Mitä elitistit kuuntelevat

Chris Rea: The very best of

Ei voi mitään, kolahtaa ihan kympillä. Blue cafe, Nothing to fear, Road to hell... Mestarillista settiä. Kaverit manasivat musiikkimakuni alimpaan helvettiin kun soitin tätä autossa. Eivät homot ymmärrä hyvän päälle.



Ramallah:

But a whimper

Kill a celebrity

Punisher; War zonen trailerissa soiva Days of revenge innoitti hommaamaan bändin muunkin tuotannon. Ei tuottanut pettymystä, hyvää kiukkumetalliahan tämä. Muutaman biisin vammaiset sanoitukset ("Blessed martyrs of palestine" ei jeesuksen vittu) antaa anteeksi, kun saundi potkii kuin adrenaliinipiikki perseeseen.



Verjnuarmu: Uatukansan Amunkoetto

Verjnuarmun uusin. Tietokoneen saippualaatikkokaiuttimilla suoritetun ensikuuntelun jälkeen olin valmis manaamaan levyn alimpaan helvettiin. Pistin kuitenkin Xboxille ja kuuntelin kotiteatterilla pari kertaa läpi, jonka jälkeen huomasin, että levy vaatii toimiakseen A: Hyvän äänentoiston, B: Vähintään kolme kuuntelukertaa. Nyt kestokuuntelussa, ihan helvetin hyvä.



The Cranberries:

To the faithful departed

Bury the hatchet

Nostalgiakierros jatkuu. Näistä kakruna/teininä ostetuista levyistä kuuntelin aikanaan molemmista tasan yhtä biisiä (Hollywood ja Promises). Nykyisellään aukeaa hiukkasen paremmin, kun musiikille pistää muitakin kriteerejä kuin sen, soiko sähkökitara vai ei.

Kaveri vinkkasi Vanilla Fudgesta mulle. En muuten aika kova. Near The Beginning albumi ainakin on tosi kova. Huh huh!

Dotcom ( 12.8.2008 18:20)

Kaveri vinkkasi Vanilla Fudgesta mulle. En muuten aika kova. Near The Beginning albumi ainakin on tosi kova. Huh huh!

Mukavaa psykeä. Teki paljon cover-versioita, mutta teki niistä kovin omanlaisiaan. Jos tästä tykkää, Iron Butterfly vois olla myös tutustumisen arvoinen. Tunnetaan parhaiten kappalestaan In-A-Gadda-Da-Vida, joka on tainnut joissain leffoissakin soida.

Lazer ( 12.8.2008 18:58)

Tunnetaan parhaiten kappalestaan In-A-Gadda-Da-Vida, joka on tainnut joissain leffoissakin soida.

Mann käytti biisiä upeasti Manhunterin lopussa.

Joo,kävin ostamassa sen albumin samantien kun näin Manhunterin ekan kerran...

Amandititita : La Reina de la Anarcumbia



Vähänkös on mainiota menoa : http://www.youtube.com/watch?v=lHo4SBBTdPM



Nortec Collective Presents : Bostich + Fussible : Tijuana Sound Machine



Vähänkös on mainiota menoa : http://www.youtube.com/watch?v=yAkk3MqxOY8



Rodrigo y Gabriela : s/t



http://www.myspace.com/rodrigoygabriela



Various Artists : Bossa n' Ramones

CSS : Donkey

Dungen – Ta Det Lugnt (2004)

Loistavaa ruotsalaista rikasta psykedeelistä rockia. Festival



Keikkaa odotellessa paljon Sigur Rósia.



The Coup – Steal This Album (1998)

Alkaa kolmella niin hienolla biisillä, että voi hyvänen aika. Jos pitää rapista, pitää Steal This Albumista. Me and Jesus the Pimp in a '79 Granada Last Night



Why? – Alopecia (2008)

Hip Hop / indie rock / whatever... mutta on persoonallista musiikkia, ja hyvä levy. Song of the Sad Assassin

Kesäloma-soundtrack oli:

Kovenant: Animatronic

Ei iskenyt. Industrialia, joka kuulosti siltä, että muut tekevät paremmin. Yleensä suht luotettava Amadeus listaa turhaan tältä biisin maailman parhaimpien joukkoon. -> Myyntiin



Pain – Nothing Remains The Same

Hyvää Painia. Tämä pyöri ympäri lukuisia kertoja.



Pain – Rebirth

Ja tätä taas hädin tuskin jaksoi kuunnella kerran läpi.



Lita Ford – Best of

Ou jee, voiko parempaa autoilumusiikkia juuri ollakaan. Pitänee hommata myös Vixeniä hyllyyn. Close My Eyes Forever on maailman hienoimpia biisejä meikäläisen listalla.



Deicide – Best of

No joo, aika puuduttavaksi muodostuu yli tunti Deicidea. Biisi silloin tällöin toiminee jatkossa. Dead by dawn, dead by dawn!



Viikate – Marraskuun lauluja I & II

Radiosta ja keikoilta tutut biisit toimivat, mutta muuten jätti kylmäksi. On kyllä sanottava, että Viikate ei taas ole ollenkaan hyvää autoilumusiikkia pelkästään soundiensa takia.



Borknagar – Empirism

Aluksi tämä lähinnä vitutti, mutta läpikuunneltuna kokonaisuus on plussan puolella. Mutta ne puhtaat vokaalit eivät huonontaisi levyä poissaolollaan.



Tulus – Pure Black Energy

Kevään Infernon perusteella Tulus on kehittynyt urallaan meikäläistä miellyttävämpään suuntaan. En ihan ymmärrä miten tämä mahtuu black metal top-10 ‑listalle Ruthless Reviewsissa.



Mokoma – Mokoman 120 päivää

Ja myös Mokoma paranee vanhetessaan. Yksi hyvä biisi (Seitsemän sinetin takana), muuten paskaa suomirokkia. Voi vittu kun Zen Cafe ja YUP ovat kauheita, eikä Mokoman eka kaukana niistä ole. Sori vaan.



Skid Row – S/T

Klassikko, mille ei ollut 15 vuodessa tullut yhtään enempää hyviä biisejä kuin sillä oli aiemmin.



Parkway Drive – Horizons

Enää ei keikan missaaminen harmita kovinkaan paljoa. Äh, ennemmin mikä tahansa KsE:n levy uudestaan soittimeen.



Katatonia – Brave Yester Days

Epätasaista ollut Katatonian alku, jos uudempi tuotanto ollut laadukkaan tasapaksua. Kokonaisuutena heikko(?), mutta vaatii lisätutustumista.



Moonsorrow – Tulimyrsky

Taitaapi olla pisin biisi ever meikäläisen hyllyssä. Huomattavasti parempi kuin mitä live-kokemusten perusteella muistelin, mutta Metallica-cover on vokaaleiltaan niin vitun huono, ettei sitä voi kuunnella.



Dødheimsgard: Supervillain Outcast

Bläkkiä?! En pystynyt kuuntelemaan levyä edes läpi. Vaihdetaan Dimmu Borgirin Enthrone Darkness Triumphantiin.



Scar Symmetry: Holographic Universe

SS näyttää närhen värit muille svedupelleille, ja vaikka HU ei olekaan edeltäjänsä veroinen, on tässä enemmän hyviä biisejä kuin In Flamesin ja Soilworkin uusimmilla yhteensä, mikä tosin vaatii yhden hyvän kappaleen. Progeilevan nimikappaleen intron jälkeinen tykitys on yksittäisiä nykymetallin hienooimpia helmiä. Kaunista. Scar Symmetry on meitsin live-toivelistan kärjessä All That Remainsin kera.



Tiamat: Amanethes

Ihan eivät ennakkotiedot osuneet, vaikka onhan tällä hivenen edellisiä levyjä rankempia biisejä, ja itse asiassa Raining Dead Angels taitaa olla levyn paras ja vähiten hempeilevä. Muuten perus-Tiamat, mikä ei enää välttämättä ole kehu, kun olisi aika uudistua.



Lisäksi tuli kuunneltua paljon, korostan paljon, HIMiä. Eka levyhän on ihan hirveä, mutta se ei onneksi soinut kertaakaan, ja muutenhan bändi on ihan siedettävä. Uusin Venus Doom, joka tuli ostettua (siis "joku muu" osti, en minä) Paltamon Essolta (tms), oli kyllä kova yllätys. En väitä, että kyseessä on erityisen hyvä levy, mutta enpä tiennyt/uskonut, että himisteri tällaista tekisi. Nostan hattua ja HIMin pisteet nousivat tämän Black Sabbath ‑levyn myötä huomattavasti.

Ja kesäloman jälkeen:

Soulfly: Conquer

Arvostelijat tekivät saman kuin Tiamatin ja Cavalera Conspiracyn kohdalla: pari hetkeä riittää siihen, että on muka palattu juurille. Ok silti, mutta Soulflylta tämä kuulostaa eikä Sepulturalta.



Keep of Kalessin: Kolossus

Huomattava parannus Armadaan eli vähemmän "eeppistä poweria". Ihan jees levy, eli hyvä heräteostos.

k-mikko ( 23.8.2008 11:58)

Kovenant: Animatronic

Ei iskenyt. Industrialia, joka kuulosti siltä, että muut tekevät paremmin. Yleensä suht luotettava Amadeus listaa turhaan tältä biisin maailman parhaimpien joukkoon. -> Myyntiin

Täytyy myöntää, että olen itsekin muuttanut suhdettani kyseiseen levyyn. Iski silloin joskus levyn ilmestymisen aikaan, mutta nykyään ei oikein jaksa kiinnostaa. Siitä huolimatta Kovenantin paras levy, vaikka siihen ei välttämättä kovin paljoa vaadita.

k-mikko ( 23.8.2008 11:58)

Kovenant: Animatronic

Ei iskenyt. Industrialia, joka kuulosti siltä, että muut tekevät paremmin. Yleensä suht luotettava Amadeus listaa turhaan tältä biisin maailman parhaimpien joukkoon. -> Myyntiin

Tämä kolisi kovaa täälläkin vuosia sitten, etenkin New World Order ‑biisi jäi mieleen. Moneen vuoteen en ole levyä edes omistanut, pitäisi kai koeajaa se taas jossakin.

Tulus – Pure Black Energy

En ihan ymmärrä miten tämä mahtuu black metal top-10 ‑listalle Ruthless Reviewsissa.

Itse olisin väittänyt, että tämä oli top10 naurettavien kansikuvien listalla.

Dødheimsgard: Supervillain Outcast

Bläkkiä?! En pystynyt kuuntelemaan levyä edes läpi. Vaihdetaan Dimmu Borgirin Enthrone Darkness Triumphantiin.

Yhtä "bläkkiä" tarjoilee jo aikaisempi 666 International, kahdeksaa vuotta aikaisemmin eli jo 1999. Ei true-miehille!

Marienbad ( 25.8.2008 01:14)

Tulus – Pure Black Energy

En ihan ymmärrä miten tämä mahtuu black metal top-10 ‑listalle Ruthless Reviewsissa.

Itse olisin väittänyt, että tämä oli top10 naurettavien kansikuvien listalla.

Sinne se kyllä sopisikin. En jaksa tsekata, mutta musta tämä on vain levyt top-10:ssä maininnalla, että oli hyvin lähellä päästä myös naurettavien kuvien top-kymppiin.

Neil Young : Harvest

Vaikka en ole mikään Niilo-fani niin kyllähän tämä uppoaa hyvin.



Uriah Heep : Magician's birthday

Tämäkin oli ihan pätevää kamaa. Lopussa ollut pitkä, progehtava nimikkobiisi sisälsi kivaa jammailua. Sunrise on taas parasta Heeppiä noin yleensä.



Rolling Stones : Emotional Rescue

Ei mikään kunnollinen tai ehjä levykokonaisuus mutta onhan tässä pari ihan kivaakin biisiä.



Who : Tommy

Whon rockoopperaa. Sisältää kovia biisejä ja sitten jotain ihan diipa-daapaa joka on tehty lähinnä levykokonaisuuden (= levyn tarinan) koossapitämiseksi. Ihan pätevä toki tämäkin.

Viime aikoina on tullut kuunneltua jatkuvalla rotaatiolla muutamaa Scott Walkerin ja Nick Cave & The Bad Seedsin levyä. Ensiksi mainitulta ovat soineet levyt 1 ja 2 ja jälkimmäiseltä puolestaan Let Love In, No More Shall We Part ja The Boatman´s Call. Molempien levyiltä löytyy sekä hyviä että heikkoja hetkiä. Walkerin levyjen parasta antia ovat muun muassa kappaleet Angelica ja Best of Both Worlds (jossa Walkerin tulkinta on yksinkertaisesti hemmetin mahtavaa), kun taas etenkin country-kappaleet ovat skipattavaksi tarkoitettuja valitettavia välisoittoja. Caven kohdalla on hyvien ja huonojen kappaleiden välillä vieläkin selkeämpi ero. Lime Tree Arbour, Nobody´s Baby Now, I Let Love In ja We Came Along This Road ovat erinomaisia kappaleita, mutta en henkilökohtaisesti perusta erityisen paljoa Caven rokkaavimmista kappaleista. Kokonaisuuksina Walkerin levyt toimivat hieman paremmin, mutta siitä huolimatta sekä Walkerin että Caven parhaat kappaleet ovat äärimmäisen hienoa musiikkia.

noin viime viikko on mennyt näiden kanssa

Slipknot – All Hope Is Gone

– positiivinen yllätys kun paljon mitään ei odottanut. Leppoisaa sing-along-metallia. Täähän on melkein kuin ulkomaiden Kotiteollisuus.



Mötley Crüe – Saints of Los Angeles

– n. 3 hyvää piisiä, loput täytematskua jotka jaksaa kyllä kuunnella. Varsinainen avausraita Face Down in the Dirt on kyllä hieno glampunkrevitys.



Mötley Crüe – Dr. Feelgood

– Maailman toisiks parhain hardrock-platta.



Mötley Crüe – Shout at the Devil

– Aikalailla täydellinen levy.



Calle 13 – Calle 13

– No tää löytyy yleensä mp3-soittimesta kun olen matkalla. Ti-di-di-di-didi-didi-didi-didi-di.