Mikko Kojo

Ator l'invincibile (Ator – taisteleva kotka, 1982)

Ohjaaja:

• Joe D'Amato

elokuva arvostelu

"Hän oli barbaareista verenhimoisin..."

Atorin eeppinen tarina pohjustetaan kertojaäänellä. 1000 vuotta ihmiskunta joutuu elämään hämähäkin varjossa. Vain yksi mies, Toran, yrittää vastustaa hämähäkkikuninkaan valtaa. Toran kuitenkin kuolee tätä yrittäessään, mutta saa pojan kuolemassaan, sillä hän onnistuu laskemaan "siemenensä tuuleen" (jep, Black Emanuelle ‑sarjastaan lähinnä kuuluisa ohjaaja Aristide "Joe D'Amato" Massaccesi myös käsikirjoitti). Saamme seurata, kuinka nainen synnyttää. Hedelmöitystä emme ole valitettavasti todistaneet, mutta kummoisia ennustajan kykyjä ei tarvita arvaamaan, mitä on tapahtunut. Myös kätilöt havaitsevat vastasyntyneessä Toranin merkin, ja taivaallakin näkyy merkkejä tapahtuneesta. Kotkapatsaan silmä vuotaa verta. Hämähäkkikuninkaan musta ylipappi, naureskeleva, meikattu ja kalju partasuu, jonka päällä kävelee hämähäkkejä, komentaa sotilaansa etsimään vastasyntyneitä ja surmaamaan Toranin pojan. Todella omaperäistä! Ovatkohan D'Amato ja Michele Soavi keksineet tämän kaiken omasta päästään?

Viiksekäs kaiffari, Griba, nappaa Toranin merkkiä kantavan pojan mukaansa, sivelee jollain aineella syntymämerkin piiloon ja kutsuu lasta Atoriksi. Kertoja palaa selittämään Toranista ja vieläkin suuremmasta soturista Atorista ja kuinka kotkan silmä vuotaa verta. Toisaalla ylipappi luulee sotilaidensa onnistuneen, koska kaikki viittaa siihen, että Toranin merkkiä ei enää ole. Griba antaa Atorin kasvatettavaksi perheelle, jolla jo entuudestaan on suunnilleen samanikäinen tyttölapsi. Perhe ilahtuu kovasti, koska nainen on aina halunnut saada pojan.

Sujuvalla hypyllä reilut parikymmentä vuotta eteenpäin saatamme arvata tapaavamme nyt jo aikuisen Atorin siskoineen. Aikuista Atoria esittää varsinainen aktööri, Miles O'Keeffe; mies, jolla on koivuhalon karisma, mutta joka on hivenen ilmeikkäämpi, minkä ei pidä luulla tarkoittavan, että mies osaisi näytellä. Kun O'Keeffe eläytyy, muu maailma itkee. Puolet tuskasta, toinen puoli säälistä. O'Keeffe aloitti uransa esittämällä apinain Tarzania huonosti nimetyssä Tarzan the Ape Manissä (1981), sillä apinat ovat aika sympaattisia otuksia. Epäilemättä siinäkin hän on jäänyt Cheetan ja muiden marakattien varjoon, koska Atorissakin show'n varastaa karhunpentu. Ator haluaa naimisiin siskonsa, Sunyan, kanssa, joka kuitenkin kieltäytyy sukurutsasta. Ator päättää puhua asiasta isänsä kanssa. Voi ilon päivää, Ator onkin ottolapsi ja eiköhän kohta vietetäkin juhannushäitä!

Häät lorottelevat kintuille pahemman kerran, vaikka Ator on laittanut kukkasia hiuksiinsa, sillä morsian varastetaan. Ator lähtee toki pelastamaan nuorikkoaan ja tästä alkaa Atorin matka, jonka varrelle sattuu mm. temppeliritareista poiketen hajuaistilla uhrinsa havaitsevia sokeita sotureita, ja joka huipentuu legendaariseen taisteluun valtavaa hämähäkkiä vastaan ja ennustuksen lupausten lunastamiseen.

Ator on melkoisen surkea elokuva, mutta oikealla tavalla. Tapahtumia piisaa, ja kaiken kaikkiaan elokuva on hauska kuin mikä. Suut liikkuvat eri tahtiin puheen kanssa ja jopa söpö karhunpentu on dubattu inisemään jatkuvasti. Suomentajakin on yössä kuin kriitikko ja kääntää esimerkiksi Land of the Walking Deadin "Pystyyn kuolleiden maaksi". Amatsoniheimon naiset taistelevat siitä, kuka saa paritella Atorin kanssa, mutta D'Amatosta, sivuosan Laura Gemseristä sekä barbaarielokuvien vakiosilmä‑ ja rintapari Sabrina Sianista huolimatta mitään Emanuelle Kimmeriassa ‑pläjäystä on turha toivoa. Isoja hiuslaitteita tästä kuitenkin löytyy kuin Headbangers Ballista vuonna 1989.