Joy Sales Legendary Collection

Hung Fist 7.3.2010 18:05
Sea Wolves (1991) **

Girls with guns –rymistelystään tunnetun In the Line of Duty –sarjan seitsemäs elokuva jättää naiset sivuosaan Simon Yamin ja Gary Chow esittämien vietnamilaisten pakolaisten ottaessa yhteen huumekauppiaiden kanssa. Peruspaukuttelua ja mätkintää, joka ei aivan jaksa pitää mielenkiintoa yllä loppuun saakka. Huumori on jätetty varsin vähälle, kuten myös aihepiirin lupaamat meri ja laivat. Arvosana hieman alakanttiin. 90-luvun alun HK paukuttelun ystäville tätä voi ehkäpä varauksella suositella.
Espanja 8.3.2010 20:51
Picture of A Nymph (1988) ****



Joey Wang säteilee ja Yuen Biao ja Wu Ma säestävät reilusti Chine Ghost Storya lainailevaa elokuvaa. Kuvaus, musiikki ja näyttelijät nostavat kuitenkin turhan tutun tarinan reippaasti plussan puolelle.



City War (1988) ***



Chow Yun-Fat ja Ti-Lung esittävät poliisikaksikkoa kuluneessa ja keskinkertaisissa juonikuvioissa. Loppukolmanneksen julmahko väkivalta ja paukuttelu yhdessä parivaljakon hienon näyttelytyön parantaa pisteitä.



Miss Hong Kong (1987) ***



Joye Wang ja Alan Tang tähdittävät romanttista kolmiodraamaa, jossa Hong Kongin missivoittaja harhautuu maksullisten palveluiden vyyhteeseen ja rakastuu rikkaaseen, mutta varattuun playboyhin. Joey Wang ja paikoitellen hyvin tunnelmallinen kuvaus nostaa elokuvan piirun verran yli Keskitason.
C.W. Leadbeater 22.3.2010 01:10
Money Crazy (1977) ***½

Taas yllättävän hyvä varhaiskomedia John Woolta. Tyhmänhauskaa sekoilua timanttikeikan varjolla.



Cop Busters (1985) **

Kaksi toheloivaa liikennepoliisia saa huollettavakseen orpotytön. Alkeellisia vitsejä ja romanttista melodraamaa yhdistellään melko heikoin tuloksin.



No Compromise (1988) ****½

Todella kova The Big Heatin ja Long Arm of the Law'n risteytys, jossa on sopivassa suhteessa toiminnallista poliisijännäriä ja perhedraamaa. Danny Lee, Carol Cheng ja Lam Wai tekevät hyvät pääroolit.
C.W. Leadbeater 6.5.2010 00:58
To Hell with the Devil (1981) **½

John Woon ohjaama Ricky Hui ‑komedia köyhästä muusikosta, jonka sielu valikoituu pelinappulaksi Taivaan ja Helvetin lähettiläiden väliseen kilvoitteluun. Huin epäonnisen hahmon esittelevä on alku on lupaava, mutta meno ja hyvät vitsit tyssäävät vahvasti Bedazzled-vaikutteiseen, jossitteluja veivaavaan keskiosaan. Onneksi elokuva ei tukehdu puuduttavaan tyhjäkäyntiin täysin, vaan ideat lähtevät taas liikkeelle loppumylläkkässä, jonka vinha Space Invaders ‑taistelu on silkkaa neroutta. Oivalluksista huolimatta valitettavan epätasaisena kolmesta näkemästäni Woo/Hui-filmistä selvästi heikoin.
Espanja 15.6.2010 17:05
City Squeeze (1989) ***

Clifton Kon takuuvarmaa komediaa vähän All's Well End's Well ‑sarjan tyyliin. Mies ja alaston ase ‑leffasta lainattu lirittelykohtaus naurattaa hongkong ‑lainanakin. Kameran edessä hyörii parivaljakko Kenny Bee ja James Wong.



Au Revoir, Mon Amour (1991) ****

Tony Au Ting-Pingin ohjaama periodidraama toisenmaailmansodan aikaisessa Shanghaissa. Yksi parhaita eteen sattuneita Legendary Collectionin elokuvia! Tony Leung Ka-Fai ja Anita Mui loistavat rooleissaan ja Ting-Pingin ohjaus on aavistuksen hiipuvaa keskivaihetta lukuunottamatta lähes täydellistä. Peter Paun kuvaus on todella hienoa ja on suorastaan harmillista, ettei Fortune Star/Joy Sales ole suonut tälle elokuvalle remasteroitua paraatijulkaisua. Edesmenneen Anita Muin ehdotonta parhaimmistoa.



Who's The Crook (1986) **½

Pöhkökomedia vähemmän tunnetuilla näyttelijöillä. Jokunen hauska kohtaus ei pelasta elokuvaa, mutta lopun täysin irrallinen kung-fu löylytys muusta elokuvasta on erittäin nautittavaa katseltavaa.



I Love Maria (1988) **½

Tsui Harkin tuottama ja yhdessä karvapehko John Shumin ja kauniin Sally Yehin kanssa näytelty viihdyttävä roskaelokuva. Ehdottomasti katsomisen arvoinen. Dvd:llä oleva traileri sisältää lukuisia kohtauksia, joita ei ainakaan tässä hongkongin versiossa nähdä.



Carry On Pickpocket (1982) **½

Sammo Hung, Frankie Chan, Deannie Yip ja Richard Ng törmäilevät B-luokan taskuvaraskomediassa. Huvittavan alun jälkeen leffa sortuu puuduttavaan ja junnaavaan tarinankerrontaan (ja huumoriin), mutta viimeisen kolmanneksen alkaessa alkaa rytmi taas löytyä ja katsojalle tarjotaan pari hienoa stunttia. Elokuvan kliimaksi on yllättävän raaka ja väkivaltainen muuhun kokonaisuuteen nähden. Sammo Hungin ja B-luokan honkkarikomedioiden ystäville katsomisen (ja kenties hankinnan) arvoinen elokuva.
Spiritual Boxer 22.7.2010 12:39
Elitistissä arvosteltuja



1971 The Invincible Eight

1972 Lady Whirlwind

1973 None But the Brave aka Kung Fu Girl

1973 Beach of the War Gods

1974 The Skyhawk

1974 Stoner

1976 The Himalayan UUSI!

1977 Broken Oath

1978 Naked Comes the Huntress

1979 Big Boss of Shanghai UUSI!

1985 Mismatched Couples

1985 Those Merry Souls UUSI!

1987 Killer's Nocturne

1987 Vampire's Breakfast

1988 I Love Maria

1989 A Bloody Fight

1991 Robotrix
Espanja 12.8.2010 12:28
Passion (1986) *

Sylvia Changin kirjoittama, ohjaama ja näyttelemä kuiva draama, joka ei liikuta millään lailla. Edes George Lamin viikset eivät huvita.



Dances With Dragon (1991) **

Andy Lau ja Sharla Cheung tähdittävät Wong Jingin romanttista komediaa, joka ei onnistu huvittamaan muutamaa kohtausta enempää. Alle keskitason rykäisy Wong Jingin tuotannossa.



Happy Ghost III (1986) **½

Raymond Wongin parivaljokkona on tällä kertaa pirteä Maggie Cheung kiusaamassa opettajamme naissuhteita. Liekö Clifton Kon puuttuminen tästä kolmannesta osasta, kun kokonaisuus ei oikein toimi ja jää keskinkertaiseksi. Vitsitkin ovat suurimmaksi osaksi hyvin kuluneita.



Happy Ghost IV (1990) ***½

Clifton Ko palaa ohjaajan pallille ja tuloksena on hieman yllättäen kenties koko sarjan paras elokuva. Raymong Wongin naiskiinnostusta esittää tällä kertaa Pauline Yeung.



Happy Ghost 5 (1991) **

Sarjan viidennessä osassa Magic ‑koira muuttuu ihmiseksi ja onnellinen kummituksemme auttaa koiraa/miestä mäessä. Viides osa on selkeästi sarjan huonoin elokuva, vaikka sisältääkin muutaman hauskan kohtauksen.
Espanja 1.9.2010 12:11
Pom Pom (1984) ***

Richard Ng, John Sham ja Deannie Yip tähdittävät huvittavaa B-luokan toimintakomediaa. Jackie Chan, Sammo Hung, Yuen Biao ja muita Lucky Stars ‑poppoon miehiä nähdään cameoissa läpi elokuvan.



The Return Of Pom Pom (1984) **½

Philip Chanin ohjaama jatko-osa ei aivan tavoita ensimmäisen elokuvan toimivuutta vaan kokonaisuus jää keskinkertaiseksi, vaikkakin hyvin viihdyttäväksi sellaiseksi.



Mr. Boo Meets Pom Pom (1985) ****

Sarjan kolmannessa osassa Michael Hui tulee avittamaan poliisikaksikkoamme pankkiryöstötilanteen selvittämisessä. Alun jälkeen kolmikko pyöriikin sitten Huin näyttelemän Mr. Boon avioliiton kolmoisdraaman selvittelyssä. Elokuva sisältää lukuisia klassisia Huin huumorielementtejä ja erinomaisia kohtauksia. Michael Huin ystäville ehdoton hankinta, vaikkei sarjan muut elokuvat kiinnostaisikaan.



Pom Pom Strikes Back! (1986) ***

Chow ja Beethoven saavat tehtäväkseen suojella todistajaa murhamiehiltä ja lopputulos on viihdyttävää ja huvittavaa kohkailua slapstick-komiikan hengessä.
C.W. Leadbeater 1.10.2010 01:00
Porky's Meatballs (1987) **

Amerikkalaistyylistä nuorisokomediaa Clifton Kon ohjauksessa. Koulupoikien tyttöjahdissa on touhukkuutta, mutta kun tissit ja sikabileet puuttuvat ja kepposetkin ovat melko harmittomia, niin kovin laimeaksi jää vaikutelma. Päätöstansseissa intoudutaan viimein vähän irrottelemaan, mutta peli on jo menetetty siinä vaiheessa. Ilahduttavinta koko filmissä taisi olla Flashdancesta tuttua Maniac-hittiä mukaileva tunnari.



Fantasy Romance (1991) **½

A-han Take on Me ‑videota kursailematta rosvoava kauhukomedia pompauttaa sarjakuvataiteilijan piirroshahmon paperilta reaalimaailmaan kummittelemaan. Juoni on sekava, ontuvaa komediasähellystä riittää, eivätkä ylinäyttelevä Tony Leung ja taas vaihteeksi aavenaisena häilyvä Joey Wang saa puhallettua romanssiinsa riittävästi tunnetta. Epäsuhtaisuudesta huolimatta melko kivutonta katsottavaa.



The Occupant (1984) **

Tuskastuttavan hitaasti itse asiaan pääsevä kummitushupailu, jossa Sally Yeh'n näyttelemä opiskelija päätyy halpaa majoitusta etsiessään kirottuun kerrostaloasuntoon. Mukana henkivoimille hanttiin panemassa ovat Chow Yun-fat poliisietsivänä ja Raymond Wong tungettelevana autokauppias-asunnonvälittäjänä. Viimeksi mainitun moottoroimaan kohellukseen jo alkumetreillä hyytyvän elokuvan puolivillaisuus sinetöidään selittämällä epämääräinen loppuratkaisu juurta jaksaen, että kaikki varmasti tajuavat. Parista hyvästä vitsistä ja kelvollisista haamujaksoista ei ole sisältövajeen täyttäjiksi.
Espanja 14.10.2010 01:49
Mismatched Couples (1985) ***½

Tahatonta ja tahallista komiikkaa 80-luvun breakdance-biittien tahtiin. Paikoitellen hyvinkin mykistävän hauska romanttinen komedia, jossa loppua lukuunottamatta kaikki tappelut hoidetaan kung fun sijaan tanssien. Donnie Yenin ja Yuen Wo-Pingin yhteistyön hedelmä.



The Crazy Chase (1981) **

Wong Jingin käsikirjoittama ja Eric Tsangin ohjaama komedia, joka kumartaa kovasti Peter Sellersin elokuville. Lupaavasta alusta huolimatta leffa vajoaa junnaavaan laahuiluun, jossa katsojaa yritetään turhaan hauskuuttaa kaikella mitä mieleen juolahtaa. Pisteitä nostaa Ng Man-Tat, joka näyttelee (yhdessä parhaista rooleistaan) palkkamurhaajaa. Puolivälin paikkeen erinomainen yökerhokohtaus naurattaa vielä pitkään elokuvan jälkeenkin. Varovainen suositus Wong Jingin kohelluskomedioista pitäville.



Bless This House (1988) **½

Kauhukomedia, joka käynnistyy kunnolla vasta viimeisellä neljänneksellä. Sitä ennen ohjaaja Ronnie Yu ja kirjoittaja/tuottaja Clifton Ko tarjoavat kevyttä perhekomediaa hitaasti etenevällä temmolla. Bill Tung, Loletta Lee ja yllättävän hyvin toimiva loppupuolisko nostavat pisteitä.
Espanja 19.10.2010 18:42
Bury Me High (1991) ****

Wisely-seikkailu Bury Me High floppasi aikoinaan Hongkongin lippuluukulla, mutta myytyjen bilettien määrä ei ole ennenkään ollut mikään tae laadusta. Tsui-Siu Ming ohjaa sulavasti eikä elokuva tyssähtele reilun puolentoista tunnin aikana kertaakaan, vaan tarjoaa (etenkin loppupuoliskolla) huikeita toimintakohtauksia kung-fun ja paukuttelun merkeissä. Näyttelijöinä mm. Moon Lee, Chin Kar-Lok, Sibelle Hu, Yuen Wah ja Tsui-Siu Ming. Kuvauksesta vastaa Peter Pau, ja tuloksena on kerrassaan upeita sommitelmia, joista tulee paikoitellen mieleen Coppolan Apocalypse Nown eeppisyys. Bury Me High kuuluu ehdottomasti tämän vuoden aikana nähtyjen hongkong ‑leffojen kärkikastiin sellaisten helmien, kuten Magnificent Warriorsin ja Au Revoir, Mon Amourin kanssa. Ainoastaan puolivälin sekavahkot juonikuviot laskevat hiukan pisteitä, mutta ehkä sekin korjaantuu jatkokatseluilla. Lujat suositukset seikkailu- ja Wisely ‑pätkien ystäville.
Matti Erholtz 19.10.2010 20:06
Espanja ( 19.10.2010 18:42)
Tsui-Siu Ming ... eeppisyys.


Missä viipyy Mirage-dvd? angry.gif
Espanja 26.10.2010 22:32
Born To Gamble (1987) **

Nat Chan (Lolanto), Joyce Godenzi (Hung) ja Stanley Fung (Ah Fan) tähdittävät Wong Jingin heikkoa uhkapelikomediaa, Jossa Lolanto yrittää vähentää peliviettiään uuden naisystävänsä, Hungin vuoksi. Ensimmäisen vartin aikana huomaa, että käsissä on epähauska torttu ala Wong Jing. Mutta kun päästään puolivälin paikkeille, niin täysin odottamatta Ah Fanin Filippiineiltä ostettu vaimo Wendy (Maria Isabel Lopez, Miss Filippiini vuodelta 1982), vilauttaa koko paletin vasten Stanley Fungin ja katsojan epäuskoisia kasvoja. Heti tämän piristysruiskeen jälkeen elokuva herää horroksestaan ja tarjoaa selkeästi paremman loppupuoliskon hyvällä mahjong ‑finaalillaan.
C.W. Leadbeater 13.11.2010 11:03
To Err Is Humane (1987) **

Työnantajalleen kaunaa kantava jalokivikuriiri (Sammo Hung) päättää kostaa ja rikastua kidnappaamalla pomon vaimon mutta kaappaakin väärän naisen. Ja lopullisesti suunnitelman sotkee osingoille änkeävä työkaveri (Kenny Bee). Juonittelusta ja kiristyksestä puristetaan muutama hupaisa juttu ja runsaasti pitkäpiimäistä sekoilua, jota Joey Wang kaunistaa panttivankina.
Espanja 14.11.2010 23:23
Her Fatal Ways II (1991) ***

Kakkososa jatkaa pitkälti ensimmäisen osan viitoittamalla tiellä. Loppupuolen toimintakohtaukset ovat yllättävän rajuja elokuvan muuhun kokonaisuuteen nähden. Carol Cheng ja Alfred Cheung ovat kerrassaan hauska parivaljakko.



Her Fatal Ways III (1992) ***½

Kolmannessa osassa toimintapuoli sivuutetaan lähes täydellisesti ja keskitytään pelkästään komediapuoleen. Loppupuolella hauskuutus hieman väsähtää, mutta sitä ennen tarjoillaan niin maittavan hauskoja kohtauksia ettei voi kun hykerrellä ja paikoin jopa naurahdellakin. Carol Cheng eittämättä elämänsä roolissa.



His Fatal Ways (1991) *½

Alfred Cheung, Teresa Mo ja Suki Kwan tähdittävät heikkoa Her Fatal Ways spinoffia, jossa komedia ei ole hauskaa ja kohellus ei toimi oikein millään saralla. Selkeä pettymys muuhun sarjaan nähden.