Jetro Suni: Jos aloitetaan vaikkapa ensimmäisestä elokuvastasi: Basket Case (1982). Mistä idea elokuvaan syntyi?
Frank Henenlotter: Kun aloitin kuvaukset en ajatellut tekeväni kaupallista elokuvaa. Tehtailin tuohon aikaan lähinnä omia kotivideoelokuvia. Kun tapasin Edgar Ievinsin, hän ehdotti, että tekisimme yhdessä oikean elokuvan. Tyylilajiksi päädyimme valitsemaan kauhuelokuvan, koska kauhugenre oli helpoiten rahastettavissa. Seuraavaksi aloin keksiä nimiä kauhuelokuvalle, nimiä joita ei vielä olisi käytetty. "Psychopath" ...käytetty... "Homicidal" ...käytetty sekin. Sitten keksin nimen Basket Case ja nimi nauratti minua suuresti, koska mieleeni piirtyi heti kuva pienestä hirviöstä korissa. Mietiskelin kuinka kori avataan ja sieltä hyppää esiin pieni vieterinukke. Siitä kaikki alkoi.
Näit omassa nuoruudessasi paljon eksploitaatio‑ ja grindhouse-elokuvia 42nd Streetillä. Saitko niistä paljon vaikutteita Basket Caseen?
Tottahan toki. Monista niistä.
Oliko joitain tiettyjä nimikkeitä?
Ei oikeastaan, vaan enemmänkin kaikki ne elokuvat sekoitettuna toisiinsa. 15‑vuotiaana matkustin usein New Yorkin 42nd Streetille ja näin siellä paljon elokuvia. Mutta oli myös aikakausi, jolloin grindhouse-elokuvia näytettiin naapuruston lähiteattereissa... American International Pictures... Vincent Pricen kauhuelokuvia ja vaikka mitä ...naapurikorttelini teatterissa! Hammer Films ‑teatteri, aivan naapurissani! Sain säännölliset eksploitaatioelokuva-annokseni drive‑in ‑teattereista, naapurustoni teattereista sekä 42nd Streetiltä. Basket Casen törkyisyys on kumulaatio kaikista niistä elokuvista, joita nuoruudessani näin.
Minkälaista oli kuvata ensimmäistä kertaa elokuvaa?
En tiennyt todellakaan mitä olin tekemässä, eikä meillä ollut rahaa. Kuvasimme viikonloppuisin. Useina eri viikonloppuina. Kuvaukset kestivät yli vuoden! Kun kuvasimme takaumakohtausta matkasimme New Yorkin pohjoisosaan kolmeksi neljäksi päiväksi. Oli ajanjaksoja, jolloin kuvaamamme materiaali makasi filmilaboratoriossa, koska meillä ei ollut rahaa käydä noutamassa sitä takaisin itsellemme. Elokuvakuvaukset on tapana jakaa päivittäisille jaksoille, mutta oma jaotteluni oli enemmän kuukausittainen. Meillä ei ollut varaa mihinkään, enkä myöhemmin kunnolla enää edes muistanut mitä olin aiemmin kuvannut. Kuvaaminen oli todella vaikeaa... erityisesti rahanpuutteen takia. Mutta sitä kautta opin myös paljon elokuvanteosta. Pahinta on jos sinulla on käytössäsi ääretön määrä rahaa, silloin opit ainoastaan tuhlaamaan sitä.
Kuinka päädyitte toteuttamaan Basket Casen Belialin sellaisena kun se elokuvassa nähdään?
Meillä oli käytössämme kaksi Belialia. Toinen oli operoitavissa oleva ontto nukke. Toinen oli versio, jota käytin stop motion ‑animaatioiden tekoon, vaikkei sitä alun perin siihen tarkoitukseen edes oltu rakennettu. Yleisön suureksi harmiksi toteutin kaikki animaatiot itse. En todellakaan tiennyt mitä tein. En omannut minkäänlaista tietoa siitä kuinka toteuttaa animaatioita, eikä minulla ollut siihen vaadittua kärsivällisyyttä. Alkuun aloitin nuken siirtelyn hyvin verkkaisesti. Puolta tuntia myöhemmin liikuttelin sitä pikaisesti jo jalallanikin. Kun näin lopputuloksen vihasin sitä syvästi. Suutuspäissäni heitin filmikelan olohuoneeni seinään ja kela lojui huoneen nurkassa yli kahden kuukauden ajan. En koskenutkaan siihen. En todellakaan ollut aikeissa käyttää mitään tuosta materiaalista.
Sitten yhtenä päivänä päätin vielä vilkaista mitä filmille olin tallentanut, ja tajusin, että ainoa tapa, jolla voisin saada materiaalin toimimaan olisi tehdä siitä tarkoituksella huvittava. Olin suunnitellut käyttävänä animaatiota pelottavissa kohtauksissa, mutta sen sijaan leikkasin ja sijoitin nuo osat komediallisten kohtausten sekaan.
Sitten yhtenä päivänä päätin vielä vilkaista mitä filmille olin tallentanut, ja tajusin, että ainoa tapa, jolla voisin saada materiaalin toimimaan olisi tehdä siitä tarkoituksella huvittava. Olin suunnitellut käyttävänä animaatiota pelottavissa kohtauksissa, mutta sen sijaan leikkasin ja sijoitin nuo osat komediallisten kohtausten sekaan.
Heh, mielestäni lopputulos on omalla tavallaan varsin onnistunut. Itse elokuvassa on oma viehättävyytensä, josta pidän suuresti.
Basket Casen jälkeen syntyi Brain Damage (1988). Voitko kertoa jotain tuon elokuvan taustoista?
Basket Casen jälkeen syntyi Brain Damage (1988). Voitko kertoa jotain tuon elokuvan taustoista?
Kaikki alkoi taas hyvin yksinkertaisesta ideasta. Korista pomppaavan mörön sijaan sain mieleeni idean jonkun kehosta ulos pomppaavasta hirviöstä. Jonkun ihmisen kehossa asuvasta hirviöstä!
...kuin parasiitti.
Niin. Keskityin miettimään mahdollisia syitä siihen miksi kukaan antaisi ja tahtoisi limaisen etanamaisen olion asuvan kehossaan. Tahdoin, että henkilöllä olisi mahdollisuus kontrolloida omaa tahdonvoimaansa. Sitten keksin, että voisin rakentaa jutun koukkuun jäämisen ympärille. Voisin tehdä huume-elokuvan, mainitsematta huumeita kertaakaan.
Itselläni oli tuohon aikaan suuria ongelmia kokaiinin kanssa. Aihe oli minulle siten todella helposti lähestyttävissä. Kun kirjoitin Elmer-hahmon dialogia, mietin millä tavoin herra Kokaiini minulle puhui. Kokaiini lupasi minulle kaikenlaisia mahtavia asioita, eikä koskaan paljastanut jutun varjopuolta.
Olin todella tyytyväinen, kun sain puettua elokuvan tuon semipsykedeelisen omituisen ajatuksen ympärille.
Itselläni oli tuohon aikaan suuria ongelmia kokaiinin kanssa. Aihe oli minulle siten todella helposti lähestyttävissä. Kun kirjoitin Elmer-hahmon dialogia, mietin millä tavoin herra Kokaiini minulle puhui. Kokaiini lupasi minulle kaikenlaisia mahtavia asioita, eikä koskaan paljastanut jutun varjopuolta.
Olin todella tyytyväinen, kun sain puettua elokuvan tuon semipsykedeelisen omituisen ajatuksen ympärille.
Imitkö Brain Damageen vaikutteita saman aikakauden samoja teemoja sivuavista tai samantyylisistä elokuvista, kuten From Beyond (1986) tai Liquid Sky (1982)?
En suoranaisesti. Tiesin itse aika tarkalleen mitä kaikkea tahdoin mukaan Brain Damageen. Yksi tärkeä elementti oli Elmerin ruiskuttama sininen neste. Sen myötä loin elokuvan kohtauksiin saman sinertävän ilmapiirin. Olen kyllä nähnyt sekä From Beyondin ja Liquid Skyn ja rakastan niitä molempia. Rakastan niitä aivan liikaa kopioidakseni niitä.
Jos palataan vielä Elmer-hirviöön. Kirjoititko oliolle enemmän taustatarinaa kuin mitä elokuvassa hahmosta paljastetaan?
Ei, en. En halunnut yliselittää sitä. Pidin ajatuksesta, että olion alkuperä jää mysteeriksi. En halunnut, että olisi edes varmuutta siitä ovatko Elmerin puheet elokuvassa totta. Paras ratkaisu oli mielestäni jättää tausta avoimeksi. Elokuvassa nähtävä Elmer-hahmon pitkä dialogi, jossa kerrotaan mistä olio on peräisin on matkittu suoraan Maltan haukasta (1941). Mutta ei ole olemassa mitään faktaa siitä onko olion kertoma tarina edes totta. Pidän alkuperän epämääräisyydestä!
Brain Damagen eräässä kohtauksessa nähdään huoneen seinällä New Yorkilaisten underground-bändien julisteita. Kuuntelitko itse tuohon aikaan kyseisiä bändejä vai millä perusteella bändijulisteet oli valittu lavasteisiin?
Hmm... niin, tosiaan, se kohtaus! En enää muista mitä bändejä julisteissa oli, mutta ystäväni suosittelivat minulle kyseisiä bändejä ja heidän julisteitaan seinälle ripustettaviksi. Oliko yksi julisteista Cramps...? En kyllä enää muista.
Elokuvasi Frankenhooker (1990) oli reilusti huumoripitoisempi kuin aiemmat teoksesi. Oliko tyylimuutos entistä komediallisempaan suuntaan tarkoituksenmukaista?
Kyllä, suunnittelin Frankenhookerin nimen omaan komediaksi. En koskaan tarkoittanut sitä kauhuelokuvaksi. Siinä ei ole verta, ei kipua, eikä vakavia hetkiä. Täyttä komediaa. Ja kyllähän sen nimestä jo sellaiseksi tunnistaa.
Entä Basket Casen jatko-osat? Mikä on oma suhtautumisesi niihin?
Basket Case 2:sta (1990) pidän todella paljon. Mielestäni se toimi.
En tahtonut toistaa ensimmäistä osaa. Useimmat jatko-osathan ovat vain ensimmäisen osan uudelleenfilmatisointeja. En tahtonut mitään sellaista. Monet ensimmäisen osan faneista olivat tästä hieman harmistuneita. He olisivat halunneet nähdä ensimmäisen osan toisinnon. Itse taas tarkoituksella suuntasin juuri vastakkaiseen suuntaan. En tahtonut toistaa samaa nihkeää hotelli-ympäristöä – veisinkö veljekset jatko-osassa taas toiseen samanlaiseen hotelliin... come on! Mielestäni oli mielenkiintoisempaa laajentaa tarinaa ja laittaa heidät friikkien yhteisöön. Loppujen lopuksi... ketkä Basket Casessa edes ovat pahiksia? Lääkärit? – Jotka tapettiin ensimmäisessä osassa? Ei minulla oikeastaan ollut tarinaa. Siitä syntyi idea friikkikommuuneineen.
Granny Ruthin näyttelijän Annie Rossin kanssa oli mahtavaa tehdä yhteistyötä. Rakastin myös Gaben luomia friikkejä, ja sitä miten he asuttavat loistokasta kartanoa. Kyseessä ei ole mikään kummitustalo, vaan upea kartano. Pidän elokuvan visuaalisesta tyylistä todella paljon.
Mitä tulee Basket Case 2:n jatko-osaan Basket Case 3: The Progeny (1992), niin se on vastavuoroisesti totaalikatastrofi. Sitä ei olisi koskaan pitänyt tehdä. Elokuva ei toimi missään välissä. Eikä se ollut elokuva, jota alun perin lähdin tekemään. Lopullinen käsikirjoitus oli täysin eri. Ongelmia oli niin sisällön kuin budjetin kanssa. Katastrofi katastrofin perään. Lopulta päätin kääntää koko elokuvan komediaksi. Mitä taas en olisi halunnut tehdä. Ja kun tämän olin päätöksen tehnyt, jouduin käsikirjoittamaan elokuvaa uusiksi kuvausten aikana ja ideoimaan kaiken lennossa. Totaalinen epäonnistuminen...
En tahtonut toistaa ensimmäistä osaa. Useimmat jatko-osathan ovat vain ensimmäisen osan uudelleenfilmatisointeja. En tahtonut mitään sellaista. Monet ensimmäisen osan faneista olivat tästä hieman harmistuneita. He olisivat halunneet nähdä ensimmäisen osan toisinnon. Itse taas tarkoituksella suuntasin juuri vastakkaiseen suuntaan. En tahtonut toistaa samaa nihkeää hotelli-ympäristöä – veisinkö veljekset jatko-osassa taas toiseen samanlaiseen hotelliin... come on! Mielestäni oli mielenkiintoisempaa laajentaa tarinaa ja laittaa heidät friikkien yhteisöön. Loppujen lopuksi... ketkä Basket Casessa edes ovat pahiksia? Lääkärit? – Jotka tapettiin ensimmäisessä osassa? Ei minulla oikeastaan ollut tarinaa. Siitä syntyi idea friikkikommuuneineen.
Granny Ruthin näyttelijän Annie Rossin kanssa oli mahtavaa tehdä yhteistyötä. Rakastin myös Gaben luomia friikkejä, ja sitä miten he asuttavat loistokasta kartanoa. Kyseessä ei ole mikään kummitustalo, vaan upea kartano. Pidän elokuvan visuaalisesta tyylistä todella paljon.
Mitä tulee Basket Case 2:n jatko-osaan Basket Case 3: The Progeny (1992), niin se on vastavuoroisesti totaalikatastrofi. Sitä ei olisi koskaan pitänyt tehdä. Elokuva ei toimi missään välissä. Eikä se ollut elokuva, jota alun perin lähdin tekemään. Lopullinen käsikirjoitus oli täysin eri. Ongelmia oli niin sisällön kuin budjetin kanssa. Katastrofi katastrofin perään. Lopulta päätin kääntää koko elokuvan komediaksi. Mitä taas en olisi halunnut tehdä. Ja kun tämän olin päätöksen tehnyt, jouduin käsikirjoittamaan elokuvaa uusiksi kuvausten aikana ja ideoimaan kaiken lennossa. Totaalinen epäonnistuminen...
Oliko Basket Case ‑sarjaan suunnitteilla vielä neljäskin osa?
Tottahan toki, koska sarja tahkosi rahaa. Ja mikä huolestuttavaa, se keräsi myös hyviä arvosteluja. Muun muassa Variety rakasti Basket Case ‑sarjaa, todeten kolmannesta osasta: "jos ja kun tämä on sarjan suuntaus, tuskin maltamme odottaa neljättä osaa!"
Itse et varmastikaan ollut kovin innokas tekemään sarjaan enää yhtään osaa?
Edgar Ievins olisi tahtonut neljännen osan, koska sarja oli hyvin tuottoisa. Mutta sanoin ei. Kolmas osa olisi saattanut toimia, jos minulla olisi ollut vuosi aikaa suunnitella sitä. Olisin saattanut keksiä jotain oikeasti uudenlaista. Mutta ei. Ei. Ainakaan minä itse en aio tehdä sarjaan enää neljättä osaa.
Basket Case 3: The Progenyn jälkeen koko eksploitaatioelokuvabisneksellä alkoi mennä heikosti ja katosit itsekin tuossa vaiheessa taustammalle. Mitä tarkemmin ottaen tapahtui?
Tuntui tosiaan, että oli hyvä aika vetäytyä syrjempään. En pitänyt siitä mihin suuntaan elokuvani olivat ajautumassa. Markkinat tekivät kuolemaa. Kaikki ne elokuvatarjoukset, joita sain olisivat johdattaneet urani koko ajan enemmän ja enemmän valtavirran suuntaan. En tahtonut sitä. Mielummin olisin tekemättä elokuvia kuin tehtailisin mainstream-elokuvia. Oli helpointa vain lopettaa ohjaaminen kokonaan, enkä edes välittänyt siitä palaisinko ikinä takaisin ohjausbisnekseen. Tulevien vuosien varrella keksin aina silloin tällöin hauskoja ideoita ja raapustelin käsikirjoituksia. Koska pidin siitä. En kuitenkaan tiennyt ohjaisinko enää koskaan elokuvia.
Tuona aikana tulit päätyneeksi yhteistyöhön Something Weird Videon kanssa.
Kyllä. Menin mukaan Something Weirdin toimintaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Se oli myös yksi syy siihen miksi en enää kaivannut elokuvien tekemistä itse. Koska olin jatkuvasti eksploitaatioelokuvien ympäröimä. Noihin aikoihin olin hyvin eristäytynyt. Nautin eristyksestä. En edes halunnut, että ihmiset tietäisivät siitä, että olin mukana SWV:n toiminnassa. Pysyttelin taustalla. Pidin siitä paljon. Nautin työstä ja siitä kuinka löysimme jatkuvasti toinen toistaan omituisempia elokuvia.
Voitko mainita jotain parhaita löytöjä?
Niitä on niin paljon! Pidän niistä kaikista aivan älyttömästi. Yksi suosikeistani on The Curious Dr. Humpp (1969)! Ja Satan's Children (1975)! Voi kuinka rakastankaan sitä elokuvaa. Blood Freak (1972)! Niin paljon hyviä elokuvia! Oli mahtavaa löytää heikossa kunnossa olevia printtejä näistä mahtavista elokuvista, restauroida ne näyttämään taas kauniilta, myydä niitä ja välittää tietoa niistä ihmisille. Siitäkin huolimatta, että monet katsojista olisivat ehkä mieluummin halunneet välttyä näkemästä niitä! Se oli mahtavaa. Toimin toki edelleenkin yhteistyössä SWV:n kanssa, ja kaikki siihen liittyvä työ on ollut aivan mahtavaa. Se on myös saanut oloni tuntumaan siltä, etten ikinä oikeasti vetäytynyt syrjään elokuvabisneksestä – koska kuitenkin näpertelin koko ajan elokuvien parissa.
Tapahtuiko tuona aikana jotain muuta mainittavaa? 16 vuotta on kuitenkin pitkä aika.
Toki. Paljonkin. Yksityiselämässäni oli sekä äärettömän hienoja että kamalia hetkiä. Todella paljon kaikkea. Mutta ei sellaista, jota välittäisin jakaa koko maailman kanssa.
Vuonna 2008 päätit taas palata elokuvienteon pariin elokuvalla Bad Biology. Mikä sai sinut hyppäämään taas ohjaajan puikkoihin?
Olin aiemmin ehtinyt ystävystyä UG‑räpartisti R.A. "The Rugged Man" Thorburnin kanssa. Tapasin hänet kun hän oli 19‑vuotias ja Jive Recordsin leivissä. Hän kyseli jos voisin tehdä hiphop-videoita hänen kanssaan. Itselläni taas ei ollut minkäänlaista käsitystä hiphopista, mutta ajattelin, että kokemus voisi olla uusi ja hauska. Niin ystävystyimme ja juttelimme jatkuvasti kuinka voisi olla joku päivä hauskaa tehdä elokuva yhdessä.
Yhtäkkiä hänelle tarjoutui mahdollisuus tehdä suuri määrä rahaa. Kysymys kuului, riittäisikö se elokuvan tekoon. Vastaus: hädin tuskin. Mietin kuitenkin itse, että nyt olisi hyvä tilaisuus, koska rahaa oli kuitenkin jossain määrin riittävästi. Voisimme tehdä jotain kreisiä. Koska rahaa ei ollut kalliisiin erikoistehosteisiin, päätin että elokuva painottuisi seksiin. Seksi on halpaa ja sen avulla on helppo saada kaikki joka tapauksessa varpailleen. Seksi on maailman hienoin asia. Sillä on helppo saattaa huoneessa yhdessä istuvat ihmiset hermostuneiksi. Sillä linjalla lähdimme liikkeelle. Teimme seksielokuvan. Seksielokuvan, jollaista ei aiemmin oltu tehty. Mielestäni onnistuimme siinä!
Yhtäkkiä hänelle tarjoutui mahdollisuus tehdä suuri määrä rahaa. Kysymys kuului, riittäisikö se elokuvan tekoon. Vastaus: hädin tuskin. Mietin kuitenkin itse, että nyt olisi hyvä tilaisuus, koska rahaa oli kuitenkin jossain määrin riittävästi. Voisimme tehdä jotain kreisiä. Koska rahaa ei ollut kalliisiin erikoistehosteisiin, päätin että elokuva painottuisi seksiin. Seksi on halpaa ja sen avulla on helppo saada kaikki joka tapauksessa varpailleen. Seksi on maailman hienoin asia. Sillä on helppo saattaa huoneessa yhdessä istuvat ihmiset hermostuneiksi. Sillä linjalla lähdimme liikkeelle. Teimme seksielokuvan. Seksielokuvan, jollaista ei aiemmin oltu tehty. Mielestäni onnistuimme siinä!
Oliko ohjaajan rooliin hyppääminen pitkän tauon jälkeen vaikeaa?
Ei ollenkaan. Tavallaan fiilis oli sama kuin ensimmäistä elokuvaa tehdessäni. Kuvausryhmä oli pieni. Viidestä kuuteen henkeä. Toisinaan kuvauspaikalla oli hieman enemmän väkeä, mutta yleisesti ottaen ydintiimi koostui 5–6 henkilöstä, mukaan lukien R.A. tuottajaroolissaan. Hän oli aina paikalla. Elokuvan teko oli hyvin intiimiä. Kuin sissisotaa, jossa saatoin vain istua kameran takana ja kuvata kuin hullu. 21 päivän ajan. Tauotta. Mistään muusta ei tarvinnut huolehtia kuin kuvaamisen loppuun saattamisesta. Pidin lopputuloksesta. Siinä on erilainen visuaalinen ote kuin aiemmissa elokuvissani ja se toimii muutenkin eri tasolla. Olen siihen tyytyväinen.
Bad Biologyn jälkeen seuraava työsi oli Jimmy Maslonin kanssa työstämäsi dokumentti Herschell Gordon Lewisistä, Herschell Gordon Lewis: The Godfather of Gore (2010). Kuinka päädyitte valitsemaan Lewisin dokumentin aiheeksi?
Lewis on eksploitaation kuningas. Hänen elokuvansa kattavat eksploitaation kaikki sarat. Lisäksi hänen teostensa tuotantoarvot ovat äärettömän alhaiset. Kiehtovan alhaiset. Miten ihmeessä nuo elokuvat ovat ikinä voineet pyöriä teattereissa! Elokuvien aiheet vaihtelivat nudistielokuvista goren kautta bikereihin. Dokumentti ei ole pelkästään Lewisistä, se on samalla myös hullunkurinen matka läpi 60‑lukulaisen eksploitaatioelokuvahistorian. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä näiden elokuvien olemassaolosta.
Itse tulin mukaan projektiin hyvin myöhäisessä vaiheessa. Alun perin minulla ei ollut dokumentin kanssa mitään tekemistä. Jimmy Maslon kuvasi ja ohjasi dokumentin, ja Something Weird rahoitti sen. Dokumentti aloitettiin jo ennen kuin itse ohjasin Bad Biologyn, eikä dokumenttia oltu saatu valmiiksi vielä Bad Biologyn jälkeen. SWV:n Mike Vraney pyysi minua ottamaan projektin haltuun ja Maslon antoi minulle siunauksensa. Dokumentin luovuttaminen minulle oli hänen puolestaan ok ja me kaikki päädyimme siihen, että kuvattua materiaalia oli hyvä tarkastella yhdessä tuorein silmin. Vaikka Jimmyn työ oli käytännössä lähes loppuun saatettu, oli hyvä saada mukaan ryhmään jäsen, joka tiesi kaiken Lewisistä, hänen elokuvistaan ja suhtautui niihin intohimoisesti. Se jäsen olin minä. Tehtäväkseni jäi siis lähinnä materiaalin hiominen ja uudelleen järjesteleminen.
Itse tulin mukaan projektiin hyvin myöhäisessä vaiheessa. Alun perin minulla ei ollut dokumentin kanssa mitään tekemistä. Jimmy Maslon kuvasi ja ohjasi dokumentin, ja Something Weird rahoitti sen. Dokumentti aloitettiin jo ennen kuin itse ohjasin Bad Biologyn, eikä dokumenttia oltu saatu valmiiksi vielä Bad Biologyn jälkeen. SWV:n Mike Vraney pyysi minua ottamaan projektin haltuun ja Maslon antoi minulle siunauksensa. Dokumentin luovuttaminen minulle oli hänen puolestaan ok ja me kaikki päädyimme siihen, että kuvattua materiaalia oli hyvä tarkastella yhdessä tuorein silmin. Vaikka Jimmyn työ oli käytännössä lähes loppuun saatettu, oli hyvä saada mukaan ryhmään jäsen, joka tiesi kaiken Lewisistä, hänen elokuvistaan ja suhtautui niihin intohimoisesti. Se jäsen olin minä. Tehtäväkseni jäi siis lähinnä materiaalin hiominen ja uudelleen järjesteleminen.
Dokumentissa yksi haastateltavista henkilöistä on John Waters. Tunsitko Johnin itse jo ennalta?
Kyllä vain. Tapasin Johnin niihin aikoihin kun editoin Basket Casea. Hän editoi samaan aikaan omaa elokuvaansa, muistaakseni Polyesteriä (1981). Noihin aikoihin editointia varten oli vuokrattava studioilta tilat, ja päädyimme sattumalta samaan aikaan samaan studioon. Se oli mukavaa.
Mitä itse pidät Watersin elokuvista?
Johnilla oli valtava vaikutus omaan työhöni. Hänkään ei käyttänyt elokuviensa tekoon juuri yhtään rahaa. Tuotantoarvot olivat todella alhaiset. Se viehätti minua suuresti. Johnin elokuvat olivat kuin katselisi dokumentteja ihmisistä, jotka ovat oikeasti täysin mielisairaita. Watersin varhaisteokset vaikuttivat merkittävästi omaan työhöni!
Olet tehnyt yhteistyötä myös The Exterminator ‑ohjaaja James Glickenhausin kanssa. Miten tapasit hänet?
James perusti aikoinaan oman jakeluyhtiönsä, SGE Filmsin, Shapiro-Glickenhaus Entertainment. Etsimme tuolloin rahoittajaa käsikirjoittamalleni elokuvalle "Insect City". Lähetimme käsikirjoituksen Jamesille ja hän tahtoi tavata meidät. Hänen rakasti käsikirjoitusta, mutta ei aikonut tehdä elokuvaa, koska oli vakuuttunut, ettei kukaan tulisi ikinä maksamaan penniäkään nähdäkseen niin totaalisen outoa elokuvaa. Hän oli luultavasti oikeassa.
Sitten hän kysyi olisiko minulla jotain muuta tarjolla. Minulla ei oikeastaan ollut. Aloin kuitenkin esitellä hänelle Frankenhookerin ideaa. Hän piti ideasta ja nauroi sille, ja kysyi taas olisiko minulla jotain muuta. Eikä minulla edelleenkään ollut, joten totesin, että ainahan voisi tehdä jatko-osan Basket Caselle. Kaikki olivat aina toivoneet tuota jatko-osaa. Niinpä James päätyi rahoittamaan Frankenhookerin ja molemmat Basket Casen jatko-osat. Olin todella mielissäni, että sain Glickenhausin mukaan Bad Biologyyn, se sopi omalla tavallaan mainiosti aiempien elokuvieni jatkumoon.
Sitten hän kysyi olisiko minulla jotain muuta tarjolla. Minulla ei oikeastaan ollut. Aloin kuitenkin esitellä hänelle Frankenhookerin ideaa. Hän piti ideasta ja nauroi sille, ja kysyi taas olisiko minulla jotain muuta. Eikä minulla edelleenkään ollut, joten totesin, että ainahan voisi tehdä jatko-osan Basket Caselle. Kaikki olivat aina toivoneet tuota jatko-osaa. Niinpä James päätyi rahoittamaan Frankenhookerin ja molemmat Basket Casen jatko-osat. Olin todella mielissäni, että sain Glickenhausin mukaan Bad Biologyyn, se sopi omalla tavallaan mainiosti aiempien elokuvieni jatkumoon.
New Yorkin UG‑elokuvaskenessä tapahtui 80‑luvulla kaikenlaista hyvin mielenkiintoista. Paljon kiinnostavia ohjaajia kuten Abel Ferrara, Richard Kern, Nick Zedd, Slava Tsukerman. Tunsitko tuon aikakauden muita UG‑ohjaajia?
En oikeastaan. New York on käytännössä iso paikka, vaikkakin pieni. Olisin kovin mielelläni halunnut tavata Abel Ferraran, koska rakastin Ms .45:sta (1981) ja The Driller Killeriä (1979). Tapasin hänet lopulta kun hän oli tekemässä King of New Yorkia (1990) ja itse tein Frankenhookeria. En tosiaan juuri tuntenut tuon ajan muita ohjaajia.
Noihin aikoihin New Yorkissä elokuviaan kuvaamassa pyöri myös monia italialaisia ohjaajia, Fulci, D'amato, Castellari, törmäsitkö ikinä kehenkään heistä?
En... tiemme eivät valitettavasti kohdanneet.
Mitä mieltä olet nykyisestä remake-buumista ja sen kautta syntyneistä tuotoksista? Oletko harkinnut uudelleenfilmatisointeja omista elokuvistasi?
Olen juuri hiljattain tapaillut tyyppejä, jotka ovat olleet kiinnostuneita Basket Casen uudelleenfilmatisoinnista. Tähän mennessä pidän ideasta. En tiedä tuleeko se tapahtumaan. Jonkun täytyisi ensin ostaa oikeudet. En halua vielä kertoa kenestä puhun, koska en vielä tiedä tuleeko homma menemään läpi. Mutta pidän kovasti heidän ideoistaan.
Ihmiset kyselevät jatkuvasti elokuvieni oikeuksia, enkä halua luovuttaa niitä kenellekään ennen kuin tiedän tarkalleen mitä oikeuksilla aiotaan tehdä. Nämä ihmiset ovat ensimmäiset, jotka ovat määritelleet ja rajanneet tarkasti minkälainen uusi versio tulisi olemaan. Periaatteessa kyseessä on sama alkuperäinen versio mielenkiintoisella twistillä varustettuna. Yhdessä vaiheessa tarinan suunta kääntyy täysin uusille raiteille. Itse pidän heidän ideastaan. Siitä voisi tulla oikein mukava pikku elokuva. Tai mukava suuri elokuva! En tiedä vielä. Itselläni ei tuossa elokuvassa tulisi siis lopulta olemaan muuta tekemistä kuin siunaukseni antaminen näille ihmisille.
Ihmiset kyselevät jatkuvasti elokuvieni oikeuksia, enkä halua luovuttaa niitä kenellekään ennen kuin tiedän tarkalleen mitä oikeuksilla aiotaan tehdä. Nämä ihmiset ovat ensimmäiset, jotka ovat määritelleet ja rajanneet tarkasti minkälainen uusi versio tulisi olemaan. Periaatteessa kyseessä on sama alkuperäinen versio mielenkiintoisella twistillä varustettuna. Yhdessä vaiheessa tarinan suunta kääntyy täysin uusille raiteille. Itse pidän heidän ideastaan. Siitä voisi tulla oikein mukava pikku elokuva. Tai mukava suuri elokuva! En tiedä vielä. Itselläni ei tuossa elokuvassa tulisi siis lopulta olemaan muuta tekemistä kuin siunaukseni antaminen näille ihmisille.
Entä uudet 3D‑elokuvat. Mikä on oma suhtautumisesi niihin?
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun yläreunasta tai klikkaamalla kuvaa)
Olen aina halunnut tehdä 3D‑elokuvan. Aikoinaan aloin jopa käsikirjoittamaan yhtä. 80‑luvulla oli hetki, jolloin olisimme saattaneet päästä käsiksi ja hyödyntämään sen aikaista 3D‑kuvauslaitteistoa. Käsikirjoitin silloin tosiaan elokuvaa... ja tiedän, ettei tätä nimeä olisi voinut käyttää suoraan, mutta nimesin käsikirjoitukseni nimellä "3-D Tits from Space"!
Kyse siis valtavista tisseistä, jotka leijuivat ympäriinsä iskeytyen ja hyllyen vasten katsojien kasvoja! Bu‑bu‑bu‑bu-bumb!!! Juttu ei koskaan toteutunut, mutta olisi ollut mahtavaa toteuttaa se!
Kyse siis valtavista tisseistä, jotka leijuivat ympäriinsä iskeytyen ja hyllyen vasten katsojien kasvoja! Bu‑bu‑bu‑bu-bumb!!! Juttu ei koskaan toteutunut, mutta olisi ollut mahtavaa toteuttaa se!
Voitko paljastaa jotain omista tulevaisuuden suunnitelmistasi?
On suunnitteilla kaksi elokuvaa. Kaikki riippuu vielä rahoituksesta. Toinen ei ole kauhuelokuva. Se on omaan totuttuun tyyliini vaihteeksi hyvin erilainen elokuva. Ja pidän ajatuksesta välillä täysin eri suuntaan siirtymisestä. Toinen elokuvista taas on täysin kauhupainotteinen. Mutta sekin hyvin erilainen verrattuna kaikkeen aiemmin tekemääni. Olen äärettömän innoissani ideasta, tuskin maltan odottaa että pääsen toteuttamaan sen! Toivottavasti rahoitus vain järjestyy.
Rahoitusta odotellessa en aio istuskella aloillani, vaan olen työstämässä jopa kolmea uutta dokumenttielokuvaa. Kaksi niistä on SWV:n tilaamia, yksi ihan itselleni. Dokumentit ovat kivaa väliaikapuuhastelua.
Rahoitusta odotellessa en aio istuskella aloillani, vaan olen työstämässä jopa kolmea uutta dokumenttielokuvaa. Kaksi niistä on SWV:n tilaamia, yksi ihan itselleni. Dokumentit ovat kivaa väliaikapuuhastelua.
Entä aiempien elokuviesi levitys – tulemmeko näkemään Blu‑ray ‑julkaisut vanhoista elokuvistasi?
Omistan itse oikeudet vain Basket Caseen, mutta olen melko varma, että ajastaan monista elokuvistani ilmestyy myös bluray-versio. Juuri nyt Image Entertainment tahtoo minun tekevän hd‑siirron Basket Casesta. Löysimme viimein elokuvan alkuperäisen 16 mm negatiivin. Se oli aiemmin kateissa vuosia. Itse asiassa se oli meillä ja edessämme koko ajan, mutta kelat olivat väärin nimetty ja säilötty aivan väärään paikkaan. Luulimme 15 vuoden ajan, että negatiivi oli kadonnut, mutta löysimme sen nyt viimein. Kaikki aiemmat Basket Case ‑versiot ovat olleet surkean huonolaatuisia 35 mm blow-upeja 16 mm versiosta, mistä johtuen jälki on ollut liian tummaa, rakeista ja likaista. On hienoa, että alkuperäinen 16 mm negatiivi on taas käsissämme, koska se elokuva jonka kuvasin oli paljon värikkäämpi ja kirkkaampi kuin nyt nähdyt versiot. Blu‑ray ‑julkaisu ilmestyy mitä luultavimmin vuoden 2011 lokakuussa, jos kaikki vain menee putkeen.
Mitä mieltä olet ollut Night Visions ‑festivaaleista?
Nämä festarit? Nämähän ovat aivan loistavat!
Ehditkö käydä eilen katsomassa jo jotain elokuvia?
Joo, valitettavasti jouduin katsomaan Bad Biologyn. Näin myös osan Harmagedonista.
Mitä pidit siitä?
En puhu suomea, joten en tajunnut koko leffasta hittoakaan. Mietin, että ehkä Q&A ‑osiossa saan vastauksia, mutta sekin oli suomeksi, joten eipä siitäkään paljon apua ymmärtämiseen ollut.
Eikö kukaan selittänyt elokuvaa myöhemmin sinulle?
Ei, mutta ei se mitään. Heh. Ohjelmistoaikataulussa on muutama elokuva, jotka todella odotan näkeväni. Tämän iltainen A Serbian Film (2010) ja tulevina päivinä pari muuta, joita en juuri nyt saa palautettua mieleeni. Pidän näistä festivaaleista todella. Siitä miten kaikki on järjestetty ja yleisön innostuneisuudesta. Elokuvavalinnat ovat hyvin eksentrisiä, ja rakastan siitä miten innolla väki niitä katsoo.
Jos A Serbian Film kiinnostaa sinua, oletko sattumoisin tullut nähneeksi myös muita samantyylisiä uudempia serbialaisia elokuvia, kuten ehkä The Life and Death of a Porno Gangin (2009)?
Ei, en ole. Katson todella vähän uudempia erikoisia elokuvia. Vanhoja elokuvia taas katson todella todella paljon, lähes kellon ympäri. Enkä tarkoita vain kauhuelokuvia. Film noiria, mykkiksiä. Rakastan niitä. Voi vaikuttaa oudolta, mutta Buster Keaton on idolini. Mutta mitä tulee uudempiin elokuviin... ystäväni sanovat minulle jatkuvasti "Frank, sinun täytyy nähdä The Human Centipede!" "Frank, sinun täytyy nähdä Martyrs!" "Frank, sinun täytyy nähdä A Serbian Film!" jne. Kuuntelen näitä vinkkejä kyllä!
Oletko löytänyt uusista elokuvista hyviä eksploitaatio‑ tai roskaelokuvia, sellaisia joista olisit todella pitänyt?
Enpä oikeastaan. Viimeisin hyvä on The Human Centipede. Vaikka ei kai sekään enää uusi ole.
Tahdotko sanoa terveisiä tai jotain valistavia elämänohjeita suomalaisille faneillesi ja Elitistin lukijoille?
En edes tajunnut aiemmin, että minulla voisi olla faneja Suomessa! Olen todella innoissani, kun sain tietää, että näin on. Luulin, että kukaan täällä ei tiedä minusta, koska elokuviani ei ole ollut täällä päin saatavilla. Kuvittelin, että täällä olisi noin yksitoista tyyppiä, jotka ehkä ovat nähneet joitain elokuvistani.
Faneja löytyy kyllä, usko pois!
Kiitos todella paljon tästä haastattelumahdollisuudesta!
Kiitos todella paljon tästä haastattelumahdollisuudesta!
Kiitos!
NV‑kuvat © Jessica Koivistoinen