"After seeing Rambo last night, I know what to do the next time this happens." — Ronald Reagan, Daily Express, 2.7.1985.
Rambon hahmo vedonnee erityisesti miespuolisten uinuviin esihistoriallisiin vaistoihin ja fantasioihin. Rambo on todellinen alfauros ja monologi valkoisen miehen kaikkivoipaisuudesta. Rambo edustaa kaikkia niitä arvoja, joita miehet haluavat rinnastaa itseensä ja toimiinsa. Rambo elää harmoniassa luonnon kanssa, mutta osaa myös hyödyntää viimeisintä tekniikkaa. Nykyajan romantisoidussa metsästäjäkuvassa mies on juuri tällainen: vapaa, riippumaton, oman itsensä herra ja omien polkujensa tallaaja. (Kaikki miehet ovat varmasti miettineet millaista olisi syödä ja orjuuttaa naapuriklaanilaisia, raahata neandertalinaaraita luolaansa ja olla muutenkin oikea luolamies helvetistä). Nyky-yhteiskunnan pinnallisuudelle ja kertakäyttöisyydelle luonto edustaa pysyvyyttä ja muuttumattomuutta. Luonto on aina absoluuttinen hyvä, se ei anna suojaa pahoille ja kohtelee hyvin sitä kunnioittavaa. Rambo ruokkimassa metsäkauriin vasaa taistelujen väliajalla ei olisi mitenkään epäuskottava näky.
Rambon sodankäynti on enemmän muinaisen metsästäjävietin tyydyttämistä kuin nykyajalle tyypillistä teollista teurastamista. Se koostuu hiipimisestä, ympäristön hyödyntämisestä ja salamannopeasta iskusta sekä katoamisesta. Metsästäjä ei koskaan metsästä ympäristöstään enemmän kuin tarpeen ja niinpä Rambostakin voi saada kuvan sivistyneestä sotilaasta. Rambon koko elämän on täytynyt olla jollain lailla poikkeuksellinen; normaalilla yhteiskunnan kasvatilla olisi ollut luonnostaan vahva tuhoamisvietti kaiken sen materiaalin vuoksi jonka ympärillä hän olisi elänyt.
Hiiviskelevä sodankäynti ei kuitenkaan aina ole mahdollista ja tällöin asiat täytyy hoitaa toisella tavalla. Rambon kaltaisille miehille kompromissit eivät ole mahdollisia ja joskus viimeinen keino voikin olla kuolemaa halveksuva itsemurharynnäkkö kuten kolmannen osan lopputaistelussa: Rambo ratsastaa hevosella polttopullo kädessään kohti häntä tulittavaa tankkia, jota vielä Hind-taistelukopteri tukee omilla aseillaan. Hevonen jää raatona matkalle ja taistelukopteri saa osuman raskaalla konekiväärillä keskellä reittä (!), mutta tehtävä viedään päätökseen vaikka ryömien. Tällainen normaalin ihmisen silmissä täysin järjetön yritys voi johtaa tosimiesten maailmassa vain kahteen asiaan: kuolemaan tai kuolemattomuuteen. Legendat eivät synny tyhjästä.
Rambo on siis monellakin tapaa luonnon ja teknologian ristisiitos. Rambo: First Blood Part II:ssa mainitaan Rambossa olevan "saksalais-intiaani" ‑verta. Tässäkin voidaan nähdä hallitsevat arvot: teknologia ja järjestys sekä luonto ja villimies. Siinä missä M60 käsissä merkitsee tekniikan keinoin maksimaalista tulivoimaa, lihaksikas ruumis edustaa luonnon huipputeknologiaa. Rambon lihaksia voi normaali heteromieskin ihailla estoitta ilman homoseksuaaliseksi leimautumista; hänen lihaksensa eivät ole muotoutuneet narsistisista lähtökohdista, vaan ne ovat nimenomaan tehty hyödynnettäviksi. Lihaksia käytetään ja niissä näkyvät käytön jäljet. Mitalit ja muut helyt eivät merkitse mitään, taisteluissa arpeutunut keho on sankaruuden korkein kunnianosoitus.
"I always thought the mind was the greatest weapon."
Kolmantena elementtinä on mieli, joka kontrolloi edellisiä. Mieli ei kuitenkaan tarkoita ajattelua vaan pikemminkin puhtaasti vaistonomaista toimintaa. Rambo ei pysähdy ajattelemaan saati suunnittelemaan, hän toimii. Mielikin on siis lähempänä villiä luontoa, kuin nykyaikana muodissa olevaa loogista ajattelua. Tiettyä primitiivisyyttä tukee myös hänen huonosti kehittynyt verbaalisuutensa. Vähentämällä harkinta-aikaa ja liikaa ajattelua maailma muuttuu mustavalkoisemmaksi ja näin helpommaksi käsitellä.
Ahneus on universumissa kaiken pahan alku ja sen välineitä ovat mm. byrokratia ja politikointi. Nämä normaalin yhteiskunnan toimet ovat hänelle täysin vieraita elementtejä ja kaikissa elokuvissa konfliktin aiheuttajia. Toisaalta valta on onnistuneen ahneuden tulos ja tässä mielessä Rambolla ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Hänen vallanhalunsa on absoluuttista, eikä hän halua jakaa sitä kenenkään kanssa. Rambo on saattanut olla keskeinen taustavaikuttaja X‑sukupolven yleiseen harha-ajatukseen "kaikki on mahdollista". Hän haluaa itsekkäästi luoda ja sanella kaikki säännöt ja olla ainoana ruokaketjun huipulla. Viidakko, villi luonto ja taistelu ovat olosuhteita, joissa tämä on mahdollista. Sen sijaan yhteiskunta sääntöineen on taistelu, jota hän ei kykene voittamaan. Sen vuoksi Rambo tarvitsee ohjaajan ja Trautman toimiikin jonkinlaisena ilmatyynynä hänen ja yhteiskunnan välillä.
"What you call hell, he calls home."
Rambosta ja eräällä kaikkien tuntemalla villimiehellä on paljon yhteistä. Siinä missä Tarzanille apinat (ilmeisesti) opettivat vihamielisen ja ylimielisen suhtautumisen mustiin heimonaapureihinsa, oppi-isä Trautman sai istutettua saman suhtautumisen Vietnamin viidakoiden alkuperäisasukkaita vastaan. Tarzanille kävi kuitenkin myöhemmin huonosti, Jane (yhteiskunnan normit) saapui viidakkoon ja sinne loppuivat vapaat villimiespäivät, alastomana vaelteleminen ja viidakon eläinten kanssa peuhaaminen. Jane voidaan nähdä järjestäytyneenä yhteiskuntana, joka vaikutteillaan nujersi puhtaassa vapaudessa syntyneen alkumiehen. Rambo sen sijaan osaa pelin säännöt paremmin. Hänet nähdään joka elokuvan alussa epätavallisissa, mutta kansallisromanttista miehisyyttä korostavissa paikoissa: kivimurskaamo, erämaa, luostari, mies-miestä-vastaan ‑tappelu. Jatkuvalla vaeltamisella, järjestyksen harmaalla alueella liikkumisella ja oman ruumiin alkukantaisella käytöllä yhteiskunnan vaikutteet ovat torjuttavissa. Rauhan aika on kuin ylläpitävää talviunta ja vasta taistelussa, testosteronin ja adrenaliinin ryöpytessä yli, voi tuntea elävänsä. Nämä ovat niitä hetkiä, joissa spartalaiseen elämäntapaan uhratut vuodet maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.
Eversti Trautman on toinen elokuvien vakiohahmo ja Rambon Akilleen kantapää. Luottamus esimieheensä Trautmaniin on Rambon suurin heikkous. Trautman on, jollain ihmekeinolla, saavuttanut hänen täydellisen luottamuksensa ja pystyy sumeilematta käyttämään tätä hyväkseen. Suojattinsa sankaritekojen vuoksi hän lieneekin noussut urallaan. Muilla alaisilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri: muut yksikkönsä jäsenet eversti on tapattanut tehtävillään. Trautman on täynnä mahtipontisia bullshit-onelinereita, jotka hän todennäköisesti oppi omalta kouluttajaltaan ja kyvykkyyden sekä karisman puutteessa toistelee niitä kyllästymiseen asti. "God didn't make Rambo, I did" ja vastaavat latteudet seuraavat toisiaan ja kun kukaan ei ota tämän kynäniskan juttuja tosissaan, alkavat lopulta "Rambo tulee, Rambo lyö" ‑tyyppiset uhkailut.
Ykkösosassa Rambon olinpaikka paljastui poliiseille, kun Trautman halusi jutella tyhjänpäiväisyyksiä hänen kanssaan. Kakkososassa hän käyttäytyi kuin pelokas jänis tilanteessa, jossa Rambon pelastaminen kopteriin oli kiinni vain muutamasta metristä. Silloin kun oli aika toimia, mies istui vain kiltisti kopterissa, mutta päästyään turvaan tukikohtaan, hän aloitti taas tutun meuhkaamisen. Kolmososassa hänen todellisuudentajunsa on lopullisesti hävinnyt ja kun Rambo kieltäytyy tehtävästä, hän päättää itse asettua Ramboksi Rambon paikalle. Edes lähipubin karaokeiltoina ei näe yhtä täydellisesti itsekritiikkinsä kadottaneita. Seurauksena on tietysti katastrofi jonka vuoksi Rambo joutuu jättämään luostarielämän ja lähtemään pelastusretkelle.
Rambo-trilogia
Elokuvia voitaneen kutsua Rambo-trilogiaksi. Ei sen vuoksi, että ne varsinaisesti olisivat suoranaista jatkoa toisilleen, mutta trilogia-sana kuulostaa sen verran mahtipontiselta, että se sopii hyvin teemaan.
Siinä missä ensimmäisessä elokuvassa Rambo oli selvästi häiriintynyt paranoidinen ja neuroottinen mielipuoli, niin kakkososaan mentäessä hän on muuttunut patriootiksi. Loppujenlopuksi sairaus lienee sama vaikka diagnoosi onkin eri. Ykkösosan yhteiskuntakriittinen ote häipyy taustalle ja esiin astuu uusi traaginen ja patrioottinen sankarihahmo, joka ei enää mieti menneisyyden traumoja vaan on valmis revanssiotteluun. Reaganilaisen politiikan aikana Rambosta tuli suorastaan kansakuntansa ikoni ja samaistuksen kohde. Jopa armeijan värväysjulisteissa komeili Rambo 80‑luvun puolivälissä. On mielenkiintoista miettiä syitä, minkä ominaisuuksiensa takia hänestä tuli moinen palvonnan kohde: paranoidinen, hetken mielijohteesta toimija, sooloilija, ilman yhtäkään uhrattua ajatusta tulevasta. Sanalla sanoen, täydellistä ainesta armeijalle. Rambo III on taas kakkosen suoraa plagiointia suuremmalla budjetilla, eikä tuo enää mitään uutta. Kylmä sota alkoi loppua elokuvan julkistamisen aikoihin, eikä katsojia enää virrannut teattereihin. Tämän seurauksena Rambo hävisi jonnekin ja elelee tätä nykyä enää vain nostalgisissa muistoissamme. Tässä vaiheessa voikin olla aiheellista pohtia mm. seuraavia kysymyksiä: mikä olikaan Rambon osuus neuvostoliiton hajoamiseen? Tekikö hän itsensä tarpeettomaksi?
Viime kuukausien aikana on kuulunut jälleen huhuja Rambo IV ‑elokuvasta. Ohjaajaksi on mainittu mm. John Woo. Tämä ohjaajavalinta on hieman epäilyttävä, koska Rambo ei ole mikään pikkuaseiden kanssa balettia tanssiva neitonen. Enemmänkin taistelu-mech, joka siirtyy salamannopeasti paikasta toiseen, mutta toisaalta taistelutilanteessa liikkuu suhteellisen hitaasti suoltaen lyijyä jokaiseen tuumaan ympäristössään. Maailma on tosin muuttunut paljon sitten 80‑luvun. Toivottavasti Rambo ei ole.
First Blood (1982)
Taistelija (O: Ted Kotcheff)
John Rambo, entinen vihreä baretti vaeltaa Amerikan pohjoisilla syrjäseuduilla kaupungista toiseen. Erääseen kaupunkiin saapuessaan hän tapaa paikallisen punaniskasheriffin, jonka jo pelkkä virne naamalla on mallia kusipää mulkero. Sheriffiä ei tämä epäsiisti ja rasvalettinen hampuusi miellytä ja kohta matka viekin kohti poliisilaitosta, eikä vähiten Rambolta löytyvän massiivisen veitsen takia. Rambo skitsoilee Vietnam-kokemustensa takia ja pakenee poliisiasemalta. Hän onnistuu pääsemään vuorille ja siellä riista muuttuu metsästäjäksi. Yhden kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen Rambo hoitelee takaa-ajajansa yksi kerrallaan ja lopulta vuoret täyttyvät kansalliskaartin kaljamahaisista viikonloppusotureista. Epäoikeutetun ajojahdin seurauksena Rambo siirtyy kaupunkiin ja laittaa haisemaan. Vasta entinen esimies saa Rambon lopettamaan kaupungin tuhoamisen.
Kirjassa Rambo oli tunteeton tappokone, joka oli melko lailla yhdentekevä hahmo. Sylvester Stallonen vähäeleinen rooli tekee Rambosta ihmisen ja laittaa katsojat välittämään hänen kohtalostaan. Elokuva on edelleen (20‑vuoden jälkeen) hyvä ja taustalla hiljakseen soivat melodiat sopivat tähän elokuvaan kuin pistin mahalaukkuun. Elokuvan kritiikki kohdistuu lähinnä veteraanien kohteluun ja tietyllä tavalla se voidaan ulottaa muuallekin. Yhteiskunta heittää ja syrjäyttää välittömästi hyödyttömäksi/epäsuosituksi käyvän aineksen syrjään, vaikka vielä eilen se saattoi olla oleellinen osa samaisen yhteiskunnan perusrakenteita.
Rambo: First Blood Part II (1985)
Rambo – taistelija 2 (O: George P. Cosmatos)
Rambo hakkaa kiviä kivilouhoksella puoli vuosikymmentä First Bloodin tapahtumien jälkeen. Sitten viime elokuvan lihakset ovat kasvaneet, mutta sama rasvainen hiustyyli pysynyt. Hän saa tilaisuuden palata Vietnamiin epäluotettavan oloisen virnuilijan johdolla. Heti alussa korkeateknologia pettää Rambon, kun hän takertuu laskuvarjoon ja menettää varusteensa.
Rambo tapaa kontaktihenkilönsä, joka paljastuu naispuoliseksi sotilaaksi. Koska vankileirille täytyy mennä salassa ja huomiota herättämättä, Rambo ja kontaktihenkilö matkaavat paikallisten jokipiraattien matkassa määränpäähän. Paatilla Rambo kulkee avoimesti hauis pumpissa treenipaita päällä osaten sulautua näin vietnamilaiseen väestöön. Naispuolisen soturin läsnäolo saa välillä Rambon vallan filosofiseksi ja hän analysoikin sotaa ja sen olemusta tyyliin "to win war, you gotta become war". Mitä helvettiä tuo sitten tarkoittaakaan, sitä ei mies kerro. Ne hormonit, ne hormonit.
Murdochin petoksen vuoksi Rambo jää vangiksi ja sikojen ulostelammikon sekä sähköhoidon jälkeen hän onnistuu pakenemaan. Siinä sivussa Rambon apulaisena ollut nainen kuolee ja sitähän ei voi jättää kostamatta. Lopulta pistetään vankileiri palasiksi ja lähdetään kotiin sotavankien kanssa. Venäläiskomentaja aiheuttaa kuitenkin Hind-taistelukopterillaan harmaita hiuksia aseettomassa kuljetuskopterissa kulkeville. Lopulta Hindin osumat pakottavatkin Rambon kuljettaman kopterin laskeutumaan.
Tässä nähdäänkin yksi trilogian hienoimmista kohtauksista, jossa Rambon täydellinen sotateknologian tuntemus tulee hyvin esille. Hind-kopteri lähestyy puolustuskyvytöntä ja vaurioitunutta kuljetuskopteria. Rambo esittää lentäjän paikalla kuollutta (mikä oivallus!) ja Hindin lähestyessä nappaa salamannopeasti LAW‑kertasingon ja ampuu etulasin reiästä lähestyvän taistelukopterin. Tulisuihku iskee kopterin muutaman neliön takaosaan, joka on täynnä haavoittuneita, mutta kukaan ei saa lisää vahinkoa! Voidaan kyllä ihmetellä, että mistä Rambo sai tuon jenkkisingon, kun kaikki muut aseet ovat venäläisvalmisteisia ja miksi sinkoa laukaistaessa Rambo painaa neukku-RPG:n kahvallisesta liipaisimesta. Toisaalta, normaalin ihmisen on tällaista turha miettiä.
Lopuksi Rambo vielä käy sanomassa tietokoneille M60:n välityksellä mitä mieltä on biteistä ja internetistä. Myös petollinen Murdoch saa vielä kokea Rambon jo laantuneen vihan.
Rambo II oli aikoinaan kielletty Neuvostoliitossa, Intiassa ja Norjassa (?). Rambo-julisteita myytiin 2,5 kertaa enemmän vuonna 1985 kuin Madonnan julisteita. Mielenkiintoista pikkutietoa, jolla pystyy näyttämään älyllisen ylivertaisuutensa missä tahansa.
Rambo III (1988)
Rambo – taistelija 3 (O: Peter MacDonald)
Rambo III:n alussa Trautman ilmestyy Rambon senhetkiseen olinpaikkaan ja kertoo USA:n ja itsensä olevan huolestunut Afganistanin kansan tulevaisuudesta ja kertoo suunnittelevan avustusretkeä, jossa toimitettaisiin kapinallisille Stinger-ohjuksia. Tässä vaiheessa minä itse aloin olla huolissani Afganistanin kansasta. Mikään kun ei ole tappavampaa maalle ja sen ihmisille kuin suurvallan huolestuneisuus ja halukkuus auttaa.
Rambon kieltäydyttyä tämä sähläri jää kiinni heti alkuunsa ja roikkuessaan venäläisessä vankilassa läppäkään ei enää tunnu lentävän. Saapuessaan pelastusretkellään afgaanisoturien leiriin, joutuu leiri välittömäsi neuvostojoukkojen hyökkäyksen kohteeksi. Taistelun tuoksinassa Rambo ehtii myös konsultoida siviileitä jotka joutuivat jokapäiväiseen venäläishyökkäykseen "painukaa suojaan!" ‑huudoilla. Ilmeisesti vain Hind on Rambolle tarpeeksi vakavasti otettava vastustaja kun samaa ideaa kierrätetään kakkosesta. Tie vie tämän jälkeen neuvostolinnoitukseen ja räjähdysten saattamana ulos. Lukemattomien neuvostoruumiiden jälkeen alkaa lopputaistelu, jossa nähdään kaikkien aikojen miehekkäin kuka‑väistää‑ensin-kisa T‑62:n ja Hindin ajaessa toisiaan kohti.
First Blood (1972)
David Morrell / Grand Central Publishing
David Morrellin vuonna 1972 kirjoittama kirja First Blood (suom. Ajojahti) on parhaimmillaankin keskinkertainen.
Rambo on viisasteleva ja poliiseja ärsyttävä pojankloppi, eikä kuten elokuvassa Stallonen kaltainen hieman yksinkertainen, epämääräinen ja vainoharhainen hamppari.
Siinä missä Taistelijassa kuolee vain yksi poliisi koko elokuvan aikana, kirjassa lahdataan koko jäljittäjäporukka (sheriffiä lukuun ottamatta) koirineen ja etsintöihin osallistuneine koptereineen. Rambon murhanhimo ja sen mukana ruumisluku kasvaa sivu sivulta ja ainoa ajatus hänellä on seriffin tappaminen.
Morrell kertoi halunneensa kirjallaan tuoda "Vietnamin" USA:n maaperälle. Lopputuloksena on kuitenkin tylsä tusinatarina joka on lähempänä mitäänsanomatonta sotakirjaa kuin yhteiskuntakriittistä draamaa, vaikka välillä jotain punaista lankaa löytyikin. Joskus näinkin päin.
Rambo-puukko
First Blood lahjoitti maailmalle elämää suuremman työkalun, joka lähes hipoi Suomen teräaselainsäädännön rajoja: Rambo-puukon. Tämä tuoteoivallus voidaan laskea suoraan elokuvan ansioksi, koska kirjassa sitä ei vielä esiintynyt. Jotain välineen tehosta kertoo, että lähes kaikki 80‑luvulla puukon omistaneet ja hengissä selvinneet ovat edelleen elossa. Puukko on suhteellisen massiivinen sahalaitaterällä varustettu kapistus, jossa on metallinen ja ontto kahva. Terän koko on toki miehekkään iso normaaleihin kauhavalaisiin tottuneille, mutta lisää tehoa saa vielä kätevästi painamalla 1,5 metrin pituisen puun kahvan sisään. Tällöin veitsi toimii tappavana keihäänä. Kahvan sisältä löytyy monia pikkutyökaluja, joista normaali-ihminen tuskin ymmärtää enää mitään. Vähemmän väkivaltaisiin tilanteisiin veitsen pallopäistä kahvaa ja juomutettua vartta voi kätevästi käyttää myös "relaksoitumiseen". Elokuvissa puukko kasvoi elokuva elokuvalta, ollen kolmososassa jo lähempänä sapelia.
