Älkää pelästykö tämän ketjun hohtomaista otsikkoa. Se on sellainen tarkoituksella.
Kiinnitin hiljattain huomiota siihen, että Elitisti BBS:n suosituimmat keskustelut käydään tuolla VHS:n ja DVD:n puolella, ja silloinkin jutellaan lähinnä vanhoista kulteista ja klassikoista. Tämä on toki elitististä ja hyväksyttävää, mutta samalla tuntuu ettei uudet ja tulevat leffat kiinnosta läheskään yhtä paljon. Tällä hetkellä Elokuvat-alueelta saa sellaisen käsityksen, että elitistien eniten odottama uusi elokuva on King Kongin uusintaversio.
Onko nyt oikeasti olemassa tulevia leffoja, joiden näkemistä odotatte innolla, vai oletteko menettäneet jo kaiken toivonne ja siirtyneet asumaan Orioniin?
Itse olen kiinnostunut pelimiesten Michael Mannin, Oliver Stonen sekä Martin Scorsesen uusimmista (älkää kiinnittäkö mitään huomiota elokuvien pääosanesittäjiin).
Toisaalta vuoden ja kaikkien aikojen paras leffa on joko White Chicks tai Soul Plane. Aika näyttää.