Yleisön pyynnöstä: Troma – surffinatseja ja verta imeviä friikkejä!!!
Yleisön pyynnöstä: Troma – surffinatseja ja verta imeviä friikkejä!!!
Troma-elokuvien katsominen on vähän samanlainen tilanne kuin hankkiutua kesätöihin vedenpuhdistamolle: eteen tulee paljon sontaa. Sekaan on kuitenkin epäilemättä huuhtoutunut jotain parempaakin, tai ainakin mielenkiintoisempaa. Helmien etsiminen Troman tuotannosta on tuskaista puuhaa, sillä niiden ulkoasu ei äkkiseltään poikkea muista sattumista millään tavalla. Käytännössähän jokainen Troma-elokuva lupaa seksiä ja väkivaltaa. Kuulostaa siis hyvältä roskan ja eksploitaation ystävien, ja erityisesti aloittelevien harrastajien ja muiden henkisten teinien korvaan.
Valitettavasti Troma on myös tae huonoudesta, joka ei miellytä tahattomasti huonojen elokuvien tai edes campin ystäviä, vaan on heikoimmillaan katsojaa aliarvioivaa tahallista paskuutta. Vahingosta viisastuu ja suotavaa olisi, että kaikkien ei tarvitsisi kärsiä ihan kaikista vahingoista viisastuakseen vaan voisivat ottaa vinkistä vaarin. Siispä tonkimaan Troma-tuotannoa silläkin uhalla, että järki lähtee.
Kaikkia yhtiön levittämiä ja tuottamia elokuvia ei artikkelissa läpi käydä ja käsittelytapa ei ole sama kuin Filmihullussa. Kirjoittaja ei myöskään ota mitään vastuuta mielipiteistään, hyviä elokuvia on voitu arvostella huonoiksi ja päinvastoin.
Sisällysluettelo
The Toxic Avenger (1984)
O: Michael Herz & Lloyd Kaufman
The Toxic Avenger Part II (1989)
O: Michael Herz & Lloyd Kaufman
The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie (1989)
O: Michael Herz & Lloyd Kaufman
Class of Nuke 'Em High (1986)
O: Richard W. Haines & Lloyd Kaufman
Surf Nazis Must Die (1987)
O: Peter George
Troma's War (1988)
O: Michael Herz & Lloyd Kaufman
Sgt. Kabukiman N.Y.P.D. (1990)
O: Michael Herz & Lloyd Kaufman
Tromeo and Juliet (1996)
O: Lloyd Kaufman
Terror Firmer (1999)
O: Lloyd Kaufman
Mother's Day (1980)
O: Charles Kaufman
Story of a Junkie (1985)
O: Lech Kowalski
Kondom des Grauens (1996)
O: Martin Walz
Alferd Packer: The Musical (1993)
O: Trey Parker
Bloodsucking Freaks (1976)
O: Joel M. Reed
A Nymphoid Barbarian in Dinosaur Hell (1990)
O: Brett Piper
Igor and the Lunatics (1985)
O: W.J. Parolini
Girls School Screamers (1985)
O: John P. Finnegan
Beware! Children at Play (1989)
O: Mik Cribben
Les mémés cannibales (1988)
O: Emmanuel Kervyn
Redneck Zombies (1989)
O: Pericles Lewnes
Sucker the Vampire (1998)
O: Hans Rodionoff
Cry Uncle (1971)
O: John G. Avildsen
The Chosen One: Legend of the Raven (1998)
O: Lawrence Lanoff
Def by Temptation (1990)
O: James Bond III
Hellblock 13 (1999)
O: Paul Talbot
Femmine infernali (1980)
O: Edoardo Mulargia
Sizzle Beach, U.S.A. (1981)
O: Richard Brander
Klassikot
Troman oman tuotannon lippulaiva on yhtiön logossakin komeileva The Toxic Avenger (1985). Tuttu juonihan menee niin, että nuoret ja kauniit pahikset kiusaavat nörttiä siivoajaa Melviniä, joka tipahtaa radioaktiiviseen jätteeseen ja muuttuu Toxic Avengeriksi, rujoksi supersankariksi. Ainoaksi sellaiseksi New Jerseystä, Amerikan Turusta. Toxie pistää Tromavillen asiat kuntoon verisin seurauksin ja löytää itselleen siinä sivussa sokean tyttöystävän. Veriteot vedetään hupaisasti överiksi ja elokuva naurattaa useammin kuin kerran. 80‑lukulaisuus tekee The Toxic Avengerista kuitenkin luotaantyöntävän näköisen ja läsnä on Troman perisynti: ärsyttävä ja vieraannuttava ylinäytteleminen.
Troma ei mitenkään poikkea muista studioista, vaan menestyvää ideaa on lypsettävä kunnes potkitaankin jo kuollutta hevosta. The Toxic Avenger Part II (1989) on kuitenkin liki ykkösosan veroinen. Nousevan auringon maa on kumma paikka ja suomalaisten hevibändien ja Cannibal Holocaustin lisäksi myös The Toxic Avenger menestyi Japanissa. Jatkiksessa Toxie uikin Japaniin etsimään isäänsä BigMacia. Verraton on alun kohtaus, jossa Toxie pelaa sokeiden kanssa koripalloa ennen kuin runttaa pahiksen kasaan ja donkkaa tämän. Shaq, eat your heart out. Jatko-osia seurasi enemmänkin, osa kolme ja osa neljä Citizen Toxie (2000). Viimeinen osa on ilmeisesti ihan katsottava tekele sillä olettamuksella että ykkönen on kolissut.
Vaikka Troman Ankkalinnaa, Tromavilleä, jossa suurin osa Troman omista elokuvista tapahtuu, suojeleekin Toxic Avengerin kaltainen hemmo, Class of Nuke 'Em High:ssa kaupunki on kamaa diilaavan jengin armoilla. Elokuva alkaa nuorisokomediana, jossa poltellaan pilveä ja vokotellaan naisia. Ydinvoimalan vuoto kuitenkin tekee kamasta erityisen tehokasta ja koulun kellariin kasvaa kuminen hirviö. Tässä elokuvassa onkin sitten enemmän asioita pielessä. Idioottihuumoria, idioottijengejä, huonoja erikoisefektejä ja mutantteja. Boring. Jatko-osia seurasi parikin kappaletta.
Vielä hirveämpi on kuitenkin "Troma-klassikko" Surf Nazis Must Die (1987), jossa surffijengit tappelevat keskenään. Luoja armahtaa, ja muisti myös, joten ei siitä sen enempää. Elokuvaa esitettiin pari vuotta sitten Suomessa jopa teatterissa. Miksi? Elokuva on kuitenkin katsomiskelvoton. Varsin yhdentekevä on myös Troma's War (1988), jota Lloyd Kaufman pitää Troman parhaana elokuvana. Jälleen kerran, miksi? Siinä lentokone tekee pakkolaskun saarelle, jossa sijaitsee myös terroristien koulutusleiri. Elokuva on liian pitkä ja ammuskeluun runsaine veripanoksineen puutuu nopeasti. Pääpahiksella onkin kaksi päätä ja elokuva ei oikein muutenkaan tiedä kuinka tosissaan se itsensä ottaa. Mukana on silti kaikki Troma-elokuvien hyvät ja huonot puolet: seksiä, väkivaltaa, tyhmää huumoria, koomisia "punkkareita" ja juoni ilman jännitystä.
Onneksi Troman omassa tuotannossa on The Toxic Avengerin lisäksi onnistuttu sentään joskus muulloinkin. Sgt. Kabukiman N.Y.P.D. (1991) toistaa likipitäen menestystarinan juonen. Tässä poliisi muuttuu välillä supervoimaiseksi Kabukimieheksi, joka taistelee rikollisia vastaan milloin syömäpuikoilla ja milloin milläkin. Elokuva naurattaa oikeasti, mutta ymmärrän kyllä niitä, joiden mielestä kabukimies on jo niin typerä idea, että haluavat elokuvaa välttää. Hivenen ylipitkä elokuva, mutta suositeltava silti Tromaan tutustuttaessa. 90‑luvulla Troma onnistui Shakespeare-variaatiossaan Tromeo & Juliet (1996). Juoni ei taustastaan huolimatta ole se, joka elokuvan pelastaa. Tulos on kuitenkin mainio huolimatta Bad Tasten kopioinnista. Vitsien lisäksi mukana on penishirviö ja itse Lemmy kertojana. Eikä pidä unohtaa autenttista nännin lävistämistä lähikuvassa. Troman paras oma tuotanto.
Suorastaan taidetta verrattuna vaikka surffinatseihin on myös tuoreehko Troma-elokuvan tekemisestä kertova Terror Firmer (1999). Lisäksi Troma-asteikollakin mitattuna Terror Firmerissä on paljon väkivaltaa ja erityisesti tissejä. Tuntuukin, että T&A-osastolla Troma senkun vain lisää tarjoilua uudemmissa tuotannoissaan. Fred Olen Rayn viisaus, jonka mukaan alastomat naiset ovat halvin erikoistehoste, hiipii mieleen. Terror Firmerissä ohjaaja Lloyd Kaufman esittää sokeaa indie-elokuvaohjaajaa, joka on tekemässä jatko-osaa The Toxic Avengeriin. Jotkut vitsit ovat oikeasti hyviä eikä hulppea pituuskaan, 1'50, tunnu kumma kyllä liioittelulta. Pääosanaisen esittäjä ei edes ylinäyttele, mikä taitaakin olla ensimmäinen kerta Troman historiassa. Ylipäätään 80‑luvusta eroon pääseminen tuntuu parantavan Troma-elokuvien ulkonäön selkeästi siedettävämmäksi.
Lloyd Kaufman rikoskumppaninsa Michael Herzin kanssa johtavat Tromaa, ja Kaufmanin nimi ohjaus‑ tai käsikirjoituskrediiteissä on liki ainoa varma merkki siitä, että edes alin rima ylitetään. Itse asiassa edellä mainituista kaikki täyshuonoa surffinatseja huolimatta ovat Kaufmanin kynäilemiä ja ohjaamia. Ennen The Toxic Avengeria Kaufman ehti ohjata muutaman elokuvan joko omallaan tai salanimellä Samuel Weil. Miehen urasta kiinnostuneiden kannattanee hommata luettavakseen kirja All I Need to Know About Filmmaking I Learned from the Toxic Avenger. Lloydin veli Charleskin on ohjannut muutaman elokuvan, joita Troma myy. Miehen kuuluisin lienee muutama vuosi sitten Night Visionsissakin esitetty kauhukomedia Mother's Day (1980), jossa kolme metsään halajavaa naista yllättyvät pahasti tavatessaan perämetsän äidinpojat. Tuotantokrediitti Kaufmanilta tai tuottamiseen enemmän keskittyneeltä Herziltä on yhtä paljon tae jostain kuin Adidaksen logo Mustamäeltä ostetuissa verkkareissa. Elokuvan laatua tai alkuperää siitä ei voi päätellä.
Kuinka Uskomattomasta kidutusnäytöksestä tuli Verta imevät friikit
Oman tuotannon lisäksi Troma levittää kaikenlaista, mitä halvalla sattuu löytämään ja mitä se kuvittelee pystyvänsä myymään. Helposti krediitteihin päätyy tässä yhteydessä vastaavat tuottajat Herz & Kaufman, mikä vaikeuttaa "aitojen" Troma-elokuvien tunnistamista. Troman levittämistä elokuvista löytyykin sitten kaikenlaista herkkua, esimerkiksi Dario Argenton Stendhal Syndromen (1996) jenkkilevitys on Troman harteilla. Toinen merkittävä teos on Buddy GiovinazzonCombat Shock (1986), joka kertoo Vietnam-veteraanin kovasta elämästä yhdistellen Taxi Driveria Eraserheadiin ja tyylikkäästi heijastaa 'nam-flashbackit päähenkilön kasvoille. Elokuvan tylyimmässä kohtauksessa narkkari repii suonensa auki naulalla tai muulla vastaavalla ruiskun puutteessa saadakseen kaman kehoon. Tätä osastoa tarjoilee lisää dokumentti Story of a Junkie (1984). Molemmat edellä mainituista tarjoilevat New York sleazea sitä kaipaaville. Kaunista kuvastoa tai vauhdilla etenevää juonta kaipaavat haeskelevat ihan muita elokuvia.
Ralf Königin homosarjakuvien elokuvaversio, nerokkaasti nimetty Kondom des Grauens (1996), on USA:ssa Troman levittämä huomattavasti tyhmemmällä nimellä Killer Condom. South Parkilla kultasuonen löytäneet Matt Stone ja Trey Parker ovat hekin saaneet elokuvansa kanteen Toxien kuvan, sillä Troma levittää heidän vanhempaa musikaaliaan Alferd Packer: The Musical (1993). Valitettavasti itse elokuva osoittautuu traileriaan paljon huonommaksi. Tiedän tästä monien kuitenkin pitäneen, joten South Park ‑fanit hankkivat tämänkin katsottavakseen nimellä Cannibal! The Musical. Myymisen helpottamiseksi Troma nimittäin myös nimeää elokuvia uusiksi. Combat Shockin alkuperäinen nimi oli American Nightmare ja Story of a Junkien Gringo, mutta sitä on vaikea tietää onko Blood Sucking Freaks myyvempi nimi kuin The Incredible Torture Show.
Blood Sucking Freaksissa mustiin pukeutuva Master Sardu pitää Grand Guignol ‑tyylistä teatteria, jossa hän apureineen (kaksi naista ja sadistinen kääpiö Ralphus) kiduttaa ja surmaa naisia. Homman juju on tietenkin siinä, että lavan tapahtumat ovat aitoja, vaikka teatterin katsojat eivät tätä uskokaan. Taidettaan sadomasokisti Sardu rahoittaa kauppaamalla vankityrmässä säilyttämiään ja kiduttamiaan naisia orjiksi. Teatterin lisäksi Sardu haluaa "yhdistää kaksi taidemuotoa, sadismin ja tanssin", eli laajentaa repertuaariaan balettiin. Blood Sucking Freaks (1976) on vallattoman mauton ja törkeä elokuva, joka pitää kielen, ei tosin välttämättä omansa, visusti poskessa. Naisen takapuolta käytetään tikkatauluna, Ralphus syö silmän ja sitä rataa. Tosin Sardun ja Ralphusinkin mielestä vähän yli mennään kohtauksessa, jossa aivot imetään pillillä. Eikä tämäkään ole elokuvan matalaotsaisin huumoripläjäys, mutta ihan kaikkea katsomaansa ei kannata myöntää. Sanomattakin on selvää, että efektit ovat kaikkea muuta kuin aidon näköisiä, näyttelijöiksi ei ole valittu lahjakkaimpia tai kauneimpia vaan ne ketkä suostuivat ja teknisesti pätevää elokuvaa on turha odottaa. Itse asiassa esimerkiksi kamera ei taida liikkua kesken otoksen kertaakaan ja zoomauksetkaan eivät ole pehmeitä. Blood Sucking Freaks on kuitenkin viehättävä ja kömpelön hellyttävä elokuva, eikä elokuvasta jaksa pahastua sen misogynistisyydestä ja kaikista mauttomuuksistaan huolimatta. Se on halvalla tehty rosoinen elokuva halvimmasta mahdollisesta teatterista, ja Sardu ja Ralphus ovat mainio päähenkilöpari, joilla on suurimman osan ajasta yhtä hauskaa kuin vanhoilla kavereilla, jotka tapaavat pitkästä aikaa tuopin äärellä. Kaufmanin ja Herzin mukaan koko elokuva menee liian pitkälle, ja he katuvat koko elokuvan julkaisua. Ihme sakkia.
Uudelleen nimeämiset eivät jää tähän. Brett Piperin elokuvan Dark Fortress (1991) Troma nimesi Nymphoid Barbarian in Dinosaur Helliksi. Alkuun pummittiin muista elokuvista Mad Max ‑tyyppinen prologi, mutta nymfomaaneja, dinosauruksia tai edes barbaareja on tästä kahden pennin fantasiaelokuvasta turha hakea muualta kuin kertojan tarinoista. Epätoivoisimpia kalkkunafaneja saattavat mutantit naurattaa, muut eksploitaation ystävät joutuvat tyytymään irtokäteen ja pikaiseen yläosattomuuteen.
Todella epämääräinen, mutta muutoin suositeltavampi, kooste taas on Igor and the Lunatics (1985). Elokuva alkaa vauhdikkaasti kun kolme miestä jahtaa naista, joka saadaankin kiinni. Kun mekko on saatu revittyä, päätyy nainen sirkkeliin. Tämä kohtaus on tekijöidenkin mielestä niin hyvä, että se näytetään myöhemmin uudestaan. Tai tekijöiden ja tekijöiden, alun perin elokuva ei ole ainakaan ollut Igor and the Lunatics. Tästä kielii kaksi ohjaajaa (toinen vastuussa action, horror ja suspense ‑jaksoista) sekä tietokoneella tehdyt krediitit. Kertoja nimeää erään herran Igoriksi, muut eivät nimeä käytä. Ja itse asiassa Igor on hulluin kaikista ja sivuhenkilö, joten oikeampi nimi olisi kai Paul and Igor the Lunatic – tai jotain. Tarina entisestä hippilahkon jäsenestä ja tämän yhteenotosta lahkolaisten kanssa vuosia myöhemmin kerrotaan takaumana, johon kirjettä lukeva kertoja yrittää saada jotain järkeä. Paikoin sleazya menoa huonoilla näyttelijöillä ja erikoistehosteilla sekä aukoilla niin juonessa kuin tekijöiden päässäkin.
Unrated Director's Cuts
Kuten edellä olevista on jo voinut päätellä, on suurin osa Troma-elokuvista kauhun, komedian ja roskaelokuvan sekamelskaa. Osa Troman elokuvista painottuu komediaan, osa kauhuun. Tyypillistä kauhukuonaa on esimerkiksi Girl School Screamers (1986), jossa tyttökoululaiset menevät autioon taloon tapettaviksi. Kuulostaa ihan ok:lta, joskaan ei omaperäiseltä idealta, mutta elokuva on läpimätä. Etenkin dvd‑versiona, joka on leikattu. Millään en jaksa uskoa, että puuttuvat tapot tekisivät katselukokemuksesta muuta kuin pidemmän. Leikkelyä tarvitsisi pahasti myös Beware! Children at Play (1989). Sen alussa ei nimittäin tapahdu mitään, mutta loppu on antaumuksellista lasten tappoa. Oleellinen materiaali löytyy kuitenkin trailerista, joka on onneksi usealla Troma-dvd:llä. Älä mene jujuun ja hanki elokuvaa trailerin innoittamana. Jostain syystä Troma on julkaissut unratedina esimerkiksi Toxic Avenger 2:n, mutta leikattuna. Vasta Tox Boxissa ollut levy oli leikkaamaton.
Sen sijaan belgialaisen Rabid Granniesin leikkely dvd:lle on anteeksiantamatonta. Elokuva on melko hupaisa Peter Jackson ‑henkinen splatteriloittelu perintöä kärkkyvistä sukulaisista ja kahdesta tautia kantavasta mummosta, mutta eihän tällaista voi katsoa ilman splatteria, vaikka kohtaukset ovatkin dvd:llä ekstroina.
Sitä vastoin hirvittävintä splatterkuraa mitä maa päällään kantaa on Redneck Zombies (1987). Niin monet ovat onnistuneet tekemään onnistuneita pienen budjetin kauhuelokuvia, mm. zombeista, mutta videokameralla varustettu ääliö Pericles Lewnes ei kuulu heihin. Onhan tässä verta ja suolenpätkiä, mutta aivan liian vähän verrattuna muuhun kuonaan. Toivoisin osaavani kuvailla sanoin kuinka paljon inhosin tätä elokuvaa, jossa myrkyllisen pontikan nauttimisesta zombeiksi muuttaneet punaniskat saavat aikaan vitutusta katsojassa. Jos nyt kuitenkin tämän haluat nähdä, niin kelaa suosiolla kaikki kohtaukset, jossa tv‑ruutu on punainen vain niskan kohdalta. Varsin yhdentekevä on myös moderni vampyyri soittaa rokkia ‑elokuva Sucker the Vampire (1998). Buffy-henkinen vampyyrintappaja saa surmansa liian aikaisin, ja elokuvan sinisen kylmä ulkoasu on loppujen lopuksi yhtä aidon ja viehättävän näköinen kuin erään uhrin ämpärin kokoiset silikonit.
Kuuluisuuksia videovuokraamon Troma-hyllyltä
John G. Avildsen on tehnyt ainakin yhden katsomisen arvoisen elokuvan, enkä puhu nyt Rockysta, josta Avildsen sai Oscarin ja jossa Lloyd Kaufmanilla oli pieni rooli. Musta komedia Cry Uncle! (1971) on Troman parhaimmistoa pelkän härskiytensä takia. Allen Garfield on hikisen limainen ja karvainen jenkki-Torrente. Yksityisetsivä, joka panee ensin ja kysyy vasta sitten. Elokuvan kyseenalaisessa kohokohdassa kuollutta naista, jota hän tosin luuli vain tajuttomaksi. Likainen, ruma ja hauska elokuva, joten kannattaa tsekata jos vastaan tulee. Sellainen taas ei ole Chosen One (1998), joka yrittää olla kovin kaunis ja ah, eroottinen. Carmen Electra lienee ainoa syy miksi kukaan tästä elokuvasta maksaisi. Itse näin ilmaiseksi, mutta katsottuani toivoin saaneeni kokemuksesta rahaa. Elokuva on puolivillainen fantasia, jossa vaatteensa luonnollisesti riisuvasta Electrasta tulee Valittu, kun Playboy-leikkitoveri, luonnenäyttelijä Lorenzo Lamasin vaimo Shauna Sand-Lamas heittää veivinsä.
Electra ja Sand-Lamas ovat silikoneillaan kannuksensa hankkineet muualla kuin Troma-elokuvissa, mutta Tromalla pinnalle ponnistavia plastiikkakirurgiaonnettomuuden uhreiksi jääneitä pyrkyribimboja, nk. trometteja, näissä pyörii joka toisessa. Suurin osa näistä jää luonnollisesti nimettömiksi, mutta Rowdy Girlsin asiat ovat paremmin, koska mukana on yli 180‑senttinen Julie Strain, joka on yrittänyt irstailla itsensä scream queeniksi ja toimintasankariksi vaikka väkisin, ja siinä ilmeisesti onnistunutkin. Seksi tietenkin myy aina, ja varsinaisia seksielokuvia Troma-elokuvat ovat varsin harvoin nimistään huolimatta. Edes naisvankilaelokuvalta äkkiseltään vaikuttava Hellblock 13 (2000) ei ole sitä, vaan kyseessä on huono episodikauhu, jonka houkuttimena on nahkanaama Gunnar Hansen. Lisäksi Troma levittää Ajita Wilson wip:iä, Escape From Hell (1980), josta löytyy myös jonkin sortin Suomi-versio ilman Linda Blairia ja Lindan kanssa.
Nimellä Komeromörkö on Suomessakin videolla julkaistu tyhmä kauhuparodia Monster in the Closet (1987), jossa on sentään pari "nimekästä" näyttelijää, John Carradine ja Stella Stevens. Kumpikaan edellä mainituista ei ole erityisen kuuluisa elokuviensa laadusta, mutta Troma pistää maailmalle runsaasti myös niitä elokuvia, joita ns. oikeat näyttelijät toivoisivat unohtuneen. Esimerkiksi Kevin Costner oli b‑seksidraaman, Sizzle Beach USA (1986):n, erään päähenkilön hoito. Tämäkin laatuelokuva, jossa elitistien onneksi on myös kääpiö ja jossa poljetaan kuntopyörää yläosattomissa, on saatavana vanhana vhs‑nauhana. Siitä vaan vuokraamoa tonkimaan, jos haluaa nähdä tuleeko kolmesta nuoresta naisesta kuuluisia ja löytävätkö he elämänsä rakkauden. Kreisi College tv‑sarjasta tutut Kadeem Hardison ja Bill Nunn taas voi bongata samasta vuokraamosta elokuvasta Def by Temptation (1990). Blaxploitaatiohenkinen kauhuelokuva on kuitenkin heikko ja kovin Miami Vice ‑esteettinen vampyyrimukaelma. Elokuvan pääosan esittäjä James Bond III (eivätkö jenkit tunne mitään rajaa?!) myös ohjaa ja käsikirjoittaa, vaikkei pitäisi. "Kuuluisuudet" Troma-elokuvissa eivät jää tähän. Marisa Tomei vilahtaa The Toxic Avengerissa, Vincent D'Onofrio löytyy The First Turn Onista, Oliver Stone Lloyd Kaufmanin alkuaikojen Battle of Love's Returnista.
Ensimmäinen suomalainen Troma-dvd on antanut odottaa itseään, mutta videolla edellä mainittujen lisäksi on julkaistu paljonkin elokuvia. Klassikot The Toxic Avenger jatko-osineen ja Class of Nuke 'Em High (1986) julkaistiin jo yli kymmenen vuotta sitten leikattuna. Uusintajulkaisut korjasivat tämän tilanteen. Suhteellisen tuoreita ovat Tromeo & Julietin, Terror Firmerin ja Chopper Chicks in Zombietownin Suomi-nauhat. Niistä harvoista vuokraamoista, joissa vanhoja kasetteja vielä pölyyntyy karkkihyllyjen katveessa, saattaa löytää esimerkiksi sellaisia merkkiteoksia kuin I Was a Teenage T.V. Terroristin, Zombie Island Massacren, Plutonium Babyn tai Lloyd Kaufmanin varhainen Stuck On Youn.
