Sakari Määttä

Basket Case 3: The Progeny (1991)

Ohjaaja:

• Frank Henenlotter

elokuva arvostelu

"You're gonna need a bigger basket."

Basket Case 3: The Progeny alkaa kertauksena aiemman osan huippukohdista. Basket Case 2 (1990) lähti jo alusta saakka täysin omille reiteilleen Basket Caseen (1982) verrattuna ja samoin tekee myös trilogian kolmas ja viimeinen osa. Duane Bradley (Kevin Van Hentenryck) toipuu hiljalleen aiemmin kokemistaan traumoista. Belial on leikattu jälleen vapaaksi Duanen kyljestä ja aikaa on kulunut jokunen kuukausi. Tapahtumien seurauksena Belial pitää mykkäkoulua rakkaansa Even ollessa viimeisillään raskaana. Duanesta on siis tulossa setämies.

Friikkien turvatalon asukkaiden naamat ovat tuttuja jo aiemmasta osasta eivätkä jaksa enää naurattaa – varsinkin, kun enää ei edes yritetä panostaa maskeeraukseen, maskien rajojen ollessa selvästi näkyvillä. Siitä huolimatta elokuva onnistuu käynnistymään lupaavalla tavalla tapahtumien vastatessa katsojan odotuksia.

Sitten mennään metsään ja pahasti: porukka lähtee koulubussilla toisessa kaupungissa asuvan synnytyslääkärin luokse ja mukaan ilmaantuu runsaat määrät suorastaan ällistyttävän huonoa ja pakonomaista huumoria. Ohjaaja Frank Henenlotter itsekin häpeilee kyseisen jakson sisältämää surkeaa menoa. Paskan huumorin bussimatka iskee vielä viimeisen valttinsa päin katsojan naamaa, kun vuorossa on musikaalinumero: Ruth-täti (Annie Ross) laulaa ja friikit soittavat soittimiaan. Tämä toimii elokuvassa huonolla tavalla, vaikka onkin täysin aivot nyrjäyttävä ällistysmomentti ja omalla tavallaan kieltämättä koko sarjan musikaalinen huippukohta.

Aikoinaan dvd:llä julkaistun ensimmäisen Basket Casen 20‑vuotisjuhlajulkaisun ekstramateriaalien joukossa oli jakso amerikkalaisen kaapeli tv:n ohjelmaa nimeltä Beverly Bonner's Laugh Track. Siinä useissa Henenlotterin elokuvissa pienissä rooleissa nähty Beverly Bonner hauskuutti katsojia surkuhupaisalla huumorillaan sketsien muodossa. Basket Case 3: The Progenya katsoessa tuntuu välillä, että jokaisen friikkinaamarin alla piileskelisi joku wannabe-Bonner epähauskoine juttuineen. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että jokunen elokuvan vitseistä voisi toimia edes jollain tasolla, ellei niiden loppukaneetteja olisi väännetty niin rautalangasta.

Aika syvälle on siis vajottu ensimmäisen osan tasosta ja siinä nähty miellyttävän saastainen kauhumysteeritunnelma on poissa. Myös tarinaltaan elokuva on kolmikon heikoin juoni-ideoiden ollessa liian hajanaisia eikä hahmojen suuri määräkään auta asiaa. Onneksi Basket Case 3 ei kuitenkaan huku omaan paskaansa, vaan juoni etenee välillä hyvienkin hetkien kautta eteenpäin. Elokuva kärsii pahasti epätasaisuudesta. Huonoimmat kohtaukset ovat pahimmanasteisia myötähäpeäryöppyjä, mutta parhaimmillaan ne ovat juuri sitä mitä pitääkin: törkeilyä, gorea ja tyylipuhdasta eksploitaatiota.

Even synnytyshetken alkaessa olla käsillä Belial säikähtää tilannetta pahasti ja omasta tukahdutetusta historiastaan kumpuava trauma saa hänet raivon valtaan. Ruumiita tulee ja paikalliset poliisit saavat itselleen tekemistä. Lisäksi etsintäkuulutettu Duane heilastelee friikkifetissin omaavan tytön kanssa, joka sattuu olemaan sheriffin tytär. Päänvaivaa ja hämmentäviä tilanteita aiheuttaa myös Even synnyttämät kaksitoista pikku-Belialia.

Pari erityisen muistettavaa kohtausta ovat Belialiin liittyviä. Toisessa hän nukkuu rauhallisesti ja unessa häntä palvoo kaksi yläosattomissa hilluvaa, hyvin ruskettunutta ja palvelualtista naista. Toisessa Belial on kostoretkellä sheriffin kimpussa elokuvan loppupuolella. Valitettavasti elokuvan kokonaisuus jää kovin vaisuksi joistakin hyvistä elementeistään huolimatta.

Night Visions: Maximum Halloween 3010 ‑festivaalilla vieraillut ohjaaja Frank Henenlotter totesi Basket Case 3:n olevan niin huono elokuva, ettei sitä kannata laskea samaan sarjaan kahden aiemman osan kanssa, vaan pikemminkin jättää kokonaan katsomatta. Huonous johtuu hänen mukaansa tuottajista, jotka vaativat elokuvaan enemmän huumoria ja muutenkin valtavirtayleisöä kosiskelevampaa otetta. Lopputuloksena voidaan todeta, että se onkin ohjaajan filmografian kehnoin nimike, mutta siitä huolimatta katsomisen arvoinen lukuisten wtf‑hetkiensä ansiosta.

Henenlotterin seuraavaa elokuvaa Bad Biology (2008) saatiin odottaa kuusitoista vuotta, syyt siihen löytyvät haastattelun yhteydestä. Pitkä tauko ei ollut fanien helpotukseksi onnistunut tuhoamaan ohjaajansa tunnistettavaa kädenjälkeä eikä omalaatuista visiota.