"Jos sinä jalkamiesten kanssa juokset ja ne sinut väsyttävät, kuinka sinä kävisit kilpaan hevosten kanssa? Ja jos sinä vaarattomalla maalla oletkin turvassa, kuinka käy sinun Jordanin rantatiheikössä?" — Jeremiaan kirja 12:5
Eksploitaatio-ohjaaja Ron Ormond selvisi kahdesta hengenvaarallisesta lento-onnettomuudesta, ennen kuin hänen silmänsä viimein avautuivat ja hän päätti omistaa lopun uransa kristillisten elokuvien tekemiselle. Ensimmäinen näistä oli baptistisaarnaaja Estus W. Pirklen kanssa yhteistyössä syntynyt If Footmen Tire You What Will Horses Do?, jota voidaan pitää Ormondin magnum opuksena, hänen uransa tärkeimpänä teoksena. Elokuvan sisältö perustuu Pirklen tunnetuimpaan saarnaan, jonka Ormond esittää parhaiden kykyjensä mukaan elokuvallisin keinoin.
"I can document every statement in this film. And all of the documented re‑enactments are taken from actual events that have taken place in Russia, Korea, China, and Cuba, where the communists have already taken over. The only difference is that we're using Americans to emphasize that the same thing can and will happen.... if they take over." — Estus W. Pirkle
Estus W. Pirkle aloittaa saarnansa esittämällä katselijoille ja kuuntelijoille muutamia kysymyksiä. Mitä mieltä olet Amerikan tulevaisuudesta? Oletko huolestunut rikollisuuden määrän kasvusta jokaisessa kaupungissa? Häiritseekö sinua, että lähes kaikissa suurimmissa kaupungeissa murhataan jatkuvasti poliiseja ja tuomareita? Entä mellakat, joita puhkeaa yliopistojen kampuksilla lähes joka viikko? Luuletteko, että kyseessä on vain normaali nuorison käytös aikuistumisen kynnyksellä? Pirkle ei odota kysymyksiinsä vastauksia, vaan siirtyy suoraan seuraavaan asiaan lähes tauotta. Kun saarnamies Pirkle puhuu, niin häntä kuunnellaan, eikä kuuntelijoiden rationaaliselle ajattelulle ole hyvä antaa sijaa kesken kaiken.
Pirkle näkee suoraan katsojan sisimpään, tottuneen hypnotisoijan kaiken läpäisevällä tuijotuksella. Kyseessä on juuri sellainen kansankiihottajan katse, joka saa rammat kävelemään, sytyttää huonosta omastatunnosta kärsivät syntiset tuleen, tai saa seurakunnan juomaan myrkkyä Jumalan nimeen. Pirkle jatkaa kertoen suorasanaisesti mikä odottaa seuraavan kahden vuoden kuluessa, ellei kansa ryhdistäydy. Jos valloillaan olevat pahuuden voimat ovat jo väsyttäneet tavalliset Jumalaa pelkäävät kansalaiset, niin mitä on tehtävissä kommunistien saapuessa Amerikkaan pahoine aikeineen?
Nykypäivä on jo valmiiksi täynnä nuorison mieltä saastuttavia tekijöitä, joita Pirkle vertaa Jeremiaan kirjan jalkamiehiin ja jotka altistavat heitä tuleville uhkille. Koulujen opetussuunnitelmat poikkeavat täysin vanhoista kristillisistä arvoista. Enää ei opeteta pelkästään lukemista, hyviä käytöstapoja ja muita hyveitä, vaan niiden lisäksi lapsia ohjataan suosimaan esiaviollista seksiä käymällä läpi naisvartalon erogeenisia alueita. Koulujen valistustuntien sisältö on kaikille itseään kunnioittaville uskovaisille silkkaa Jumalan pilkkaa!
Toinen nykypäivän suuri ongelma on televisio, joka kontrolloi ihmisten ajatuksia, rapauttaa heidän moraalikäsityksiään ja tekee heistä orjia. Piirretyt sarjat ja elokuvat motivoivat nuoria rikoksen tielle ja esiaviolliseen haureuteen. Väiski Vemmelsääri, Repe Sorsa, Mikki Hiiri ja muut, hävetkää! Piirrettyjen ansiosta joidenkin alueiden rikollisuuden määrä on jopa satakertaistunut. Raamattu auki ja näköradio kiinni! Entä tanssiminen sitten? Syntiä, syntiä, syntiä, sataprosenttisen varma portti aviorikokseen! Tanssilattialla alkava juttu tulee päättymään parkkipaikalla odottavaan autoon tai johonkin nuhjuiseen hotelliin. Entäpä drive‑in‑teatterit? Kutupaikkoja seksinnälkäisille!
Pirkle syyllistää saarnassaan aktiivisesti ketä tahansa, joka edes harkitsee ajattelevansa hauskanpitoa, juopottelua tai huumeiden käyttöä, kavereiden kanssa hengailua, tanssimista tai television katselua. Lannistumattomalla pälätysmoottorilla ja evankelistan lavakarismalla siunattu pastori jatkaa paasaamistaan kuin Duracell-pupu, osoittamatta minkäänlaisia väsymisen merkkejä.
Saatana viekoittelee kansaa alituisesti pahuuden tielle, mutta asiat ovat vielä toistaiseksi hyvin. Kommunismin kotkan liihottaessa paikalle tämä kaikki muuttuu ja helpot ajat ovat ohitse. Siitä hetkestä lähtien työpäivät alkavat aamuviideltä ja jatkuvat iltakahdeksaan. Seitsenpäiväiset työviikot hoidetaan aseistautuneiden vartijoiden tarkkaillessa vieressä ja vapaapäiviä on aniharvoin. Kommunismia vastustavien kristittyjen ruumiit viruvat kaduilla porottavassa auringonpaisteessa merkkinä muille toisinajattelijoille. Saman kohtalon kokevat he, jotka levittävät kristinuskon sanomaa ja opettavat sitä muille. Toisia pidetään aluksi nälkäisinä ja janoisina, ja lopulta heidän suuhunsa kaadetaan suolaa. Toisia pakotetaan seisomaan paikallaan ilman ruokaa tai mahdollisuutta nukkumiseen, kunnes he ovat valmiita luopumaan uskostaan. Onnekkaimmat ammutaan kuoliaiksi jo ensitapaamisella.
"Ladies and gentlemen. This is the communist takeover of the United States. This is the end of democracy." — virallinen kuulutus televisiossa
If Footmen Tire You What Will Horses Do? esittelee maailman, jossa automaattiasein varustautuneet, hevosilla ratsastavat kommunistit ovat ottaneet vallan Amerikassa. Neuvostoliiton sirppi ja vasara koristavat aseistautuneiden sotilaiden hihoja heidän uhatessaan puolustuskyvyttömiä siviilejä ratsujensa selästä.
Edes lapset eivät ole turvassa kommunismin kylmältä kouralta, vaan heidät napataan vanhempiensa syleistä ja viedään uudelleenkoulutusleireille. Jos vanhemmat yrittävät estää kaappausta, he saavat palkinnoksi lyijymyrkytyksen. Leirillä nuorelta Burt Reynoldsilta näyttävä kommunistiupseeri aloittaa nerokkaan aivopesun. "Rakastatko Jeesusta? Vastaako Jeesus rukouksiisi? Tuoko Jeesus karkkia, jos pyydät sitä?" Lapsille kerrotaan, ettei karkkia rukouksista huolimatta ole, koska Jeesus ei tuonut sitä. Sen sijaan suuri johtaja Fidel Castro on valmis laittamaan lasten suut makeiksi. "Karkkia koko loppuelämäksi!", julistaa Reynoldsin näköinen kommari, ja ammentaa lasten päälle pöydällä olevasta suuresta karkkikuormasta. Joskus aivopesu ei onnistu, ja silloin otetaan kovat otteet käyttöön. Vastustaville lapsille tehdään neuvostoliittolainen lobotomia työntämällä terävät puutikut syvälle molempiin korviin, jotta he eivät enää voisi kuunnella Jumalan sanaa. Loppuu se vastarinta!
"You think you've known cruelty? Watch!" — Estus W. Pirkle
Kommunistit kylvävät ympärilleen kidutusta ja julmuutta. He rakastavat kristittyjen kiduttamista yhtä paljon kuin heidän tappamistaan. Heidän tavoitteenaan on murtaa Jumalaa pelkäävien uskovaisten selkäranka ja käpertyä Castron lämpimään syliin imemään lämmintä maitoa suoraan puolueen tisseistä. Kristittyjen kidutus jatkuu jatkumistaan, päivästä toisen, loputtomasti. Kristityt eivät ole kommunismin silmissä edes ihmisiä, vaan pikemminkin sairaita eläimiä, jotka on paras päästää päiviltä. Saarna saa yhä synkempiä sävyjä Pirklen selostaessa juurta jaksaen kommunistien edesottamuksista ja kristittyjen kohtaloista.
Eräs kristityn perheen isä on kahlittu ja laitettu roikkumaan köyden varassa puun oksalle. Puun toisella puolella on hänen lapsensa, jotka yrittävät kaikin voimin pitää isäänsä ilmassa köydestä vetämällä. Lasten voimien hiipuessa heidät määrätään laskemaan isä alhaalla maassa odottavien terävien talikoiden lävistettäväksi. Tapahtumaa seuraa vierestä möhömahainen kommunisti, joka hekottelee äänekkäästi lasten toivottomalle yritykselle.
Toisaalla kommunistisotilas saapuu pariskunnan kotiin vodkapäissään ja vaatii vaimoa yöseuraksi. Aviomiehen vastustaessa näyttää toveri hänelle kaapin paikan. "Kuvittele, että kyseessä on sinun vaimosi, siskosi tai äitisi. Se ei pelkästään voisi olla totta, vaan se myös tulee olemaan totta, jos tulevaan ei valmistauduta!", vaahtoaa Pirkle.
If Footmen Tire You What Will Horses Do? on yhdistelmä kristillistä pelotteluelokuvaa ja kommunismin vastaista propagandaa, jossa kirkon perusarvoja – syyllistämistä, kuuntelijan tunteisiin vetoamista ja manipulaatiota – ei ole unohdettu. Ohjaaja Ron Ormond tekee parhaansa näyttääkseen Pirklen kauhistuttavat visiot häpeilemättä. Elokuvan kidutuskohtauksista ja yleisestä ilmeestä tulee paikoin mieleen muun muassa Don Edmondsin pahamainen natsisploitaatio Ilsa – SS:n naarassusi (Ilsa: The She Wolf of the SS, 1975) tai goren kummisetä Herschell Gordon Lewisin ikimuistoisimmat verikekkerit. Välillä meno on kuin Pekka Siitoimen kotivideoissa. Elokuva on yllättävän verinen ja brutaali kokonaisuus, joka lyö ällikällä lähes jokaisen pahaa-aavistamattoman katsojan. Se saa varmasti Jumalaa pelkäävät miehet, naiset ja lapset unohtamaan syntiset ajatukset vähintään vuodeksi eteenpäin.
Ormondin ja Pirklen ensimmäinen elokuvallinen yhteistyö on molempien kannalta suoranainen neronleimaus. Pirklen harhaiset, tulta ja tulikiveä säkenöivät ryöpytykset yhdistettynä hänelle ominaisiin showmiehen elkeisin tukevat kuvallista materiaalia onnistuneesti. Onko saarnassa sitten kyse pelkästään miehen henkilökohtaisesta vainoharhaisesta fantasiasta, oman baptistilammaskatraan manipuloinnista, vai onko kaikki suoraan taivaasta kanavoitua jumalallista vuodatusta?
On vaikea kuvitella, että Pirkle seurakuntineen halusi lopputuloksesta aivan näin raakaa. Erityisesti elokuvassa esitettyjen viattomien ja synnistä vapaiden lasten kohtalot tuntuvat melkoisen yliampuvilta. Teoksen kuvallinen sisältö on puhdasta eksploitaatiota, eikä sillä ole juuri mitään tekemistä teologian tai kirkollisten opetusten kanssa. Toisaalta Pirkle sai Ormondilta sen mitä toivoi, eli elokuvallisen version Nostradamuksen ennustusten tasolle yltävästä, lähes apokalyptiset mittasuhteet saavasta saarnastaan. Kylmä sota ja sen mukanaan tuoma pelon ilmapiiri olivat kuumimmillaan Amerikassa juuri 70‑luvun alussa ja tämä on aistittavissa vahvasti elokuvaa katsoessa. Kommunismilla ja helvetillä pelottelu olivat tuohon aikaan Pirklen saarnojen lempiaiheita, ja noin puolet agitaattorin sunnuntaisin suoltamasta paatoksesta käsittelivät niitä vaaroja, joita kristityt joutuisivat kohtaamaan Neuvostoliiton soluttauduttua Amerikkaan. Nykypäivän Yhdysvalloissa voitaisiin ehkä tehdä jotain samankaltaista, mutta kommunistit pitäisi korvata vaikkapa muslimeilla.
Välillä elokuvan edetessä seurataan nuoren Judyn elämää. Syntinen Judy meikkaa, jauhaa purukumia, käyttää minihametta, tanssii ja pitää hauskaa poikakaverinsa kanssa. Hänen vanha äitinsä vannottaa häntä käymään useammin kirkossa ja lukemaan Raamatun sanaa, mutta Judyn mielestä saarnat ovat tylsiä. Kuitenkin Pirklen messua kuunnellessa hän ymmärtää vähitellen uskon merkityksen – mutta onko jo liian myöhäistä pelastua?
"Communism is Good! Christianity is Stupid! Give Up!"
If Footmen Tire You What Will Horses Do? on elokuva, jota heijastettiin aikoinaan 16‑millisellä projektorilla kirkkojen ja herätyssalien seinille täytenä totuutena saarnojen jälkeen (joskus tuplanäytöksenä seuraavan Ormond‑Pirkle-yhteistyön The Burning Hell kanssa). Elokuva sai vahvasta ja shokeeraavasta sisällöstään huolimatta hyvän vastaanoton Pirklen fundamentalistipiireissä, eikä sitä tiettävästi esitetty missään muualla kuin kirkoissa.
Teokselle on nykypäivänä helppo naureskella. Silti jotkut sen luomat uhkakuvat kommunismin vaaroista olivat 70‑luvun alussa vielä realistisen tuntuisia. Viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena elokuva menetti takuulla osan pelottelupotentiaalistaan ja Estus W. Pirklen kaltaiset tuomiokuiskaajat joutuivat keksimään uusia aiheita saarnoilleen.
Eräs elokuvan vaikuttavimmista piirteistä onkin se, miten hyvin saarna toimii. Pirklen tinkimättömän tyrmäävä ja räväkkä paatos on täynnä karmeita mielikuvia, jotka Ormond on saattanut ansiokkaasti kuvalliseen muotoon. Elokuvan voi helposti kuvitella muuttavan katsojan käsityksiä, sekä vahvistavan jo aiempia ennakkoluuloja ja pelkoja.
Elokuvassa on jokunen lähinnä Ormondin tuttavapiiristä tai hänen aiemmista elokuvistaan tuttu näyttelijä, kuten Wes Saunders lasten aivopesua harjoittavana pedagogina tai lerppunaamainen Cecil Scaife sadistisena kommarivalloittajana. Suurin osa muista rooleista on täytetty Pirklen lammasmaisesti näyttelevillä seurakunnan jäsenillä, jotka osallistuivat myös tuotantokustannuksiin.
"We didn't necessarily have a wonderful relationship with Estus, but we had a decent business relationship. We were coming from two opposite sides of the fence. He was like really really really fundamental, and we were coming from Hollywood, so that kind of says it right there." — Tim Ormond
Lopuksi vielä lämpimät ja vilpittömät kiitokset Ron Ormondille, Estus. W. Pirklelle ja lukemattoman monille elokuvan tekoon osallistuneille baptisteille. Te olitte tekemässä 16 000 dollarin budjetilla elokuvaa, joka synnytti tai oli mukana synnyttämässä kokonaista uutta elokuvagenreä, jota voidaan kutsua jeesusploitaatioksi (engl. Christploitation). Esimerkiksi samaan kategoriaan kuuluva Donald W. Thompsonin A Thief in the Night valmistui vasta vuotta myöhemmin. Te olette osoitus siitä, että eksploitaatioelokuvia rakastava Jumala on olemassa. Amen!
Ron Ormondin ja Estus W. Pirklen hedelmällinen yhteistyö sai jatkoa vuonna 1974, kun Pirklen helvetillisiä visioita elokuvalliseen muotoon maalaileva The Burning Hell valmistui.
