Julkaistu:


Inferno in diretta (Kuvaa ja pakene!, 1984)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Ohjaus: Ruggero Deodato

Kaikkien villieläinten ystävä Ruggero Deodato halusi palata Etelä-Amerikan viidakoihin vielä kerran 80‑luvun alussa. Retkeily sujui selluloidille tallentuneesta materiaalista päätellen leppoisammin, vaikka kovasti Deodato yritti Cut and Runissakin satsata väkivaltaan. Elokuvan käsikirjoitus on kuitenkin löysempi ja elukat piti jättää rauhaan. Juoni on sekametelisoppa huumeiden salakuljetusta, kidnapattuja lapsia, tv‑toimittajia, hörhölahkoa, linkitystä aitoihin Jonestownin tapahtumiin ja Ilmestyskirja. Nyt.'iä. Käsikirjoittaja Dardano Sacchetti puolustelee lopputulosta tekijöiden erilaisilla ajatuksilla siitä, mitä elokuvan pitäisi olla. Deodato oli tekemässä Cannibal Holocaust 2:sta, Sacchetti seikkailuelokuvaa ja toinen käsikirjoittaja Cesare Frugoni halusi keskittyä ihmisiin. Tämä kaikki näkyy valitettavasti lopputuloksesta: yhteistä säveltä ei olla löydetty vaan kaikki ideat on vain ympätty mukaan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Vaikka elokuva ei mene täysin viidakossa kävelyksi, on suurin osa päivänpaisteista Amazonin laitamilla tallustelua, kunnes Deodaton väkivaltaryöpsähdykset astuvat kuvaan Claudio Simonettin ääniefektien tehostamana. Paolo Riccin tehosteet ovat varsin hyviä ja Cut and Runin maine kasvoikin aikoinaan, kun elokuvan väkivaltakohtaukset kuvattiin kahtena eri versiona: hc‑versio italialaisille ja vähemmän läträävä muualle.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Sadistinen, ja naisiin kohdistuessaan tarpeettomasti seksualisoitu, väkivalta ja aidot intiaanit luovat nihkeän nuhruisen exploitaatiotunnelman, joka ei istu muuhun elokuvaan ja tuntuu siten erityisen itsetarkoitukselliselta. Siksi Cut and Runia on hivenen vaikea katsoa väkivaltaviihteenä, vaikka se ei mitään muuta olekaan. Simonettin scorekin toimii hyvin ainoastaan jännitys‑ ja toimintakohtausten taustalla, mutta muulloin sekin on heikkoa syntikkapoppia.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Jälleen kerran Deodato on saanut mukaan varsin mielenkiintoisia näyttelijöitä, joista parhaiten onnistuvat pahishahmot. John Steiner jää tämän sakin mielenkiinnottomimmaksi henkilöksi. Richard Lynchillä on parempi hörhörooli eversti Kur..., öh Hornena, vaikka vähän vaisuksi jää Lynchkin roolissaan. Homman hoitaa kotiin pelkällä energisyydellään kuitenkin legendaarinen Michael Berryman, vaikka koko hahmon mukanaolo elokuvassa ei ole kovin vahvasti motivoitu. Valitettavasti huono ja nolo loppukohtaus jättää tästäkin tyypistä varsin munattoman vaikutelman. Päähenkilö Lisa Blount muistuu parhaiten mieleen Dead & Buriedin alkukohtauksesta tai sairaanhoitajaroolistaan, Karen Black on oma "hehkeä" itsensä ja mielenkiintoisena bongauksena voi havaita Teho-osaston Eriq La Sallen pukeutuneen 70‑luvun sutenöörien jälkimainingeissa violettiin pukuun ja hoidellessa bisneksiään missäpä muuallakaan kuin strippibaarissa.

Versioinfo (14.3.2004):

Suomessa Cut and Run on julkaistu useastikin videolla. Painajainen huumeleirillä ‑nimellä kulkeva nauha on leikkaamaton softcoreversio. Sekin oli liian raaka levitettäväksi nimellä Kuvaa ja pakene, jolla löytyy leikattu versio.

Helpoimmin löydettävä leikkaamaton versio onkin dvd. Anchor Bayn USA:ssa julkaisema versio sisältää raaemman version. Kuvanlaatu on hyvä, varsinkin ottaen huomioon kuinka huonolta 80‑luvun elokuvat jostain syystä yleensä näyttävät. Levyn versio on muutamaa kohtausta lukuun ottamatta englanniksi. Pari kohtausta kuitenkin ovat italiaksi ja tekstitetty englanniksi, koska AB:n mukaan näitä kohtauksia ei ole koskaan englanniksi dubattu, mikä ei ilmeisesti kuitenkaan pidä paikkaansa. Kohtauksia on niin vähän, että tämä ei ihmeemmin haittaa, vaikka lähdeprintti ei olekaan ollut aivan yhtä hyvässä kunnossa kuin englanniksi puhuttu. Joissain epäilemättä väkivaltaisempaan versioon kuuluvissa otoksissa näyttää siltä, että AB on joutunut tyytymään videoon lähdemateriaalina. Tältä vaikuttaa etenkin legendaarinen halkeaminen.

Ekstrat ovat vähäiset, mutta mielenkiintoinen haastattelukokoelma "Uncut and Run" on mainio lisä. Haastateltavina ovat Deodato, Sacchetti, Lynch ja Simonetti (jonka olisi voitu antaa Deodaton tavoin puhua italiaa, vaikka mistään Argento-englannista ei kyse olekaan). Vaikka Deodato ja Lynch kehuvatkin toisiaan, väitteet tuntuvat aidoilta, koska negatiivistakin sanottavaa löytyy. Lynch mm. vakuuttaa tulleensa hyvin toimeen Deodaton kanssa kielimuurista huolimatta, vaikka Deodato ohjasikin miestä korvasta kiinni pitäen.

Teoksen tiedot:

Cut and Run

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria