Mitä elitistit lukevat?

charlottesometimes ( 16.1.2008 08:41)

Kai olet lueskellut samojen vuosikertojen Spektriä (nyk. La Strada)? En ole kerinnyt (vielä kai) selaamaan paria ekaa numeroa pidemmälle, mutta meno on elokuvakerholehtimäisesti mukavan letkeää.

Spektrin paras aika oli 70-luvun puolella, sieltä löytyy mm. Suomen ensimmäinen kattava spaguartikkeli by Jorma Sairanen. Nykyisen Maikkari-pomon kynästä olivat lähtöisin myös asian ytimessä olevat kauhu-, porno- ja sensuurikatsaukset.

Tämmöisen tilasin:

http://www.hombre-lobo.de/

La Dolce Morte – Vernacular Cinema and the Italian Giallo Film

Mikel J. Koven



On nyt sitten tämä luennassa. Kovenhan on taustaltaan folkloristi, mikä näkyy luonnollisesti kirjan teemoissa. Puoleen väliin mennessä onkin eteen tullut monia mielenkiintoisia näkökulmia. Koven kuitenkin myöntää avoimesti kirjan esipuheessa ettei tunne genreä mitenkään kattavasti. Tämä ei tietenkään haittaa, kun pohditaan giallojen ja muutenkin "kansanelokuvan" yleispätevää sisältöä. Sen sijaan genren historian Koven näkee turhan suppeasti. On tosin selvää, ettei – kuten Koven kirjassaan tilittää – anglosaksinen elokuvatutkimus ole ollut niin kiinnostunut italialaisesta "syrjäkylien elokuvakulttuurista" jotta aiheesta olisi edes saatavilla laajasti tietoa. Lisäksi amerikkalainen slasher dominoi italialaista esikuvaansa. Kirjasta puuttuu esim. näistä syistä psykotrillereiden vaikutus genren kehityksessä. Käymämme sähköpostikeskustelun perusteella tämä olisikin seuraava hyödyllinen tutkimuskohde. Joka tapauksessa, jos haluaa tarkastella gialloja laajemmasta kulttuurillisesta näkökulmasta niin sen mahdollisuuden La Dolce Morte kyllä tarjoaa.

Tough To Kill Volume 1 – The Italian Action Explosion covers the violent and bizarre world of European Trash Cinema of the 1980's...THE ACTION FILMS. Featuring 80 reviews of the oddest action films of the 80s, An interview with Edoardo Margheriti, a look at the post nuke cinema of Italy and much more-This is action at it's weirdest!

Print: €11.26

Download: €4.03



http://www.lulu.com/dr_orlof

Adam Rockoff:

Going to Pieces, The Rise and Fall of the Slasher Films, 1978 – 1986



Kaikin puolin viihdyttävä ja kattava katsaus amerikkalaiseen slasheriin. Sisälsi paljon mielekästä historiaa ja taustatietoa ylipitkien juonikuvausten sijasta. Grand Guignol, 60-70 ‑lukujen pre-slasherit, genren kukoistus, taantuminen ja uusi nousu käydään kaikki läpi. Mastercard vinkuikin kirjan lukemisen jälkeen, joten piakkoin on paikattu ne viimeisetkin aukot tässä genressä. Jos jostain pitää välttämättä nipottaa niin olisihan tämä voinut olla tuplasti paksumpi (nyt 200 sivua). Tuli luettua lähes yhdeltä istumalta. Mutta en valita. Oikein miellyttävä kokonaisuus.

Lukaisin kirjan "Immoral Tales: European Sex and Horror Movies 1956-1984". Tiukka puukki.

Kirjassa kerrottiin elokuvaohjaaja Jean Rollinin muistaneen äitinsä rakastajan, kirjailija-filosofi Georges Bataillen, kertoneen pikku-Jeanille iltasatua papin pukuun pukeutuneesta sudesta. Olen nähnyt vain muutamia Rollinin elokuvista, mutta jos joku elitisti muistaa/tietää kyseisen sadunpätkän esiintyvän jossain Rollinin elokuvassa, niin vinkkaus otetaan kiitollisena vastaan.

David Lynch : Catching the Big Fish – meditaatio, tietoisuus ja luovuus



Johan oli potaskaa... Meni se vähäkin kiinnostus Lynchin leffoihin joka on ollut.

Vuosien Zizek-väistelyn jälkeen Pervert's Guiden näkeminen vihdoin töytäisi lukemaan nämä:

Slavoj Zizek: Conversations with Žižek

Slavoj Zizek: Ideologian ylevä objekti

Slavoj Zizek: Enjoy your symptom! Jacques Lacan in Hollywood and out



Lacanin Hegeliltä pöllimä dialektiikka, päälle vähän antropologisesti luettua Freudia ja perustwistinä vasemmistolaissosiologinen ote. Näillä eväillä sitten populaarikulttuuria ruotimaan. Haastattelukirjassa mennään jo "elokuvaohjaaja olisin halunnut olla, mutta joku hemmetin filosofi musta tuli"-linjalle.



Duunin mediaseurannassa tuli juuri vastaan tällainen artikkeli: Kauhuleffat opettavat tuntemaan pelon ja pahuuden luonnetta. Zizek varmaan tussaisi tästä artikkelista "oppimisen" selviytymiseksi, "kauhun" paskan tirkistelemiseksi ja "turvallisen ympäristön" pakkomielteiseksi yritykseksi haltuunottaa ulossulkemisprosessin ylijäämä (Lacanilla pikku a).

Ommo ( 24.10.2008 14:53)

Vuosien Zizek-väistelyn jälkeen Pervert's Guiden näkeminen vihdoin töytäisi lukemaan nämä:



Slavoj Zizek: Conversations with Žižek

Slavoj Zizek: Ideologian ylevä objekti

Slavoj Zizek: Enjoy your symptom! Jacques Lacan in Hollywood and out



Lacanin Hegeliltä pöllimä dialektiikka, päälle vähän antropologisesti luettua Freudia ja perustwistinä vasemmistolaissosiologinen ote. Näillä eväillä sitten populaarikulttuuria ruotimaan. Haastattelukirjassa mennään jo "elokuvaohjaaja olisin halunnut olla, mutta joku hemmetin filosofi musta tuli"-linjalle.

"Suoran toiminnan vallankumousjohtaja olisin halunnut olla, mutta joku hemmetin mediafilosofi musta tuli."

"What I like in Lenin is precisely what scares people about him-the ruthless will to discard all prejudices. Why not violence? Horrible as it may sound, I think it’s a useful antidote to all the aseptic, frustrating, politically correct pacifism." ‑Slavoj Zizek / Bad Subjects Issue #59, February 2002

Liken suomentama, tuore

Monty Pythonin maailma on nyt varmaan sitten definitiivinen hakuteos maailman parhaasta koomikkoryhmästä. Haastattelupätkät on lajiteltu kronologisesti, jokainen Monty Pythonin jäsen pääsee ääneen, myös Graham Chapman, jonka kommentit on koottu vanhoista haastatteluista, veljeltä, tämän vaimolta ja kumppani David Sherlockilta. Carol Clevelandia ja Neil Innesiä ei tässä lasketa Pythonin jäseniksi, oletettavasti kosk'eivät olleet käsikirjoittamisessa mukana.



Ei tämä oikeastaan paljoa uutta ja ihmeellistä tarjoa, mutten kyllä osaa sanoa, mitä olisi pitänyt vaatiakaan. Ehkä hieman tarkempaa syväluotausta siitä, mistä sketsien ideat ovat tulleet? Monty Python ‑ryhmän muodostumiseen päästään vasta 200 sivun jälkeen, sitä ennen kirja on ihan pätevää kuvausta 60-luvun tv- ja radiotoiminnasta. Ohjelmien ja tuottajien nimet vilisevät, ja jäävät väkisinkin suomalaisille vieraiksi. Tärkeä pointti kirjassa on se, että Pythonin aikana kaikki tekijät olivat jo varteenotettavia ammattilaisia käsikirjoittamisen saralla. Ei syntynyt tyhjästä klassikkokomiikka.



Kiintoisimmillaan kirja on ehkä valottaessaan ryhmän jäsenten välisiä kitkoja ja klikkejä. John Cleese ja Chapman olivat omilla tahoillaan, ja kirjoittivat harvemmin Michael Palinin ja Terry Jonesin kanssa. Porukkana Python näyttää kuitenkin olleen reilu, homogeeninen, toisten työtä kunnioittava. Matkan varrella sivutaan ehkä tarpeettomankin paljon Chapmanin juoppoutta, boheemiutta ja homoutta.



Huolella tehty kirja on kuitenkin fanituotteen yläpuolella, ja hyvä näin. Kirja on nimittäin asiallinen: haastateltavat eivät pelleile, ja huumori on hyvin luontevaa. Pythonmaisimmista haastattelulausunnoista vastaa Chapman.



Kirjan lukemisen jälkeen jää spekuloimaan. Miten hyvä "Elämän tarkoituksesta" olisi tullutkaan, jos sitä olisi maltettu hioa vielä Eric Idlen peräänkuuluttamat 2-3 kuukautta? Oliko Michael Palinin ratkaisu sittenkin oikea, kun hän meni viime hetkillä puihin Pythonin re-unionia suunnitellessa? Polttivatko tekijät pilveä enemmän kuin ne pari-kolme hassua kertaa Holy Grail ‑kuvauspäivien illanvietoissa, jotka Palin mainitsee päiväkirjateksteissään? Ainakin väittävät toimineensa järjestelmällisesti, suht yhdeksästä viiteen joka päivä.

Ommo ( 29.12.2008 11:46)

Loma meni lukiessa. Monty Pythonin maailma ‑elämäkerran sketsien kirjoittamisprosessien kuvaukset saivat kaivelemaan pöytälaatikosta vanhoja revyy-kässäreitä ja Graham Chapmanin A Liar's Autobiography oli nautittavaa kielenkäyttöä. Näiden jälkeen oli pakko tapittaa eka tuotantokausi Lentävää sirkusta.

Mä sain tän lahjaksi marraskuussa ja luin myös äsken loppuun. Paljon ihan kiinnostavaa asiaa, tosin alkupuolella päädyin skippaamaan jonkin verran pätkiä Pythonin edeltäjistä ja vaikutteista, kun takavuosien brittiläiset revyyryhmät ja radiokomediat ei vaan ole tuttuja ja viittaukset jäävät pakostikin etäiseksi. Tahti paranee selkeästi, kun päästään itse asiaan eli Python-vaiheeseen, luvut on aika mielenkiintoisesti toimitettu toistoa pikemminkin suosien kuin vältellen. Melkein kaikki asiat käydään läpi kuuteen kertaan, jokaisen pythonin näkökulmasta, mikä toisaalta tuo asioihin mielenkiintoisia henkilökohtaisia näkökulmia, toisaalta saa tekstin pakostikin junnaamaan paikoillaan. Jos ei anna jumituksen häiritä, monimutkaisistakin käänteistä saa ainakin kuulla kaikki kääntöpuolet.



Vaikka kirja kertookin hyvistä koomikoista, huumoria on niukasti. Pääosaan nousee kuuden luovan ihmisen yhteistyön vaikeus: jokaisella on erilaisia luovia purkautumistarpeita ja tapoja ja taipumuksia saada omat ideat rynnittyä läpi tai toisaalta taipua muiden tahtoon ja tehdä kompromisseja. Siinä missä muut kykenevät vaihtelemaan työtapoja, Cleese ja Chapman muodostavat yllättävän kiinteän ja myös riitaisan työparin. Kun kiistoihin lisätään mukaan raha- ja sopimusasiat, alkaa ihmetyttää, että herrat ovat nykyään edes puheväleissä. Myös Chapmanin alkoholiongelman vakavuus yllätti.



Kirjan ehdottomasti hauskin läppä on tarina siitä, kuinka Meaning of Life pitchattiin Universalille. Pythonit eivät suostuneet näyttämään käsikirjoitusta studiolle etukäteen vaan toimittivat tuottajille kaksi liuskaa paperia, joista toisessa oli elokuvan budjetti ja toisessa kuvaus sisällöstä Eric Idlen kirjoittaman runon muodossa:



Tässä elokuvassa on tavaraa

Tässä kaikki on kohdallaan

On elämän tarkoitusta ja pohdintaa

Ja tyttöjä tissit ojollaan.

Liisa_ ( 1.1.2009 17:18)

Cleese ja Chapman muodostavat yllättävän kiinteän ja myös riitaisan työparin. Kun kiistoihin lisätään mukaan raha- ja sopimusasiat, alkaa ihmetyttää, että herrat ovat nykyään edes puheväleissä.

Ihmetystä lisää myös se, että Chapman on ollut 20 vuotta kuolleena.

Disco Studd ( 1.1.2009 15:42)

Liisa_ ( 1.1.2009 17:18)

Cleese ja Chapman muodostavat yllättävän kiinteän ja myös riitaisan työparin. Kun kiistoihin lisätään mukaan raha- ja sopimusasiat, alkaa ihmetyttää, että herrat ovat nykyään edes puheväleissä.

Ihmetystä lisää myös se, että Chapman on ollut 20 vuotta kuolleena.

Hmm, tarkoitin kyllä elossa olevia pythonisteja...

Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa ‑kirjassa oli näköjään lainattu Elitistin Brown Bunny ‑arvostelua kohdassa "Rankat elokuvat":

Välillä tuntuu, että Gallo on ollut yksin liikkeellä kameransa kanssa. Jokatoinen kuva on epäskarppi, kamera on sijoitettu usein miten sattuu, Gallo rakastaa naamaansa ja se näkyy ja se on näkyvillä. Läheltä. SITTEN ITSE ASIAAN. CHLOEN SUIHINOTTO NÄYTTÄÄ PIRISTÄVÄN TEESKENTELEMÄTTÖMÄLTÄ. TYÖ ON HERKKÄÄ JA HELLÄÄ. KUVAKULMAT OVAT PERINTEINEN SIVUSTA JA LÄHELTÄ JA TAKAVIISTOSTA HIEMAN KAUEMPAA (tällöin jotain jätetään katsojan mielikuvituksen varaan). LOPUKSI SPERMAT NIELLÄÄN MUKISEMATTA.

Bitnik ( 14.1.2009 13:11)

Lähdeviite on varmaan mainittu?

Oli kyllä.