tyylikkäimmät onnettomat/pessimistiset loput

Voi olla jo mainittukin, mutta menkööt sitten komppailuksi.

Violent Cop tuli juuri hiljattain vahdattua ekaa kertaa ja lopun tylyys tuli kyllä kaikesta huolimatta hitusen puskista. Toki hienoinen hymyn purskahduskin käväisi kasvoilla, eli en nyt tiedä menikö tuo jo mustaksi huumoriksi.

Assassination (AKA Ansatsu)



Elokuvan äkillinen mutta loppuun asti alkumetreiltä harkittu lopetus tappaa kaiken kunniallisuuden ja hyvän ihmisessä ja kansakunnassa, vähintään hipoen nihilismiä. Yksi väkevimmistä lopetuksista elokuvalle mitä vähään aikaan on tullut todistettua.

Friedkinin näytelmäsovitus

Bug lopettaa muutenkin varsin pessimistisen meiningin tylysti.

Coppolan varhaistyö

The Rain People loppuu myös kuin seinään. Tyylikäs ja ehdoton päätös aika poikkeukselliselle elokuvalle.

Ehdottomasti yksi mestarillisimpia: Andrzej Zulawskin ohjauksen

L'important c'est d'aimer (joka tunnetaan myös suoralla mutta hyvin pliisulla enkkukäännösnimellä That Most Important Thing: Love) lopetus. Olen kylläkin parin ihmisen kanssa kiistellyt asiasta. Joidenkin mielestä kyseinen lopetus ei ole onneton. Hyvin tulkinnanvarainen ja kauniin pessimistinen loppu.

Carpenterin The Thing kuuluu tähän ketjuun. Oikeassa versiossahan ei tiedä miten kävi, TV-versiossa loppuun on sitten lisätty karkuun juokseva koira, joka on vielä pessimistisempi mutta vähemmän tyylikäs.

Michael Haneken Der siebente Kontinent on kokonaisuudessaan erittäin masentava, loppua kohden kiihtyen. Kasarigermaanisen banaali värimaailma maalaa karmeat puitteet reissulle.

Wicker Man loppuu hienosti. Ois menny hermot jos tylsä päähenkilö olis päästetty pälkähästä tekemällä väkisin onnellinen loppu. Polvet paskaks vaan ja pinoon! (Juuei. En välittänyt niin tästä leffasta.)

Avoimeksi jäävät loput on hyviä. Kuten vaikkapa Lock, Stock and Two Smoking Barrels. Aika moni asia siinä sai ratkaisun, mutta ihan se viimeinen loppuhuipennus oli pätkäisty kesken ja se oli juuri leffan älyttömän naurettavaan henkeen sopiva.



Sympathy for Mr. Vengeance ‑leffan loppu on karu. Hyvä siis. Olisiko siihen jokin muu sopinutkaan? Tuskin.

The Great Silence (Sergio Corbucci, 1968)

Todella tyrmäävä lopetus tyrmäävälle elokuvalle. Tästä leffasta tulee joristua lähitulevaisuudessa muuallakin, kun vain löytää taas kielensä.

Viimeisimpänä onnettomasta lopustaan jäi mieleen Mad Detective, sopi hyvin surkuhupaisaan tunnelmaan.

Tänne kuuluu ehdottomasti Peter Lorren ainoan ohjaustyön Der Verlorenen(The lost one,1951)shokkilopetus.Näin elokuvan muutama vuosi sitten filmiltä Tampereen Niagarassa ja viimeinen kuva sai minut kirjaimellisesti hyppäämään penkiltä ylös..Kohtaus järkyttää myös kotioloissa levyltä katsottuna mutta ei läheskään siinä määrin kuin teatterin isolta kankaalta nähtynä.

Sääli että Lorre ei saanut Der Verlorenen flopattua totaalisesti koskaan enään näyttää kykyjään kameran takana,synkeän ja tinkimättömän ainokaisensa perusteella hänellä oli rutkasti lahjakkuutta.Toisaalta Lorre oli ns.piikkimiehiä ja kaiketi ainakin tuottajan kantilta katsottuna varsin epäluotettava henkilö.

Henkilökohtaisiin suosikkeihin lukeutuva

The Dead Zone – Viimeinen yhteys (1983) sisältää omalla tavallaan yhden onnettomimmista lopuista, vaikka juuri päähenkilön ideaalinen uhraus pelastaakin pessimistisimmältä tulevaisuuden kuvalta. Olkoonkin, että kyse tässä yhteydessä on yksinomaan pääosanesittäjän subjektiivisesta visio(i)sta, eikä tulevaisuutta kyetä näin ollen tulkitsemaan täysin vailla kritiikkiä.


Sitä vastoin vuotta aiemmin filmattu ja häpeällisen aliarvostettu Halloween III: Season of the Witch – Pahuuden yö (1982) hylkää katsojan omaan onnettomuutensa, keskelle kauheinta, tietoisena tapahtuvasta, joka jätetään kummittelemaan kunkin mielikuvituksen varaan. Tässä mielessä lopetus istuu sekä simppelillä tyylikkyydellä, että ennen kaikkea paatuneella pahansuopuudella onnettomimpiin loppuihin, sankarin yrittäessä viimeiseen asti estää tapahtumien vääjäämättömyys. Ikuinen suosikki.

Huomionarvoinen on ehdottomasti myös Bava'n loistava

Cani arrabbiati (1974) a.k.a. Rabid Dogs a.k.a. Kidnapped, jonka loppu lukeutuu peruuttamattomasti pessimistisimpiin joita eteen on osunut. Niitä harvoja aidosti yllättäviä, joskin juuri twistinsä osalta kertahypetyksen tarjoava.