Muistutus siitä miksi kaikki vihaavat 80-lukua

Red Right Hand ( 16.3.2007 16:09)

Joo, pointtini ei ollutkaan se että oli hyvä asia An sich että musan (tai elokuvien) hankkiminen oli vaikeampaa. Hyvää sen sijaan (johonkin pisteeseen asti) oli se että musankuluttamisen prosessi oli sellainen että siinä joutui kenties ajattelemaan alusta asti ja joka vaiheessa hieman enemmän ja tarkemmin. Nyt se on klik klik ja sulla on viisi uutta cd:tä ipodissa, helppoa ja mukavaa.

Oho, justiinsa näin.



Tällaista on mukava kuulla.



Hauska keskustelu.

Red Right Hand ( 16.3.2007 16:08)

(Dallas)

Amen.

80 ‑luku oli vieläpä aikaa jolloin moottoriurheilusta löytyi munaa ja jopa formulakuskit näyttivät poikien sijasta miehiltä.

Humphrey Bogart ( 16.3.2007 13:34)

Ja Judge pyyhkii Batmanilla pyllyä.

Kuka hyvänsä, joka arvottaa vuosikymmeniä pelkkien typerien sarjakuvien perusteella, on ansainnut pyllylleen jotain ihan muuta kuin pelkän pyyhkimisen.

Red Right Hand ( 16.3.2007 14:08)

Grunge on ainoa kova popmusiikillinen juttu 90-luvulla ja sekin syntyi 80-luvun puolella (Melvins, Pixies, Nirvana jne.). Pomppuhevinkin askeleet aloitettiin jo 80-luvulla (run dmc, faith no more, jopa beastie boys) Mitä hyvää kekattiin 90-luvulla? Hyviä bändejä toki, mutta kyllä niitä on joka vuosikymmenellä. Klubimusasta en osaa sanoa mitään. Voi olla että 90-luku voittaa, mutta toisaalta ei 90-luvun klubimusalla ole kyllä mitään jakoa 70-luvun discoa tai reggeata tai dubia vastaan.

Grunge on hyvä esimerkki siitä, miten sama tylsä kitara-rumpu-laulu paska myydään kerta toisensa jälkeen uudestaan. HYI VITTU. 90-luvulla keksittiin silti viimeinkin jotain aivan totaalisen uutta, nimittäin tekno. Heh-heh, siis tämä Detroitista ponnistava tekno eikä mikään RedNex. Nimenomaan klubimusiikkina. Kiteytettiin viimein se, mitä jo luolamiehet olivat halunneet kuunnella ukkosta pelätessään ja sitten rumpuja tai kalloja hakkaamalla imitoidessaan. En ala tähän mitään historiikkia väsäämään, mutta tärkein kehitys alkoi 80-luvun viimeisinä vuosina ja jatkui aina psy-trancen ja drum'n'bass/junglen huippuaikoihin joskus ~97. Musiikki meni jopa yli ihmisen luonnollisten tarpeiden, ja piti kehittää ja valita sopivia huumeita jotta biiseistä saa täyden kokemuksen irti! Sitten kaikki uusi olikin jo luotu, ja nykyään vedetään jo täysin epätoivoista synteesiä kaikesta mahdollisesta musiikista ja toivotaan että syntyisi jotain huomiotaherättävää. Olihan moroderit ja kraftwerkit jo 70-luvulla, ihmeen kauan vaan (about koko 80-luku) kesti päästä oikeasti yli näistä vitun popedoista ja bonjoveista.



70-luvun disco on toki mahtava juttu, muttei suinkaan huippuunsa kehittynyttä klubimusiikkia. Sääli että sitä kuulee niin harvoin enää missään. Klubeilla soi lähinnä joku täysin käyttökelvoton, idioottimainen hiphop ja r'n'b.



Batman on pyllystä, Dredd hallitsee (paitsi ne tiukkapipoiset pidemmät tarinat, pari poikkeusta on). Frendit on eniten pyllystä.



70-luku: parhaat leffat

80-luku: yleisesti paras

90-luku: paras musiikki

2000-luku: överit kaikesta, tukahtuminen

Paras musiikki on kyllä 70-luvulta, et ole vaan kuullut sitä.

Red Right Hand ( 16.3.2007 18:09)

Joo, pointtini ei ollutkaan se että oli hyvä asia An sich että musan (tai elokuvien) hankkiminen oli vaikeampaa. Hyvää sen sijaan (johonkin pisteeseen asti) oli se että musankuluttamisen prosessi oli sellainen että siinä joutui kenties ajattelemaan alusta asti ja joka vaiheessa hieman enemmän ja tarkemmin. Nyt se on klik klik ja sulla on viisi uutta cd:tä ipodissa, helppoa ja mukavaa. Eikä siinä mitään. Tottakai asiat ovat paremmin nykyään mutta ei se tarkoita sitä etteikö 80-luvulla olisi ollut valinnan varaa musankulutuksen suhteen.

Sarjakuvien kuluttaminen se vasta vaikeaa olikin. Silloin tehtiin muualla Euroopassa todella mielenkiintoista tavaraa ja yritin rajoitettujen resurssieni mukaan pysyä edes jotenkuten kärryillä siitä missä mennään (myönnän että olen epätrendikkäin ihminen mitä tunnen, ei paljoa kiinnosta mikä mahtaa olla in. En ota siitä juurikaan paineita mutta sarjakuvat on vähän poikkeus, sitä touhua olen aina seurannut melko tarkkaan). Näitä ei käytännössä ilmestynyt suomeksi ollenkaan, ainoa vaihtoehto minulle lukea edes jotain oli ostaa niitä kiskurihintaan ruotsiksi, Akateeminen oli ainoa paikka josta niitä sai. Siinä ei ollut mitään kivaa että se tarjonta oli niin olematon, nyt on paljon hauskempaa. Opettajien ja kulttuuriväen mielestä sarjakuvien lukeminen oli vain vähän epäilyttävämpää kuin lapsiporno ja huumeiden käyttö. Tuokin on onneksi muuttunut, parhaat voi lukea suomeksi, muilla kielillä löytyy tarjontaa helposti ja vain urpoimmat takametsien miehet ja naiset ei osaa ottaa niitä samanlaisina kulttuurituotteina kuin vaikka kirjat tai elokuvat.

Tollainen ajattelu oli musta aika tyypillistä 80-luvulla, ihmeellisessä umpiossa täällä elettiin edelleenkin, mitä jostain ulkomaanpelleistä kun on Kalle Päätalo ja Edwin Laine? Joku videolaki edusti sitä vallitsevaa ajatusmaailmaa ihan hyvin ja se tuli voimaan ‑87.

Sori, vaikka moni asia nytkähti parempaan suuntaan 80-luvulla (kehitys mikä alkoi jostain punk-meiningeistä, pienlehdistä ja Lepakon valtauksesta jo edellisellä vuosikymmenellä) niin en mä tunnista tota paratiisia jota täällä on kuvailtu

Korson Antti ( 16.3.2007 22:35)

Tollainen ajattelu oli musta aika tyypillistä 80-luvulla, ihmeellisessä umpiossa täällä elettiin edelleenkin, mitä jostain ulkomaanpelleistä kun on Kalle Päätalo ja Edwin Laine? Joku videolaki edusti sitä vallitsevaa ajatusmaailmaa ihan hyvin ja se tuli voimaan ‑87.

Vuosiluku menee oikein (tai itse asiassa laki tuli voimaan vasta säätämisen jälkeisenä vuonna) ja silti siitä osataan vetää täysin väärät johtopäätökset tasapaksulla ilonpilaajan jankkaavuudella, jonka seuraamisessa on kyllä jotain hauskaakin. Videolaki oli siis voimassa 80-luvulla 2-3 vuotta ja 90-luvulla kymmenen vuotta. Olennaisinta lienee ehkä se vaihe, joka edelsi lakia, muutos jonka se toi kuluttajille ja ajanjakson tuotteet jotka ovat monesti jääneet jollain lailla elämään vielä dvd-aikanakin. Kannattaa käydä foorumin VHS-puolella katsomassa paljonko ysäri-videoista käydään keskustelua, tai nettihuutokaupoissa etsimässä 90-luvun kasetteja joista kukaan maksaisi viittä euroa. Lähes kaikki millä on "väliä" tulee 80-luvun alkupuolelta ja keskivaiheilta.



Oletko muuten ihan varma, että videolain edustama "vallitseva ajatusmaailma" oli nimenomaan kasari-ajatusmaailma eikä enemmän sitä edeltäneiden vuosikymmenien ajattelua, keskeisenä ideana hallituksen kontrolli sähköisestä mediasta, jota 80-luvun tekniikan ansiosta oli kuitenkin hieman vaikea kontrolloida? Rinnakkaisilmiönä 80-luvulla perustetut yksityiset radioasemat joilla myös oli ongelmansa vallanpitäjien ja valtamedian kanssa.

Korson Antti ( 16.3.2007 20:35)

Red Right Hand ( 16.3.2007 18:09)

Joo, pointtini ei ollutkaan se että oli hyvä asia An sich että musan (tai elokuvien) hankkiminen oli vaikeampaa. Hyvää sen sijaan (johonkin pisteeseen asti) oli se että musankuluttamisen prosessi oli sellainen että siinä joutui kenties ajattelemaan alusta asti ja joka vaiheessa hieman enemmän ja tarkemmin. Nyt se on klik klik ja sulla on viisi uutta cd:tä ipodissa, helppoa ja mukavaa. Eikä siinä mitään. Tottakai asiat ovat paremmin nykyään mutta ei se tarkoita sitä etteikö 80-luvulla olisi ollut valinnan varaa musankulutuksen suhteen.

Sarjakuvien kuluttaminen se vasta vaikeaa olikin. Silloin tehtiin muualla Euroopassa todella mielenkiintoista tavaraa ja yritin rajoitettujen resurssieni mukaan pysyä edes jotenkuten kärryillä siitä missä mennään (myönnän että olen epätrendikkäin ihminen mitä tunnen, ei paljoa kiinnosta mikä mahtaa olla in. En ota siitä juurikaan paineita mutta sarjakuvat on vähän poikkeus, sitä touhua olen aina seurannut melko tarkkaan). Näitä ei käytännössä ilmestynyt suomeksi ollenkaan, ainoa vaihtoehto minulle lukea edes jotain oli ostaa niitä kiskurihintaan ruotsiksi, Akateeminen oli ainoa paikka josta niitä sai. Siinä ei ollut mitään kivaa että se tarjonta oli niin olematon, nyt on paljon hauskempaa. Opettajien ja kulttuuriväen mielestä sarjakuvien lukeminen oli vain vähän epäilyttävämpää kuin lapsiporno ja huumeiden käyttö. Tuokin on onneksi muuttunut, parhaat voi lukea suomeksi, muilla kielillä löytyy tarjontaa helposti ja vain urpoimmat takametsien miehet ja naiset ei osaa ottaa niitä samanlaisina kulttuurituotteina kuin vaikka kirjat tai elokuvat.

Tollainen ajattelu oli musta aika tyypillistä 80-luvulla, ihmeellisessä umpiossa täällä elettiin edelleenkin, mitä jostain ulkomaanpelleistä kun on Kalle Päätalo ja Edwin Laine? Joku videolaki edusti sitä vallitsevaa ajatusmaailmaa ihan hyvin ja se tuli voimaan ‑87.

Sori, vaikka moni asia nytkähti parempaan suuntaan 80-luvulla (kehitys mikä alkoi jostain punk-meiningeistä, pienlehdistä ja Lepakon valtauksesta jo edellisellä vuosikymmenellä) niin en mä tunnista tota paratiisia jota täällä on kuvailtu

No 80-luvulla Turussakin aloitti Alfa-Antikva, jolla oli heti valikoimissaan mittava määrä importti jenkkisarjakuvaa ja kyllä tuolloin lehtipisteissä mielestäni parempi valikoima sarjiksia oli kuin nykyisen mangan ylitarjonnan aikakaudella. Tietysti tarjonta rajoittui isoihin julkaisijoihin DC:hen ja Marveliin, perinteisten Aku Ankkojen lisäksi, mutta nykyään on suurta herkkua jos edes kerran kahdessa vuodessa pääsee nauttimaan Conanin uusista vaiheista suomennettuna. Nytkin liikutaan kahden vaiheilla pitäisikö tuo Dark Horsen Lansdale Conan-minisarja hankkia alkuperäiskielellä vai odottaa mahdollista suomennosta. 80-luvulla alettiin myös panostaa Eurooppalaiseen sarjakuvaan albumien muodossa, mitä viimeksi oli harrastettu joskus 70-luvulla Nonstopeissa ja vastaavissa, jos nyt ei lasketa mukaan näitä perinteisiä Asterixeja, Lucky Lukeja ja Tinttejä. Julkaisijoina kunnostautui erityisesti Tammi ja Jalava, ja tahti pysyi hyvänä albumien osalta koko 90-luvun, jolloin Likekin vasta taisi mukaan kuvioihin tulla. Ehkä villeimmät vuodet Suomen sarjakuvamarkkinoilla olivat kuitenkin 70-luvulla, jolloin kaikenlaiset Shokki, Diabolik ja Kung Fu-lehdetkin elivät oman elinkaarensa ja ovat halvasta painoasustaan johtuen varmaan nykyään hyväkuntoisina himoittua keräilytavaraa jo pelkkien kansiensa puolesta.



80-luku aloitti myös mielestäni kauhukirjallisuuden uuden nousun juuri Jalavan uraauurtavien kauhuantologioiden, romaanien ja novellikoosteiden kautta. Myöskään fantasiakirjallisuutta ei ollut juuri noita Tolkieneja ja LeGuineja lukuunottamatta juurikaan suomennettu aiemmin. Nythän niitä tietysti julkaistaan pilvin pimein, mutta kyllä ne ensimmäiset Howard-suomennokset varmasti omaa mieltä eniten lämmittävät, Genren kehityksestä on muutenkin täysin jo tipahtanut, kiitos liian monen huonon Dragonlance-romaanin ja Eddingsin megaopusten.

Xialong ( 16.3.2007 23:34)

80-luku aloitti myös mielestäni kauhukirjallisuuden uuden nousun juuri Jalavan uraauurtavien kauhuantologioiden, romaanien ja novellikoosteiden kautta.

Joo ja tuossa voi mennä ajassa kauemmas vielä isompaan nimeen, Stephen Kingiin, jonka ilmaantuminen kauhuttomille kirjamarkkinoille tuntui pieneltä vallankumoukselta silloin joskus. Ehkä vaikea tajuta nykyään, mutta tuohon aikaan Kingissä oli ilmiönä erityistä sähköä, vaikka ikätoverit jotka ei näe metsää pastellinvärisiltä puilta eivät sitä varmaan huomanneet ja voivat olla eri mieltä. Onneksi kirjoissa ei ollut mitään daijuja ikärajoja ja Tulisilmän, Christinen ja kolmantena tulleen Hohdon suomennokset saattoi lukea tuoreeltaan kovissa täpinöissä, sitten opettelemaan englantia ja ulkomaisten pokkarien kimppuun. King oli paitsi mahtava tarinaniskijä myös tietynlaista rokkia josta kriitikot ja lehdistö ei oikein tienneet miten suhtautua, monet King-filmatisoinnit jäi ensi-iltansa aikaan vaille Hesarin arvioita (ehkä niitä ei edes esitetty lehdistölle) ja mielikuvat piti yrittää muodostaa toisinaan aika mystisten leffamainosten perusteella. Vasta pari vuotta ensi-illan jälkeen selvisi, että Cujo – kauhun silmät kertoo Cujo-nimisestä koirasta.

Lauri Lehtinen ( 16.3.2007 23:05)

Oletko muuten ihan varma, että videolain edustama "vallitseva ajatusmaailma" oli nimenomaan kasari-ajatusmaailma eikä enemmän sitä edeltäneiden vuosikymmenien ajattelua, keskeisenä ideana hallituksen kontrolli sähköisestä mediasta, jota 80-luvun tekniikan ansiosta oli kuitenkin hieman vaikea kontrolloida? Rinnakkaisilmiönä 80-luvulla perustetut yksityiset radioasemat joilla myös oli ongelmansa vallanpitäjien ja valtamedian kanssa.

No en, meinaan just tuota että se kekkosmaailma oli vielä täysin voimissaan niinkin myöhään kuin ‑87, mitäpä muuta toi Paasilinna olisi edustanut. Se että kaikki ei ollut samaa mieltä näkyi sitten vasta todenteolla 90-luvulla joka oli relampi aikakausi ja alkoi olla itsestään selvää että vähän kaikennäköisiä erilaisia mielipiteitä ja poikkeavia tyylejä on pakko sietää.



Edit. 80-luvun alkuvuosista mulle tulee mieleen vain että silloin tehtiin tylsää musiikkia ja oli se ihmeellinen diinarit vs. punkkarit – meininki mitä ei voinut edes natiaisena ymmärtää vaikka oli syntynyt Kekkoslovakiassa

Korson Antti ( 17.3.2007 00:22)

Lauri Lehtinen ( 16.3.2007 23:05)

Oletko muuten ihan varma, että videolain edustama "vallitseva ajatusmaailma" oli nimenomaan kasari-ajatusmaailma eikä enemmän sitä edeltäneiden vuosikymmenien ajattelua, keskeisenä ideana hallituksen kontrolli sähköisestä mediasta, jota 80-luvun tekniikan ansiosta oli kuitenkin hieman vaikea kontrolloida? Rinnakkaisilmiönä 80-luvulla perustetut yksityiset radioasemat joilla myös oli ongelmansa vallanpitäjien ja valtamedian kanssa.

No en, meinaan just tuota että se kekkosmaailma oli vielä täysin voimissaan niinkin myöhään kuin ‑87, mitäpä muuta toi Paasilinna olisi edustanut. Se että kaikki ei ollut samaa mieltä näkyi sitten vasta todenteolla 90-luvulla joka oli relampi aikakausi ja alkoi olla itsestään selvää että vähän kaikennäköisiä erilaisia mielipiteitä ja poikkeavia tyylejä on pakko sietää

Kekkosmaailma suhteessa mediaan on edelleen voimassa opetusministeriössä ja siellä sun täällä, kyse on vain siitä, että kehittyvä tekniikka ja kansainvälistyminen ovat tehneet mahdottomaksi kansan suojelemisen täyskontrollilla. Se että Sirpa Pietikäinen äänesti 2001 aikuissensuuria vastaan ei johtunut siitä että Sirpa olisi alkanut suvaita "väkivaltaviihdettä", vaan siitä, että n. 15 vuodessa oli nähty että kiellot eivät estä sinänsä pahana pidetyn matskun leviämistä. Kieltämättä asenneilmastoon oli tullut vähän enemmän taustatietoa asioista, laajemmat piirit tiesivät mikä joku Texas Chainsaw Massacre on ja mitä se ei ole.



Todellisen relauksen vähäisyydestä kertoo kuitenkin, että 2000-luvullakin joku hassu Dragonball Z voidaan leimata julkisuudessa pedofiiliseksi sekavin perustein ja Mannerheimin lastensuojeluliiton edustaja on seuraavana päivänä Aamu-tv:ssä komppaamassa tätä näkemystä tietämättä pahemmin mistä puhuu.

Lauri Lehtinen ( 17.3.2007 00:41)

Todellisen relauksen vähäisyydestä kertoo kuitenkin, että 2000-luvullakin joku hassu Dragonball Z voidaan leimata julkisuudessa pedofiiliseksi sekavin perustein ja Mannerheimin lastensuojeluliiton edustaja on seuraavana päivänä Aamu-tv:ssä komppaamassa tätä näkemystä tietämättä pahemmin mistä puhuu.

Mutta eikö toi ole enemmänkin ilmaus siitä että niillä ei ollut sinä aamuna kunnon aihetta joten mitkä tahansa hörhöt kelpasi sinne puhumaan pehmoisia? Mitä väliä kun harva katsoo ja vielä harvempi ottaa tosissaan, 80-luvulla kaikki vielä kyttäsi samat uutiset ja otti Paasilinnan tapaisen urpon todesta

Korson Antti ( 17.3.2007 01:13)

Lauri Lehtinen ( 17.3.2007 00:41)

Todellisen relauksen vähäisyydestä kertoo kuitenkin, että 2000-luvullakin joku hassu Dragonball Z voidaan leimata julkisuudessa pedofiiliseksi sekavin perustein ja Mannerheimin lastensuojeluliiton edustaja on seuraavana päivänä Aamu-tv:ssä komppaamassa tätä näkemystä tietämättä pahemmin mistä puhuu.

Mutta eikö toi ole enemmänkin ilmaus siitä että niillä ei ollut sinä aamuna kunnon aihetta joten mitkä tahansa hörhöt kelpasi sinne puhumaan pehmoisia? Mitä väliä kun harva katsoo ja vielä harvempi ottaa tosissaan, 80-luvulla kaikki vielä kyttäsi samat uutiset ja otti Paasilinnan tapaisen urpon todesta

Kyllä Mannerheimin lastensuojeluliittolaiset varmasti otetaan todesta kansan syvissä riveissä ja median monilla sektoreilla, maineikkaasta instituutiosta nousevaa arvovaltaa piisaa niin kauan kuin suojelijat ei ala hakata toisiaan. Lasten turvallisuus on aina kunnon aihe... Se mikä tuossa muuten unohdettavassa keississä tuntui tutulta oli tapa tarttua näennäisesti uuteen populaarikulttuurin muotoon (sarjakuvaan!) ylikorostamalla jotain yksittäistä häiritsevää piirrettä, joka osoittautuu lähemmin tarkasteltuna hyvin kesyksi eksentrisyydeksi. Ihan kuin 80-luvun videovuokraamojen kaikkea muuta kuin X-rated tarjonta suhteessa siihen miten vaarallisena se nähtiin julkisuudessa ja politiikassa, tai Sex Pistolsin leimaaminen natsistiseksi parin hakaristin perusteella.

Lauri Lehtinen ( 17.3.2007 01:46)

Kyllä Mannerheimin lastensuojeluliittolaiset varmasti otetaan todesta kansan syvissä riveissä ja median monilla sektoreilla, maineikkaasta instituutiosta nousevaa arvovaltaa piisaa niin kauan kuin suojelijat ei ala hakata toisiaan. Lasten turvallisuus on aina kunnon aihe...

Se on ihan ylivoimainen kun siinä ei voi olla väärässä jos tuomitsee. Olen itse lapsesta saakka nauttinut väkivaltaviihteestä eikä se tehnyt minusta väkivaltaista. Nyt minulla on kaksi mukulaa ja talo täynnä erittäin graafista väkivaltaviihdettä mutta eivät nuo vielä ole osoittaneet että sen läsnäolo ainakaan vaikuttaa suoraan aivotoimintaan. Ehkä se tulee myöhemmin mutta välillä noista lastensuojelijajeesuksista hiipii epäilys mieleen että onko ne ikinä lapsia tavannutkaan, runkkarit puhuu aina nussimisesta

Dragonball-keissin todellisia vaikutuksia: kohualbumeista vastikään ilmestyneistä uusintapainoksista on kuulemma sensuroitu tissit piiloon kaikessa hiljaisuudessa. Varmasti jarrutti anime/mangabuumia Suomessa noin vuodella, jonka jälkeen Animeunioni "harrastajien asialla" tuhosi loputkin mahikset saada hommalle vähän enemmän kaupallista potentiaalia eurooppalaiseen malliin, eli hyviä piirrettyjä skideille telkkariin. Suomi on niin pieni maa että täällä otetaan muoti-ilmiöt liian vakavasti.

Merkittävä 80-luvun ja videomarkkinoiden vaikutus lienee myös Suomen TV:n liberalisoituminen – vieläpä samoihin aikoihin kun videolaki tuli.