Julkaistu:

Kirjoittanut:

Julkaistu:


Clarita (2019)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Ohjaus: Roderick Cabrido

Riivatun Clarita Villanuevan tapaus vuonna 1953 Filippiinien Manilassa sai aikanaan kansainvälisestikin paljon huomiota ja noteerattiin laajalti tiedotusvälineissä. Demonien väitettiin vallanneen irtolaisuudesta ja prostituutiosta pidätetyn 17‑vuotiaan Claritan Bilibidin vankilassa. Amerikkalaispastori Lester Sumrall kuuli tapauksesta, rukoili tytön puolesta ja matkusti Filippiineille manaamaan pahoja henkiä pois Claritasta.

kuvituskuva

Aiheeseen on tarttunut filippiiniläisohjaaja Roderick Cabrido neljännessä pitkässä elokuvassaan Clarita. Cenon Palomaresin käsikirjoitus ottaa vapauksia suhteessa oletettuun mutta kiisteltyyn tositapahtumaan, kuten fiktioelokuvissa on tapanakin tehdä. Lopputulos muistuttaa heikoimmillaan lukemattomia Manaaja (The Exorcist, 1973) ‑kopioita, mutta on parhaina hetkinään pahaenteinen ja hyytävä elokuva etenkin pääosassa nähtävän Jodi Sta. Marian heittäytyvän suorituksen ja kekseliäiden erikoisefektien ansiosta. Takaraivossa pyörivä ajatus elokuvan perustumisesta tositapahtumiin saattaa sekin tuoda lisätehoja katsomiskokemukseen.

kuvituskuva

Sodasta toipuva ja vahvasti katolinen Filippiinit yrittää Manilan pormestari Lacsonin (Nonie Buencamino) johdolla vaieta Claritan tapauksesta ja vedota tytön mielenterveysongelmiin. Claritan levitointi ja raajojen vääntely mitä mielikuvituksellisempiin asentoihin sellissä saa viranomaiset kuitenkin toisiin ajatuksiin ja kirkonmiehet on kuin onkin kutsuttava hätiin. Pappien ja Claritan kohtaamiset kulkevat tästä eteenpäin liiankin tuttuja latuja lähtien vuoropuhelusta, vihkiveden heittelystä, örinä-äänellä puhumisesta ja muista edellä mainitusta William Friedkinin elokuvaklassikosta tutuista elementeistä. Ohjaaja Cabridon ilmaisu miellytti kuitenkin silmää ja mukaan leikatut arkistokuvat pohjustivat ajankuvaa toimivasti, joten pahimmat itsestäänselvyydet voi antaa anteeksi.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Infección (Infection, 2019)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Flavio Pedota

Venezuela on köyhä maa, vaikka sillä on maailman suurimpiin kuuluvat öljyvarat. Öljyn hinnan romahduksen ja (maan entisen presidentin Hugo Chávezin mukaan nimetyn) chavinismiksi kutsutun politiikan epäonnistumisen myötä maa on suistunut kaoottiseen tilaan ja talousahdinkoon. Nykyinen presidentti Nicolás Maduro on jatkanut diktatuurin piirteitä saaneen chavinismin ja bolivarianismin tiellä. Kansalaisten pula ruoasta ja muista tavaroista on arkipäivää. Korruptio jyllää. Venezuelalaisen Flavio Pedotan debyyttiohjaus Infecciónin yhteiskuntakritiikki on verhottu zombielokuvan kaapuun, mutta Pedotan ja Yeimar Cabralin käsikirjoittamassa elokuvassa mikään ei jää arvailun varaan. Koronaviruksen leviämisen myötä Infección on myös globaalisti ajankohtainen.

kuvituskuva

Pedotan elokuvassa viruksen alkuperä ei ole Kiinassa vaan venezuelalaisessa vankilassa. Sieltä epidemia leviää Venäjältä kotoisin olevan krokodiliksi kutsutun huumeen ja lepakoista tarttuneen raivotaudin mutaationa. Leskeksi hiljattain jääneen lääkäri Adam Vargasin (Rubén Guevara) matkalla taistelussa tautia vastaan nähdään kärsimystä, hylättyjä asuinrakennuksia ja ostoskeskuksia. Maisemaa koristaa iso tragikoominen "Bolivaarisen vallankumouksen saavutus" ‑kyltti. Vastaavia suoria viittauksia Venezuelan päivänpolitiikkaan on Infecciónissa lukuisia ja elokuvassa nähtävän zombiaaltoon indikoivan uutisotsikon "Humanitaarinen kriisi leviää Venezuelassa" voi lukea monella tapaa.

kuvituskuva

Adam on jättänyt 9‑vuotiaan poikansa tämän isovanhempien hoitoon. Niskaan hengittävien zombien sekä hermoherkkien armeijan edustajien lisäksi painaa mieltä huoli jälkikasvun turvallisuudesta. Rubén Guevara on pääosassa Adamina hieman väritön tuodakseen tätä ahdinkoa vakuuttavasti esille, mutta naapuri ja ystävä Johnny (Leonidas Urbina) on jo huomattavasti verevämpi hahmo. Tartunnan saaneet käyttäytyvät hyvinkin perinteisen zombimallin mukaisesti hyökkäämällä vielä terveiden kirjoissa olevien kimppuun ja pyrkimällä puremalla levittämään tautia. Zombien liikkumiseen on Pedota löytänyt uudenlaista kierrettä, järjestäen ennen kuvauksia jopa erityisen zombikoulun elokuvassa esiintyville ekstroille.

kuvituskuva

Infección on kuvattu valtaosin ohjaaja Pedotan kotikylän ympäristössä ja Venezuelan nykypäivään viittavat autiot rakennukset, bolivarianismia ylistävät kyltit ynnä muu inhorealismi on autenttista. Jollakin tapaa ei yllätä, että Venezuelan presidentti Nicolás Maduro on kieltänyt Infecciónin kotimaassaan. Venezuelan ensimmäinen zombielokuva osuu arkaan paikkaan. Ensimmäisen lopputekstijakson jälkeen tulevia dokumentaarisella otteella toteutettuja haastattelupätkiä ei kannata missata.

Teoksen tiedot:

Infection

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Precarious (2020)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Wes Terray

Weston Terrayn Precarious on todellinen DIY‑elokuvantekemisen taidonnäyte. Mies on sekä ohjannut, kirjoittanut ja kuvannut päässään 20 vuotta hautuneen esikoispitkänsä itse. Lavastaja Louise Francon suosiollisella myötävaikutuksella konkretisoituneet visiot on kaiken lisäksi kuvattu valtaosin Terrayn kotitalossa muutamia ulkokohtauksia lukuun ottamatta. Pala palalta rakennetun mysteeritarinan käsityön taitavuus tulee esille jo hurmaavasti toteutetussa alkutekstijaksossa.

kuvituskuva

Lähtöasetelmassa haavoittunut Henry (Andrey Pfening) makaa maalaistalon vierashuoneen vuoteessa poliisien vartioimana. Eletään 1960‑lukua ja arvoitusta jalkajousesta siipeensä saaneen Henryn tapauksen ympärillä aletaan avata varsin surrealistisin keinoin. Precarious muodostuu eräänlaiseksi tasohyppelyksi epätodellisessa aikuisten satumaailmassa. Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa (1865) ja Tim Burtonin elokuvat voisivat olla lähimpiä vertailukohteita, vaikka Terray seisookin näkemyksensä kanssa tukevasti omilla jaloillaan.

kuvituskuva

Matkalla kohti viimeistä tasoa ja loppuratkaisua tapaamme lukuisia eksentrisiä hahmoja, kuten vinksahtaneen kirjastonhoitajan (Juliana Frick), joka elokuvan edetessä paljastuu olevansa paljon muutakin. Precariousin jokainen otos vaikuttaa tarkkaan sommitellulta ja esimerkiksi toistuvasti kuvaan tulevat erilaiset vanhat puhelinkojeet tuntuvat kertovan elokuvassa omaa tarinaansa. Ben Eshbachin soundtrack on oivallinen ja maalailee hieman Danny Elfmaninkin mieleen tuovilla sävelkuvioilla.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Una chica invisible (2020)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4.5/5

Ohjaus: Francisco Bendomir

Aiemmin pari mainiota lyhytelokuvaa (kuten makaaberi Buenas Manos, 2014) tehneen 32‑vuotiaan Francisco Bendomirin debyytissä toimii suunnilleen kaikki. Ohjaaja-käsikirjoittaja itse pitää vahvimpana puolenaan tarinoiden keksimisen taitoaan, mutta monitasoisenkin tarinan kuljettamisen vaivattomuus se vasta vaikutuksen allekirjoittaneeseen tekikin.

kuvituskuva

Noin kolmen vuorokauden tapahtumista kertovan Una chica Invisiblen päähenkilöitä ovat ihmisten tietokone-ongelmia ratkaisemaan erikoistunut Daniel (Javier De Pietro), sekä hänen omintakeisen huumorintajun omaava varhaisteini-ikäinen tyttärensä Juana (Lola Ahumada). Daniel on käyttänyt insinööritaitojaan kyseenalaisemmissakin hakkeroinneissa, ja tieto tästä on kulkenut myös Mauron (Pablo Greco) korviin. Tämä haluaisi tietokoneen ja kameroiden avulla vakoilla entisen tyttöystävänsä Andrean (Andrea Carballo) tekemisiä ja Daniel olisi pätevä henkilö tekemään tarvittavat asennukset Andrean kotiin. Neliödraaman ainekset ovatkin täten kasassa.

kuvituskuva

Daniel juuttuu itse tirkistelemään itsetuhoisia ajatuksia hautovan näyttelijätär Andrean elämää ja tapahtumat kehittyvät pienimuotoisen katastrofin partaalle. Sysimustan huumorin sävyttämä draama kategorioitiin kansainvälisessä ensi-illassaan Fantasportossa komediaksi, mutta se on aivan liian yksipuolinen määritelmä Bendomirin monitasoiselle elokuvalle. Pinnan alla käsitellään vakavia teemoja, kuten vainoharhaisuutta, itsemurhaa, YouTube-kulttuuria ja yleistä ihmissuhteiden vaikeutta. Onhan Una chica Invisible totuuden nimissä myös jumalattoman hauska ja sen jokainen hahmo todella hyvin kirjoitettu. Una chica Invisible ‑nimistä mangaa lukeva teinityttö Juana, oksennusrefleksiään hallitsematon näyttelijätär Andrea ja omiin sotkuihinsa kompastuvat säätäjät Daniel ja Mauro ovat tyyppejä, joiden kohtalo todella kiinnostaa.

kuvituskuva

Viimeistään hienon loppuratkaisun kohdalla selviää, että Una chica Invisiblessä on mukana myös fantasiaelementtejä ja löytyypä elokuvasta tyylipuhtaasti toteutettu animejaksokin. Muutaman päivän sisällä liikkuvat aikatasojen vaihtelut istuvat tarinan kertomiseen saumattomasti ja erinomaista työtä tekevä näyttelijäkaarti ansaitsisi ihan oman artikkelinsa. Persoonallisen moodinsa Una chica Invisibleen (kuten ohjaaja Bendomirin lyhäreihinkin) tuo elokuvassa käytetty klassinen musiikki ja erityisesti runsas oopperalaulanta. Nyt tuntuisi mahdottomalta kuvitella Una chica Invisiblen ääniraidalla geneerisiä pop‑biisejä tai tilaussäveltäjien perinteisempiä paisutuksia. Originaalisävelistä vastaa Pablo Crespo.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Bullets of Justice (2019)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Valeri Milev

Jossakin lähitulevaisuudessa kolmannen maailmansodan aikaan Yhdysvallat kehittää salaisen "Projekti pekoniarmeijan" aikana ylivertaisen supersotilaan risteyttämällä ihmisen ja sian. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin muzzle (suom. kärsä / kuono) ‑mutantit ovat vallanneet tiensä ravintoketjun huipulle ja hallinnoivat farmeja, joissa kasvattavat ihmisiä ravinnokseen. Pieni joukko homo sapiens ‑lajin edustajia Rob Justicen (Timur Turisbekov) ja tämän sisaren Rakshan (Doroteya Toleva) johdolla taistelee sikaihmisiä vastaan tavoitteenaan ainoan hedelmällisen mutantin, äiti-muzzlen tuhoaminen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Bulgarialaisohjaaja Valeri Milevin ja kazakstanilaisen pääosan esittäjä Timur Turisbekovin yhdessä kirjoittama törkypläjäys mukailee etäisesti Pierre Boullen Apinoiden planeetta (1963) ‑romaanin ja siitä syntyneen elokuvasarjan (1968–) dystopiaa, mutta ihan omalla sikamaisella otteellaan. Ultraväkivaltainen elokuva sisältää pieneen budjettiin nähden räväkästi toteutettuja toimintakohtauksia ja vaikuttaviakin post-apokalyptisia visioita. Sikamutantit on kehitetty oikeaoppisen vastenmielisiksi ja mielikuvituksellisissa ihmishahmoissa (viiksinainen, miesmallisoturi) on hetkittäin jopa samaa vetoavuutta kuin George Millerin Mad Max ‑saagan elokuvien hahmokaartissa.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Pohjan onnistumiselta vie liiallisuuksiin asti viljelty kakkahuumori ja yleinen vitsiperseily, jota olisi oikeasti voinut vähentää noin 90 prosenttia. Vain yhtenä esimerkkinä hahmo nimeltä Benedict Arsehole, jonka pää muistuttaa sitä itseään ja suuaukon kohdalla olevasta peräreiästä kuuluu luonnollisesti vain pierua muistuttavia ääniä. Tämä ja lukemattomat muut "hauskuudet" naurattavat kyllä kertaalleen, mutta samoja vitsejä toistetaan lähes kipurajalle asti. Maailman tunnetuimpiin urheilijoihin kuuluvan portugalilaisen jalkapalloilijan hahmon ottaminen mukaan taisteluun mutantteja vastaan kuuluu Bullets of Justicen onnistuneempiin nokkeluuksiin.

kuvituskuva e
kuvituskuva f
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Danny Trejo on saatu mukaan alun perin tv‑sarjan pilotiksi tehdyn Bullets of Justicen näyttelijäkaartiin. Mutantteja vastaan taistelevan sisarusparin isää esittävää Trejoa ei montaa minuuttia valkokankaalla nähdä, mutta juuri sen verran, että elokuvaa voi miehen nimellä ja karun karismaattisella naamalla myydä. Eipä siinä mitään, hyödyllisesti käytettyjä minuutteja. Vähemmällä läskiksi vetämisellä Bullets of Justice olisi ollut tyly ja mukaansatempaava elokuvakokemus melkeinpä 80‑luvun eksploitaatiohengessä.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Valan (Valan: Valley of Angels, 2019)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Béla Bagota

Béla Bagotan ohjaamaa ja kirjoittamaa unkarilaiselokuvaa Valan: Valley of Angels ei voi olla vertaamatta nykyään kovin suosittuun nordic noir ‑tyylisuuntaan, vaikka elokuvan tuottaja László Kántor väittikin Portossa käydyissä keskusteluissa Valanin edustavan ennemminkin transylvanian noiria jos jotakin. Bagotan esikoiselokuva sijoittuu Unkarin naapurimaa Romanian Transilvaniaan, mutta kun päähenkilönä on poliisi ja maisematkin talvisen lumisia, olisi tapahtumat kenties voitu siirtää pienellä mielikuvituksella Pohjoismaihinkin.

kuvituskuva

No ei sentään. Parhaat päivänsä nähnyt pieni kaivoskaupunki Valan makaa jylhän transilvanialaisen laakson pohjalla, ja rikospoliisi Péterin (Csaba Krisztik) ahdistuksen taustalla ovat tapahtumat Nicolae Ceausescun hirmuvallan päättymisen aikaan 1980‑luvun lopulla. Kaoottisen tilanteen aikana Péterin ollessa vielä lapsi, hänen nuorempi sisarensa Juli (Tauber Boglárka) katosi Valanissa, eikä asia ole jättänyt poliisiksi valmistunutta Péteriä milloinkaan rauhaan. Isossa Brasovin kaupungissa työskentelevä Péter on erikoistunut kadonneiden tyttöjen jäljittämiseen, osan tapauksista liittyessä armottomaan ilotyttöbisnekseen. Poliisityöstä on tullut pakkomielle, sillä jokaisessa löytyneessä ja pelastetussa tytössä Péter näkee oman kadonneen sisarensa.

kuvituskuva

Kun Péter saa puhelinsoitolla ilmoituksen Valanin vuorilta lumen keskeltä löytyneestä naisen ruumiista, herää hänen päässään ajatus; voiko kyseessä olla hänen vuosikymmeniä sitten hävinnyt sisarensa Juli. Rauhaton Péter palaa selvittämään asiaa vanhaan kotikaupunkiinsa, jossa hän saa tutkittavakseen myös aivan tuoreen katoamistapauksen. Kaivoskaupungin ilmapiirissä on jotain pahaenteistä ja nuoria tyttöjä paljastuu vuosien varrella kadonneen enemmänkin. Péter aloittaa hermoja repivän selvitystyön, jossa kaikki, kaupungin poliisivoimat mukaan lukien, ovat epäiltyjä, eikä tutkinnassa jää kivikään kääntämättä.

kuvituskuva

Jylhiä drone-otoksia myöten aidoissa Transsilvanian maisemissa taidokkaasti kuvattu Valan kantaa reilun puolitoistatuntisen kestonsa komeasti, vaikka etenkin vanhoja sukulaissuhteita perattaessa lievää ennalta-arvattavuutta mukana onkin. Valanin primus motor on Csaba Krisztikin angstisesti esittämä Péter, eikä sivurooleissakaan ole varsinaisesti moittimista. Koskettavan "kun menneisyys palaa kummittelemaan" ‑elokuvan debyyttinään tehnyt Béla Bagota on toiminut apulaisohjaajana useissa Unkarissa kuvatuissa amerikkalaistuotannoissa ja väittäisinpä että se näkyy jäljessä.

Teoksen tiedot:

Valan: Valley of Angels

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Poissa (Gone, 2019)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Arttu Haglund

Avi Heikkisen ensimmäisestä Poissa-käsikirjoitusversiosta Arttu Haglundin ohjaamaksi valmiiksi elokuvaksi ehti kulua aikaa noin yhdeksän vuotta. Kuvauksia tehtiin vuosien varrella useampaankin otteeseen ja tekeminen maksettiin loppujen lopuksi ohjaajan omasta lompakosta, sillä rahoitushakemukset palasivat Haglundille niin sanotusti bumerangina takaisin. Mutta kun näkemys on tarpeeksi vahva ja talkoohenkeä löytyy, saadaan mikrobudjetillakin tehtyä hyviä elokuvia. Sellainen Haglundin rajoitetulla elokuvateatterikierroksellakin viime vuoden lopulla kotimaassa käynyt Poissa nimittäin on.

kuvituskuva

Panu Tuomikon vahvalla intensiteetillä tulkitsemalla kiteeläisellä Matilla on rakastava vaimo Teija (Eeva Putro) sekä pieni tytär Emma (Julia Hemmilä), mutta jotain tuntuu silti puuttuvan. Arjen rutiinit kotiympyröissä eivät maistu, ja työ liimatehtaallakin puuduttaa. Kaipaus pois rutiineista on vahva. Jos Matti onkin ollut henkisesti poissa läheistensä luota jo aiemmin, pian hän on sitä myös fyysisesti. Matille ilmaantuu varoittamatta kyky teleportaatioon, siirtymiseen silmänräpäyksessä paikasta toiseen. Matin itsensä hallitsemattomissa oleva teleporttailu alkaa hypähdyksillä kodin lähimaastossa, mutta kiihtyy pisteeseen, jossa Matti aineellistuu lähes kaikissa kuviteltavissa olevissa maailman kolkissa. Kun perheen isä on kokonaisvaltaisesti poissa eripituisia aikoja, kärjistyvät ongelmat niin kotona kuin työpaikallakin.

kuvituskuva

Poissa yhdistää arkipäivän ahdistuksen onnistuneesti fantasiaelementteihin ja jää katsojan tehtäväksi pohtia miten vertauskuvallisena Matin tarinaa pitää. Matin kaikki reaktiot läheisiään kohtaan epätavallisessa tilanteessa, ja motiivinsa yleensäkin, eivät tunnu täysin luontevilta. Ehkä asialle on elokuvan sisäisessä logiikassa selitys, mutta se ei tällä kertaa auennut. Keskeisimpien roolien näyttelijät ovat kuitenkin hyviä sekä uskottavia, ja taustatukea tuntemattomammille kasvoille antaa aina luotettava Tommi Korpela mainiossa pikkuroolissaan Matin työkaverina.

kuvituskuva

Poissa on kuvattu useamman vuoden aikana ja 30 eri maassa, mihin nähden se on hämmästyttävän yhtenäinen paketti. Se kertoo ohjaaja Haglundin osaamisesta ja vankkumattomasta uskosta elokuvaansa.

Teoksen tiedot:

Gone

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Julkaistu:


Willow (2019)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Milcho Manchevski

Willow on monisyinen kolme tarinaa sisältävä elokuva äitinä olemisen vaikeudesta ja lapsettomuuden pelosta. Yksi kauhuelementtejäkin sisältävä kertomus sijoittuu keskiaikaan ja kaksi seuraavaa nykypäivään. Manchevski sitoo itse kirjoittamansa tarinat taitavasti yhteen sekä teeman että elokuvan henkilöiden kautta. Toisessa episodissa kipuilee Rodna (Natalija Teodosieva) ja kolmannessa tämän sisar Katerina (Kamka Tocinovski). Ensimmäisen osion päähenkilö Donkan (Sara Klimoska) kokemukset vuosisatoja sitten heijastuvat omalla tavallaan myös Rodnan ja Katerinen elämään ja ihmissuhdekiemuroihin.

kuvituskuva

Ensimmäisessä tarinassa tapaamme nuoren maanviljelijä­pariskunnan jossakin päin keskiaikaista Balkanin niemi­maata. Epätoivoisesti lasta jo pitempään yrittäneet Donka ja Milan (Nikola Risteski) tekevät diilin paikallisen noidan (Ratka Radmanovic) kanssa. Tämä lupaa hoitaa parille hedelmällisyyttä vanhan rituaalin avulla, mutta haluaa vastineeksi heidän esikoisensa itselleen vanhuuden päiviensä turvaksi. Neuvottomat Donka ja Milan suostuvat vanhan naisen ehdotukseen ja loppujen lopuksi ilo oman lapsen saamisesta muuttuu tragediaksi.

kuvituskuva

Kuin huomaamatta Manchevski tuo ensimmäisen tarinan elementit myös kahteen seuraavaan nykyaikaan sijoittuvaan episodiin, jossa näennäisesti eri henkilöt painivat aivan samojen ongelmien kanssa kuin ihmiset satoja vuosia sitten. Jatkuvuutta löytyy eri aikakauden roolihenkilöiden nimistä, sekä kuvissa vilahtelevista pajupuista (willow). Syvästi inhimillinen Willow on hyvä osoitus palkitun elokuvantekijän vahvasta luomisvireestä.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Julkaistu:


40 Years of Fantasporto (40 Anos de Fantasporto, 2021)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Isabel Pina

Isabel Pinan ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva on juuri sitä mitä otsikkokin lupaa; festivaalin nelikymmenvuotinen historia haastattelujen, arkistofilmien ja valokuvien muodossa. Lähes parituntinen, informatiivinen ja hauska 40 Anos de Fantasporto viihdyttää koko kestonsa ajan, mutta se edellyttää tietysti kiinnostusta aiheeseen. Täpötäyden Rivoli-teatterin yleisöllä sitä ainakin riitti. Pinan dokumentin pääosissa ovat luonnollisesti Fantasporton perustajat Beatriz Pacheco Pereira ja Mário Dorminsky (kuvassa Karen Blackin kanssa), joiden haastattelujen ja muisteloiden parissa elokuva etenee. Pereira ja Dorminsky ovat Pinan omien sanojen mukaan hänen eniten kunnioittamansa henkilöt portugalilaisessa kulttuurielämässä, joten on luonnollista että heidän äänensä kuuluu. Pina on sen lisäksi halunnut antaa puheenvuoron kaikille vuosien varrella festivaalin kanssa tekemisissä olleille henkilöille, elokuvaohjaajista näyttelijöihin ja journalisteista filmiprojektorin käyttäjiin.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Valdemar Silveira (alempi kuva) kuuluu viimeksi mainittuihin. Hän on ollut Fantasporton koneenkäyttäjänä sen ensihetkistä 1980‑luvun alkupuolelta lähtien, jolloin festivaali järjestettiin puitteiltaan pienemmässä Carlos Alberto ‑teatterissa. Aamuun asti venähtäneissä elokuvamaratoneissa olivat projektoritkin kovilla ja kaikenlaista säätöä ja rautalankaviritystä tarvittiin. Silveira kertoo dokumentissa saaneensa myös kuulla projektiohuoneeseen eksyneiltä viisastelijoilta, että "noin antiikkisia filmiprojektoreita ei löydy edes elokuvamuseosta". Kyseessä lienee ollut saksalainen Ernemann IV ‑projektori vuodelta 1937, jollainen Fantasportolla alkuvuosinaan oli käytössä.

kuvituskuva

Dokumentissa omista Fantasporto-kokemuksistaan kertoo edellä mainittujen lisäksi yli viisikymmentä festivaalin kanssa tekemisissä ollutta elokuva-alan ihmistä, ja tarinoita elävöitetään Cashell Horganin tekemillä animoiduilla siirtymillä. Muisteloita riittää kreiseistä sattumuksista onnen hetkiin. Onhan moni nykyään kansainvälisestikin ansioitunut elokuvantekijä ottanut uransa ensiaskeleet Fantasportossa. Pereiran ja Dorminskyn kokemukset nimekkäiden, mutta haastavien ohjaajavieraiden kanssa ovat erityisesti kuulemisen arvoisia. Matkalla ei ole vältytty vastoinkäymisiltäkään, mutta kaikesta paistaa läpi rakkaus elokuvaan. Fantasporto on kansallisaarre, joka nauttii kansainvälistä arvostusta.

Teoksen tiedot:

40 Anos de Fantasporto

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre