"Me olemme täällä yhä, 40 vuotta myöhemmin". Ehkä aloittelevat elokuvafestivaalin järjestäjät Beatriz Pacheco Pereira ja Mário Dorminsky eivät vuonna 1981 osanneet katsoa juuri perustamansa tapahtuman suhteen aivan näin kauas tulevaisuuteen, mutta pariskunta lausui nämä runsaat aplodit kirvoittaneet sanansa maaliskuussa 2020 Fantasporton 40-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä.
Kunnioitettavaan ikään ehtinyttä elokuvatapahtumaa juhlistetaan kuluvana vuotena Beatriz Pacheco Pereiran kirjoittamalla 600‑sivuisella kirjalla Fantasporton 40‑vuotisesta historiasta, sekä Isabel Pinan ohjaamalla vajaan kahden tunnin pituisella 40 Anos de Fantasporto ‑dokumenttielokuvalla.
Kotikaupunkinsa Porton ja Portugalin valtion monesti palkitsema festivaali on maan suurin elokuvatapahtuma ja esimerkiksi Variety on nostanut Fantasporton maailman tärkeimpien elokuvafestivaalien joukkoon. Mitalit ja kunniakirjat ovat tietysti ihan kivoja, mutta ei niillä elokuvajuhlia pyöritetä. Julkista tukea on Fantasportolta leikattu koko 2010‑luvun ajan ja vain festivaalitiimin sitkeys ja kekseliäisyys taloudellisella puolella, sekä hämmästyttävä kyky löytää uusia lahjakkaita elokuvantekijöitä ovat johdattaneet tapahtuman 40 vuoden komeaan ikään.
Jo 1970‑luvun lopulla Cinema Novo ‑nimistä elokuvalehteä julkaisseet nuoret cinefiilit Pereira ja Dorminsky kehittelivät yhdessä taidemaalari José Manuel Pereiran kanssa ideaa omasta elokuvafestivaalista Carlos Alberto ‑aukiolla sijaitsevassa Café Luso ‑taiteilijakahvilassa vuonna 1980. Heti seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäinen Fantasporto samaisella aukiolla 50 metrin päässä kahvilasta sijaitsevassa Cinema Carlos Alberto ‑teatterissa. Painotus oli alusta lähtien fantasia-, tieteis‑ ja kauhuelokuvassa ja ensimmäisen Fantasporton ohjelmistossa nähtiin esimerkiksi Brian de PalmanPhantom of the Paradise (1974), Peter WeirinPicnic at Hanging Rock (1975), Philip KaufmaninInvasion of the Body Snatchers (1978) ja Mike HodgesinFlash Gordon (1980).
Portugalin neilikkavallankumouksen ja diktatuurin päättymisen myötä vuonna 1974 päättyi myös mielivaltainen sensuuri elokuvien suhteen, ja maassa saattoi viimein nähdä kaikenlaisia elokuvia kaikkialta maailmasta. Jo toisena vuotenaan 1982 Fantasporto aloitti festivaalin Fantasy-kilpailusarjan, joka kansainvälisyydellään ja ennakkoluulottomuudellaan hakee vertaistaan. Sen rinnalle lanseerattiin vuonna 1991 Directors' Week, joka palkitsee ensimmäistä tai toista elokuvaansa esitteleviä ohjaajia. Lista uransa alkutaipaleella Fantasportossa vierailleista elokuvantekijöistä on vaikuttava Pedro Almodovarin ja Anthony Minghellan kautta Guillermo del Toroon, ja vuosien varrella palkintoja ovat käyneet henkilökohtaisesti vastaanottamassa myös David Lynch, Luc Besson, Neil Jordan, Danny Boyle ja moni muu.
Aasialaisen elokuvan näkyvä osuus Fantasportossa poiki vuonna 2002 vielä yhden kilpailusarjan nimeltään Orient Express, etenkin korealaisen elokuvan nousun myötä. Portugalilaisille tuotannoille festivaalilla on edelleen omat tunnustuksensa ja lisäksi Portossa on aina nähty ensi-iltaelokuvia myös kilpailusarjojen ulkopuolella. Fantasporton retrosarjojen elokuvien kohdalla kannattaa muistaa, että monet niistä ovat aikaisemmin Portugalissa julkaisemattomia ja vanhempien elokuvien ensi-illat ovat ensiluokkaista paikallisten elokuvaharrastajien palvelemista. Myös Fantasporton/Cinema Novon vuosien varrella lisensoimat vhs‑ ja dvd‑julkaisut ovat olleet varsinaista herkkua esimerkiksi Peter Jacksonin villin varhaistuotannon ystäville.
Juhlavuoden festivaali piti elokuvanäytösten lisäksi sisällään workshopeja, luentoja, kirjanjulkaisutilaisuuden sekä hologramminäyttelyn, ja muutamista koronapandemian aiheuttamista peruutuksista huolimatta myös komean listan elokuvantekijävieraita. Fantasporton järjestäminen perinteisesti helmi-maaliskuun vaihteessa kaikkien helpotukseksi onnistui, sillä COVID‑19 alkoi jyllätä voimakkaammin sekä aiheuttaa karanteeneja ja peruutuksia vasta festivaalin päättymistä seuraavalla viikolla. Alkuvuodesta järjestetyt muutamat elokuvatapahtumat Fantasporton ohella uhkaavatkin jäädä ainokaisiksi ainakin kevään ja kesän osalta, sillä kaikki merkittävimmät alan festivaalit on joko peruttu tai siirretty hamaan tulevaisuuteen.
Lähinnä Aasian maista kuten Japanista, Koreasta ja Filippiineiltä jäi osa varmistuneista ohjaaja‑ ja näyttelijävieraista kuitenkin varotoimenpiteenä saapumatta Portoon, mutta paikalle päässyttä mielenkiintoista vieraskaartia edustivat esimerkiksi Ruggero Deodato, Milcho Manchevski, Brian A. Metcalf, Thomas Nicholas, Milan Todorovic ja urapalkinnon tänä vuonna saanut Julian Richards. Jo 1990‑luvulta Fantasporton elokuvayleisölle tutulta Richardsilta esitettiin retrospektiivi, joka sisälsi yhtä elokuvaa lukuun ottamatta ohjaajan kaikki työt alkaen debyytti Darklandsista (1996) näillä hetkillä suoratoistopalveluihin ja dvd‑hyllyihin saapuvaan Reborniin (2018). Myös Richardsin genrekamaan keskittyvän levitysyhtiö Jinga Filmsin elokuvista nähtiin reilun viikon aikana kattava edustus Rivoli-teatterin pienessä salissa. Vuoden 2018 festivaalin tapaan nähtiin Portossa jälleen Taiwan-spesiaali otsikolla The Wheel of Fortune. Dokumenteista klassisiin taiwanilaisiin fiktioelokuviin vuodesta 1969 tähän päivään asti esitellyt sarja toteutettiin yhdessä Taiwanin elokuvainstituutin kanssa.
Seitsemän vuoden jälkeen Fantasportossa oli mukana myös suomalaisväriä, kun ohjaaja Arttu Haglundin teleportaatiosta ammentava Poissa (Gone, 2019) ‑elokuva oli valittu Fantasy-sarjaan pitkälti toista tuhatta elokuvaa käsittäneeltä tarjokaslistalta. Haglundin seurassa festivaali-ilmastoa ja Porton kaupunkia oli ihastelemassa pääosan esittäjä Panu Tuomikko.
Elitistin festivaaliraportti käsittelee totuttuun tapaan intuition, sattuman ja viitseliäisyyden perusteella valitut 11 uutuuselokuvaa, onhan Portossa aivan liikaa muutakin tekemistä ja näkemistä. Ja paljon juomatonta portviiniä. Elokuvista ja vähän muustakin seuraavilla sivuilla lisää.
40 Anos Fantasporto, 25.2.–8.3.2020
Sisällysluettelo
Adverse (2020)
O: Brian A. Metcalf
Clarita (2019)
O: Roderick Cabrido
Infección (2019)
O: Flavio Pedota
Precarious (2020)
O: Wes Terray
Una chica invisible (2020)
O: Francisco Bendomir
Bullets of Justice (2019)
O: Valeri Milev
Dead Dicks (2019)
O: Chris Bavota & Lee Paula Springer
Valan (2019)
O: Béla Bagota
Poissa (2019)
O: Arttu Haglund
Willow (2019)
O: Milcho Manchevski
40 Years of Fantasporto (2021)
O: Isabel Pina
Soy tóxico (2018)
O: Pablo Parés
Perjantaina 28. helmikuuta oli Portossa vastassa keväinen auringonpaiste ja festivaalinäyttämö Rivolin ulko-ovella happea haukkaamassa ollut festivaalipäällikkö Mário Dorminsky toivotti jo tutut tulijat pohjolasta tervetulleiksi. Vaalea Fantasporto-reppuni kiinnitti ansaittua huomiota, ja seuraavat hetket arvuuttelimme minkä vuoden festivaalilta se oli hankittu. Itse päädyin veikkaamaan vuotta 2012. Festivaalitoimiston muodollisuuksien jälkeen matka suuntautui kohti edellisestä kerrasta toiseen vaihtunutta Fantasporton yhteistyöhotellia, sijainniltaan huimat 200 metriä Rivoli-teatterista. Potentiaalisesti vähemmän kiinnostavien elokuvien skippaamista olisi siis hankala perustella ainakaan pitkiin etäisyyksiin vetoamalla.
40:nnen Fantasporton avajaiselokuvana nähtiin maailmanensi-illassaan Brian A. Metcalfin kolmas pitkä ohjaustyö Adverse (2020).
Nimekkäillä näyttelijöillä varustetulta draamatrilleriltä oli lupa odottaa paljon. Etenkin kun Metcalfin edellinen ohjaus Living Among Us (2018) osoittautui Rivolin valkokankaalla nokkelaksi vampyyri-iloitteluksi vuoden 2018 Fantasportossa, ja Mickey Rourke ilmoitti Adversen kuvausten jälkeen tehneensä elokuvassa parhaan roolisuorituksensa koskaan. Hyvähän (kasvonpiirteiltään yhä oudommaksi muuttuva) Rourke kieltämättä gangsteripomon roolissaan onkin, kuten oikeastaan koko muukin näyttelijäkaarti, mutta kiehtovan synkän film noir ‑tunnelman omaavan Adversen juonenkäänteet ja motiivit jäävät epämääräisiksi sinne saman noir-harson alle.
Iso osa moitteista voitaneen laittaa teknisten puutteiden piikkiin. Jäi vaikutelma, että Portossa nähtiin jonkinlainen raakaversio elokuvasta; äänimaailma kuulosti tunkkaiselta, dialogista oli vaikea saada selkoa jo alkuminuuteista lähtien ja niin edelleen. Ehkä jälkitöissä on tullut kiire saada Adverse ajoissa esityskuntoon, kuka tietää.
3.0
(MH)
Fantasporton tuomaristo palkitsi Roderick Cabridon parhaan ohjaajan palkinnolla Fantasy-kilpailusarjassa.
Portviinin maistelu on Portossa olennaista harrastustoimintaa elokuvien katselun lomassa. Tuon juomista jaloimman pariin on luontevinta siirtyä Dom Luís I ‑siltaa pitkin Douro-joen vastarannalle Vila Nova de Gaiaan, jossa kaikkien maineikkaimpien portviinitalojen kellarit sijaitsevat. Sandeman on niistä tunnetuimpia ja vuonna 1790 perustetun, salaperäisestä mustaan viittaan ja hattuun pukeutuneesta nimikkohahmostaan tunnetun talon uumenista löytyykin kiehtovaa portviinihistoriaa mielin määrin. Lompakon nyörejä eri asteisesti hölläämällä saa opastetulla kellarikierroksella valita maisteltavien viinien määrän ja iän. Hämmentävämpi kokemus löytyy heti Sandemanin naapurista; Casa Portuguesa do Pastel de Bacalhau. Kirjaston ja palatsisalin yhdistelmä tarjoaa kristallikruunujen ja prameiden kullitettujen portaikkojen lomassa Serra da Estrela ‑juustolla täytettyjä turskapasteijoita ja portviiniä. Ne nautitaan luonnollisesti vanhoilla pilliuruilla soitetun klassisen musiikin säestyksellä. Tunnelma oli epätodellisen överi ja siirtyminen takaisin Rivoliin elokuvien pariin paikallaan.
Maailmanensi-illassaan nähty Precarious palkittiin Fantasporton toisella kriitikkopalkinnolla.
Argentiinalaisen Francisco Bendomirin ohjaama ja kirjoittama esikoispitkä Una chica Invisible on erinomainen esimerkki Beatriz Pacheco Pereiran ja Mário Dorminskyn Fantasporto-tiimin vuosien varrella tutuksi tulleesta kyvystä löytää uusia lahjakkaita elokuvantekijöitä.
Francisco Bendomir sai elokuvallaan Fantasporton juryn erikoispalkinnon, mutta tämän vuoden festivaalin ehdoton suosikkini olisi ansainnut pystejä enemmänkin.
Kanadalaispariskunta Chris Bavota ja Lee Paula Springer vastasi tämänvuotisen Fantasporton kenties omaperäisimmästä käsikirjoituksesta.
Kengännauhabudjetilla tehdyn Dead Dicks ‑elokuvansa käsikirjoittaneet sekä ohjanneet Bavota ja Springer käsittelevät skitsofreniaa, masennusta, itsemurhaa ja perhesuhteita kaikkea muuta kuin totutulla tavalla.
Koko ikänsä ailahtelevaisesta taiteilijaveljestään Richiestä (Heston Horwin) huolta pitämään tottunut Becca (Jillian Harris) lähtee jälleen kerran veljensä asunnolle huolta herättävien soittopyyntöjen ja tekstiviestien hälyttämänä. Sieltä hän löytää Richien kuolleena, mutta asiat eivät olekaan näin yksiselitteisiä. Asunnolta löytyy nimittäin myös elävä Richie. Ja kun asiaa tarkemmin tutkitaan, löytyy paikalta pari kuollutta Richietä lisää. Selviää, että itsensä yhä uudelleen ja uudelleen hengiltä ottavasta Richiestä ilmaantuu makuuhuoneen seinälle ilmestyneen valtavankokoisen vaginaa muistuttavan pyörteen kautta aina uusi elävä ja hengittävä kopio. Sekä veli että sisar ovat kauhuissaan selittämättömän edessä.
Dead Dicksin vertauskuvallisuus ja bodyhorror-elementit tuovat heijastumia maanmies David Cronebergin elokuvista ja löytyypä elokuvasta ainakin yksi kätketty, mutta selkeä viittaus ansioituneeseen kanadalaisohjaajaan. Lähes kokonaan yhdessä tilassa kuvatun elokuvan henkilökaartiin tuo lisänsä Richien naapuri Matt (Matt Keyes), jonka myötä avutuu myös Dead Dicksin huumoriaspekti. Elokuvan alkutekstien lomassa nähtävä masennustapauksien hätänumero kuitenkin osoittaa, ettei tässä olla ihan vitsiä vääntämässä.
Budjetin rajallisuus näkyy ylöspanossa, mutta Dead Dicksin saama palkinto Fantasia-sarjan parhaasta käsikirjoituksesta on täysin ansaittu.
3.0
(MH)
Bagota nappasikin Fantasportosta tuplapotin; parhaan ohjaajan ja parhaan käsikirjoituksen palkinnot Directors' Week ‑sarjassa.
Haglundin osaamisen pani merkille myös Fantasporton yleisö, joka palkitsi elokuvan kansainvälisen ensi-iltanäytöksensä jälkeen runsailla aplodeilla. Kotiin viemisiksi Poissa nappasi myös Fantasporton toisen kriitikkopalkinnon.
Ohjaajalegenda Ruggero Deodato ilmaantui festivaalin vieraaksi perjantaina kuudes maaliskuuta. Virkeä 81‑vuotias saapui sekä vastaanottamaan Fantasporton urapalkintoa että yhtenä Portossa nähdyn, jouluisia kauhutarinoita sisältävän, Deathcemberin (2019) ohjaajista. Antologiaelokuvan 24 tarinaa oli Portossa jaettu viisaasti kahteen osaan, Deathcember Vol. 1 ja Deathcember Vol. 2, jolloin joulunajalta monille tuttu ähky oli helpommin vältettävissä. Deodato kehui Portoa vuolaasti kertoen siitä tulleen ohjaajan nykyinen suosikkikaupunki entisen Istanbulin sijaan. Festivaalin järjestämästä risteilystä Douro-joella Deodato nautti ilmiselvästi täysin siemauksin, ja ikuiset kysymykset Cannibal Holocaustiin (1980) liittyen ohjaaja kuittasi toteamalla sen olevan nykyisin kaikkien naisten suosikkielokuva. Deodaton menneet ohjaustyöt tulivat kummittelemaan Portoonkin, kun tämä sai yllättäen lauantaiaamuna viestin David Paulin kuolemasta. Paul oli toinen barbaariveljeksistä, Deodaton vuonna 1987 ohjaaman hulvattoman The Barbarians ‑elokuvan päätähdistä.
Fantasporton ansioituneimpia nimiä edusti New Yorkissa asustava makedonialaisohjaaja Milcho Manchevski. Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan voittajalta ja Oscar-ehdokkaalta nähtiin tämän tuorein ohjaustyö Willow.
Manchevski pokkasikin täysin ansaitusti Directors' Week ‑sarjan voiton parhaasta elokuvasta eli Manoel de Oliveira ‑palkinnon.
Loppusanat ja yhteenveto
Fantasporton juhlavuoden ohjelmistosta katsottujen listalle päätyivät vielä Pablo Paresin argentiinalainen I Am Toxic (2018) sekä filippiiniläisohjaaja Joel Lamanganin In the Name of the Mother (2020). I Am Toxic on post-apokalyptiseen Buenos Airesiin sijoittuva jähmeä ja kalseaksi värimääritelty zombivariaatio, joka jätti kylmäksi. Kaksi vuotta sitten positiivisesti koskettavalla Bhoy Intsikillä (2017) yllättänyt Lamangan oli tehnyt halpaa saippuaoopperaa muistuttavan ihmissuhdedraaman, josta ei siitäkään tässä yhteydessä enempää. Fantasy-sarjan japanilaisen voittajaelokuva Ghost Masterin (2019) missaaminen muutaman muun ohella harmittaa, mutta elämähän on valintoja.
Mário Dorminskyn ja Beatriz Pacheco Pereiran jälkikasvu João Dorminsky on varttunut 40‑vuotiaan Fantasporton ilmapiirissä, ja esiteltiinpä juhlallisuuksien yhteydessä hänen kypsässä yhdeksän vuoden iässä tekemänsä festivaalijulistekin vuosien takaa. Keskusteluissa Dorminsky nuoremman kanssa tuli selväksi, että miehellä on varteen otettavia suunnitelmia festivaalin kehittämiseksi. Niihin kuuluu osaltaan vanhan säilyttäminen, mutta myös reagoiminen muutokseen elokuvafestivaalien maailmassa suoratoistopalvelujen vallatessa yhä enemmän jalansijaa. Toivotaan Márion ja Beatrizin jatkavan festivaalin puikoissa pitkälle hamaan tulevaisuuteen, mutta jos Fantasporton perustajat jossain vaiheessa päättävät siirtyä taka-alalle, on festivaalin järjestäminen jatkossakin vakaissa käsissä.
Kiitokset koko Fantasporto-tiimille, sosiaalistamisen ja Porton yöelämän asiantuntija Cashell Horganille sekä jälleen erilaista Portoa esitelleelle The Worst Toursin Gui Castro Felgalle. Manoel de Oliveiran elokuvaklassikko Aniki-Bóbón (1942) kuvauspaikkoja olisi tuskin ilman häntä löytynyt. Onnea Fantasporto, tästä on hyvä jatkaa ainakin seuraavat 40 vuotta.
Julkaistu: 2020-05-29T12:16:44+03:00
Mika Helminen
Clarita (2019)
Ohjaaja:
Roderick Cabrido
elokuva arvostelu
arvosana 2.5/5
Ohjaus: Roderick Cabrido
Riivatun Clarita Villanuevan tapaus vuonna 1953 Filippiinien Manilassa sai aikanaan kansainvälisestikin paljon huomiota ja noteerattiin laajalti tiedotusvälineissä. Demonien väitettiin vallanneen irtolaisuudesta ja prostituutiosta pidätetyn 17‑vuotiaan Claritan Bilibidin vankilassa. Amerikkalaispastori Lester Sumrall kuuli tapauksesta, rukoili tytön puolesta ja matkusti Filippiineille manaamaan pahoja henkiä pois Claritasta.
Aiheeseen on tarttunut filippiiniläisohjaaja Roderick Cabrido neljännessä pitkässä elokuvassaan Clarita. Cenon Palomaresin käsikirjoitus ottaa vapauksia suhteessa oletettuun mutta kiisteltyyn tositapahtumaan, kuten fiktioelokuvissa on tapanakin tehdä. Lopputulos muistuttaa heikoimmillaan lukemattomia Manaaja (The Exorcist, 1973) ‑kopioita, mutta on parhaina hetkinään pahaenteinen ja hyytävä elokuva etenkin pääosassa nähtävän Jodi Sta. Marian heittäytyvän suorituksen ja kekseliäiden erikoisefektien ansiosta. Takaraivossa pyörivä ajatus elokuvan perustumisesta tositapahtumiin saattaa sekin tuoda lisätehoja katsomiskokemukseen.
Sodasta toipuva ja vahvasti katolinen Filippiinit yrittää Manilan pormestari Lacsonin (Nonie Buencamino) johdolla vaieta Claritan tapauksesta ja vedota tytön mielenterveysongelmiin. Claritan levitointi ja raajojen vääntely mitä mielikuvituksellisempiin asentoihin sellissä saa viranomaiset kuitenkin toisiin ajatuksiin ja kirkonmiehet on kuin onkin kutsuttava hätiin. Pappien ja Claritan kohtaamiset kulkevat tästä eteenpäin liiankin tuttuja latuja lähtien vuoropuhelusta, vihkiveden heittelystä, örinä-äänellä puhumisesta ja muista edellä mainitusta William Friedkinin elokuvaklassikosta tutuista elementeistä. Ohjaaja Cabridon ilmaisu miellytti kuitenkin silmää ja mukaan leikatut arkistokuvat pohjustivat ajankuvaa toimivasti, joten pahimmat itsestäänselvyydet voi antaa anteeksi.
Teoksen tiedot:
Ohjaaja
Roderick Cabrido
Käsikirjoittaja
Roderick Cabrido
Cenon Palomares
producers
Carlo L. Katigbak
Marjorie Lachica
Olivia M. Lamasan
Maria Cristina Linaban-Tobias
Marizel Samson-Martinez
Enrico C. Santos
Omar Sortijas
Shiela Vidanes
Cris Villonco
Monique S.R. Villonco
Rolando Mario Villonco
Tere Siguion-Reyna Villonco
Näyttelijät
Jodi Sta. Maria
Ricky Davao
Arron Villaflor
Alyssa Muhlach
Yayo Aguila
Tony Mabesa
Nonie Buencamino
Romnick Sarmenta
Che Ramos
Angeli Bayani
Zandra Summer
Bibeth Orteza
Chrome Prince Cosio
Raqs Regalado
Cherry Malvar
Abel Napuran
Gold Azeron
Lao Rodriguez
Onioca Copillo
Kate Valdehueza
Sebastian Karl Steinbichler
Pao Ang
Merrylyn Ballesteros
Jocelyn Moraliva
Wendy Popatco
Rolando Ramos Jr.
Eloisa Villamor
Daisy Catamora
Snooky Pico
Leticia Hubilla
Säveltäjä
Richard Gonzales
Kuvaaja
Mycko David
Levittäjä / Jakelija
Black Sheep
Purple Pig
Clever Minds
Maa
Filippiinit
Genre
Draama
Kauhu
Mysteeri
Kategoria
Kirous
Kummittelu
Okkultismi
Uskonto
Yliluonnolliset kyvyt
Julkaistu: 2020-05-29T12:16:47+03:00
Mika Helminen
Infección (Infection, 2019)
Ohjaaja:
Flavio Pedota
elokuva arvostelu
arvosana 3.5/5
Ohjaus: Flavio Pedota
Venezuela on köyhä maa, vaikka sillä on maailman suurimpiin kuuluvat öljyvarat. Öljyn hinnan romahduksen ja (maan entisen presidentin Hugo Chávezin mukaan nimetyn) chavinismiksi kutsutun politiikan epäonnistumisen myötä maa on suistunut kaoottiseen tilaan ja talousahdinkoon. Nykyinen presidentti Nicolás Maduro on jatkanut diktatuurin piirteitä saaneen chavinismin ja bolivarianismin tiellä. Kansalaisten pula ruoasta ja muista tavaroista on arkipäivää. Korruptio jyllää. Venezuelalaisen Flavio Pedotan debyyttiohjaus Infecciónin yhteiskuntakritiikki on verhottu zombielokuvan kaapuun, mutta Pedotan ja Yeimar Cabralin käsikirjoittamassa elokuvassa mikään ei jää arvailun varaan. Koronaviruksen leviämisen myötä Infección on myös globaalisti ajankohtainen.
Pedotan elokuvassa viruksen alkuperä ei ole Kiinassa vaan venezuelalaisessa vankilassa. Sieltä epidemia leviää Venäjältä kotoisin olevan krokodiliksi kutsutun huumeen ja lepakoista tarttuneen raivotaudin mutaationa. Leskeksi hiljattain jääneen lääkäri Adam Vargasin (Rubén Guevara) matkalla taistelussa tautia vastaan nähdään kärsimystä, hylättyjä asuinrakennuksia ja ostoskeskuksia. Maisemaa koristaa iso tragikoominen "Bolivaarisen vallankumouksen saavutus" ‑kyltti. Vastaavia suoria viittauksia Venezuelan päivänpolitiikkaan on Infecciónissa lukuisia ja elokuvassa nähtävän zombiaaltoon indikoivan uutisotsikon "Humanitaarinen kriisi leviää Venezuelassa" voi lukea monella tapaa.
Adam on jättänyt 9‑vuotiaan poikansa tämän isovanhempien hoitoon. Niskaan hengittävien zombien sekä hermoherkkien armeijan edustajien lisäksi painaa mieltä huoli jälkikasvun turvallisuudesta. Rubén Guevara on pääosassa Adamina hieman väritön tuodakseen tätä ahdinkoa vakuuttavasti esille, mutta naapuri ja ystävä Johnny (Leonidas Urbina) on jo huomattavasti verevämpi hahmo. Tartunnan saaneet käyttäytyvät hyvinkin perinteisen zombimallin mukaisesti hyökkäämällä vielä terveiden kirjoissa olevien kimppuun ja pyrkimällä puremalla levittämään tautia. Zombien liikkumiseen on Pedota löytänyt uudenlaista kierrettä, järjestäen ennen kuvauksia jopa erityisen zombikoulun elokuvassa esiintyville ekstroille.
Infección on kuvattu valtaosin ohjaaja Pedotan kotikylän ympäristössä ja Venezuelan nykypäivään viittavat autiot rakennukset, bolivarianismia ylistävät kyltit ynnä muu inhorealismi on autenttista. Jollakin tapaa ei yllätä, että Venezuelan presidentti Nicolás Maduro on kieltänyt Infecciónin kotimaassaan. Venezuelan ensimmäinen zombielokuva osuu arkaan paikkaan. Ensimmäisen lopputekstijakson jälkeen tulevia dokumentaarisella otteella toteutettuja haastattelupätkiä ei kannata missata.
Teoksen tiedot:
Infection
Ohjaaja
Flavio Pedota
Käsikirjoittaja
Yeimar Cabral
Flavio Pedota
producers
Ricardo Arteaga
David Ferreira
Santiago Ortiz-Monasterio
Flavio Pedota
Henrry Ramirez
Ernie Schaeffer
Näyttelijät
Rubén Guevara
Leónidas Urbina
Magdiel González
Genna Chanelle Hayes
Isabel Bertelsen
Yon Henao Calderón
Luca de Lima
Anibal Grunn
Johanna Juliethe
Markian Kazandjian
Ronnie Nordenflycht
Patricia Pacheco
Angela Paolini
Joel Rivero
Nelson Rivero
Francis Rueda
Ananda Troconis
Säveltäjä
Blake Matthew
Kuvaaja
Eduardo Servello
Levittäjä / Jakelija
Luz Creativa Producciones
Desenlace Films
Maa
Venezuela
Meksiko
Genre
Kauhu
Trilleri
Kategoria
Epidemia
Zombie
Julkaistu: 2020-05-29T12:16:50+03:00
Mika Helminen
Precarious (2020)
Ohjaaja:
Wes Terray
elokuva arvostelu
arvosana 3/5
Ohjaus: Wes Terray
Weston Terrayn Precarious on todellinen DIY‑elokuvantekemisen taidonnäyte. Mies on sekä ohjannut, kirjoittanut ja kuvannut päässään 20 vuotta hautuneen esikoispitkänsä itse. Lavastaja Louise Francon suosiollisella myötävaikutuksella konkretisoituneet visiot on kaiken lisäksi kuvattu valtaosin Terrayn kotitalossa muutamia ulkokohtauksia lukuun ottamatta. Pala palalta rakennetun mysteeritarinan käsityön taitavuus tulee esille jo hurmaavasti toteutetussa alkutekstijaksossa.
Lähtöasetelmassa haavoittunut Henry (Andrey Pfening) makaa maalaistalon vierashuoneen vuoteessa poliisien vartioimana. Eletään 1960‑lukua ja arvoitusta jalkajousesta siipeensä saaneen Henryn tapauksen ympärillä aletaan avata varsin surrealistisin keinoin. Precarious muodostuu eräänlaiseksi tasohyppelyksi epätodellisessa aikuisten satumaailmassa. Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa (1865) ja Tim Burtonin elokuvat voisivat olla lähimpiä vertailukohteita, vaikka Terray seisookin näkemyksensä kanssa tukevasti omilla jaloillaan.
Matkalla kohti viimeistä tasoa ja loppuratkaisua tapaamme lukuisia eksentrisiä hahmoja, kuten vinksahtaneen kirjastonhoitajan (Juliana Frick), joka elokuvan edetessä paljastuu olevansa paljon muutakin. Precariousin jokainen otos vaikuttaa tarkkaan sommitellulta ja esimerkiksi toistuvasti kuvaan tulevat erilaiset vanhat puhelinkojeet tuntuvat kertovan elokuvassa omaa tarinaansa. Ben Eshbachin soundtrack on oivallinen ja maalailee hieman Danny Elfmaninkin mieleen tuovilla sävelkuvioilla.
Teoksen tiedot:
Ohjaaja
Wes Terray
Käsikirjoittaja
Wes Terray
producers
Wes Terray
Näyttelijät
Andrey Pfening
Dashiell Hillman
Juliana Frick
Meriel Melendrez Mees
Peter Beall
Sean Horton
Jamie Coventry
Circole Beye
David Roe
Nik Gervae
Michael Cassidy
Alex Shafer
Bill Hotter
Patrick DeLano
Harry Zuzan
Vangelis Chaniotakis
Matthew Smith
Ron Avitzur
Natasha Kaluza
David Curiel
Sonny Climes
Mooey
Säveltäjä
Ben Eshbach
Kuvaaja
Wes Terray
Maa
USA
Genre
Seikkailu
Kategoria
Maaseutu
Julkaistu: 2020-05-29T12:16:53+03:00
Mika Helminen
Una chica invisible (2020)
Ohjaaja:
Francisco Bendomir
elokuva arvostelu
arvosana 4.5/5
Ohjaus: Francisco Bendomir
Aiemmin pari mainiota lyhytelokuvaa (kuten makaaberi Buenas Manos, 2014) tehneen 32‑vuotiaan Francisco Bendomirin debyytissä toimii suunnilleen kaikki. Ohjaaja-käsikirjoittaja itse pitää vahvimpana puolenaan tarinoiden keksimisen taitoaan, mutta monitasoisenkin tarinan kuljettamisen vaivattomuus se vasta vaikutuksen allekirjoittaneeseen tekikin.
Noin kolmen vuorokauden tapahtumista kertovan Una chica Invisiblen päähenkilöitä ovat ihmisten tietokone-ongelmia ratkaisemaan erikoistunut Daniel (Javier De Pietro), sekä hänen omintakeisen huumorintajun omaava varhaisteini-ikäinen tyttärensä Juana (Lola Ahumada). Daniel on käyttänyt insinööritaitojaan kyseenalaisemmissakin hakkeroinneissa, ja tieto tästä on kulkenut myös Mauron (Pablo Greco) korviin. Tämä haluaisi tietokoneen ja kameroiden avulla vakoilla entisen tyttöystävänsä Andrean (Andrea Carballo) tekemisiä ja Daniel olisi pätevä henkilö tekemään tarvittavat asennukset Andrean kotiin. Neliödraaman ainekset ovatkin täten kasassa.
Daniel juuttuu itse tirkistelemään itsetuhoisia ajatuksia hautovan näyttelijätär Andrean elämää ja tapahtumat kehittyvät pienimuotoisen katastrofin partaalle. Sysimustan huumorin sävyttämä draama kategorioitiin kansainvälisessä ensi-illassaan Fantasportossa komediaksi, mutta se on aivan liian yksipuolinen määritelmä Bendomirin monitasoiselle elokuvalle. Pinnan alla käsitellään vakavia teemoja, kuten vainoharhaisuutta, itsemurhaa, YouTube-kulttuuria ja yleistä ihmissuhteiden vaikeutta. Onhan Una chica Invisible totuuden nimissä myös jumalattoman hauska ja sen jokainen hahmo todella hyvin kirjoitettu. Una chica Invisible ‑nimistä mangaa lukeva teinityttö Juana, oksennusrefleksiään hallitsematon näyttelijätär Andrea ja omiin sotkuihinsa kompastuvat säätäjät Daniel ja Mauro ovat tyyppejä, joiden kohtalo todella kiinnostaa.
Viimeistään hienon loppuratkaisun kohdalla selviää, että Una chica Invisiblessä on mukana myös fantasiaelementtejä ja löytyypä elokuvasta tyylipuhtaasti toteutettu animejaksokin. Muutaman päivän sisällä liikkuvat aikatasojen vaihtelut istuvat tarinan kertomiseen saumattomasti ja erinomaista työtä tekevä näyttelijäkaarti ansaitsisi ihan oman artikkelinsa. Persoonallisen moodinsa Una chica Invisibleen (kuten ohjaaja Bendomirin lyhäreihinkin) tuo elokuvassa käytetty klassinen musiikki ja erityisesti runsas oopperalaulanta. Nyt tuntuisi mahdottomalta kuvitella Una chica Invisiblen ääniraidalla geneerisiä pop‑biisejä tai tilaussäveltäjien perinteisempiä paisutuksia. Originaalisävelistä vastaa Pablo Crespo.
Teoksen tiedot:
Ohjaaja
Francisco Bendomir
Käsikirjoittaja
Francisco Bendomir
producers
Francisco Bendomir
Delfina Marino
Julia Tagger
Vanesa Weimer
Näyttelijät
Andrea Carballo
Javier De Pietro
Lola Ahumada
Pablo Greco
Lennon Acero
María Rosa Fugazot
Amancay Kazgudenian
Leandro Martín López
Claudio Torres
Rory Widd
Säveltäjä
Pablo Crespo
Kuvaaja
Mariano De Rosa
Levittäjä / Jakelija
Alto Toga
Maa
Argentiina
Genre
Komedia
Kategoria
Anime
Musta huumori
Julkaistu: 2020-05-29T12:16:56+03:00
Mika Helminen
Bullets of Justice (2019)
Ohjaaja:
Valeri Milev
elokuva arvostelu
arvosana 3/5
Ohjaus: Valeri Milev
Jossakin lähitulevaisuudessa kolmannen maailmansodan aikaan Yhdysvallat kehittää salaisen "Projekti pekoniarmeijan" aikana ylivertaisen supersotilaan risteyttämällä ihmisen ja sian. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin muzzle (suom. kärsä / kuono) ‑mutantit ovat vallanneet tiensä ravintoketjun huipulle ja hallinnoivat farmeja, joissa kasvattavat ihmisiä ravinnokseen. Pieni joukko homo sapiens ‑lajin edustajia Rob Justicen (Timur Turisbekov) ja tämän sisaren Rakshan (Doroteya Toleva) johdolla taistelee sikaihmisiä vastaan tavoitteenaan ainoan hedelmällisen mutantin, äiti-muzzlen tuhoaminen.
Bulgarialaisohjaaja Valeri Milevin ja kazakstanilaisen pääosan esittäjä Timur Turisbekovin yhdessä kirjoittama törkypläjäys mukailee etäisesti Pierre Boullen Apinoiden planeetta (1963) ‑romaanin ja siitä syntyneen elokuvasarjan (1968–) dystopiaa, mutta ihan omalla sikamaisella otteellaan. Ultraväkivaltainen elokuva sisältää pieneen budjettiin nähden räväkästi toteutettuja toimintakohtauksia ja vaikuttaviakin post-apokalyptisia visioita. Sikamutantit on kehitetty oikeaoppisen vastenmielisiksi ja mielikuvituksellisissa ihmishahmoissa (viiksinainen, miesmallisoturi) on hetkittäin jopa samaa vetoavuutta kuin George Millerin Mad Max ‑saagan elokuvien hahmokaartissa.
Pohjan onnistumiselta vie liiallisuuksiin asti viljelty kakkahuumori ja yleinen vitsiperseily, jota olisi oikeasti voinut vähentää noin 90 prosenttia. Vain yhtenä esimerkkinä hahmo nimeltä Benedict Arsehole, jonka pää muistuttaa sitä itseään ja suuaukon kohdalla olevasta peräreiästä kuuluu luonnollisesti vain pierua muistuttavia ääniä. Tämä ja lukemattomat muut "hauskuudet" naurattavat kyllä kertaalleen, mutta samoja vitsejä toistetaan lähes kipurajalle asti. Maailman tunnetuimpiin urheilijoihin kuuluvan portugalilaisen jalkapalloilijan hahmon ottaminen mukaan taisteluun mutantteja vastaan kuuluu Bullets of Justicen onnistuneempiin nokkeluuksiin.
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun yläreunasta tai klikkaamalla kuvaa)
Danny Trejo on saatu mukaan alun perin tv‑sarjan pilotiksi tehdyn Bullets of Justicen näyttelijäkaartiin. Mutantteja vastaan taistelevan sisarusparin isää esittävää Trejoa ei montaa minuuttia valkokankaalla nähdä, mutta juuri sen verran, että elokuvaa voi miehen nimellä ja karun karismaattisella naamalla myydä. Eipä siinä mitään, hyödyllisesti käytettyjä minuutteja. Vähemmällä läskiksi vetämisellä Bullets of Justice olisi ollut tyly ja mukaansatempaava elokuvakokemus melkeinpä 80‑luvun eksploitaatiohengessä.
Teoksen tiedot:
Ohjaaja
Valeri Milev
Käsikirjoittaja
Valeri Milev
Timur Turisbekov
producers
Giles Alderson
Julian Kostov
Orlin Ruevski
Timur Turisbekov
Näyttelijät
Danny Trejo
Timur Turisbekov
Doroteya Toleva
Yana Marinova
Neli Andonova
Askar Turisbekov
Semir Alkadi
Gergana Arolska
Emanuela Toleva
Dessy Slavova
Georgi Stanislavov
Dumisani Karamanski
Daniel Zlatkov
Vei Fan Li
Dara Kandi
Dinko Angelov
Alexander Ralfietta
Ester Chardaklieva
Svetlio Chernev
Säveltäjä
Timur Turisbekov
Kuvaaja
Orlin Ruevski
Levittäjä / Jakelija
Zenit TT
Maa
Kazakstan
Bulgaria
Genre
Toiminta
Komedia
Kauhu
Kategoria
Alastomuus
Dystopia
Gore
Homoseksuaalisuus
Kääpiö
Mutantti
Post-apocalypse
Sikailu ja perseily
Julkaistu: 2020-05-29T12:17:03+03:00
Mika Helminen
Valan (Valan: Valley of Angels, 2019)
Ohjaaja:
Béla Bagota
elokuva arvostelu
arvosana 3.5/5
Ohjaus: Béla Bagota
Béla Bagotan ohjaamaa ja kirjoittamaa unkarilaiselokuvaa Valan: Valley of Angels ei voi olla vertaamatta nykyään kovin suosittuun nordic noir ‑tyylisuuntaan, vaikka elokuvan tuottaja László Kántor väittikin Portossa käydyissä keskusteluissa Valanin edustavan ennemminkin transylvanian noiria jos jotakin. Bagotan esikoiselokuva sijoittuu Unkarin naapurimaa Romanian Transilvaniaan, mutta kun päähenkilönä on poliisi ja maisematkin talvisen lumisia, olisi tapahtumat kenties voitu siirtää pienellä mielikuvituksella Pohjoismaihinkin.
No ei sentään. Parhaat päivänsä nähnyt pieni kaivoskaupunki Valan makaa jylhän transilvanialaisen laakson pohjalla, ja rikospoliisi Péterin (Csaba Krisztik) ahdistuksen taustalla ovat tapahtumat Nicolae Ceausescun hirmuvallan päättymisen aikaan 1980‑luvun lopulla. Kaoottisen tilanteen aikana Péterin ollessa vielä lapsi, hänen nuorempi sisarensa Juli (Tauber Boglárka) katosi Valanissa, eikä asia ole jättänyt poliisiksi valmistunutta Péteriä milloinkaan rauhaan. Isossa Brasovin kaupungissa työskentelevä Péter on erikoistunut kadonneiden tyttöjen jäljittämiseen, osan tapauksista liittyessä armottomaan ilotyttöbisnekseen. Poliisityöstä on tullut pakkomielle, sillä jokaisessa löytyneessä ja pelastetussa tytössä Péter näkee oman kadonneen sisarensa.
Kun Péter saa puhelinsoitolla ilmoituksen Valanin vuorilta lumen keskeltä löytyneestä naisen ruumiista, herää hänen päässään ajatus; voiko kyseessä olla hänen vuosikymmeniä sitten hävinnyt sisarensa Juli. Rauhaton Péter palaa selvittämään asiaa vanhaan kotikaupunkiinsa, jossa hän saa tutkittavakseen myös aivan tuoreen katoamistapauksen. Kaivoskaupungin ilmapiirissä on jotain pahaenteistä ja nuoria tyttöjä paljastuu vuosien varrella kadonneen enemmänkin. Péter aloittaa hermoja repivän selvitystyön, jossa kaikki, kaupungin poliisivoimat mukaan lukien, ovat epäiltyjä, eikä tutkinnassa jää kivikään kääntämättä.
Jylhiä drone-otoksia myöten aidoissa Transsilvanian maisemissa taidokkaasti kuvattu Valan kantaa reilun puolitoistatuntisen kestonsa komeasti, vaikka etenkin vanhoja sukulaissuhteita perattaessa lievää ennalta-arvattavuutta mukana onkin. Valanin primus motor on Csaba Krisztikin angstisesti esittämä Péter, eikä sivurooleissakaan ole varsinaisesti moittimista. Koskettavan "kun menneisyys palaa kummittelemaan" ‑elokuvan debyyttinään tehnyt Béla Bagota on toiminut apulaisohjaajana useissa Unkarissa kuvatuissa amerikkalaistuotannoissa ja väittäisinpä että se näkyy jäljessä.
Teoksen tiedot:
Valan: Valley of Angels
Elokuvan muut nimet
Les disparues de Valan
Ohjaaja
Béla Bagota
Käsikirjoittaja
Béla Bagota
producers
Béla Bagota
Attila Faragó
Zsuzsa Kulcsár
László Kántor
Gábor Rajna
Árpád Szirmai
Näyttelijät
Csaba Krisztik
András Hatházi
Gábor Tollas
Júlia Nyakó
László Mátray
Emõke Pál
Annamária Albu
Marthi Alpár
Bucica Andrei
Károly Baksai
Gál Bence-Levente
Tauber Boglárka
Gidofalvi Boldizsár
Csaba Ciugulitu
Zoltán Cservák
Eugen Cucu
Covaci Eduard
Rácz Endre
Gábor Erdei
Mihaila Fanel
Zsolt Fekete-Lovas
Puscas Flavius
Zsuzsa Gajzágó
Diana Grigoroscuta
Dorka Gáspárfalvi
P. Magyarosi Imola
Both Jenö
László Kántor
Nagy Károly
Endre Lázár
Säveltäjä
Albert Márkos
Kuvaaja
Dániel Garas
Levittäjä / Jakelija
Matrix Film
Hungarian Filmlab / Magyar Filmlabor
KGB studio
Pannonia Studio
Postoffice Films
Maa
Unkari
Genre
Rikos
Draama
Kategoria
Maaseutu
Neo-noir
Poliisi
Julkaistu: 2020-05-29T12:17:05+03:00
Mika Helminen
Poissa (Gone, 2019)
Ohjaaja:
Arttu Haglund
elokuva arvostelu
arvosana 3.5/5
Ohjaus: Arttu Haglund
Avi Heikkisen ensimmäisestä Poissa-käsikirjoitusversiosta Arttu Haglundin ohjaamaksi valmiiksi elokuvaksi ehti kulua aikaa noin yhdeksän vuotta. Kuvauksia tehtiin vuosien varrella useampaankin otteeseen ja tekeminen maksettiin loppujen lopuksi ohjaajan omasta lompakosta, sillä rahoitushakemukset palasivat Haglundille niin sanotusti bumerangina takaisin. Mutta kun näkemys on tarpeeksi vahva ja talkoohenkeä löytyy, saadaan mikrobudjetillakin tehtyä hyviä elokuvia. Sellainen Haglundin rajoitetulla elokuvateatterikierroksellakin viime vuoden lopulla kotimaassa käynyt Poissa nimittäin on.
Panu Tuomikon vahvalla intensiteetillä tulkitsemalla kiteeläisellä Matilla on rakastava vaimo Teija (Eeva Putro) sekä pieni tytär Emma (Julia Hemmilä), mutta jotain tuntuu silti puuttuvan. Arjen rutiinit kotiympyröissä eivät maistu, ja työ liimatehtaallakin puuduttaa. Kaipaus pois rutiineista on vahva. Jos Matti onkin ollut henkisesti poissa läheistensä luota jo aiemmin, pian hän on sitä myös fyysisesti. Matille ilmaantuu varoittamatta kyky teleportaatioon, siirtymiseen silmänräpäyksessä paikasta toiseen. Matin itsensä hallitsemattomissa oleva teleporttailu alkaa hypähdyksillä kodin lähimaastossa, mutta kiihtyy pisteeseen, jossa Matti aineellistuu lähes kaikissa kuviteltavissa olevissa maailman kolkissa. Kun perheen isä on kokonaisvaltaisesti poissa eripituisia aikoja, kärjistyvät ongelmat niin kotona kuin työpaikallakin.
Poissa yhdistää arkipäivän ahdistuksen onnistuneesti fantasiaelementteihin ja jää katsojan tehtäväksi pohtia miten vertauskuvallisena Matin tarinaa pitää. Matin kaikki reaktiot läheisiään kohtaan epätavallisessa tilanteessa, ja motiivinsa yleensäkin, eivät tunnu täysin luontevilta. Ehkä asialle on elokuvan sisäisessä logiikassa selitys, mutta se ei tällä kertaa auennut. Keskeisimpien roolien näyttelijät ovat kuitenkin hyviä sekä uskottavia, ja taustatukea tuntemattomammille kasvoille antaa aina luotettava Tommi Korpela mainiossa pikkuroolissaan Matin työkaverina.
Poissa on kuvattu useamman vuoden aikana ja 30 eri maassa, mihin nähden se on hämmästyttävän yhtenäinen paketti. Se kertoo ohjaaja Haglundin osaamisesta ja vankkumattomasta uskosta elokuvaansa.
Teoksen tiedot:
Gone
Elokuvan muut nimet
Disparu
Ohjaaja
Arttu Haglund
Käsikirjoittaja
Arttu Haglund
Avi Heikkinen
producers
Arttu Haglund
Perttu Haglund
Näyttelijät
Panu Tuomikko
Eeva Putro
Julia Hemmilä
Seppo-Ilmari Siitonen
Tommi Korpela
Minka Kuustonen
Rainer Kaunisto
Maruska Verona
Jon-Jon Geitel
Jarkko Niemi
Ina Mikkola
Toivo Eloranta
Sebastian Esseen Larsson
Janne Pitkänen
John Parta
Satu Järvinen
Köpi Voutilainen
Arttu Haglund
Jenni Nykänen
Etna Leivo
Nancy Lim
Greatman Lim
Ruslan Susi
Igor Novikov
Petra Vänttinen
Enna Pöysti
Viljami Vänttinen
Annukka Haglund
Ville-Veikko Sivola
Tiuku Tuomikko
Säveltäjä
Martti Anttila
Kuvaaja
Markus Tynskä
Arttu Haglund
Levittäjä / Jakelija
Amazement
Maa
Suomi
Genre
Draama
Fantasia
Scifi
Julkaistu: 2020-05-29T12:17:08+03:00
Mika Helminen
Willow (2019)
Ohjaaja:
Milcho Manchevski
elokuva arvostelu
arvosana 4/5
Ohjaus: Milcho Manchevski
Willow on monisyinen kolme tarinaa sisältävä elokuva äitinä olemisen vaikeudesta ja lapsettomuuden pelosta. Yksi kauhuelementtejäkin sisältävä kertomus sijoittuu keskiaikaan ja kaksi seuraavaa nykypäivään. Manchevski sitoo itse kirjoittamansa tarinat taitavasti yhteen sekä teeman että elokuvan henkilöiden kautta. Toisessa episodissa kipuilee Rodna (Natalija Teodosieva) ja kolmannessa tämän sisar Katerina (Kamka Tocinovski). Ensimmäisen osion päähenkilö Donkan (Sara Klimoska) kokemukset vuosisatoja sitten heijastuvat omalla tavallaan myös Rodnan ja Katerinen elämään ja ihmissuhdekiemuroihin.
Ensimmäisessä tarinassa tapaamme nuoren maanviljelijäpariskunnan jossakin päin keskiaikaista Balkanin niemimaata. Epätoivoisesti lasta jo pitempään yrittäneet Donka ja Milan (Nikola Risteski) tekevät diilin paikallisen noidan (Ratka Radmanovic) kanssa. Tämä lupaa hoitaa parille hedelmällisyyttä vanhan rituaalin avulla, mutta haluaa vastineeksi heidän esikoisensa itselleen vanhuuden päiviensä turvaksi. Neuvottomat Donka ja Milan suostuvat vanhan naisen ehdotukseen ja loppujen lopuksi ilo oman lapsen saamisesta muuttuu tragediaksi.
Kuin huomaamatta Manchevski tuo ensimmäisen tarinan elementit myös kahteen seuraavaan nykyaikaan sijoittuvaan episodiin, jossa näennäisesti eri henkilöt painivat aivan samojen ongelmien kanssa kuin ihmiset satoja vuosia sitten. Jatkuvuutta löytyy eri aikakauden roolihenkilöiden nimistä, sekä kuvissa vilahtelevista pajupuista (willow). Syvästi inhimillinen Willow on hyvä osoitus palkitun elokuvantekijän vahvasta luomisvireestä.
Teoksen tiedot:
Elokuvan muut nimet
Vrba
Ohjaaja
Milcho Manchevski
Käsikirjoittaja
Milcho Manchevski
producers
David Claikens
Agron Domi
László Józsa
Ildiko Kemeny
Jane Kortoshev
Milcho Manchevski
Eleonóra Peták
Nik Powell
Ian Prior
Hubert Toint
Alex Verbaere
Näyttelijät
Sara Klimoska
Natalija Teodosieva
Kamka Tocinovski
Nenad Nacev
Nikola Risteski
Petar Caranovikj
Ratka Radmanovic
Petar Mircevski
Ana Kostovska
Laze Manaskov
Blagoja Corevski
Sonja Oshavkova
Kire Gorevski
Adem Karaga
Ivan Gosevski
Jelena Jovanova
Simon Manaskovski
Nikola Nakovski
Katina Ivanova
Marija Novak
Elena Kuzmanov
Emine Halil
Ebru Musli
Sara Spirkoska
Kire Georgiev
Nikola Nastoski
Matea Jankovska
Stefan Spasov
Goran Nikov
Cedomir Mitevski
Säveltäjä
Kiril Dzajkovski
Kuvaaja
Tamás Dobos
Levittäjä / Jakelija
Pioneer Pictures
Saga Film (I)
Tirana Film Institute
Banana Film DOOEL
Maa
Makedonia
Unkari
Belgia
Genre
Draama
Julkaistu: 2020-05-29T12:17:10+03:00
Mika Helminen
40 Years of Fantasporto (40 Anos de Fantasporto, 2021)
Ohjaaja:
Isabel Pina
elokuva arvostelu
arvosana 4/5
Ohjaus: Isabel Pina
Isabel Pinan ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva on juuri sitä mitä otsikkokin lupaa; festivaalin nelikymmenvuotinen historia haastattelujen, arkistofilmien ja valokuvien muodossa. Lähes parituntinen, informatiivinen ja hauska 40 Anos de Fantasporto viihdyttää koko kestonsa ajan, mutta se edellyttää tietysti kiinnostusta aiheeseen. Täpötäyden Rivoli-teatterin yleisöllä sitä ainakin riitti. Pinan dokumentin pääosissa ovat luonnollisesti Fantasporton perustajat Beatriz Pacheco Pereira ja Mário Dorminsky (kuvassa Karen Blackin kanssa), joiden haastattelujen ja muisteloiden parissa elokuva etenee. Pereira ja Dorminsky ovat Pinan omien sanojen mukaan hänen eniten kunnioittamansa henkilöt portugalilaisessa kulttuurielämässä, joten on luonnollista että heidän äänensä kuuluu. Pina on sen lisäksi halunnut antaa puheenvuoron kaikille vuosien varrella festivaalin kanssa tekemisissä olleille henkilöille, elokuvaohjaajista näyttelijöihin ja journalisteista filmiprojektorin käyttäjiin.
Valdemar Silveira (alempi kuva) kuuluu viimeksi mainittuihin. Hän on ollut Fantasporton koneenkäyttäjänä sen ensihetkistä 1980‑luvun alkupuolelta lähtien, jolloin festivaali järjestettiin puitteiltaan pienemmässä Carlos Alberto ‑teatterissa. Aamuun asti venähtäneissä elokuvamaratoneissa olivat projektoritkin kovilla ja kaikenlaista säätöä ja rautalankaviritystä tarvittiin. Silveira kertoo dokumentissa saaneensa myös kuulla projektiohuoneeseen eksyneiltä viisastelijoilta, että "noin antiikkisia filmiprojektoreita ei löydy edes elokuvamuseosta". Kyseessä lienee ollut saksalainen Ernemann IV ‑projektori vuodelta 1937, jollainen Fantasportolla alkuvuosinaan oli käytössä.
Dokumentissa omista Fantasporto-kokemuksistaan kertoo edellä mainittujen lisäksi yli viisikymmentä festivaalin kanssa tekemisissä ollutta elokuva-alan ihmistä, ja tarinoita elävöitetään Cashell Horganin tekemillä animoiduilla siirtymillä. Muisteloita riittää kreiseistä sattumuksista onnen hetkiin. Onhan moni nykyään kansainvälisestikin ansioitunut elokuvantekijä ottanut uransa ensiaskeleet Fantasportossa. Pereiran ja Dorminskyn kokemukset nimekkäiden, mutta haastavien ohjaajavieraiden kanssa ovat erityisesti kuulemisen arvoisia. Matkalla ei ole vältytty vastoinkäymisiltäkään, mutta kaikesta paistaa läpi rakkaus elokuvaan. Fantasporto on kansallisaarre, joka nauttii kansainvälistä arvostusta.
