Mikko Kojo

Il dolce corpo di Deborah (Kaunis ja kavala, 1968)

Ohjaaja:

• Romolo Guerrieri

elokuva arvostelu

Ohjaus: Romolo Guerrieri

Vaikka mitään virallista giallo-historiankirjoitusta ei olekaan olemassa, voi suhteellisen oikeutetusti sanoa genren olleen vielä lapsen kengissään vuonna 1968, vaikkakin lopullinen kukkaan puhkeaminen ja buumi olivatkin vain hetken päässä. Esimerkiksi Dario Argenton ensimmäinen giallo, The Bird with the Crystal Plumage (L'uccello dalle piume di cristallo), valmistui vasta 1970.

Tämä varhaisuus luo oman lisämielenkiintonsa Romolo Guerrerin The Sweet Body of Deborahiin. Mikään genren arkkityyppi kyseessä ei ole varhaisemman Blood and Black Lacen (Sei donne per l'assassino, Mario Bava 1964) tavoin. Tietenkään mitään varsinaista giallon määritelmääkään ei ole olemassa, mutta elokuvan on käsikirjoittanut Ernesto Gastaldi, joka on vastuussa lukuisista gialloista. Yhtymäkohtia löytyykin esimerkiksi Gastaldin kirjoittamaan Strange Vice of Mrs. Wardhiin (Lo strano vizio della Signora Wardh, 1971), jonka ohjaaja Sergio Martino on häärinyt The Sweet Body of Deborahinkin taustajoukoissa.

Eurooppalainen Marcel (Jean Sorel) saapuu vastavihityn amerikkalaisen vaimonsa Deborahin (Carroll Baker) kanssa Alfa Romeollaan takaisin talviseen Geneveen oltuaan jonkin aikaa uudella mantereella. Syntinen Eurooppa esittäytyy vähäpukeisena yökerhoesityksenä, jossa Marcel myöntää ihastelevansa mustaa naisesiintyjää. Yökerhossa Marcelin vanha ystävä Philip (Luigi Pistilli) ei halua tuntea Marcelia, mutta viimein pakotettuna syyttää tätä Suzannen kuolemasta vuosi aiemmin. Marcel tunnustaa Deborahille Suzannen (Ida Galli) olleen hänen tyttöystävänsä, jolle hän jäi rahaa velkaa ennen lähtöään Amerikkaan, missä hän tapasi Deborahin ja unohti koko Suzannen. Tässähän alkaa olla jo avioriidan ainekset koossa, mutta kaiken lisäksi nimetön puhelinsoitto uhkaa Deborahin henkeä. Ilmeisen varakas Deborah ratkaisee tilanteen vuokraamalla pariskunnalle luksushuvilan, valitettavasti vain omalaatuisen taiteilija Robertin (George Hilton) naapurista.

Lievänä ongelmana voidaan pitää elokuvan ensimmäistä tuntia, jonka aikana tapahtumia on kovin vähän. Elokuva lähinnä keskittyy Marceliin ja Deborahiin, ja näiden suhtautumiseen tappouhkauksiin sekä edesmenneeseen Suzanneen, johon Marcel myöntää olleensa kovin rakastunut. Viimeiseksi puoleksi tunniksi elokuva herää kuitenkin henkiin, ja palkitsee katsojan kimurantilla, mutta gialloksi selkeällä vyyhden purkamisella.

Guerreri käyttää elokuvassaan mielenkiintoista ratkaisua. Alkupuolella elokuvan päähenkilö on selkeämmin Marcel, kun taas lopussa osa vaihtuu Deborahille. Tämä painopisteen siirtyminen lisää hienosti elokuvan kiinnostavuutta ja mysteeriä. Näyttelijöistä tyypillisen machoa giallo-päähenkilöä, joka toki häämatkallaan on oikeutettu pelkkään lomailuun ja yökerhoissa käymiseen, esittävä Sorel (One on Top of the Other, A Lizard in a Woman's Skin) ja viehätysvoimansa vastustamattomuudestaan varma Hilton (mm. The Case of Scorpion's Tail, All the Colors of the Dark) hoitavat hommansa perusvarmasti. Hiltonin osaksi jää itse asiassa toimia myös jonkinlaisena koomisena sivuhenkilönä matoa ja omenaa maalavana taiteilijana.

Gallin tehtävä on näyttää hyvältä, ja harmittavasti ilmeikkään Pistillin (Milano calibro 9) rooli on myöskin kovin pieni. Pienoiseksi ongelmaksi muodostuu Baker (Knife of Ice), joka on sinänsä osuva valinta rooliin tuoreena vaimona. Vika voi olla allekirjoittaneessa, mutta ulkonäöllisesti hieman toisennäköistä olisi kaivattu rooliin elokuvassa, jonka nimikin hehkuttaa naisen vartaloa, ja joka on saanut miehen unohtamaan exänsä kokonaan. Henkisiä arvoja kun on lyhyessä elokuvassa vaikea tuoda esille. Ongelmaa, jos sitä edes on, korostaa Bakerin englanninkielinen valittavan nenä-ääninen dubbaus.

The Sweet Body of Deborah on gialloksi varsin väkivallaton, mutta alastomuutta on valmistumisvuoteen nähden jo suhteellisen runsaasti. Nakuilu ei edes ole juonen kannalta täysin merkityksetöntä ja se on esitetty varsin aistillisesti sekä hyvällä maulla, vaikka totta kai peittelevämpikin kuvaus olisi tuonut asiat perille. Onneksi pääosan pariskunta ei ole mitään tyhjätaskuja, joten kiinnostavaa sisustusta löytyy ja vaatetuksessa on muutamia aikalaishelmiä. Erityisesti yökerhokohtaukset ovat tässä mielessä kiehtovia, samoin kruisailu laskettelukohteiden läpi on kiehtova aikahyppy. Valitettavasti talvinen Keski-Eurooppa on miljöönä hivenen harmaa ylipäätään. Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, ei J&B-pulloa taida olla näkösällä missään vaiheessa!