Mitä elitistit lukevat?

Any comments näistä kirjoista:

Jasper Sharp: Behind the Pink Curtain: The Complete History of Japanese Sex Cinema

Chris D: Outlaw Masters of Japanese Film

Patrick Macias: Tokyoscope: the Japanese Cult Film Companion

Mark Schilling: Yakuza Movie Book

Red Right Hand ( 11.2.2009 14:12)

Any comments näistä kirjoista:



Jasper Sharp: Behind the Pink Curtain: The Complete History of Japanese Sex Cinema

Chris D: Outlaw Masters of Japanese Film

Patrick Macias: Tokyoscope: the Japanese Cult Film Companion

Mark Schilling: Yakuza Movie Book

Chris D:n kirja on näistä ensimmäinen pakko-ostos: asialliset biografiat, filmografiat ja etenkin erinomaiset, laajat haastattelut kaikilta käsiteltäviltä ohjaajilta(/näyttelijöiltä). Varsinkin kun hinta on melko halpa, niin ei tätä ole syytä jättää hankkimatta. *****



Tokyoscope on paljon hajanaisempi: vain pari haastattelua ja satunnaisia anekdootteja, lyhehköjä esittelyjä eri lajityypeistä/henkilöistä/elokuvista. Kuitenkin varsin viihdyttävästi kirjoitettuja arvosteluja mutta hieman sieltä-täältä ‑henki tätä syö, paljon raapaistaan pintapuolisesti vähän kaikkea. Kirjalla oli enemmän arvoa silloin kun ilmestyi ja monet mukana olevat leffat olivat vielä paljon hankalammin saatavilla (paljon on sittemmin julkaistu dvd:lle). Nyt netistä löytyy helposti vastaavanlaisia ei-kovin-syväluotaavia arvosteluja ym. infoa. Ihan nastaa vessa/junalukemista vaan ei juuri kummempaa. Jotain kybän tästä itse maksoin, mikä ei kaduta kun tähän tulee silloin tällöin palailtua kun joku käsitelty leffa muistuu mieleen. ***



Yakuza Movie Book on sekin o.&k., tosin hieman pettymys ja sanoisin näistä heikoin. Biografiat on suhteellisen suppeita ja tylsemmin kirjoitettuja kuin em. opuksissa. Elokuva-arvosteluosuutta en ole vieläkään lukenut kokonaan läpi, eikä se käsitä lähellekään kaikkia yakuza-elokuvia. Itse odottelisin Chris D:n työn alla olevaa yakuza-elokuvakirjaa, varmasti tulee olemaan mielenkiintoisemmin kirjoitettu ja kattavampi. Oliko se Lone Wolves tjs. samurai-elokuvakirja samalta kirjailijalta? Samalta julkaisijalta ainakin. Samaa settiä, eli iha jees luku muttei jätä paljon mitään käteen/pääkoppaan. **



Pink Curtainista saa parhaiten irti kun on jo melko paljon kokemusta japanilaisista seksielokuvista. Perusteellinen esitys aiheesta ja nelikosta selkeästi akateemisin (ei silti missään nimessä liian), eikä sovellu kovin hyvin satunnaiseen selailuun. En ole vielä saanut kokonaan luettua. Ehdottoman kannattava sijoitus kuitenkin, jos on yhtään syvempää kiinnostusta lajityyppiin (mutta jos ei varsinaisesti Sex Cinema kiehdo, vaan enemmän pinky violence/muunlainen jap. roska/eksploitaatio niin ei ehkä edellisiin verrattuna suhteellisen tyyriin opuksen osto kannata). Lisäksi huonoa junalukemista = vieressä istujilta saa duunimatkoilla kummallisia katseita kun käytännössä kirjan kaikki (runsaat ja hienot!) kuvat ovat jostain s&m-roman porno tai "Subway Serial Rape" ‑henkisestä elokuvasta. ****

Spiritual Boxer ( 11.2.2009 15:00)

Lisäksi huonoa junalukemista = vieressä istujilta saa duunimatkoilla kummallisia katseita kun käytännössä kirjan kaikki (runsaat ja hienot!) kuvat ovat jostain s&m-roman porno tai "Subway Serial Rape" ‑henkisestä elokuvasta. ****

Tämä vahvisti päätökseni. Tilaukseen.



Thanks kommenteista.

Red Right Hand ( 11.2.2009 13:12)

Any comments näistä kirjoista:



Jasper Sharp: Behind the Pink Curtain: The Complete History of Japanese Sex Cinema

Chris D: Outlaw Masters of Japanese Film

Patrick Macias: Tokyoscope: the Japanese Cult Film Companion

Mark Schilling: Yakuza Movie Book

Omasta hyllystä löytyy Outlaw Masters of Japanese Film ja Yakuza Movie Book. Ei varsinaisesti lisättävää SB:n kommentteihin.

Kumpikin kirja on saatavilla kotimaastakin esim. booky.fi:stä melko edulliseen (OMoJC 27.50 € ja YMB 21.30 €) hintaan.

Divarista:

Patriotic feats have always attracted the attention of Soviet artists and just wars have always inspired them to create many splendid films, but never has Soviet cinema sung praise to war as such, never have Soviet films sown hatred among nations, national hatred or racialist contempt for others. In glorifying the bravery and heroism of people at war, our films exposed wars as people's calamities, and in telling the truth about war, our films appealed to struggle for peace. These humanist traditions of Soviet culture were promoted and developed in the postwar period in no lesser degree.

Red Right Hand ( 2.4.2009 13:36)

Eli suosituksia yakuza- ja samuraielokuva-aiheisesta kirjallisuudesta?

Alain Silver: The Samurai Film

Waxman, Sharon:

Rebels on the Backlot – Six Maverick Directors and How They Conquered the Hollywood Studio System (HarperEntertainment, 2005)

http://www.amazon.com/Rebels-Backlot-Direc...d/dp/0060540176



Erinomainen kirja 90-luvun nuorten ja nälkäisten ohjaajien läpimurrosta ja muutaman vuosikymmenen kiinnostavimman amerikkalaisen elokuvan tekemisestä. Waxman rajaa aiheensa onnistuneesti kuuteen ohjaajaan ja kuuteen elokuvaan: Quentin Tarantino (Pulp Fiction), Paul Thomas Anderson (Boogie Nights), David Fincher (Fight Club), Steven Soderbergh (Traffic), David O. Russell (Three Kings) ja Spike Jonze (Being John Malkovich).

Vaikka monista näistä leffoista ja tekijöistä moni elitisti tietääkin jo melkein kaiken tietämisen arvoisen, Waxman onnistuu erinomaisesti kertomaan niiden tarinan nimenomaan Hollywoodin tuotantokoneiston näkökulmasta peilaten samalla elokuvateollisuuden kentällä tapahtuneita murroksia. Hollywood näyttäytyy raadollisena pelikenttänä, jossa kokeellisimmat produktiot päätyvät tuotantoon puolivahingossa yritysfuusioiden viedessä rahoittajien huomion muualle (Being John Malkovich) ja jossa kulutus- ja yhteiskuntakriittinen elokuva saa studiopomot täysin ymmälleen (Fight Club).

Waxman osaa myös kärjistää päähenkilöistään, niin ohjaajista kuin kulissien takaisista tuottajista, herkullisia hahmoja, esim. Anderson vaikuttaa melko koppavalta paskiaiselta ja Russell täydelliseltä sekopäältä. Fincherin kaikki-tai-ei-mitään-asenteesta lukiessa ei voi muuta kuin ihmetellä, mistä ihmeestä se Benjamin Button oikein ilmestyi.

Suositeltavaa luettavaa lentokoneeseen, jaksoi kiinnostaa koko matkan Cannesiin ja takaisin ja viritti hyvin festaritunnelmaan.

Chris Gore:

The 50 Greatest Movies Never Made

Nimensä mukaisesti 50 keskeneräiseksi jääneen filmiprojektin esittelyt. Taustat, juonikuvaukset ja syyt peruuntumiseen käydään läpi enemmän tai vähemmän tarkasti, mutta Goren kirjoitustyyli on "nokkeluudessaan" melko rasittava, ja monen elokuvan oletettu mahtavuuskin jää kyseenalaiseksi. Kiinnostavia juttuja joka tapauksessa riittää, mutta kokonaisuus ei ollut ihan sitä mitä kirjalta uskalsi toivoa.

En tiedä onko tätä aiemmin mainittu. Alex Coxin 10,000 ways to die (2009) on niistä kourallisesta spagukirjoja, joita olen lukenut ylivoimaisesti viihdyttävin ja mielenkiintoisin. Vaikka Coxin kanssa ei aina samaa mieltä olisikaan (hän nostaa Today we kill, tomorrow we dien mukiinmeneväksi kostospaguksi, "haukkuu" GBU:n ja il Mercenarion jne.) on kirjassa vilisevät anekdootit jo pelkästään lukemisen arvoisia. Kirjan huvittava piirre on Coxin toistuva taipumus haukkua Eastwoodia. Loistava paketti.

Volonte ( 10.4.2010 12:04)

En tiedä onko tätä aiemmin mainittu. Alex Coxin 10,000 ways to die (2009) on niistä kourallisesta spagukirjoja, joita olen lukenut ylivoimaisesti viihdyttävin ja mielenkiintoisin. Vaikka Coxin kanssa ei aina samaa mieltä olisikaan (hän nostaa Today we kill, tomorrow we dien mukiinmeneväksi kostospaguksi, "haukkuu" GBU:n ja il Mercenarion jne.) on kirjassa vilisevät anekdootit jo pelkästään lukemisen arvoisia. Kirjan huvittava piirre on Coxin toistuva taipumus haukkua Eastwoodia. Loistava paketti.

Mukavan helposti luettava ja viihdyttävä kirja. Outoa kirjassa on se että Cox korottaa Corbuccin vähintään Leonen tasoiseksi ohjaajaksi mutta kuitenkin haukkuu suurimman osan miehen tuotannosta. Välillä provosoivatkin kommentit tietyistä leffoista ärsyttävät mikä nyt on ihan sallittua mutta Tony Anthonyn totaalinen teilaaminen on jo suorastaan rikollista.

Joo. Anthonyn teilaaminen oli omituista, erityisesti Blindmanin kohdalla, jota Cox pitää muistaakseni melkein yhtä paskana kuin Stranger-leffoja. Näinhän ei missään nimessä voi olla, vaan Blindman on ainakin top 10 kamaa.

Tuohon Corbucci-huomioon, Suuri hiljaisuus on vaikuttanut Coxiin niin vahvasti, että se ilmeisesti riittää Corbuccin nostamiseen. Ei sinällään edes huono perustelu.



Mutta juuri nämä kirjoittajan mielenliikkeitä seurailevat lievät epäloogisuudet tekevät kirjasta mielenkiintoisen. Ote ei ole liian akateeminen tai liian perusesityksenomainen kuten jonkun Hughesin kirjojen kohdalla.

[font="Arial"][size="2"]Luen yleensä mitä käteen sattuu. Kirjoja siis. Koska Suomen Mad on lopetettu ja Aku Ankkaankin tulee enää harvoin sekaannuttua, pitää sivistää itseään niillä useasivuisemmilla opuksilla. Moni kirja on jäänyt kesken, mutta kohtuullisen moni on tullut myös luettua ihan loppuun asti.

Hyviä olivat:

Audrey Niffenegger: The Time Traveler's Wife

Tästä on tehty elokuvakin mitä en ole vielä katsonut, mutta aikomuksena on katsoa ja odotukset ovat suuret. Onhan siinä sivuosassa Band Of Brotheristakin tuttu Ron Livingston. Pakko olla hyvä siis.

Ben Eltonin: Eedenistä vikaan --> Naurettavan outo, mutta ehkä jopa hyvinkin mahdollinen tulevaisuus.

Roddy Doyle: Nimeni on Henry Smart --> 1900-luvun alun Irlanti.

Bob Shaw: Orbitsville --> Scifiä



Terry Pratchettin tuotannosta olen lukenut ehkä noin puolet, samoin Stephen Kingin. Vanhimpia kirjoja. Kingiin aikanaan kyllästyin kun tuntui siltä että alkoi toistaa itseään, saa nähdä onko nyt käynyt samoin Pratchettille.

Pratchettin kirjojen perusteella tehdyt The Color of Magic (Magian väri) sekä Hogfather (Valkoparta karjupukki) olen nähnyt. Ei ne nyt niin hätkähdyttävän hyviä olleet elokuvina, mutta Pratchett ‑fanille tietysti ehdottomia. Tapahtumat melkein yksi yhteen kirjojen kanssa, mikä ei välttämättä aina ole hyvä asia, kuten kävi Kingin Hohdon kanssa. Stanley Kubrickin ohjaama Hohto oli aivan yliverto, ei sanasta sanaan kirjaan perustuva, mikä oli myös todella hyvä, mutta Kingin itsensä tekemä minisarja Hohdosta oli... no, tylsä. Keskiverronomainen. The Stand (Tukikohta) tekee tähän poikkeuksen. Sekä kirja että minisarja olivat mukaansatempaavia ja koukuttavia. Tosin voi olla että tuo oli Gary Sinisen ansiota. Ehkäpä joku joskus tekee tukikohdastakin parituntisen leffan jolloin pääsee vertailemaan.

[/font][font="Arial"][size="2"]John Christopherin: Tripodien aika odottaa hyllyssä vielä lukemista. Odotukset on siitäkin (kaikki kolme osaa sisältävästä kirjasta) suuret koska pidin aikanaan siitä ensimmäisestä kirjasta tehdystä 80-luvun tv-sarjasta todella paljon.



Kiinnostaa scifi, sotakirjat, elämänkerrat sekä yleensäkin melkein mikä vain kirja missä on ideaa sen verran että silmät pysyy auki riittävän pitkään.[/font]

Onkos ketkään elitisteistä lukeneet useampaa osaa

Creation Cinéma ‑sarjan kirjoja? Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava parinkymmenen teoksen julkaisusarja, mutta ei uskalla sokko-ostaa vaikka halpoja ovatkin, joten kaipaisin vinkkejä ja tietoja. Eniten henkilökohtaisesti kiinnostaisivat nuo Lost Highways, Bad Blood, Naked Lens ja House of Horror, joten erityisinfoa näistä arvostaisin.



Nyt sitten luvun alla itsellä Asian Shock ‑niminen opus joka vaikuttaa ainakin alkuun helposti selailtavalta, mutta vähän ankealta fanipojukirjalta – tosin kirjan tekijä on myös väläyttänyt ihan tietämystäänkin perusleffahistoriasta mikä ei aina sekään ole niin itsestäänselvyys joissain kirjoissa. Eräs Robert Mitchumin elämänkerta oli kesken, mutta sitten kirjan liimaus suli, kun luin sitä auringossa loikoillessa ( ! ) ja sen opuksen luku jäi sit siihen, kun sivut lähtivät litomaan. Vitutti, oli ihan jees teos ekat 150 sivua.

Ere Kokkonen : Muisti palailee pätkittäin



Kokkosen muistelmat käy läpi miehen uran television, teatterin ja tietysti elokuvaviihteen parissa. Samalla käydään läpi myös henkilökohtaista elämää johon mahtuu perheonnea mutta myös alkoholismia. Kiinnostavinta antia kirjassa ovat kuvaukset Speden kanssa tehdystä yhteistyöstä ja samalla syntyneistä elokuvista. Yhteistyö ei tosin ollut aina kitkatonta ja välit menivät poikki Speden ja Eren välillä monta kertaa mutta elokuvien tekeminen myös yhdisti heidät aina uudestaan uusiin projekteihin. Tuntuu että riitoihin liittyvissä syissä vikaa oli molemmissa. Spede halusi rohmuta julkisuuden ja työn tulokset usein omiin nimiinsä, josta syystä Kokkonen sitten heittäytyi dramaattiseksi ja lähti ovet paukkuen ulos projekteista.



Elokuvasäätiön tukia Spede ei välttämättä halunnut jos samalla varmistettiin etteivät myöskään kilpailevat sen vuoden suomalaiset komediat niitä saisi. Ideana oli se että Spede-tuotannolla olisi silloin dominoiva asema ja yleensä helppo päästä vuoden katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi, koska ns. taide-elokuvat eivät millään pystyneet kilpailemaan katsojamäärissä keveimmille Spede-elokuville. Spede kun pystyi järjestämään rahoituksen helpommin edellisten vuosien onnistumisten avulla.

Peter von Baghin

Sodankylä ikuisesti oli nostalginen ja välillä todellinen ääneen naurattaja. Hieno lukea Boormanin tarinat Lee Marvinista, Milos Formanin leffakokemuksesta katsoa musikaalia ilman ääntä, Terry Gilliam & poronnahkaturkki jne. Itsehän en ole koskaan kyseisillä festareilla käynyt mutta lukion (elokuva)historian opettaja kertoili aina välillä jotain. Kirja vaikutti siltä, että sen oli joku oikolukenutkin. Olikohan se Baghin Lajien synty, jossa John Cleese oli toistuvasti John Gleese ja Fargolle mainittiin kaksi eri valmistusvuotta samalla sivulla.