “Chewie” pölähtää yllättäen ruudulle. 

4. Wall Street: Money Never Sleeps ***½
Lussua loppua lukuunottamatta viihdyttävä jatkis, edes Shia LeButt-Head ei ollut huono

5. The Beach ****-
Ultimaattinen backpacker-leffa, joka vie homman loogiseen päätepisteeseensä ansiokkaasti. 

6. Prozac Nation ***
Överisimppeli mielenterveysdraama, mutta Christina Riccin ilmeilyä seurasi mielellään

7. Deadpool ****
Nauroin. 

8. The Green Inferno ****-
Mainio genre-revival Eli Rothilta, joka aina osaa kirjoittaa myhäilyttäviä koukkuja tarinoihinsa, niin nytkin. CGI-muurahaiset ja jaguaarit nyt olisi voinut jättää pois, iskevät ikävästi silmään muuten upeissa viidakkomaisemissa. Mahtavinta tietenkin katsoa tällaista Tennispalatsi 2 salissa nykynuorten parissa. 

9. Point Break 3D ****
Asiallinen adrenaaliniextremelifestylepätkä. Idea “Ozaki Eightistä”, eli kahdeksasta luonnonvoimiin liittyvästä haasteesta kantoi pitkälle. Näyttelijät vähän niin ja näin, extremeduudsonin näköinen tyyppi Johnny Utahina alkoi tylsänä mutta oli lopulta ok. Sen sijaan Bodhi-tyypillä ei ollut juurikaan karismaa tai alkuperäisen Swayzen kaltaista auktoriteettia suhteessa Utahiin. 

10. The Hateful Eight ****
Hieno. Intensiivinen. Parempi kuin Quentinin kaksi, tai ehkä jopa kolme edellistä. Olikos tässä Tarantinon ohjaamien leffojen toinen ikinä seksikohtaus.. vai unohdanko jotain. Pulp Fictionin Gimp, ainiin joo. 

11. The Banker ***+
Patrickbatemanmainen juppipankkiiri vetää öisin intiaanimaskit naamalle ja metsästää naisia varsijousen kanssa tässä v. 1989 slasher/ihmismetsästys hybridissä. Robert Forster hännillään. Hyvä sleazy tunnelma, vaikka ei nyt oikein kohokohtia ole riittävästi kulttistatukseen. 

“This is some weird shit, kid.”

12. South Beach *½
Vanityn (R.I.P.) muistoksi piti katsoa tämäkin Miamin South Beachille sijoittuva simppeli yksityisetsivä-action. Fred Williamsonin oma ohjaus, ja se näkyy. Aivan kaamean alkeellinen pökäle, jossa Fred pääsee joka välissä nostalgisoimaan futisurallaan. Cast on kyllä tajuton: Vanityn ja Williamsonin lisäksi Henry Silva, Gary Busey, Robert Forster, Peter Fonda! Ja Williamson pistää heti aluksi kylmäksi kokonaisen jengillisen TAKATUKKIA. Koko jengi Miami Vice tyyliin pukeutuneita TAKATUKKIA.

13. Trash (2014) **½
Riossa 14-vuotiaat katulapset pakenevat koska tietävät liikaa. Trashin ongelma on se, että käsikirjoituskin on kuin 14-vuotiaan kynästä. Outo lastenseikkailu, jossa kuitenkin inhaa väkivaltaa ja uhkaa. Vähän kuin Pixote + City of God + Slumdog Millionaire, mutta paljon paljon huonompana. Wagner Moura, Rooney Mara ja Martin Sheen tekevät parhaansa hölmössä tarinassa. 

14. [salainen] ***1/2

Shocky (25.2.2016 01:26)

10. The Hateful Eight ****
Hieno. Intensiivinen. Parempi kuin Quentinin kaksi, tai ehkä jopa kolme edellistä. Olikos tässä Tarantinon ohjaamien leffojen toinen ikinä seksikohtaus.. vai unohdanko jotain. Pulp Fictionin Gimp, ainiin joo.

Jackie Brownissa oli kans

 
 Sitä juuri tarkoitin: Jackie Brown, Hateful Eight ja sit se off-screen gimppi homma Pulp Fictionissa. Mutta oliko muita?

okh (25.2.2016 16:14)

Shocky (25.2.2016 01:26)

10. The Hateful Eight ****

Hieno. Intensiivinen. Parempi kuin Quentinin kaksi, tai ehkä jopa kolme edellistä. Olikos tässä Tarantinon ohjaamien leffojen toinen ikinä seksikohtaus.. vai unohdanko jotain. Pulp Fictionin Gimp, ainiin joo.

Jackie Brownissa oli kans

 

Sitä juuri tarkoitin: Jackie Brown, Hateful Eight ja sit se off-screen gimppi homma Pulp Fictionissa. Mutta oliko muita?

Ja ib:ssä Göbbels paneskeli pikaisesti emäntäänsä.

MiR (25.2.2016 00:12)

Peter Berg: Battleship (2012)

Uh-huh. Olipahan taas yltiöpatrioottista sontaa, jonka pääosassa Taylor Kitsch loistaa jälleen omalla kaiken onnen ja tunnelman tappavalla voimallaan. Miksiköhän Liam Neeson on saatu tähän mukaan? Tai, no joo, Neesonhan tekee nykyään mitä tahansa. Niin tai näin, alienit ovat hetkittäin täysin voittamattomia, toisinaan taas onnetonta tykinruokaa. Pitäisiköhän seuraavaksi katsoa American Battleship, se ei voi olla enää tätä huonompi, eihän?

Se, kun elokuva trollaa katsojaa.

http://www.pakgamers.com/forums/f19/true-meaning-battleship-anti-american-131809/

Morden (26.2.2016 23:09)

MiR (25.2.2016 00:12)

Peter Berg: Battleship (2012)

Uh-huh. Olipahan taas yltiöpatrioottista sontaa, jonka pääosassa Taylor Kitsch loistaa jälleen omalla kaiken onnen ja tunnelman tappavalla voimallaan. Miksiköhän Liam Neeson on saatu tähän mukaan? Tai, no joo, Neesonhan tekee nykyään mitä tahansa. Niin tai näin, alienit ovat hetkittäin täysin voittamattomia, toisinaan taas onnetonta tykinruokaa. Pitäisiköhän seuraavaksi katsoa American Battleship, se ei voi olla enää tätä huonompi, eihän?

Se, kun elokuva trollaa katsojaa.

http://www.pakgamers.com/forums/f19/true-meaning-battleship-anti-american-131809/

Tuohan on omalla tavallaan upeaa, että joku ottaa Battleshipin kaltaisen elokuvan ja lähtee pohtimaan sitä noin uutterasti uudesta kulmasta. Kaikenhan voi periaatteessa selittää aina vähintäänkin kahdella tavalla (katsokaa vaikka itänaapurimme toimia), mutta en ehkä kuitenkaan menisi aivan näin pitkälle:

"To cleverly insert that subtext into a movie that looks so much like a Navy recruitment clip sponsored by the DoD, that is brilliant scriptwriting."

26. Badham: Stakeout (1987) *** Oli kai tässä hetkensä, uudestaan en tosin enää soitinta tällä kuluta.

27. Perier: When Eight Bells Toll (1971) ** Todella kömpelöä menoa, Hopkinsin karismakin oli vasta nupullaan.

28. Gilling: Odongo (1956) *** Alku junnasi pitkään paikallaan, mutta viimein mukava ja simppeli tarina vei mukanaan. Pääosapoju Juma jäi mieleen.

29. Perry Jr.: Kiss Me Quick! (1964) *** No huh, mitä ihanaa potaskaa. Paljas pinta oli luonnollisesti Harry Novak-produktion keskiössä, mutta hemmetti mitkä näyttelijäsuoritukset hullun tiedemiehen ja ulkoavaruuden ohukaisimitoijan kesken. Nerokasta!

30. Hyams: Narrow Margin (1990) **** Kuin jännityksen luonnin oppikirjasta, loistomenoa alusta loppuun.

31. Sherman: Big Jake (1971) ***** 70-luku oli huikea Wayne-vuosikymmen.

32. Millar: Rooster Cogburn & Lady (1975) ***** Hauskinta dialogia Duke-leffassa mitä muistan.

33. Guest: The Camp on Blood Island (1958) **** Harmillisen unohdettu Hammer-pätkä, vaikkei edustakaan kyseiselle studiolle ominainta aluetta.

34. Ford: The Horse Soldiers (1959) **** Viihdyttävää peruswaynea huippuohjaajalla.

35. McLaglen: Chisum (1970) **** Kun katsoo putkeen monta Duke-pätkää, on hauska seurata samojen näyttelijöiden naamoja leffasta toiseen. Tässä Ben Johnsonin anti jälleen totutusti hienoa seurattavaa.

36. Hathaway: The Sons of Katie Elder (1965) **** George Kennedy loistaa mulkvistina.

37. Curtiz: The Comancheros (1961) **** Viimeisimmät Duket ovat kuin Disneyn katalogista, kun sivusosat passaavat jäädä enempi aivonystyröihin. Tässä Lee Marvin vetää pisimmän korren.

38. St. Clair: The Dancing Masters (1943) ** Meni sieltä missä aita matalin. Ei voi verratakaan kaksikon edellisen vuosikymmenen parhaisiin.

39. Greenwald: The Ballad of Little Jo (1993) *** Harvinaisen vahvaluonteinen ja periksiantamaton nainen westernissä, eipä ihme kun naisohjaaja näköjään asialla. Mukava piristysruiske miehiseen genreen.

40. Dmytryk: Lo sbarco di Anzio (1968) **1/2 Tylsästi kynäilty sotaleffa isoilla nimillä.

41. Davis: The Package (1989) *** Rutiinitoimintaa hyvällä pääosakaksikolla.

42. Ramis: Vacation (1983) ***1/2 Sitä parempaa Chevy Chasea, vaikkakin harmillisen vähän hykerryttäviä kohtauksia. Enemmänkin arjen hauskoja sattumuksia.

43. Ford: Two Rode Together (1961) **** Tämähän antoi aivan uutta vinkkeliä Stewartin näyttelemiseen. Aiemmin nähtynä pääosin 30- ja 40-luvun puhtoisen kultapojun roolituksia. Täytyy ottaa seuraavaksi käsittelyyn Stewartin länkkäriboksi.

44. Kennedy: The Train Robbers (1973) **** Jälleen tutut kamut seikkailun melskeessä. Ann-Margretia katseli kyllä mielellään.

45. Levin: The Man from Colorado (1948) *** Vaihteeksi tympeämpää Glenn Fordia ilman sankarin viittaa, mikä oli mukavaa vaihtelua.

16 James Mangold: Knight and Day (2010)

Tom Cruise & Cameron Diaz piristeillä buustatussa agentti-sekoilussa, jossa iso pyörä saa pyöriä juuri niin lujaa kuin pitääkin. Typerää, naurettavaa, hetkittäin hieman kivuliastakin – mutta samalla sopivan viihdyttävää.


17 Marc Forster: World War Z (2013)

Ison budjetin zombie-elokuva jossa on todella sitä näyttävyyttä. Eipä ole aiemmin tullut nähtyä z-tsunameja, tai hyökyaaltoja, mutta nyt tuokin aukko sivistyksessä on korjattu. Pittin puhtoinen hahmo ja hänen ihana perheensä veivät vähän terää leffasta, mutta toiminta korjasi niitä puutteita.


18 Rupert Sanders: Snow White and the Huntsman (2012)

Vanha satu on pistetty hiukan uuteen kuosiin, eivätkä kaikki lisäykset ole suinkaan huonosta. Charlize Theron on melkoinen pahuuden kuningattarena ja Chris Hemsworth on se pakollinen kaunis poitsu, mutta vahvin lenkki leffassa on lopulta – ja tämä miltei sattuu sanoa – Kristen Stewart.


19 Mika Kaurismäki: Cha Cha Cha (1989)

Melkoista poukkoilua suuren perinnön perässä ja mitä se onni sitten lopulta onkaan? Näitä kysymyksiä pohtivat herrat säntäillessään pitkin Helsinkiä kulttuurin (ja onnen) jäljillä.


20 Guillermo del Toro: Pacific Rim (2013)

Suuresta robotit vastaan hirviöt rähinästä ohjaajan omassa ketjussa.


21 Roger Christian: Stranded (2013)

Alkuun näppärästi rakentuva avaruus-kauhuilu, joka etenkin puolivälissä lähtee kunnon kiitoon Michael Therriaultin esittämän Lancen voimin. DVD:n kannessa kovasti esillä oleva Christian Slater jääkin tähdittämässään elokuvassa pitkälti sivustakatsojan ja itsestäänselvyyksien toistajan asemaan.

36- Dominik: Killing Them Softly (Kovo), Tyylitelty ja vakuuttava dialogivetoinen krimi pokerikerhon ryöstön jälkiseuraamuksista. Tapahtumien vääjäämättömyydestä absurdia huumoria veistelevä leffa ilahduttaa kääntämällä kliseitä ympäri. Näyttelijäohjaus tässä myös loistavaa. Sam Shepardia olisi enemmänkin voinu kyllä näyttää. ****

37- Scott: The Martian (Leffassa, IMAX 3D), Hieno, kaikesta suurellisuudestaan huolimatta pienimuotoinen poikain seikkailuelokuva miehestä joka jää jälkeen ja yksinään Marsiin venailemaan seuraavaa kotiinkuljetusta. Tässä pidetään draama pienenä mutta kehystys on vakuuttavaa mittakaavaa. Itse asiassa Damonin hahmo kehittää sangen tukalasta tilanteestaan jopa vähän liian vähän draamaa (!). Vertautuu jollain tasoilla Gravityyn, mutta Martian pesee sen kyllä 6-0. Scottin paras sitten Blade Runnerin (OK, huomattava osa miehen tuotantoa toki näkemättä). Tässä tavoitetaan hienosti vanhain aikain tutkimusmatkailijoitten mielenlaatu. Kiehtova kuvaus kaikkiaan ja IMAX 3D:nä vakuuttavaa katsottavaa myös teknisesti. Tämä oli siis IMAX luokitellussa "tavallisessa" leffateatterissa, ei missään planetaarion auditoriossa. ****

38- Tashlin: Caprice (Kovo), Frank Tashlin oli kyllä aika outojen leffojen mies aikanaan. Girl Can't Help It toki Jayne Mansfieldin takia monella muistissa, mutta myös parit Doris Dayn kanssa tehdyt komediat Hollywoodin 60-luvun "lamakaudelta" on ehdottomasti katsastamisen arvoisia outouksia. Caprice näistä oudoin. Hieman "eurotyyliin" tehty teollisuusvakoilusekoilu ei todellakaan ole onnistunut leffa, kohkaamiseen kyllästyy aika ripeään. Mutta omaperäinen se kyllä on. Richard Harris todella huono miespääosassa, mutta siitäkään ei tässä voi olla ihan varma onko se tarkoituksellista. Erikoinen teelmys. **1/2

39- Tourneur: Great Day in the Morning (Kovo), Heikko westernmelodraama missä Robert Stackin etelävaltiolainen moraaliton seikkailija upottaa lusikkansa esi- sisällissodan mausteiseen soppaan Coloradon- mailla. Hulivili oppii matkan varrella vastuullisuutta ja kohtaa vaaroja, mutta draaman taso on laimeaa kauttaaltaan. Positiivisenä pointtina mainittakoon naisositukset: Virginia Mayo moraalisena blondina ja Ruth Roman "kokeneempana" brunettina taistelevat sankarin sielusta omilla rintamillaan. Ja etenkin Romanin rintamat tuntuu olevan aika hyvin linssin nähtävillä lähes koko ajan kiitos avokaulaisen puvustuksen. Kokonaisuus silti aika meh. **

40- Hamer: School for Scoundrels (Kovo), Heikohko brittikomedia, missä Ian Carmichaelin esittämä luuseri hakeutuu kurssille oppimaan pelimiehen elkeitä. Muuten aika basicin komedian valopilkkuna häärii itse Terry-Thomas kilpakosijana. Kesyä ja hidastempoista männävuosien komediaa. **

okh (25.2.2016 19:07)

okh (25.2.2016 16:14)

Shocky (25.2.2016 01:26)

10. The Hateful Eight ****
Hieno. Intensiivinen. Parempi kuin Quentinin kaksi, tai ehkä jopa kolme edellistä. Olikos tässä Tarantinon ohjaamien leffojen toinen ikinä seksikohtaus.. vai unohdanko jotain. Pulp Fictionin Gimp, ainiin joo.

Jackie Brownissa oli kans

 
 Sitä juuri tarkoitin: Jackie Brown, Hateful Eight ja sit se off-screen gimppi homma Pulp Fictionissa. Mutta oliko muita?

Ja ib:ssä Göbbels paneskeli pikaisesti emäntäänsä.

Ja Kill Bill Vol. 1:ssä oli tää "My name is Buck and I'm here to fuck" ‑hommeli joka voitaneen laskea

Tarantinon seksuaalisuus on näköjään jossain 10-vuotiaan tasolla.

Disco Studd (3.3.2016 17:57)

Tarantinon seksuaalisuus on näköjään jossain 10-vuotiaan tasolla.

Sekoitat nyt Tarantinon oman sekä elokuvien henkilöhahmojen seksuaalisuuden.