Viimein maaliskuussa 2006 Sister Street Fighter julkaistiin alkuperäisessä muodossaan Ranskan HK Videon "Street Fighter l'intégrale" ‑boksissa Chiban trilogian lisänä, tosin tietysti vain ranskankielisellä tekstityksellä. Vastaavanlaista kokoelmaa huhuttiin pitkään saapuvaksi myös R1‑markkinoille kunnes paljastui, että oikeuksien haltija New Line Cinema oli päästänyt lisenssinsä raukeamaan.
Jenkkilässä Chiban Street Fightereitä ei olla vieläkään julkaistu virallisesti, mutta nyt käsissä komeilee kuitenkin BCI:n/Ronin Entertainmentin "The Sister Street Fighter Collection", joka sisältää elokuvat Sister Street Fighter, Sister Street Fighter: Hanging by a Thread (1974), Return of the Sister Street Fighter (1975) ja Sister Street Fighter: Fifth Level Fist (1976). Parempi näin: Optimumin R2‑alueen "The Street Fighter Box Set" on täysin hyväksyttävä esitys Chiban klassikoista alkuperäisversioinaan. Koska otanta edustaa yli puolta Shihomin pääosittamista karate-elokuvista, tämä lienee myös ajankohtainen sauma luoda pieni katsaus päihin potkinnan ystävien suosikkisiskon uraan hieman laajemmin.
Lady lohikäärme: Etsuko "Sue" Shihomi
Etsuko Shihomi (joskus Shiomi), länsimaihin tuotaessa lempinimellä Sue, syntyi 29.10.1956 Okayamassa Japanissa. Urheilullinen nuori Shihomi ihaili Shinichi "Sonny" Chiban esiintymistä mm. Toein supersuositussa toiminnallisessa tv‑sarjassa Key Hunter (Kii hantâ, 250 episodia alkaen 1967) sekä menevissä elokuvissa, kuten Tale of Kawachi Chivalry (1967) ja Yakuza Deka (1970), mikä lopulta johti siihen, että hän uskaltautui lukioikäisenä kirjoittamaan idolilleen useasti pyytäen päästä koettamaan Chiban johtaman tuoreen Japan Action Club ‑stunt‑ ja näyttelijäkoulun (johon tästedes viittaan lyhenteellä JAC) valintakoetta. Päästyään sisään 1972, jo valmiiksi atleettinen ja taistelulajeja harrastanut Shihomi oppi JAC:ssa näyttelemistä, lisää taistelutaitoja sekä stunttien suorittamista, joista eritoten viimeisessä hän on naiseksi varsin legendaarisessa maineessa. Elokuvissa hän tekee temppunsa itse, mitä hän on todistellut useammankin kerran ensi-iltojen promootiotilaisuuksissa toistamalla filmien huimia suorituksia mm. kiipeämällä vaijerin avulla kerrostalosta toiseen ja hyppäämällä Shinjuku Koma ‑stadionin katolta alas katutasoon puhalletulle patjalle.
Shihomi oli ensimmäinen verrattain harvalukuisista JAC‑koulutetuista naisista (Return of the Sister Street Fighterin ja Sister Street Fighter: Fifth Level Fistin pääasiassa tv‑työssä kunnostautunut Michi Love on eräs toinen) ja on mukana jo aivan varhaisimmissa JAC‑kytkennäisissä todellisissa karate-elokuvissa. Hän otti taitelijanimen Etsuko Shihomi tehdessään ensiesiintymisensä v. 1973 Sonny Chiban Toei‑tv‑sarjassa, jonka nimi saattaa olla Opponents (Koroshi ai). Ymmärtääkseni legendaarisen Lone Wolf & Cub ‑kirjoittaja Kazuo Koiken sarjakuvaan perustuva Opponents kertoo muotoaan muuttavista sisaruksista (Chiba & Shihomi) ja sisältää reippaasti sekä fantasiaelementtejä että toimintaa.
Melko minimaalisen valkokangasdebyyttinsä Shihomi teki Sonny Chiban Bodyguard Kibassa (aka Boddee gado kiba, 1973, myöhemmässä länsimaalaisessa inkarnaatiossaan The Bodyguard) ja nousi seuraavan vuoden Sister Street Fighterin avulla toimintatähdettäreksi, jollaista ei Japanissa oltu nähty sitten Junko Fujin, eikä syrjäyttäjää ole löydetty myöhemminkään. Paljain nyrkein taistelevin naisten kategoriassa Shihomi on saarivaltionsa ylittämättömän ykkönen. Todelliset haastajat täytyy hakea Hongkongin puolelta ja omissa kirjoissani Etsuko vie heistäkin voiton ilmiömäisellä ulkonäön ja taituruuden yhdistelmällään – tai ainakin asettuu tasapeliin Kara Hui Ying-hungin (mm. My Young Auntie, Clan of the White Lotus) kanssa. Huonoksi puoleksi voisi laskea sen, että Sister Street Fighterin USA:n teatterikierroksen julisteen piirtäjä on ottanut mallin Shihomin täyteläisiin bosiin täysin omasta mielikuvituksestaan (kts. kuva-aihe artikkelin otsikossa).
Havaittavin poikkeavuus Shihomin esiintymissä saman ajankauden Toei-kanssasisariinsa verrattuna on huomattavan vähäinen – käytännössä olematon – paljaan pinnan esittely. Väkivaltaeksploitaation piti aina tarjota myös seksiä, ja tätä totuttiin odottamaan etenkin Toein sankarittarilta, kuten mm. "sukeban" ‑tyttöjengielokuvien tasapuolisesti stilettejä ja tissejään heiluttelevilta Reiko Ikelta (Sex & Fury, 1973; Criminal Woman: Killing Melody, 1973) ja Miki Sugimotolta (Terrifying Girls' High School: Lynch Law Classroom, 1973; Zero Woman: Red Handcuffs, 1974). Shihomin rooli on pikkusisarmaisen seksitön jo debyytissään Bodyguard Kibassa, mutta viitteitä siitä, että kehitys olisi saattanut olla toisenlainen nähdään heti The Street Fighterissa, jossa Shihomin hahmo joukkoraiskataan, joskin Toei-standardein melkoisen epägraafisesti.
Syy Shihomin imagon vakiintumiseen sellaiseksi, miksi se Sister Street Fighter ‑elokuvien myötä muotoutui, löytyy kuitenkin ensimmäisen elokuvan valmisteluja koetelleesta onnekkaasta takaiskusta ennen kuin Shihomin henkilökohtaisista mieltymyksistä. Alkuperäisissä suunnitelmissa päätähdeksi oltiin suunniteltu Angela Maoa, koko Japanin karate-innostuksen painavimman alullepanijan Enter the Dragonin (1973) sisukasta Bruce Leen pikkusiskoa, eikä tunnetulle Hongkong-tähtöselle voitu kuvitellekaan kirjoittaa muuta kuin päästä varpaisiin verhottua taistelijatarroolia. Mao jäi kuitenkin Hongkongiin kuvaamaan The Tournamentia ja Stoneria (molemmat Golden Harvestille 1974), mutta käsikirjoitusta ei katsottu tarpeelliseksi muuttaa kun filmi piti saada joka tapauksessa pikaisesti purkkiin. Niinpä Sonny Chiban suosituksesta pääosan saaneen, kuvausten alkaessa ainoastaan 17‑vuotiaan Etsuko Shihomin Koryu on täysin kuin aikakauden siveät HK‑sankarittaret, joille sallittiin eroottista tai edes romanttista käytöstä suunnilleen puolikkaan ihastuksesta alas painuvan katseen verran. Seksistä pitävät huolen sivuosien prostituoiden ja muiden hutsujen paljastelut sekä hyviin tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta, juuri niin kuin 70‑luvun honkkareissakin. Koryu jopa esitellään elokuvan alussa Hongkongissa asuvana puoliverisenä japanilaisena, joka lentää Japaniin pistämään sukulaisiaan häiritsevät rikollispomot aisoihin.
Elokuvissa Etsuko Shihomin toimintaura jäi harmillisen lyhytkestoiseksi, aivan kuten koko Japanin 70‑luvun puolivälin karate-villityskin. Sister Street Fighter ‑boksin sisältämän nelikon lisäksi Shihomi ehti tänä aikana monottaa kasvoja kuopalle ainoastaan muutaman muun Toei-tuotannon pääosissa, jotka ovat harvemmin nähdyt Gangs of Youth: The 13 Steps (1975, aka The 13 Steps of Maki / Wakai kizoku-tachi: 13‑kaidan no Maki, johon Etsuko levytti tunnaribiisin) ja The Great Chase (1975) sekä jo pidempään suttuisina bootleg-paskaversioina saatavissa ollut Dragon Princess (aka Onna hissatsu kenshi, 1976).
Näiden jälkeen on tyydyttävä katselemaan Shihomin valkokangasloistokkuutta lukuisten Sonny Chiba ‑vetoisten action-filmien sivurooleissa: Etsuko pistäytyy vierailemassa yhteensä viidessätoista Chiba-leffassa, aina The Street Fighterista Soul of Bruce Leen (1977) kautta Legend of the Eight Samuraihin (1983). 70‑luvun lopulta lähtien, kun piekseminen poistui muodista, esittelivät Shihomin harvahkot muut roolit fyysisten avujen sijaan hänen näyttelijänlahjojaan. Jonkinlainen paluu alkuaikojen raakaan toimintaan nähdään kokonaisuutena epätyydyttävässä nunna-yakuza-komediassa The Second Is a Christian (1985), jonka finaalissa sisar Shihomi vaihtaa kristillisen anteeksiannon periaatteet samurai-miekkaan.
Varsinainen valaistumisen lähde Sue Shihomi ‑faneille ovatkin hänen tv‑esiintymisensä. Ennen karate-elokuviaan Shihomin voi pienempien stuntsuoritusten lisäksi nähdä Bijinda Marin roolissa Kikaida 01 ‑supersankarisarjassa (Toei 1973–1974), jonka ensimmäisenkin Kikaidan (Kikaida: Android of Justice, 1972–1973) julkaissut JN Productions saattoi tekstitettynä dvd:lle tämän vuoden keväällä. Potkuelokuviensa välissä Shihomi ehti käväistä näyttäytymässä vain The Gorilla Sevenissä (Toei 1975), mutta 70‑luvun lähestyessään loppuaan televisiosta tuli Shihomin päätyö. Näistä useimmat genre-mielenkiintoa herättävät tuotannot ovat tiivistä JAC‑yhteistyötä, joissa Shihomin rinnalla näyttelevä sekä Sonny China että Hiroyuki Sanada. Länsimaissa tunnetumpia sarjoista ovat Yagyu Jyubei's Wild Travels (ANB 1982–1983) sekä JAC:n tv‑työn huippuna pidetty, kausittain eri historiallisiin ajanjaksoihin sijoittuva Shadow Warriors (Kage no gundan, KTV/Toei 1980–1985), jonka tuotantokausilla 2–4 Shihomi on mukana. Shadow Warriorsin ensimmäisen kausi olikin Ronin Entertainmentin seuraava dvd‑julkaisu tämän vuoden maaliskuussa – helvetinmoisen hieno juttu, jota voi varauksetta suositella kaikille japanilaisen perioditoiminnan ja Sonny Chiban ihailijoille. Toivotaan, että setti myy tarpeeksi, jotta saamme nähdä tekstitettynä shihomillisetkin kaudet ja sen jälkeen vielä vaikkapa Yagyu Jyubein villejä retkiä.
Etsuko Shihomin viimeiseksi esiintymiseksi jäi 37. Tora‑san-elokuva Tora‑san's Bluebird Fantasy (1986), jonka kuvauksissa hän tapasi tulevan miehensä, laulajana mainetta niittäneen Tsuyoshi Nagabuchin. Avioituminen seurasi jo ensi-illan aikoihin ja sen myötä täydellinen eläköityminen viihdebisneksestä, kuten aasialaisilla näyttelijättärillä on ollut usein harmillisesti tapana. Liitto kariutui sittemmin vain muutaman vuoden jälkeen Tsuyoshin kärähdettyä toisenkin näyttelijättären bylsimisestä. Shihomin perintö jaksaa kuitenkin innostaa laatutietoisia katsojia edelleen ja saa tänä vuonna konkreettisemman inkarnaation kun Shihomin ja Nagabuchin vanhin tytär, tällä hetkellä 18‑vuotias Ayane Nagabuchi debytoi ohjaaja Kiyoshi Sasaben (Sea Without Exit, 2006) tulevan elokuvan pääosassa. Toivottavasti tyttö on perinyt ulkonäön lisäksi äitinsä muutkin fyysiset avut ja uskaliaan asenteen.
Sitten sukellus katutaistelevan siskon kokoelmalaatikkoon!
