Jari Mustonen

Lo strano vizio della signora Wardh (The Strange Vice of Mrs. Wardh, 1971)

Ohjaaja:

• Sergio Martino

elokuva arvostelu

Ohjaus: Sergio Martino

Miehen on oltava tyylikäs. Kun hän katsoo sinuun, on parempi valita sanansa oikein, tai tulee nyrkistä naamaan. Jos totta puhutaan, mikä voi mennä pieleen kun väkivaltaiset miehet astuvat valkokankaalle?

Dario Argenton klassiselta vaikuttavan lintumysteerin jälkeen tarvittiin Luciano Martinon kaltainen tuottaja, jotta giallo-konseptin palikat loksahtivat lopullisesti paikoilleen. Hänen veljensä Sergion ensikosketus genreen tarjosikin lisää verta, julmempia surmia ja runsaasti alastomuutta. Samalla Mario Bavan 5 bambole per la luna d'agostossa (1970) näyttäytynyt nuori kaunotar, Edwige Fenech, syntyi uudeksi valkokankaan jumalattareksi, mystisenä seksuaalisista muistoistaan kärsivänä Julie Wardhina.

Veteraanikäsikirjoittaja Ernesto Gastaldille ominaisesti Lo strano vizio della signora Wardhin lähtökohtina toimivat jälleen ihmismielen suljetut salaisuudet. Tarinan keskeisenä elementtinä väkivaltaisen elämänsä vainoama signora Wardh huomaa kohtalonsa kietoutuvan yksiin Münchenia piinaavan sarjamurhaajan kanssa. Naisen saamat salaperäiset kukkalähetykset seuraavat tämän elämää ja kerta kerran jälkeen ne sisältävät henkilökohtaisen muistutuksen hänen menneisyydestään. Pelon ylitse Wardhia riivaa kuitenkin hänen uusi rakkautensa, kohtalokkaan oloinen George Corro.

Martinon esikoisgialloa piinaavat usein huonosti motivoidut murhajaksot, puhumattakaan käsikirjoituksen vuoristoratamaisesta lopetuksesta lukuisine käänteineen. Jos tämän ei anna hämätä itseään, voi kiinnittää huomionsa oleelliseen kuten esim. Nora Orlandin eri elementtejä yhdistelevään mieleenpainuvaan scoreen. Signora Wardhiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa sävyttää ilkeämielinen, lapsekas hyräily, ikään kuin Suspirian alkusoittona. Alun keskeinen sateessa tapahtuva väkisinmakaaminen alleviivaakin yhden genren tärkeimmistä pyydyksistä, nimittäin naisen ja miehen roolituksiin patoutuneen seksuaalisen jännitteen lukuisten sarjamurhaajaelokuvien moottorina.

Gialloissa uusi entistä vahvempi naiskarikatyyri sai jalansijan peplumeiden ja spaghettiwesternien sivustakatsojan roolin sijaan. Sokerisen miellyttävä Fenech luo pehmeän kontrastin omaan kovuutensa hukkuvien miesten väliselle kilpajuoksulle. Viimekädessä vaikuttaakin siltä kuin kovanaamojen aika olisi ohitse ja mittaamattoman uhon täyttämien miesten tulee langeta himoitsemansa naisen jalkojen juureen. Fenech, Anita Strindberg, Florinda Bolkan ja mm. Rosalba Neri jatkoivat Barbara Steelen tähtikulttia valokuvauksellisina sankarittarina miesten päiväunissa. Tosin kolikon toiselta puolelta löytyi myös halu riisua ja omistaa heidät. Kaikessa väkinäisyydessäänkin Lo strano vizio della signora Wardhin lopetus tarjoaa hymyilyttävän allegorian tämän halun mahdottomuudelle.

Oman osuutensa elokuvan suuresta suosiosta ja voimakkaasta vaikutuksesta giallojen kehitykseen selittävät Fenechin lukuisat ja runsaat alastonkohtaukset. Yksin hänen ylleen ei kuitenkaan laskettu menestymisen taakkaa. Valovoimaisen kaunottaren parina näyttäyttyy Fulcin vuoden 1966 spaghettiwesternistä suosioon noussut George Hilton, kuin myös lukuisia väkivaltaisia rooleja kolunnut Ivan Rassimov. Näyttelijöiden dynamiikka pelaa hyvin yhteen, ja tiimi loistaa. Niin ikään Martinon kamerankäyttö on miellyttävän luovaa, eikä hänellä ole pienintäkään vaikeutta katsojan tunnetilojen manipuloinnissa. Kasvavaa jännitettä rakentavien jaksojen ohella esimerkiksi luodaan tehokkaita näkökulmaotoksia, sekä viileän tyylikäs peililasien kautta kuvattu välienselvittely.