She perustuu H. Rider Haggardin 1887 ilmestyneeseen, nyt jo 9 kertaa filmatisoituun seikkailukirjaklassikkoon. Itse olen nähnyt muista versioista ainoastaan Hammerin tuottaman vuoden 1965 elokuvan, joka noudattaa alkuteosta ainakin huomattavasti uskollisemmin kuin tämä kummajainen. Kirjoittaja-ohjaaja Avi Nesher (joka on sittemmin muun muassa tuottanut jo Christopher Lambertin urallakin pohjamutia tonkivan elokuvan Point Men) on nimittäin tehnyt niin sanotun vapaan käännöksen, eli käyttänyt samaa nimeä ja kirjoittanut samoilla aakkosilla, mutta jättänyt muut yhteydet elokuvan ja kirjan välillä tienposkeen. Jossain fantasia-barbaari-post-apokalyptinen scifi-komedia-roadmovie-akselilla villisti huojuvaa Shetä ei siis myöskään voi hyvällä tahdollakaan kutsua barbaarielokuvaksi, mutta mukana on kuitenkin Conanin rakastettu, eli ainoa oikea Sandahl Bergman (joka viettää lähes koko elokuvan bikineissä). Ja kaikilla on miekat. She on myös yksi suurista henkilökohtaisista pettymyksistäni FIx‑videoiden maailmassa, takakansi nimittäin ilmoittaa kestoksi 149 minuuttia, vaikka se on oikeasti 1h 49 minuuttia. Tätä hulluutta kun olisi mielellään katsonut lisääkin!
Lyhyt kertaus Haggardin romaanista: vanha professori ja hänen miehistäkin miehisempi (tätä painotetaan jatkuvasti, kuten hänen jumalaisen komeaa ulkomuotoaankin) sukulaispoikansa Leo matkustavat pimeään Afrikkaan, josta löytyy salaperäinen nainen nimeltä Ayesha – "hän jota on toteltava". Nainen on kuolematon ja on odottanut kiihkeästi tuhansia vuosia sitten kuolleen rakastajansa uudelleensyntymää, joksi Leo osoittautuu. Sitten selvitellään pitkäpiimäisesti suhteen historiaa ynnä muuta sen sellaista, kunnes käy selville ettei Ayeshalla oikeastaan ole moraalia sen enempää kuin empatiaakaan ja Leon on tehtävä rankka valinta – elääkö ikuisesti tämän naisen kanssa vai olla ihminen? Kirja on nykyperspektiivistä ihan hupaisaa, vaikkakin toisinaan melko puuduttavaa luettavaa, ja varsinainen kolonialistisen seikkailuviihteen ABC.
Seuraa jälleen terapian hengessä koko juonen tarkka kuvaus, joka kannattaa jättää lukematta mikäli haluaa yllättyä. Tavaraa on tosin niin paljon, ettei se taatusti jää kaikki mieleen.
She – elokuva alkaa lainauksella Haggardin kirjasta, mutta mitään muuta yllä olevasta on turha odottaa. Jostain kumman syystä herra Nesher myös aloittaa varsinaisen elokuvan kuvalla maapallosta avaruudessa, ehkä vakuuttaakseen katsojille että, kyllä, kaikesta tulevasta huolimatta tässä ollaan tällä planeetalla. On "vuosi 23 tuhon jälkeen", muuta taustatarinaa ei anneta. Tom (David Goss) kävelee siskonsa kanssa kylään, johon joukko hyvin epämääräisesti pukeutuvia (mm. amerikkalaisen jalkapallon pelaaja hakaristeillä varustettuna...) ihmisiä hyökkää. Myöhemmin käy ilmi että heitä kutsutaan norkeiksi. Norkit ovat vähän kuin monikymmenpäinen natsiversio Village Peoplesta, mutta he eivät laula. Norkit vievät Tomi siskon ja Tom on kovin käärmeissään. Yhdessä ystävänsä Dickin (jonka nimi selviää vasta lopputeksteissä) kanssa Tom lähtee norkkien perään. He joutuvat kavalan naisen huijaamaksi ja Dick (Harrison Muller Jr.) kahlitaan hänen orjakseen. Tom joutuu seutua hallitsevien naisten vangiksi ja hänet viedään näytille heidän jumalattarensa, Shen (Sandahl Bergman) tuomittavaksi. Ei ole aivan selvää miten tällaisissa tilanteissa yleensä menetellään, mutta She tuomitsee Tomin kokeeseen joka koostuu siitä että häntä viskotaan silmät sidottuna päin maasta sojottavia puupiikkejä ja jätetään sitten verisenä makaamaan siihen. She palaa kammioihinsa ja lähtee kävelemään uhkaavaa varastohuonetta kohti. Siellä olevista suljetuista puulaatikoista murtautuu ulos erinäisiä ritarimaisia miekkamiehiä. Aivan. En kolmannellakaan katselukerralla kyennyt päättelemään mitä miehet tekivät laatikoissa. Kun She on tappanut heidät, tulee isoimmasta laatikosta vielä jättimäinen ihmisen näköinen tappajarobotti, jonka pää kuitenkin räjähtää. She kävelee syvemmälle ja tulee luolaan, jossa vanha nainen istuu ja ilmoittaa että hän on ansainnut kylpeä pyhässä lähteessä. She esittelee vienosti tissejään hetken aikaa ja kuuntelee ennustuksen jonka mukaan mies tulee ja valloittaa hänet, mikä johtaa tuhoon.
Sillä välin Tom toipuu ja pelastaa Dickin orjuudesta humauttamalla naista päin naamaa, sitten he kaappaavat Shen, koska tämä yksin tietää missä norkkien koti, salaperäinen Pohjoislaakso on (saattaisi olla pohjoisessa, mutta sitä ei kerrota). Kolmikko ratsastaa hylätyn näköiseen tehdasrakennukseen, josta heidät yllättää sideharsoihin itsensä käärinyt joukko spitaalisia, joista osalla on aurinkolasit, osalla moottorisahat. Heitä johtaa Kram (Cyrus Elias), joka vitsailee tippuvista raajoistaan. Joukkio ollaan tappamassa, mutta Shen amatsonisoturit saapuvat paikalle ja kaikki käy parhain päin. Naiset ottavat miehet jälleen vangeiksi, mutta She päättää vapauttaa heidät ja lähtee itse apurinsa Shandran (Quin Kessler) kanssa miesten perään. Tom ja Dick saapuvat huvilalle jota asuttaa joukko pakolaisia Zardozin kuvauksista ilmapalloilla varustettuna. "Omituisen näköinen paikka", kommentoi Dick. Huvilassa on valaistus ja musiikkia, mysteeriksi jää mistä sähkö tulee. Kun Dick alkaa ahdistella yhtä paikan naisista, kommentoi heidän johtajansa Tomille tätä. "Ystäväni on kusipää", vastaa Tom välinpitämättömästi. Yön koittaessa käy ilmi että huvilan asukkailla on muutakin yhteistä Zardozin kanssa kuin ulkonäkönsä – hekin nimittäin elävät ikuisesti, tosin sillä erotuksella että ovat vampyyreja. She ja Shandra pelastavat miehet ja matka jatkuu.
Nyt nelihenkinen seurue saapuu Godanin (Gregory Snegoff) hallitsemalle alueelle. Godan on julistanut itsensä Jumalaksi ja kaikkialla on kymmenittäin julisteita hänen naamastaan. Godanilla on oma logonsakin, joka muistuttaa "hienovaraisesti" sirppiä ja vasaraa. Godanilla on myös vihreinä hehkuvat silmät ja telekineettisiä voimia. Seuraa välienselvittely, jonka jälkeen sankarimme saapuvat metsään josta "kukaan ei ole poistunut elävänä." Metsässä he kohtaavat ison karvaisen miehen joka on pukeutunut pinkkiin tutu-hameeseen ja samanvärisiin trikoisiin. Kun jostain alkaa tulla tainnuttavaa kaasua, laittaa hän vielä päähänsä kaasunaamarin. Toistan: iso, karvainen mies pinkissä tutussa on nyt pukeutunut kaasunaamariin. Tom pakenee kiipeämällä puuhun ja jättää tylysti muut oman onnensa nojaan. Tämä tarkoittaa roikkumista kolmionmuotoisissa läpinäkyvissä muovihäkeistä samalla kun tutu-veikko (jonka nimi osoittautuu Rudolfiksi) rentoutuu tyhjässä kylpyammeessa. Rabelin nimeä kantava toinen kahjo partaveikko (Donald Hodson) aikoo tehdä heille outoja kokeita, mutta She ratkaisee tilanteen lupaamalla tälle Yurikin pyhän kristallin, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Shandra ja Rudolf lähtevät hakemaan sitä ja She sekä Dick onnistuvat pakenemaan.
Tom on tällä välin päässyt pois metsästä ja saapuu sillalle, jota vartioi Xenon-niminen mies (David Traylor). Xenon on (vedetään henkeä) viiksekäs, kikkaratukkainen, silmälapulla ja korvarenkaalla varustettu runsashapsuiseen merimiesasuun pukeutuva robinwilliamsmaisesti käyttäytyvä sekopää, jonka otsassa lukee isolla "Texas". Kun häneltä iskee raajan irti, tulee siitä uusi Xenon – joka on aivan yhtä ärsyttävä. Maestro Nesher päättää jättää näyttämättä miten Tom selvittää uhkaavan tilanteen jossa 8 Xenonia rynnii häntä päin, ja siirtyy siitä suoraan hetkeen jolloin She ja Dick saapuvat paikalle. He tiputtavat Xenonin alas sillalta ja hänen allaan räjähtää pommi. Sillan toisella puolella odottaa raunioina oleva kaupunki, norkkien koti! Norkeilla on naisia häkeissä ja illallinen tiedossa. Sen jälkeen odottaa taisteluareena, jossa ratkaistaan kuka jää henkiin ja pääsee täysvaltaiseksi norkiksi. Menoja valvoo norkkien johtaja, kvasifuturistiseen hopeisena säkenöivään kokovartalohaalariin pukeutunut kypäräpää joka uskoo Nietschzen opetuksiin. Hän hallitsee donitsinmuotoisella valtaistuimellaan z‑kirjaimista koostuvan hakaristin alla. Vannon etten keksi tästä mitään. Käy ilmi, että She, Dick ja kadoksissa ollut Tom ovat kaikki soluttautuneet areenalle ja ovat ainoina hengissä. Tomin sisko nyyhkii norkkien johtajan vieressä. Suuri johtaja sanoo aikovansa tuhota ja valloittaa Shen hallitseman alueen ja päästää sitten sankarit ja Tomin siskon jostain syystä pakoon. He jäävät kuitenkin kaupungin porteille ja laativat ansan. Seuraa taistelu, jonka loputtua paikalle ratsastavat tutu-mies Rudolf ja Shandra muiden amatsonien kera. Norkkien komentaja vannoo kostoa, mutta mitään ei materialisoidu eikä jatko-osaa koskaan tehty. Lopun haikeissa tunnelmissa Tom purjehtii siskonsa kanssa sen joen yli, jonka takaa he tulivatkin. She katselee surkeana perään ja taustalla soi herkkä laulu ikuisesta rakkaudesta. Tom on tapansa mukaan viilipyttylinjalla ja toljottaa vain eteensä lautan kulkiessa poispäin. Voi Tom, avautuisit nyt edes kerran!
Yllä olevasta voi hyvinkin saada johtopäätöksen ettei Shessa olisi mitään järkeä, ja saattaa hyvinkin olla oikeassa. Mitä ikinä Avi Nesherin päässä liikkuukaan, ei sen purkautumista ole rajoitettu ainakaan tämän projektin yhteydessä. She hämmästyttää ihan silkalla hulluuden ja idioottimaisuuden yhdistelmällään. Käytännössä jokaisesta kohtauksesta voisi halutessaan (ja toisinaan haluamattaan, jos vahingossa unohti aivot päälle) löytää jotain huomautettavaa logiikan puutteen taikka ihan vain yleisen käsittämättömyyden saralla. Maailmaa ei perustella mitenkään, katastrofia joka on sattunut ei täsmennetä (jos siitä on vasta 23 vuotta, voisi olettaa jokaisen muistavan mitä tapahtui...), hahmojen toimissa ei ole mitään perustaa eikä elokuva etene tai pääty mitenkään tyydyttävästi. Lisäksi on mahdottoman vaikea ymmärtää miten She on päätynyt lopulliseen muotoonsa. Elokuvassa ei ole yhtään samaa tapahtumaa kuin kirjassa, eikä kukaan ole edes saman niminen! Juoni koostuu pelkästään eri friikkien kohtaamisista, mutta tuskin Nesherillä on vain ollut palava halu esitellä erilaisia ihmistyyppejä. Kukaan elokuvassa tavattavista kummajaisista ei kerro kuka hän on tai mitä hän tekee, saati sitten miksi. Nimettömäksi jäävää pääpahista alumiinimaisessa asussaan nähdään tuskin ollenkaan, eikä lopetus johda mihinkään. Elokuvan jälkeen on tavattoman sekava olo, kuin olisi ollut vieraalla planeetalla karnevaalissa ja erehtynyt syömään liikaa marsilaista hattaraa.
Taustamusiikki on suurimmaksi osaksi juuri sitä, taustamusiikkia. Jytääviä kasarihetkiä joilla ei ole paljoakaan tekemistä minkään kanssa mitä ruudulla tapahtuu. Tuotantosuunnittelija tuntuu ryöstäneen sirkusseurueen ja mennyt sen jälkeen kaatopaikalle leikkimään. Valaistusta voisi kuvailla luonnonvaloksi jos haluaisi imarrella, mutta en taida olla sillä tuulella. Näyttelijäsuoritukset vaihtelevat humoristisesta tuskalliseen katsottavaan. David Goss muistuttaa hieman Ryan O'Neilia mutta on vielä yksiulotteisempi, kuin neljännen sukupolven valjentunut klooni. Sandahl Bergmanin rooli on ensin olla palvottu, sitten yhtäkkiä kiinnostua Gossin "hahmosta" ja lopulta surra. Bikineissä. Mitä vähemmän muista sanotaan, sen parempi.
Shen totaalisessa järjen puutteessa on kuitenkin sen pelastava puolikin; kerrankin elokuva josta ei vain kerta kaikkiaan osaa sanoa (tai edes uskalla veikata) mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Ideaköyhä toteutus vain lisää viehättävyyttä, kuten kuvauspaikkojen jatkuva vaihtelukin. David Gossin naamaa lukuun ottamatta mihinkään ei ehdi kyllästyä, koska koko ajan tapahtuu jotain uutta ja jos nyt ei ihmeellistä niin ainakin merkillistä. On hieman vaikea perustella miksi She piti sisällyttää tähän artikkeliin, se kun ei muistuta oikeastaan yhtään mitään. Asenteessa, toteutuksessa ja näyttelijöissä on kuitenkin sitä olennaista 80‑luvun barbaarihenkeä ja kannen perusteella ei voisi olettaa muunkaanlaisen elokuvan olevan kyseessä. Muille artikkeliin kuuluville elokuville olen antanut pisteet barbaarikriteerien mukaan, She on kuitenkin pakko arvottaa puhtaan typerryttävyyden kannalta.
