Nämä on ehkä syytä kerrata samantien. Inferno-festarin eka päivä.
Onslaught soitteli niihin aikoihin kun saavuin mestoille. Ihan ok:n kuuloista thrashia, mikä on kyllä genre, jota en ole juurikaan kuunnellut. Dead To This World oli kuulostanut myspacessa ok:lta, mutta livenä ei aiheuttanut suuria fiiliksiä. Laulajan rääkyminen olisi saanut olla matalampaa, vaikka musiikissa deathin lisäksi olikin thrash ja black-elementtejä. Lisäksi lavaesiintyminen oli junioreilla pahimman luokan seisoskelua. Parhaimman kuuloisen kappaleen 1942(?) aikana hiippailtiin pois varaamaan ok:t mestat seuraavaa keikkaa varten. Joka oli siis Tristania, ja jonka ajattelin kuuliaisesti kuunnella seuralaisen mieliksi. Oikeastaan positiivinen ylläri ainakin livenä. Muuten en ole kuunnellut. Musiikki oli vain pieneksi osaksi sitä, mitä pelkäsin, muuten tuli mieleen ehkä lähinnä Moonspell. Vielä kun olisivat saaneet puhtaasti laulavan mieslaulajan kokonaan veke bändistä. Tyyppi näytti siltä kuin olisi tulossa suomenlinnasta larppaamasta, mutta matkalla oli pahvimiekka mennyt rikki. Matalat kohdat jäivät liian paljon esim. Moonspell-Ribeirosta, vaikka jotain samaa kai yritettiin. Onneksi kitaristi hoiti örinäpuolen malliikkaasti. Kinkku vinkui vähemmän kuin luulin, mutta kuviokelluntaharjoituksilta näyttävä lavaesiintyminen sai ikävöimään Angela Gossowia. Sitten pikkulavalle katsomaan Goat the Headia, jonka turkislavaesiintyminen oli ihan virkistävää riehumista, mutta musiikki tasapaksua. Ei jaksanut, etenkin kun oli helvetin olennaista saada hyvät paikat Behemothia varten. Iso-B olisi kaivannut vähän lavashowta mukaan, muutakin kuin parin sivun repimisen raamatusta. Hyvän kuuloistahan meno oli, mutta kun se on jo levyllä niin vakuuttavaa, ei livenä saatu mitään lisävaihdetta. Bändin meikeistä ja asuista voi olla montaakin mieltä, ja laulajan Kärtsy Hatakan ja Alexi Laihon risteyttävä ulkomuoto ja Laiho-spiikit eivät ehkä oikein sovi musiikkiin. Mutta onhan Behemoth kova, kovinta ei-melo-deathia Nilen rinnalla. Kaljuuntuvat miehet tekevät parasta deathia. Toka vikan biisin epäilin olevan coveri joltain norskiblakkisbändiltä, mutta jonkun tyypin mukaan oli vain vanhemmalta Behemoth-levyltä. Itse en ole niitä kuunnellut, mikä pitänee korjata. Ja toivottavasti tulevalla Tuska-keikalla kuullaan vastaavaa kuin viimeinen kappale: I Got Erection. Jengi oli "aika hyvin" messissä. Paljon huomiota ilmeisesti lähiaikoina saanut Cult Of Luna oli pienen lavan vika. Hitaahkoa taidekoulumetallia, joka voisi toimia laskuhumalassa tai krapulassa korjaillessa, muttei Behemothin ja illan vikan välissä. Biisit olivat aivan liian pitkiä, ja jotenkin tuli mieleen Mastodon, vaikkei samalta kuulostakaan. Ilmeisesti bändillä on biisi nimeltä Helsinki? Ja tunnustus, että eilen oli sitten mun ensimmäinen black-keikka Oslossa. En onneksi saanut selkääni, kun luulin, että Gorgoroth olisi svedubändi. Kuulemma "true norwegian black metal" Norjan länsirannikolta. Odotukset olivat suht korkealla, kun joku tyyppi oli kertonut, että sen frendi roikkuu lavalla alasti ristillä ja aikoo ennen keikkaa ottaa 6 viagraa. Tropit eivät kuitenkaan olleet tehonneet, tai ehkä se oli toinen naisista, mutta lavalla oli 4 alastonta ihmistä huput päässä ristillä ja nyt saatiin vihdoin liekkejäkin. Kun en ollut aiemmin bändiin tutustunut niin biisit meni ohi aika lailla, mutta hyvä show illan päätteeksi. Muutaman tunnin päästä takaisin ja huomenna raporttia esim. Satyriconista.Nähdyt keikat
Blogataan nyt vielä toinen Inferno-päivä.
Krux soi saapuessa. Livenä tällaista jaksaa kuunnella, kotona ei. 70-luvulle ja 80-luvun alkuun jumittuneiden kannattaa tsekata: Black Sabbath-raskautta hammondilla. Obliteration oli tylsää deathiä/speediä. Tulus sen sijaan aivan mainio, tätä pitää saada lisää kuunteluun. Vähän ennen puolta väliä lavalle saatiin myös viulu ja sello, jotka toimivatkin erinomaisesti yhden kappaleen ajan akustisen kitaran kera. Loppukeikan ajan soittimet hukkuivat kitaran alle, mutta parempi näin kuin syntikoilla. Gorefest oli borefest. Ei tällaista, lähdin metsästämään seuraavan bändin "tyylikästä" paitaa, mutta jäljellä vain XXL-kokoa. Den saakaldte olikin mannaa. Mielenvikaisesta laulajasta (ilmeisesti Shiningissa myös) tuli mieleen lähinnä Mayhem-Attila, ja vaikka bläkissä olikin huumoria mukana, niin jotenkin pystyi kuvittelemaan minkälainen fiilis on voinut olla joskus muinoin. Satyricon rokkasi ja kovaa. Tänään jatkuisi, mutta lippua ei ole, koska bändit eivät ole niin kiinnostavia. Levyostokset jäivät 1349:n ep:hen ja Vreidin Pitch Black Brigadeen. Perkele, kun sitä Den saakaldte ‑paitaa ei saanut.Lisäksi selvisi flyereista ja julisteista, että Mayhem keikkailee täällä huhti- tai toukokuussa, ja että Screamfestiin on pakko mennä ainakin perjantaiksi. http://www.screamfest.no/ Ensin ilmoittaunut elitisti majoitetaan

Värttinän 25-vuotisjuhlakiertue päättyi komeasti Tampereelle (Pakkahuone) viime lauantaina 12.4.
Puolitoista vuotta sitten näkemäni edellinen Värttinä-keikka oli hieno, mutta nyt heiluttiin jo jossakin täydellisyyden rajamailla. Afrikasta, Aasiasta, Balkanilta ja tietenkin sieltä Karjalasta ja ties mistä vaikutteensa nappaava world music mix on kansainvälisestikin aika uniikkia kamaa, jazzed up folkkia tai progressiivista kansanmusiikkia, ihan miten vain. Tai kuten Mari Kaasinen sanoo "en myö näistä kateegoorioista tiiä, mutta kolajaa yhtä hyvin espanjalaisille hipeille kuin unkarilaisille insinööreille". Taitavien muusikoiden polyrytminen, harvoin tasajakoinen soitanta ja kolmen vaalean noidan vuoroin sähäkkä loitsunta ja hivelevän kaunis laulanta on todella maukas keitos. Unohtamatta visuaaliseen puoleen hienon tatsin tehneitä videojuttuja ja Timo Saarisen valoja. Ja Toni Porthen taitaa olla maailman kovimpia rumpaleita.
Peter Gabrielin perustamalle Real World Recordsille levyttävä ja enimmäkseen maailmalla keikkaileva 9-henkinen Värttinä on edennyt aika kauaksi siitä kansallispukuisesta, etusormeaan heristelevästä tyttölaumasta, jonka pikkutuhmille teksteille parikymmentävuotta sitten hymähdeltiin hyväksyvästi. Juuria ei silti ole hylätty ja huumoriakin löytyy runsaasti. Tampereella huomattavan kansainväliseltä näyttänyt yleisö kuuli encorena mm. "Rienan". Konsertti taltioitiin televisiolle.
Roadburn
1. paiva
Capricorns. Tiukkaa, lahes pelkastaan instrumentaali noise-rockia.
Diagonal. Aivan loistava uusi loyto. Retroilua Amon Duul II:n hengessa.
Grand Magus. On nailla aivan loistavia biiseja. Pitaisi vihdoin ottaa levyt haltuun.
Taint. Vihrean huoneen hieman vaisut laulusaundit rokottivat fiiliksiani. No onhan tama kuitenkin ihan parhaita uusia noise-rock bandeja.
Litmus. Kuin Hawkwind, ainoastaan parempi.
The Devil's Blood. Coven-henkista hevia. Ihan hauska, ei sen enempaa.
Downia yritin vahan tiirailla, ei kiinnostanut. Laulaja tuntui olevan kylla aika tuiskeessa.
Tanaan sitten ihan saatanasti lisaa...
2. paiva
Danava. Teknisista ongelmista huolimatta erittain asiallista raskasta 70-luku psykedeliaa. Seitsenhenkinne bandi oli viela pukeutunut asianmukaisesti. Erityisplussaa kosketinsoittajan kampaukselle.
Blood of the Sun. Rankkaa southern rockia. Erittain kingi rumpali-laulaja.
Witchcraft. No onhan tama mainio yhtye.
Black Shape of Nexus. Paivan todellinen yllattaja. Brutaalia funeral doomia tunteella. Hieno lavashow.
Witch. Periaatteessa hyva, mutta ei nyt oikein jaksanut.
Isis. Ei mitaan uutta auringon alla. Bandi menee huonommaksi vuosi vuodelta.
Church of Misery. Ihan vitunmoisessa ryysiksessa musasta nauttiminne on aina vaikeaa. Tama toimi kylla erittain hyvin. Omituisen karski laulaja japanilaiseksi.
Earthless. Mielenkiintoista, mutta ei niin mielenkiintoista, etta olisin pysynyt hereilla.
3. paiva
Krueger. Sveitsilainen tiukkaa noise-rockia ja metalcore soittanut retkue. Esikuvina mm. Converge ja Bloodlet.
Nadja. Brutaalia ambient doomia. Mies, nainen, kone, kitara, basso, rumpukone.
Wolves in the Throne Room. No josses sentaan mita tykitysta. Olihan taa ihan vitun kova.
Enslaved. Lauantain "paabandi" oli kylkla ihan vaarissa ympyroissa ja ei tuntunut koko ajan muistavan sita. Ihan asiallinen keikka ja biiseja monelta eri aikakaudelta.
Tassa vaiheessa jalat ja selka sanoivat sopimuksensa irti ja mitaan ei oikein jaksanut seurata. Tanaan viela viisi bandia ja sitten kotiin.
Eilen Impaled Nazarene ja Dark Tranquillity. Impaled on aika hauska ja DT veti hyvän keikan. Viime levyt ovat jääneet hankkimatta, joten pakostakin uudemmat biisit aiheuttivat hiukan puutumista. DT on aika symppis yhtye, musiikki synkistelyä, mutta etenkin laulaja Stannella tuntuu olevan lavalla aina ihan oikeasti mukavaa. Setin kruunasi The Gallery ‑levyn klassikko Lethe, olin aivan haltioissani, että tuon soittivat. Väkeäkin oli kohtuullisesti paikalla, pitää toivoa että Seinäjoella nähtäisiin ulkomaaneläviä enemmänkin jatkossa, muuten kuin Provinssin aikana.
HELLHOUND, Vastavirta-klubi, Tampere, la 19.4.2008
Enemmän suomentajana kuin rokkiympyröissä viime vuosina vaikuttanut J-V Sappinen oli koonnut äijäretkueensa originaalikokoonpanossa Vastavirralle viime lauantaina. Vuosina 1978-1980 muutaman singlen ja yhden albumin tehnyttä Hellhoundia pidettiin jo tuolloin vanhojen ukkojen punk-bändinä eivätkä miehet ainakaan nuortuneet tai kaunistuneet siitä ole, heittivätpähän vain helvetin hyvän ja tiukan keikan, huumoriaspektiakaan unohtamatta. Myös Hellhoundin äpärälapsi, Räime-yhtye kuoriutui bändin nahoista illan aikana.
Klassinen Pakoon neonarmeijaa kyseiseltä Vastavirta-keikalta.
Bändin manifestista: "Our music is informed by eco-feminism, the idea that the destruction of the natural world is rooted in our culture's hatred of women and feminine energy. It is impossible for us to express the depth of our hatred for misogynistic metal of all stripes. The sad and lonely masturbations of a metal nerd over a Cradle of Filth poster is not so far removed from a middle-aged suburban dad's diet of Howard Stern and Playboy magazine. Both are pathetic fantasies that weaken a natural and healthy relationship between the sexes."
Mahtoikohan ottaa monoa keikan aikana, vahingoniloiset lesoilu-terveiset kun eivät "välttämättä" kerro koko totuutta.
Verde tänään. Hemmetin hyvä.