The Blair Witch Projectin (1999) tuotantobudjetti oli 60 000 dollaria ja se tuotti maailmanlaajuisesti pelkästään teattereissa 250 miljoonaa dollaria. Bruce Campbell ja Sam Raimi haalivat The Evil Dead (1981) -elokuvaansa rahoitusta yksityisiltä ihmisiltä. Sijoituksen tehneet saivat rahansa takaisin 28-kertaisena ja elokuva on tahkonnut rahaa säännöllisesti siitä asti.
Cutthroat Island (1995) ja Adventures of Pluto Nash (2002) maksoivat kumpikin osapuilleen 100 miljoonaa dollaria ja tuottivat teatterikierroksella alle kymmenen miljoonaa dollaria. Tuotantoyhtiöitä meni konkurssiin mukaan lukien perinteinen Carolco (Terminator 2, 1992; Rambo I–III, 1982–1988). Roman Polanskin Pirates (1986) ylitti budjettinsa lähes kolminkertaisesti ja lopullinen lasku oli 40 miljoonaa dollaria. Teatterikierros tuotti vaivaiset 1,65 miljoonaa.
Vastaavia tarinoita löytyy paljon ja ne osaltaan kertovat paitsi elokuvasijoittamisen riskeistä myös niihin sisältyvästä huimasta tuottopotentiaalista. Rahoitus lieneekin suurin käytännön ongelma johon elokuvaprojekti törmää. Tilanteesta muodostuu itseään ruokkiva kehä. Koska elokuvaan sijoittaminen on riskialtista puuhaa on myös rahoituksen löytyminen vaikeaa. Tilanne ei ainakaan helpotu, kun yhtälöön lisätään yhä kalliimmat tuotantokustannukset ja toisaalta yleisön vaikeasti ennustettavat mieltymykset. Näitä riskejä yritetään välttää pelaamalla varman päälle silloin, kun se on mahdollista. Monesti jatko‑osa kopioi suoraan ensimmäistä osaa pyrkiessään toistamaan väliaikaisesti löytynyttä menestyskonseptia. Ei ole kuitenkaan mitään sääntöä, että ensimmäistä osaa apinoiva jatko‑osa menestyisi paremmin kuin siitä erottuva jatko‑osa. Yhtä hyvin katsojia saattaa houkutella vain sarjasta kehkeytynyt brändi tai tietty pääosanäyttelijä. Tämä säännöttömyys kertoo vain siitä, että menestys on aina harvinaislaatuinen tapahtuma ja suurin osa elokuvista liukuu kohti luokkaa "keskinkertainen".
Elokuvan alkutaipaleen suurin riski on ettei elokuva valmistu koskaan. Tuotantovaiheessa jumiin jäänyt elokuva on yleensä kuluttanut kaiken rahoituksen eikä se keskeneräisenä saa enää mahdollisuutta yrittää ansaita sijoituksia takaisin. Näin kävi esimerkiksi "kotimaiselle" Stone's War:lle. Elokuva juuttui jälkituotantovaiheeseen finanssikriisin mainingeissa eikä sen tulevaisuudesta ole tietoa.
Perinteinen tapa sijoittaa elokuviin olisi ostaa elokuvayhtiöiden osakkeita. Elokuva-alan osakkeiden korkea riskipitoisuus näkyy tosin myös osakkeiden hinnassa: ne heiluvat runsaasti odotusten ja pettymysten tahdissa. Niitä on vaikea ennustaa ja epäonnistumiset voivat viedä yhtiön selvitystilaan. Elokuvayhtiöiden isot fuusioinnit kertovat samaa tarinaa.
Yhdysvaltojen pörssissä ei ole enää montaakaan perinteistä elokuvayhtiötä, vaan elokuvalinjat ovat integroituneet kansallisten mediajättien liiketoimintayksiköiksi. Periaatteessa osakkeiden osto sinällään ei ole myöskään sijoittamista elokuvateollisuuteen vaan osuuden ostamista toiselta omistajalta. Lukuisten elokuvien tuotannoissa yksittäiset menestykset eivät välttämättä merkitse mitään ja asioita on muutenkin vaikea hahmottaa. Näitä yhtiöitä voi arvioida vain perinteisiä kvartaalilukuja tutkimalla, yksittäisten elokuvien analysointi ei ole hyödyllistä. Toki muitakin elokuvista (lisä)tuloja saavia yrityksiä löytyy. Marvel-elokuviin sijoittaminen onnistuu ostamalla Marvel Entertainmentia (NYSE, MVL) ja kovalla riskinsietokyvyllä varustettu voi laittaa rahansa likoon vaikkapa Wrestling-tähtien elokuvakonseptien puolesta (World Wrestling Entertainment, NYSE, WWE).
Lähdetään kuitenkin pienemmässä mittakaavassa liikkeelle ja valitaan kaksi erilaista esimerkkiä lähialueilta, joissa riskit ja potentiaali ovat helpommin punnittavissa. Ensimmäisenä tutustutaan ruotsalaiseen Paradox Entertainment yhtiöön ja sen tulevaan Conan the Barbarian (2011) ‑elokuvaan sekä suomalaiseen Iron Sky (2012) ‑tuotantoon. Molemmat tuotannot ovat tehty kansainväliseen levitykseen ja saavat vuoden sisällä ensi-iltansa. Molempiin on silti vielä mahdollista sijoittaa verrattain vaivattomasti.
Ennen esimerkkeihin menoa kannattaa mainita vielä sananen erilaisista yhteisörahoitusmenetelmistä, jotka eivät välttämättä edusta perinteistä sijoittamista. Esimerkiksi Kickstarterin (linkki sivuston ulkopuolelle: www.kickstarter.com) kautta on mahdollisuus avustaa erilaisia lyhytelokuva‑ ja dokumenttiprojekteja. Sijoitetulle rahalle ei yleensä saa tuottoa, mutta projektia avustanut henkilö saa kuitenkin yleensä aina omat kopiot teoksesta, tietoa projektin etenemisestä ja kiitokset lopputeksteihin. Sekä tietysti hyvän mielen hyvän asian edistämisestä.
Elokuvien tuottopotentiaalia pohtiessamme emme juurikaan voi perustaa päätelmiä menneisyyden lukuihin kuten normaaleissa sijoituksissa. Niinpä keskityn arvioimaan esimerkkitapauksissa tuoton ja riskin suhdetta sekä muita huomioita vain sanallisesti. Lähtökohtana jutussa oletetaan, että sijoittamisen ajatus ja peruskäsitteet ovat lukijalle tuttuja.
Paradox Entertainment on Tukholman pörssin First North ‑markkinapaikalle listattu pienyhtiö. Se on noin 10 hengen brändi/tekijänoikeusyhtiö, joka lisensoi ja markkinoi hallitsemiaan tavaramerkkejä pääasiassa peleihin, sarjakuviin ja elokuviin. Suurin osa yhtiön tuotosta syntyy Robert E. Howardin tuotannon lisensoinneista. Kotipaikka on Tukholma, mutta kaikki operatiivinen toiminta tapahtuu Los Angelesissa. Yhtiö on toiminut myös tuottajana muutamissa elokuvissa. Aloitetaan käymällä ne läpi.
Mutant Chronicles (2008)
Mutant Chronicles on ruotsalainen roolipelibrändi 90‑luvun alusta. Sarjaan on kuulunut kaikkea aina miniatyyripeleistä konsolipeleihin. Pelisarja on sisällöltään karkeasti luonnehdittuna jonkinlainen köyhän miehen Warhammer 40 000. Suomessa kuuluisin tuotesarjan lanseeraus oli Magic the Gathering ‑tyyppinen keräilykorttipeli Doom Troopers 90‑luvun lopulla. Mutant Chronicles on samaan maailmaan perustuva elokuva. Elokuva maksoi noin 25 miljoonaa taalaa ja tuotti vain hieman yli kaksi miljoonaa dollaria. Tuotannon rankan alisuoriutumisen vuoksi Paradoxin kurssi romahti vuosiksi 2,5-3,5 kruunun tasoille (aikaisemmin 8+ kruunua). Elokuvaan pohjautuneet oheistuotemarkkinasuunnitelmat kuivuivat kokoon kehnon menestyksen myötä.
Solomon Kane (2009) oli yhtiön toinen iso tuotanto ja se perustuu Robert E. Howardin hahmoon. Elokuvan budjetti oli 40 miljoonaa dollaria. Se pärjäsi huomattavasti paremmin valkokankaalla kuin Mutant Chronicles, mutta levittäjien etsimisessä oli suuria ongelmia. Yhdysvaltoihin levittäjä saatiin vasta tänä keväänä ja elokuva voi vieläkin lähteä siellä pienelle teatterikierrokselle. Solomon Kanen tuotoista ei vielä ole tarkkoja tietoja, mutta vaikuttaisi siltä, että sillä on mahdollisuus päästä omilleen. Loppuvuodesta päätetään lisäksi mahdollisen jatko-osan kohtalo.
Muut / tulevat elokuvaprojektit
Robert E. Howardin toisen hahmon, Bran Mak Mornin oikeudet on myyty. Mitään konkreettista ei ole tosin vielä tapahtunut. Omien tuotantojensa ohella Paradox Entertainment on mukana myös Buck Rogers filmatisoinnissa. Yhtiö hoitaa myös tarvittaessa muidenkin tuotantojen oikeuksien levitystä (Spartacus: Blood and Sand, 2010; The Expendables, 2010) ja se pyrkii jatkossa tarjoamaan myös erilaisia tuotannollisia palveluita elokuvateollisuudelle.
Uuden Conan the Barbarian 3D:n kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2010 ja elokuva on tällä hetkellä jälkituotantovaiheessa. Ohjaajana toimii Marcus Nispel (Texasin moottorisahamurhat, 2003; Friday the 13th, 2009) ja Conanina esiintyy Jason Momoa (Game of Thrones, 2011; Baywatch). Budjetti on 100 miljoonaa dollaria. Alustavat Yhdysvaltojen teatterijakelusopimukset on jo tehty ja elokuvaa levitetään ainakin 4 000 teatterissa. Ensi-ilta on syksyllä 2011.
Uusi Conan-elokuva herättää suuria tunteita eikä syyttä. Marcus Nispel on ehkä teknisesti pätevä ohjaaja, mutta näkemyksellinen kyvykkyys on edelleen suuri kysymysmerkki. Parin vuoden takaisen Pathfinderin (2007) visuaalisuus herättää positiivisia odotuksia, mutta muu osa elokuvasta ei juurikaan innosta. Paradox Entertainment taasen kertoo tavalliseen tapaansa produktion tavoittelevan alkuperäistä Robert E. Howardin henkeä (näin on kerrottu aiemminkin ja lupaus on aina rikottu). Tällä epäilemättä yritetään erottaa elokuvaa Arnold Schwarzeneggeriin henkilöityvästä Conan barbaarista (1982). Toisaalta Conan barbaarilla ei alun perin ollut juurikaan tekemistä Howardin Conanin kanssa, joskin elokuvasta on tullut sittemmin täysin olennainen osa Conan-hahmon populaarikulttuurista sisältöä ja estetiikkaa. Uuden elokuvan 3D-konsepti vaikuttaa hieman päättömältä ja viime hetkellä tehdyltä päätökseltä. Se voi tosin osoittautua hyväksi vedoksi markkinointimielessä.
Toisessa vaakakupissa painaa taas vahva brändi, isot tuotantoarvot ja ilmainen markkinointi jota elokuva eittämättä saa. Tämä on tosin melkoinen Damokleen miekka, koska jokainen arvio ja uutinen pitänee sisällään vertailuja 80‑luvun Conan barbaariin. On elokuvalla mahdollisuus yllättääkin, mutta historian(sa) valossa se on vaikeaa. Pelkästään omilleen pääsy vaatii jo melkoisia katsojalukuja. Kannattaa kuitenkin huomata, että elokuva itsessään tulee kasvattamaan myös Conan-lisensointien määrää, joista maksut tulevat myös Paradoxille.
Paradox Entertainment on muutenkin melkeinpä sama asia kuin Conan-brändi. Yhtiön tuotosta 70–80% tulee Conan-lisensoinneista. Suurin osa rahoista tulee melko kehnossa maineessa olevasta Age of Conan ‑MMORPG-pelistä. Vuonna 2010 tulot jakautuivat seuraavasti: pelit 45%, elokuvat/tv 33%, sarjakuvat ja muut kirjalliset julkaisut 19%, muut 4%. Tuleva Conan-elokuva on siltikin se, johon koko yhtiön tulevaisuus nojaa. Conan the Barbarianin myötä yhtiö joko kasvaa pyrähdysmäisesti tai kuihtuu pois. Tähän mennessä Paradoxin toimet eivät ole välttämättä vakuuttaneet, mutta toisaalta yhtiö on selvinnyt ongelmistaan ilman suuria kolhuja. Yhtiön omavaraisuusaste on hyvä (80%) ja velkaa on vain muutamia satoja tuhansia dollareita. Yhtiö ei ole maksanut osinkoa vielä kertaakaan, mutta se on ilmaissut halukkuutensa osingonjakoon mikäli kassaan kertyy jakokelpoisia varoja.
Paradox Entertainmentin osake on listattu First North kauppapaikkaan. Se on eräänlainen Tukholman pörssin eteinen, jossa olevilla yhtiöillä on vapauksia pörssin tiedonanto‑ ja raportointivelvoitteista (mm. tämän vuoksi osavuosikatsaukset ovat pelkästään ruotsiksi). Osakkeita voi kuitenkin ostaa arvo-osuustilille samalla tavalla kuin normaalienkin pörssiyhtiöiden. Teoriassa minimiostorajaa ei ole, mutta käytännössä kannattaa ostaa vähintään 500 eurolla, ettei kaupankäyntikulujen osuus nouse liian korkeaksi suhteessa ostohintaan. First North kauppapaikan osakkeet ovat tyypillisesti vähävaihtoisia ja tästä johtuen päivittäiset kurssivaihtelut voivat olla isojakin. Vaikka Paradoxin osakkeita ostaessasi ostatkin osuuden yrityksestä, niin toisesta näkökulmasta hankit osuuden Conan-brändistä ja saat option elokuvan potentiaalisista tuotoista.
Huhtikuun puolessa välissä 2011 Paradoxin kurssi pyöri noin 3 kruunun tuntumassa. Muutaman uutisen jälkeen kurssi singahti yli +60% aina 5 kruunuun asti (15.6.2011 kurssi oli 4,25). Tämä kuvaa vähävaihtoisen osakkeen käytöstä hyvin. Pieni osakemäärä ja positiivinen uutinen voivat nostaa helposti kurssia paljonkin – tai vaihtoehtoisessa tilanteessa laskea. Pieni vaihto ja markkinoilla oleva osakemäärä synnyttää helposti vääristymän osakkeen hintaan ja tällä(kin) hetkellä osake on yhtiön tunnuslukuihin nähden yliarvostettu. Menestyksen myötä arvo saattaa silti nousta paljonkin nykyisistä hinnoista. Pidemmällä aikavälillä Paradoxilta voisi odottaa, että se vakiinnuttaisi asemansa vaihtoehtoisten elokuvien tuottajana ja jakaisi osinkoa. Menestymisen myötä yhtiö todennäköisesti listattaisiin Tukholman pörssin päälistalle tai Yhdysvaltain pörssiin. Molemmat parantaisivat olennaisesti osakkeen likviditeettiä ja se taas hyödyttäisi osakkeenomistajaa.
Osakkeenomistaja voi tietenkin koska tahansa irtautua omistajuudesta myymällä osakkeensa. Heti ensi-illan aikoihin syyskuussa nähtäneen kurssissa rankkaa heiluntaa, kun potentiaaliset osakkeenostajat ja omistajat alkavat ennakoida ensimmäisten katsojalukujen valossa yhtiön tulevaisuutta.
Kotimainen Iron Sky on uraauurtava elokuvaprojekti, jonka budjetti on noin 10 miljoonaa dollaria. Sen yhteyteen on luotu mielenkiintoinen rahoituskonsepti, joka on ajatukseltaan vallankumouksellinen. Iron Skyn tuottajien lanseeraamassa omassa yhteisörahoitusprojektissa sijoitat rahasi elokuvan tuotantoon ja saat oman osuutesi tuotoista sijoituksesi suhteessa aina seuraavan kymmenen vuoden ajan. Menetelmä on Suomen FIVA:n (Finanssivalvonta) hyväksymä. Hallinnollisista syistä minimisijoitus on 1000 euroa.
Iron Skyn rahoitusmekanismi on suhteellisen yksinkertainen: Rahoitus koostuu sijoituksista, tukityyppisestä rahoituksesta ja etukäteen saaduista ennakkomaksuista. Yhteisörahoitukseen osallistuva rinnastuu sijoittajaksi ja on täysin tasavertainen omalla osuudellaan kaikkien sijoittajien, myös niiden isompien kanssa. Rahoitusmallin idea on selkeä ja oikeudenmukainen, mutta se vaatii materiaalin tarkkaa lukemista ja tarpeen vaatiessa lisäkysymyksiä. Materiaalissa esitettyjä lukuja en esitä tässä, mutta jokainen kiinnostunut voi pyytää esitemateriaalin Iron Skyn nettisivuilta sitoumuksetta (esitemateriaalit sittemmin poistuneet verkosta).
Elokuvien tuotto rakentuu maksuista, joita jakelijat maksavat oikeuksista. Ne ovat yleensä kiinteitä ja perustuvat dvd‑jakelun pohjalle rakennettuihin laskelmiin. Mikäli elokuva otetaan teatterilevitykseen ja se menestyy, niin rojaltimaksuja alkaa myöskin tulla. Iron Skyn osalta kaikki elokuvan suuret sijoittajamaat (Suomi, Saksa ja Australia) ovat jo sitoutuneet teatterilevitykseen. Muut maat päättänevät lopullisesti teatterijakelusta elokuvan valmistuessa. Tällä hetkellä (toukokuu 2011) esitysoikeuksia on myyty jo ainakin 23 maahan. Iron Sky sai positiivista huomiota Cannesin elokuvafestivaaleilla ja tulevina kuukausina voidaankin odottaa syntyvän uusia jakelusopimuksia.
Iron Skyn tuotannon toinen kiinnostava piirre on sen toimintatavoissa. Se yrittää monellakin eri saralla tehdä asiat toisin kuin aiemmin. Parhaiten tämä näkyy Internetin maksimaalisessa hyväksikäytössä, minkä tarkoitus on vähentää kustannuksia sekä markkinoida elokuvaa. Internetin yhteisöille on tyypillistä hullaantuminen uudesta ideasta ja toisaalta nopea kyllästyminen siihen. Välillä hullutkin ideat kuten "miljoonan taalat pikselit" menestyvät täysin odottamatta. Niitä seuraa yleensä lukuisa määrä konseptin kopioijia, jotka eivät enää menesty. Vaikka Iron Skyn konseptia ei voi verrata näihin päättömyyksiin, niin se saattaa hyötyä suurestikin yhdestä perussäännöstä: Ensimmäinen onnistuja saa aina ylitsevuotavan määrän kiinnostusta verrattuna tuleviin.
Miten tämä sitten vaikuttaa itse elokuvan taloudelliseen potentiaaliin? Iron Sky on myös rahoituksen kannalta pilottiprojekti, jota seurataan kiinnostuneena myös isojen studioiden toimesta. Tämä tarkoittaa sitä, että elokuva saa näkyvyyttä ja ilmaista markkinointia runsaasti sellaisissakin piireissä, joita genren elokuvat eivät normaalisti kiinnostaisi. Varmaa on, että uuden vaihtoehtoisen rahoituskonseptin kanssa läpilyönyt elokuva on iso puheenaihe elokuvapiireissä.
Toisenlainen pilottihanke on sosiaalisen median maksimaalinen hyödyntäminen ja yhteisön valjastaminen elokuvan tekemiseen/markkinointiin. Faniyhteisön rakentamisen rahallista arvoa on vaikea arvioida, mutta onnistuessaan se saattaa olla äärimmäisen energinen voima, joka puskaradion kautta sysää massat liikkeelle. Toisaalta yhteisö on jo nyt mahdollistanut kustannustehokkaamman tavan toimia. Vuosien määrätietoinen työ internetissä jo itsessään säästää satoja tuhansia taaloja markkinointirahaa. Lisäksi yhteisö on tuottanut projektiin osaajia myös rekrytointien muodossa.
Monista poikkeavista ja potentiaalia tihkuvista toimintatavoista huolimatta riskejä toki on. Sisällön, henkilöohjauksen ja efektien on oltava tasapainossa. Nykyhetken tunnettavuuskaan ei takaa automaattisesti menestystä: muutama vuosi sitten runsaasti ilmaista markkinointia saanut Dark Floors (2008) floppasi pahasti Suomessa – puhumattakaan muista maista. Iron Skyn sijoittuminen hieman marginaaliseen genreen nostaa myös riskiä, mutta toisaalta lähtökohdat ovat muuten hyvät: Siinä on indietuotannoille ominaista omaa visiota ja tinkimättömyyttä yhdistettynä kunnianhimoisuuteen. Independent-tuotannoissa saattaa olla runsaasti piilotettua potentiaalia, koska niitä ei tehdä (välttämättä) samalla tavalla laskelmoiden kuin isojen studioiden kalliita teatterielokuvia.
Elokuvan maailma rakentuu retro-natsi-steampunk ‑estetiikan varaan, mutta muokkaa siitä täysin omannäköisensä kokonaisuuden. Juonellisuuteen ei juurikaan voi vielä ottaa kantaa, mutta käsikirjoittaja Johanna Sinisalon kyvyt ja taustahistoria huomioon ottaen asia puoli ei herätä huolestuneisuutta. Star Wreck: In the Pirkinning (2005) ‑tuotannon kautta voidaan nähdä konkretiaa tekijöiden äärimmäisestä sitoutuneisuudesta ja taidoista. Elokuvan aiheesta ja sisällöstä on kuitenkin turha spekuloida enempää, lopullinen vastaanotto selviää vasta 2012 ensimmäisellä puoliskolla (tämän hetken mukaan ensi-ilta on huhtikuussa 2012).
Vaikka tuottoa maksetaan aina seuraavan vuosikymmenen ajan, niin suurin osa tuotoista eittämättä realisoituu kahden vuoden kuluessa ensi-illasta. Niinpä asetamme tavoitteeksi saada kahden seuraavan vuoden aikana sijoitettu pääoma takaisin ja +25% tuotto sijoitetulle pääomalle. Tämä tuottotavoite on kohtuullinen kun verrataan sitä riskittömämpien pörssisijoitusten keskimääräiseen vuosituottoon (keskimäärin n. 7% vuosituotto viimeisen 200 vuoden ajalta) ja huomioidaan tulevien vuosien todennäköisesti korkea inflaatio. Mutta entä jos elokuva menestyy yli odotusten? Silloin saatetaan puhua kovista tuotoista. Kustannustehokkaasti tuotetun indie-elokuvan saadessa suuret katsojamassat kaikki sataa suoraan tuottajien/sijoittajien laariin. Toisaalta korkeahkoa riskiä omaavissa sijoituksissa on myös mahdollista hävitä sijoitettua pääomaa, joten riskit kannattaa tiedostaa. Vaikka lopputuloksena olisi vain oman pääoman takaisin saanti ilman tuottoja, niin tämänkaltaisissa pilottiprojekteissa mukanaolo saattaa olla silti palkitsevaa.
Iron Skyn rahoituksessa on yksi olennainen vahvuus joka hieman murtaa riskisyyden ja tuoton perussääntöä. Sijoituksen tuotto ei pienene hyvien uutisten myötä, vaan jokainen sijoitus on tasa-arvoisessa asemassa niin kauan kuin niitä otetaan vastaan. Esimerkiksi keväällä 2011 tehty 5000 euron sijoitus oikeuttaa samaan prosenttiosuuteen tuotoista kuin keväällä 2010 tehty vastaava sijoitus, vaikka jälkimmäisessä tilanteessa moni asia oli vielä täysin epävarma. Nykyhetkellähän monet tuotannolliset riskit ovat jo kadonneet (ml. kuvaus‑ ja henkilöstöriskit). Osakekursseissa taas hyvät uutiset ja tuotannon eteneminen nostavat odotuksia ja sitä kautta kurssia. Tämä taas pienentää myöhemmin osaketta hankkivien tuottoa.
Iron Sky on saatu purkkiin alkuvuodesta 2011 ja viime kuukaudet se on ollut jälkituotantovaiheessa. Sijoituksia on mahdollista tehdä syksyyn asti. Lisätietoja sijoittamisesta löytyy Crowdfunding-sivulta (sivut sittemmin poistuneet verkosta), josta voi tilata esitemateriaalin.
Tämä artikkeli ei ole sijoituskehotus vaan jokaisen kiinnostuneen täytyy tehdä mahdollinen sijoituspäätös omien mittareidensa ja riskinsietokykyjensä mukaan. Aprikoinnit ja päätelmät ovat kokonaan allekirjoittaneen omia ja niistä voi olla vapaasti eri mieltä. Elokuvasijoituksen tuottopotentiaalia on äärimmäisen vaikea arvioida, koska kyseessä on aina täysin nollasta lähtevä projekti, jota ei voi perustaa juurikaan menneisyyden lukuihin. Liikaa ei saa kuitenkaan tuijottaa omiin subjektiivisiin mielipiteisiin itse elokuvasta vaan pyrkiä arvioimaan sen taloudellista potentiaalia laajemmalti. Oma maku ja taloudellinen potentiaali kun eivät välttämättä ole toistensa synonyymeja.
Konkretian ja kokeilunhalun vuoksi allekirjoittanut on itse sitoutunut molempiin projekteihin rahallisella panoksella. Näin voidaan myöhemmin luotettavasti analysoida sijoituksen järkevyyttä, kertoa konkreettisia prosenttilukuja sekä pohtia nyt mainittujen spekulointien ja toteutumien suhdetta. Asiaan saatetaan siis palata vielä myöhemmin jatko-osassa: Sijoita elokuviin – osa 2: Payback Time!
