Jetro Suni

Combat Shock (American Nightmares, 1984)

Ohjaaja:

• Buddy Giovinazzo

elokuva arvostelu

Ohjaus: Buddy Giovinazzo

Buddy Giovinazzon esikoiselokuva kulki alun perin nimellä American Nightmares. Combat Shock ‑nimi elokuvalle keksittiin vasta myöhemmin Troman alkaessa levittää elokuvaa. Giovinazzo itse ei elokuvan uudesta nimestä ikinä sen erikoisemmin innostunut, mutta myöntää sen silti olleen paras Troman ehdottamista nimivaihtoehdoista. Sisältönsä puolesta American Nightmares ei eroa merkittävästi Troman levittämästä versiosta. Erot ovat käytännössä erilainen alkutekstijakso ja muutama leikkaus, jotka tehtiin MPAA:n vaatimuksesta.

Combat Shock kertoo Vietnam-veteraani Frankie Dunlanista (Buddyn veli Rick Giovinazzo), joka sodasta kotiuduttuaan majailee vaimonsa (Veronica Stork) kanssa rähjäisessä asunnonrotiskossa. Frankie altistui sodassa monien muiden sotilaiden tavoin Agent Orangelle, ja siitä seurauksena perheen tuore jälkikasvu on pahasti mutatoitunut. Muiltakin osin Frankien elämä on niin totaalisen päin persettä kuin olla ja voi; ruokaa ei ole, töitä ei ole, vesi on katkaistu, vaimo mäkättää, velkojat ahdistelevat ja kaikki mikä vain voi mennä pieleen, menee.

Elokuva on äärinihilistinen ja teemoiltaan erittäin synkkä. Amatöörimäinen ote, olematon budjetti ja taustalta läpitunkeva intomielinen tehdään-kaveriporukalla-leffa ‑asenne tosin piristävät tunnelmaa – osin hieman tahattomastikin. Kohtauksia, joissa Frankie vaeltelee nälkäisenä kaupungin kaduilla vauhdittavat Rick Giovinazzon säveltämät – vähintään mielenkiintoiset – syntikkamusat. Musiikkivalinnat sopivat tavallaan hyvin elokuvan häiriintyneeseen ilmapiiriin, mutta ovat toisaalta hieman liian pirteät, eivätkä sen puolesta edesauta ajamaan elokuvan tunnelmaa entistä syvemmälle synkkyyteen.

Combat Shock kuvattiin kokonaisuudessaan Giovinazzon kotikulmilla Staten Islandilla – pois lukien irralliset arkistomateriaali-insertit Vietnamin sodasta, joita elokuvan alussa leikataan ristiin Rick Giovinazzon rämpiessä Staten Islandin ostoskeskuksen lähellä sijaitsevalla rämeellä.

Giovinazzo imi vaikutteita elokuvaansa eritoten Fassbinderin elokuvista, Lynchin Eraserheadistä (1977) ja Scorsesen Taksikuskista (1976). Hän on maininnut halunneensa keskittyä elokuvassa enemmän yleisfiilikseen ja tunnelman rakentamiseen kuin itse tarinaan. Giovinazzolle Combat Shock oli tavallaan "elokuvakoulua" – harjoitustyö, joka opetti hänelle hyvin paljon elokuvamaailmasta ja elokuvabisneksestä, ja toimi alkuna Giovinazzon ohjaajauralle mahdollistaen hänen seuraavan kokopitkänsä, No Way Homen (1996), toteutumisen.