Parhaat pikkulapsena näkemänne kauhuelokuvat

Silloin kun minä olin pieni, ei kauhuelokuvia pahemmin ollut tyrkyllä. Telkkarista näin kuitenkin alkuperäisen The Thingin noin 7-vuotiaana, se kyllä tehosi. Lisäksi muistan joskus vielä nuoremmalla iällä nähneeni Cantervillen kummituksen (1944), joka ei ole edes kauhuelokuva vaan fantasiakomedia, mutta tehosi silti natiaiseen oikein hyvin kun siinä oli se kummitus. Muutenkin monet varhaisen iän kauhuelämyksistä tulivat lähteistä joiden ei varsinaisesti ollut edes tarkoitus pelottaa.

*** Kaippa tämäkin spoilailee hieman ***

Ah: sain viettää lapsena monta iltaa yksin, kun isä oli reissuhommissa ja äiti iltavuoroissa. Kyllähän ne iltaiset tv-kokemukset ovat silkkaa "miten minusta tuli minä" ‑kamaa. Pitäähän kakaran nyt pelätä välillä, muuten siitä kasvaa arrogantti paska!



The Thingin muinainen tv-esitys oli tymäkkä setti, vaikka oli pirusti leikattu. Eihän niistä kauhukohtauksista edes oikein ottanut tolkkua. Ehkä se lisäsi pelottavuutta? Eikä loppukohtauskaan oikein hyvänyöntoivotuksesta käynyt.



Jossain välissä esittivät Polanskin Inhon. Kuvatut harhanäyt aiheuttivat kunnon traumoja, eikä shokkiotosten seksuaalisen ulottuvuuden tajuamista vaadita. 0,2 sekunnin peilivilahdukseen kiteytyi enemmän kuin sataan paskaan hosteliin ja sawiin.



Hohto on varmaan aika peruskamaa. Ei ole lastenelokuva, ei. Olen aina rakastanut hemmetin nopeita kauhuzoomeja pelottaviin yksityiskohtiin, kiitos Hohdon. Käytävällä seisovat pikkutytöt, huoneessa olevat sikanaamiomiehet... kuningaskamaa, samoin kuin kylpyammeesta nouseva Aira Samulin.



Pitkälti tuohon zoomiefektiin nojaten täytyy mainita kauhuleffojen ulkopuolelta tanskalainen lasten?-/nuortensarja Dr.Drövelns Hemlighet, jonka harva muistaa. Komediasarjahan se oikeasti taisi olla. Siinä etsittiin ko. tohtoria viidakko-olosuhteissa, muistan etenkin jakson, joka päättyi kauhuzoomiin: puussa roikkui jokin verinen esine! Vikassa jaksossa tohtori löytyi, muistaakseni kuoriutui suuresta munasta.



Kakarana leffojen täytyi myös päättyä onnellisesti. Mutta sitten eräs Ennustus ‑niminen elokuva pisti luulot pois ja paskat housuun. Siihen jäi itsevarma pullaposki pikkuperkele myhäilemään ja petaamaan jatko-osia!



Hienoa aikaa, hienoja trumoja!

QCine ( 20.4.2008 14:09)

Pitkälti tuohon zoomiefektiin nojaten täytyy mainita kauhuleffojen ulkopuolelta tanskalainen lasten?-/nuortensarja Dr.Drövelns Hemlighet, jonka harva muistaa. Komediasarjahan se oikeasti taisi olla. Siinä etsittiin ko. tohtoria viidakko-olosuhteissa, muistan etenkin jakson, joka päättyi kauhuzoomiin: puussa roikkui jokin verinen esine! Vikassa jaksossa tohtori löytyi, muistaakseni kuoriutui suuresta munasta.

Lähinnähän toi oli yleiseen outouteen liittyvää kuumotusta mutta kauhuelementtejäkin löytyy kuten Dracula hammaslääkärissä. Saatavilla Norjasta devarilla ja edelleen todella viihdyttävä.

Åhå, norjalainenko tuo olikin? Mites tekstityksien ja postituksen/maksamisen vaivattomuuden laita, mikäli olet ko. dvd:n itsellesi tilannut?

Heti tulee mieleen A Nightmare On Elm Street 1-2. Nämä ovat itselleni vielä tänä(kin) päivänä hirveitä nostalgiatrippejä.

Eipä niitä kauhuleffoja juuri ollut tarjolla 70- luvun alkupuolella, mutta jotain on sentään jäänyt mieleen. Varhaisin kauhuelokuvakokemus muistissani on Don Siegelin Invasion of the Body Snatchers. Siinä olleet palkoihmiset pelottivat.

Myös Psykon muistan ala-asteiässä nähneeni suihkumurhaan asti. Sitten kotisensuuri toimi ja isä pisti toosan kiinni. Seuraavana päivänä koulussa oli elokuvasta puhetta ja pokkana totesin katsoneeni elokuvan. Kun tapahtumia käytiin läpi, olin aika vähäsanainen.

Itse katsoin Elm Streetit (lähinnä 1 ja 2) vasta seiskaluokalla. Tekstittämättöminä versioina tietysti.

K18 ikäraja on kyllä melkoista ylireagointia. Elm Street-tyylinen fantasiakauhu toiminee parhaiten nimenomaan murrosiässä.

Jaa, ihan pikkulapsena en tainnut nähdä kauhupuolelta kuin vanhan King Kongin(on kyllä edelleen ylittämätön). Lapsuuden kohokohtia olivat lähinnä vanhat Tarzanit, joita Nivalan Tuiskulassa(RIP) esitettiin lauantai-iltapäivisin lastennäytöksissä. Kyllä nekin saivat silti kossin jännittämään, kuinka mahtaa Tarzanin käydä(siis puhun nyt leffateatterikokemuksista, videoita kun ei lapsuudessani ollut olemassakaan). Teinivuosinahan sitten tuli kyllä videoita tillitettyä. Jaa, telkkarista tuli muistaakseni jotain Yöjuttu-sarjaa 70-luvun alussa(oisko ollu Night gallery...?) ja jotain satunnaisia jännäreitä, vaan eipä noista ole jäänyt isommin muistikuvia. Carpenterin Halloween oli leffana muistaakseni ensimmäinen, joka pelästytti oikeasti. Pääsin sitä kattomaan, vaikka olinkin vielä alaikäinen. Ovimies kun oli tuttu...

QCine ( 20.4.2008 13:09)

Dr.Drövelns Hemlighet

Professor Drøvels hemmelighet sekä muita Dalin veljesten varhaisia outouksia löytyy tietenkin myös tubesta.



Lapsuuden ajan vaikutusvaltaisimpia kauhukokemuksia olivat 86' kesäkauhut sekä erityisesti Uhrijuhla. Olen kommentoinut tätä ennenkin:

Disco Studd ( 23.10.2005 01:19)

MTV:n Keskiviikon keskiyö ‑sarjassa näin varmaankin elämäni ensimmäiset kauhuelokuvat. Aluksi sarjassa esitettiin Hammerin Draculoita ja Muumioita. Näiden esimerkkien perusteella kelasin, että kauhuelokuvat ovat siis oikeastaan tavallista jännitävämpiä ja verisempiä seikkailuelokuvia, joissa konnana on joku hirviö, yleensä Christopher Lee.



Ja sitten tuli Uhrijuhla, jossa esiintyi lehtitietojen mukaan myös Lee. Odotin siis taas uutta toiminnallista pläjäystä, jossa sankarit lopulta päihittävät kavalan konnan ja veri lentää. Sen sijaan sain nähdä elokuvan, jossa poliisi tulee saarelle, jossa asuu hymyileviä ihmisiä, jossa lapset laulaa kikkelistä (täh?), jossa pulpetin kannen alla on koppakuoriaisia (hyyi!), jossa haudataan jäniksiä (hrrr...) ja jossa sankari poltetaan lopussa elävältä (äitii, mä en saa unta).



Olin aikalailla shokissa koko viikon. Yritä nyt sitten selitää tänä päivänä teinipissiksille ja muille areneille, miksi nämä Screamit ja 70-luvun kauhuleffojen ja japsien uusintaversiot ovat ihan perseestä.

Positiivisia traumoja aiheuttivat tietenkin myös tv-sarja Hiidenvirta sekä Noidan käsikirja. Aika itsestäänselvyyksiä kaikille 80-luvun lapsille, mutta ne muistetaan edelleen ihan syystäkin

/\

/\

Simo Salminen

Minuun teki lähtemättömän vaikutuksen muutama oudolla tavalla sittemmin suosikiksi jäänyt filmi. Ensimmäisiä taisi olla

Blood on Satan's Claw, Evil Dead ja Return of the Living Dead 1-2. Myös Cannibal Ferox taisi tulla nähtyä melko pienenä ja sitähän kauhistelin oikein kunnolla. Vanhemmat leffat kuten Dr. Phibesit ja erinäiset Hammer-leffat eivät kyllä pelottaneet sitten juuri ollenkaan nassikkana.

november ( 20.4.2008 13:22)

Varhaisin kauhuelokuvakokemus muistissani on Don Siegelin Invasion of the Body Snatchers. Siinä olleet palkoihmiset pelottivat.

Toi on myös mun varhaisin kauhuelokuva-muisto. Toinen vaikuttava oli Spielbergin Duel josta näin muutaman vuoden ajan painajaisia aina ollessani kuumeessa.

Kauhun riivaamat oli tosi pelottava eikä silloin edes tajunnut kuinka paljon kamaa siitä puuttui. Elm Street 1, Ennustus aiheuttivat jonkinlaisia reaktioita lapsena. Lisäksi jossain

Jumalan kirouksessa oli elementtejä, jotka vaikuttivat kammottavilta. The Evil oli myös aika tehokas.



Safiiri ja Teräs sisälsi joitain aika pelottavia kohtauksia, Triffidien kapina teki myös vaikutuksen kersana. Samoin joku Lokkisaaren arvoitus yms.

Goose ( 20.4.2008 04:44)

Oli kai niitä useampikin mutta parhaiten ovat jääneet mieleen Kauhun riivaamat, joka on oikeata kauhua siinä missä Evil Dead on lastenelokuva.

Eikös Kauhun riivaamat ollut juurikin Evil Deadin käännösnimi?

Darth Malt ( 20.4.2008 16:54)

Goose ( 20.4.2008 04:44)

Oli kai niitä useampikin mutta parhaiten ovat jääneet mieleen Kauhun riivaamat, joka on oikeata kauhua siinä missä Evil Dead on lastenelokuva.

Eikös Kauhun riivaamat ollut juurikin Evil Deadin käännösnimi?

Kai Goose meinaa, että toi leikattu Suomi-versio on pelottavampi kuin splatterimpi versio.