Julkaistu: 2018-08-06T08:08:59+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Brian A. Metcalf
Living Among Us leikittelee ajatuksella, että vampyyrejä eläisi keskuudessamme muun kansan joukossa. He maksaisivat asuntolainaa, kävisivät ruokakaupassa ja heillä olisi rakkaushuolia ihan kuten muulla väestölläkin. Metcalf on tuonut vuosia suunnittelemaansa käsikirjoitukseen mukaan realistista pohjaa myös siten, että elokuvan vampyyrien oireet ovat samankaltaisia kuin tosielämän sairaudessa nimeltä porfyria, jota myös vampyyritaudiksi kutsutaan. Oireina esimerkiksi anemia ja yliherkkyys päivänvalolle.
Tätä, melkeinpä tieteellistä näkökulmaa sekoitetaan iloisesti perinteisempiin Dracula-kliseisiin. Vampyyritalolle sensaatiojuttua tekemään lähtevän televisioyhtiön kuvausryhmän kokemuksista kumpuaa sekä mustan hauskaa että yllättävänkin graafista elokuvaa. Pöhköhuumori on kuitenkin minimissään, hengenheimolainen voisi olla John Landisin Ihmissusi Lontoossa (1981). Etenkin vanhan liiton näyttelijäkasvot William Sadler, James Russo ja John Heard tekevät rooleissaan mainiota työtä. Vampyyriperheen patriarkan herkullinen hahmo jäi ikävä kyllä viime vuonna edesmenneen Heardin viimeiseksi.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria