Progea ja psykedeelistä rokkia sekoittava – itselle aiemmin täysin tuntematon bändi jostain 60- ja 70-luvun vaihteesta. Paras biisi You Must Be Joking. Levy löytyy kokonaan Spotifysta.
Graham Nash – Songs for beginners ***½
Olen aina pitänyt Nashin kitaroinnista jo ihan Hollies ajoilta lähtien. Ihan hyvää settiä, sellaisia varsin rauhallisia biisejä. Parhautta levyltä edustaa avausraita Military Madness. Tämäkin levy löytyy kokonaan Spotifysta.
). Myös esim. alku-uran huumebiisi Savu oli itselle uusi tuttavuus ja varsin kiva kipale. Ehdottomasti suositeltava boksi jos musatyyli vähääkään kiinnostaa mutta toki myös tasollisesti hieman epätasainen. Mukana on myös heikompiakin biisejä.