Joy Sales Legendary Collection

Espanja 2.5.2011 15:43
Mr. Vampire 2 (1986) **½

Haudanryöstäjäkolmikko herättää vahingossa vampyyripariskunnan ja lahtausjahti ympäri kaupunkia voi alkaa. Ricky Laun kyhäämässä jatko-osassa ykkösosan periodi-miljöö on vaihtunut 80-luvun Hongkongiin ja mestari Lam Ching-Yingin apurina häärää Yuen Biao, joka tuo mukanaan näyttäviä taistelukohtauksia Sammo Hungin koreografioilla höystettynä. Moon Lee nähdään melko pienessä roolissa mestarin tyttärenä. Muuten varsin nautittavan kauhukomedian pimeä puoli on heikohko b-juoni, jossa pikkuvampyyri könyää lapsiperheen nurkissa. Silti kokonaisuus on mainettaan parempi ja suositeltava hankinta genren ystäville.



Mr. Vampire 3 (1987) ***½

Richard Ng näyttelee kummituksia karkoittelevaa taoisti-pappia, joka lyöttäytyy yhteen mestari Lam Ching-Yingin kanssa isompaan mörköjahtiin. Elokuvassa nähdään myös Pauline Wong piruakkana ja Sammo Hung pienessä cameossa. Kolmannessa osassa on komediaa ruuvattu pienemmällä ja annosteltu toiminnantäytteistä fantasiakauhua isommalla kauhalla. Kummallisenmerkillisen harvinaislaatuisesti Richard Ng ei vonkaa filmissä yhdeltäkään naiselta eikä ole täysimittainen tumpelo, vaikkei toilailuhuumoria olekaan täysin sivuutettu. Sammo Hungin pykäämät toimintakohtaukset ovat mainioita ja elokuva kulkee tasaisen varmasti jännään finaaliinsa.



Mr. Vampire Saga 4 (1988) ***

Munkki (Wu Ma) ja taoisti-pappi (Anthony Chan) joutuvat hirviöjahtiin, kun naapurustossa karkuun päässyt vampyyri alkaa riehumaan kotipiirissä. Pauline Wong nähdään pienessä cameossa. Elokuva on jaettu aika töksähtäen kahteen osaan, joista ensimmäinen puolisko on silkkaa komediasähläilyä, jossa naapurukset kinastelevat ja jekkuilevat keskenään. Loppupuoli onkin sitten enempi asiaa, kun lyödään toiminnallinen kauhujännäily päälle. Maittava tekele Ricky Laulta.
Espanja 6.5.2011 22:50
The Dead And The Deadly (1982) **½

Wu Man ja Sammo Hungin kummituskomedia, jossa yhdistellään eri genrejä vaihtelevalla lopputuloksella. Leffassa monia mainioita kohtauksia ja hetkiä, mutta kokonaisuus jää turhan keskinkertaiseksi. Komediallisesta kummituskauhuilusta pitäville vähintäänkin katselemisen arvoinen teos.



Vampire Vs. Vampire (1989) ***

Lam Ching-Ying ohjaa ja näyttelee vampyyrikauhuilussa, jossa tällä kertaa yleisilme on vakavampi ja jännittävämpi. Paikallista seutua riivaa pahuus ja vastaus löytyy alueen vanhasta kirkosta. Lam Ching-Ying ohjaa suoraviivaisesti ja elokuva etenee sopivalla temmolla ilman turhia sivujuonia. Tappelut ovat täyttä asiaa ja vaijerityöskentely hienoa katseltavaa. Sivuosissa nähdään Sandra Ng ja Maria Cordero. Pieni miinus ärsyttävästä lapsivampyyristä.



Doctor Vampire (1990) **½

Jamie Luk ohjaa komediallisen vampyyrileffan, jossa englanninmatkallaan ollut lekuri Chiang Ta-Tsung (Bowie Lam) tapaa vetävän näköisen daamin Alicen (Ellen Chan), joka puraisee häntä sieltä, ja tohtorimme alkaa kotiin palattuaan muuttua vampyyriksi. Leffassa nähdään muina kaunistuksina Sheila Chan ja Crystal Kwok. Pökkelö Peter Kjaer esittää pahiskreiviä aivan uskomattoman huonosti ja vetää tältä osin pisteet reippaasti kotiin. Kuten Jamie Lukin myöhempi ohjaus, Robotrix (1991), on tämäkin silkkaa roskaa, mutta ah niin viihdyttävää. Harmillisesti meno olisi voinut olla roisimpaakin jolloin oltaisiin päästy vielä korkeammalle ja käsissä olisi kenties kulttikamaa, mutta hyvä näinkin. Honkkariroskaa nauttiville pakkokatselmus.
C.W. Leadbeater 16.5.2011 00:13
Inspector Pink Dragon (1991)

Epäpätevä etsivä komennetaan peitetehtävään hankkimaan murhatodisteet häikäilemätöntä kiinteistökeinottelijaa vastaan komediallisessa jännärissä. Sisällön olemattomuus, jumalattoman tyhmät vitsit ja pääroolissa kekkaloivan Lawrence Chengin ylinäyttely pehmentävät päätä ansiokkaasti. Sivuroolinsa huomattavasti vakavammalla otteella tulkitsevat Rosamund Kwan, Waise Lee, Nina Li ja Tony Cheung Ka Fai ovat kuin eri elokuvasta.



A Queen's Ransom
(1976) ***

George Lazenbyn HK-rupeaman kelvollinen päätös, jossa mukana menossa myös mm. Jimmy Wang Yu, Angela Mao, Bolo Yeung ja Ni Tien. Kuningatar Elisabet II saapuu kaupunkiin vierailulle, ja paikalla kärkkyy myös kansainvälinen rikolliskopla tilaisuutta päästää kruunupää päiviltä, joten turvallisuutta valvovilla poliiseilla riittää hommia. Toistuvilla hämäyksillä ja henkilöllisyyskikkailulla pelaileva juoni pitää aukkoisenakin mielenkiinnon mukavasti yllä ja lopussa seisoo kiitos toiminnan ja rajujen ratkaisujen muodossa.
Espanja 17.5.2011 14:46
Couples, Couples, Couples (1988) **

Jacky ja Sherie Cheungin näyttelemä romanttinen draamakomedia pariskunnasta ja siitä miten naapureiden kahdeksi viikoksi sysäämä imeväinen tartuttaa vauvakuumeen naisihmiseen. Juoni on, kuten arvata saattaa, perustavaraa ennalta-arvattavine seuraamuksineen ja käänteineen. Cheung Ji-Kok ohjaa rutiininomaisesti, mutta saa kuitenkin kaivettua näyttelijöiltä tarpeeksi eläytymistä kohtauksiin, jotta pariskunta-illuusio toimii. Kohokohtana on huvittavat tupladeittaajat isä (Wu Ma) & poika (Corey Yuen) naapurihuoneistosta. Couples, Couples, Couples voisi kenties pelittää kohtuullisena deittielokuvana, mutta kun parempiakin vaihtoehtoja on tarjolla niin miksi tyytyä tähän? Alle keskitason draamailu.



A Killer's Blues (1990) **½

Raymond Leen ohjaama triad-draama, jonka pääosissa nähdään Ti Lung, Olivia Cheng ja Fennie Yuen. Paikoitellen synkkää ja väkivaltapitoista menoa, mutta turhan kliseinen perhedraama pudottaa pinnoja ja yleistä fiilistä keskikastin tuntumaan.
Espanja 18.5.2011 13:27
Evil Cat (1987) ***½

Dennis Yun ja Wong Jingin kauhukomediallinen yhteistyö, jossa demonikissa pääsee vankilastaan vapaaksi ja aloittaa hurmeiset lauhtausmenot. Pääosissa hääräävät Lau Kar-Leung mestarina ja hänen apurinaan Mark Cheng. Mukana nähdään myös Joann Tang naisihastuksena ja itse Wong Jing sähläämässä konstaapelina. Veri roiskuu välillä kiitettävästi ja vilpittömän innostunut camp-meininki pitää mielenkiinnon loppuun asti. Lisää tällaisia!



City Hero (1985) *½

Dennis Yun ohjaus poliisin erikoisyksikön koulutuksesta on kaavoihinsa kangistunut rutiiniveto joita on tullut nähtyä jo ties kuinka monta. Aluksi aloitetaan koulutus tiukan esimiehen alaisuudessa, sitten nostatetaan tiimspirittiä ja karkaillaan naisihastusten perään. Seuraavaksi onkin jo tosipaikaksi naamioidun harjoitustehtävän vuoro ja lopuksi mielettömänä yllätysvetona pärähtää oikea pankkivankitiljanne päälle. Näyttelijöinä pyörii mm. Dean Shek, Mark Cheng, Anthony Tang ja Michael Wong. Ei näitä enää jaksaisi.



1000 Years Cat (1992) ***

The Seventh Cursen (1986) tasoinen Wisely-seikkailu samaiselta ohjaajalta Lam Nai-Choilta, missä ulkoavaruudesta tullut pahuus laittaa ihmisiä nippuun. Omituinen, mutta toisaalta kiehtova yhdistelmä kauhusplättäystä, komediaa ja scifistelyä reippailla halpisefekteillä ja ‑maskeerauksilla. Waise Lee myhäilee nimiosassa ja naisrooleissa nähdään Gloria Yip ja Christine Ng. Yhtenä elokuvan kohokohtana mainittakoon hurja kissan ja koiran välinen mittelö.
C.W. Leadbeater 20.5.2011 22:28
Beware of Pickpockets (1981) **

Karl Maka ja Dean Shek mittailevat toistensa nokkeluutta passipoliisina ja taskuvarkaana Cinema Cityn heikohkossa koko perheen musiikkikomediassa. Jälkimmäisen suojatteina pyörivät lapsinäyttelijät ja loputon jahkailu kasvattavat sietokykyä, mutta kesken ei kannata kumminkaan luopua leikistä, koska kärsivälliset palkitaan riemastuttavalla slapstick-loppurypistyksellä. Sitä ennen on tyydyttävä yksittäisiin ilon hetkiin, joita on liian harvassa.



A Hearty Response (1986) ***

Chow Yun-fatin ja Liu Fongin tuore kyttäkaksikko nappaa myymälävarkaudesta Joey Wangin esittämän laittoman siirtolaisen, joka poliisien aiheuttamasta onnettomuudesta toivuttuaan ryhtyy teeskentelemään muistin menetystä välttääkseen karkotuksen. Elokuvaa ei ole pilattu mestarillisella juonella, mutta tunnelmasta toiseen siirtyillään vuoristoradan tavoin parhaaseen HK-tyyliin. Pohjamutia myöten syvissä vesissä sukeltelevan, draamavoittoisen kerronnan vastapainoksi heitellään romantiikkaa, riuskaa väkivaltaa, uhkarohkeita stuntteja ja sangen törkeää huumoria.
Espanja 22.5.2011 23:49
The Other Side Of Gentleman (1984) **

Enemmän vakivaltaisista elokuvista tuttu Ringo Lam ohjasi pari romanttista draamakomediaa uransa alkuvaiheilla ja The Other Side of Gentleman on toinen niistä. Typerä juoni kertoo hauskaa pitävästä Alanista (Alan Tam), joka joutuu eräänlaisen testin kohteeksi, jossa selvitetään voiko todella kovaa iskevä rakkaus muuttaa hulttionuoren elämän. Rakkauden kohteena nähdään Brigitte Lin. Ringo Lamin ohjaustyyli ja visuaalinen kerronta on heti havaittavissa ja se luo oman tunnelmansa muuten niin heikkoon elokuvaan. 80-luvun synasoundtrack on erinomainen ja tukee mukavasti kuvausta ja kerrontaa. Paremmalla juonella ja käsikirjoituksella tästä olisi saanut aikaan jo huomattavasti asiallisempaa matskua.



Against All (1990) ***½

Andrew Lau vastaa kuvauksesta ja ohjauksesta debyytissään. Juoni kertoo nuorukaisporukasta, joka joutuu nokitusten triadijengin kanssa. Nick Cheung esittää porukan nokkamiestä Steveä, joka ihastuu yökerhon laulajattareen Cherryyn (Ng Suet-Man) johon myös triadipomon poika on iskenyt silmänsä. Danny Lee nähdään sivuroolissa Steven setänä. Näyttelijät eläytyvät rooleihinsa varsin mainiosti ja pääparin romanssi tuntuu uskottavalta. Laun ohjaus ja kuvaus on visuaalisesti näyttävää ja mies onnistuu kaivamaan katsojasta Ringo Lamin malliin intensiivisen raivon tunteen leffan pahiksia kohtaan. Elokuvaa täydentää loistava musiikki ja muutama erinomainen cantopop-ralli, joilla nostatetaan melodramaattista tunnelmaa reippaasti.
C.W. Leadbeater 7.6.2011 01:27
Scared Stiff (1986) **½

Taas yksi jokaiselle jotakin ‑periaatteella tehty genrehybridi, josta ei parane paljastaa liikaa yllätysten säilymiseksi. Liikkeelle lähdetään kumminkin ankealla pimufarssilla, joka hyytyy asteittain todella raskaaksi tervanjuonniksi. Onnettoman ja katkelmallisen sekoilun keskeltä ei tahdo löytyä juonta mitenkään, mutta 50 minuutin kohdalla Chow Yun-fat astuu lopulta kuvaan ja sitten alkaa tapahtua. Jostain vetäistään punainen lanka esiin ja loppu porhalletaan kunnon kierroksilla maaliin asti panoksia tasaisesti korottaen. Alun pätkäisemällä käsissä olisi rautainen puolipitkä, mutta tällaisenaan arvosana asettuu tiukasti asteikon puoliväliin.



Taking Manhattan (1991) **½

New Yorkiin peitehommiin lähetetty poliisi ujuttautuu amerikankiinalaisen huumediilerin jengiin ja yrittää samalla sinnitellä siviilielämässä raha- ja perhehuolien kurimuksessa. Kerronta pysyttelee katutason tuntumassa ja särmikkyyttä piisaa sopivasti, mutta aiheesta ei puristeta juurikaan mitään ennennäkemätöntä. Laahaavan rytmin takia lopussa tulee kiire pistää hommat pakettiin, mikä näkyy myös finaalimyllyttelyn huolimattomassa leikkauksessa.



Hired Guns (1981) ***

Tapahtumarikas ja ilmavasti etenevä poliisitoimintapätkä, jonka varsinainen juoni paljastuu vasta viimeisen vartin aikana, ellei ole sitä ennen erehtynyt lukemaan kansitekstejä. Se nyt selviää jo alussa, että vankilassa viruvat triad-johtajat tilaavat pari ulkomaalaista palkkatappajaa kostamaan poliiseille, mutta kaksikon jäljittämisen kanssa ei turhia hoppuilla. Onneksi tarkastaja Goonylla riittää niin paljon tekemistä muidenkin rikollisten kanssa, ettei missään vaiheessa ehdi pitkästyä. Loppurynnistyksessä ei tässäkään tapauksessa jarrutella tai säästetä ketään. Ja musiikkiraidalla kierrätetään mm. The Warriorsista tuttuja sävelmiä.
Espanja 7.6.2011 22:26
C.W. Leadbeater ( 20.5.2011 22:28)
Beware of Pickpockets (1981) **

Karl Maka ja Dean Shek mittailevat toistensa nokkeluutta passipoliisina ja taskuvarkaana Cinema Cityn heikohkossa koko perheen musiikkikomediassa. Jälkimmäisen suojatteina pyörivät lapsinäyttelijät ja loputon jahkailu kasvattavat sietokykyä, mutta kesken ei kannata kumminkaan luopua leikistä, koska kärsivälliset palkitaan riemastuttavalla slapstick-loppurypistyksellä. Sitä ennen on tyydyttävä yksittäisiin ilon hetkiin, joita on liian harvassa.


Tämä tuli itsekin katsottua hiljattain. Ensimmäinen kolmannes on kerrassaan herkullinen pala Dean Shekin ja Karl Makan kohellusta ja törmäilyä. Viimeinen kolmannes on sitten aivan hulvaton slapstick-helmi, joka nauratti kyyneeleet silmistä. Harmi vain, että pitkän ja hitaan keskiosan ärsyttävä lapsijoukkio lauluineen lamauttaa koko elokuvan. Silti hulppea idioottihuumori nostaa tämän omasta suostaan. ***



Law With Two Phases (1984) ***

Danny Lee ohjaa ja näyttelee käsikirjoittamassaan poliisielokuvassa, jossa kokenut konkarikyttä saa parikseen keltanokan avustamaan jengitappeluiden setvimisiä. Danny Lee näyttelee yhden uransa parhaan roolin, eikä muissakaan osissa patsastella. Mikäli Danny Lee ja enemmän draamaan nojaava poliisielokuva tuntuu kiinnostavalta yhtälöltä, kannattaa ehdottomasti katsastaa Law With Two Phases.



Truant Heroes (1992) **½

Wong Jingin jatkumoa Fight Back To School ‑leffoille, mutta tällä kertaa ilman Stephen Chowta. Juoni pyörii samoissa kuvioissa, joissa kouluun lähetetään poliisi salahommiin. B-poju Alfred Cheung poukkoilee pääosassa kaverinaan Ng Man-Tat ja muissa osissa nähdään mm. Chingmy Yau, Sharla Cheung ja Aaron Kwok. Kohellus ei vedä vertoja Stephen Chown komiikalle, mutta muutama oikein maittava kohtaus on kuitenkin osattu kokata. Mainittakoon nyt vaikka koulun seksuaalivalistusoppitunti, jonne sankarimme ilmoittautuu Ng Man-Tatin kera avustamaan. Loppua kohden hiipuva imu verottaa kuitenkin leffan keskivertosähellyksien isoon joukkoon.
Espanja 9.6.2011 21:43
Kiss Me Goodbye (1986) **

Loletta Lee ja Anthony Wong Yiu-Ming tähdittävät romanttista draamaelokuvaa, jossa 80-luvun cantopop-biisit viuhuvat tasaisin väliajoin eri montaasein terästettyinä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Poon Yuen Leung puristaa laihoin eväin kasatusta tarinasta paikoitellen kohtuullista ja näyttävää matskua, mutta leffa jää genren keskilinjan huonommalle puolelle. Viiksiniekka George Lam rykäisee pienen cameon.



Daddy, Father And Papa (1991) *½

Clifton Kon heikoimpiin tekeleisiin lukeutuva perhekomedia, jossa vintiövekara kidnapataan vanhempien ja katsojien kauhuksi. Paljon epähauskaa toikkarointia ja sähellystä aiheen ympärillä. Hauskat tai lähinnä huvittavat hetket voidaan laskea yhden käden sormilla. Pääosissa pyörivät Teresa Mo, Sammo Hung ja Raymond Wong.
Espanja 14.6.2011 23:54
A Family Affair (1984) *

Dean Shek ohjaa ja näyttelee perhedraamassa, jossa lapset yrittävät saada eronneita vanhempiaan (Sam Hui ja Olivia Cheng) takaisin yhteen. Alkupuolella leffassa on yritystä ja Dean Shek kourivana vaarina huvittaa, mutta sitten lyödään isompi nyyhkymelodraama päälle ja todella rasittava kakara (Siu Ban-Ban) riekkumaan, niin käsissä on pitkästä aikaan hyvin epämiellyttävä puolitoistatuntinen.



That Enchanting Night (1987) **

Romanttinen draamaelokuva vähemmän tunnetuilla näyttelijöillä (tosin sivuosassa nähdään vanha konkari Bill Tung). Keskivertoa paremmin kuvatussa tarinassa on turhan paljon tyhjäkäyntiä, mikä tekee leffasta puolivälin tienoilla pitkäveteisen. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Chor Yuen ja tuottajana on häärinyt Jackie Chan, jonka kädenjälki näkyy parhaiten loppupuolen ravintolatappelussa. Laimeaksi silti jää.



United We Stand (1986) **

Yleisurheiluelokuva, jossa naispoppoo laitetaan kovaan treenaukseen tiukan valmentajan johdolla. Peruskliseista kasattua kaavamaisuutta, mutta onhan sitä huonompiakin nähty. Muikealla syntikkasoundtrackilla ja komealla cantopop-rainalla saadaan 80-luvun urheiluelokuvan vaatimat kaksi montaasia. Näyttelijöinä mm. Olivia Cheng, Gigi Lai, Bonnie Law sekä pienessä, mutta hassussa osassa Kent Cheng kanttiinin kokkina.
C.W. Leadbeater 15.6.2011 23:00
By Hook or by Crook (1980) ***½

Eräänlainen Beware of Pickpocketsin henkinen rinnakkaisteos: Dean Shek ja Karl Maka suunnilleen samoissa rooleissa, mutta laulavat lapset ovat vaihtuneet hanakasti nyrkkiä ja monoa heiluttavaan Sammo Hungiin, ja kohellus on muutenkin suunnattu selvästi varttuneemmalle yleisölle.



Rosa (1986) **½

Tyypillinen HK-kyttäfarssi, jonka vetovoimaa nakertaa yllätyksettömyyden lisäksi puoliväliin sijoitettu pitkäpiimäinen naisten liehittelyjakso. Onneksi Yuen Biao ja Lowell Lo eivät ole lainkaan pöllömpi parivaljakko tunaroivina poliiseina, ja lisää paikkauspisteitä ropisee riuskoista toimintakohtauksista.
Espanja 20.6.2011 13:08
Life Line Express (1984) ***

Kirk Wongin ohjaama kauhukomedia, jossa, Fatso (Kent Cheng) rukoilee korkeimpia voimia pelastamaan veljensä Tigerin (Teddy Robin) hengen ja lupaa antaa puolet elämästään hälle. Pian Fatso huomaa kolkuttevansa kuoleman portteja ja yrittää kaikin keinoin kumota kirouksen. Pääparin keskinäinen kemia pelittää ja ruokkii keskinäistä naljailua sekä hameväen perässä juoksenteluja. Puolivälin paikkeilla iskevät kauhuilut ovat kerrassaan onnistuneita ja johdattavat tarinan jännään finaaliinsa. Harmi vain, että alkupuoliskolla on hiukka liikaa tyhjää pyörimistä. Silti varsin maittava ja vähemmin tunnettu kauhukomedia, joka genrestä pitävien kannattaa katsastaa. Dvd:llä herättää hämmennystä ja huvitusta paikoitellen suorastaan törkeät enkkutekstit, jotka tuskin ovat suoria käännöksiä. Tekstitykset kuitenkin nostavat omalla törkycharmillaan tunnelmaa.



Forever Young (1989) **

Eric Tsang ohjaa ja näyttelee Wong Jingin skriptaamassa komediassa, jossa miesporukka naukkailee Thaimaassa paikallisen noitatohtorin keitoksia sillä seuraamuksella, että he kutistuvat takaisin lapsiksi. Huvittavia kohtauksia on liian harvassa, mutta hieman yllättäen lapsinäyttelijät eivät käy hermoille, vaan Eric Tsang pitää homman hanskassa ja kutistus-illuusio jopa jollain oudolla tavalla toimii. Tsangin lisäksi elokuvassa nähdään myös mm. Ricky Hui, Nat Chan, Wilson Lam, Ray Lui ja Ellen Chan.
C.W. Leadbeater 22.6.2011 16:27
Fractured Follies (1988) **

Taksikuski Chow Yun-fat kolaroi Joey Wangin jalan mäsäksi ja ryhtyy kaikin keinoin sovittamaan rikettään romanttisessa hölmöilyssä. Väärinkäsitykset, vääjäämättömät parinmuodostukset ja muut tyypillisyydet kolutaan läpi ilman mainittavia oivalluksia. Puhdittomuus vaivaa myös yritteliäämpiä jaksoja, kuten kilpailevien sekatavarakauppiaiden taistelua asiakkaista ja pornotehtailijoiden ajojahtia, joiden toteutus ei nouse hyviä aihioita korkeammalle. Nina Li Chi ja Wong Ching sekoilevat subrettiparina.



The Inspector Wears Skirts Part II (1989) **

Prenikka rintaan ja takaisin koulutusleirille jatkamaan vammaista koheltamista. Edellisen osan kaava toistetaan lähes sellaisenaan, mitä nyt mukaan on haalittu muutama uusi poliisikokelas, jotka ajautuvat välittömästi tukkanuottasille vanhan porukan kanssa. Joukkuehenki testataan taas lopussa lyhyellä tuntuman ottamisella tositoimiin, mutta toiminnan määrässä ja laadussa hävitään kirkkaasti ensimmäiselle osalle. Amy Yipin tissejä jaksetaan sentään ihmetellä joka käänteessä.
Espanja 30.6.2011 21:20
All In The Family (1975) *½

Heikko periodikomedia, jossa vilisee isoja nimiä: mm. Jackie Chan, Sammo Hung, Dean Shek ja Tien Ni. Vääntöä ja yritystä on, mutta ei vaan tunnu ottavan kipinää. Leffa tunnetaan pääasissa Jackie Chanin roisista osasta köyriskelevänä kärrypoikana. Kerta katselu riittää mikäli ei välttämättä halua jokaikistä leffaa, missä Chan vilahtaa.



BB 30 (1990) **½

Kenny Bee ja Carol Cheng tähdittävät komediaa, jossa lakimiehen (Kenny Bee) päivä menee ns. persiilleen oikeussalissa eikä tuttavakaveri Paon (Hui Siu-Hung) autohuijauksetkaan lämmitä mieltä. Ja vielä kun naistohtori (Carol Cheng) sekaantuu kuvioihin niin ohjaaja Stephen Shinillä ei ole vaikeuksia herkutella hauskoilla kohtauksilla. Harmillisesti elokuvan viimeinen kolmannes on kuitenkin niin perinteistä juonikuviota, että kokonaisuus hieman loppumetreillä kärsii. Viihdyttävää silti.