Paavo Ihalainen

The Exterminator (Teloittaja, 1980)

Ohjaaja:

• James Glickenhaus

elokuva arvostelu

Ohjaus: James Glickenhaus

Amerikkalaisen yhteiskunnan yleinen henki heijastuu varsin hyvin vigilantismielokuvissa. 70‑luvulla murehdittiin urbaaneiden alueiden murenemista vaarallisiksi rikollisuuden pesiksi. Elokuvissa omankädenoikeuden harjoittaminen muodostuu surulliseksi seuraavaksi askeleeksi jo valmiiksi käynnissä olevassa väkivallan kierteessä. Suoraviivaisemmalla 80‑luvulla puolestaan yksilö on kaiken keskipiste ja moraalisesti oikeutettu nitistämään näyttävästi ympäriltään kelmit parantaakseen itselle valtaamaansa aluetta. Vedenjakajana näiden kahden näkökulman välissä on vuosikymmenen vaihteessa valmistunut The Exterminator.

Ohjaaja James Glickenhaus on ennemmin ideanikkari kuin vahva tarinanrakentaja. Tämän osoittaa myös hänen toinen Vietnamin sotaa uusivista sankareista kertova elokuvansa McBain (1991). Myös The Exterminatorista tekee muistettavan kourallinen yksittäisiä kohtauksia ennemmin kuin epäkoherentiksi jäävä kokonaisuus. Eräs muistettavimmista tapahtumista nähdään heti alun sotamuistossa, kun Vietkongin vangiksi jääneeltä amerikkalaissotilaalta leikataan pää irti. Onneksi muut vangit pelastuvat samalta kohtalolta sotilas Michael Jeffersonin (Steve James) sankarillisen pelastusoperaation ansiosta.

Tapauksesta jää John Eastlandille (Robert Ginty) sanaton kiitollisuudenvelka. Noin vuosikymmentä myöhemmin 70‑luvun lopun New Yorkissa jengiläiset hakkaavat Jeffersonin henkihieveriin. Kun kaverilta on epäreilusti riistetty mahdollisuus arvokkaaseen soturikuolemaan, päättää Eastland lähteä kostoretkelle. Hän nitistää ensin Jeffersonin piesseet pikkunilkit, mutta havaitsee väkivallan jälkien johtavan sylttytehtaalle. Siispä hän laajentaa kostoprojektiaan askel askeleelta isommille kihoille, joiden takia New York on niin hengenvaarallinen syntien pesä. Parittajat, raiskaajat, rikollispomot, kaikki saavat kylmää kyytiä.

Teloittaja-liikanimen saaneen vigilantistin edesottamuksia tutkii rikosetsivä James Dalton (Christopher George), jolla on myös omakohtaista sotakokemusta Koreasta. Elokuvassa asetellaan eri sotien erilaisia taktiikoita käyttävät veteraanit vastatusten ensimmäisen Rambon (First Blood, 1982) tapaan. Mutta myös elokuvan pitkäveteisimmät hetket vietetään Daltonin seurassa, kun tämä yrittää raakojen murhien tutkimuksen ohella rakentaa normaalia elämää ja kenties suhdettakin viehättävän rikostutkija Megan Stewartin (Samantha Eggar) kanssa. Läskiksihän kaikki menee, sillä Teloittaja tuottaa lisätunteja töissä ja alati enemmän vaivaavan tunteen otsalohkossa.

Väkivallan vihollisen (1974) tapaan Glickenhaus vihjaa, että vigilantismi on kyseisessä tilanteessa moraalisesti oikeutettua. Elokuvan kuvaama nuhjuinen New York on aivan yhtä raaka, armoton ja perusluonteeltaan viattomia tuhoava kuin Vietnamin sota. Vaikka Teloittaja käyttää äärimmäisen raakoja niksejä, on yhteiskunnalle parasta, että gangsterit työnnetään lihamyllyyn ja parittajat sekä heidän asiakaskuntaansa hyväksikäyttävät raiskaajat saavat puhalluslampusta.

Hidastempoisen elokuvan pahamaineisuuteen liittyy vahvasti sen alkuperäinen väkevä juliste, jossa mystinen kypäräpää heiluttaa liekinheitintä. Varsinaisesti liekinheitintä käytetään vain yhdessä kohtauksessa ohimennen uhkailuvälineenä ja Teloittajakin esiintyy pääasiassa omilla kasvoillaan. Julisteen hieno visuaalinen ilme varmasti sai – ja saa edelleen – yleisön tarttumaan hieman vaatimattomaksi jäävään vigilante-elokuvaan.

Vuoden 1984 (huomattavasti 80‑lukulaisemmassa) jatko-osassa liekinheitintä käytetään vuorostaan oikein olan takaa. Vigilantistielokuvien muuttumisen värikkäämmiksi yksilöseikkailuiksi saattoi siis tapahtua ilmapiirimuutoksen lisäksi myös rahallisista syistä.