Reindeer Spotting - Pako Joulumaasta

Red Right Hand 16.3.2010 17:10
JMustonen ( 16.3.2010 17:01)
Tuli keskustelua selatessa mieleen, että onko kukaan edes nähnyt vielä koko elokuvaa?




No ei tietenkään! Eihän tästä kukaan keskustelisikaan näin paljon. smile.gif
Janne Timonen 16.3.2010 20:33
(The Lukewarm.) ( 16.3.2010 15:58)
Janne Timonen ( 16.3.2010 12:26)
(The Lukewarm.) ( 16.3.2010 12:15)
Voin hyvin kuvitella, että taustalla tämän dokkarin ikärajassa on se että jos se olisi k-15, niin huumevalistuksesta innostuneen vanhemman seurassa 13 vuotiaat pääsisivät pyörtyilemään leffateattereihin.


Juu, kuvittele vain. Tarkastaja tosin sanoi perusteen olleen jotakin muuta.

elokuvatarkastaja Leena Karjalainen @ Iltalipare
• Huumeiden negatiivinen vaikutus jää vähemmälle huomiolle kuin käytön ihannointi. Näytetään, kuinka reissattiin ulkomailla ja tehtiin rötöksiä


Ja tiedät millä varmuudella, että iltapäivälehti julkaisi kaiken sanotun aiheesta, eikä mitään muita perusteita sivuutettu? En toki tiedä minäkään syitä, mutta tuskin tuo nyt ainut perustelu oli, kun asiaa on pohdittu. Varmasti myös elokuvassa nähtävät runsaat piikitykset vaikuttivat asiaan.


Ihan kuule sillä perusteella kun oli julkisuuteen tuotu. Ei mulla oikeasti riitä aika eikä mielenkiinto pohtimaan että oliko tässä nyt joku Iltalehden toimituksellinen(/tahi omistajatahon poliittinen) kannanotto näinkin vavisuttavaan asiaan kuin nistileffan ikäraja. Häh?
(The Lukewarm.) 16.3.2010 20:45

Häh, poliittinen? Tarkoitin vaan sitä, että iltalehti varmaan myy jutun siitä näkökulmasta mikä herättää keskustelua. Tässä tapauksessa se on se että onko korkealle ikärajalle nyt millaiset perusteet. Teinit pääsevät itkemään iltalehden keskustelupalstoilla ja iltalehti saa lisää kävijöitä, joita voi sitten mainostaa mainostajille.





En tosiaankaan ymmärrä miksi elitistit jaksavat vauhkoontua tästä. Henkilökohtaisesti olisin ainakin tyytyväinen, ettei tarvitse kuunnella sitä puhelimeen puhumista ja tekstareiden näpyttelyä aivan yhtä paljon, kun oletettavasti yleisö on hieman vanhempaa. Varmaan sääli, ettei katsojia tule ihan niin paljon, mutta eiköhän niitä tämän kohun myötä tule muutenkin.
Red Right Hand 16.3.2010 20:52

Jos joku ei muuten ole tietoinen, niin VETin sivuilla voi äänestää elokuvien ikärajoista, ts. kertoa mielipiteensä ikärajavalinnan onnistuneisuudesta. Tätä näpytellessäni Reindeerspotting on saanut arvion "liian korkea" 85%:sesti.





Mitä enemmän tätä tarkastuspäätöstä funtsii, niin sen oudommaksi sen perusteet muuttuvat. Muita huumemyönteisiä elokuvia:



Knocked up. (13) (tarkastajat: Lind/Karjalainen)

Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans (15)

Sairaan kaunis maailma (15)

Go (15)
Janne Timonen 16.3.2010 21:07
(The Lukewarm.) ( 16.3.2010 20:45)
Häh, poliittinen? Tarkoitin vaan sitä, että iltalehti varmaan myy jutun siitä näkökulmasta mikä herättää keskustelua. Tässä tapauksessa se on se että onko korkealle ikärajalle nyt millaiset perusteet. Teinit pääsevät itkemään iltalehden keskustelupalstoilla ja iltalehti saa lisää kävijöitä, joita voi sitten mainostaa mainostajille.



En tosiaankaan ymmärrä miksi elitistit jaksavat vauhkoontua tästä. Henkilökohtaisesti olisin ainakin tyytyväinen, ettei tarvitse kuunnella sitä puhelimeen puhumista ja tekstareiden näpyttelyä aivan yhtä paljon, kun oletettavasti yleisö on hieman vanhempaa. Varmaan sääli, ettei katsojia tule ihan niin paljon, mutta eiköhän niitä tämän kohun myötä tule muutenkin.


Hjerra jesus, relaa nyt vähän. Ja tsekkaa samalla mitä itse kirjoitit. Kysyit, millä varmuudella tiedän että julkaisiko ko. iltalehti kaiken sanotun aiheesta. En tiedä. Vaikkakin iltabläijjäys olisi jättänyt muita syitä mainitsematta, niin siitä huolimatta julkisuuteen tuotu lainaus oli riemun ja pilkan aihe. Vaiko ei? Minua naurattaa koko juttu.



En oikein päässyt messiin tuohon jälkimmäiseen kappaleeseen... "hyvä että katsojia on vähemmän, mut sais olla enemmän, mut kyl niit varmaan tulee ku ny on juteltu"?
k-mikko 16.3.2010 21:18

Medianlukukyky haloo!





On oikeasti varmaan eka kerta, kun täällä meuhkataan Iltalehmän toitottaman "totuuden" takia näin paljon.
Janne Timonen 16.3.2010 21:23

No olihan tuo hauska ja ällistyttävä lainaus, sama kait missä julkaistu.

Red Right Hand 16.3.2010 23:18

Ollaan päästy keskustelussa siihen pisteeseen että Lukewarm, joka usein niin tykkää esiintyä elokuvamiehenä ja leffateattereiden ystävänä, on iloinen siitä että kotimainen dokumenttielokuva tulee, osittain tarkastuspäätöksen ansiosta, keräämään vähän katsojia. Surullista.

Red Right Hand 16.3.2010 23:19
k-mikko ( 16.3.2010 21:18)
Medianlukukyky haloo!



On oikeasti varmaan eka kerta, kun täällä meuhkataan Iltalehmän toitottaman "totuuden" takia näin paljon.




No jos K-mikolla on tietoa mitä se tarkastaja on sitten oikeasti sanonut, niin kerro nyt ihmeessä jo meille muillekin. wink.gif
(The Lukewarm.) 16.3.2010 23:39
Red Right Hand ( 16.3.2010 23:18)
Ollaan päästy keskustelussa siihen pisteeseen että Lukewarm, joka usein niin tykkää esiintyä elokuvamiehenä ja leffateattereiden ystävänä, on iloinen siitä että kotimainen dokumenttielokuva tulee, osittain tarkastuspäätöksen ansiosta, keräämään vähän katsojia. Surullista.


Jos olen ihan rehellinen, niin tänä keväänä ilmestyvistä kotimaisista dokkareista ei ole yksikään hirveästi kiinnostanut (Sukunsa viimeinen oli tosin hyvä). Reindeerspottingin kohdalla pelkään, että päähenkilön rasittavuus pilaa elokuvan. Lisäksi jotenkin mulla on semmonen kutina, että tämä tulee menestymään yllättävän hyvin. Siksi en jaksa huolestua K-18 ikärajaspektaakkelista, joka lähinnä tuo lisää ilmaista mainontaa.
Bad Rain 17.3.2010 07:16
(The Lukewarm.) ( 16.3.2010 23:39)
Reindeerspottingin kohdalla pelkään, että päähenkilön rasittavuus pilaa elokuvan.


Pelkonsa kullakin.
k-mikko 17.3.2010 07:57
Red Right Hand ( 16.3.2010 23:19)
No jos K-mikolla on tietoa mitä se tarkastaja on sitten oikeasti sanonut, niin kerro nyt ihmeessä jo meille muillekin. wink.gif




Iltalehti
Miksi elokuva sai K-18-ikärajan? Lue juttu kokonaisuudessaan maanantain Iltalehdestä.
Janne Timonen 18.3.2010 09:57
Red Right Hand ( 16.3.2010 23:19)
No jos K-mikolla on tietoa mitä se tarkastaja on sitten oikeasti sanonut, niin kerro nyt ihmeessä jo meille muillekin. wink.gif


Elokuvatarkastamon sivuilta näkeepi muuten nuo päätösperusteet. Tosin voimme jatkaa spekulaatiota siitä mitä se tarkastaja on oikeasti Iltarieskan haastattelussa sanonut. Läpyskä tosin julkaisi yhtenevät perusteet kuin tuo tarkastamon sivu kertoo. Mutta kuten me medialukutaitoiset tiedämme, kyseisen aviisin löpinät ovat kaikki markkinointikikkoja kunnes toisin todistetaan.



Voidaan myös tahoillamme kuvitella mitkä ne oikeat perusteet olivat. Ykkössijalla lienee tällä hetkellä järkyttyneiden teinien pyörtymisen ehkäisy.
(The Lukewarm.) 18.3.2010 10:13

Nyt on elokuva nähtynä. Oli yllättävän hyvä, eikä ehkä ansaitse K-18 leimaa synkkyydestä ja runsaasta piikittelystä huolimatta.

Red Right Hand 18.3.2010 10:52

Päätöksestä on valitettu, mikä lienee ihan odotettua. Toivottavasti alenee. On ne ennenkin alenneet, ja heikoimmista syistä (LOTR).