Sakari Määttä

Iron Sky (Rautataivas, 2012)

Ohjaaja:

• Timo Vuorensola

elokuva arvostelu

Ohjaus: Timo Vuorensola

Saksalais-australialaisena yhteistyönä kuuden vuoden aikana syntyneestä suomalaisesta scifikomediasta Iron Sky tulee ennakkosuitsutuksensa puolesta mieleen Jalmari Helanderin komedia Rare Exports (2010). Molemmissa elokuvissa perusidean kiinnostavuus mahdollisti kekseliään etukäteismarkkinoinnin. Iron Skyssa kuun pimeällä puolella toisen maailmansodan lopusta saakka piileskelleet natsit palaavat vuonna 2018 takaisin maahan valloitusaikeissa. High concept ‑idea on loistava, mutta toteutus jää valitettavan keskinkertaiseksi.

7,5 miljoonaa euroa maksanut Iron Sky on Suomen elokuvahistorian kallein tuotanto. Digitaalisiin erikoisefekteihin on panostettu paljon enemmän kuin käsikirjoitukseen, ja Iron Sky on ulkoasultaan paikoitellen kuin suoraan Zack Snyderin unelmista, muistuttaen ohjaajavisionäärin viimeisintä spektaakkelia Sucker Punch (2011). Iron Skyn visuaalinen tyyli onkin samanaikaisesti sekä näyttävää että tympeää: jokainen kuva on jälkikäsitelty ja hiottu niin pitkälle, että epätodelliselta näyttävään efektimössöön turtuu jo ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana. On vaikea kuvitella lopputuloksen olevan kuvaaja Mika Orasmaan alkuperäinen näkemys siitä miltä kuvan pitäisi näyttää.

Komedia on Iron Skyn vahvimpia puolia, ja osa vitseistä aiheuttaa pakonomaista hihittelyä. Huumorin taso vaihtelee turhauttavasta pakkonaurattamisesta hauskaan tykitykseen sekä poliittiseen satiiriin. Kohteiksi joutuvat natsien lisäksi muun muassa Pohjois-Korea sekä Yhdysvaltain presidentti, jota näyttelee Sarah Palinia muistuttava Stephanie Paul. Oman osansa saavat myös Barack Obama sekä George W. Bush. Elokuvan aihepiirin huomioiden meno voisi olla paljon törkeämpää, mutta tietyntasoinen korrektius on näin suuressa tuotannossa ymmärrettävää, eikä viittauksia klassisiin natsisploitaatioelokuviin löydy. Ikärajan pitäminen kohtuullisen alhaisena on ollut tekijöille myös tärkeää. Komediaosuuksien suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuu oikeanlaisen rytmityksen puute, joka tekee kohtauksista välillä liian sketsiviihdemäisiä ja pakotettuja.

Iron Sky viittaa useissa kohtauksissa muihin elokuviin, kuten Chaplinin Diktaattoriin (1940), Kubrickin Tohtori Outolempeen (1964) sekä Hirschbiegelin Perikadon (2004) kuuluisaan kohtaukseen, jota on varioitu YouTubessa lukemattomia kertoja. Kokonaisuus luottaa liikaa peruslaatuiseen scifitoimintaan ja komediaan, vaikka idea natseista kuussa antaisi pelivaraa paljon muuhunkin.

Natsidiktaattori Wolfgang "Führer" Kortzfleischia näyttelevä Udo Kier on elokuvan kirkkain tähti, vaikka hänen roolinsa jää valitettavan lyhyeksi, eikä kokenutta näyttelijää päästetä kunnolla esittelemään kykyjään. Muissa rooleissa nähdään muun muassa elokuvan alussa kuunatsien keskuuteen hämmennystä aiheuttamaan päätyvä Christopher Kirby, sekä natsipropagandalla lasten aivoja kuukoulussa pesevää opettajaa näyttelevä Julia Dietze.

Iron Sky ei täytä ennakkosuitsutuksen herättämiä odotuksia vaan on pikemminkin juuri niin tylsä kuin se trailerin perusteella vaikuttaa olevan. Se ei ole komediana tarpeeksi hauska osin jo tuotantoprosessin aikana vanhentuneiden vitsiensä takia, eikä kykene olemaan riittävän törkeä palvellakseen aikuiskatsojiaan. Ohjaaja Timo Vuorensolan (Star Wreck: In the Pirkinning, 2005) elokuva painuu unohdukseen jo muutama päivä katsomisen jälkeen, mutta perusidea toiminee oivallisena koukkuna hollywoodilaiselle uusintaversiokoneistolle. Iron Sky ei ole hyvä eikä huono elokuva, vaan kärsii pahanlaatuisesta tasapaksuudesta. Elokuvana se on suunnilleen samaa tasoa Helanderin Rare Exportsin kanssa, eikä sekään tule saavuttamaan kulttistatusta yrityksestä huolimatta.