Muistutus siitä miksi kaikki vihaavat 80-lukua

Humphrey Bogart ( 16.3.2007 13:34)

Oikeastaan Yotsuyan kommenttiin ei ole mitään lisättävää. 'nuff said!



Ja Judge pyyhkii Batmanilla pyllyä.

Mulla on noi Judget kahteen kertaan ja Yön ritari yhteen kertaan. Kyllä Yön ritari on kovempi, vaikka aika uskomattomalta se tuntuukin. Myös Thriller oli kova.

Xialong ( 16.3.2007 16:50)

TV-sarjat kehittyivät kyllä huimasti 80-luvulla, mutta ottivat mielestäni taas 90-luvulle tultaessa takapakkia. Kun 80-luvulla sarjoihin valittiin vielä ihan oikeat näyttelijät alkoi 90-luvulla trendinä olla kauniit kasvot ja muodot ensisijaisina. Uskaltaisikohan peräti sormella osoittaa yhtä tiettyä sarjaa, jossa kuoret menivät reilusti sisällön edelle, eli Silkkiä Ja Luoteja. Tuokin saattaisi nykyään vaikuttaa ihan hyvältä sarjalta moneen muuhun nykyiseen verrattuna, mutta tuolloin se tuntui vain kornilta pelleilyltä.

Joku Silkkiä & luoteja on (etenkin jenkkiskaalalla) katsojamääriltään pieni, ei millään tavalla merkittävä sarja jonka otat esimerkiksi tähän vain koska satut sen muistamaan. 80-luvulla tehtiin paljon vielä skeidampaa ja tasan yhtä pinnallista tuubaa – toisaalta ne eivät juurikaan päätyneet Suomen televisioon, joten niistä et tiedä / et muista.



Sarjojen evoluutiossa 90-luvulla alkoi ennen kaikkea fragmentoituminen, jokaista JENKKIsarjaa ei enää tehty ihan kaikille. Prosessissa syntyi uudenlaista teinisarjaa, nuorten aikuisten sitcomia kuten Frendejä, uudenlaista nokkelaa sitcomia kuten Seinfeldiä, toisaalta hyvin suosittuja omituisuuksia kuten Twin Peaksia ja Salaisia kansiota, kaikki nämä vähän eri katsojaryhmille, ja siinä sitten avattiin tietä HBO-laatusarjoille joissa rikottiin minisarjan ja jatkuvan sarjan välinen tyylimuuri.



Summa summarum, tämä on ehkä puupäisin thread ikinä. Lainaan Robert Mugaben länsimaisille ihmisoikeustarkkailijoille männäviikolla antamaa lausuntoa: "Menkää hirteen". Tai vaihtoehtoisesti lukekaa joku kirja. Suosittelen jälkimmäistä.

Young Hova ( 16.3.2007 14:25)

Jeremias Rahunen ( 16.3.2007 13:43)

Ajatelkaapa miten esim. pop / rock musiikki kehittyi 50-70-luvuilla ja miten sen kehitys kääntyi laskuun 80-luvulla. Tuli jotain hiphoppia (joka sämpläsi vanhoja klassikoita ja joka ei pärjää esim. alkuperäiselle funkille ja soulille) tai italodiskoa (hei kamoon) tai mitälie, mutta ei mitään niin "vallankumouksellista" kuin mitä sitä aiemmin.

Kuinka vanha olet? 15? Vittu että olet tyhmä.



(edit: muistin että 18-vuotiaat ovat usein jo melko älykkäitä)

En olisi voinut uskoa että 80-luvusta puhuminen herättää näin kovia tunteita. No ehkä 80-luku todella oli kovaa aikaa kun se näin paljon ja näin monelle jotain elämää suurempaa merkitsee. Pitänee kai minunkin sopeutua. Kaivanpa Karate Kid II:sen ja Men Without Hats C-kasettini jostain esille...

Tsiisus kun oletkin fiksu ja nokkela.

Internetin käyttöoikeus pitäisi ottaa monilta POIS.

Young Hova ( 16.3.2007 15:05)

Xialong ( 16.3.2007 16:50)

TV-sarjat kehittyivät kyllä huimasti 80-luvulla, mutta ottivat mielestäni taas 90-luvulle tultaessa takapakkia. Kun 80-luvulla sarjoihin valittiin vielä ihan oikeat näyttelijät alkoi 90-luvulla trendinä olla kauniit kasvot ja muodot ensisijaisina. Uskaltaisikohan peräti sormella osoittaa yhtä tiettyä sarjaa, jossa kuoret menivät reilusti sisällön edelle, eli Silkkiä Ja Luoteja. Tuokin saattaisi nykyään vaikuttaa ihan hyvältä sarjalta moneen muuhun nykyiseen verrattuna, mutta tuolloin se tuntui vain kornilta pelleilyltä.

Joku Silkkiä & luoteja on (etenkin jenkkiskaalalla) katsojamääriltään pieni, ei millään tavalla merkittävä sarja jonka otat esimerkiksi tähän vain koska satut sen muistamaan. 80-luvulla tehtiin paljon vielä skeidampaa ja tasan yhtä pinnallista tuubaa – toisaalta ne eivät juurikaan päätyneet Suomen televisioon, joten niistä et tiedä / et muista.



Sarjojen evoluutiossa 90-luvulla alkoi ennen kaikkea fragmentoituminen, jokaista JENKKIsarjaa ei enää tehty ihan kaikille. Prosessissa syntyi uudenlaista teinisarjaa, nuorten aikuisten sitcomia kuten Frendejä, uudenlaista nokkelaa sitcomia kuten Seinfeldiä, toisaalta hyvin suosittuja omituisuuksia kuten Twin Peaksia ja Salaisia kansiota, kaikki nämä vähän eri katsojaryhmille, ja siinä sitten avattiin tietä HBO-laatusarjoille joissa rikottiin minisarjan ja jatkuvan sarjan välinen tyylimuuri.



Summa summarum, tämä on ehkä puupäisin thread ikinä. Lainaan Robert Mugaben länsimaisille ihmisoikeustarkkailijoille männäviikolla antamaa lausuntoa: "Menkää hirteen". Tai vaihtoehtoisesti lukekaa joku kirja. Suosittelen jälkimmäistä.

Tuo osoittamasi sarjojen fragmentoituminen on kyllä ihan aiheellinen huomautus. Tosin esimerkkeinä luettelemasi sarjat kuuluivat kaikki aikanaan omiin suosikkeihini ja näyttelijät olivat näyttelijöitä niissä, joten noissä on sitten varmaan haettu katsojia kuitenkin vähän isommalla kammalla. Yleisesti ottaen mielestäni kuitenkin media on se joka ottaa ensimmäisen askeleen katsojien tyhmentämisen suhteen tarjoamalla näille valmiiksi pureskeltua huttua johon tarttua. Ainakin teinisarjoissa tuntuu tämä olevan trendinä. Aikuisena et vain saa niistä enää mitään, ja ihmettelet pienessä mielessäsi mihin niiden suosio perustuu. Myönnän katsoneeni aikanani L.A. Beatia, eli Beverly Hills 90210:aa ja pitäneeni siitä, mutta en enää käsittänyt mikä jossain O.C:ssa on hyvää. Ehkäpä tuossa kehotuksessasi on vinha perä ja pitäisi jälleen tarttua kirjan kantimiin, kun viime aikoina yöpöydällä ovat kuluneet lähinnä vain sarjakuvat, jotka tarjoavat helppoja vastauksia syvällisen pohdiskelun sijaan:) Kirjahan voisi olla vaikkapa Oswald Spenglerin Länsimaiden Perikato.

Jeremias Rahunen ( 16.3.2007 16:20)

No ehkä 80-luku todella oli kovaa aikaa

Otetaanpa tämä neronleimaus talteen.

edit: ehkä tämä sopii myös jonkin sortin loppukaneettina tälle huikeaa tasonnousua osoittavalle topicille.

90-luku sukkasi minun näkökulmastani ainakin siinä suhteessa, että innokkaimmat kasari-intoilijat eivät vain päästäneet irti menneestä kasarimuodista. Enter olkatoppauksia

joka vaatteessa, turf-permiksiä ja niin edelleen vaikka muutakin oli jo tarjolla. (Näin siis pikkupaikkakunnalla jonne kaikki uudet tuulet tulivat puoli vuosikymmentä myöhässä)



Ysärimusiikkiin on jo muodostunut nostalginen suhde, kersana kuunnellut bonjovit ja rednexit ei ehkä kestä kuuntelua kuin puolen kappaleen verran, mutta ei nyt niitäkään vihaa verisesti. Pitäisi ehkä kokeilla pystyykö Eroticin musiikkivideoita katsomaan muutenkin kuin humalassa...



Kasarissa oli vaan niin enemmän tyyliä, johtuen omista esteettisistä mieltymyksistäni, mut mainstream-tasollakin silloin tuntui olevan enemmän sutinaa kuin jotenkin laimeassa 90-luvussa. Röyhkeyttä. Niin ja mullakin on ikävä kasariaikojen divari- ja kasettimeininkiä kun en sitä ikinä sitten edes kerennyt henkilökohtaisesti näkemään kuin urheiluliikkeen tyhjien Barium-hyllyjen verran.

charlottesometimes ( 16.3.2007 17:54)

Ysärimusiikkiin on jo muodostunut nostalginen suhde, kersana kuunnellut bonjovit

Jos Bon Jovi on jotain niin kasarimusiikkia.

Korson Antti ( 16.3.2007 14:56)

Red Right Hand ( 16.3.2007 16:08)

80-luvulla oli pakko valita itse musansa: kävellä levykauppaan ja selata hyllyjä tai kopsata c-kassulle frendeiltä – radiossa ei paljoa rokkia soitettu. Hyvät bändit kuultiin kavereilta ja luettiin pienlehdistä – ei valittu tasapäistävän television tai radion perusteella.

Toi on jotain mitä en osaa erityisemmin kaivata. Silloin oli tosiaan ostettava noi levyt mistä luki eikä nassikkana ollut pätäkkää käytettävissä rajattomasti.

Joo, pointtini ei ollutkaan se että oli hyvä asia An sich että musan (tai elokuvien) hankkiminen oli vaikeampaa. Hyvää sen sijaan (johonkin pisteeseen asti) oli se että musankuluttamisen prosessi oli sellainen että siinä joutui kenties ajattelemaan alusta asti ja joka vaiheessa hieman enemmän ja tarkemmin. Nyt se on klik klik ja sulla on viisi uutta cd:tä ipodissa, helppoa ja mukavaa. Eikä siinä mitään. Tottakai asiat ovat paremmin nykyään mutta ei se tarkoita sitä etteikö 80-luvulla olisi ollut valinnan varaa musankulutuksen suhteen.



No 20 vuoden päästä voi muistella kuinka 2000-luvulla musiikkimaailma oli varsin aneeminen eikä ollut mitään valinnan varaa. Musa oli pelkkää shakiraa, britneyspearsia ja beyoncea. Todistusaineistona MTVnordic, jossa 12.3. kello 8-9:n välillä esitettiin Beyoncen ja Shakiran ketkutusduetto Beautiful Liar laskujeni mukaan neljä kertaa. Enkä edes katsonut kanavaa koko ajan, joten todennäköisesti missasin videon kerran tai pari.

(The Lukewarm.) ( 16.3.2007 15:42)

Jeremias Rahunen ( 16.3.2007 16:20)

No ehkä 80-luku todella oli kovaa aikaa

Otetaanpa tämä neronleimaus talteen.

edit: ehkä tämä sopii myös jonkin sortin loppukaneettina tälle huikeaa tasonnousua osoittavalle topicille.

Piste minunkin puolestani tälle keskustelulle, vaikka en edes alunperin sitä aloittanutkaan (koko topiccia tai edes koko keskustelua). Kunhan mainitsin asiasta toisaalla sivulauseessa. Tietysti vuosikymmenien kilpailuttaminen keskenään ei ole minunkaan mielestäni mitenkään järkevää ja lopulta muoti / ilmiöt lomittuvat toisiinsa niin epäsuorasti, että jakoa ei voida tehdä täysin suoraan ajallisesti. Mutta nyt tosiaankin se piste .

Jeremias Rahunen ( 16.3.2007 16:10)

Tietysti vuosikymmenien kilpailuttaminen keskenään ei ole minunkaan mielestäni mitenkään järkevää ja lopulta muoti / ilmiöt lomittuvat toisiinsa niin epäsuorasti, että jakoa ei voida tehdä täysin suoraan ajallisesti.

Olikohan tämä ensimmäinen kerta tässä topikissa kuin Rahunen kirjoitti jotain järkevää? Olisit funtsinut noin heti alusta asti niin oltaisiin vältytty tältä maailman kummallisimmalta keskustelulta kokonaan.

Humphrey Bogart ( 16.3.2007 16:02)

charlottesometimes ( 16.3.2007 17:54)

Ysärimusiikkiin on jo muodostunut nostalginen suhde, kersana kuunnellut bonjovit

Jos Bon Jovi on jotain niin kasarimusiikkia.

Oho, siis niinpä (osittain) onkin. Tosin mulle sen vaikutus on enemmän ysäripuolella, Always ja muut Crossroadsin hitit. Runawayn video on kyl kasariestetiikan ruumiillistuma.

Raivoni alkaa jo hellittää.

Young Hova ( 16.3.2007 17:56)

Raivoni alkaa jo hellittää.

Tarjoaa sakset, joilla voit ratkoa muutaman langan, jotta pipo pääsee löystymään.

Red Right Hand ( 16.3.2007 14:08)

Se että 80-luvulla olisi ollut vaikeampi valita hyvää musaa mainstreamin ulkopuolelta kuunneltavaksi on pelkkää paskaa. Hommahan on juuri päinvastoin! 80-luvulla oli pakko valita itse musansa: kävellä levykauppaan ja selata hyllyjä tai kopsata c-kassulle frendeiltä – radiossa ei paljoa rokkia soitettu. Hyvät bändit kuultiin kavereilta ja luettiin pienlehdistä – ei valittu tasapäistävän television tai radion perusteella.

Meinasin sanoa justiinsa samaa, mutta luettuani tämän ei tarvitse. Thumbs up.