Ilja Rautsi

The Expendables (2010)

Ohjaaja:

• Sylvester Stallone

elokuva arvostelu

Ohjaus: Sylvester Stallone

80‑luvun toimintamuottiinsa rehevämmällä iällä ja ulkomuodolla palanneen Sylvester Stallonen pienoisvoittoputken toivotaan jatkuvan pitkään hehkutetun ja kovan äijäkaartin keränneen turboahdetun toimintaspektaakkelin The Expendables muodossa. Mukana kisaavat Rocky IV:n (1985) vanha kilpakumppani Dolph Lundgren sekä uudemman polven pökkelöt Jason Statham ja Jet Li. Lisäksi Stallone sai värvättyä kööriinsä myös entisajan Planet Hollywood ‑partnerit Bruce Willisin ja 2000‑luvulla enemmän valtion rahoilla ympäristöä pelastaneen kuin elokuvakankailla pullistelleen Arnold Schwarzeneggerin.

Stallone sai uutta nostetta Rocky Balboan (2006) ynnä Rambon (2008) tarjoileman ikonisen tuplanostalgiaiskun kautta ja päätti jatkaa retrokasarivaihteella. Lopputuloksen pitäisi siis kaiken testosteronin saneleman järjen mukaan olla puhdasta lihaskimppukultaa. Ikävä kyllä totuus turisee toista.

The Expendablesin keskeinen ongelma sisältyy jo sen nimeen – liian lukuisasta hahmokatraasta kaikki ovat "uhrattavissa", ilman sen suurempaa merkitystä. Rockyn ja Rambon tapauksessa pohjustusta löytyy jo enemmän kuin tarpeeksi, joten Stallone ei tarvinnut uusille tarinoilleen kuin pienen kimmokkeen ja vähän menneitä kulmakiviä muistelumontaaseihin, niin yleisö oli jo puolella.

Tuoreessa elokuvassa hahmot ovat käveleviä kliseitä, joista ei hajanaisissa pikkuvälähdyksissä ehditä leipoa lajityypin vaatimia elämää suurempia, kankaalta räjähtäviä kliseitä. Stallone ei ironisoi machojaan, muttei myöskään myy heitä tarpeeksi. Hupi tuleekin lähinnä tähtispottailusta; The Expendables on kuin b‑toimintaleffojen The Thin Red Line (1998), koskaan ei tiedä kenen entisen siloposken nykyinen iän, nyrkkien ja plastiikkakirurgien murjoma naama seuraavaksi kuvaan popsahtaa.

Statham, Li ja etenkin kahjosti huojuva Lundgren hyödyntävät pätevästi sen vähän, mitä tarjolla on. Pääroolin vievän Stallonen ohella pätemisajasta ovat kuitenkin kisaamassa myös pelkällä läsnäolollaan turhia kohtauksia varastavat Eric Roberts ja Mickey Rourke. Sopassa ui myös kaksi vapaapainijaa, ex‑jenkkifutari ja tyly kickboxeri. Kaikille ei sentään ole yritetty kehittää edes minijuonikuviota, mutta lankoja löytyy jo yksin keskusporukalla liikaa. Puhumattakaan kuvitteellisen valtion pikkudiktaattorista ja tämän tyttärestä.

Stallone itse näyttää rivon partansa kanssa pornouraa tavoittelevalta, aineita täyteen pumpatulta transulta. Tappelu sujuu vielä näyttävästi, mutta juoksu tuntuu tuottavan jo vaikeuksia. Ohjaajana tyylitajuttomaksi ennenkin osoittautunut Stallone ei näytä löytävän tasapainoa "vanhan ajan" bensaräjähde/naamaanmättö ‑toiminnan, nykypolven salamaleikkaussähellyksen ja Rambon cgi‑splatterin välillä. Paikoin rymistely on viihdyttävää, mutta ei oikeastaan kertaakaan tempaavaa. Lin ja Lundgrenin mahdollisuuksia tarjoava matsikin on kuvattu ja saksittu vähän siihen suuntaan, että melkein näkee mitä tapahtuu.

Paljon mainostetut Willis ja Schwarzenegger tekevät lyhyet cameot juonen käynnistävässä alkupuolen kohtauksessa, jossa vanhat toimintasankarit naljailevat Stallonelle ja toisilleen. Enemmän kuin hieman vaivaannuttava itseironiakyllästeisyys saa melkein unohtamaan, kuinka paljon kiinnostavampi elokuva The Expendables olisi tähän kolmikkoon keskittyvänä. Vanhojen norsujen viimeisen rynnäkön sijaan saatiin pastissin rajalla tanssiva väsähtänyt raajarikko.