Reindeer Spotting - Pako Joulumaasta

Jakel 5.3.2011 17:35

Eli tulevatkin sukupolvet kuulevat kuinka LSD:tä napannut tyttö kuori oman ihonsa.

Plissken 5.3.2011 19:28
Jakel ( 5.3.2011 17:35)
Eli tulevatkin sukupolvet kuulevat kuinka LSD:tä napannut tyttö kuori oman ihonsa.




Tää "kuori itsensä kuin appelsiini" ‑läppä on selvästi juurtunut syvälle 80-luvun lopussa/ 90-luvun alussa peruskoulun penkkiä kuluttaneen sukupolven takaraivoon. Paljon muuta ei ole jäänytkään mieleen noiden aikojen kusetusvalistuksesta.
Hung Fist 5.3.2011 22:55

Muistan, että joskus yläasteella fiksu poliisi kävi valistamassa meitä alkoholista ja sanoi lopuksi, että ottakaa iisisti ja pitäkää huolta siitä kaverista sitten kun vedätte ensikännit, ettette jätä sitä yksin. Opettaja vetäsi herneen nenään livenä, mutta oppilaat antoivat sen jälkeen poliisisedän sanoille hieman arvoakin.





Huumevalistuksesta en paljoa muista, mutta jotain shokkikuvia meille muistaakseni syötettiin. Niin joo, ja ne lavasti koulun pesuhuoneeseen sellaisen jumalattomalta haisevan "huumeluolan" ja kysy että haluaisitteko elää tämmöisessä? Olisikohan tämä ollut jo ala-asteella.



Reindeerspottingista sen verran, että mielettömän hyvä elokuva. Eikä pelkästään "tarinansa" osalta, vaan myös elokuvallisesti. Katselen paljon saman tyylistä, joskaan ei huumeisiin liittyvää fiktioelokuvaa Japanista.
k-mikko 12.3.2011 15:08

Olihan tämä hyvä. Odotin, että elokuva alkaisi vituttamaan minua, mutta näin ei sitten käynytkään. Ainoastaan päähenkilön haaveilut vaimosta, työpaikasta ja lapsista aikaan saivat "ulkoa opetellun" ‑fiiliksen ja lievän ärsytyksen.

Jeremias Rahunen 4.10.2011 08:26

***½





Kuka syytti tätä huumeiden käytön glorifioinnista? Eikö tämä taho osaa katsoa tilannetta ollenkaan rivien välistä? Vaikka ulkomaanmatkalla Janin fiilikset olivatkin aidosti täpinöissä, niin kyllä sitä itse ainakin katsojana mietti koko ajan mikä matkan jälkeen odottaa. Paluu tylsään narkkarin arkeen, lisää varkauksia rahan vuoksi, ehkä istumista linnasta ja ei mitään tulevaisuutta Rovaniemellä. Lisäksi velkojen perijät hengittävät niskaan ja saa taas miettiä lähteekö jälleen kirveellä pari sormea irti. Kuinka tuosta voi mitään kovin positiivista repiä. Kamankäytön lopettaminenkaan ei tuntunut missään vaiheessa realistiselta vaihtoehdolta. Lisäksi suonensisäisten huumeiden käyttäminen on aina karunnäköistä touhua. Kyllähän fysiikan pettäminen oli jo huomattavissa Janista, vaikka hän olikin varsin energinen (myös ilman huumeita). En usko että suunta olisi ollut yhtään sen parempi, eikä ollutkaan.



Dokumenttina hyvä ja antoi ajattelemisen aihetta mutta loppua kohti mentäessä hieman tasapaksu. Kyllähän Janin tarinalle olisi toivonut parempaa loppua koska alun jälkeen hän keräsi sympatiat puolelleen.



Ikärajana olisi mielestäni k-15 olisi ollut ok.
Disco Studd 4.10.2011 09:21
Jeremias Rahunen ( 4.10.2011 08:26)
Kuka syytti tätä huumeiden käytön glorifioinnista?
Ne jotka eivät ole nähneet koko elokuvaa.
Juggis Marttinen 4.10.2011 15:21
Disco Studd ( 4.10.2011 09:21)
Jeremias Rahunen ( 4.10.2011 08:26)
Kuka syytti tätä huumeiden käytön glorifioinnista?
Ne jotka eivät ole nähneet koko elokuvaa.




Pitää joo olla aika kujalla jos tosta jotain glorifiointia voi löytää. Jotenkin tuntuu että jotkut tahot nostavat julkisuuteen tämän "nyt taas ihannoidaan huumeiden käyttämistä nyyh nyyh" itkuvirren, joka kerta kun dokumentissa, tv-sarjassa tai leffassa kuvataan huumeiden käyttöä. Unelmien sielunmessussakin varmaan ihannoitiin huumeiden vetämistä...
Disco Studd 4.10.2011 15:55

Ei ainoastaan julkisuudessa. Ruikuttajia löytyi aikoinaan myös tästä ketjusta.

Alive 4.10.2011 16:51
Nueraz ( 4.10.2011 15:21)
Disco Studd ( 4.10.2011 09:21)
Jeremias Rahunen ( 4.10.2011 08:26)
Kuka syytti tätä huumeiden käytön glorifioinnista?
Ne jotka eivät ole nähneet koko elokuvaa.


Unelmien sielunmessussakin varmaan ihannoitiin huumeiden vetämistä...




Eikös tämä ollut (ainakin alkuun) NC-17 jenkeissä juurikin tuosta syystä?
JariM 7.10.2011 16:01

HS:

Reindeerspotting halutaan kouluihin, mutta K-18 ‑ikäraja ei salli

http://www.hs.fi/kulttuuri/Reindeerspotting+halutaan+kouluihin+mutta+K-18+-ik%C3%A4raja+ei+salli/a1305546712442
Disco Studd 21.12.2011 11:20

Mekun pomo: ikäraja oli liian korkea.



http://www.hs.fi/kulttuuri/Uusi+valvoja+Reindeerspottingin+ik%C3%A4raja+saattoi+olla+liian+korkea/a1305551815420