Parhaat pikkulapsena näkemänne kauhuelokuvat

Lamourhaaja ( 26.5.2008 21:58)

^ Voisin tarkentaa. Kyllähän siinä on tahallisuutta mukana, perustuuhan se noiden hullujen pienten miesten sarjakuvamaailmaan, mutta ehkä voisin mainita, että yleisvaikutelma on tahattomuudessa, hieman samalla tavalla kuin Chow Yun-Fatin 80-luvun ja 90-luvun taitteen hassuttelukomedioissa. Vitsit ovat varmasti siis tarkoituksella tehtyjä, mutta suodatettuna ne luovat vaikutelman siitä, että niiden vaikutus länsimaalaiseen on jossain määrin enemmän wtf-tasolla ja tulee siis tunne, että idässä päin tabujen rikkomista harjoitetaan huomattavasti kepeämmällä otteella (harrastan tässä nyt hieman tällaista alkukantaista itä-länsi-jaottelua, jos sallitte). Joten myönnän, että kyse on enemmänkin illuusiosta kuin mistään todellisesta tahattomuudesta.

Ainakin tämä on hyvin kohteliaasti muotoiltu selitys sille, miksi Braindead on "ihan paska".

Lauri Lehtinen ( 27.5.2008 09:47)

Lamourhaaja ( 26.5.2008 21:58)

^ Voisin tarkentaa. Kyllähän siinä on tahallisuutta mukana, perustuuhan se noiden hullujen pienten miesten sarjakuvamaailmaan, mutta ehkä voisin mainita, että yleisvaikutelma on tahattomuudessa, hieman samalla tavalla kuin Chow Yun-Fatin 80-luvun ja 90-luvun taitteen hassuttelukomedioissa. Vitsit ovat varmasti siis tarkoituksella tehtyjä, mutta suodatettuna ne luovat vaikutelman siitä, että niiden vaikutus länsimaalaiseen on jossain määrin enemmän wtf-tasolla ja tulee siis tunne, että idässä päin tabujen rikkomista harjoitetaan huomattavasti kepeämmällä otteella (harrastan tässä nyt hieman tällaista alkukantaista itä-länsi-jaottelua, jos sallitte). Joten myönnän, että kyse on enemmänkin illuusiosta kuin mistään todellisesta tahattomuudesta.

Ainakin tämä on hyvin kohteliaasti muotoiltu selitys sille, miksi Braindead on "ihan paska".

Musta tuntuu, että tuossa puhutaan nyt Story of Rickystä.

Lazer ( 27.5.2008 10:35)

Lauri Lehtinen ( 27.5.2008 09:47)

Lamourhaaja ( 26.5.2008 21:58)

^ Voisin tarkentaa. Kyllähän siinä on tahallisuutta mukana, perustuuhan se noiden hullujen pienten miesten sarjakuvamaailmaan, mutta ehkä voisin mainita, että yleisvaikutelma on tahattomuudessa, hieman samalla tavalla kuin Chow Yun-Fatin 80-luvun ja 90-luvun taitteen hassuttelukomedioissa. Vitsit ovat varmasti siis tarkoituksella tehtyjä, mutta suodatettuna ne luovat vaikutelman siitä, että niiden vaikutus länsimaalaiseen on jossain määrin enemmän wtf-tasolla ja tulee siis tunne, että idässä päin tabujen rikkomista harjoitetaan huomattavasti kepeämmällä otteella (harrastan tässä nyt hieman tällaista alkukantaista itä-länsi-jaottelua, jos sallitte). Joten myönnän, että kyse on enemmänkin illuusiosta kuin mistään todellisesta tahattomuudesta.

Ainakin tämä on hyvin kohteliaasti muotoiltu selitys sille, miksi Braindead on "ihan paska".

Musta tuntuu, että tuossa puhutaan nyt Story of Rickystä.

Joo mutta samalla kyseessä on Lamourhan jatkettu tarkennus siihen, miksi Braindead on skeida tai heh heh ‑mentaliteetissaan rasittava verrattuna Story of Rickyn päräyttävän autenttiseen ja aitoon Kaukoitä-sekopäisyyteen. Joka siis voi olla pelkkää elokuvaturistin silmissä siintävää illuusiota ja niin poispäin.

Kova jätkähän tuo Lamourhaaja kuitenkin on, kun Braindead ei enää nykyään tee mitään vaikutusta mihinkään suuntaan, eikä edes Hohto enää kauheasti vaikuta.

The stand taas kusi aika pitkälti alkuasetelmistaan lähtien loppua myöten.

Aika heikko esitys tosiaan.

Tosin aivan lopun

sud ( 28.5.2008 11:43)

Humphrey Bogart ( 27.5.2008 00:58)

Langolieerien toteutus tv-sarjassa oli kyllä aikoinaan suurimpia pettymyksiä, vaikka kuinka yrittäisi antaa anteeksi sen tv-sarja-muodon. Diggasin tuota tarinaa aikoinaan ja mielenkiinnolla odotin filmatisointia. Ja kyllähän tuo toimikin ihan kohtuullisesti aina siihen asti kun langolieerit ilmestyivät ruudulle, sen jälkeen tarinan teho lopahti täysin, sen verran halvalla tehtyjä olivat. Tv-sarjoihin saadaan tänä päivänä jo täysin elokuvallinen taso, jotta olisivat odottaneet sen kymmenen vuotta. Sama pätee The Standiin. Eli kannattanee jättää tuo Langolieerit muistojen syövereihin.

Ei tuo mielestäni mikään toivoton tapaus ollut. Hyvin piti mielenkiinnon ja jännityksen yllä. Eivätkä ne itse langolieeritkään täysin toivottomia nyt olleet. ***

No, kyllähän ne oli. Mutta muuten sarja oli ihan ok.



Oon katsonut The Standin ainakin kahteen kertaan eli kyllä sekin ihan ok oli tv-sarjaksi, loppu vaan kieltämättä kusi. Muutama näyttelijävalinta vaan eniten tökki The Standissa, kun oli taas kuvitellut hahmot aivan toisenlaisiksi. Etenkin Molly Ringwald oli onneton tapaus, en tosin muutenkaan voi naista sietää.

Nostalgisimmin sitä muistelee 80-luvulta maikkarin kesäisiä Hammerpätkiä. Tunnelma noissa klassikoissa oli käsittämättönän tiivis (ja hyvä se on edelleenkin, vaikka jännääminen ei enää onnistukaan).

Puhtaasti pelottavimpia kauhupätkiä skidinä oli kaikki saatanaleffat, vaikken erityisen uskovainen ollut. Omen, Exorcist, Amityville yms. pelottivat monta päivää katselun jälkeenkin. Sai yksin pimeässä hannata koska sänky rupeaa pomppimaan alla tai joku keittiöveitsi lentää itsestään silmään. Myös Halloweenin Michael Myers oli paha mörkö silloin, kun joskus piti tsekata sängynalus ja komero. Fridayn Jason lähinnä taas nauratti jo lapsena (edit: tarkemmin ajateltuna "Perjantait" tuli kyllä tsiigailtua vasta teininä, eli kyllähän nuokin olisi pentuna ollut pahoja)



Vielä hieman myöhemmin teininä piruleffat jännitti, joskaan eivät varsinaisesti enää pelottanut. Myös zombileffat, tai lähinnä Fulcin Flesh Eaters, onnistui jostain syystä pääsemään 14-16 kesäisen wannabekoviksen ihon alle



Ei muuten palaa enää koskaan vastaava pelottava tunnelma katsomoon, eikä varsinkaan jälkifiiliksiin. Siinä taas yksi syy vihata vahnenemista.

No siis noita Alieneita/Predatoreita etc. mättökauhutrilleriscifejä tuli katsottua ala-asteikäisenä aikalailla törkeään putkeen – ihan vain siksi kun se oli niin pirun siistiä katella kuinka veri lentää ja hiriviöt on rääkyy. "Skenepisteet" lisääntyivät ja niistä unettomista öistä on tätä nykyä vain lämpimiä muistoja.

Herkullisimmin iski mahdollisesti Stephen Kingin "IT", jonka parissa klovneja pelkäävä poikanen oli ihan oikeasti sohvan alla peloissaan, vaikka teki niin mieli pitää silmät ruudussa kiinni. Nykyään pelottaa lähinnä elokuvan uskomaton kuraisuus, varsinkin loppupuoliskon osalta.



Varsinaisen silmät auki-elämyksen tarjosi kuitenkin vasta alkuperäinen mykkäklassikko Nosferatu, taika ei ole vieläkään häipynyt. Ennen typerän näköinen mustavalkoelokuva(jota tähditti typerän näköinen typerästi liikkuva isonenäinen kreivi, pakko myöntää myös että Orlokin pöydässä käyttämä hattukin on pirun hulvattoman näköinen) muuttuikin hetken kypsyttelyn jälkeen suorastaan taianomaiseksi ja eritoten huumaavaksi, mutta vaikeasti nieltäväksi palaseksi meikäläisen elokuvaharrastusta.

Wreckingpah ( 28.5.2008 19:52)

...Fridayn Jason lähinnä taas nauratti jo lapsena (edit: tarkemmin ajateltuna "Perjantait" tuli kyllä tsiigailtua vasta teininä, eli kyllähän nuokin olisi pentuna ollut pahoja)



.... Myös zombileffat, tai lähinnä Fulcin Flesh Eaters, onnistui jostain syystä pääsemään 14-16 kesäisen wannabekoviksen ihon alle

Näissä jutuissa yhdistyy se mikä myös minuun vaikutti teininä. Kun tajusi että sinänsä epäuskottavaa ja fantasiapohjaista kauhua tehdään myös tosissaan ja ilman "keventäviä" teemoja, se kolahti lujaa. Siinä iässä se oli vielä iso lisämauste harrastukseen kun sai etsiä väkivaltaisempaa ja laadukkaampaa (joskus ne tuntuivat jopa synonyymeiltä ) materiaalia samaan aikaan kun muut katsoivat "sitä tavallista paskaa". Mutta ihan lapsenahan noita slashereita yms ei vielä ollut. Peruskauhulla mentiin.

en tiedä olenko jo vastannut tähän, mutta siis ainoa oikeasti pelottava elokuva joka tulee mieleen oli Pet cemetary.

Pikkusladdina tuli Fearless vampire killers nähtyä, nyt parikymmentä vuotta jälkeenpäin on elokuva vieläkin muistissa. Sinä yönä ja parina seuraavana ei paljon nukuttanut.

Vähän kahden vaiheilla pitäisikö etsiä elokuva käsiinsä vai tyytyä vuosien kultaamiin muistoihin.

Baka no itte ( 13.6.2008 11:00)

Pikkusladdina tuli Fearless vampire killers nähtyä, nyt parikymmentä vuotta jälkeenpäin on elokuva vieläkin muistissa. Sinä yönä ja parina seuraavana ei paljon nukuttanut.



Vähän kahden vaiheilla pitäisikö etsiä elokuva käsiinsä vai tyytyä vuosien kultaamiin muistoihin.

Yksi niistä harvoista lapsuuden (kauhu)klassikoista, joka nykypäivänkin uusintakatseluissa näyttäytyy edelleen mestariteoksena. Pelkotilojen aiheuttamista ei kannata odottaa, mutta varmasti löydät elokuvasta paljon muuta nautittavaa ellet ole päätäsi täysin mädättänyt.

Spiritual Boxer ( 13.6.2008 11:26)

Baka no itte ( 13.6.2008 11:00)

Pikkusladdina tuli Fearless vampire killers nähtyä, nyt parikymmentä vuotta jälkeenpäin on elokuva vieläkin muistissa. Sinä yönä ja parina seuraavana ei paljon nukuttanut.



Vähän kahden vaiheilla pitäisikö etsiä elokuva käsiinsä vai tyytyä vuosien kultaamiin muistoihin.

Yksi niistä harvoista lapsuuden (kauhu)klassikoista, joka nykypäivänkin uusintakatseluissa näyttäytyy edelleen mestariteoksena. Pelkotilojen aiheuttamista ei kannata odottaa, mutta varmasti löydät elokuvasta paljon muuta nautittavaa ellet ole päätäsi täysin mädättänyt.

No ehken vielä ole ihan niin latvalaho etten hyvästä elokuvasta pysty nauttimaan. Pitää suunnata leffakauppaan jossain vaiheessa.

Poltergeist, Uinu uinu lemmikkini tulee ekana mieleen.

Täytyy sanoa, että harmittaa kun piti mennä kattomaan tuo Poltergeist näin vanhemmalla iällä, kun lapsuuden muistot sikajännästä leffasta särky sillä hetkellä.

Robert Voskanianin ohjaama Video Expressenin hopeisissa kansissa julkaisema The Child. Oli sen verran hyytävää kansitaidetta, että järkytyin pahasti, kun sain tämän jo edesmenneeltä enoltani lahjaksi. Katselin iltaisin kantta omassa huoneessani ja se sai kyllä aikaan tietynlaisen ahdistusreaktion. Elokuva itsessään ei ole jättänyt vastaavia muistijälkiä. Hämärästi tulee mieleen vain jotain hitaasti liikkuvia mutantteja, jotka huitoivat käsillään sinne tänne.

Elokuvina järkyttivät Kauhun kierre, The Omen ja Vertigo. Etenkin tuo Kauhun kierre meni todella syvälle pienen lapsen mieleen.



Erikoismaininta myös sille Hitchcockin tv-episodille, jossa vanki suunnitteli pakoa ja sopi vankilan ruumishuonemiehen kanssa, että hän saa piiloutua seuraavan kuolleen vangin arkkuun ja pääsee sitä kautta vapauteen. Pahaksi onneksi seuraava kuollut oli tämä ruumishuonemies ja karu tulitikun sytytys pimeässä arkussa toi kyllä tälle pikkupojalle ahdistusta.